Koti Blogi Sivu 323

Hämeen poliisilaitoksella varsin työntäyteinen vuorokausi

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Erilaisia poliisitehtäviä kertyi kaikkiaan 246 kappaletta.

Tehtävät pitivät sisällään mm. useampia liikenteestä tavattuja päihtyneitä kuljettajia. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kahdeksan henkilöä.

Lauantaina iltapäivällä kello 14.20 aikaan poliisipartio pysäytti Lahden Petsamonkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies oli liikkeellä selvin päin, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut. Mies on syyllistynyt ajo-oikeudetta ajoon seitsemän kertaa vuoden sisällä.

Lauantaina iltapäivällä kell0 16.00 aikaan poliisipartio pysäytti Lahden Vieterikadulla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon.

Autoa kuljettanut noin nelikymppinen mies puhalsi nolla tuloksen alkometriin, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.

Lauantai-iltana kello 19.30 aikaan poliisipartio pysäytti Riihimäellä vastaan tulleen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen.

Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lauantai-iltana kello 20.19 aikaan poliisipartio pysäytti Orimattilassa Lahdentiellä epävarmasti liikkuneen pakettiauton. Autoa kuljettanut sekavanoloinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen.

Mies myönsi partiolle käyttäneensä aiemmin päivällä huumaavia aineita. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lue myös

Luistattelijan ”harjoitukset” päättyivät puuhun!

Päihtyneitä kuljettajia jäi poliisin haaviin Pieksämäellä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Luistattelijan ”harjoitukset” päättyivät puuhun!

Kuva: CvB.

Viikonloppu on sujunut lapissa poliisin kannalta suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Lähinnä liikennetehtävät työllistivät poliisia viikonlopun aikana.

Kolme rattijuoppoa jäi kiinni, joista kaksi pääsi pälkähästä, kun lukemat jäivät alle rangaistavuuden.

Rovaniemellä Kemintiellä Muurolan kohdalla autoilemassa 28.12.2024 kello 10.00 pysäytetty mies puhalsi tuloksen 0,30 mg/l, mutta myöhemmin suoritettu tarkkuusalakometrin tulos jäi 0,15 mg/l ja näin ollen asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Myöhemmin samana iltana Rovaniemellä nuori mies ajoi koppimönkijän kiinni lumipenkkaan. Mies tuoksahti alkoholille ja tuloskin oli 0,56 mg/l, joka ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan.

Inarissa 27.12.2024 Saariseläntiellä henkilöauto ajautui ulos tieltä. Kuljettajalle ulosajopaikalla suoritettu puhalluskoe oli 0,27 mg/l. Poliisiasemalla suoritettu tulos jäi 0,18 mg/l, joten tässäkään tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta.

Rovaniemellä Pappilantiellä luistattelijan liukkaan kelin harjoitukset päätyivät puuhun 29.12.2024 kello 03.20. Henkilöauto jäi vaurioituneena niille sijoille, mutta kuski otti paikalta hatkat juosten, eikä häntä löydetty etsinnöistä huolimatta.

Lue muita juttuja Lapista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Autotoday testasi: Polestar 4 — kunhan saadaan vielä muutamat päivitykset niin…

Polestar 4. Kuva: Antti Järveläinen.

Muotoilun suorakulmaisuus ja omaperäisyys ovat olleet Polestar-brändin tavaramerkkiä alusta alkaen. Polestar 4 hyppää muotoilullaan aivan uudelle luvulle. Valmistaja kutsuu autoa suorituskykyisen katumaasturin ja innovatiivisen coupé-mallin risteytykseksi.

