Koti Blogi Sivu 340

WRC: Emil Lindholm pääsi myös Japanissa ajamaan Rally1-autolla

Kuva: Hannu Rainamo.

Hyundai Motorsportin Emil Lindholm kävi viime vuoden tavoin Japanin MM-rallin yhteydessä kyyditsemässä Hyundain arvovaltaisia vieraita.

Tällä kertaa Lindholmin ajokkina oli täysiverinen Hyundai i20 N Rally1-auto, jolla suomalaiskuljettaja lennätti VIP-vieraita Japanin MM-rallissa kolmeen kertaa ajetulla Toyota Stadiumin (2,15 km) asfalttipintaisella yleisö-EK:lla.

Lindholmin kyydistä pääsivät nauttimaan Hyundaille tärkeät japanilaiset toimittajat ja somevaikuttajat.

– Aika harvoin pääsee täysverisellä ralliautolla ajamaan MM-rallin yleisöerikoiskoetta niin monta kertaa peräkkäin, kun pääsin Toyota Stadiumia kiertämään, Lindholm hymyilee.

– Tässä lajissa vastaavanlaisia yleisöpyörityksillä pääsee yleensäkin harvemmin ralliautolla treenaamaan, joten nyt Japanin MM-rallin yleisöerikoiskokeesta on ainakin hyvää käytännön kokemusta. Käytössäni oli kunnon peli eli Rally1:n ja näen, että reissusta oli hyötyä, sillä kaikki kilometrit Rally1-autolla ovat eduksi. Tiukkojen testisääntöjenkin takia ajokilometrit Rally1:llä ovat normaalisti kiven alla, Lindholm muistutti.

Lindholm on käytännössä myös maailmanympärimatkalla, sillä Japanista matka jatkui jo Yhdysvaltoihin ja siellä San Franciscoon.

– Ajatan sielläkin kahtena päivänä Hyundaille tärkeitä vieraita. Tällä kertaa ajokkinani on kilpa-autoksi rakennettu täyssähköauto, jossa on kunnon alusta, pyöräntuennat jne. Varmasti mielenkiintoinen kokemus. San Franciscosta lennän Saksaan ja sieltä kotiin. Kyllä tässä tulee reilun viikon aikana koko maapallo kierrettyä.

Tulevan kauden ajo-ohjelma on Lindholmin osalta vielä auki ja työnalla. Ratkaisuja saadaan siinä vaiheessa, kun ilman sopimusta olevien tehdaskuljettajien työpaikat selviävät.

– Töitä ensi kauden eteen tehdään kovasti. Tärkeätä olisi päästä ajamaan mahdollisimman paljon niin ralleja kuin myös testiä. Hyvän kalenterin eteen teemme koko ajan töitä, Lindholm toteaa.

Lue muita juttuja Emil Lindholmista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Maanteiden korjausvelan kasvu pysäytettiin kesällä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Arkistokuva. Kuva: ELY-keskus.

Valtakunnallisen tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen mukaan raskaan liikenteen tyytyväisyys maanteiden kuntoon kesällä on kasvanut tilastollisesti merkittävästi Uudenmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen toimialueella eli Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Yksityishenkilöiden tyytyväisyys sen sijaan laski hieman.

Raskaan liikenteen tyytyväisyys sekä maanteiden kuntoon pääväylillä että muiden teiden kuntoon nousi. Myös pääteiden hoitoon pääväylillä ammattiautoilijat olivat yksityisautoilijoita tyytyväisempiä. Lisäksi ammattiautoilijoiden tyytyväisyys päällysteiden kuntoon pääteillä nousi. Pääteillä raskasta liikennettä haittasivat eniten päällysteiden reiät, urat sekä päällysteen paikkausten laatu.

Päällysteiden kunto on tärkein osatekijä, joka vaikuttaa tienkäyttäjien tyytyväisyyteen.

“Raskaan liikenteen kuljettajilla korostuu päätieverkon päällysteiden kunto, kun taas yksityisautoilijoilla tyytyväisyyteen vaikuttaa yhtä paljon myös alemman tieverkon päällysteiden kunto. Muiden osatekijöiden, kuten tiemerkintöjen näkyvyyden, liikennemerkkien kunnon ja tienvarsien sekä levähdys- ja pysähtymisalueiden siisteyden vaikutus tienkäyttäjien kokonaistyytyväisyyteen on vähäisempi”, toteaa Uudenmaan ELY-keskuksen liikennejärjestelmäasiantuntija Annika Sarkkola.

Päällysteen kunnosta valitetaan

Tyypillinen liikenteen asiakaspalvelun kautta tullut tienkäyttäjän palaute koskee päällysteen kuntoa.

Tänä vuonna Uudenmaan ELY-keskuksen toiminta-alueella eli Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä päällystettiin noin 780 ajoratakilometriä, josta reilu 70 km oli kävely- ja pyöräilyväyliä. Valtakunnallisesti päällystystöiden tavoitteena oli pysäyttää korjausvelan kasvu eli se, ettei huonokuntoisten päällysteiden määrä kasvaisi.

“Korjausvelan pysäyttäminen oli mahdollista hallituksen myöntämän erillisrahoituksen ansiosta. Näillä näkymin lisärahoitusta on tarjolla myös vuodelle 2025, jolloin toivottavasti pystytään edelleen korjausvelkaa vähentämään erityisesti alemmalla tieverkolla”, toteaa tienpitoyksikön päällikkö Timo Karhumäki.

Ammattiautoilijat arvioivat myös levähdys- ja pysähtymisalueiden siisteyden ja riittävyyden paremmaksi kuin aikaisempina vuosina. Vaikka kasvillisuuden niitot ja raivaukset herättivät keskustelua, tyytyväisyys niihin oli samalla tasolla kuin edellisinä vuosina niin yksityis- kuin ammattiautoilijoidenkin parissa. Etenkin liittymistä on raivattu tänä vuonna vesakkoja.

“Uudenmaan ELY-keskuksen alueella tienkäyttäjät antavat tyypillisesti palautetta teiden varsilla havaitsemistaan näkemäesteistä, kuten puista ja pusikoista. Lisäksi tienkäyttäjät ilmoittavat vieraslajeista, kuten lupiinista, kurtturuususta ja espanjansiruetanasta. Tienvarsien niitoista annetaan palautetta sekä puolesta että vastaan. Useampia niittoja toivovat perustelevat niittotarvetta paitsi vieraslajien torjumisella myös liikenneturvallisuudella. Niitot parantavat tienvarsien näkemiä ja vähentävät näin osaltaan liikenneturvallisuusriskejä. Toisaalta myös harvemmille tai myöhemmille niitoille on kannattajansa, jotka puolustavat luonnon monimuotoisuutta”, Sarkkola kertoo.

Uudenmaan ELY-keskus sai ammattiautoilijoilta parhaan keskiarvon pääteiden ajettavuudesta, leveydestä, mutkista ja mäistä. Myös sorateiden kuntoon keväällä ja kesällä oltiin tyytyväisimpiä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella niin henkilöautoilijoiden kuin ammattiautoilijoidenkin parissa.

Yksityishenkilöiden tyytyväisyys jalankulku- ja pyöräteiden päällysteisiin on hienoisessa kasvussa. Myös jalankulku- ja pyöräteiden määrään tyytyväisyys oli noussut viime vuoden lukemista. Tänä vuonna jalankulku- ja pyöräteitä päällystettiinkin Uudenmaan ELY-keskuksen alueella ennätysmäärä.

Kaksi kertaa vuodessa

Väylävirasto selvittää tienkäyttäjien tyytyväisyyttä kahdesti vuodessa: talvikunnossapidon ja kesäkauden maanteiden kunnon osalta. Tuloksia käytetään toiminnan seurannassa sekä suunnittelussa ja ohjauksessa.

Tuoreimmat tulokset koskevat kesäkauden tutkimusta, joka toteutettiin 15.8.–25.9.2024. Mittarina kyselyssä käytetään tienkäyttäjien tyytyväisyyttä maanteiden kuntoon kesäkaudella. Raskas liikenne ja yksityishenkilöt ovat kyselyssä omina asiakasryhminään, joiden molempien tyytyväisyys on yhtä tärkeää.

Yksityishenkilöiltä kerättiin tietoa online-paneelissa, kun taas raskaan liikenteen osalta käytettiin kirjekyselyä, johon oli myös sähköinen vastausmahdollisuus. Tutkimukseen vastasi yhteensä 4 603 yksityishenkilöä ja 1 281 ammattiautoilijaa. Uudenmaan ELY-keskuksen alueella tutkimukseen vastasi 1707 yksityishenkilöä ja 266 ammattikuljettajaa.

Lue muita juttuja tiestön kunnosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Toyota nousi viimeisessä kisassa tallien maailmanmestariksi!

Elfyn Evans. Kuva: Toni Ollikainen, AKK.

Toyota otti yllättäen MM-sarjan tallien maailmanmestaruuden keräämällä viimeisessä kisassa tarvittavat pisteet ohittaakseen Hyundain.

Toyota sai kolme autoa neljän parhaimman joukkoon, kun Elfyn Evans voitti kisan, Sebastien Ogier oli toinen ja Takamoto Katsuta neljäs.

Hyundailla moni asia meni pieleen. Ensiksi Thierry Neuvillen autoon iski tekninen vika ja hän putosi kauas kärjestä. Sen jälkeen Andreas Mikkelsen ajoi ulos ja keskeytti ja samoin kävi kisaa johtaneelle Ott Tänakille viimeisen aamun avauksessa.

Loppujen lopuksi Toyota voitti maailmanmestaruuden kolmella pisteellä.

Rallin tallien maailmanmestaruus

  1. Toyota              561 pistettä
  2. Hyundai           558
  3. M-Sport Ford   295

Lue muita juttuja Japanin MM-rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vankilasta karannut mies ajoi poliisia pakoon Vantaalla

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisipartiot olivat suorittamassa liikennevalvontaa lauantai-iltana 23.11., kun ajoneuvon kuljettaja pakeni poliisipartiota pysäytyskäskyn saatuaan Vantaan Simonkylästä. Noin 20 minuuttia kestäneeseen takaa-ajoon osallistui useita poliisipartioita.

Takaa-ajo päättyi Vantaan Veromieheen, jossa kuljettaja oli hylännyt auton ja poistunut yksityisasuntoon.

Poliisin tekemien tutkimusten perusteella mies tavoitettiin vielä illan aikana asunnosta ja otettiin kiinni. Kiinnioton yhteydessä selvisi, että mies oli karannut vankilasta, joten hänet toimitettiin takaisin vankilaan.

Takaa-ajon aikana kuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita. Kuljettaja ajoi muun muassa huomattavalla ylinopeudella, kevyen liikenteen väylällä, ja osui ainakin yhteen sivullisen autoon.

Kukaan ei poliisin tietojen mukaan loukkaantunut tilanteessa vakavasti.

Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue muita juttuja takaa-ajoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

140 km:n sähköisellä toimintamatkalla oleva Audi A3 allstreet nyt myynnissä

Kuva: Audi.

Audi A3 allstreet ladattava hybridi seuraa Audin uuden A3 Sportback TFSI e:n lanseerausta.

Audi A3 allstreet erottuu A3-malliperheen muista malleista heti ensisilmäyksellä sen tunnusomaisen off-road henkisen ulkonäön ja korotetun maavaran ansiosta. Audin crossover-malli on nyt saatavilla myös ladattava hybridinä, mikä tekee siitä ihanteellisen jokapäiväiseen käyttöön.

Suuren akkukapasiteetin, korkean energian talteenoton, DC-latauksen ja älykkään ajonhallinnan ansiosta A3 allstreet 40 TFSI e tarjoaa päästötöntä ajoa lyhyemmille matkoille ja erinomaista taloudellisuutta useimmissa arkipäivän tilanteissa.

Auton sydän on uusi 1,5-litrainen TFSI evo2 -turboahdettu bensiinimoottori, jonka teho on 110 kW (150 hv) ja vääntömomentti 250 Nm. Polttomoottorin rinnalla oleva sähkömoottori tuottaa 85 kW:n huipputehon ja 330 Nm:n vääntömomentin.

Kuva: Audi.

Polttomoottori ja sähkömoottori tarjoavat yhdessä jopa 150 kW:n (204 hv) järjestelmätehon ja 350 Nm huippuvääntömomentin. Vaikuttava teho voidaan kokea kickdown-tilassa. Audi A3 allstreet 40 TFSI e -mallin huippunopeus on 225 km/h ja puhtaasti sähköisessä ajotilassa jopa 140 km/h.

Tehokas korkeajänniteakku, jonka bruttokapasiteetti on 25,7 kWh (nettokapasiteetti 19,7 kWh), on perusta lähes 140 kilometrin sähköiselle toimintamatkalle (WLTP). Akku sisältää 96 prismaattista kennoa, joiden kapasiteetti on 73 ampeerituntia per kenno.

Taloudellisuutta älykkäällä moottorinohjauksella

Ladattavan hybridin moottorin- ja voimalinjanohjaus on suunniteltu optimaalista taloudellisuutta varten. Kuljettaja voi priorisoida sähkömoottorilla ajamista valitsemalla EV-ajotilan ohjauspaneelista tai MMI-näytön kautta, jolloin autolla voi ajaa kuin sähköautolla. Ensisijainen ajotila, “Auto Hybrid”, hyödyntää älykkäästi polttomoottorin ja sähkömoottorin käyttöä. Tämä tila käyttää sähköistä ajoa alhaisilla nopeuksilla, TFSI-moottoria korkeammilla nopeuksilla ja käyttää usein molempia yhdessä.

Audi A3 allstreet 40 TFSI e mukautuu erilaisiin ajotilanteisiin rullaamalla, talteen ottamalla energiaa sähkömoottorilla (sekä rullauksen että jarrutuksen aikana) tai lisäämällä suorituskykyä sähkömoottorin ja polttomoottorin yhdistetyllä teholla. Lisäksi hybridihallintajärjestelmä ylläpitää tasaista akun varaustasoa, varmistaen riittävän akun varaustilan myöhempää käyttöä varten, kuten vähäpäästöisellä alueella ajamiseen.

Kuva: Audi.

Kun kuljettaja nostaa jalkansa kaasupolkimelta, ajotilanteesta riippuen A3 allstreet TFSI e joko rullaa moottorit sammutettuina tai varastoi liike-energiaa rekuperoimalla. Ohjauspyörän siivekkeiden toiminta perustuu täyssähkömalleihin ja ne ohjaavat rekuperoinnin tehokkuutta.

Auton näytöistä kuljettaja näkee helposti keskeisimmät ajotiedot. Vakiovarusteissa Audi virtuaalimittaristossa esitetään käytössä oleva teho, ajotila, akun varaustaso sekä jäljellä oleva toimintamatka. MMI-näytöstä nähdään energiavirta-näkymä, joka visualisoi käytettävän voimalinjan käyttö reaaliaikaisesti.

DC-pikalataus jopa 40 kW*

Audi A3 allstreet TFSI e mahdollistaa myös taloudellisen ja mukavan pitkän matkan sähköisen matkustamisen. Audi tarjoaa DC-latauksen pikalatausasemilla: A3 allstreet voidaan ladata jopa 40 kW* DC-latausteholla, mikä tarkoittaa, että latausaika on 10-80 % lataussyklillä jopa alle 30 minuuttia.

Kolmivaiheinen lataus on myös mahdollista 11 kW:n AC-latauspisteissä, jolloin lataus kestää noin 2,5 tuntia. Tarvittava Mode 3 -latauskaapeli on vakiovaruste. Audin oma latauspalvelu Audi Charging tarjoaa pääsyn noin 630 000 latauspisteeseen 29 Euroopan maassa. Yhdellä kortilla voi ladata kätevästi siellä ja useilla muilla palveluntarjoajilla.

Erinomainen tasapaino ajomukavuuden ja dynamiikan välillä

Kuten perinteisellä polttomoottorilla varustetussa mallissa, A3 allstreet TFSI e:n alusta on 15 millimetriä korkeampi kuin A3 Sportbackissa. Yhdessä suuremman rengashalkaisijan kanssa tämä lisää maavaraa 30 millimetriä. Vakiovarusteena on 17 tuuman vanteet ja leveät pyöränkaaret korostavat auton leveyttä.

Kuva: Audi.

Audi A3 allstreet ladattavan hybridiversion jousitusta ja iskunvaimennusta on myös optimoitu. Alustan muutokset polttomoottoriversioon nähden johtuvat TFSI e -mallin tasapainoisemmasta painojakaumasta (55 % edessä / 45 % takana). Painojakauman muutos johtuu takapenkin alla sijaitsevasta korkeajänniteakun tuomasta lisäpainosta.

Yhdessä sähkömekaanisen ohjauksen kanssa, joka tarjoaa tarkan ohjaustuntuman suuremmilla nopeuksilla ja helpon käsiteltävyyden pysäköitäessä, Audi A3 allstreet TFSI e saavuttaa erinomaisen tasapainon ajomukavuuden ja dynamiikan välillä. Vielä ketterämmän ajokokemuksen saavuttamiseksi autoon on saatavilla lisävarusteena progressiivinen ohjaus, jonka välityssuhde vaihtelee ohjauskulmasta riippuen.

Myynti on alkanut

Audi A3 allstreet 40 TFSI e alkaen hinta on 47 994 euroa. Verrattuna A3 allstreet 35 TFSI -malliin, ladattavassa hybridimallissa on enemmän toimintoja, kuten mukavuusseisontailmastointi, jonka ansiosta auton sisätilat voidaan viilentää kesällä ja lämmittää talvisissa olosuhteissa.

Autossa on uusi sähköinen hybridivoimalinja korkealla järjestelmäteholla, päästöttömällä kaupunkiajolla (puhtaasti sähköllä) ja nopealla latausteholla. Kuljettaja voi ajastaa seisontailmastoinnin MMI-kosketusnäytön tai myAudi-sovelluksen avulla.

Suomessa Audi A3 allstreet 40 TFSI e -mallin myynti alkoi torstaina 21.11.2024 ja ensimmäiset esittelyautot saapuvat Suomen Audi-jälleenmyyjille nähtäviksi ja koeajettaviksi keväällä 2025. Toimitusaika tämän hetken tuotantotilanteen mukaan uusissa asiakastilauksissa on noin 4 kuukautta tilauksesta.

Audi A3 allstreet 40 TFSI e hinnasto ja lisävarustehinnasto.

*Hetkellinen maksimaalinen DC-latausteho voi olla jopa 50 kW. Virallinen DIN 70080 -standardin mukainen DC-latausteho on 40 kW. Tasavirtalatausasemilla tämä voi vaihdella useiden eri tekijöiden mukaan, mukaan lukien ympäristön ja akun lämpötila, esim. auton kauko-ohjattu ilmastointi ja kapasiteetti saatavilla latausasemalla, akun lataustaso ja akun ikääntyminen. Latausteho pienenee lataustason kasvaessa.

Lue muita juttuja Audi A3 -malleista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Maailmanmestaruus ratkesi Las Vegasissa

Max Verstappen. Kuva: Mark Thompson, Getty Images.

Red Bullin Max Verstappenin maailmanmestaruus ratkesi Las Vegasin kisassa. Verstappen ajoi viidenneksi ja pahin kilpailija Lando Norris tuli kuudenneksi, joka tarkoittaa sitä, että Norris ei enää voi saada Verstappenia kiinni. Maailmanmestaruus on Verstappenin neljäs peräkkäin.

Las Vegasin kisan voittoon ajoi Mercedeksen George Russell ja kakkoseksi tallikaveri Lewis Hamilton.

Kolmanneksi tuli Ferrarin Charles Leclerc.

Sauberin Valtteri Bottas oli viimeinen maaliin ajaneista kuljettajista.

Las Vegasin F1-kisa 2024

1 George Russell Mercedes
2 Lewis Hamilton Mercedes               +7.313
3 Carlos Sainz Ferrari                     +11.906
4 Charles Leclerc Ferrari                  +14.283
5 Max Verstappen Red Bull Racing    +16.582
6 Lando Norris McLaren                   +43.385
7 Oscar Piastri McLaren                   +51.365
8 Nico Hulkenberg Haas F1 Team     +59.808
9 Yuki Tsunoda RB                          +62.808
10 Sergio Perez Red Bull Racing       +63.114
11 Fernando Alonso Aston Martin      +69.195
12 Kevin Magnussen Haas F1 Team +69.803
13 Zhou Guanyu Kick Sauber           +74.085
14 Franco Colapinto Williams            +75.172
15 Lance Stroll Aston Martin             +84.102
16 Liam Lawson RB                          +91.005
17 Esteban Ocon Alpine                     +1 kier.
18 Valtteri Bottas Kick Sauber            +1 kier.
19 Alexander Albon Williams                Kesk.
20 Pierre Gasly Alpine                          Kesk.

Lue tästä muita F1-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Sami Pajari ajoi WRC2-luokan tuplamestaruuteen rallin MM-sarjassa

Kuva: Rallypixels.

Sami Pajari ja kartanlukija Enni Mälkönen ajoivat Japanin MM-rallissa täsmällisesti tavoitteen vaatimaa vauhtia ja varmistivat itselleen sekä WRC2-luokan mestaruuden, että WRC2 Challenger -mestaruuden.

Toyota GR Yaris Rally2-ajokin debyyttikauden päättäminen mestaruuksiin japanilaisyleisön edessä kruunasi suomalaisen Printsport Racingin kanssa ajetun kauden tyylikkäästi.

Lähtökohdat Japaniin olivat, että suomalaisautokunnan tuli olla WRC2-luokan lopputuloksissa vähintään toinen varmistaakseen mestaruuden. Nyt osakilpailun voittoon ajaneen Bulgariaa edustavan Nikolay Gryazinin vauhti oli kilpailussa odotetun kovaa, olihan hänelläkin kilpailussa mahdollisuus parannella asemiaan pistetaistelussa mitaleille asti.

Torstaina alkaneen rallin avauspätkällä Toyota Stadionilla ei vielä isoja ratkaisuja nähty, mutta jo heti perjantain toisella erikoiskokeella Pajarin ajokin vasen eturengas tyhjeni ja autokunta saapui erikoiskokeen maaliin yli 40 sekunnin tappiolla Gryaziniin.

– En havainnut minkäänlaista osumaa mihinkään, tämä ei helpottanut tehtävää, koska meidän on koitettava vielä puskea, tuumaili kuljettaja erikoiskokeen maalissa.

Ongelma ei kuitenkaan ollut kenties aivan niin iso kuin auton ohjaamossa sillä hetkellä tuntui, vaikka johtopaikka karkasi, oli eroa takana kolmantena olleeseen Japanin Hiroki Araihin kymmenisen sekuntia. Suomalaispari alkoi sementoida asemaansa heti seuraavalla erikoiskokeella ja päivän päätteeksi eroa taaksepäin oli kertynyt jo minuutti.

– Päivä sujui melko ehjästi. Tällä hetkellä näyttää hyvältä meille, tuumaili Pajari päivän päätteeksi.

Lauantai ei juurikaan tuloslistaa muuttanut, Gryazin piti kärkipaikkaa ja Pajari ajoi yhtä varmasti kakkostilalla. Päivän päätteeksi Pajarin autokunnalla oli taakse turvamarginaalia 51 sekunnin verran Hiroki Araihin.

– Aika johdonmukaista tekemistä koko päivän. Mukava rallipäivä, vaikka ei ole mitenkään helppoa ajaa koko ajan varmistellen, rytmi on pystyttävä kuitenkin säilyttämään, kiteytti Pajari lauantain suoritusta.

Sunnuntain viisi erikoiskoetta tarjosivat katsojille jännitettävää ja kuljettajille vielä kiperiä haasteita. Sen saivat tuntea esimerkiksi Ott Tänak ja Heikki Kovalainen joiden ajokit päätyivät päivän avauspätkällä samaan ulkomutkaan päällekkäin.

Pajari – Mälkönen kaksikko teki kuitenkin läpi sunnuntain samaa takuutyötä kuin läpi viikonlopun. Kilpailun lopputuloksiin kaksikolle merkittiin WRC2-luokan kakkostila, joka oli täsmälleen se tulos mikä kilpailusta piti minimissään ottaakin. Tuloksena WRC2-mestaruus ennen Ruotsin Oliver Solbergia, sekä WRC2 Challenger -mestaruus Gryazinin edeltä.

– Uskomaton tunne, eihän tätä oikein osaa sanoiksi pukeakaan minkälainen kausi on ollut. Kiitokset tästä menestyksestä kuuluvat niin monille, ei pelkästään minulle tai Ennille. Toyotan tekemä hieno ajokki, Printsportin huolto, tukijoukot ja ystävät, kaikilla on tähän ollut merkitystä ja tämä on yhtä lailla heidän kaikkien onnistuminen ja kiitos hyvästä työstä, sanaili mestarikuljettaja taistelun päätyttyä.

Tuloksia – WRC2-luokka

1. Nikolay Gryazin BG 3:33:45.3 Citroen
2. Sami Pajari & Enni Mälkönen FIN +1:46.5 Toyota
3. Hiroki Arai JPN +3:20.0 Skoda
4. Gus Greensmith GBR +4:26.8 Skoda
5. Kajetan Kajetanowicz POL +2:52.9 Skoda

Epäviralliset loppupisteet – WRC2-luokka

1. Sami Pajari FIN 126
2. Oliver Solberg SWE 123
3. Nikolay Gryazin BG 116

Epäviralliset loppupisteet – WRC2 Challenger -luokka

1. Sami Pajari FIN 136
2. Nikolay Gryazin BG 130
3. Kajetan Kajetanowicz POL 94

Lue muita juttuja Sami Pajarista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Maailmanmestaruus ratkesi aamun ensimmäisellä pätkällä

Thierry Neuville. Kuva: HMSG Press.

Hyundain Thierry Neuville on tämän vuoden rallin maailmanmestari. Pahin kilpailija tallikaveri Ott Tänak ajoi ulos aamun ensimmäisellä pätkällä ja Neuville ajoi maaliin kuudentena ja varmisti siten maailmanmestaruuden.

Japanin MM-rallin voittoon ajoi Toyota Elfyn Evans ja kakkoseksi tallikaveri Sebastien Ogier. Kolmanneksi tuli Fordin Adrien Fourmaux.

WRC2-luokan Sami Pajari ajoi luokan kakkoseksi ja samalla luokan maailmanmestariksi.

Japanin MM-ralli 2024

1. Elfyn Evans, Toyota
2. Sebastien Ogier, Toyota +1.27,3
3. Adrien Fourmaux, Ford +1.55,5
4. Takamoto Katsuta, Toyota +2.02,6
5. Gregoire Munster, Ford +3.11,5
6. Thierry Neuville, Hyundai +6.54,1
7. Nikolay Gryazin, Citroen WRC2 +10.04,3
8. Sami Pajari, Toyota WRC2 +11.50,8

Lue muita juttuja Japanin MM-rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Opetusajoneuvojen ratsiassa paljastui yksi luvaton opettaja!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Itä-Uudenmaan poliisin yhteinen valvonta toi esiin puutteita kuljettajatutkintoon tulevien opetusajoneuvojen vaatimusten ja lupien noudattamisessa.

Valvonta toteutettiin Vantaan Kaivokselassa ja Järvenpäässä 20.11.2024, ja siinä tarkastettiin opetusajoneuvojen vaatimuksia, kuten opettajan lisäjarrupoljinta, valkoista opetuskolmiota ja lisäpeiliä.

Lisäksi varmistettiin ajo-opetuksen lupien asianmukaisuus eli liikenneopettajien liikenneopettajaluvat ja opetuslupaopetuksessa opetusluvat sekä ajo-oikeudet. Yhteensä tarkastettiin 21 opetusajoneuvoa.

Valvonnan tulokset:

  • Vakavin rike: Vantaalla ajo-opettajana toimineella henkilöllä ei ollut lupaa opettaa. Hänelle määrättiin sakko kulkuneuvon luovuttamisesta ajo-oikeudettomalle ja oppilas sai sakot kulkuneuvon kuljettamisesta ilman ajo-oikeutta.
  • Puuttuva kolmio: Yhdestä ajoneuvosta puuttui valkoinen opetuskolmio.
  • Lupapuutteet: Yhdellä liikenneopettajalla ei ollut esittää liikenneopettajalupaa.

”Kuljettajatutkinnossa tulee säännöllisesti esiin väärinkäytöksiä ja vilppiä. Tämänkaltaiset tapaukset osoittavat, että valvonta on tarpeen,” sanoo Traficomin ammattiliikenteen valvontayksikön päällikkö Jussi Pohjonen.

”Positiivista on, ettei tällä kertaa havaittu aiemmin yleisiä opetusajoneuvojen varustepuutteita, kuten virheellisesti kiinnitettyjä jarrupolkimia,” Pohjonen lisää.

Lue muita juttuja opetusluvista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

DS:n tulevalle mallille luvataan 750 km:n toimintamatka yhdellä latauksella

Kuva: DS.

Tulevaisuuden DS Automobilesin mallien kehitys jatkuu. Nyt yhtiö on julkistanut ensimmäiset tiedot tulevasta sähköautomallista.

Yli 50 erityisellä maskeerauksella varustettua esituotantoautoa aloittavat seuraavan vaiheen hienosäädöstä ranskalaisella tiestöllä.

Kuva: DS.

Uutuuden tuulilasia on kallistettu voimakkaasti ja konepelti sijaitsee alhaalla. Tällä tavoin uudesta DS:stä on tehty erityisen energiatehokas, ja malli tarjoaakin ennätyksellisen 750 kilometrin toimintamatkan WLTP-syklillä. Tämä saavutus on syntynyt pitkäjänteisen aerodynaamisen työn ja edistyksellisen tekniikan ansiosta.

Uutuuden aerodynamiikan optimoimiseksi (mallin Cx-arvo 0,24) jokainen koriosa on käsitelty tuulitunnelissa. Erityisesti aktiiviset ilmanottoaukot on asennettu etupuskurin alaosaan jäähdytyksen parantamiseksi.

Kuva: DS.

Auton lopullisia muotoja ja virallista julkistusta joudutaan vielä odottamaan tovi. DS:n uutuus julkistetaan kokonaisuudessaan vielä ennen vuoden loppua.

Lue muita juttuja DS-autoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //