Koti Blogi Sivu 332

WRC: Mikko Heikkilän täysi WRC2-kausi alkaa Ruotsissa

Kuva: Bence Photo.

Nurmijärveläinen kilpa-autoilija Mikko Heikkilä käynnistää uransa ensimmäisen täyden rallin MM-sarjan kautensa Ruotsin rallista tulevana viikonloppuna.

Kovatasoisessa WRC2-luokassa TGS Motorsportin Skodalla yhdessä kartanlukija Kristian Temosen kanssa kilpaileva Heikkilä lähtee kauteen viime kauden Ruotsin rallin opeilla. Viime vuonna Heikkilä ajoi luokassa viidenneksi, ja tänä vuonna tavoitteena on parantaa vuoden takaisesta.

-Tunnelma on odottava, ja Ruotsiin on mukava lähteä. Testit sujuivat hyvin, ja auto osui aika lailla saman tien käteen pienen tauon jälkeen. Oli kyllä mukavaa ajaa pitkästä aikaa TGS:n kanssa, ja tuntuu että tiimikin on innoissaan projektista, Heikkilä hymyilee.

Neljäpäiväinen kilpailu käynnistyy torstaina ja sisältää yhteensä 300 erikoiskoekilometriä. Uumajan alueella ajettavan kilpailun reitti on Heikkilälle osittain tuttua, mutta myös uutta tietä mahtuu kilpailuviikonloppuun.

-Reitti näytti mukavalta järjestäjien videoiden perusteella sekä ensimmäisen nuotituspäivän jälkeen. Muutama pätkä on uutta, mutta jonkin verran on myös tuttua viime vuodelta. Uudet pätkät vaikuttavat mielenkiintoisilta, ja odotan myös miten uusi rengas toimii pitkillä vedoilla, numerolla 25 matkaan lähtevä Heikkilä analysoi.

Heikkilällä on suunnitelmissa WRC2-luokan täysi kausi, eli kuusi pisteitä kartuttavaa osakilpailua. Vaikka sarjasijoitus on mielessä, ei kova taso jätä taktikoinnille tai varmistelulle paljolti sijaa.

-Tietysti molempia, sarjapisteitä sekä yksittäisiä tuloksia, tulee ajateltua. Pisteet pidetään mielessä kun ohjelmassa on enemmän kisoja, mutta samaan aikaan kiinnostaa vähintään yhtä paljon näyttää omaa vauhtia. Kyllähän ne kulkevat käsi kädessä; ne jotka pärjäävät pitävät kaasun pohjassa ja keräävät eniten pisteitä, joten himmailemaan ei ruveta, Heikkilä päättää.

72. Rally Sweden ajetaan Ruotsin Uumajassa 13.-16.2. Kilpailu sisältää 18 erikoiskoetta ja 300,22 erikoiskoekilometriä.

Lue muita juttuja Ruotsin MM-rallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Oulun poliisilla hieman erikoisempi takaa-ajo!

Kuva: CvB.

Poliisi sai tiistaina aamupäivällä ilmoituksen Oulun keskustassa sijaitsevasta parkkihallista anastetusta imulakaisukoneesta. Poliisipartio sai havainnon anastetusta lakaisukoneesta Kuusamontiellä, kääntyi koneen perään ja yritti pysäyttää sen.

Konetta kuljettanut mies päätti kuitenkin jättää noudattamatta poliisin antaman pysäytysmerkin ja lähti pakenemaan poliisia kohti pohjoista lakaisukoneen maksiminopeudella, joka tässä tapauksessa oli noin 60 kilometriä tunnissa.

Lopulta noin 15 minuutin seurannan jälkeen kone suistui ojaan kuljettajan tekemän ajovirheen vuoksi ja kaatui kyljelleen.

Kuljettaja ei heti suostunut tulemaan ulos ojaan kaatuneesta koneesta, mutta antautui kuitenkin poliisille hetken kuluttua. Konetta kuljettaneen miehen ajo oli vaarallista ja tilanteessa syntyi useita läheltä piti -tilanteita, vaikka nopeus olikin maksimissaan vain 60 kilometriä tunnissa.

Kuljettajaa epäillään tämän vuoksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisi muistuttaa, että kaikkia moottoriajoneuvoja on kuljetettava aina ja kaikissa tilanteissa selvinpäin. Tämä koskee kaikkia ajettavia koneita ja laitteita, myös esimerkiksi päältä ajettavaa ruohonleikkuria.

Lue myös

Poliisin takaa-ajama auto päätyi pellolle katolleen

Anastetulla autolla poliisia karkuun ajanut ajoi ulos

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autokorjaamo 2025 -messut tarjoaa älykkäitä ratkaisuja tulevaisuuden korjaamoille

Kuva: Messukeskus.

Edellisen kerran Autokorjaamo-messut järjestettiin vuonna 2018. Seitsemässä vuodessa tekniikka on kehittynyt huimin askelin ja muutokset ovat merkittäviä. Alan ammattilaiset kokoontuvat Autokorjaamo 2025 -messuille tiedon, kontaktien ja uutuuksien pariin.

Autokorjaamo 2025 -messut esittelee uusimmat koneet ja laitteet – ja tarjoaa tietoa liiketoiminnan kehittämiseen. Nyt on aika laittaa tulevaisuus kuntoon. Uusilla laitteilla yritykset tehostava toimintaa ja mahdollistavat autojen korjaamisen myös tulevaisuudessa.

Messuihin osallistuu noin 50 näytteilleasettajaa, jotka esittelevät uusimpia korjaamolaitteita ja varaosia. Mukana ovat muun muassa AD Fin, Arpré, Diagno Finland, Finnkone, Finntest, HL Group, MEKO Finland, Motoral, Kaha, Sekurit Service, Startax Finland, Tecalemit, Varaosamaailma, Wihuri ja Örum.

“Messuilla ovat esillä monipuolisesti alan keskeiset toimijat niin tuotteista palveluihin kuin ratkaisuihinkin. Ohjelmistojen tarjoajia on myös jonkun verran paikalla”, kertoo myyntipäällikkö Jori Vainio Messukeskuksesta.

”Oma arvonsa on myös kohtaamisilla, joita messuilla on paljon. Alan ammattilaiset kohtaavat toisiaan ja alan asiantuntijoita. Koneita, laitteita ja työkaluja näkee osastoilla ja niistä saa lisätietoja heti.”

Kasvun avaimet Autokorjaamo 2025 –messuilta

Tietovarikolla kuulee, miten tekniikka kehittyy kohti autonomista ajamista, sekä mitä ratkaisuja on kehitetty korkeajännitejärjestelmien korjaamiseen ja osaajapulaan. Paikan päällä käsitellään myös, kuinka kiertotalouden nimissä ajoneuvojen korjattavuus taataan niiden elinkaaren loppuun asti huolehtien sen jälkeen niiden asianmukaisesta kierrättämisestä ja materiaalien uusiokäytöstä. Maailma on muuttunut entistä sähköisemmäksi ja korjaamotoimintakin tulee mukana. Uudet teknologiat edellyttävät ammattilaisilta uudenlaista osaamista, mutta samaan aikaan myös vanhoja autoja pitää korjata.

“Pitkä aika on kulunut edellisten messujen järjestämisestä ja tänä aikana autotekniikka ja autokorjaamotekniikka on kehittynyt todella paljon. Uudelle tiedolle on tarvetta ja alan edustajille sekä yrityksille aidot kohtaamiset ovat tärkeitä. On mahtavaa päästä näkemään alan toimijat saman katon alla, sillä tällaiselle tapahtumalle on kysyntää”, kertoo toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi Suomen Autoteknillisestä Liitosta.

Tapahtuman ohjelma on julkaistu http://autokorjaamomessut.fi/ohjelma

Formula Student: alan opiskelijoiden taidonnäytteet

Alalle kannustavat Formula Student -tiimit, jotka ovat paikalla messujen molempina päivänä esittelemässä rakentamiaan autoja. Tiimit tulevat demoalueelle Helsingin Metropolia-ammattikorkeakoulusta, Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Oulun yliopistosta.

Kotimaisen sähköajoneuvojen tuotekehityksestä esillä on LUT-yliopiston JHC Ukkonen -kilpasähkömoottoripyörä. Sitä esitellään myös demoalueella. Samalta osastolta löytyy myös Metropolian amk:n Puolustusvoimille toteuttama etäohjattava telakuorma-auto ”KOTKA”, joka on toteutettu Sisu NA-140BT:n eli Nauha-Sisu Nasuun.

Helsingin Messukeskus järjestää Autokorjaamo 2025 -messut Suomen Autoteknillisen Liiton toimeksiannosta yhteistyössä Teknisen Kaupan Liiton Korjaamolaitetoimittaja KLT-jaoston ja Suomen Varaosakaupan Keskusliiton kanssa.

Alan ammattilainen voi rekisteröityä Autokorjaamo-messuille kävijäksi veloituksetta www.autokorjaamomessut.fi

Autokorjaamo 2025 -messut järjestetään perjantaista lauantaihin 14.–15.3.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Samaan aikaan on Auto 25 & Mobility -tapahtuma, joka on avoinna perjantaista sunnuntaihin 14. – 16.3.2025 suurelle yleisölle. Yritysautopäivä on 13.3.2025. Autokorjaamo-messut on avoinna perjantaina 14.3.2025 klo 10-19 ja lauantaina 15.3.2025 klo 10-18.

 

Continentalilta sähköautoille suunniteltu kuorma-auton rengas

Kuva: Continental.

Continental tuo markkinoille uudet Conti EfficientPro HS5- ja HD5-kuorma-autonrenkaat, jotka on valmistettu uudesta, innovatiivisesta vierintävastusta vähentävästä ja renkaiden käyttöikää pidentävästä piidioksidiseoksesta, todetaan Continentalin tiedotteessa.

Continentalin uudet EfficientPro 5 -renkaat on valmistettu uudella teknologialla, joka maksimoi polttoaine- ja energiatehokkuuden sekä vähentää CO2-päästöjä. Teknologia on nimeltään vec2Sil ja se perustuu innovatiiviseen piidioksidiseokseen, joka on optimoitu erityisesti pitkän matkan kuljetuksiin.

Conti EfficientPro 5 on Continentalin saksalaisten asiantuntijoiden kehittämä rengassarja. Tiimi on muun muassa luonut innovatiivisen kulutuspinnan, jossa on sisäänrakennetut urat tyhjine väleineen. Ne takaavat jatkuvasti hyvät ohjaus- ja jarrutusominaisuudet myös märillä teillä, todetaan tiedotteessa.

”Rengas tarjoaa erinomaisen märkäpidon ja turvallisen ajettavuuden koko käyttöikänsä ajan. Suurempi kuormitusindeksi lisää myös renkaiden kantavuutta, joten sähkökuorma-autojen kantavuudesta ei tarvitse tinkiä”, Continentalin EMEA-alueen tuotekehityspäällikkö Hinnerk Kaiser sanoo.

Alhaisemmat käyttökustannukset

Continentalin uuden teknologian avulla liikennöitsijät pystyvät alentamaan ajoneuvokalustojensa käyttökustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä.

”Edistyksellisen vec2Sil-teknologian ja optimoidun kulutuspinnan muotoilun ansiosta olemme pystyneet pienentämään vierintävastusta merkittävästi”, Kaiser toteaa.

”Tämä auttaa ajoneuvovalmistajia noudattamaan EU:n asetuksia 2019/2400 ja 2019/1241 sekä varmistamaan ajoneuvojensa taloudellisuuden. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaamme ovat hyvin varustautuneita toimittamaan tavaransa turvallisesti ja ajallaan.”

Sähköautoille suunniteltu

Conti EfficientPro 5:llä on optimaaliset pinnoitusominaisuudet, ja se on suunniteltu erityisesti sähkökäyttöisille hyötyajoneuvoille.

”Conti EfficientPro 5 on tämän segmentin ensimmäinen rengas, jossa on otettu erityisesti huomioon sähköajoneuvojen vaatimukset. Rengas sopii täydellisesti kalustoille, joissa sekä tehokkuus että turvallisuus ovat etusijalla. Conti EfficientPro 5 on virstanpylväs sähköiseen liikkuvuuteen ja vastuullisuuteen investoiville kalustoille”, Kaiser summaa.

Lue muita juttuja Continentalilta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Ajoneuvoharrastajien yhdistykset yhteistyöhön ajoneuvokulttuurin puolesta

Oulun automuseo. Kuva: CvB.

Museoajoneuvojen ja muiden moottorikäyttöisten ajoneuvojen harrastajien yhdistykset ovat käynnistäneet yhteisen edunvalvonnan tavoitteenaan mahdollistaa historiallisten ajoneuvojen vastuullinen käyttö tulevaisuudessakin.

Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto – SAHK ry toimii jatkossa kaikkien ajoneuvoharrastajien yhdistysten edunvalvonnan yhteisenä kattojärjestönä.

Ensimmäisinä historiallisten ajoneuvojen harrastajayhdistyksinä ovat SAHK:n uuden edunvalvontajäsenyyden puitteissa keskusliittoon liittyneet Suomen Mercedes-Benz Klubi ry, Autohistoriallinen Seura ry, Naisten Automobiiliklubi ry sekä Suomen Studebaker Klubi ry. Tämän jälkeen SAHK:n kaikkien jäsenjärjestöjen henkilöjäsenmäärä ylittää jo 14 000 henkilön määrän.

– Myös historiallisiin ajoneuvoihin ja niiden käyttöön kohdistuu paineita muiden liikennöintivälineiden muutosten tavoin. Päättäjien, vaikuttajien sekä myös suuren yleisön tuki historiallisten ajoneuvojen eli liikkuvan kulttuuriperinnön säilymiselle ja elävänä pysymiselle on elintärkeää. Tämän tuen varmistamiseksi tarvitaan myös kaikkien harrastajien yhteistä edunvalvontaa. Tähän tarpeeseen vastaa nyt käynnistettävä laaja harrastajayhdistysten edunvalvonnan yhteistyö, sanoo Suomen ajoneuvohistoriallisen keskusliiton SAHK:n puheenjohtaja Leila Suutarinen.

– Olennaista on, että historiallisia ajoneuvoja kuten polttomoottorikäyttöisiä henkilöautoja, kuorma-autoja ja moottoripyöriä tulee voida käyttää maanteillämme ja kaduillamme myös tulevaisuudessa, ajettavina, nähtävillä ja aistittavina. Oli sitten kyse yksittäisen harrastajan toiminnasta, harrastajien yhdistysten laajemmista tapahtumista tai vaikkapa harrasteajoneuvojen kilpailutoiminnasta. Kaiken tällaisen toiminnan varmistaminen tulevaisuudessakin on SAHK:n edunvalvontatoiminnan avaintavoite. SAHK toteuttaa aktiivista edunvalvontaa niin Suomessa kuin Euroopan Unioninkin puitteissa. Tavoitteenamme on, että mahdollisimman monet Suomessa toimivat ajoneuvoharrastajien yhdistykset tulisivat mukaan vaikuttamaan yhteiseen edunvalvontaan. Vain yhdessä toimimalla voimme olla vahva vaikuttaja, Suutarinen jatkaa.

Leila Suutarinen toteaa myös, että historiallisiin ajoneuvoihin liittyvät museot, erilaiset tapahtumat, turismi ja muu tähän kulttuuriperinnön alueeseen kytkeytyvä taloudellinen toiminta tuottavat esimerkiksi palvelusektorilla merkittäviä positiivisia taloudellisia vaikutuksia.

Unohtamatta myöskään, että historiallisten ajoneuvojen entisöinti, korjaus, ylläpito sekä ajoneuvojen ja niihin liittyvien osien kauppa luovat Suomessa liiketoimintamahdollisuuksia lukuisille yrityksille ja yksittäisille yrittäjille työllistäen näin samalla suuren määrän ammattilaisia.

Yhteinen edunvalvonta on osaltaan mahdollistamassa myös kaiken tämän toiminnan jatkon.

Lue lisää harrasteautoilusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuoppojen määrä ja asenne hämmästytti poliisia Itä-Uudellamaalla

Poliisi9
Kuva: CvB.

Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin tehtävissä näkyivät erityisesti päihtyneet kuljettajat sekä kotihälytystehtävät.

Viime viikolla erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin Itä-Uudellamaalla reilu 2 000. Etenkin viikonlopun päivä- ja yövuorot olivat erittäin kiireisiä. Kotihälytystehtävien osalta väkivalta ja häiritsevä meteli näyttelivät pääosaa. Erilaisista rikoksista epäiltyjä henkilöitä päätyi poliisin suojiin viime viikolla 88.

Rattijuoppojen määrä ja asenne hämmästytti

– Mikä viikonlopun kohdalla oli silmiinpistävää, niin liikenteessä päihtyneenä törmäilleiden kuljettajien määrä. Pelkästään perjantaiyön aikana poliisin suojiin päätyi neljä henkilöä, joiden epäillään kolaroineen ajoradalla, pysäköintipaikalla ja mattotelineen kanssa. Yksi näistä, törkeään rattijuopumukseen epäillyistä kuljettajista, selvisi ilman törmäilyjä, mutta ajeli sen sijaan vastaantulevien kaistalla, kertoo komisario Aki Rantahuhta.

Onneksi tällä kertaa säästyttiin henkilövahingoilta, mutta aineksia olisi ollut pahempaankin.

Se mikä myös hieman huolestutti näissä tapauksissa, oli kiinnijääneiden asenne tapahtuman aikaan eli omaa toimintaa ei nähty mitenkään moitittavana.

Poliisi määräsi kuljettajat väliaikaiseen ajokieltoon. Tosin yhdellä heistä ei ollut edes vaadittavaa ajo-oikeutta. Kovilta ylinopeuksiltakaan ei viime viikon aikana vältytty.

Lue myös nämä

Oletko nähnyt tämän Ylivieskassa liikkuneen Opelin

Yksi henkilö menehtyi liikenneonnettomuudessa Kouvolassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nissanin maahantuonnin siirto toteutuu!

Kuva: CvB.

Kilpailu- ja Kuluttajavirasto on hyväksynyt Nissanin maahantuontiliiketoiminnan siirron Suomessa Nissan Nordic Europelta Bassadone Automotive Nordic -yhtiöryhmään kuuluvalle Nordic Automotive Services Oy:lle.

Siirron myötä Nissanin maahantuonti Suomessa liittyy osaksi jo ennestään Virossa, Latviassa ja Liettuassa toimivaa kokonaisuutta.

Prosessi etenee suunnitellusti, ja siirto on suunniteltu toteutettavaksi huhtikuun 2025 alussa.

Sopimuksen mukaisesti myös Nissanin Suomen toimintojen henkilöstö siirtyy osaksi Bassadone-konsernia.

Lue myös: Nissanin maahantuoja vaihtuu!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Oletko nähnyt tämän Ylivieskassa liikkuneen Opelin

Kuva: Poliisi.

Harmaa Opel-merkkinen henkilöauto liikkui tiistaina 11.2. Ylivieskassa Savontien ja keskustan suunnalla.

Poliisi pyytää havaintoja kuvassa olevasta harmaasta Opel-merkkisestä autosta, joka on liikkunut Ylivieskassa puolenpäivän aikaan noin kello 12.28 aikaan Savontien ja keskustan suunnalla.

Ajoneuvon takaosa on lian peitossa. Autossa on kyydissä ainakin kaksi henkilöä. Molemmilla on parta.

Havainnot autosta voi ilmoittaa Oulun poliisilaitoksen vihjenumeroon 029 541 6194.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo julkisti EX30 Cross Country -mallin

Kuva: Volvo Cars.

Volvo julkisti eilen Cross Country -version EX30-mallistaan.

EX30 Cross Country on kompaktina katumaasturiautona täydellinen kaupunkiin. Se on täysin sähköinen auto, jonka toimintamatka on 427 kilometriä (WLTP) ja jonka voi ladata 10–80 prosenttiin jopa 26 minuutissa. Siinä on myös useita lisäominaisuuksia, jotka mahdollistavat saumattoman siirtymisen yhdestä EX30:n luonnollisesta elinpiiristä toiseen.

EX30 Cross Country on luonnollisesti varustettu nelivedolla ja auton maavaraa on nostettu EX30-perusversioon verrattuna, mikä helpottaa ajamista erilaisilla tieosuuksilla.

Ominaisuuksia vastaava tyyli

Cross Country -malliston ensimmäinen auto esiteltiin vuonna 1997. Cross Country -autot on suunniteltu Skandinavian haastavaan ilmastoon, ja ne suoriutuvat hyvin monissa eri tieolosuhteissa – mutaisista urista ja syvästä lumesta moottoriteihin – Volvolle ominaisella mukavuudella.

EX30 Cross Country on suunniteltu loistamaan erilaisissa olosuhteissa – ja näyttämään samalla erityisen hyvältä.

Kuva: Volvo Cars.

Auton etusuoja ja takaluukku ovat saaneet tumman värisävyn. Edessä on ainutlaatuinen taideteos, joka esittelee Ruotsissa sijaitsevan Kebnekaise-vuoriston piirteitä, jotka ovat olleet inspiraation lähde monille Volvon suunnittelijoille. Tukevat etu- ja takasuojalevyt sekä pyöräkoteloiden jatkeet viimeistelevät vahvan ulkoasun ja alleviivaavat auton monipuolisia ominaisuuksia.

Toimiva ja turvallinen

EX30 Cross Country on sisäpuolelta erittäin toimiva kokonaisuus ja sisältää kaiken älykkään tekniikan, säilytystilat ja rakenteet, jotka tekivät alkuperäisestä EX30-mallista suositun. Ovissa on suuret säilytyslokerot, sillä kaiuttimet on poistettu ja integroitu kojetaulussa olevaan soundbariin.

Monipuolinen keskikonsoli kuljettajan ja matkustajan välissä voidaan avata mukitelineeksi aamukahvia varten, tai sitä voi käyttää säilytyslokerona. Myös lattialla kuljettajan ja matkustajan välissä on suuri säilytyslokero. Hansikaslokero on sijoitettu keskikonsolin alle, mistä käsin se on helposti sekä kuljettajan että matkustajan käytettävissä.

Takamatkustajilla on kätevä säilytyslokero, joka liukuu esiin keskitunnelin alta. Tämän lokeron voi irrottaa ja pestä, joten sitä voi käyttää myös roska-astiana. Takana takaluukussa on kätevä opas, joka näyttää, kuinka paljon tavaraa voit pakata autoon mukaan.

Kuva: Volvo Cars.

Kuten kaikissa uusissa Volvoissa, myös EX30 Cross Countryssa on sisäinen Googlen järjestelmä. Sen ansiosta saat käyttöösi vakiona lukuisia Googlen tuotteita, kuten Google Mapsin, joka on yksi maailman parhaista karttapalveluista.

Tien löytäminen etäisiin luontokohteisiin on helpompaa kuin koskaan. Ja jotta pääset jatkamaan matkaa mukavan lämpimässä autossa, voit Volvo EX30 -sovelluksella lämmittää auton etukäteen, kun olet vielä tutkimassa luontoa.

EX30 Cross Country on Volvon mukaan erittäin turvallinen. Suojaava turvallisuus noudattaa erittäin korkeita standardeja, mutta pääasiallisena tavoitteena on onnettomuuksien ehkäiseminen älykkäällä teknologialla.

Kuva: Volvo Cars.

Jarrutus- ja ohjaustuki auttaa välttämään törmäyksiä vastaantulevien ajoneuvojen, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kanssa, ja kuljettajan havainnointijärjestelmä huomauttaa, jos olet väsynyt tai keskittymisesi on herpaantunut.

Auton hinta on 55 750 euroa.

Volvo EX30 Cross Country on nyt tilattavissa ja auton hinnasto on julkaistu. Ensimmäiset esittelyautot saapuvat Suomeen kesäkuussa, ja ensimmäiset asiakkaat pääsevät ajamaan omalla EX30 Cross Countryllaan lokakuussa.

Katso tästä hinnasto.
https://volvofi.s3.amazonaws.com/hinnasto/hinnasto_EX30_Cross_Country.pdf

Lue muita juttuja Volvo EX30 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tatu Siipola jatkaa Saksan BMW-cupissa

Kuva: Simon Hafner.

Onnistuneen debyyttikauden jälkeen Tatu Siipola kilpailee toistamiseen DMV BMW 318ti Cupissa kaudella 2025.

Ensimmäisellä kaudella Siipola sijoittui kokonaispisteissä kolmanneksi, ollen samalla junioriluokan toinen. Alkavalle kaudelle Siipola lähtee tavoittelemaan mestaruutta sekä yleisessä, että junioriluokassa.

Siipola ottaa samalla seuraavan ison askeleen urallaan muuttamalla Suomesta Saksaan ja sitoutumalla täysin kilpaurheiluun. Lukio-opinnot jatkuvat Nettilukion kautta.

Kaudelle 2025 Tatu Siipola on myös valittu arvostettuun Flying Finn maajoukkueeseen, joka on tukenut mm. Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen kaltaisia legendoja. Myös Siipola on päättänyt jatkaa suomalaista perintöä moottoriurheilussa.

Kilpailukausi alkaa maaliskuun lopussa Hockenheimringin radalla.

Lue tästä muita juttuja Tatu Siipolasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //