Suomen pitkäikäisin autourheilusarja käynnistyy tiistaina 5.5. ja tarjoaa touko–syyskuussa yhdeksän tiistai-iltaisin ajettavaa autosuunnistuksen harjoitusajoa.
Vanhin Suomessa yhtäjaksoisesti joka vuosi järjestetty autourheilusarja on pyörinyt harrastajavoimin jo 60-luvun puolivälistä alkaen. 2000-luvulla Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla on ajettu kesästä riippuen 6–10 AS-harjoitusajoa.
AS-sarjan kisoihin osallistuminen on helppo ja edullinen tapa päästä sisään autosuunnistuksen maailmaan. Harjoitusajoissa ei vaadita minkään seuran jäsenyyttä tai tutkintoja, ja aloittelijoiden E-luokassa osanottomaksu on vain 10 euroa/pari/harjoitusajo. Lisäksi harjoitusajojen lähtöpaikoilla annetaan aloittelijoille koulutusta.
Autosuunnistus sopii hyvin perheharrastukseksi, sillä kartanlukija voi olla ajokortiton ja alaikäinen. Kisasuoritus kestää 1–2 tuntia.
AS-sarjassa ei peritä sarjamaksua, mutta silti luokkien parhaat palkitaan sarjan päätyttyä. Kilpailija voi ajaa haluamansa määrän osakilpailuja, mutta sarjan loppupisteisiin lasketaan kunkin kilpailijan seitsemän parasta suoritusta.
Lisätieto tapahtumista ja sähköiset ilmoittautumiskaavakkeet löytyvät osoitteesta autosuunnistus.net.
Etelä-Suomen teillä liikkuu viikonlopun aikana tavallista enemmän klassikkoajoneuvoja. Perinteisten vappuajeluiden lisäksi liikennettä lisää Lahden Messukeskuksessa viikonloppuna järjestettävä Classic Motorshow, jonka valmistelut käynnistyvät jo tänään perjantaina rakennuspäivällä.
Näytteilleasettajat tuovat perjantain aikana Lahteen satoja näyttelyajoneuvoja, minkä vuoksi klassikkoautoja, museoajoneuvoja, moottoripyöriä ja muuta harrastekalustoa näkyy liikenteessä jo ennen varsinaisia näyttelypäiviä.
Vilkkain kävijäliikenne ajoittuu lisäksi lauantain ja sunnuntain aamuihin tapahtuman avautuessa sekä iltapäivään näyttelyn sulkeutuessa. Osa vanhemmista ajoneuvoista liikkuu muuta liikennettä rauhallisemmin, joten muilta tienkäyttäjiltä toivotaan kärsivällisyyttä.
Classic Motorshow järjestetään Lahden Messukeskuksessa 2.–3.5. ja on avoinna lauantaina klo 9.00–17.00 sekä sunnuntaina klo 10.00–17.00.
Lauantaina järjestetään Lahdessa myösRetro Trucks Lahes -tapahtuma, joka tuo myös raskaita klassikkoajoneuvoja liikenteeseen.
Poliisi tehosti liikennevalvontaa vappuaattona sekä vappupäivän vastaisena yönä Joensuun alueella. Valvonnassa havaittiin useita vakavia liikennerikosepäilyjä, muutoin toistaiseksi rauhallisesti sujuneen vapun osalta.
Valvonnan tuloksena poliisi kirjasi kaksi rattijuopumusta, joista toinen täytti törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistön. Lisäksi kirjattiin kaksi tapausta, joissa kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näissä tapauksissa ajonopeudet taajama-alueella ylittivät 100 km/h, kun nopeusrajoitus oli 50 km/h.
Merkille pantavaa on, että kaikki epäillyt kuljettajat olivat alaikäisiä.
Poliisin näkökulmasta havainto on huolestuttava.
Joensuun Reijolassa Vanhalla Valtatiellä mopoilijan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, puhalluskokeen tuloksen ollessa 0.38 mg/l. Liperissä henkilöautoa kuljettaneen alaikäisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, hänen puhaltaessa tuloksen 0.74 mg/l. Lisäksi Vanhalla Valtatiellä kahden kuljettajan ajonopeudet johtivat epäilyyn törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisi jatkaa liikennevalvontaa aktiivisesti myös viikonlopun aikana.
Volvo Cars ja Google muuttavat perusteellisesti tapaa, jolla kuljettajat ovat vuorovaikutuksessa autojensa kanssa, kun Google Gemini -tekoälyjärjestelmä otetaan käyttöön Volvon eri malleissa.
Valmiiden puhekomentojen sijaan Gemini tarjoaa intuitiivisen käyttökokemuksen, jossa auto voi ymmärtää luonnollista keskustelua kontekstin ja kuljettajan tarpeiden mukaan. Tämä tekee elämästä tien päällä entistä helpompaa ja nautinnollisempaa.
Käyttöönotto alkaa ensimmäisellä aallolla Yhdysvalloissa, ennen kuin se etenee maan muihin osiin ja muille markkinoille tulevina viikkoina. Kuljettajat, jotka ajavat aikaisintaan vuoden 2020 Volvo -autoa, saavat ensimmäisenä kokea Googlen uuden sukupolven tekoälyavustajan hyödyt.
Luonnollinen vuorovaikutus
Mutta miten se toimii käytännössä?
Ideointia ja määränpään tiedot: Gemini auttaa kuljettajaa ottamaan matkasta kaiken irti – suunnittelipa hän reittiään kotoa käsin tai tien päällä. Kuljettaja voi esimerkiksi sanoa: “Hei Google, auta minua löytämään perheaktiviteetteja määränpäämme lähettyvillä.” Jos jokin ehdotus herättää kiinnostusta, autolle voi esittää lisäkysymyksiä, jolloin ajoaika muuttuu luovaksi suunnitteluajaksi.
Parhaan taukopaikan löytäminen: Gemini voi Google Mapsin avulla etsiä välipalapaikkoja tai korkealuokkaisen illallisravintolan. Kuljettaja voi esimerkiksi sanoa: “Hei Google, etsi reittini varrelta paikka, jossa myydään voisarvia” ja jatkaa kysymällä “Millaisia arvioita se on saanut?” tai “Onko pysäköinti siellä helppoa?” Näin taukopaikan valinta onnistuu luottavaisin mielin.
Viestien laatiminen: Kuljettaja voi pyytää Geminiä tekemään yhteenvedon tulevista viesteistä tai lähettämään monimutkaisia viestejä esimerkiksi näin: “Hei Google, lähetä Sofialle viesti, että olen 10 minuuttia myöhässä, ja lähetä se ranskan kielellä, koska hän opiskelee sitä.” Jos suunnitelmat muuttuvat, Geminiä voi pyytää päivittämään viestin uudella saapumisajalla ilman kokonaan uuden viestin lähettämistä.
Täydellisen tunnelman luominen: Mediatoimintoja voi ohjata luonnollisemmalla tavalla. Kuljettaja voi käyttää suoratoistosovelluksia sanomalla esimerkiksi: “Hei Google, soita jotain rauhoittavaa.” Gemini räätälöi kokemuksen mielialasi mukaan.
Rajoja rikkovaa yhteistyötä
Google valitsi vuonna 2025 Volvon johtavaksi autojen uusien toimintojen ja päivitysten kehitystyökumppaniksi, minkä ansiosta Volvo voi vaikuttaa suoraan siihen, miten Google Geminin kaltaisia tekniikoita kehitetään tosielämän ajo-olosuhteita varten.
“Me Volvolla keskitymme kehittämään ihmiskeskeistä teknologiaa, joka mukautuu ihmisiin eikä päinvastoin. Tuomalla Google Geminin autoihimme haluamme tehdä jokapäiväisestä vuorovaikutuksesta luonnollisempaa, avuliaampaa ja vähemmän häiritsevää. Gemini asettaa uudet standardit sille, mikä on mahdollista Volvossa”, sanoo Volvon ohjelmistokehityspäällikkö Alwin Bakkenes.
“Olemme iloisia voidessamme esitellä, miten Google Gemini voi kohottaa Volvo -kuljettajien elämänlaatua. Kuljettajat saavat nauttia huippuluokan tekoälyominaisuuksista, jotka vähentävät monimutkaisuutta, auttavat säilyttämään keskittymisen olennaiseen ja tekevät jokaisesta ajomatkasta hieman helpomman”, Googlen Android For Cars -osaston varajohtaja Patrick Brady sanoo.
Volvo tuo uuden ohjelmistokokemuksen asiakkaille langattomilla päivityksillä. Volvo käynnisti vuoden 2026 maaliskuussa yhden kaikkien aikojen kattavimmista tieto- ja viihdejärjestelmäpäivityksistä intuitiivisemman Volvo Car UX:n käyttöönotolla. Päivitys toimitetaan miljoonille asiakkaille ympäri maailmaa.
Lisätietoja
Google Gemini on aluksi saatavilla Yhdysvalloissa ehdot täyttäville Volvon asiakkaille, joilla on autossaan aktiivinen Internet-yhteys sekä englanninkielinen Google-tili.
Google Gemini otetaan käyttöön seuraavissa aikaisintaan vuoden 2020 malleissa, joissa on Googlen järjestelmä: C40, EC40, EX40, XC40, S60, V60, V60CC, XC60, V90, V90CC, S90, XC90, EX90, ES90, EX30, EX60.
Edellä mainittujen ominaisuuksien ja palvelujen saatavuus vaihtelee markkinoittain. Ominaisuudet voivat vaihdella tilauksen perusteella, ja tulokset voivat poiketa toisistaan. Jotkin yhdistetyt sovellukset edellyttävät asennusta. Yhteensopivuus ja saatavuus vaihtelee. 18+.
Premium-tason kutsuliikenteeseen erikoistunut Helsinki Limo on tehnyt mittavan investoinnin linja-autokalustoonsa ja kasvattaa sitä useilla uusilla ajoneuvoilla vuoden 2026 aikana.
Investoinnin taustalla on tilausajomarkkinassa käynnissä oleva murros, jossa osa perinteisistä toimijoista on vetäytynyt markkinasta. Yhtiö vastaa kasvavaan kysyntään laajentamalla kapasiteettiaan ja tuomalla First Class -tason palvelumallinsa myös suuriin ryhmäkuljetuksiin.
Helsinki Limo tunnetaan erityisesti mustista premium-sedaneistaan ja tila-autoistaan sekä viime kesänä esitellystä Suomen ensimmäisestä tilausajossa toimivasta uudesta Mercedes-Maybachista.
Helsinki Limon investointi uuteen kalustoon on premium-tason kutsuliikenteen toimijalle luonteva jatkumo. Tuttu palvelulupaus, joustavuus ja helppo saatavuus tuodaan aiempaa vahvemmin linja-autoihin ja yhä suuremmille ryhmille. Tavoitteena on vahvistaa asemaa täyden palvelun ja kaikkien kokoluokkien tilausajotoimijana, joka operoi omalla kalustolla ja henkilöstöllä.
”Suomalaisessa tilausajomarkkinassa on parhaillaan käynnissä selvä rakennemuutos, ja näemme kasvavaa kysyntää suuremmille ryhmäkuljetuksille, joissa laatu, luotettavuus ja asiakaskokemus ovat keskiössä. Bussimarkkina on pitkään rakentunut perinteisten toimijoiden ja toimintamallien varaan, eikä premium-tason palvelua ole ollut tarjolla kaikissa kokoluokissa yhdeltä taholta. Näemme tässä selkeän mahdollisuuden uudistaa markkinaa ja vastata asiakkaiden kasvaviin odotuksiin”, kertoo Helsinki Limon perustajaosakas Lauri Kovanen.
Helsinki Limon uusi Mercedes-Benz Tourismo XL Coach saapui asiakkaiden käyttöön vappuviikolla. Kuva: Helsinki Limo.
Linja-autot ovat jatkossa tilattavissa myös mobiilisovelluksella, kun Helsinki Limo julkaisee toukokuussa oman Helsinki Limo App -sovelluksen. Sovellus mahdollistaa sekä ennakko- että välittömät tilaukset koko kalustolle. Helsinki Limo on ensimmäinen toimija Suomessa, joka tuo myös linja-autot tilattaviksi suoraan mobiilisovelluksen kautta.
”Meille kyse ei ole pelkästä kuljetuksesta, vaan kokonaisvaltaisesta ympärivuorokautisesta palvelusta ja ensiluokkaisesta asiakaskokemuksesta. Haluamme, että myös ryhmäkuljetus voi olla tyylikäs, rauhallinen ja ajankäytöllisesti tuottava osa koko matkaa. Yritysryhmille matka voi toimia liikkuvana työtilana ja suuremmalle ryhmälle sujuvaa logistiikkaa ja matkustusmukavuutta alusta loppuun”, Kovanen lisää.
Uusi kalusto kattaa kaikki tarpeet minibussista jumboluokkaan
Helsinki Limo ottaa kevään ja kesän 2026 aikana käyttöön monipuolisen uuden kalustokokonaisuuden, joka kattaa erikokoisten ryhmien tarpeet minibussista jumboluokan ajoneuvoihin.
Tummanpuhuviin uutuuksiin kuuluvat 24-paikkainen kokouskäyttöön suunniteltu Conference Coach, neljä pöytäryhmillä varustettua Mercedes-midibussia ja 92-paikkainen businessluokan Jumbo Coach. Perinteiseen linja-autokokoon saapui jo uutena 63-paikkainen Mercedes-Benz Tourismo XL Coach.
Ylellinen musta 50-paikkainen Mercedes-Benz Tourismo Premium Coach saapuu palvelukseen kesällä ja 57-paikkainen Premium XL Coach täydentää bussikaluston loppuvuodesta.
Helsinki Limon uutuuksiin kuuluu muiden muassa liikkuva neuvotteluhuone. Kuva: Helsinki Limo.
Laajennuksen myötä Helsinki Limon kalusto kattaa kaikki kokoluokat edustus-sedaneista jumbokokoiseen linja-autoon. Helsinki Limo on premium-tason kutsuliikenteeseen erikoistunut suomalainen yritys, joka palvelee kuluttajia, yritysasiakkaita, valtionhallintoa ja kansainvälisiä vieraita.
Yhtiö operoi laajenevalla luksusluokan kalustolla ja työllistää noin 100 työntekijää. Kesän aikana yhtiön business sedan -kalusto päivittyy täysin sähköiseksi ja tila-autojen sähköistäminen alkaa tulevana talvena.
Yritysasiakkaita palvelee uusi Helsinki Limo Corporate Portal, jonka kautta voi hallinnoida tilauksia, seurata kyytien etenemistä sekä hoitaa laskutuksen ja lisäpalvelut yhdellä alustalla ilman välikäsiä, reaaliajassa ja vuorokauden ympäri.
Yksityisasiakkaat voivat varata Helsinki Limon kyytejä helposti myös applikaation ja online booking -palvelun kautta, josta saa toukokuusta alkaen myös Helsinki-Vantaan lentoaseman VIP-palvelut.
Poliisipartio tapasi Kuopion liikenteestä kaksi ajoneuvon kuljettajaa, jotka olivat huumausaineiden vaikutuksen alaisena
Poliisipartio pysäytti Kuopion keskustassa keskiviikkona hieman ennen kello 20.00 päihtyneen henkilöauton kuljettajan. Ulkopaikkakuntalainen vuonna 1995 syntynyt mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,00 promillen lukemat, mutta huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille.
Kuljettaja oli myös ajo-oikeudeton. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Myöhemmin samana iltana poliisipartio sai ilmoituksen samasta ajoneuvosta, joka oli pysähtyneenä hätävilkut kytkettynä Kuopionlahdenkadulla keskellä tietä.
Paikalle mennyt poliisipartio tapasi autosta kuljettajan paikalta nukkumasta ulkopaikkakuntalaisen vuonna 2003 syntyneen naisen. Kuljettajaksi epäilty nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,00 promillen lukemat, mutta huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille.
Tapahtumapaikkatutkinnassa selvisi, että kyseessä olevalla ajoneuvolla oli törmätty aikaisemmin Kuopionlahdenkadun varrella pysäköitynä olleen matkailuauton vasempaan kylkeen. Molemmat ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä.
Länsi-Uudenaan poliisi tarkasti torstaina 23. huhtikuuta 29 ajoneuvoyhdistelmää Hangossa. Kokonaiskuva on melko myönteinen, mutta jonkin verran huomautettavaakin löytyi.
Eräässä ajoneuvoyhdistelmässä oli vetoauto, joka oli vain pari viikkoa aiemmin mennyt katsastuksesta hyväksytysti läpi. Silti poliisin tarkastuksessa kävi ilmi 14 erilaista vikaa.
– Ilmoitimme tapauksesta Traficomille. Kokonaisuudessaan kirjasimme valvonnan aikana kahdeksan sakkoa ja liikennevirhemaksua ja annoimme neljä huomautusta. Neljän ajoneuvon kohdalla teimme valvontailmoituksen ja poistimme kilvet, kertoo komisario Hannu Kontola.
Scania ottaa seuraavan askeleen premium-ohjaamotarjonnassaan tuomalla Longline-ohjaamon osaksi säännöllistä tuotantoa. Scanian modulaariseen järjestelmään pohjautuva uusi ohjaamo tarjotaan tehdassertifioituna, vähävolyymisena ratkaisuna asiakkaille, jotka arvostavat entistä enemmän tilaa, mukavuutta ja joustavuutta.
Longline-ohjaamo yhdistää Scanian CrewCab- ja S-sarjan korkeakattoiset ohjaamot luoden tuotteen, jota mikään muu valmistaja ei tällä hetkellä tarjoa sarjatuotantona. Ohjaamo valmistetaan Laxåssa, ja alustat valmistetaan Södertäljessä.
”Tämä on luonnollinen kehitys konseptille, jota asiakkaat ovat pitkään arvostaneet”, sanoo Lars Gustafsson, Scanian kuorma-autovalmistuksen johtaja.
”Longlinen kanssa yhdistämme meidän perinteemme sekä nykyaikaisen tuotannon ja tarjoamme kokonaisuuden, joka voidaan räätälöidä yksilöllisten tarpeiden mukaan.”
Longline-ohjaamo on suunniteltu joustavasti. Ohjaamon sisäratkaisuja ei ole määritelty täysin valmiiksi. Tehdastoimituksena ohjaamo on saatavilla rajoitetun sisätilojen kokoonpanolla istuinten takana olevan osan osalta. Lisävarusteina voidaan valita tavallinen sänky, säilytystilaa tai hyllyratkaisuja – tai avoimempi järjestely.
Suunnittelussa on keskitytty selkeästi määriteltyihin kiinnityspisteisiin, jolloin asiakkaat voivat suunnitella sisätiloja omien tarpeidensa mukaisesti.
”Emme yksinkertaisesti lisää tarpeettomia asioita, vaan vältämme turhaa valmistuotantoa kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti”, sanoo Samuel Suderbys, Scanian Laxån tehtaan toimitusjohtaja.
Moni asiakas haluaa edelleen räätälöidä ajoneuvojaan erilaisilla maalaus- ja sisäratkaisuilla.
Longline-konsepti sai alkunsa markkinoiden kysynnästä ja halusta parantaa kuljettajien olosuhteita. Ohjaamo tarjoaa lisää tilaa sekä joustavuutta ja samalla ohjaamo tukee asiakkaita kuljettajien työskentelyolosuhteiden parantamisessa.
”Ohjaamo ei ole pelkästään tilaa varten, vaan myös paremman työympäristön luomista kuljettajille. Tämä on yhä tärkeämpää asiakkaillemme,” sanoo Gustafsson.
Longline mukautetaan Euroopan IVD-lainsäädännön (Increased Vehicle Dimensions) mukaisesti, mikä on mahdollistanut asiakkaille ympäri Eurooppaa pidempiä ajoneuvoja. Aluksi ohjaamo on saatavilla kahdella eri pituisella versiolla – 28 ja 31 – , joissa molemmissa on korkea katto. Sisätilojen korkeus ylittää kaksi metriä, mikä tarjoaa reilun seisomatilan useimmille kuljettajille.
Ohjaamo jatkaa Scanian perinnettä kehittää erikoistuneita kuljetusratkaisuja asiakkaiden tarpeiden mukaan. Hanke käynnistyi jo vuonna 2022 ja se on erinomainen osoitus Scanian lähestymistavasta erityissovelluksiin.
Myynti alkaa huhtikuussa 2026, ja ensimmäiset toimitukset odotetaan tänä syksynä. Pienen volyymin Longline-ohjaamo on tarkoitettu niille, jotka etsivät alustaratkaisua, johon voi luoda jotain räätälöityä, ainutlaatuista ja omaleimaista.
Vappuaattona moottoriajoneuvoliikenne on kielletty Esplanadeilla ja niiden sivukaduilla klo 14–20 Havis Amandan lakituksen takia.
Havis Amandan lakitukseen odotetaan kymmeniätuhansia juhlijoita vappuaattona. Mantan perinteinen lakitus on noin klo 18. Lakitusta voi katsoa Esplanadin puistoon asennettavilta näytöiltä sekä eri medioiden livelähetyksistä. Tänä vuonna Mantan lakittaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY.
Paikan päälle kannattaa saapua julkista liikennettä käyttäen.
Rajoitukset liikenteeseen on suunniteltu ja toteutetaan yhdessä kaupungin turvallisuusasiantuntijoiden, poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa.
Kaivopuiston rantareitti yksisuuntainen 1. toukokuuta
Tänä vuonna meren rantaa kiertävä reitti Olympiaterminaalilta Kaivopuiston suuntaan muutetaan yksisuuntaiseksi vappupäiväksi klo 6–17. Yksisuuntainen osuus kulkee Ehrenströmintietä, Merisatamanrantaa ja Eiranrantaa liikenneympyrään asti.
Vastaavasti Puistokatu muutetaan yksisuuntaiseksi kohti Olympiaterminaalia ja Laivasillankatua. Isolla puistotie on suljettuna vappupäivänä moottoriajoneuvoilta.
Joukkoliikenteen sujuvoittamiseksi ja pelastuslaitoksen toiminnan helpottamiseksi kadunvarsipysäköintiä rajoitetaan Ludviginkadulla, Tehtaankadulla, Laivurinkadulla ja Eiranrannassa.
Muutokset vapun liikenteestä:
Esplanadit ja sivukadut on suljettu moottoriajoneuvoliikenteeltä 30.4. klo 14–20. Alueella on pysäköintikielto.
Tehtaankadulla, Eiranrannassa ja Laivurinkadulla on pysäköinti kiellettyä 30.4.–1.5. Kielto koskee koko Tehtaankatua ja toteutetaan siirtokehotuksilla. Laivurinkadun osalta kielto koskee väliä Tehtaankatu – Merikatu. Eiranrannassa kielto koskee väliä Telakkakatu – Hernesaarenranta.
Ludviginkadulla on pysäköinti kiellettyä 30.4. pelastuslaitoksen toiminnan sujuvuuden varmistamiseksi.
Raitioliikenne ei kulje Kauppatorille 30.4. klo 14–20. Raitioliikenne kulkee normaalisti Aleksanterinkadulla ja Snellmaninkadulla. Tarkemmat tiedot joukkoliikenteen vappuaikatauluista löytyvät osoitteesta hsl.fi.
Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry:n Wappukulkue vaikuttaa liikenteeseen 30.4. klo 16–16.30. Kulkueen reitti on Eteläinen Rautatiekatu – Arkadiankatu – Mannerheimintie – Eteläesplanadi – Havis Amanda.
Ajo satamiin vappuaattona 30. huhtikuuta
Ajoyhteys Katajanokan terminaaliin on Pohjoisrannan ja Kanavakadun kautta.
Olympiaterminaaliin voi ajaa esimerkiksi Tehtaankadun ja Laivasillankadun kautta. Raskaan liikenteen tulee ajaa Olympiaterminaaliin ennen kuin liikennerajoitukset alkavat.