Koti Blogi Sivu 318

Oulun poliisin aktiivinen liikennevalvonta paljasti liikennerikoksia

Kuva: CvB

Yleisesti ottaen lauantai sujui rauhallisesti Oulun alueella. Oulun poliisin suorittama aktiivinen liikennevalvonta paljasti kuitenkin liikennerikoksia.

Hätäkeskus sai ilmoituksia lauantaina aamulla irrallaan juoksevista hevosista Oulun Perävainion alueelta. Kaksi hevosta saatiin aika pian ilmoitusten jälkeen kiinni omistajien toimesta ja palautettua omiin koteihinsa, eikä poliisin tarvinnut osallistua tehtävän hoitoon.

Oulussa Pateniemessä lauantaina alkuillasta auton kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ja auto suistui ajoradalta päätyen ojaan. Auto säästyi suuremmilta vaurioilta mutta kuljettajan epäillään olleen päihtynyt.

Tokkurainen kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille. Hetkeä aiemmin kuljettaja oli kolaroinut Ritaharjussa ajamalla liikennevaloristeyksessä toisen auton perään.

Poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lauantaina illalla poliisi suoritti liikennevalvontaa Oulussa Karjasillan kaupunginosassa ja havaitsi auton kääntyvän vauhdikkaasti risteyksissä. Kuljettajan paikalta tavattiin ajo-oikeudeton kuljettaja ja kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti näytti positiivista tulosta.

Poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Myös Jäälin kaupunginosassa poliisi suoritti liikennevalvontaa ja pysäytti ajoneuvon, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisi antoi kuljettajalle sakon kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Puolen yön jälkeen poliisipartio pysäytti henkilöauton Oulussa Kaukovainiolla, jonka kuljettaja oli määrätty ajokieltoon. Poliisipartio havaitsi myös huumausaineita auton sisällä ja kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille puhallustuloksen näyttäessä nollatulosta.

Poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta.

Lue muita juttuja Oulusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Drifting-kuljettaja valittiin Vuoden autourheilijaksi!

Lauri Heinonen. Kuva: AKK.

Drifting-kuljettaja Lauri Heinonen kruunattiin Vuoden Autourheilijaksi AKK:n vuosittaisessa palkintojenjaossaan, joka toi yhteen suomalaisen autourheilun huiput, harrastajat, fanit ja toimijat juhlistamaan lajin menestystä. Heinonen teki historiaa kirkastamalla viime vuoden yhden maailman kovimman drifting-sarjan hopeasijan mestaruudeksi.

”Tänä vuonna meille on tarjoiltu enemmän kuin ikinä uskalsimme toivoakaan. Valinta Vuoden Autourheilijaksi merkitsee todella paljon, koska se on ollut haaveeni, mutta samalla silti jopa mahdottomalta tuntunut ajatus yleisöäänestyksen voitoista huolimatta. Laji on nuori ja on mietityttänyt, onko autourheilun maailma valmis siihen, että Vuoden Autourheilija tulee driftingistä. Luotettu tukijoukko päämekaanikkoineen ja spottereineen kulkee mukana ja yhdessä tekemällä saavutetaan suuria asioita. Mahtavimmat fiilikset tulevat siitä, miten fanit ja yleisö elää ja hengittää mukana kisoissa. Näitä muistoja vaalitaan,” Heinonen kommentoi voittoaan.

Heinonen myös yleisöäänestyksen voittaja — jo kolmas vuosi peräkkäin

Lauri Heinonen oli kolmatta vuotta peräkkäin yleisön suosikki. Heinonen sai yleisöäänestyksessä peräti 47 prosenttia äänistä, keräten uskomattomat 2888 ääntä 6051 äänen kokonaismäärästä.

Hans Laineen muistopalkinto WRC2-mestariparille ja muita huomionosoituksia

Toinen illan kohokohdista oli Hans Laineen muistopalkinnon luovuttaminen Sami Pajarille ja Enni Mälköselle. WRC2-luokan ja WRC2 Challenger -mestaruuden voittanut pari saavutti vuonna 2024 yhden uransa huippukohdistaan. Heidän tarinansa osoittaa omalla tekemisellään, että Suomi on autourheilun kärkimaa ja lisäksi todiste suomalaisen sitoutuneisuuden ja osaamisen voimasta.

Lisäksi Vuoden Toimitsijana palkittiin Mika Väänänen, joka on vuosien ajan työskennellyt omistautuneesti kilpailuiden onnistumisen takaamiseksi.

Vuoden Kilpailunjärjestäjä -palkinto puolestaan annettiin Keski-Karjalan Urheiluautoilijoille, jotka ovat esimerkillisesti kehittäneet paikallista autourheilutoimintaa.

AKK juhlisti autourheilun laajaa kirjoa

AKK:n järjestämä vuotuinen palkintojenjako korostaa lajiliiton sitoutumista autourheilun kehittämiseen ja huippuosaamisen tukemiseen. Illan aikana jaettiin noin 380 palkintoa, jotka kuvastavat autourheilun monipuolisuutta Suomessa sekä lajiliiton arvostusta kaikkia sen parissa toimivia kohtaan. Tapahtuma on vuosittainen muistutus suomalaisen autourheilun vahvuudesta ja yhteisön omistautumisesta lajin eteen tehtävään työhön.

Lue muita juttuja Lauri Heinosesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Haastavasta vuodesta huolimatta uusien matkailuautojen kaupassa kasvua

Arkistokuva. Kuva: Helsingin Messukeskus.

Vuosi 2024 oli matkailuajoneuvoalalle haastava. Geopoliittinen ilmapiiri ja taloudellinen epävarmuus vaikuttivat toimialaan ja harrastajiin.

Keväästä loppuvuoteen saakka jatkunut epävarmuus matkailuautojen verotuksessa aiheutti huolta ja se näkyi ajoneuvokaupassa.

Haasteista huolimatta uusien ajoneuvojen kaupassa päästiin edellisvuotta parempaan tulokseen – uusien tehdasvalmisteisten matkailuajoneuvojen ensirekisteröinnit kasvoivat 3 %. Matkailuvaunujen rekisteröinnit laskivat 7 %, mutta matkailuautojen kasvoivat 10 % (joulukuussa kasvua jopa 14 %).

Toimiala pystyi yhdessä kumppaniensa kanssa torjumaan hallituksen uusiin matkailuautoihin kaavaileman “luksusveron”, joka olisi nostanut kohtuuttomasti uusien matkailuautojen hintoja. Sen sijaan päätetty käyttövoimaveron nosto koskee suurta määrää harrastajia, mutta toimiala luottaa harrastajien ja alan
kykyyn sopeutua uuteen tilanteeseen.

On tärkeää, että uudet matkailuautot ovat edelleen tavallisten ihmisten saavutettavissa ja ajoneuvokanta uudistuu.

Matkailuautot ja -vaunut

Suomessa ensirekisteröitiin vuonna 2024 yhteensä 1 188 tehdasvalmisteista matkailuautoa (2023 1 078 kpl). Kasvua 10,20 %. Suosituimmat merkit olivat Sunlight, Carado ja Adria.

Tehdasvalmisteisia matkailuvaunuja ensirekisteröitiin yhteensä 663 (2023 714 kpl). Laskua 7,14 %. Suosituimmat merkit olivat Hobby, Adria ja Kabe.

Vaunumökit ja -saunat

Suomessa ensirekisteröitiin vuonna 2024 yhteensä 231 kotimaista tehdasvalmisteista vaunumökkiä ja -saunaa (2023 206 kpl). Kasvua 12,14 %.

Lisätietoa: www.liikkuvakoti.fi/rekisteroinnit

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Polestar nousi taas vuoden rekisteröintitilastossa

Polestar 4. Kuva: Antti Järveläinen.

Vuoden 2024 joulukuu oli rekisteröintitilastojen valossa Polestarin kaikkien aikojen paras kuukausi sen jälkeen, kun Polestarin myynti käynnistyi Suomessa kesällä 2021. Joulukuussa rekisteröitiin kaikkiaan 190 Polestaria ja merkki nousi joulukuun rekisteröintitilastossa sijalle 11, todetaan Polestarin tiedotteessa.

Sähköautojen rekisteröinneissä Polestar ylsi joulukuussa jaetulla 4. sijalle 8,2 prosentin markkinaosuudella. Polestarin rekisteröidyin malli oli joulukuussa Polestar 2, jota rekisteröitiin yhteensä 90 kappaletta.

Polestar nosti jälleen sijoitustaan koko vuoden rekisteröintitilastossa

Vuonna 2024 Suomessa rekisteröitiin yhteensä 901 Polestaria. Merkin markkinaosuus nousi 1,2 prosenttiin (2023:1,1%) ja sillä saavutettiin kaikkien merkkien rekisteröintitilastossa sija 16.

Polestarin myynti alkoi Suomessa kesällä 2021, jonka jälkeen sijoitus on Suomen rekisteröidympien automerkkien listalla on noussut joka vuosi: 2021 sija 30, 2022 sija 19 ja 2023 sija 17.

Sähköautojen rekisteröintitilastossa Polestarin markkinaosuus nousi viime vuonna 4,1 prosenttiin (2023:3,2%). Suosituin Polestar-malli oli Polestar 2, jota rekisteröitiin kaikkiaan 534 kappaletta.

Alkusyksystä Suomeen saapuneet Polestar 3 – ja Polestar 4 -mallien ensimmäiset autot luovutettiin asiakkaille elo-syyskuun vaihteessa. Polestar 3 -mallia rekisteröitiin vuoden aikana 102 kappaletta ja Polestar 4 -mallia 265 kappaletta.

Lue muita juttuja Polestarista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo vahvisti asemaansa Suomen johtavien autobrändien joukossa

Volvo XC90. Kuva: Antti Järveläinen.

Vuosi 2024 oli Volvo Car Finlandille merkittävä, sillä se toi mukanaan suuria muutoksia ja uusia saavutuksia. Yhdistämällä vahvat perinteet ja innovatiiviset ratkaisut Volvo vahvisti asemaansa Suomen johtavien autobrändien joukossa matkalla kohti täyssähköistä tulevaisuutta, todetaan Volvon tiedotteessa.

Ennätyksellinen markkinaosuus

Vuosi 2024 oli merkittävä virstanpylväs sähköistymisen tiellä. Täyssähköinen Volvo EX30 ja ladattavat hybridimallit nousivat suomalaisten suosikeiksi. Rekisteröintitilastojen mukaan Volvo on Suomen toiseksi eniten rekisteröity automerkki ja saavutti kaikkien aikojen suurimman markkinaosuutensa, 10,7 prosenttia. Volvo on myös Suomen ladattavien autojen markkinajohtaja, kattaen sekä täyssähkö- että hybridimallit. Uutta EX30-mallia rekisteröitiin yli 2000 kappaletta ensimmäisenä vuotenaan, mikä toi mallille merkittävän 2,8 prosentin osuuden kokonaismarkkinoista.

“Olemme ylpeitä voidessamme vastata asiakkaidemme odotuksiin ja samalla edistää kestävämpää autoilua. Vuoden 2024 tulokset osoittavat, että suomalaiset arvostavat innovaatioita, jotka yhdistävät ympäristöystävällisyyden ja turvallisuuden”, summaa Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.

Yritysautojen markkinajohtaja

Volvo on Suomen suosituin yritysautomerkki, sen markkinaosuus yritysautokategoriassa on 14,5 prosenttia. Suosituimmat mallit – V60, XC60, EX30 ja XC40/EX40 – vastaavat yksilöllisiin tarpeisiin ja tukevat kestävän kehityksen tavoitteita.

Täyssähköautojen suosio yrityksissä kasvaa nopeasti, mutta ladattavat hybridit tarjoavat edelleen monille ihanteellisen ratkaisun yhdistämällä sähköautojen ympäristöhyödyt ja polttomoottoriautojen joustavuuden.

Suomen arvostetuin ja vastuullisin automerkki

Volvo on Taloustutkimuksen ja Alma Median Brändien Arvostus 2024 -tutkimuksen mukaan Suomen arvostetuin autoalan brändi jo neljättä vuotta peräkkäin (2021–2024). Tutkimuksessa Volvo jatkoi asiakastyytyväisyyden osalta automerkkien ykkösenä ja Volvo- brändin suositteluhalukkuus kasvoi huomattavasti.

Volvoon yhdistetyt vahvat brändimielikuvat – turvallisuus, luotettavuus, laatu ja vastuullisuus – ovat erityisen tärkeitä suomalaisille.

Toinen merkittävä tunnustus saavutettiin Sustainable Brand Index 2024 -tutkimuksessa, jossa Volvo valittiin Suomen vastuullisimmaksi automerkiksi jo kolmatta vuotta peräkkäin. Tämä osoittaa Volvon aseman kestävän kehityksen edelläkävijänä autoalalla.

Volvo EX90 – turvallisuuden ja kestävän kehityksen uusi aikakausi

EX90 on Volvon uusi täyssähköinen lippulaivamalli, joka edustaa uuden aikakauden standardeja turvallisuudessa, kestävässä kehityksessä ja ihmiskeskeisessä teknologiassa.

EX90:n kuljettajan havainnointijärjestelmä, joka perustuu yli 50 vuoden tosielämän tutkimustuloksiin, edustaa Volvon viimeisintä turvallisuusinnovaatioiden huippua. Järjestelmän tavoitteena on vähentää onnettomuuksia ja varmistaa, että yksikään kuolemaan johtava tai vakava loukkaantuminen ei tapahtuisi uuden Volvon kyydissä.

EX90 yhdistää edistyneen teknologian ja ympäristöystävällisen suunnittelun. Langattomat päivitykset ja reaaliaikainen data parantavat jatkuvasti käyttäjäkokemusta ja turvallisuutta, mikä tekee EX90:stä aina ajantasaisen ja kehittyvän kumppanin. Ensimmäiset suomalaiset asiakkaat saavat oman EX90-mallinsa tammikuussa.

Uusi XC90 lataushybridilippulaiva tarjoaa valinnanvaraa

XC90-lataushybridi on ollut Volvon suosituimpia malleja jo vuosia tarjoten asiakkaille valinnanvaraa eri voimalinjojen välillä. Uudistus tuo malliin itsevarman ulkomuotoilun ja EX90/EX30-malleista tuttuja kehittyneitä ominaisuuksia. Isompi keskinäyttö suuremmalla tarkkuudella parantaa käyttökokemusta, ja säännölliset ohjelmistopäivitykset tarjoavat jatkuvasti uusia ominaisuuksia ja sovelluksia.

Kohti vuotta 2025

Vuoden 2024 saavutukset luovat vankan pohjan tulevalle vuodelle. Volvo valmistautuu tukemaan suomalaisten siirtymää sähköautoihin tarjoamalla vastuullisia ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeisiin ja muuttuvaan markkinatilanteeseen. Lisäksi turvallisuusominaisuuksien kehitys jatkuu jokaisessa uudessa Volvo -mallissa.

Lue muita juttuja Volvosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Neljä nuorta kuoli ulosajossa Nurmijärvellä

Kuva: CvB.

Poliisi selvittää Klaukkalassa sattunutta vakavaa liikenneonnettomuutta.

Poliisi sai lauantaina 4.1.2025 kello 03.51 tiedon Nurmijärven Klaukkalassa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.

Tietojen mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä jokeen. Autosta löytyi neljä 17-19-vuotiasta nuorta kuolleena.

Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa ja poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä.

Lue muita juttuja ulosajoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Näitä henkilöautomalleja suomalaiset ostivat vuonna 2024

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto

Viime vuonna suomalaisten suosikkimalli oli perinteitä noudattaen Toyota Corolla. Rekisteriin saatiin kaikkiaan 3 714 autoa ja markkinaosuus oli 5,1 prosenttia.

Toiseksi suosituin malli oli myös Toyota. Yaris Cross -mallia rekiteröitiin 2 895 autoa ja markkinaosuus oli 4,0 prosenttia.

Kolmannelle sijalle tuli Tesla Model Y, jota rekisteröitiin kaikkiaan 2 388 autoa. Markkinaosuus oli 3,3 prosenttia.

Seuraavina tulivat Toyota Yaris (2 367), Volvo EX30 (2 042), Skoda Octavia (1 973), Nissan Qashqai (1 761), Volvo XC60 (1 726), Skoda Enyaq (1 695) ja Kia Ceed (1 451).

30 suosituimman automallin joukossa oli edustettuna vain 12 merkkiä. Skodalta mukana on peräti kuusi mallia ja Toyotalta viisi.

Neljän mallin merkkejä ovat Volkswagen ja Volvo.

Kialla mukana on kolme mallia Tesla on edustettuna kahdella mallilla.

Yhden auton merkkejä ovat Audi, BMW, Ford, Mercedes-Benz, Nissan ja Opel.

Lue myös tämä: Katso tästä suomalaisten vuoden 2024 henkilöautojen suosikkimerkit

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

K-Auton käytettyjen autojen kaupan kasvu selvästi markkinaa vahvempaa

Kuva: K-Auto.

K-Auton käytettyjen autojen liiketoiminta jatkoi markkinaa nopeampaa kasvua vuonna 2024 ja viimeisen kolmen vuoden aikana K-Auton käytettyjen autojen myyntimäärä on kasvanut jopa lähes puolella, todetaan K-Auton tiedotteessa.

K-Auton käytettyjen autojen myymälöistä ostettiin vuonna 2024 yli 21 000 autoa, mikä on yli 6 000 autoa enemmän kuin kolme vuotta sitten. K-Auto on noussut neljänneksi suurimmaksi käytettyjen autojen myyjäksi Suomessa.

”Kattava myymäläverkosto on olennainen osa käytettyjen autojen myyntikonseptiamme ja tavoitteemme on kasvaa markkinaa nopeammin. Vuonna 2023-2024 verkostomme laajeni Ouluun, Poriin, Lempäälään ja Vantaan Petikkoon (K-Auto PRO). Vuonna 2025 avaamme myymälän Jyväskylään, ja 2026 vuorossa on Seinäjoki. Koko autovalikoimamme on kaikkien myymälöiden myytävissä – myös verkossa, jolloin asiakkaat voivat valita heille sopivimman tavan asioida kanssamme. Etämyynnin volyymin kasvusta huolimatta kivijalan merkitys ei ole katoamassa. Monet asiakkaat haluavat yhä tulla katsomaan autoja paikan päälle. Tarjoamme jokaiselle oman mieltymyksen mukaisen asiointitavan”, sanoo K-Autolla käytettyjen autojen liiketoiminnasta vastaava Ilkka Virtanen.

Mitkä merkit ja mallit jyräsivät vuonna 2024?

Polttomoottorikäyttöiset autot hallitsevat myös K-Auton käytettyjen autojen käyttövoimien tilastoja, vaikka kiinnostus ladattavia hybridejä ja sähköautoja kohtaan on kasvanut. Tällä hetkellä K-Auton käytettyjen autojen valikoimasta löytyy bensiiniautoja noin 40 % ja dieselautoja 30 %. Ladattavien hybridien osuus on puolestaan 20 % ja sähköautojen 10 %.

K-Auton valikoimasta suosituimmat merkit vuonna 2024 olivat Volkswagen, Audi, Skoda Mercedes-Benz ja Volvo. Malleista ylivoimainen ykkönen oli Volkswagen Golf. Seuraavina myyntitilastoissa tulivat Volkswagen Passat, Skoda Octavia, Audi A4 ja Volkswagen Polo.

K-Auto.fi:ssä haetuimmat mallit olivat puolestaan Mercedes-Benz C-sarja (yli 81 000 hakukertaa) ja Volkswagen Golf (yli 79 000 hakukertaa) sekä Audi A4, A3 ja A6.

K-Autossa on ammattilaisista koostuva ostotiimi, joka hankkii keskitetysti autoja kotimaasta ja ulkomailta, useista eri kanavista. Ulkomailta ostetaan jo vuosittain tuhansia autoja. Ulkomailta hankittavissa autoissa kiinnitetään huomiota sopiviin vakiovarusteisiin ja erityisesti ns. talvivarusteisiin kuten esim. toisiin renkaisiin, istuinlämmitykseen, lämmitettävään rattiin sekä sähköautoissa lämpöpumppuun.

Lähtökohdat vuoteen 2025

K-Auton tavoitteena on jatkaa myös käytetyissä autoissa markkinaa parempaa kasvua. Myymäläverkoston laajentamisen lisäksi K-Auto panostaa vuonna 2025 käytettyjen autojen leasing-palveluihin ja käytettyjen pakettiautojen valikoiman kasvattamiseen. Myös markkinalta odotetaan tukea kasvulle.

”Käytettyjen autojen markkina on piristynyt selkeästi ja rahoituksen suosio auton hankintakeinona on pysynyt vakaana. Samoin K-Auton oma lisäturva, joka kattaa laajasti yllättäviä korjauskuluja, kiinnostaa asiakkaita yhä enemmän. Odotamme vuodesta 2025 vilkasta kauppavuotta”, Virtanen jatkaa.

Lue muita juttuja K-Autosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benz oli taas Suomessa saksalaisten premium-merkkien ykkönen

Kuva: Veho.

Päättynyt vuosi 2024 oli haastavasta markkinatilanteesta huolimatta Mercedes-Benzille Suomessa johdonmukainen jatkumo edellisten vuosien menestykselle, todetaan Mercedes-Benzin tiedotteessa.

Mercedes-Benz säilytti asemansa saksalaisten premium-merkkien rekisteröintitilastojen kärjessä, ja henkilö- ja pakettiautojen rekisteröintejä kertyi yhteensä 5012 kappaletta.

Uusia henkilöautoja rekisteröitiin 3876 kappaletta, joka toi merkille 5,3 prosentin markkinaosuuden. Tämä tulos on kokonaismarkkinan kehityksen mukainen.

Suosituimpia mallisarjoja olivat GLC, E ja EQA. Täyssähköautoista eniten rekisteröitiin malleja EQA, EQE ja EQB, kun taas lataushybridien kärjessä olivat GLC, E ja CLA. Merkittävänä osoituksena sähköistymisen etenemisestä nähtiin ensimmäisten täyssähköisten G-sarjan ja EQS Maybach -mallien rekisteröinti vuonna 2024.

Pakettiautojen osalta Mercedes-Benz saavutti 11,7 prosentin markkinaosuuden, nousten sijalle kolme segmentissään. Tämä nousu oli seurausta merkittävästi uudistetuista facelift-malleista, kuten Vito, eVito, V ja EQV.

Vuoden rekisteröidyimmäksi Mercedes-Benz-pakettiautomalliksi nousi Vito, joka ohitti Sprinterin. Pakettiautoja rekisteröitiin yhteensä 1136 kappaletta.

Taksimyynnissä Mercedes-Benz säilytti ykkössijansa 24,4 prosentin markkinaosuudella. Sprinter oli ykkönen muodostaen 50 % osuuden Mercedes-Benzin taksirekisteröinneistä. Mercedes-Benz on ollut taksimarkkinoiden johtaja jo yli 40 vuoden ajan.

Alkanut vuosi tulee olemaan Mercedes-Benzille varsin merkittävä

Keväällä esitellään uusi täyssähköinen CLA, joka perustuu täysin uuteen modulaariseen CLA-perusrakenteeseen. Uutuus tuo mukanaan Mercedes-Benz Operation System (MBOS) -käyttöjärjestelmän ja 800 voltin elektroniikkajärjestelmän, joka takaa korkean lataustehon. Sama teknologia toimii perustana kolmelle muulle uutuudelle, jotka tuodaan markkinoille nopealla aikataululla.

Pakettiautoissa kilpailukykyä edelleen merkittävästi nostavat teknisen loikan tulee ottamaan uusi täyssähköinen eSprinter. Sen WLTP-toimintamatkaksi ennakkoon ilmoitetaan akustosta ja korimallista riippuen yli 400 kilometriä yhdellä latauksella.

Smart

Täyssähköisen Smart-malliston asiakasluovutukset alkoivat toukokuussa 2024. Runsaan puolen vuoden myynnin aikana Smart-autoja rekisteröitiin yhteensä 173 kappaletta.

Malliston suosituimmaksi nousi #3-malli, joka keräsi kaksi kolmasosaa kaikista rekisteröinneistä. Varustetasolla suosituin oli nelivetoinen Pulse. Myynti kiihtyi vuoden lopussa, ja uuteen vuoteen lähdetään vahvan tilauskannan tukemana.

Vuodelle 2025 odotetaan merkittävää kasvua Smartin myynnissä. Keväällä markkinoille tuodaan täysin uusi ja tilavampi #5-malli, joka on testattu myös Suomen talviolosuhteissa ja jolla on keskeinen rooli Smartin tulevassa menestyksessä.

Lue muita juttuja Mercedes-Benzistä

Lue muita juttuja Smartista

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nämä paikat ovat taksien suosituimmat määränpäät!

Kuva: 02 Taksi.

02 Taksin tilausdatan mukaan pääkaupunkiseudulla käytettiin vuonna 2024 taksia eniten silloin, kun lähdettiin matkalle, juhlittiin tai mentiin sairaalaan.

Taksimatkojen ylivoimaisesti suosituin määränpää pääkaupunkiseudulla oli Helsinki-Vantaan lentoasema. Lentoaseman jälkeen toista sijaa pitää Helsingin päärautatieasema, ja kolmannella sijalla ovat Haartmanin sairaala sekä Meilahden tornisairaala. Helsingissä muiden kaupunkien tavoin ylivoimaisesti suosituimmat määränpäät liittyvät matkustamiseen, terveydenhuoltoon sekä kulttuuriin tai hauskanpitoon.

Vuoteen 2023 verrattuna suosituimmat määränpäät ovat pysyneet jokseenkin samoina. Ainoa uusi tulokas listalla on Malmin sairaala.

Pääkaupunkiseudulla suosituimmat määränpäät painottuvat pitkälti matkustamiseen liittyviin paikkoihin sekä sairaaloihin, ja ainoastaan Ison Omenan kauppakeskus muodostaa listalla poikkeuksen. Tässä suhteessa pääkaupunkiseutu poikkeaa muusta Suomesta, sillä muissa kaupungeissa suosituimpien määränpäiden listoille mahtui myös runsaasti ravintoloita ja yökerhoja.

Helsingin top 10 suosituimmat määränpäät 2024 

  1. Helsinki-Vantaan lentoasema
  2. Helsingin päärautatieasema
  3. Haartmanin sairaala/Meilahden tornisairaala
  4. Tikkurilan rautatieasema
  5. Länsiterminaali
  6. Jorvin sairaala
  7. Pasilan asema
  8. Peijaksen sairaala
  9. Malmin sairaala
  10. Kauppakeskus Iso Omena

Näin muu Suomi liikkuu – taksiin luotetaan, kun lähdetään matkalle 

Valtakunnallisesti suosituimpia määränpäitä yhdistää sama teema; suosituimmat määränpäät ovat 02 Taksin tilausdatan mukaan poikkeuksetta lento-, linja-auto- tai rautatieasemia. Ensimmäisellä sijalla on Helsinki-Vantaan lentoasema, toisella sijalla Kupittaan asema Turussa ja kolmannella sijalla Seinäjoen matkakeskus. Taksin käyttäminen liittyy siis useimmiten matkustamiseen.

”Suosituimmat määränpäät kertovat siitä, että suomalaiset luottavat taksiin tyypillisesti matkustaessaan, juhliessaan ja hakeutuessaan terveydenhuollon pariin. Etenkin matkustukseen liittyvissä tilanteissa on hyvin tyypillistä käyttää taksipalveluita. Nykyisin kuitenkin taksiala on pirstaloituneempi kuin aikaisemmin, minkä takia on kiinnitettävä tarkasti huomiota siihen, mistä taksin tilaa. Taksi kannattaa tilata luotettavasta paikasta, niin reissu ei mene pilalle esimerkiksi lennolta myöhästymisen takia”, 02 Taksin Jaana Rantamäki sanoo.

Valtakunnallisesti suosituimmat määränpäät 2024 

  1. Helsinki-Vantaan lentoasema
  2. Kupittaan asema
  3. Seinäjoen matkakeskus
  4. Tampereen rautatieasema
  5. Oulun lentoasema
  6. Helsingin päärautatieasema
  7. Oulun rautatieasema
  8. Turun linja-autoasema
  9. Vaasan rautatieasema
  10. Turun lentoasema

Lue muita juttuja takseista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //