Koti Blogi Sivu 330

Sähköpotkulautayhtiö Voi kannattaa ikärajoituksen asettamista sähköpotkulautailuun

Hannu Oskala. Kuva: Voi.

Voi Technologyn Hannu Oskala kertoo, että yhtiö kannattaa ikärajan asettamista sähköpotkulautojen käyttöön. Uutissuomalaisen teettämän kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista kannattaa vähintään 15 vuoden ikärajaa sähköpotkulautojen käyttöön.

Sähköpotkulautayhtiö Voi Technologyn yhteiskuntasuhteista vastaava Hannu Oskala muistuttaa, että Voin sähköpotkulautojen käyttöehdoissa on jo nyt asetettu 18 vuoden ikäraja.

”Sähköpotkulauta ei ole lasten liikkumiseen tarkoitettu väline, mutta tällä hetkellä operaattorien on hankalaa aukottomasti valvoa, etteivät alaikäiset saisi lautoja käyttöön. Ikärajan asettamisella voisi olla vaikutusta vanhempiin ja lapsiin, kun myös viranomaisilla olisi paremmat mahdollisuudet puuttua asiaan”, Oskala sanoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että ikärajan asettamisella ei voida täysin estää alaikäisten sähköpotkulaudan käyttöä.

”Suomessa alle 15-vuotias ei voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen, ja näin ollen esimerkiksi sakkoja alaikäiselle ei voida sähköpotkulaudan käytöstä antaa.”

Hän kannustaakin vanhempia viestimään lapsilleen, miksi sähköpotkulautoja ei tulisi käyttää alaikäisenä.

”Vanhemman kannattaa myös seurata esimerkiksi alaikäisen lapsen pankkitietoja, jos hänellä on kortti käytössään. Jos veloituksissa näkyy esimerkiksi sähköpotkulautayhtiön maksuja, voi tarvittaessa olla operaattorin asiakaspalveluun yhteydessä ja pyytää käyttäjätilin sulkemista. Tärkeintä on kuitenkin käydä keskustelu lapsen kanssa”, Oskala linjaa.

Oskalan mukaan oleellista sähköpotkulautojen säätelyssä on, että yksityisomisteisia ja vuokrattavia välineitä koskevat samat säännöt.

”Ruotsissa tehdyssä TRAFAn tutkimuksessa havaittiin, että nuorille ikäryhmille sattuu enemmän sähköpotkulautaonnettomuuksia kunnissa, joissa ei ole tarjolla vuokrauspalveluja. Jos kunnassa ei ollut tarjolla vuokrauspalveluja, 26 prosenttia loukkaantuneista oli 7–14-vuotiaita, kun vastaava osuus oli 13 prosenttia vuokrauspalvelujen piirissä olevissa kaupungeissa. Siksi on tärkeää säädellä myös yksityisomistuksessa olevia lautoja”, Oskala sanoo.

Lue muita juttuja sähköpotkulaudoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Mercedes-Benz määritti kestävän toiminnan painopistealueet

Kuva: Mercedes-Benz.

Kestävä kehitys on olennainen osa Mercedes-Benzin yritystoimintaa. Jatkossa yhtiö keskittyy kuuteen strategiseen painopistealueeseen kestävän liiketoimintansa toteuttamiseksi.

Mercedes-Benzin kuusi kestävän toiminnan vastuualuetta ovat:

  • Vähähiilisyys. Mercedes-Benzin keskeiset strategiset päämäärät on määritelty yhtiön Ambition 2039 -toimintasuunnitelmassa. Vuoteen 2039 mennessä koko uusi ajoneuvomallisto tullaan tekemään CO₂-neutraaliksi koko arvoketjun ja elinkaaren ajalta. Muita keskeisiä päämääriä ovat kierrätettyjen materiaalien uusiokäyttö sekä uusiutuvan energian hyödyntäminen tuotantoprosesseissa ja autojen lataamisessa.
  • Resurssien käyttö ja kiertotalous. Mercedes-Benz haluaa irrottamaan resurssien kulutuksen yhä tarkemmin tuotannon kasvusta. Tavoitteena on resurssien tehokas käyttö ja materiaalikierron sulkeminen yhä tiiviimmin. Samalla jätteiden määrää, energiankulutusta ja resurssien käyttöä tuotantopaikoilla pyritään merkittävästi vähentämään. Äskettäin avatussa Kuppenheimin akkukierrätyslaitoksessa, joka on ensimmäinen laatuaan Euroopassa, Mercedes-Benz hyödyntää 96 % materiaaleista: arvokkaat raaka-aineet, kuten litium, nikkeli ja koboltti, voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen uusissa täyssähköisten Mercedes-Benz-ajoneuvojen akuissa tulevaisuudessa.
  • Työntekijät. Mercedes-Benzin työntekijöiden työt ja työnkuvat ovat muuttumassa kokonaisvaltaisesti sähköistymisen edetessä. Yhtiön muuttuminen vaikuttaa myös työprosesseihin ja -rakenteisiin, vastuualueisiin ja tiimityöhön. Mercedes-Benz reagoi näihin muutoksiin kestävällä henkilöstöstrategiallaan hyväksyttävällä ja vastuullisella tavalla. Vuosina 2022–2030 yhtiö investoi yli kaksi miljardia euroa työntekijöidensä perus- ja jatkokoulutukseen.
  • Ihmisoikeudet. Mercedes-Benzin keskeinen arvo on ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Yhtiö ja sen yhteistyökumppanit ovat asettaneet tavoitteeksi ihmisoikeuksien suojelemisen koko arvoketjussa sekä ihmiseen ja ympäristöön kohdistuvien kielteisten vaikutusten ehkäisemisen ja poistamisen. Tällä lähestymistavalla mahdolliset ihmisoikeusriskit voidaan tunnistaa ja torjua varhaisessa vaiheessa. Mercedes-Benz investoi myös Brasilian Amazonin alueella toteutettavan Corridor Initiative -hankkeen kaltaisiin projekteihin. Paikallisen Hydro-yhtiön kanssa toteutettavan moniulotteisen hankkeen tavoitteena on saada paikalliset ihmiset entistä tiiviimmin mukaan, vahvistaa ihmisoikeuksia ja lisätä luonnon monimuotoisuutta.
  • Digitaalinen luottamus. Tällä painopistealueella Mercedes-Benz vastaa digitaalisen muutoksen haasteisiin. Yhtiön tavoitteena on rakentaa ja ylläpitää luottamusta digitaalisiin tuotteisiinsa ja palveluihinsa sekä vahvistaa digitaalisten innovaatioiden vastuullista käyttöä. Mercedes-Benz on vakuuttunut siitä, että digitaalisesta luottamuksesta on yhä selvemmin tulossa keskeinen erottava tekijä ja perusta kestävälle alan liiketoiminnalle. Tässä yhteydessä Mercedes-Benz oli yksi ensimmäisistä ajoneuvovalmistajista, joka määritteli periaatteet tekoälyn vastuulliselle käytölle.
  • Liikenneturvallisuus. Mercedes-Benz on vuosikymmeniä määritellyt liikenneturvallisuusalan standardeja, ja työ jatkuu. Yhtiö tukee EU-tasoista Vision Zero -tavoitetta, jonka tavoitteena on puolittaa liikennekuolemien määrä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tasosta sekä ehkäistä ne kokonaan vuoteen 2050 mennessä. Innovatiiviset kuljettajan avustinjärjestelmät sekä automatisoidut ajoneuvoteknologiat kuten Drive Pilot (SAE-taso 3) voivat edistää merkittävästi turvallisuuden paranemista ja Vision Zero -tavoitteen toteutumista. Yhtiö on Saksassa esitellyt Drive Pilotin uusimman kehitysversion, joka kykenee seuraamaan edellä ajavaa ajoneuvoa moottoritien oikeanpuoleisella kaistalla jopa 95 km/h nopeudella. Järjestelmä odottaa sertifiointia tämän vuoden loppuun mennessä ja tulee sitä myöten kuluttajien saataville vuoden 2025 alusta.

Lue tästä muita juttuja Mercedes-Benzistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Auton anastajalla oli helppo homma!

Kuva: CvB.

Oululaisesta autoliikkeestä anastettiin ajoneuvo perjantaina iltapäivällä. Autoliikkeessä oli ollut auto pihalla käynnissä ja autoliikkeessä asioinut henkilö oli ottanut auton luvatta käyttöönsä.

Myöhemmin illalla Rovaniemellä poliisi sai ilmoituksen, että auto on tien laidassa hätävilkut päällä bensa loppuneena. Sivullisten mukaan auton kuljettaja oli vaikuttanut päihtyneeltä ja kuljettaja oli ilmoittanut lähtevänsä hakemaan lisää bensaa autoon.

Hetken päästä poliisi sai uuden ilmoituksen, jonka mukaan huoltoasemalta oli henkilö anastanut tyhjän bensakanisterin ja yrittänyt saada sivullista ihmistä tankkaamaan kanisteriin bensaa.

Poliisipartio löysi henkilön läheltä autoa kanisterin kanssa ja auto ilmeni samaiseksi oululaisen autoliikkeen pihasta anastetuksi ajoneuvoksi.

Kuljettajan epäillään ajaneen autoa huumeiden vaikutuksena alaisena. Autoa oli myös kolaroitu.

Poliisi tutkii tapausta moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksena ja näpistyksenä.

Lue myös

Autovaras kuoli ulosajossa Muhoksella

Poliisilta lisätietoa Jämijärven kuolonkolariin

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

15-vuotias Aatola menestyi USF Juniors -formulatesteissä Miamissa

Kuva: Tommi Aatola.

Turkulainen Vilho Aatola, 15, osallistui kaksipäiväisiin USF Juniors -testeihin Homestead-Miami Speedway -radalla, Jay Howard Driver Development (JHDD) -tallin kanssa. Aatola vakuutti ajamisellaan kumpanakin päivänä, kuuluen luokan nopeimpiin kuljettajiin kaikissa vedoissa.

– Testipäivät olivat todella onnistuneet. Vilho on nuori, lahjakas kuljettaja ja tarvitsemme tämän nuoren miehen ajamaan USF Juniors -sarjaa koko kaudeksi 2025, iloitsee tiimin omistaja Jay Howard.

Miamissa ajetut testit ovat osa USF Juniors -talviohjelmaa, YACacademy Winter Series. Ohjelma pitää sisällään marraskuusta 2024 tammikuun 2025 loppuun yhteensä kuusi testiä sekä helmikuussa 2025 ajettavat kisapäivät. Nyt Homestead-Miamin testipäiviin osallistui lähes kaksikymmentä USF Juniors -kuljettajaa. Nämä olivat Aatolalle ensimmäiset YACademy-testit.

– Koska Vilho on vasta aloittamassa uraansa siivellisillä rata-autoilla, keskityimme rataan, ajolinjoihin ja autoon tutustumisella sekä sillä, että Vilho tutustuu tiimiimme. Vilho otti auton haltuun ammattimaisesti ja kellotti nopeimpia kierrosaikoja läpi testien, jatkaa Howard.

Takaisin Yhdysvaltoihin tammikuun lopulla

Aatola on itse tyytyväinen testipäiviin ja saavutettuun kokemukseen.

– JHDD-tiimin kanssa on ollut mukavaa työskennellä. Jay on erittäin hyvä ajovalmentaja, joka antaa todella käytännönläheisiä ajovinkkejä. Jokaista vetoa analysoidaan myös videoiden ja datan avulla, summaa Aatola onnistuneita testipäiviä uuden tiimin kanssa.

Seuraavaksi laukut pakataan tammikuun 2025 lopulla, kun Aatola suuntaan takaisin Floridaan, Sebring Raceway -radalle testeihin. Tämän jälkeen käynnistyy helmikuun talvisarja, jossa ajetaan yhteensä kuusi osakilpailua Homestead-Miamin ja NOLA Motorsports Parkin (New Orleans) -radoilla.

– Toivon kehittymistä ja onnistumista talviohjelmassa. Tämän lisäksi meidän tulee kerätä vielä paljon yhteistyökumppaneita mukaan, jotta pystyn osallistumaan varsinaiseen sarjaan kaudella 2025, pohtii Aatola tulevaa.

Taustaa

  • Indy Junior Academy Finland-USA on Tero Palmrothin perustama ohjelma, joka etsii lahjakkaita suomalaisia, nuoria kuljettajia ja auttaa heitä kohti amerikkalaisen moottoriurheilun kärkeä.
  • Vilho Aatola on ensimmäinen suomalainen kuljettaja, joka on valittu mukaan akatemiaohjelmaan.
  • Aatola on aiemmin kilpaillut kartingissa niin Suomessa kuin Euroopassa, saavuttaen Suomenmestaruuksia sekä osakilpailuvoittoja Euroopan sarjoissa.
  • Jay Howard on syntynyt Iso-Britanniassa ja muuttanut Yhdysvaltoihin 2005, kilpaillen menestyksekkäästi eri sarjoissa aina Indianapolis 500 -kisaan. Vuonna 2012 Howard perusti oman tiiminsä.

USF Juniors auto: Tatuus-valmistama formula-auto, jonka alusta on täysin hiilikuitu- ja alumiinihunajakennorakenteinen monokokki. Paino 500 kg. Huippunopeus 217 km/h. Moottori: Elite Enginesin valmistama 2.0-litrainen MZR-voimanlähde, fly-by-wire-kaasukäyttöjärjestelmä.

Lue lisää tästä.

Lue muita juttuja Aaltolasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Autoliiton Operaatio Lumihiutale alkoi tänään

Arkistokuva. Kuva: Autoliitto.

Autoliiton tiepalvelun Operaatio Lumihiutale on turvaamassa matkaan- ja perillepääsyä joulunajan liikenteessä jo 56. kerran. Autoliitto muistuttaa turvallisesta parkkipaikkakäyttäytymisestä joulun kiireissä.

Joulun läheisyys näkyy lisääntyneenä liikenteenä ostoskeskusten ja etenkin aattona myös hautausmaiden pysäköintialueilla. Ruuhkat yhdistettynä joulunajan kiireeseen johtavat helposti vaaratilanteisiin.

Olennaista olisi, että kaiken jouluhässäkän keskellä muistetaan pitää ajatukset olennaisessa eli ajamisessa – myös pysäköintialueilla.

”Pysäköintialueella ei ole mitään syytä liikkua kävelynopeutta kovempaa. Riittävän alhainen ajonopeus antaa aikaa havainnoida, arvioida, ajatella ja toimia”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.

Vältä peruuttamista

Peruuttamiseen vilkkaalla pysäköintialueella liittyy aina riskejä. Mahdollisuuksien mukaan kannattaakin valita pysäköintiin sellainen kohta, jossa on kaksi peräkkäistä vapaata ruutua. Tällöin voi ajaa ensimmäisen ruudun läpi jälkimmäiseen ja välttyy peruuttamiselta sekä pysäköidessä että matkan taas jatkuessa. Mikäli tällaista paikkaa ei ole tarjolla, on ruutuun järkevämpää peruuttaa kuin ajaa etuperin.

”Ruudusta lähdettäessä on paljon havainnoitavaa: risteävä liikenne, vastakkaisista ruuduista samanaikaisesti lähtevät, kevyt liikenne ja paljon muuta. Etuperin lähdettäessä havainnointi on huomattavasti helpompaa kuin peruuttaessa”, Vesalainen muistuttaa.

Ennen liikkeelle lähtemistä pitää myös aina malttaa puhdistaa auton ikkunat huolella ja odottaa, että huurre lasien sisäpinnoilta hälvenee. Lämmityslaite poistaa huurretta etulaseista huomattavasti takasivuikkunoita paremmin, mikä myös lisää etuperin lähtemisen turvallisuutta.

Tilaa apu soittamalla tai sovelluksella

Operaatio Lumihiutale palvelee Autoliiton yleisen tiepalvelun numerossa 0200 8080. (Puhelun hinta on 1,93 €/min + mpm, jonotus on maksuton.) Autoliiton jäsenille ovat omat palvelunumeronsa, jotka löytyvät jäsenkortista. Avustuskustannuksista kannattaa pyytää arvio ennen palvelun tilaamista.

Apua voi tilata myös Autoliiton mobiilisovelluksella, jonka kautta avuntarvitsijan paikkatiedot välittyvät Autoliitolle. Näin apu osataan toimittaa heti oikeaan osoitteeseen, vaikka avuntarvitsija ei omaa sijaintiaan tarkasti tietäisikään. Autoliiton sovellus on ladattavissa sekä AppStoresta että Google Play-kaupasta.

Operaatio Lumihiutale päivystää 14.12.2024-1.1.2025. Se käynnistyi valtakunnallisella yhteislähtötapahtumalla, joka järjestettiin tänään Jyväskylässä Lutakonaukiolla.

Lue muita juttuja Autoliitosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autovaras kuoli ulosajossa Muhoksella

Kuva: CvB.

Henkilöauton kuljettaja kuoli Muhoksella Kylmälänkyläntiellä sattuneessa onnettomuudessa.

Onnettomuudesta ilmoitettiin hätäkeskukseen lauantaina hieman klo 7 jälkeen aamulla. Paikalle menneet poliisipartiot sekä pelastuslaitoksen yksiköt löysivät pahoin vaurioituneesta ajoneuvosta menehtyneen henkilön.

Ajoneuvosta löytyneen henkilön epäillään hetkeä aiemmin varastaneen ajoneuvon, jolla onnettomuus tapahtui.

Ajoneuvon vaurioista sekä tapahtumapaikalla löytyneistä jäljistä päätellen ajoneuvo on suistunut ojaan/metsään erittäin suurella tilannenopeudella.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, moottorikulkuneuvon käyttövarkautena sekä kuolemansyyn tutkintana.

Lue myös

Poliisilta lisätietoa Jämijärven kuolonkolariin

Nuori mies menehtyi Kirkkonummella auton suistuttua sillalta mereen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Poliisilta lisätietoa Jämijärven kuolonkolariin

Kuva: CvB.

Poliisi on jatkanut eilisen kuolemaan johtaneen onnettomuuden tutkintaa. Onnettomuutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kahtena törkeänä vammantuottamuksena.

Perjantaina 13.12. iltapäivällä kaksi henkilöautoa ajoi nokkakolarin Jämijärvellä Pohjois-Satakunnassa. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta kello 15 jälkeen.

Onnettomuuden epäillään tapahtuneen ohitustilanteen jälkeen, kun ohittamaan lähtenyt henkilöauto alkoi heittelehtimään palatessaan omalle kaistalle.

– Alustavien tietojen mukaan Jämijärventietä kohti Jämijärveä kulkeva henkilöauto oli lähtenyt ohittamaan edellä ajavaa erittäin huonoissa sääolosuhteissa. Näkyvyys oli runsaan lumisateen vuoksi rajoittunut ja tie liukas. Ohittava henkilöauto oli silminnäkijöiden havaintojen mukaan lähtenyt ohituksen jälkeen heittelehtimään ja ajautunut vastaantulevien kaistalle törmäten lopulta vastaantulevaan henkilöautoon, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Alitalo Lounais-Suomen poliisista.

Kolariautoissa oli neljä ihmistä, joista yksi kuoli ja kolme loukkaantui. Menehtynyt oli vuonna 1956 syntynyt nainen, joka oli matkustajana vastaantulevan ajoneuvon takapenkillä.

Vastaantulijoiden kaistalle ajautuneen auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta. Rikoksesta epäillyn autossa ei ollut kuljettajan lisäksi matkustajia.

Lue myös: Yksi menehtyi kahden henkilöauton nokkakolarissa Jämijärvellä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

American Car Show’n Miss Hot Rod uudistuu ja saa uuden nimen!

Miss Americana -logon on suunnitellut Marko Simonen.

Aikaisemmin American Car Showssa on kilpailtu Miss Hot Rod -tittelistä. Ensi vuonna kisa uudistuu ja saa nimekseen Miss Americana.

Missikisa nykyaikaistetaan FHRA:n aloitteesta, ja tuleva Miss Americana edustaa terveyttä, on aktiivinen, energinen ja valovoimainen nuori nainen.

Arvioinnissa huomioidaan paitsi ulkoinen olemus, myös persoonallisuus ja kokonaisvaltainen vaikutelma. Esikarsinnat tehdään talvella, ja finaali nähdään ACS25’ssä Helsingin Messukeskuksessa.

Miss Americana -kilpailuun voi ilmoittautua tammikuun 2025 loppuun asti. Kisa sisältää monipuolisia ohjelmaosuuksia. Toiminnallisen ja urheilullisen osion ohella luvassa on muun muassa bikini- ja iltapukukierrokset.

“Missiksi tavoittelemisessa, tai modernissa misseydessä, ei kyseessä ole pelkästään kauneuden ihannoinnista, vaikka luonnollisesti kauneus on yksi merkittävä osa-alue. Kauneutta kuuluu mielestäni arvostaa, koska se on myös yksi itsensä ilmaisemisen muoto, harrastus, siinä missä muutkin harrastukset kuten vaikkapa pelaaminen, ajoneuvot tai taiteellinen luova toiminta. Me FHRA:lla emme väheksy kenenkään omia tapoja harrastaa, sillä harrastuksista saa positiivista virettä elämään. Kaiken lisäksi, millainen tahansa tavoitteellinen toiminta on jokaista itseään kehittävää”, ACS25’n luova tuottaja Jukka Salminen kuvailee.

Sosiaalisen median vaikutus näkyy luonnollisesti myös Miss Americana -kilpailussa. Someosaaminen on tärkeä taito ja merkittävä osa modernia misseyttä.

Pääsiäisen ykköstapahtuma pääkaupunkiseudulla, Original American Car Show ACS25, sisältää harraste- ja erikoisajoneuvojen lisäksi runsaasti oheisohjelmaa. 18.-20.4.2025 Helsingin Messukeskuksessa mukana on muun muassa huippuartisteja (TUULI, Jaakko Kulta, Aaro630, Lyömättömät), elämyksellisiä autoja, SLAM! Wrestling -ammattilaispainia ja perhepainia.

Vuodesta 1991

Ensimmäinen ACS’n yhteydessä järjestetty missikisa, Miss Drag Racing, järjestettiin FHRA:n toimesta Original American Car Show’n yhteydessä vuonna 1991. Historian ensimmäinen voittaja oli Nina Autio. 2000-luvun alusta lähtien kisa tunnettiin nimellä Miss Hot Rod.

Yhdysvalloissa on jo kehonrakennuksen yleistymisen yhteydessä kisailtu saman nimisen Miss Americana -teeman alla. Tämän lisäksi vuonna 2000-luvulla on tehty saman niminen Miss Americana -musikaali, joka kertoo Taylor Swiftin urasta.

fhra.fi

Lue myös

Tässä on tämän vuoden Miss Hot Rod

Emilia Kuisma on tämän vuoden Miss Hot Rod

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nuori mies menehtyi Kirkkonummella auton suistuttua sillalta mereen

Kuva: CvB.

Länsi-Uudenmaan poliisi sai viime yönä noin kello 01.00 ilmoituksen Kirkkonummen Medvastintieltä sillalta mereen suistuneesta autosta. Paikalle hälytettiin poliisin lisäksi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Suomenlahden merivartioston yksiköitä.

Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät mereen ajaneesta autosta yhden miehen, jonka he nostivat pintaan. Elvytystoimista huolimatta mies menehtyi. Menehtynyt oli syntynyt 2000-luvulla.

Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä. Lisäksi asiassa on käynnistetty kuolemansyyntutkinta.

Lue myös

Auto sillalta järveen — kaksi miestä menehtyi

Rattijuopon auto sillalta jokeen — kuljettaja ei päässyt ulos autostaan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Mobilisti-lehden perustaja palkittiin Auto- ja liikennegaalassa

Kuva: Pentti Rönkkö.

Auto- ja liikennetoimittajat ry palkitsi eilisiltana Helsingissä järjestetyssä Auto- ja liikennegaalassa autoalan vaikuttajia.

Elämäntyöstä palkittiin Mobilisti-lehden perustaja Kai L. Bremer.

Kai L. Bremer on tehnyt koko elämänsä autojournalismin parissa omalla persoonallisella tavallaan. Vuonna 1979 K.L.B. perusti Mobilisti-lehden, josta tuli nopeasti suomalaisen ajoneuvohistorian äänitorvi ja kulttuuri-ilmiö.

Bremerille vanha auto on aina ollut enemmän kuin pelkkä auto. Hän sanoo, että vanha auto on persoona, se tarjoaa ääniä, pientä kolinaa, jännitystä, siellä on yksityiskohtia, joita et enää mistään löydä.

Kesällä 2024 Bremer varmisti lehden jatkon myymällä liiketoiminnan Mobilistin pitkäaikaisille työntekijöilleen, jotta voisi jäädä lehtityöstä eläkkeelle ennen 90-vuotispäiviään, mutta rakkaasta autoharrastuksestaan hän ei ole luopunut.

Lue myös

Melkein 90-vuotias Kai Lauri Bremer myi Mobilisti-lehden ja vetäytyy ”eläkkeelle”!

Kaikki Mobilisti-lehden numerot on digitoitu 40-vuotisjuhlan kunniaksi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //