Lounais-Suomen poliisi yritti estää lauantaina laittoman yleisötilaisuuden Raisiossa. Tilaisuudesta ei ollut etukäteen tehty kokoontumislain mukaista ilmoitusta eikä hoidettu muitakaan lainmukaisia velvoitteita.
Tapahtuman oli määrä alkaa raisiolaisen liikennemyymälän pihasta, minne lauantaina noin kolmen aikaan iltapäivällä oli poliisin arvion mukaan kokoontunut 80-100 moottoripyörää ja mopoa kuljettajineen. Kuljettajat olivat kertomansa mukaan saapuneet paikalle myös muualta kuin Turun lähistöltä.
Joukon oli tarkoitus ajaa kohteesta kohteeseen Turun seudulla. Poliisi ilmoitti tapahtuman koolle kutsujalle liikennemyymälän pihalla, että kokoontumisajo on lainvastainen. Tietoisena tapahtuman lainvastaisuudesta järjestäjä kuitenkin lähti joukon ensimmäisenä liikkeelle. Joukko ajoi Raisiosta Nousiaisiin ja Lemuun noudattaen liikennesääntöjä. Todennäköisesti ajo tulee jatkumaan vielä tunteja Turun seudulla.
– Tilaisuus pyrittiin lopettamaan, koska sen järjestäjä ei ollut toiminut kokoontumislain edellyttämien velvoitteiden mukaisesti, sanoo komisario Kirsi Koskinen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Alueen käyttölupa ja pelastussuunnitelma puuttuivat
Järjestäjä ei ollut tehnyt yleisötilaisuudesta ilmoitusta poliisille eikä hankkinut kokoontumislain edellyttämää alueen käyttölupaa järjestämispaikan omistajalta tai haltijalta.
– Lisäksi järjestäjän olisi tullut laatia yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma ja jättää se alueen pelastuslaitokselle viimeistään 14 vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista, Koskinen jatkaa.
Poliisi oli järjestäjään yhteydessä ennen lauantaita, mutta järjestäjä ei yhteydenotoista ja ohjeistuksista huolimatta saattanut kokoontumislain mukaisia velvoitteita kuntoon.
Asiasta kirjataan rikosilmoitus kokoontumisrikkomuksesta, pelastusrikkomuksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen ovat vain päivän päässä nostaakseen pitkästä aikaa Suomen MM-rallin voittopodiumille suomenlipun. Rovanperä johtaa kisaa lauantai-iltana 44,2 sekunnilla kun jäljellä on huomenna sunnuntaina neljä erikoiskoetta.
Edellinen suomalaisvoittaja on kisassa nähty viimeksi 7 vuotta sitten, kun Esapekka Lappi voitti Toyotalla 2017.
Rovanperä ja Halttunen esittelivät maailmanmestareiden ajamisen mallia Jämsän ympäristössä ajetuilla legendaarisilla erikoiskokeilla: Västilässä, Päijälässä ja Ouninpohjassa.
Ouninpohjan paluu oli rallifanien keskuudessa todella odotettu. Edellisen kerran se ajettiin 2017 tässä pituudessa, 33 km, tuolloin kuitenkin toiseen suuntaan.
Katsojat löysivät jälleen Ouninpohjaan sankoin joukoin ja tunnelma oli sen mukainen. Erikoiskokeella oli nyt myös ensi kertaa käytössä virtuaalishikaani ja Secto Rally Finland on ensimmäinen MM-ralli jossa tämä tekniikka oli käytössä. Fanit eivät tulleet pettymään. Shikaanista huolimatta Kalle Rovanperä alitti Kris Meeken vuoden 2016 myyttisen ennätysajan yli 20 sekunnilla!
Toyota-kuljettajat Rovanperä, Evans ja Ogier lähtivät aamusta jatkamaan keskinäistä mittelöään sekunneista, mutta viime vuonna kisan voittaneen Evansin toiveet hyvästä päivästä alkoivat murentua vetoakselin pettäessä aamupäivästä.
Ogier piti paikallista sankaria vielä jonkin verran aisoissa, mutta nuori keskisuomalainen pääsi silti karkumatkalle. Rovanperä lähtee mukavassa 44,2 sekunnin johdossa hänen edelleen huomiseen Sunnuntaipäivään. Thierry Neuville on kisassa kolmantena Hyundailla.
M-Sport Fordin Adrien Formaux on kisassa neljäntenä, Toyotan Sami Pajari viidentenä. Pajari jatkoi siitä mihin eilen jäi ja väläytteli hyvää vauhtia vähäisestä Rally1-kokemuksesta huolimatta.
Oliver Solberg johtaa WRC2 luokkaa Skodalla. Hän on 47,6 sekuntia edellä Toyota-kuljettaja Jari-Matti Latvalaa, joka ei ole malttanut pysyä ‘eläkkeellä’ ajohommista, vaikka päätyönä onkin tiimipäällikön tehtävät Toyotalla. Kärkikolmikkoon mahtuu vielä Lauri Joona (Skoda) ja suomalaisia kärkikuusikkoon mahtuvat myös Mikko Heikkilä (Toyota) ja Roope Korhonen (Toyota).
Flying Finn Future Star -palkittu Leevi Lassila pyyhki pölyt eilisen rullauksensa jäljiltä ja jatkoi tänään hienosti, napaten jopa käkikolmikkoon oikeuttavan ajan Ouninpohjassa.
Secto Rally Finland 2024 päättyy huomenna sunnuntaina, edessä on vielä neljä erikoiskoetta, Sahloinen-Moksi ja Laajavuori ajetaan molemmat kahteen kertaan. Päivä päättyy klo 15.00 Jyväskylän satamassa, jossa järjestetään yleisölle ilmainen palkintojenjakoseremonia.
Suomen MM-rallin tilanne ek 16 jälkeen
1. Kalle Rovanperä, Toyota
2. Sebastien Ogier, Toyota +44,2
3. Thierry Neuville, Hyundai +1.23,8
4. Adrien Fourmaux, Ford +1.49,7
5. Sami Pajari, Toyota +2.19,2
Toyotan Kalle Rovanperä johtaa Suomen MM-rallia lauantain aamupäivän jälkeen. Toisena on tallikaveri Sebastien Ogier, 21,9 sekuntia perässä.,
Toisena ollut Toyotan Elfyn Evans kärsi aamupäivän toisella pätkällä teknisestä ongelmasta eikä pystynyt ajamaan täydellä vauhdilla. Hän putosi näin ollen kauas kärjestä.
Hyundain Esapekka Lappi taas osui kiveen yhden hypyn jälkeen ja joutui vaihtamaan rengasta. Hän hävisi tästä syystä parisen minuuttia.
Tänään ajetaan vielä aamupäivän pätkät toistamiseen.
Suomen MM-rallin tilanne erikoiskoe 13 jälkeen
1. Kalle Rovanperä, Toyota
2. Sebastien Ogier, Toyota +21,9
3. Thierry Neuville, Hyundai +58,3
4. Adrien Fourmaux, Ford +1.26,4
5. Sami Pajari, Toyota +1.57,7
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan Hämeenlinnanväylällä Vantaalla tapahtui vähän ennen aamuneljää liikenneonnettomuus, jossa elintarvikelastissa ollut kevytkuorma-auto ja henkilöauto kolaroivat.
Henkilöauto päätyi pahasti vaurioituneena ojaan pyörilleen. Kuorma-auto pysyi kaistallaan.
Henkilöautossa oli kaksi ihmistä ja kuorma-autossa yksi.
Pelastuslaitos irrotti henkilöauton kuljettajan ja molemmat henkilöautossa mukana olleet kuljetettiin saamaan hoitoa sairaalaan. Kuorma-autonkuljettajaa hoidettiin onnettomuuskohteessa.
Lisäksi pelastuslaitos varmisti onnettomuuspaikan, ettei ajoneuvot syty palamaan tai valu nesteitä ja siivosi tiealuetta.
Onnettomuus tapahtui pohjoiseen menneillä kaistoilla moottoritiellä ja liikenne sujuu onnettomuuspaikan ohi alennettua nopeutta yhtä kaistaa myöten. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.
Lauantaiyönä kello 03.10 partio suoritti liikenteenvalvontaa Hämeenlinnan Turun valtatiellä ja havaitsi henkilöauton kääntyvän moottoritielle kohti pohjoista.
Auto pysäytettiin Tiiriön kohdalla ja sitä kuljetti noin 35-vuotias mies. Mies puhalsi alkometriin 0,34 mg/l ja huumepikatesti oli positiivinen kahdelle eri huumausaineelle.
Sama mies, samalla autolla tuli partiota vastaan Valtatie 3:lla Tiiriön kohdalla kaksi ja puoli tuntia myöhemmin. Mies pysäytettiin jälleen ja tällä kertaa puhallus jäi alle rangaistavuuden, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille.
Molemmilla kerroilla miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Mies kiinniotettiin rikoksien jatkamisen estämiseksi. Miehellä on vuoden sisällä 18 rattijuopumusta ja 22 kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta.
Mikko Heikkilä ja kartanlukija Kristian Temonen ovat Suomen MM-rallissa kahden ajopäivän jälkeen WRC2-luokassa neljäntenä. Heikkilä aloitti kilpailun torstai-iltana suuryleisön edessä Harjun kaupunkierikoiskokeella varovaisesti nousten perjantain yhdeksällä erikoiskokeella tiukasti podium-kamppailuun. Step Five Motorsportin Toyota-kuljettajan päivä oli haastava erityisesti iltapäivän lenkin osalta.
-Aamun avauspätkän Laukaan alku ei tullut hyvin, mutta loppua kohden väliajat paranivat. Auton keula oli liian jäykkä testien jäljiltä, saatiin kuitenkin parannettua se Saarikkaalle ja samalla pätkäajatkin paranivat. Iltapäivä oli kaiken kaikkiaan pettymys. Ajo tuntui kulkevan ihan hyvin eikä jäänyt hirveästi jossiteltavaa, toki jotain yksittäisiä paikkoja muttei missään tapauksessa niin paljon kuin mitä kello näyttää. Turhauttavaa, en tiedä mitä tehdä toisin, Heikkilä huokaa.
Kilpailun kilometrimäärältä pisimpään päivään Heikkilä lähtee nostamaan itseään podium-sijoille.
-Näyttää siltä, että nyt taistellaan kolmannesta sijasta mikä ei ollut idea tänne tultaessa. Täytyy katsella huomisen pätkien videot tarkkaan ja yrittää uudestaan, Heikkilä pohtii.
Secto Rally Finland jatkuu lauantaina 3.8., jolloin ajetaan kuusi erikoiskoetta ja 144,22 erikoiskoekilometriä.
WRC2-luokan tilanne perjantain jälkeen
1. Oliver Solberg 1.01.46,7 Skoda Fabia RS Rally2 SWE
2. Jari-Matti Latvala +24,1 Toyota GR Yaris Rally2 FIN
3. Robert Virves +31,3 Skoda Fabia RS Rally2 EST
4. Mikko Heikkilä +39,9 Toyota GR Yaris Rally2 FIN
5. Roope Korhonen +49,0 Toyota GR Yaris Rally2 FIN
Secto Rally Finlandin lauantain aikataulu
09:05 EK11 Västilä 1 – 18,94 km
10:05 EK12 Päijälä 1 – 20,19 km
11:05 EK13 Ouninpohja 1 – 32,98 km
15:35 EK14 Västilä 2 – 18,94 km
16:35 EK15 Päijälä 2 – 20,19 km
17:35 EK16 Ouninpohja 2 – 32,98 km
Kaksinkertainen maailmanmestarikaksikko Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen ei ole vielä kertaakaan päässyt maistamaan voittoa kotikisassaan Jyväskylässä. Kun tämän vuoden kisaa on ajettu perjantai-iltaan saakka, on Rovanperäällä 8 sekunnin johto viime vuoden voittajaan, Elfyn Evansiin. Toyotan värisuoran täydentää kolmatta paikkaa pitävä Sébastien Ogier.
Torstai-illan Harjun erikoiskokeen jälkeen rallikaravaani suuntasi tänään Keski-Suomen metsiin, klassikkoerikoiskokeille Laukaa, Myhinpää ja Ruuhimäki – ja päivän mahtui myös aivan uusikin erikoiskoe, Saarikas Äänekoskella. Metsälenkki ajettiin kahteen kertaan ja jälleen illalla palattiin Harjulle, Jyväskylän sydämeen.
Kärkikolmikon Toyotakuljettajat taistelivat sijoituksista koko päivän, kun Hyundailla oli vaikeuksien päivä. Ensin Ott Tänäk ajoi rajusti ulos jo päivän toisella erikoiskokeella, Saarikkaalla. Iltapäivällä Esapekka Lappi puolestaan ajautui puuhun ja päivä jäi kesken. Toyotan Takamoto Katsuta joutui myös keskeyttämään, kun auton takakulma vaurioitui Ruuhimäen ensimmäisellä vedolla.
Hyundain tiedotteen mukaan sekä Tänak että kartanlukija Martin Järveoja ovat kunnossa. Järveoja tosin kiidätettiin helikopterilla sairaalaan ja hän jää vielä ensi yöksi tarkkailuun. Autokunta ei kuitenkaan enää osallistu ralliin.
Hyundaista nopein, Thierry Neuville pitää neljättä sijaa. Hänen takanaan ovat M-Sport Fordin Adrien Formaux ja suomalais debytantti Sami Pajari (Toyota).
Sami Pajari riemastutti rallikansan – ja toki itsensä ja kartturinsa Enni Mälkösen – täräyttämällä EK-pohjat päivän toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle, Ruuhimäen kakkosvedolle. Kyseessä on Pajarin ensimmäinen kisa Rally1-autolla ja nyt on kunniatauluun siis kirjattu jo myös EK-voitto!
22-vuotias Pajari kärsi tahmeasta alusta, sillä hän menetti Toyotansa takasiiven jo päivän avauserikoiskokeella Laukaassa. Hän joutui ajamaan lähes puolet päivästä ilman kunnollista aerodynamiikkaa. Mutta kun siivet saatiin huollossa ’selkään’ aiempien vuosien Flying Finn Future Star -palkittu Pajari nousi lentoon ja osoitti olevansa Rally1-satsauksen veroinen.
Oliver Solberg johtaa WRC2 -luokkaa pitäen takanaan kolminkertaista Suomen MM-rallin voittajaa, Jari-Matti Latvalaa. Latvala toimii ‘päivätyökseen’ Toyota Gazoo Racing WRT:n tallipäällikkönä, mutta on nyt kisassa mukana ‘oman tallin’ Rally2 autolla, joten kysessä on konkarin ensimmäinen WRC2-startti. Latvala on Solbergia perässä 21,3 sekuntia yötauolle saavuttaessa.
Kaikkiaan WRC2-luokan kärkikymmenikössä on yhteensä kuusi suomalaista. Mikko Heikkilä taistelee Robert Virvesin kanssa kolmossijasta, kun Roope Korhonen ja Lauri Joona täydentävät kärkikuusikon.
Vasta 17-vuotias Tuukka Kauppinen on uhmannut kokemattomuuttaan ajamalla hienosti koko päivän ja on luokan 13. Skodalla. Kauppinen on pitänyt päänsä kylmänä haastavissa olosuhteissa, joihin moni kokeneempi on päivän aikana langennut.
Tämän vuoden Flying Finn Future Star -palkittu Leevi Lassila ajoi myös hienosti ja palkintonsa arvoisesti Ford Fiesta Rally3:lla, kunnes kohtaloksi koitui iltapäivällä Saarikkaan erikoiskoe. Fiesta kaatui, mutta Lassila pääsee huomenna kuitenkin kisaan uudelleen mukaan.
Lauantain reitti tarjoaakin sitten herkkua rallifaneille mahanpohjan täydeltä. Luvassa ovat Västilä, Päijälä – ja Ouninpohja. Kisa käynnistyy lauantaiaamuna klo 9:05 Västilästä.
(Uutinen päivitetty kello 22.35, lisätty järjestäjän tiedotteen sisältöä.)
Suomen MM-rallin tilanne ek 10 jälkeen
1. Kalle Rovanperä, Toyota
2. Elfyn Evans, Toyota +8,0
3. Sebastien Ogier, Toyota +8,6
4. Thierry Neuville, Hyundai +25.5
5. Adrien Fourmaux, Ford +48,5
6. Sami Pajari, Toyota +1.31,0
7. Gregoire Munster, Ford +1.52,7
Hyundain Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen joutuivat keskeyttämään Suomen MM-rallin kilpailun viidennellä EK:lla Ruuhimäessä ulosajoon. WRC2-luokassa kuudentena ajaneen suomalaiskaksikon Hyundai liukui EK:n alkuosuudella vasemmalle kääntyneessä mutkassa päin puuta (korjattu 3.8.2024, aikaisemmin luki päin kiveä).
Osuman seurauksena auton oikea etutukivarsi katkesi, eikä jatkoon ollut enää asiaa. Samassa mutkassa myös Toyotan Takamoto Katsuta oli aiemmin ajanut päin samaa kiveä.
– Harmittaa, mutta kaikkemme annettiin ja yritettiin. Tiedossa oli, että meidän pitää ottaa menestyksemme eteen riskejä. Sitten eteen tulee yksi mutka, joka on hieman muita liukkaampi. Ja ei se muuta tarvitse, pettynyt Lindholm kertasi tilannetta.
– Mietin, että kannattaako lähteä kolmella pyörällä raahautumaan EK:n maaliin ja siitä huoltoon. Meidät olisi varmasti pysäytetty siirtymäosuudella, joten päätimme keskeyttää. Autostamme katkesi vain tukivarsi, joten saamme kaiken huollossa kuntoon ja jatkamme rallia.
– Huomenna pitää ottaa vähän enemmän marginaalia ajamiseeni, Lindholm suunnitteli.
Lauantaina Jyväskylässä ajetaan Jämsän suunnalla kuusi erikoiskoetta ja 144,22 EK-km. Päivän ensimmäinen EK käynnistyy klo 9.05.
Cupra Born oli brändin ensimmäinen täyssähköinen malli ja esimerkki sähköistymisen ja suorituskyvyn liitosta. Cupra vie tätä sysäystä nyt eteenpäin Cupra Born VZ -mallilla – uusi ja tehokkaampi versio.
VZ tarkoittaa espanjaksi Velozia – Cupra Born VZ tarjoaa tehoa 240 kW ja vääntöä 545 Nm, joka kohdistetaan tielle parannetun jousituksen säädön, urheilullisesti säädetyn ohjauksen ja paremman jarrutuntuman ansiosta. Nämä ominaisuudet yhdessä tekevät siitä Cupra Born -malliston suorituskykyisimmän ja samalla yhden segmenttinsä urheilullisimmista autoista.
Voimansiirto ja alusta
Cupra Born VZ käyttää Cupra Bornin edistyksellistä voimansiirtotekniikkaa: täyssähköinen järjestelmä tuottaa nyt tehoa 240 kW – 40 % enemmän kuin e-Boost-versio. Vääntömomentti on myös kasvanut 545 Nm:iin – 75 % enemmän kuin missään muussa Born-versiossa. Se tarkoittaa, että Cupra Born VZ saavuttaa 0–100 km/h vain 5,6 sekunnissa. Huippunopeus on myös kasvanut ja se on nyt rajoitettu 200 km/h – 40 km/h enemmän kuin e-Boost-versiossa.
Kuva: Cupra.
Cupra Born VZ tuo myös parannuksia alustaan luodakseen ylivertaisen dynaamisen suorituskyvyn. Uusi DCC Sport -jousitus, herkkä ohjauskäyttäytyminen ja parannettu jarrupolkimen tuntuma sekä vankka takajarru. Takana uudet iskunvaimentimet ja jouset yhdistyvät etuosan päivitettyjen vaimentimien venttiiliasetuksiin ja jousiin. Yhdessä päivitetyillä kallistuksenvaimentimilla ne luovat DCC Sport -jousituksen, joka tarjoaa paremman ajovakauden, pidon ja tuntuman tiehen.
Toimintamatka ja lataus
Cupra ei halua saavuttaa suorituskykyä taloudellisuudesta tinkimällä. Cupra Born VZ toimintamatka on jopa 588 km (Suomen varustelu). Akkupakettia on parannettu ja sen nettokapasiteetti on nyt 79 kWh. Lataustekniikka pysyy myös käytännöllisenä; auto voidaan ladata kotona 11 kW:n teholla tai 185 kW:n teholla DC- pikalatauspisteessä, mikä tarkoittaa, että 10–80 %:n pikalataus kestää vain noin 30 minuuttia.
Ulkopuolen ja sisustan muotoilu
Cupra Born VZ:n valikoimaan on lisätty kaksi uutta, joukosta erottuvaa värivaihtoehtoa: yksinomaan Cupra Born VZ:n valikoimassa on nyt Dark Forest sekä Midnight Black.
Estetiikka kohtaa suorituskyvyn, kun saataville tulee uudet 20″ kevytmetallivanteet joko 3D-kuparipuolilla tai taotulla tekniikalla. Leveämmät, huppusuorituskykyiset renkaat auttavat välittämään Cupra Born VZ:n tehon ja vääntömomentin tielle sen takapyörien kautta.
Vakiovarusteiset CUP Bucket -kuppi-istuimet ovat eksklusiivinen valinta, joka löytyvät vain tästä Cupra Bornin versiosta. Näissä on matalampi istuinasento, mikä takaa ergonomisemman ja urheilullisemman istuma-asennon. Cupra Born VZ:n CUP Bucket -kuppi-istuimet on valmistettu kierrätetystä SEAQUAL YARN -tekstiilistä sekä DINAMICAsta, jossa on 73 % kierrätettyä polyesteriä. Kuppi-istuinten selkänojaosa on päällystetty kestävällä, luonnollisella pellavakuitumateriaalilla.
Kuva: Cupra.
Tekniikka, jossa käytetään pellavakasvia, käyttää luonnon ainutlaatuisia ominaisuuksia parantaakseen Born VZ:n sisustusta. Käytetty materiaali leikkaa painoa, vähentää muovin käyttöä ja vähentää kokonaisympäristövaikutusta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun brändin auton toiminnallinen elementti sisältää luonnonkuituja.
Alustan kokoonpanon parannusten ansiosta Cupra Born VZ tarjoaa sekä viiden istuimen mukavuuden että kattoikkunan tuoman eloisuuden samassa paketissa. Cupra Born VZ sisältää myös ohjauspyörästä löytyvät regeneroinnin voimakkuussäätimet, mikä mahdollistaa valinnan kolmen eri energiatason talteenoton välillä.
Kun kaasupoljin vapautetaan, moottori toimii generaattorina, joka syöttää energiaa takaisin akkuun ja työntää energiaa takaisin voimansiirtoon ja vähentää jarrujen kulumista. Regeneratiivisten ominaisuuksien hallinnan parantamiseksi kuljettaja voi käyttää D-tilassa säätimiä siirtyäkseen kolmen eri tason läpi.
Digitalisaatio ja teknologia
Cupra Born VZ:n myötä koko Born -malliston infotainment päivittyy. Koko mallistossa on vakiona uusi ja suurempi 12,9″ infotainment-järjestelmä, joka yhdistää kosketusnäytön edut uuteen retrotaustavalaistuun kosketuspalkkiin sisäilman ja äänenvoimakkuuden säätämiseksi. Uusi käyttöjärjestelmä mahdollistaa myös akun esilämmityksen varmistaen nopean pikalatauksen myös kylmemmissä olosuhteissa.
Cupra Born VZ -malliin on saatavilla myös uusi korkealaatuinen 10-kaiuttimen äänijärjestelmä, joka on kehitetty yhteistyössä Sennheiser Mobilityn audioasiantuntijoiden kanssa. Järjestelmä upottaa kuljettajan ja matkustajat ainutlaatuiseen äänikokemukseen.
Se on äänitekniikka, joka sisältää Sennheiserin AMBEO Concerto -ohjelmiston, joka pystyy yhdistämään musiikin peruskomponentteja, mukaan lukien erilaiset instrumentit ja aluetiedot, jakaen ne uudelleen koko autossa. Tämä ohjelmisto tarjoaa puhtaan Sennheiser-soundin, joka on luotu Sennheiserin pitkäaikaisen historian kokemuksella ja tarjoaa artisteille ja musiikin ammattilaisille luotettavia ääniratkaisuja.
Kuva: Cupra.
Sisätilat on valaistu Smart Light -tekniikalla. Vaakasuuntaiset täys-LED-valot kietoutuvat kojelaudan leveyden ympärille parantamaan tiettyjä ominaisuuksia, antaen varoituksia ja ilmoituksia kuljettajalle ja muille matkustajille.
Tiedot, mukaan lukien lataustila, kuljettajan avustajajärjestelmät (Front Assist, ACC ja C2X vaaravaroitus); infotainment-toiminnot (ääniohjaus, puhelu, navigointijärjestelmä), älykäs pysäköintiavustin sekä lukitseminen ja lukituksen avaaminen sekä sisään- ja uloskäynti. Nämä visuaaliset vihjeet lisäävät tietoisuutta, tehden Cupra Born VZ:stä turvallisemman ja älykkäämmän.
Turvallisuus ja mukavuus
Brändin omistautuminen turvallisuuteen ja käyttömukavuuteen on heti tunnistettavissa laajasta valikoimasta päivitettyjä ja uusia edistyksellisiä kuljettajaa avustavia järjestelmiä, jotka on integroitu auttamaan ja tukemaan kuljettajaa tilanteesta riippumatta.
Uusi Travel Assist yhdistää mukautuvan vakionopeudensäätimen (ACC) ja Lane Assist -kaistavahdin (pitää auton kaistan keskelle) parantaakseen Cupra Born VZ:n ajokokemusta, mutta tämä uusi versio sisältää myös parannuksia huonosti merkityillä teillä ajettaessa, kiitos parviälyn. Se tarjoaa lisäksi kaistanvaihtotuen moottoriteillä ajettaessa.
Pysäköinti on nyt uskomattoman helppoa; uuden Remote Park Assistin avulla kuljettaja voi lopettaa pysäköinnin älypuhelimellaan, kun taas Trained Parking Assist antaa autolle mahdollisuuden oppia pysäköimään tavanomaisille paikoille tallentamalla ominaisuudet ja liikeradat karttaan.
Ja jokapäiväiseen pysäköintiin sijainnista riippumatta, Top View Camera tarjoaa kuljettajalle 360 asteen näkymän autoon ja sen ympäristöön.
Turvallisuus- ja käyttömukavuusteknologiapaketti sisältää myös Side Assistin, joka suojaa kuolleessa kulmassa tai nopeasti lähestyviltä autoilta, Front Light Assist ohjaa automaattisesti ajovalojen toimintaa, dynaaminen liikennemerkkien näyttö tulkitsee liikennemerkkejä ja poistumisvaroitus varoittaa esteistä auton ollessa pysäköitynä.
Cupra Born
Täyssähköinen Cupra Born on ollut merkin myydyin malli Suomessa lanseerauksestaan lähtien. Suomessa myytävät Cupra Bornit ovat jatkossa tehokkaita 170 kW e-Boost -malleja joko 59 kWh tai 77 kWh akulla.
Suomessa Cupra Born -mallien hinnat alkavat 39 990 eurosta. Vakiovarusteena on mm. akun esilämmitys, uusi 12,9 tuuman infotainment-järjestelmä parannetulla, nopeasti reagoivalla käyttöliittymällä, ennakoiva mukautuva vakionopeudensäädin ACC, kaukovaloavustin, led-ajo- ja takavalot ja urheilullinen lämmitettävä Cupra-monitoimiohjauspyörä satelliittikytkimin.
Valmiiksi kattavaa vakiovarustelua voi täydentää valitsemalla huippuvarustellun IMPULSE-varustetason, joka sisältää mm. hierovat Dinamica-verhoillut erikoisurheiluistuimet, AR-HUD -tuulilasinäytön ja useita kuljettajaa avustavia järjestelmiä.
Cupra Born ja sen e-Boost -version sähkömoottori tuottaa tehoa 170 kW (231 hv) ja maksimivääntö on 310 Nm. Cupra Born e-Boost -version toimintamatka 77 kWh:n akulla voi olla jopa 547 kilometriä (WLTP). Cupra Born 59 kWh:n akulla varustetun version toimintamatka on puolestaan jopa 424 km (WLTP). Maksimilatausteho on malliversiosta riippuen joko 165 kW tai 175 kW. Cupra Born -malliversioiden takuu on 5 vuotta tai 100 000 km (riippuen kumpi täyttyy ensin). Akkutakuu on 8 vuotta tai 160 000 km.
Ensimmäiset Cupra Born VZ -mallit saapuvat Suomen Cupra-jälleenmyyjille syyskuussa. Tämän hetken tuotantotilanteen mukainen toimitusaika on noin kolme kuukautta.
Poliisin tietoon on tullut, että Hyundain tallin ralliautoa on kuljetettu yleisellä tiellä 100 km/h nopeusrajoitusalueella korkeimmillaan 172 km/h keskiviikkona 31.7.2024 iltapäivällä.
Poliisi on aloittanut asiasta esitutkinnan. Tutkinnassa selvitetään ajoneuvon kuljettajan henkilöllisyys sekä ratkaistaan myös ajokieltoon liittyvät seikat.
Esitutkinta on alussa, eikä asiasta tiedoteta tässä vaiheessa enempää.