Polestar 4 istuu tukevasti tiessä, eikä urheilullisesti muotoiltu auto tuo ensimmäisenä mieleen valmistajan mainostamaa katumaasturitunnetta.
Sen sijaan lähes viisimetrinen Polestar 4 täyttää upeasti coupén tunnusmerkit. Leveyttä autolla on yli kaksi metriä, ja varsinkin etuosan matala ja hyökkäävä ilme ei jää huomiotta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kattolinja laskeutuu maltillisesti perää kohden. Takamatkustajien pääntilasta ei olla kuitenkaan tingitty. Auton takaosa on muuhun muotoiluun verrattuna jätetty korkeahkoksi, joka mahdollistaa pääntilan lisäksi kokoluokassaan kookkaan reilun 500 litran tavaratilan coupémaisesta muotoilustaan huolimatta.

Takaikkuna on jätetty autosta kokonaan pois ja taustapeiliin kuva muodostuu kamerasta.

Avaruutta ja laatua

Auton leveyden lisäksi pitkä akseliväli mahdollistaa sisätiloissa väljät oltavat. Pituuden puolesta tilaa ei saa takana loppumaan kesken edes pitkäjalkainen kuljettaja.

Takaistuimilla oltavat ovat muutenkin erinomaiset. Takaikkunan puuttuminen lisää tunnelmaa ja yksityisyyttä takana matkustaville, istuimen selkänojan sähköinen kallistus keventää pitkien matkojen taittamista. Vaikkei oltavat takana aivan edustusautojen tasolle yllä, kalpenevat Polestarille monet saman kategorian kilpailijat.

Kuva: Antti Järveläinen.

Etumatkustajien matkustusmukavuudesta huolehtii avaruuden ja hyvän näkyvyyden lisäksi erinomaiset istuimet, jotka olivat koeajoautossa höystetty lisävarustelistan arvokkaalla viiden tuhannen euron nappanahkaverhoilulla.

Nappanahan lisäksi kovalle hinnalle saa vastineeksi istuinten viilennyksen, hierontatoiminnot sekä kaiuttimet niskatukiin.

Ohjaamon suunnittelussa on onnistuttu myös käytettävyyden suhteen. Säilytystilaa on paljon keskikonsolin alla ja ergonomia ohjaamossa on hyvä.

Kuva: Antti Järveläinen.

Keskinäyttö on käännetty vaaka-asentoon, joka on käytettävyyden kannalta huomattavasti pystynäyttöä parempi.

Vaakanäyttö mahdollistaa myös visuaalisesti paremmin asioiden esittämisen, eikä katsetta tarvitse irrottaa tiestä yhtä paljon alaviistoon.

Keskinäytön “kotisivulta” löytyvät helposti pikavalinnat tärkeimmille ajoon liittyville säädöille sekä tunnelmavalaistukselle. Yhden polkimen ajon regenerointitaso säätyy helposti samasta valikosta. Googlen kartta täyttää aina vähintään puolet kotisivusta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Keskinäytön visuaalinen ilme ja käytettävyys on merkille tuttuun tapaan erittäin selkeä. Tekstin fontti on kookasta ja päävärit musta, valkoinen sekä oranssi lisäävät sporttista tunnetta. Valikot ovat selkeät eikä näytön reagoinnissa kosketukseen ole ärsyttäviä viiveitä.

Kehuja ansaitsee myös avaimettoman auton toiminta. Avaimeton auto toimi viikon mittaisen koeajon aikana moitteetta, ja ovenkahvat työntyivät ulos kuin ajatus aina autolle saavuttaessa. Toisin oli Polestar 3 -mallin kanssa, jossa yhteysongelmia avaimen ja auton välillä oli turhan paljon.

Kuva: Antti Järveläinen.

Laadukkuus ja tunnelma sisätiloissa on korkealla tasolla. Valmistajan kehitystyö näkyy ja tuntuu, ja vaikka Polestar 2 ja 4 eivät ole saman hintaluokan vertailukelpoisia malleja, on tuotanto ottanut näkyvän harppauksen parempaan laadussa ja suunnittelussa.

Ajettavuudesta erinomainen pienen säätämisen jälkeen

Polestar 4 on jo ulkoisesti auto, jota kiinnostaa päästä kokeilemaan varsinkin mutkaisemmalla tiellä. Maantiellä menossa ei ole valittamista, sisämelu pysyy 21-tuumaisilla kesärenkailla varsin matalalla tasolla ja meno on muutenkin vaivattoman vakaata. Todellisesta ajettavuuden luonteesta sai kuitenkin käsityksen vasta epätasaisemmalla mutkapätkällä.

Ajoreitin harhauduttua päällystämättömälle useamman kymmenen kilometrin mittaiselle maalaistielle, pääsi auton ajodynamiikka erinomaiselle koetukselle. Nimismiehen kiharat ja erikokoiset soratien kuopat auto nieli alleen hämmästyttävän hyvin.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kaksimoottorisessa Dual Motor -mallissa vakiona tulevat ja aktiivisesti säätyvät iskunvaimentimet tekivät erinomaista työtä. Alustan tuntumaa saa säädettyä kolmeen eri tasoon ja “Tukeva”-asetuksella iskunvaimentimet antoivat huomattavan napakan vasteen tien epätasaisuuksista.

Ohjaustuntuma on alustan tapaan tarkka ja melko nopea. “Kevyt”-asetuksella ohjaus on selvästi liian kevyt, mikäli vähänkään haluaa ohjaukselta tuntumaa. Ohjaustuntuman saa onneksi säädettyä kolmesta asetuksesta tunnokkaammaksi ja jäykemmäksi.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kaasupolkimen vaste vaatisi sen sijaan hieman ohjelmiston koodaamista. Kesymmällä “Toimintamatka”-asetuksella kaasupolkimen vasteessa esiintyy ärsyttävästi pieni viive todennäköisesti taloudellisuus syistä. “Suorituskyky”-asetuksella taas menohaluja autolta ei tunnu puuttuvan ja polkimen vastetta voisi jopa aavistuksen rauhoittaa.

Edellä mainitut ohjauksen ja kaasun vasteen rypyt ovat kuitenkin varsin pieniä siinä rakkaudessa, jota Polestar 4 tarjoilee ajettavuuden puolesta kuljettajalleen eri olosuhteissa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Ajamiseen liittyvä automatiikka hoitaa hommansa vaihtelevalla menestyksellä. Vakionopeudensäädin kytkeytyy päälle pienellä viiveellä napin painamisen jälkeen ja kolmella ajokerralla vakionopeudensäädin ei toiminut lainkaan.

Ohjauspyörän haptisiin painikkeisiin ei ehtinyt tottumaan edes viikossa ja käyttökokemus ei juuri miellytä varsinkin, kun toiminnot toimivat muutenkin vaihtelevalla menestyksellä.

Kuva: Antti Järveläinen.

Automaattinen kaistanvaihto tuntui keskeytyvän herkästi, mikäli ohjauspyörään antaa kädellä vähänkin liikaa painoa. Google-pohjainen auton kartta toimi pääasiassa hyvin, mutta esimerkiksi latausasemat-pikanäppäimen takaa auto ei osannut listata lähimpiä latausasemia, vaikka kartalla eri palveluntarjoajat ja latausasemat ovat selvästi nähtävillä.

Pilot Assist pitää auton tarkasti kaistaviivojen keskellä vakionopeudensäätimen kanssa, kunhan muistaa pitää kädet ohjauspyörässä ja myötäillä kevyesti ohjauspyörän liikkeen mukana.

Kohtuullisia kulutuksia

Koeajoviikolla ulkoilman lämpötilat vaihtelivat 4-13 lämpöasteen välillä. Pidemmän ajan keskikulutus näytti 22,3 kWh/100 km. ja moottoritiellä 120 km/t nopeudessa kulutus nousi maltillisesti vain 24 kWh/100 km lukemiin. Pienimmillään kulutus pyöri 20 kWh/100 km tuntumassa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Navi antaa arvion akun varaustasosta perille saavuttaessa. Arviot pitivät useamman sadan ajokilometrin matkoilla hyvin paikkansa ja arviot varaustasosta olivat useasti jopa muutaman prosentin pessimistisiä.

Polestar 4 tulee tällä erää voimalinjasta riippumatta aina 100 kilowattitunnin akulla, joka testatuilla koeajokulutuksilla mahdollistaa yli 400 kilometrin matkan taittamisen. Valmistaja mainostaa pikalatauksen onnistuvan jo alan standardiin muodostuneeseen 30 minuuttiin (10-80%).

Kuva: Antti Järveläinen.

Valitettavasti koeajoautossa oli ongelmia akun esilämmityksen kanssa, ja latauksen huipputehoksi saatiin mitattua ainoastaan 125 kilowattia. Maahantuoja vakuutti esilämmityksen korjaantuvan lähiaikoina tulevilla päivityksillä.

Polestar on kokonaisuutena onnistunut erinomaisesti 4-mallin kanssa. Auto ei ainoastaan näytä sporttiselta vaan lunastaa erinomaiset pisteet ajettavuuden puolelta. Omaperäinen muotoilu ja persoonallinen tunne jatkuu auton sisällä, jossa laadusta ja tilasta saa nauttia sekä edessä että takana.

Tulevilla ohjelmistopäivityksillä saadaan toivottavasti nostettua myös softa sille premium tasolle, jota jo muu auto raudan puolesta edustaa. Polestar 4:n hinta ei sovi kaikkien budjettiin, mutta kerrankin rahalle saa myös hyvin vastinetta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Polestar 4 Long range Dual motor

  • Sähkömoottorin teho: 2 x 200 kW. (yht. 400 kW. / 544 hv.)
  • Sähkömoottoreiden yhteisvääntö: 686 Nm.
  • Kiihtyvyys: 3,8 sek. (0-100 km/t)
  • Ajoakun kapasiteetti: 100 kWh.
  • Valmistajan ilmoittama yhd. kulutus: 18,7-21,7 kWh/100km.
  • Valmistajan ilmoittama toimintamatka (yhdistetty): 590 km. (WLTP)
  • Sähkön kulutus koeajossa: 20-24,5 kWh/100km. (4 – 13 ⁰C)
  • Koeajettu toimintamatka yhdellä latauksella: n. 400-500 km.
  • Maksimi latausteho (DC): 200 kW.
  • Maksimi latausteho (AC): 11 kW. (norm.) / 22 kW. (Plus-varustepaketti)
  • Tavaratila: 526 – 1536 l.
  • Vetotapa: Neliveto
  • Vetokyky (jarruin): 2000 kg.
  • Koeajomallin alkaen hinta: 70 200 euroa
  • Koeajoauton hinta lisävarustein: 88 000 euroa (13.10.2024)
  • Alkaen hinta: 64 100 euroa (Long range Single motor)
  • Takuu: auto 2 v. (valmistusvirheet) ; akusto 8 v. / 160 000 km.
  • Valmistusmaa: Kiina

Lue tästä muita Polestar-koeajoja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Takakamera. Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.

Päihtyneitä kuljettajia jäi poliisin haaviin Pieksämäellä

Kuva: CvB.

Poliisi tavoitti kaksi päihtyneeksi epäiltyä kuljettajaa Pieksämäellä 27.12.2024

Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa 27.12.2024 kello yhdeksän aikaan Pieksämäellä Vanhalla Jäppiläntiellä ja päätti pysäyttää ajoneuvon tarkastusta varten. Ajoneuvon kuljettaja vaikutti partiolle päihtyneeltä.

Henkilölle suoritettu seulonta-alkometri testi näytti 0 promillea, mutta päihtyneen olemuksen vuoksi hänen epäillään olleen muiden päihteiden alainen. Poliisipartio käytti henkilön verikokeessa päihtymyksen selvittämiseksi.

Ajoneuvon kuljettajalla ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta, joten häntä epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Autosta löytyi myös anastetuksi epäiltyä omaisuutta, joka jäi poliisin haltuun.

Toinen rattijuopumuksesta epäilty paljastui myös liikennevalvonnan yhteydessä Pieksämäellä 27.12.2024 puolenpäivän aikaan.

Poliisipartio oli havainnut henkilöauton ajavan talon pihaan Järvisuomentiellä. Poliisipartio päätti tarkastaa kuljettajan ajokunnon.

Ajoneuvon kuljettaja oli vaikuttanut päihtyneeltä, vaikka hänen puhalluskoe oli 0 promillea. Henkilö käytettiin verikokeessa poliisipartion toimesta päihtymyksen selvittämiseksi.

Auton kuljettajalla ei ollut ajamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta, joten häntä epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Katso muita juttuja rattijuopoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän ralliauto: Saab 96 Sport 1963

Kuva: CvB.

Saabin kilpailutoiminta alkoi saada vakavaa luonnetta jo 1950-luvun jälkipuolella, kun 93-mallin mukana siirryttiin käyttämään 3-sylinteristä moottoria.

Suurimmat menestykset olivat kuitenkin edessä vuosikymmenen vaihteen jälkeen, jolloin ralliautoksi tuli 96, edelleen toki 2-tahtimoottorin vauhdittamana.

1962 esiteltiin tästä Sport-versio, jossa mm. tuoreöljyvoitelu, kolme kaasutinta ja etupään levyjarrut paransivat kisakäytössä arvostettavia ominaisuuksia.

Kuva: CvB.

Sportin ulkoisena tunnusmerkkinä olivat kromilistat helmassa.

Seuraavana vuonna sai autoon myös 4-nopeuksisen vaihdelaatikon.

Tehdastallin ruotsalaiskuskit vierailivat usein suomalaisissa ralleissa, mutta tietenkin Saabiin täällä kiinteämmin yhdistetään Simo Lampinen, joka vasta 20 täytettyään voitti sillä 1963 Jyväskylän Suurajot ja toisti tempun heti seuraavana vuonna.

Täytyy siltä muistaa, että myös Rauno Aaltonen ajoi 96:lla samaan aikaan, kun hänen autonaan ulkomaisissa kisoissa oli Mini Cooper.

Kuva: CvB.

60-luvun puolivälin jälkeen vain 850-kuutioinen 2-tahti 96 alkoi pudota rallien kärkivauhdista.

Saab 96 Sport 1963 kuvattiin Classic Motorshow -tapahtuman Sorateiden virtuoosit -osastolla 2016.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

Lue myös

Päivän autourheilukuva: Simo Lampinen ja Saab 1977

Päivän urheiluauto: Saab Sport 1964

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ylen kakkosella moottoriurheilupäivä!

Jari-Matti Latvala. Kuva: TGR.

Ylen kakkosella on tänään tarjolla runsaasti moottoriurheilua. Päivän juttukooste alkaa jo kello 11.50 kartanlukija Reeta Hämäläisen dokumentista.

Kello 12 tulee ohjelma Helsingin Moottorikerhosta ja muun muassa Päijänteen ajoista ja Eläintarhan ajoista.

Kello 12.21 tulee kolme juttua Mikko Hirvosesta.

Kello 13.23 tulee neljä The Flying Finns -ohjelmaa, joissa käsitellään suomalaisia rallilegendoja. Mukana muun muassa Marcus Grönholm, Tommi Mäkinen, Juha Kankkunen,  Markku Alén, Simo Lampinen, Rauno Aaltonen, Ari Vatanen ja Jari-Matti Latvala.

Lopuksi tulee kello 15.21 dokumentti Kalle Rovanperästä.

Päivän ohjelmat ovat kaiketikin kaikki nähtävänä myös Yle Areenassa.

Lue muita juttuja moottoriurheilusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Henkilöauto ohitti tunnuksettoman poliisiauton nopeudella 175 km/h

Kuva: Autotoday.

Perjantai-iltana ja lauantain vastaisena yönä Oulun poliisilaitoksen partioita työllistivät kotihälytykset sekä liikenteestä aiheutuneet tehtävät.

Oulussa partio suoritti alkuillasta liikenteen valvontaa tunnuksettomalla ajoneuvolla.

Moottoritiellä partio huomasi heidän takaa tulevan ajoneuvon ajavan huomattavaa ylinopeutta. Partion ajaessa oikeanpuoleista kaistaa, henkilöauto ohitti heidät vasemmanpuoleista kaistaa nopeudella 175 km/h.

Poliisin partio pysäytti auton ja poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi epäilee hänen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Lue myös

Henkilöauton kuljettaja ohitti tunnuksettoman poliisiauton ohituskieltoalueella ja jatkoi ajoaan huomattavalla ylinopeudella

Henkilöauto ohitti tunnuksettoman poliisiauton nopeudella 179 km/h

Ohittaja ei tiennyt, että perässä tuli tunnukseton moottoripyöräpoliisi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän museoauto: Sunbeam Imp 1971

Kuva: CvB.

Sunbeam oli sisarmalli Rootes-yhtymän Hillmanille, jonka tyypillisesti keskikokoisista perheautoista etenkin Minx saavutti suosiota Suomessa.

Sitten 1963 esitelty Hillman Imp haukkasi suuren palan Englannin pikkuautojen markkinoista ja saavutti menestystä täälläkin.

Kuva: CvB.

Imp oli suunniteltu BMC:n Minin kilpailijaksi, mutta siinä käytettiin hyvin erilaisia teknisiä ratkaisuja, esimerkiksi pitkittäin asennettua takamoottoria poikittaisen etumoottorin sijaan.

Impin kehitystyö tuli kalliiksi ja se kärsi erinäistä laatuongelmista, jotka söivät mallin mainetta. Tästä syystä Suomen maahantuoja Oy Autola Ab nimesi Hillman Impin 60-luvun lopulla uudelleen perusmoottorin iskutilavuuteen viitaten Sunbeam 900:ksi.

Kuva: CvB.

Samoihin aikoihin alettiin myös voimakkaasti tukea kotimaista kilpailutoimintaa näillä autoilla, joiden maahantuojan suojissa viritetyistä versioista käytettiin tarttuvaa nimitystä ”Härmän Häijy”. Mainoskampanjassa sellaisen todettiin oleva ”häijy isommilleen”.

Impistä muodostui varsin pitkäikäinen malli, joka pysyi tuotannossa vuoteen 1976 asti.

Kuva: CvB.

Kuvan Sunbeam Imp 1971 oli esillä vuoden 2018 Classic Motorshow -tapahtumassa.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

Lue muita juttuja Päivän museoautosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Maailman nopein moottoriurheilulaji tuli Suomeen 50 vuotta sitten

Petteri Liimatainen Top Methanol dragsterillaan, joka voi kehittää 3000 hevosvoimaa, Virtasalmen Motoparkissa kesällä 2024. Kuva: Jussi Pietarinen.

FHRA Drag Racingin aloittamisesta tulee kesällä 2025 kuluneeksi 50 vuotta. Finnish Hot Rod Association toi maailman nopeimman moottoriurheilulajin Suomeen, ja ensimmäiset kiihdytysajot järjestettiin FHRA:n toimesta Keimolan moottoriradalla 18.6.1975.

“Ensi kaudelle lanseeraamamme Drag Race -yhteistyökumppanuuspaketit ovat herättäneet mukavasti kiinnostusta, ja muutama yhteistyö onkin jo saatu sovittua. Näistä pääsemme pian julkaisemaan lisää, ja haluankin vielä muistuttaa: mukaan mahtuu ja ehtii vielä alkuvuodestakin hyvin, nyt on erinomainen mahdollisuus olla mukana lajimme juhlavuonna”, FHRA Marketing Oy:n toimitusjohtaja Anssi Pinola toteaa.

Kiihdytysajon SM-sarjassa ajetaan kaudella 2025 neljä osakilpailua. FHRA järjestää tulevana vuonna kiihdytysajoon liittyviä tapahtumia Virtasalmella, Kalajoella ja Vesivehmaalla.

FHRA:n suurin tapahtuma Original American Car Show on perinteikäs helsinkiläinen autonäyttely, joka on järjestetty Helsingin Messukeskuksessa.

FHRA ja PL-Power Oy ovat solmineet yhteistyökumppanuuden kauden 2025 osalta

Yhteistyösopimuksen myötä Kiihdytysajon SM-kausi käynnistyy toukokuussa Motoparkissa PL-Power Spring Nationals -osakilpailulla.

“PL-Power Oy:n tulevaa kahdenkymmenen vuoden juhlavuoden ohjelmaa suunnitellessa päätin heti, että Drag Racingiin sen pitää liittyä. Pari soittoa FHRA:n toimistolle, ja Anssi Pinolan kanssa syntyi idea PL-Power Spring Nationals -juhlakisasta. Näytetään yhdessä, että meidän Drag Race -perheessä on poweria!”, Petri Liimatainen kuvailee.

Isä-Petrillä on pitkä ja värikäs historia kiihdytysurheilun parissa, ja hänen poikansa Petteri Liimatainen aloitti Top Methanol Dragsterin puikoissa jo samana vuonna, kun täytti 18 vuotta.

”Onhan se sanoin kuvaamaton tunne, kun oma lapsi lähtee viivalta. Luotto lapsen tekemiseen, jota on opeteltu jo 7-vuotiaasta lähtien Junior Dragsterin ohjaksissa, on kuitenkin vahva”, Petri kuvailee.

Tällä hetkellä PL-Power Oy:ssä koulukuljetukset ja autojen kunnossapito on Petrin ja Petterin harteilla. Petteri siis ajelee viikolla Sprinterillä ja kesäviikonloppuisin dragsterilla.

“PL-Power Oy sai alkunsa kun olin pyörittänyt toiminimellä autokorjaamoa viisi vuotta Jyväskylässä ja suunnittelin osakeyhtiön perustamista. Tuumin, että jos Oy:n perustan niin sen nimessä pitää jotenkin näkyä pitkäaikainen drag race -harrastukseni ja siinä pitää olla poweria. Sillä tiellä ollaan oltu tulevana vuonna 20 vuotta ja Jämsänkoskelta käsin firmaa pyöritetty. Nykyisin koulukuljetukset pikkubusseilla on meidän leipälajimme.”

Lue muita juttuja kiihdytysajoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Autojen jälleenmyyjälle useita tunnustuksia maahantuojilta

Kuva: Nelipyörä.

Kuluva joulukuu on ollut yhtä juhlaa Nelipyörälle: Nelipyörä Hyvinkää palkittiin vuoden 2024 Škoda-jälleenmyyjänä, Nelipyörä Kouvola vuoden 2024 Kia-jälleenmyyjänä ja Nelipyörä Lahti vuoden 2024 Ford-henkilöautomyyjänä. Lisäksi Nelipyörä Kotkan Ford-jälkimarkkinointi palkittiin vuoden 2024 parhaasta huollon asiakastyytyväisyydestä.

”Haluan kiittää asiakkaitamme, henkilökuntaa ja maahantuojia näistä upeista tunnustuksista. Menestyminen ei ole vahinko, vaan se on lopputulos meidän pitkäjänteisestä työstämme ja sitoutumisesta yhteisiin tavoitteisiin sekä sitä kautta onnistumiseen”, Nelipyörän toimitusjohtaja Johan Lillbroända sanoo.

Nelipyörä on Osuuskauppa Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan omistama autokauppa. Nelipyörän liikkeissä asioivat asiakasomistajat saavat Bonusta auton ostosta ja kaikista huollon palveluista.

Nelipyörä toimii vuoden 2025 alusta seitsemällä paikkakunnalla: Lahdessa, Hämeenlinnassa, Kotkassa, Kouvolassa, Hyvinkäällä, Lappeenrannassa ja Imatralla.

Lue muita juttuja Nelipyörästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //