Koti Blogi Sivu 331

Renault paljastaa videolla uutuusmallinsa Renault 5 Turbo 3E

Kuva: Renault.

Prime Videon 13. joulukuuta julkaistavan dokumenttisarjan Anatomy of a Comebackin neljäs osa sisältää odottamattoman piilotetun yllätyksen: siinä paljastetaan Renault 5 Turbo 3E:n tuotantomalli.

Ikonisten 1980-luvun Renault 5 Turbon ja Turbo 2:n modernina sähköisenä seuraajana uusi mahtava urheiluauto on kuin pyörillä varustettua adrenaliinia.

Kuva: Renault.

Tarina Renaulutionista sisältä päin kerrottuna

Anatomy of a Comeback on Prime Videolta löytyvä dokumenttisarja, joka on katsottavissa 13. joulukuuta alkaen. Se kertoo tarinan, kuinka Renault-konserni uudisti itsensä ja voitti kriisin autoalalla ennen näkemättömällä nopeudella.

Ollessaan vaikeuksissa 2020-luvun alussa yhtiö esitteli Renaulutionin, muutosstrategian, joka oli ainutlaatuinen autoteollisuudessa. Viime hetken suunnitelma.

Kuva: Renault.

Dokumentissa yhtiö avaa ovensa selälleen. Se tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua tuotannon salaisuuksiin ja uusien mallien, kuten Renault 5:n, suunnitteluun. Kokonaisuuteen kuuluu myös käynti varikolla katsomassa Alpine Formula One -tiimiä.

Dokumentissa paljastetaan myös täysin uusi automalli. Ihmisläheisessä seikkailussa syvennytään niin vaikeuksiin ja epäonnistumisiin kuin menestykseen niiden silmin, jotka ovat olleet eturintamassa.

Maailman ensi-ilta dokumentissa

Ensimmäistä kertaa maailmassa Renault käyttää dokumenttia uuden automallin paljastamiseen. Neljännen jakson lopussa on ns. Easter egg. Katsojat seuraavat Renault-konsernin pääjohtaja Luca de Meoa, Renaultin toimitusjohtaja Fabrice Cambolivea ja Renaultin muotoilujohtaja Gilles Vidalia muotoiluosastolle katsomaan tulevaisuuden Renault 5 Turbo 3E:tä, jonka Luca de Meo vahvistaa virallisesti pian esiteltäväksi tuotantomalliksi.

Kuva: Renault.

Aikaa on kulunut 45 vuotta ensimmäisen Renault 5 Turbon esittelystä, joten Renault on valmis yllättämään kannattajansa erittäin urheilullisen ikoninsa uudella versiolla. Uuden mallin paljastaminen dokumentissa on epätavallinen idea, mutta se sopii erinomaisesti ainutlaatuiseen malliin. Nyt nähtävää paljastusta seuraa vuonna 2025 joukko hienoja tapahtumia, joissa nostetaan verhoa Renault 5 Turbo 3E:n päältä.

Ylivoimainen, urheilullinen maine ja henkeäsalpaava suorituskyky

Dokumentti paljastaa vähän enemmänkin tulevasta tuotantomallista. Renault 5 Turbon ja Turbo 2:n moderni versio Renault 5 Turbo 3E esiteltiin tutkielmana samalla nimellä lokakuussa 2022 Pariisin autonäyttelyssä. Erittäin suorituskykyinen tutkielma kumarsi syvään moottoriurheilun suuntaan. Ulkonäkö oli kuin rata-autosta, ja väritys myötäili 1980-luvun alkupuolen ralliautoissa käytettyä historiallista kokonaisuutta.

Kuva: Renault.

Renault 5 Turbo 3E on kooltaan kompakti, muotoilultaan retrofuturistinen sähköauto, jossa on hienoja yksityiskohtia. Latausportti on yhdessä takapään ilmanottoaukoista, millä myötäillään alkuperäisen Turbon muotoilua. Hiilikuituinen rakenne on sekä kevyt että äärimmäisen jäykkä, mitkä molemmat ovat tärkeitä perusominaisuuksia, että ”taskuraketti” olisi nimensä ja maineensa veroinen.

Legendaaristen esi-isiensä tapaan Renault 5 Turbo 3E on takavetoinen. Molemmille takarenkaille on oma sähkömoottorinsa ja napamoottorirakenteen ansiosta voimaa saadaan annosteltua nopeasti molemmille renkaille. Tehoa on yli 367 kilowattia (500 hv).

Ohjauspyörän takana kuljettaja voi kokea äärimmäistä ajamisen iloa ja salamannopeaa kiihtyvyyttä. Renault 5 Turbo 3E saavuttaa 100 km/h nopeuden paikaltaan lähtien 3,5 sekunnissa, mikä nostaa sen superurheiluautojen luokkaan. Renault-konserni on yhdistänyt kaiken taitonsa ja osaamisensa kehittäessään tätä äärimmäistä Renaultin ikonia.

Lue muita juttuja Renault 5 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Yksi menehtyi kahden henkilöauton nokkakolarissa Jämijärvellä

Kuva: CvB.

Perjantaina iltapäivällä kaksi henkilöautoa ajoi nokkakolarin Jämijärvellä.

Autoissa oli yhteensä neljä henkilöä, joista yksi menehtyi ja kolme loukkaantui.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

Lue juttuja muista nokkakolareista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Koulukuljetuksissa huomattavan paljon puutteita Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen poliisi valvoi valtakunnallisen teeman mukaisesti keskiviikkona ja torstaina koulukuljetusten turvallisuutta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Valvonnassa linja-autoista ja takseista havaittiin yllättävän paljon puutteita.

Liikennepoliisin partiot tarkastivat valvonnassa koulukuljetuksia tekeviä linja-autoja ja takseja. Kaiken kaikkiaan poliisi tarkasti kahden päivän aikana yhteensä 48 koulukuljetusta. Valvonnassa havaittiin paljon puutteita etenkin alkolukkojen asennuksissa ja kalibrointitodistuksissa.

– Alkolukkolaki edellyttää, että koulukuljetuksissa käytettävä ajoneuvo on varustettava alkolukolla ja se on asian mukaisesti asennettu, huollettu ja kalibroitu, muistuttaa ylikonstaapeli Jarkko Leino Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Lisäksi poliisi kirjasi kuljetuksista liudan muita puutteita: linja-autoissa oli vanhentuneita sammuttimia, ajoneuvon varustuksesta puuttui pakollisia ensiapuvälineitä ja koulukuljetusten merkinnöissä oli puutteita. Yhdellä linja-auton kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ammattipätevyyttä.

– Huolestuttavinta oli se, että Varsinais-Suomessa vain joka neljäs tarkastettu koululaiskuljetuksessa ollut linja-auto selvisi ilman sakkoa tai liikennevirhemaksua. Kaikissa muissa oli puutteita, Leino sanoo.

Valvonnalle tarvetta jatkossakin

Lounais-Suomen poliisi ei tiedottanut valvontaiskuista etukäteen, sillä koulukuljetusten tilanteesta haluttiin saada todellinen kuva. Kouluja kuitenkin informoitiin asiasta ennen valvontaa. Tulosten perusteella koulukuljetusten valvonnalle on tarvetta jatkossakin eli liikennettä valvovan poliisin voi nähdä koulujen lähistöllä yhä useammin.

– Tämä valvontaisku osoitti jälleen poliisin valvonnan tarpeellisuuden ja tärkeyden, Leino toteaa.

Hän muistuttaa, että liikennöitsijöillä ja kuljettajilla on erityinen vastuu huolehtia siitä, että kaikki koulukuljetukset täyttävät lain edellyttämät vaatimukset.

– On sanomattakin selvää, että koulukuljetukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten turvallista koulupäivää, Leino toteaa.

Lue myös: Poliisi muistuttaa koulukyytien asianmukaisesta merkinnästä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Classic Motorshow -tapahtumalle merkittävä palkinto autokulttuurin edistämisestä

Palkinnon ottivat vastaan Risto Laine ja Petri Niemenmaa, Kuva: Jari Kohonen.

Auto- ja Liikennetoimittajat ry palkitsi eilisiltana Helsingissä järjestetyssä Auto- ja liikennegaalassa autoalan vaikuttajia.

Classic Motorshow sai kunnian vastaanottaa Autokulttuuripalkinnon. Palkinto myönnetään taholle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla autoilukulttuuria.

Vuonna 2008 ensimmäisen kerran järjestetty Classic Motorshow vakiinnutti heti paikkansa harrasteajoneuvokauden avauksena.

Varsinaisen näyttelyn lisäksi myös näyttelyhallin pihapiiri täyttyy vuosittain harrasteajoneuvoista, kun vanhojen ajoneuvojen ystävät kokoontuvat yhteisen asian äärelle. Satunnaiselle vierailijallekin näyttely avaa värikkäällä tavalla ikkunan eri vuosikymmenten autohistoriaan.

Kävijöitä on riittänyt näyttelyssä tuhansittain joka vuosi, ja vuonna 2024 Classic Motorshow rikkoi ensimmäistä kertaa 20 000 kävijän rajapyykin.

– Tervehdimme ilolla saamaamme tunnustusta näyttelymme merkityksestä ajoneuvoalalle. Autoilun kohottaminen yhteiskunnallisesti arvostetuksi kulttuurinalaksi on ollut Classic Motorshown kantavia ajatuksia aivan tapahtuman syntymästä lähtien, toteaa tapahtuman idean isä, Risto Laine.

Hän muistelee ensimmäisen näyttelyn filosofiaa ja järjestelyitä seuraavasti:

– Jo heti alkuun lähdimme hakemaan klassikkoajoneuvoalalle laajempaa yhteiskunnallista arvostusta ja pyysimme silloista kulttuuriministeriä, Stefan Wallinia tapahtuman suojelijaksi seuraavin sanoin:

”Classic Motorshown teemana sen ensimmäisenä vuonna on koko moottorikäyttöisten ajoneuvojen historia Suomessa. Tähän tarinaan liittyy mittaamaton määrä arkipäivän kulttuuria, joka koskettaa kaikkia suomalaisia sukupuoleen, säätyyn tai yhteiskunnallisiin näkemyksiin katsomatta.”

– Stefan Wallin vastasi pyyntöömme myöntävästi. Hänen vuonna 2008 kirjoittamiaan tervehdyssanoja lukiessa voidaan todeta, että nyt saamamme palkinto arvostetuilta autoalan journalisteilta osoittaa polkumme oikean suuntaiseksi.

Ministeri Wallin totesi tervehdyksessään mm. näin:

“Autot ja niiden käyttötapojen muuttuminen kertovat elämäntapojemme ja yhteiskunnan muutoksesta. Autoihin on sitoutunut runsaasti historiaa ja kulttuuriperintöämme.”

Seuraava, jo kuudestoista Classic Motorshow järjestetään Lahden Messukeskuksessa jälleen toukokuussa. Tulevassa näyttelyssä paneudutaan tällä kertaa yhteen merkittävään vuosikymmeneen – 80-lukuun. Kuinka vuosikymmenen alkuvuosina oltiin vielä varsin kekkoslovakialaisia mutta jo vuosikymmenen lopulla oltiin nousukiidossa turbojen ja kasinotalouden kiihtyvässä rytmissä.

classicmotorshow.fi

Katso tästä muita Vuoden Auto Suomessa -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Täyssähköisen Ford Puma -mallin hinnat on julkaistu

Kuva: Ford.

Ford julkaisi eilen täyssähköisen Ford Puma Gen-E -malliston hinnat ja samalla käynnistyi uuden mallin myynti.

”Olemme innoissamme, että pääsemme nyt aloittamaan tämän upean uuden sähköautomme myynnin Suomesssa. Täyssähköinen Puma Gen-E on näppärän kokoinen tila-ihme, joka sopii myös lapsiperheiden autoksi. Hyvä toimintamatka, latausominaisuudet ja nyt julkaistut kilpailukykyiset hinnat tekevät siitä erinomaisen vaihtoehdon sähköautoa harkitseville”, sanoo Jyri Simola, henkilöautojen myyntijohtaja, Oy Ford Ab.

Hinta alle 35 000 euroa

Puma Gen-E -mallistossa on kaksi mallia: Puma Gen-E, jonka hinta on alkaen 34 390 euroa sekä Puma Gen-E Premium, jonka hinta alkaa 36 690 eurosta. Molemmissa malleissa on korkea vakiovarustetaso ja kattavasti kuljettajaa avustavia järjestelmiä.

Mallissa on nettokapasiteetiltaan 43 kWh:n tehoinen akku, joka tarjoaa WLTP-toimintamatkaksi 376 kilometriä – kaupunkiajossa toimintamatka on jopa 523 kilometriä.

Käyttömukavuutta parantavat myös hyvät latausominaisuudet, sillä akku latautuu 10-80 % tasoon vain 23 minuutissa. Puma Gen-E:n WLTP-mittaustavan mukainen keskikulutus on hämmästyttävän pieni 13,1 kWh/100 km.

Täyssähköisen Puma Gen-E:n valmistus alkaa Ford Otosanin tehtaalla Romanian Craiovassa helmikuussa 2025, ja ensimmäiset autot tulevat Suomeen huhtikuussa.

Lue muita juttuja Ford Pumasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nyt se varmistui — Fordin maahantuontikuviot uusiksi!

Kuva: Ford.

Hedin Mobility Group AB on solminut sopimuksen Fordin maahantuonti- ja jakelutoimintojen siirrosta Suomessa Ford Motor Companylta. Tämä kumppanuus vahvistaa Hedin Mobility Groupin asemaa johtavana toimijana Euroopan liikkuvuusmarkkinoilla.

Joulukuussa 2023 allekirjoitetun aiesopimuksen mukaisesti Hedin Mobility Group AB on solminut sopimuksen Fordin Suomen kansallisen myyntiyhtiön hankinnasta Ford Motor Companylta. Yrityskauppa vaatii viranomaishyväksynnän ja se odotetaan saatettavan päätökseen vuoden 2025 toisella neljänneksellä.

Kaupan myötä Hedin Mobility Group ottaa vastuulleen Fordin henkilöautojen, kevyiden hyötyajoneuvojen sekä varaosien ja tarvikkeiden maahantuonnin ja jakelun Suomen markkinoilla.

Näin Hedin Mobility Group jatkaa kasvuaan merkittävänä Fordin eurooppalaisena kumppanina ja vahvistaa edelleen asemaansa johtavana eurooppalaisena jakelijana. Tällä hetkellä konserni toimii 13 autonvalmistajan maahantuojana ja/tai jakelijana useissa Euroopan maissa – mukaan lukien Fordin henkilöautot ja hyötyajoneuvot Ruotsissa sekä Ford F-150 Euroopan markkinoilla.

Hedin Mobility Group on Fordin jälleenmyyjä Ruotsissa, Suomessa ja Alankomaissa, edustaen merkkiä yhteensä 43 myyntipisteessä.

Suomen markkinoilla Hedin Automotive toimii tällä hetkellä Fordin jälleenmyyjänä Helsingissä, Raisiossa, Espoossa, Porvoossa, Varkaudessa ja Porissa, kattaen 24 % Fordin myynnistä Suomessa. Fordilla on Suomessa yhteensä 34 jälleenmyyjää, 16 valtuutettua huoltoliikettä ja 4 varaosakumppania, ja vuonna 2024 yhtiö myy lähes 5 500 ajoneuvoa.

Tietoa Hedin Mobility Groupista

Hedin Mobility Group on yksi Euroopan suurimmista liikkuvuuspalvelujen tarjoajista, jolla on yli 12 500 työntekijää ja toimintaa 14 maassa. Vuonna 2023 konsernin liikevaihto oli 7 miljardia euroa ja se myi yli 218 000 ajoneuvoa.

Toiminta jakautuu kolmeen päätoiminta-alueeseen:

Jakelu

Hedin Mobility Group on merkittävä ajoneuvojen, varaosien, renkaiden, vanteiden ja pyörien sekä tarvikkeiden maahantuoja ja jakelija Euroopan markkinoilla. Ryhmä toimii BYD:n, Corvetten, Dodgen ja RAMin, Fordin ja Ford F-150:n, Hongqin, INEOS Grenadierin, IVECO:n, MG:n sekä Renault’n, Dacian ja Alpinen maahantuojana ja/tai jakelijana.

Varaosien osalta ryhmä on muun muassa GM:n ja Moparin valtuutettu kumppani Euroopassa sekä Saab Original -varaosien yksinomainen maailmanlaajuinen toimittaja.

Vähittäiskauppa

Hedin Mobility Group edustaa yli 50 automerkkiä ja tarjoaa kattavan valikoiman palveluja – myynti, rahoitus, vakuutukset ja jälkimarkkinapalvelut – jotka kattavat uudet ja käytetyt henkilöautot, hyötyajoneuvot ja kuorma-autot sekä yksityis- että yritysasiakkaille. Myynti tapahtuu sekä verkossa että eurooppalaisen jälleenmyyntiverkoston kautta, joka käsittää yli 350 omaa jälleenmyyntipistettä ja yli 800 myyntipistettä Hedin Automotive-, Carstore-, Stephen James- ja Motor Car Group -nimillä.

Liikkuvuusratkaisut

Ryhmä vastaa autoalan uusiin käyttäjätarpeisiin ja myyntimalleihin tarjoamalla ja kehittämällä innovatiivisia palveluja. Carplusin, Unifleetin, MABI Mobilityn ja Hedin Superchargen kautta käyttäjille tarjotaan joustavia ja moderneja liikkumisratkaisuja.

Hedin Mobility Groupin toimintaan kuuluu myös Hedin IT, joka tarjoaa konsernille huippuluokan operatiivista tukea ja digitaalista kehitystä, sekä strategisia sijoituksia Mercedes-Benz Financial Services Slovakiaan, Lasingoo Sverigeen ja Casiin.

Lue lisää www.hedinmobilitygroup.com

Osa Hedin-konsernia

Hedin Mobility Group kuuluu Hedin-konserniin yhdessä Hedin Construction Groupin ja I.A. Hedin Fastighet AB:n kanssa. Hedin-konserni on myös osakkaana Consensus Asset Managementissa ja Ripam Invest AB:ssa, joka omistaa Marstrands Kurhotellin, Kurbadhusin ja Societetshusin.

Lue lisää osoitteesta www.hedingroup.com.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Auto- ja liikennetoimittajien valinta Vuoden Auto Suomessa -tittelin saajaksi oli melko selkeä

Kuva. Jari Kohonen.

Järjestyksessään 11. Vuoden Auto Suomessa on Kia EV3. Arvostetussa valinnassa Kian kompakti täyssähköauto jätti taakseen peräti 44 muuta uutuusmallia.

Kuuden auton finaalissa EV3 oli varsin ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Renault Scenic hävisi voittajalle 14 pistettä. Finaalissa olivat mukana myös Citroën C3/ë-C3, Dacia Duster, Škoda Superb ja Suzuki Swift.

Vuoden Auto Suomessa 2025 -tittelistä kilpaili ennätyksellisesti peräti 45 autouutuutta. Ensimmäisellä kierroksella olivat mukana kaikki marraskuun 2023 alun ja lokakuun 2024 lopun välisenä aikana Suomessa myyntiin tulleet täysin uudet automallit.

Automaailman sähköistymisestä kertoo se, että ehdokkaista peräti 37 kuuluu ladattavien autojen kategoriaan. 15 ehdokasta on Suomessa myynnissä vain sähköautona, ja yhdeksän muun ehdokkaan yksi voimalinjavaihtoehto on täyssähköinen.

Rahalle saatava vastine

Vuoden Auto Suomessa -valinnan tekevän Auto- ja liikennetoimittajat AuLi ry:n noin 110 jäsenestä tämänkertaiseen valintaan osallistuu 63 henkilöautojen testaukseen keskittyvää toimittajaa.

Vuoden Auto Suomessa -valinnassa yksi tärkeimmistä arvosteluperusteista on rahalle saatava vastine, ja puolet finalisteista sijoittuu lähtöhinnaltaan 20–25 000 euron luokkaan, ja loppujen kolmen finalistin lähtöhinta on 40 000 euron tuntumassa.

Kia saavutti toisen Vuoden Auto Suomessa -voittonsa – kaksi vuotta sitten ykkönen oli Niro – varsin selvällä piste-erolla, ja EV3:lle kirjattiin myös eniten ykkössijoja.

18 tuomarin papereissa Kia oli muita parempi. 15 tuomaria nosti ykköseksi pisteissä neljänneksi sijoittuneen Dacia Dusterin. Hopealle jääneelle Renault Scenicille antoi suurimmat pisteensä 14 tuomaria, ja Citroën C3/ë-C3 oli ykkönen 12 tuomarin mielestä.

Vuoden Auto Suomessa 2025 julkistettiin torstaina 12.12. Helsingin Koskenrannassa järjestetyssä Auto- ja Liikennegaalassa.

Vuoden Auto Suomessa 2025 

  1. Kia EV3 (195 pistettä)
  2. Renault Scenic (181 pistettä)
  3. Citroën C3/ë-C3 (177 pistettä)
  4. Dacia Duster (174 pistettä)
  5. Škoda Superb (130 pistettä)
  6. Suzuki Swift (88 pistettä)

Tuomariston jäsenet arvioivat voittajaa muun muassa seuraavasti:

”Hyvä kokonaisuus tilojen ja tekniikan osalta.”
”Luokkansa parasta tekniikkaa ja laatua, hinnoittelu onnistunut.”
”Todellinen vaihtoehto täyssähköperheautoksi kohtuuhintaan.”
”Suomalaisten tuleva suosikkiauto.”

Auto- ja liikennetoimittajat AuLi ry. on perustettu vuonna 1971 niiden toimittajien yhdyssiteeksi, jotka pääsääntöisesti käsittelevät moottori- ja ajoneuvoliikennettä, moottoriajoneuvoja sekä liikennekulttuuria aikakaus- ja sanomalehdissä, sähköisissä viestimissä tai vapaana toimittajana. AuLi järjestää jäsenilleen erilaisia koulutus- ja tutustumistilaisuuksia sekä tekee vuosittaisen Vuoden Auto Suomessa -valinnan. AuLin noin 110 jäsentä edustavat lähes 60 eri mediaa.

www.auli.fi
www.vuodenauto.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Toyota Urban Cruiser palaa markkinoille – nyt täyssähköisenä

Kuva: Toyota.

Toyota esittelee uuden Toyota Urban Cruiserin, mallin, joka tuo nähtäville voimakkaan muotoilun, tilavat sisätilat ja paljon uusia varusteita. Edellinen Urban Cruiser oli Suomessa markkinoilla vuosina 2009 – 2013.

Urban Cruiser, joka on kehitetty Urban SUV -konseptista, antaa Toyotalle vahvan aseman Euroopan nopeasti kasvavassa ja erittäin kilpaillussa autoluokassa ja laajentaa samalla sen täyssähköautojen valikoimaa.

Sen esittely merkitsee toista tärkeää askelta Toyotan laajemmassa käyttövoimaneutraalissa strategiassa tarjota asiakkaille laaja valikoima sähköistettyjä voimalinjoja Euroopassa. Vuoteen 2026 mennessä Toyotalla on valikoimassaan 15 nollapäästöistä ajoneuvoa, mukaan lukien kuusi täyssähköautoa, jotka käyttävät varta vasten sähköautoille tarkoitettua alustarakennetta.

Kuva: Toyota.

Toyotan täyssähköautojen malliston laajentaminen, yhdistettynä laajaan valikoimaan ladattavia hybridejä, täyshybridejä ja polttokennoautoja, vähentää asteittain Toyotan päästöjä koko alueella. Tämä puolestaan vie Toyotaa kohti tavoitettaan 100 % CO2-päästöjen vähentämisestä vuoteen 2035 mennessä, mikä edistää Toyota Motor Europen tavoitetta saavuttaa täysi hiilineutraalius vuoteen 2040 mennessä.

Erilainen muotoilua

Urban Cruiserin muotoilu on keskeinen ominaisuus, joka erottaa sen kilpailijoistaan. Se rakentaa asiakasvetovoimaansa autona, jolla on aidon katumaasturin luonne, ja se välittyy mm. voimakkaasta alaosasta.

Urban Cruiserin ulkomitat ovat hieman suuremmat kuin Toyotan saman kokoluokan Yaris Cross -mallissa:

  • Kokonaispituus: 4 285 mm
  • Kokonaisleveys: 1 800 mm
  • Kokonaiskorkeus: 1 640 mm
  • Akseliväli: 2 700 mm
Kuva: Toyota.

Auton ketteryys näkyy vain 5,2 metrin kääntösäteessä. Vanteet ovat varustetason mukaan halkaisijaltaan 18- tai 19-tuumaiset, ja niissä on terävästi muotoillut, täysikokoiset kapselit, jotka säästävät painoa ja tukevat auton aerodynaamisia ominaisuuksia. Laaja valikoima ulkovärejä sisältää kaksivärivaihtoehtoja, joissa on kontrastivärinen musta katto.

Tilavat sisätilat

Urban Cruiserin suhteellisen pitkä akseliväli (+140 mm verrattuna Yaris Crossiin) on avain tilaviin ja monipuolisiin sisätiloihin. Liukuvan takapenkin ansiosta etu- ja takamatkustajien välistä tilaa voidaan helposti säätää. Tällöin saavutetaan tilat, jotka ovat verrattavissa jopa paljon suurempiin D-segmentin automalleihin. Istuimet jakautuvat 40:20:40-konfiguraatiossa ja niitä voidaan myös kallistaa.

Kuva: Toyota.

Tämä suunniteltu joustavuus mahdollistaa sisätilojen helpon mukauttamisen lisämatkustajien mukavuuden tai laajennetun tavaratilan tarpeen mukaan. Sisätilojen monipuolisuus vastaa auton katumaasturimaista luonnetta. Ilme on puhdas ja avoin, ja matala, vaakasuora kojelauta yhdistyy korkeaan istuma-asentoon, joka tarjoaa erinomaisen näkyvyyden ulos kuljettajalle ja matkustajille. Verhoilu ja sisustukset yhdistävät mustaa ja tummanharmaata. Tunnelmavalaistus tarjoaa 12 eri väriä, jotka luovat sopivan tunnelman matkaan tai vuorokaudenaikaan nähden.

Useita voimalinjavaihtoehtoja

Urban Cruiseria tulee tarjolle kahdella akkukapasiteetilla ja etu- tai nelivetovaihtoehdolla. Molemmat käyttävät LFP-akkukemiaa, joka tarjoaa korkeajänniteakulle kestävyyttä, turvallisuutta ja alhaisemmat kustannukset. Kiihdytys on nopeaa ja lineaarista sekä liikkeelle lähdettäessä että ohitusnopeuksilla.

  • 49 kWh akku on saatavilla yksinomaan etuvetomallissa, sähkömoottorin tehon ollessa 106 kW / 144 hv.
  • Etuvetomallissa tarjolla on myös 61 kWh akku, jolloin sähkömoottorin teho on 128 kW / 174 hv.
  • Aitona katumaasturina Urban Cruiseria tarjotaan myös nelivetomallina. Tässä versiossa käytetään 61 kWh akkua, ja sähkömoottorien yhteisteho on 135 kW / 184 hv.

Kaikissa Urban Cruiser -versioissa on energiaa säästävä lämpöpumppu ilmastointijärjestelmälle ja manuaalisesti toimiva akun esilämmitys, joka optimoi pikalatauskyvyn kylmemmissä olosuhteissa.

Kuva: Toyota.

Uusi BEV-alustarakenne

Auto on rakennettu uudelle, täyssähköautoille tarkoitetulle alustarakenteelle. Se on vahva mutta kevyt ja tarjoaa tilavat sisätilat, ja jossa on sisäänrakennettu suoja auton korkeajänniteosille. Rakenteen suunnittelu poistaa poikittaispalkkien tarpeen lattiarakenteessa vapauttaen enemmän tilaa korkeajänniteakulle.

Turvallinen suorituskyky nelivedolla

Yksi uuden Urban Cruiserin keskeisistä ominaisuuksista on saatavilla oleva nelivetojärjestelmä.

Neliveto on toteutettu lisäämällä 48 kW:n tehoinen sähkömoottori taka-akselille. Se takaa vakaan ja turvallisen suorituskyvyn tarjoten mielenrauhaa vaikeissakin olosuhteissa. Järjestelmä mahdollistaa myös alamäkihidastimen (DAC) toiminnan ja Trail-tilan, joka havaitsee ja estää pyörän vetoluistoa. Samalla momenttia ohjataan vastakkaiselle pyörälle.

Etuvetomallikin hyötyy erillisestä lumitilasta, joka optimoi vetoluistoneston toimintaa ajettaessa lumisilla teillä tai muuten liukkaissa olosuhteissa.

Teknologiantäyteiset varusteet

Auton varusteissa nähdään nippukaupalla uusinta teknologiaa turvallisuuden, tiedon ja yhteyksien parantamiseksi. Kaikissa Urban Cruiser -malleissa on kattava paketti aktiivisia turvallisuus- ja avustinjärjestelmiä, jotka auttavat tunnistamaan ja välttämään monia erilaisia, mutta yleisiä onnettomuusriskejä.

Kuva: Toyota.

Ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi törmäyksenestoavustin, mukautuva vakionopeudensäädin, kaistavahti ja kaistallapitoavustin. 360 asteen kamerajärjestelmä antaa kuljettajalle täydellisen näkymän auton ympäristöön ajettaessa epätasaisella maaperällä tai pysäköitäessä ahtaissa tiloissa.

Kojelauta yhdistää saumattomasti kuljettajan 10,25-tuumaisen digitaalisen mittariston ja 10,1-tuumaisen multimedianäytön yhdeksi yksiköksi. Multimediajärjestelmä on suunniteltu nopeaan ja intuitiiviseen käyttöön, ja sen sisältämä navigointi käyttää pilvipohjaisia tietoja huomioidakseen uusimmat liikennevirtatiedot. Älypuhelinintegraatio on myös tarjolla, jotta kuljettaja voi helposti käyttää suosikkisovelluksiaan ja -palveluitaan.

Teknologia on myös apuna sähköauton päivittäisessä käytössä. Kotiin asennettavat Toyota-latausasemat tarjoavat latausmahdollisuuden, joka on suunniteltu saumattomaan toimintaan Toyota-mallien kanssa.

Lisämukavuutta tarjoaa MyToyota-sovellus, jonka avulla omistajat voivat tarkistaa ajoneuvonsa akun lataustilan, löytää helposti latausmahdollisuuksia sekä aikatauluttaa ja seurata lataustapahtumia.

Muita ominaisuuksia, jotka ovat saatavilla varustetasosta riippuen, ovat sähköisesti säädettävä kuljettajan istuin, JBL Premium -audiojärjestelmä ja panoraamakattoikkuna.

Täysin uusi Toyota Urban Cruiser nähdään ensimmäistä kertaa yleisön edessä Brysselin autonäyttelyssä tammikuussa 2025. Ensimmäiset autot nähdään Suomessa alkusyksystä 2025.

Lue myös: Autotoday 10 vuotta sitten: Toyota Urban Cruiser on melkein katumaasturi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nissanin maahantuoja vaihtuu!

Kuva: Nissan.

Nissan ilmoitti tänään allekirjoittaneensa sopimuksen yhden Euroopan suurimmista yksityisistä autoyhtiöistä, Bassadone Automotive Groupin kanssa, uusien ajoneuvojen, osien ja palveluiden jakelusta Suomessa. Maahantuonnin toiminnot siirtyvät Bassadonen operoimalle Nordic Automotive Services Oy:lle.

Nissanin Suomen myyntitoimintojen siirto Bassadonelle alkaa tänään ja sen odotetaan päättyvän huhtikuussa 2025. Sopimus sisältää Nissanin Suomen maahantuonnin työntekijöiden siirron Nordic Automotive Services Oy:lle. Toimintojen siirto odottaa vielä viranomaisten hyväksyntää.

Nissan on jo tällä hetkellä Nordic Automotive Servicen maahantuonnissa Virossa, Latviassa sekä Liettuassa.

Ilmoitus on osa laajempaa Nissanin Pohjoismaiden ja Benelux-maiden alueellisten liiketoimintayksiköiden uudelleenjärjestelyä, joka kattaa Norjan, Suomen, Ruotsin, Tanskan, Belgian, Hollannin ja Luxemburgin.

Tällä hetkellä Nissan toimii Pohjoismaiden markkinoilla Nissan Nordic Europe -liiketoimintayksikön ja Benelux-maiden markkinoilla Benelux-liiketoimintayksikön kautta. Nissan yhdistää keväällä nämä kaksi liiketoimintayksikköä muodostaen tehokkaan ja joustavan organisaation, jolla on suurempi autonomia ja joka keskittyy digitalisaatioon, sähköistymiseen ja asiakaskokemukseen.

Suomen maahantuonti toimii jatkossa tämän organisaation ulkopuolella Bassadonen kautta.

Muutokset liiketoimintayksikössä sekä Suomen myyntitoimintojen siirto Bassadonelle johtaa Pohjoismaiden liiketoimintayksikön pääkonttorin, Nissan Nordic Europe Oy:n sulkemiseen Espoossa. Nissan tukee työntekijöitä prosessin aikana ja tarjoaa mahdollisuuksien mukaan vaihtoehtoisia tehtäviä uudessa liiketoimintayksikössä tai muualla yrityksessä.

”Hyvin sujuneen ja onnistuneen Nissanin Baltian toimintojen meille siirtymisen jälkeen olemme erittäin iloisia voidessamme laajentaa yhteistyötämme Nissanin kanssa Suomen markkinoille. Nissan on vahva brändi Suomessa ja olemme sitoutuneet kehittämään sekä Nissanin brändiä että sen markkina-asemaa. Aloitamme innoissamme yhteistyön Suomessa nykyisten Nissan-jälleenmyyjien kanssa,” toteaa Antti Ruhanen, Toimitusjohtaja, Bassadone Automotive Nordic.

Lue muita juttuja Bassadonesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

St1 laajentaa sähköautojen suurteholatausverkostoaan

Kuva: St1.

Energiayhtiö St1 on laajentanut sähköautojen suurteholatausverkostoaan merkittävästi kuluvan vuoden aikana.

Suomessa yhtiö on jo avannut St1- ja Shell-asemilleen yli 30 uutta suurteholatauskenttää, ja lisäksi se rakentaa kattavaa latauskenttien verkostoa Ruotsiin ja Norjaan.

St1 investoi vuonna 2024 kaikkiaan noin 50 miljoonaa euroa latausinfrastruktuurinsa kasvattamiseen, mikä tukee merkittävästi sähköautoilun kasvua yhtiön pohjoismaisilla kotimarkkinoilla.

St1 Charge -suurteholatauspiste St1 Nordic

Suomessa täyssähköautojen määrä on kasvanut nopeasti, ja vuoden 2024 lopulla niitä on jo yli 110 000. St1 vastaa tähän kehitykseen laajentamalla St1 Charge -latausverkostoaan, joka tarjoaa sähköautoilijoille helposti saavutettavan, nopean ja luotettavan latausmahdollisuuden.

”St1 Charge -suurteholatauskentät on suunniteltu sujuvoittamaan sähköautoilijoiden arkea”, kertoo St1:n myynti- ja verkostojohtaja Juha Vanninen.

”Asemat sijaitsevat St1- ja Shell-asemien yhteydessä keskeisillä paikoilla hyvien liikenneyhteyksien varrella. Hyödynnämme asemillamme huipputeknologiaa, ja HPC-suurteholatauspisteissä lataus on huomattavasti nopeampaa kuin perinteisissä perus- ja teholatauspisteissä.”

Suurteholatauskenttien kokonaiskapasiteetti vaihtelee 600 kW:sta 1,2 MW:iin. Latauskenttien dynaaminen tehonjako mahdollistaa useiden autojen samanaikaisen lataamisen, ja latausnopeus jakautuu automaattisesti ajoneuvojen tarpeiden mukaan.

Latauspisteiden maksimiteho on 400 kW, mikä mahdollistaa nopean latauksen kaikille sähköautoille ja myös uusille plug-in-hybridimalleille, joissa on CCS2-liitäntä.

Sähköautojen latauksen voi maksaa Visa- ja Mastercard -korttien lähimaksulla sekä Apple Pay -ja Google Pay -sovelluksilla. Maksupalveluita tullaan kehittämään entisestään ja vuonna 2025 latauksen voi maksaa lisäksi St1-sovelluksella ja yrityksille suunnatulla St1-yrityskortilla.

St1:n pohjoismainen sähkölatausverkosto jatkaa kasvuaan

St1 rakentaa sähkölatausverkostoa myös Ruotsiin ja Norjaan. Norjassa verkosto kattaa jo yli 70 asemaa ja satoja latauspisteitä, ja Ruotsissa on kuluvan vuoden aikana avattu latauspisteitä 15 asemalle.

”Kokemukset muissa Pohjoismaissa ovat olleet arvokkaita ja hyödynnämme niitä laajentaessamme toimintaa Suomessa”, kertoo Vanninen.

Vuoden 2024 aikana St1 investoi noin 50 miljoonaa euroa latausverkostonsa kasvattamiseen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tukea investointeihin St1 on saanut EU:n Verkkojen Eurooppa -ohjelman kautta (Connecting Europe Facility, CEF), joka on tukenut rakentamista osarahoituksella Suomessa ja Ruotsissa. Lisäksi Energiavirasto on rahoittanut latauspisteiden rakentamista Suomessa.

Katso tästä muita St1-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //