Koti Blogi Sivu 272

Renault tuo markkinoille täyssähköisen minisuperurheiluauton — tarjolla vain rajoitettu erä!

Kuva: Renault.

Renault tuo 1980-luvun 5 Turbon ja 5 Turbo 2:n moderniin aikaan uudella sähköisellä Renault 5 Turbo 3E:llä, joka kuvastaa yhtiön innovatiivisuutta ja rohkeutta muistuttaen samalla kilpailutaustasta.

Uudenlainen pieni superurheiluauto on kehitetty yhdessä urheiluautoihin erikoistuneen Alpinen kanssa. Kevyen nelimetrisen Renault 5 Turbo 3E:n takapyöriin sijoitetut sähkömoottorit kehittävät 400 kilowattia, mikä varmistaa hurjan suorituskyvyn.

Kuva: Renault.

”Peto autoksi, jota voi käyttää rallissa, driftaamiseen ja radalla, mutta myös jokapäiväisessä arkiajossa.” Siinä oli kiteytettynä tehtävänanto Renault 5 Turbo 3E:n kehitystyöhön. Uutuus on Renaultin kaikkien aikojen tehokkain ja edistyksellisin liikenteeseen rekisteröitävä auto. Mahtava malli kuvaa Renaultin henkeä ja sen intohimoa moottoriurheiluun.

Renault 5 Turbo 3E herättää henkiin 1980-luvun ikonisten Renault 5 Turbon ja 5 Turbo 2:n perinnön. Kaksi supernopeaa paholaista jättivät merkin omaan aikakauteensa niin siviiliautoina kuin menestyksellään ralleissa. Nykyisin 1980-luvun kaksi Renault 5 Turbo -sukupolvea ovat erittäin haluttuja keräilijöiden keskuudessa.

Mutta uusi Renault 5 Turbo 3E on vielä enemmän. Se on moderni, innovatiivinen ja vielä ylenpalttisempi ja tehokkaampi kuin edeltäjänsä. Renault 5 Turbo 3E synnyttää aivan uuden autoluokan, sillä se on minisuperurheiluauto.

Kuva: Renault.

Suurempien urheiluautojen tapaan tekniikka on vaikuttava (540 hevosvoimaa, nollasta sataan alle 3,5 sekunnissa, hiilikuiturakenne ym.), minkä lisäksi auton voi yksilöidä juuri toiveidensa kaltaiseksi. Auton pituuden ja leveyden suhde on 2,01 eli samaa luokkaa superurheiluautojen kanssa, tosin pikkuautoksi muotoiltuna.

Vanha idea uudessa muodossa

Aivan omalle perusrakenteelle tehty Renault 5 Turbo 3E ottaa aseman pienenä superurheiluautona Car of the Year 2025 -äänestyksen voittaneiden Renault 5 E-Tech electricin (kaupunkiauto) ja Alpine A290:n (urheilullinen kaupunkiauto) rinnalla.

Renault toistaa samaa kaavaa, jota se käytti hyvällä menestyksellä jo 1980-luvulla, kun mallistossa olivat Renault 5, Renault 5 Alpine ja Renault 5 Turbo. Rohkea olemus ja vahva Renaultin valtakirja yhdistettynä Alpinen kilpailuhenkeen ja tekniseen osaamiseen kuvaavat hyvin Renault 5 Turbo 3E:tä.

Kuva: Renault.

Auton kehittämisessä on käytetty yhteistyötä toisiaan täydentäviltä voimilta. Ampere vastaa auton ohjelmistoista ja sähköarkkitehtuurista. Mobilize puolestaan on kehittänyt kaksisuuntaisen latauksen (V2L ja V2G).

Lisäksi yhteistyökumppanit ovat tuoneet autoon osaamistaan, kuten pyöriin sijoitetut sähkömoottorit ja hiilikuiturakenteen. Kokonaisuutena Renault 5 Turbo 3E ottaa kaiken hyödyn Renault Groupin kehityksestä Renaulution-suunnitelman mukaisesti.

Retrofuturistinen superurheiluauto kompaktissa koossa

Ulkonäöltään Renault 5 Turbo 3E ei jätä mitään epäselväksi. Se on pienestä koostaan huolimatta superurheiluauto, jonka puskurit ja takalokasuojat viimeistään vahvistavat vaikutelman. Missään yksityiskohdassa ei kuitenkaan ole unohdettu aerodynamiikkaa, jolla on yhdessä pienen omamassan kanssa valtava merkitys auton suorituskyvylle.

Renault 5 Turbo 3E:n muotoiluun on tietenkin haettu inspiraatio alkuperäisistä Renault 5 Turbosta ja Turbo 2:sta. Kolmeovinen kori on kokonaisuutena muodoiltaan vielä lähempänä lähtökohtaa kuin Renault 5 E-Tech electric, josta on 5 Turbo 3E:hen on otettu muutamia tunnistettavia elementtejä.

Kuva: Renault.

Niitä ovat muun muassa takavalot ja ulkopeilit. Tärkeintä oli kuitenkin elvyttää kahden 1980-luvun mallin henki käyttäen uusinta tekniikkaa, jolla saadaan optimoitua suorituskyky. Muotoilun filosofiana on sama retrofuturistinen lähestyminen, millä Renault 5 ja Renault 4 kehitettiin Renault 5 E-Tech electriciksi ja Renault 4 E-Tech electriciksi.

Alkuperäisten Renault 5 Turbon ja Turbo 2:n geneettisen perimän henkiin herättämiseksi Renault 5 Turbo 3E on tehty aivan uudelle sitä varten suunnitellulle takavetoiselle perusrakenteelle.

Tavalliseen Renault 5 E-Tech electriciin (3,92 m pitkä ja akseliväli 2,54 m) verrattuna tuulilasi on taaempana ja akseliväli (2,57 m) on pidempi. Korin mittasuhteet ovat katseita keräävät (pituus 4,08 m, leveys 2,03 m ja korkeus 1,38 m) ja samalla erittäin tyylikkäät. Näillä mitoillaan Renault 5 Turbo 3E on pituudeltaan kuin pieni kaupunkiauto ja leveydeltään kuin superurheiluauto.

Kuva: Renault.

Edestä katsottuna Renault 5 Turbo 3E:ssä on esi-isiensä tapaan neliömäiset ajovalot, nyt tosin leditekniikalla. Konepellin alapuolella säleikössä on tuttuun tapaan kolme vaakaripaa. Alempana on lisävalot, jotka olivat aikoinaan kaukovalot ja nykyisin päiväajovalot.

Etupuskurin alailmanohjain ja kookas ilmanottoaukko konepellissä optimoivat autoa tiehen painavaa ilmavirtaa saaden aikaan täydellisen tasapainon etu- ja takapäähän. Ilmavirtauksen tehostamiseksi puskurin aukot ohjaavat ilmaa pyörien etupuolella ja sivuilla takalokasuojissa ylemmät aukot ohjaavat ilmaa takavalojen alle auton taakse. Alemmat lokasuojien aukot ohjaavat ilmaa jäähdyttämään jarruja.

Kyljissä etupilareista lähtee kattolinjaa pitkin reunus, joka yhdistyy takana spoileriin samaan tapaan kuin Renault 5 Turbossa ja 5 Turbo 2:ssa. Takavalojen välissä on aerodynaaminen ilmanohjain ja alempana puskurissa diffuusori.

Kuva: Renault.

Modernista Renault 5 E-Tech electricistä poiketen Renault 5 Turbo 3E on aina kaksiovinen ja kaksipaikkainen. Siinä on 20-tuumaiset pyörät, joissa on takana niihin sijoitetut moottorit kookkaiden lokasuojien kätkössä. Kaikki elektroniikka on sijoitettu pyörien väliin, kun taas ajoakku on lattian alla. Tällä suunnittelulla painopiste on saatu hyvin alas ja runsaasti tilaa tavaroille, mikä on urheiluautossa harvinaista.

Päämääränä superurheiluauton suorituskyky

Renault 5 E-Tech electricin tapaan myös Renault 5 Turbo 3E suunniteltiin alusta alkaen sähköautoon kehitetylle perusrakenteelle, jolloin saadaan paras mahdollinen suorituskyky mistään tinkimättä. Tavoitteena oli keveys, mikä varmistaa nopeuden ja ketteryyden.

Superurheiluautojen tapaan Renault 5 Turbo 3E on nopea, sillä kiihdytys 0-100 km/h vie aikaa alle 3,5 sekuntia. Huippunopeus on Saksan vapaan nopeuden moottoriteillä tai suljetulla alueella käytettävissä oleva 270 km/h.

Kuva: Renault.

Kehitystyössä vastuu annettiin Alpinelle, jonka insinöörit ovat viime vuosina erikoistuneet sähköurheiluautoihin, joista A290 on jo myynnissä, A390 esitellään toukokuussa ja vuonna 2026 on vuorossa täyssähköinen A110. Renault 5 Turbo 3E:hen kehitettiin alumiininen rakenne, jossa voidaan käyttää mitä tahansa arkkitehtuuria. Voimalinjassa päädyttiin taakse pyöriin sijoitettuihin moottoreihin eli takavetoon neljästä syystä.

Massiivinen 4 800 Nm vääntömomentti voidaan käyttää hyödyksi. Voima syntyy vielä nopeammin kuin perinteisissä sähkömoottoreissa. Tunne on kuin entisajan ahdetulla moottorilla varustetussa autossa ilman turboviivettä. Taka-akselilla säästyy tilaa ja rakenne on kevyempi. Kahden erillisen moottorin avulla saadaan lisää ketteryyttä.

Kuva: Renault.

Ajoakku on lattian alla, jolla on saatu optimaalinen painonjakauma etu- ja taka-akselin välille sekä erittäin alhainen painopiste. Autosta tuli erittäin ketterä ja suorituskykyinen, minkä lisäksi sillä voi driftata, jolloin apuna on ralliautojen tyylinen pystyasentoinen kasijarrukahva. Ominaisuuksiin vaikuttaa myös runsas hiilikuidun käyttö, sillä se on vahvaa ja kevyttä materiaalia.

Renault 5 Turbo 3E painaa vain 1 450 kiloa, sisältäen energiasisällöltään 70 kilowattitunnin ajoakun. Sähkömoottorit kehittävät 400 kilowattia (540 hv) eli kumpikin on 200 kW:n tehoinen. Auton tehopainosuhde on erinomainen 2,7 kg/hv, mikä on samaa luokkaa superurheiluautojen kanssa.

Toimintamatkan arvioidaan olevan yli 400 kilometriä, jolle ei vielä ole WLTP:n vahvistusta. Vaihtovirralla ajoakun saa ladattua täyteen 11 kW:n teholla kahdeksassa tunnissa. Koska Renault 5 Turbo 3E:ssä on 800 voltin arkkitehtuuri, pikalatausteho on peräti 350 kilowattia. Ajoakun energiatason saa nostettua 15-80 % todella nopeasti varttitunnissa.

Ylellinen ja samalla urheilullinen ohjaamo

Ohjaamo paljastaa auton luonteen, sillä siellä ovat kuppi-istuimet kuusipistevöillä. Sisustuksessa käytetään runsaasti hiilikuitua, millä vähennetään auton omamassaa. Toisaalta löytyy korkeatasoisia materiaaleja, kuten Alcantaraa istuimissa ja kojelaudassa. Rallityylinen pystysuoraan sijoitettu käsijarru kertoo auton käyttötarkoituksesta.

Ohituksiin ohjauspyörässä on nappi, jolla saa lisätehoa. Toisella napilla voi regeneratiivisen jarrutuksen säätää neljään voimakkuuteen. Valittavissa on neljä ajotilaa jotka ovat Snow, Regular, Sport ja Race, joista viimeisessä on driftaustoiminto.

Historian havinaa. Kuva: Renault.

Kojelaudassa, joka on tyyliltään alkuperäisten Renault 5 Turbon ja 5 Turbo 2:n kaltainen, on 10,1-tuumainen digitaalinen mittaristo ja 10,25-tuumainen OpenR-käyttöjärjestelmän kosketusnäyttö. Renault 5 E-Tech electricin tapaan OpenR Link -järjestelmä käyttää Googlen sovelluksia ja palveluja, joita voidaan päivittää vuosien ajan.

Yksi Renault 5 Turbo 3E:n vahvuuksista on mahdollisuus suunnitella oma auto hyvin yksilöllisesti. Tarjolla on runsaasti korin ja sisustuksen värejä. Osa ulkoväreistä on historiallisia, kuten Rouge Grenade tai kelta-valko-musta kilpaväritys, jota käytettiin Tour de Corse 1982 -ralliautossa. Ostaja voi viimeistellä oman autonsa Renaultin muotoilijoiden kanssa toiveidensa mukaiseksi.

Vaativalle ostajakunnalle suunnattu harvinaislaatuinen auto ansaitsee poikkeuksellisen markkinoinnin. Renault 5 Turbo 3E:tä valmistetaan 1 980 kappaletta, mikä määräytyy alkuperäisen Renault 5 Turbon esittelyvuoden mukaan.

Kaikki autot ovat numeroituja, ja ostaja voi valita minkä numeron hän haluaa (olettaen, että se on vielä vapaana). Varauksia aletaan ottaa vastaan lähiviikkoina, ja Renault 5 Turbo 3E:n toimitukset lähtevät käyntiin vuoden 2027 ensimmäisellä puoliskolla.

Tekniset tiedot

Mitat ja paino
pituus: 4.08 m
leveys: 2.03 m
korkeus: 1.38 m
akseliväli: 2.57 m
maavara: 118 mm
paino: 1,450 kg

  • Alusta: Tarkoitukseen räätälöity täyssähköinen pohjarakenne, 800 voltin arkkitehtuuri
  • Voimalinja ja akusto: sähkömoottorit takapyörissä 2 x 200 kW (540 hv / 4,800 Nm), 70 kWh litiumioniakku, WLTP-toimintamatka 400 km
  • Lataus: 11 kW AC kaksisuuntainen (latausaika 0-100 %: 8 tuntia), 350 kW DC (pikalatausaika 15-80 %: 15 min)
  • Suorituskyky: 0 – 100 km/h: < 3,5 s, huippunopeus: 270 km/h (radalla)

Lue muita juttuja Renault 5 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Moottoriurheilun elämyskeskus Saudi-Arabiaan!

Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-AMG, Mercedes-AMG Petronas F1 -tiimi sekä paikallinen Qiddiya-investointiyhtiö ovat aloittaneet yhteistyön, jonka puitteissa rakennetaan maailman ensimmäinen Mercedes-AMG World of Performance -elämyskeskus Saudi-Arabiaan.

Keskuksen laajuus on 45 000 neliömetriä, ja sen on tarkoitus valmistua tämän vuosikymmenen aikana. Paikka on uusi Qiddya City, joka sijaitsee noin 40 minuutin ajomatkan päässä Saudi-Arabian pääkaupungista Riadista.

Yhdeksänkerroksiseksi rakennettava elämyskeskus valmistautuu vastaanottamaan kävijöitä kaikkialta maailmasta tutustumaan Mercedes-Benzin monipuoliseen autourheiluhistoriaan ja nykypäivään.

Kävijät voivat esimerkiksi astua simulaattorissa paalupaikkakuljettajan ajosaappaisiin ja tuntea lähtöhetken jännityksen sekä kiihdytyksen aiheuttamat G-voimat kisaradan ensimmäisessä mutkassa.

Elämyskeskus nousee Qiddiyan Speed Park -kilparadan tuntumaan, jolla kävijät voivat testata Mercedes-AMG-malleja ja niiden suorituskykyä asiantuntijoiden opastuksella.

Lue muita Mercedes-Benz-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Uudistunut Toyota bZ4X kulkee pidemmälle

Kuva: Toyota.

Toyota bZ4X saa ensimmäisen elinkaaripäivityksensä sitten mallin ensiesittelyn vuonna 2022. Uusien ominaisuuksien ja päivitysten kokonaisuus vahvistaa mallin vetovoimaa ja rikastuttaa niin omistamisen kuin ajamisen tuottamaa iloa.

Ensiesittelynsä jälkeen on Toyota bZ4X vakiinnuttanut asemansa Euroopassa yhtenä viidestä myydyimmästä mallista omassa luokassaan. Nyt esiteltävät mallimuutokset vahvistavat entisestään sen asemaa Toyotan jatkuvasti kasvavan sähköautomalliston kärjessä.

Kuva: Toyota.

Toyota bZ4X on suunniteltu ja kehitetty aidoksi SUV-malliksi, mikä näkyy mm. saatavilla olevan AWD-nelivedon myötä. Se lisää hallittavuutta ja tarjoaa aitoa maastoajokykyä. Sen energiatehokkuus perustuu Toyotan pitkäaikaiseen johtajuuteen sähköistettyjen voimansiirtoteknologioiden alalla.

Tuo kokemus mahdollistaa tukevan annoksen laatua, kestävyyttä ja luotettavuutta myös sähköautoihin. Toyota tarjoaakin täyssähköisiin henkilöautoihinsa peräti 10 vuoden tai miljoonan kilometrin mittaisen akkuturvan. Akkuturvan voimassaolo aktivoituu seuraamalla auton normaalia määräaikaishuolto-ohjelmaa säännöllisine akkutesteineen. Akkuturva takaa, että akku säilyttää vähintään 70 % alkuperäisestä kapasiteetistaan akkuturvan voimassaolon aikana.

Kaksi akkuvaihtoehtoa

Uusi Toyota bZ4X-mallisto tarjoaa jatkossa mahdollisuuden valita bruttokapasiteetiltaan 57,7 kWh tai 73,1 kWh akun välillä. Näin asiakkaat voivat valita version, joka parhaiten sopii heidän käyttötarpeisiinsa ja budjettiinsa. 57,7 kWh -akku on saatavilla etuvetoiseen malliin ja 73,1 kWh -akku on saatavilla sekä etu- että nelivetoversioon.

WLTP-ajosyklin mukainen enimmäistoimintamatka on varustetasosta ja voimansiirrosta riippuen jopa 573 km* (alustava arvo).

Lisää tehoa

Toyotan kompaktit, kevyet ja energiatehokkaat eAxle-akselisto/moottorikokonaisuudet on myös päivitetty. Niissä käytetään nyt mm. piikarbidipuolijohteita (SIC) tehden uudesta bZ4X:stä yhden tehokkaimmista Toyota-malleista Euroopassa GR-mallit pois lukien.

Kuva: Toyota.

Voimalinjan voi valita kolmesta erilaisesta kokonaisuudesta:

  • 57,7 kWh akku ja 167 DIN hv (123 kW)*, etuveto
  • 73,1 kWh akku ja 224 DIN hv (165 kW)*, etuveto
  • 73,1 kWh akku ja 343 DIN hv (252 kW)*, AWD-neliveto

Nelivetoversion vetomassa jarrulliselle perävaunulle kaksinkertaistuu uudistuksen yhteydessä ollen jatkossa 1 500 kg*. Uusi 22 kW:n AC-sisäinen laturi on jatkossa saatavilla Premium-varustetasoon. DC-latauksen enimmäisteho on tuttu 150 kW.

Design päivitetty, mukavuus korotettu uudelle tasolle

Design on päivitetty sekä auton sisä- että ulkopuolelta. Auton etuosan ilme on nyt aiempaa sulavampi ja elegantimpi aerodynaamisten ominaisuuksien parantuessa entisestään. Sisätiloissa on tapahtunut täydellinen päivitys, ja sen kohokohtana nähdään uusi keskikonsoli sekä uusi kojelaudan muotoilu. 14-tuumainen multimedianäyttö on vakiovaruste.

Kuva: Toyota.

Jousituksen ja korin maltillisten päivitysten ansiosta uudistunut Toyota bZ4X näyttää kyntensä myös alhaisemmilla melu- ja värinätasoilla. Matkustusmukavuus, ajomukavuus ja ajodynamiikka kiittävät.

Toiminnalliset päivitykset

Uudistunut Toyota bZ4X on varustettu akun esilämmitystoiminnolla. Esilämmittämällä akkua voidaan varmistaa optimaalinen lämpötila DC-pikalatausta varten, mikä mahdollistaa suuremman lataustehon. Tämä toiminto voidaan aktivoida joko manuaalisesti tai automaattisesti navigoimalla pikalatausasemalle.

Navigointijärjestelmässä on optio suunnitella reitti suositeltujen, kätevien latausasemien kanssa, perustuen mm. akun varaustilaan ja jäljellä olevaan ajomatkaan. Tämä toiminto on päivitettävissä myös nykyisille bZ4X-malleille OTA-päivityksenä.

Kuva: Toyota.

Uudistunut Toyota bZ4X saapuu Suomeen alkusyksystä 2025.

*Kaikki ajoneuvon tekniset tiedot ovat alustavia. Lopulliset tekniset tiedot vahvistetaan ajoneuvon tyyppihyväksynnällä.

Lue muita juttuja Toyota bZ4X -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Katso tästä Autoliiton Helsingin seudun osaston kuntavaaliohjelma

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Autoliiton Helsingin seudun osasto on julkaissut listan asioista, joita yhdistys haluaa korostaa kuntavaaleissa.

Äänestä viisaasti kuntavaaleissa 2025! Anna äänesi sellaiselle ehdokkaalle, joka on kanssamme samoilla linjoilla, todetaan tiedotteessa.

Siis näin

  • Autojen rooli pääkaupunkiseudun liikenteessä on olennainen. Siksi autojen merkitys
    on tunnustettava kunnallisessa päätöksenteossa.
  • Helsingissä pohditaan polttomoottoriautojen käytön kieltämistä kantakaupungin
    alueella. Tällaista päätöstä ei pidä tehdä. Se vaikeuttaisi ihmisten liikkumista, sillä
    polttomoottoriautoja käytetään yleisesti vielä seuraavat 30 vuotta.
  • Helsingin Kaivokatu on päätetty sulkea autoilta. Päätös on erittäin vahingollinen ja
    sekoittaa kantakaupungin liikenteen perusteellisesti. Heijastusvaikutus ulottuu koko
    seudulle. Päätös on ehdottomasti kumottava.
  • Jokaisella pitää olla mahdollisuus valita liikkumiseensa se tapa, mikä sopii
    parhaiten kulloiseenkin tilanteeseen. Se tarkoittaa, että henkilöauton on oltava
    muiden liikennemuotojen rinnalla tasavertainen vaihtoehto.
  • Helsinkiin tarvitaan keskustatunneli. Hankkeen eteneminen on keskeytetty, mutta
    sitä pitää jatkaa ja tunneli on toteutettava. Näin kaupunki pidetään toimivana ja
    jalankululle sekä polkupyöräilylle tulee nykyistä turvallisempi liikenneympäristö.
  • Helsingin seudulle ei tarvita ruuhkamaksuja. Ne olisivat autoilua rasittava uusi vero
    ja näivettäisivät Helsingin keskustaa entistä enemmän.
  • Vallalla olevan käytännön mukaan asuntojen ja palvelujen yhteyteen ei suunnitella
    riittävästi pysäköinti- ja latauspaikkoja. Tällaiseen ajatteluun on saatava muutos.
  • Helsinki suunnittelee korottavansa asukas-, yritys- ja kadunvarsipysäköinnin hintoja
    yleistä kustannustason nousua nopeammin. Suunnitelmalle ei ole perustetta. Siitä
    tulee luopua.
  • Helsingin seudun kunnissa edistetään polkupyöräilyä monin tavoin. Se on hyvä,
    mutta sitä ei pidä tehdä muun liikenteen toimintaedellytyksiä heikentämällä.

Sujuvaa autoilua tarvitaan. Vain se mahdollistaa sujuvan arjen.

Ennakkoäänestys 2 – 8. huhtikuuta 2025.
Varsinainen äänestyspäivä 13. huhtikuuta 2025.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Uusi palvelu tarkastaa sähkö- ja hybridiautot kattavasti

Kuva: A-Katsastus.

A-Katsastus lanseeraa Auto 25 & Mobility -messuilla uuden eAutotohtori-palvelun. Se on sähkö- ja hybridiautoille räätälöity versio kauan markkinoilla olleesta Autotohtori-palvelusta eli ajoneuvon kokonaisvaltaisesta kuntotarkastuksesta. Palvelu vastaa kasvavaan tarpeeseen saada luotettavaa tietoa sähköautojen kunnosta.

eAutotohtori-tarkastuksessa puolueeton asiantuntija tutkii auton perusteellisesti. Erityishuomio kiinnitetään sähköautojen kriittisiin komponentteihin, kuten akustoon ja kaapelointeihin. Tarkastus sisältää myös Aviloo-laitteella tehtävän akkutestin, joka mittaa akun kunnon (State of Health, SOH) ja antaa vertailukelpoisen Aviloo-pisteytyksen.

”Sähköautojen yleistyessä on tärkeää tarjota auton ostajille ja myyjille luotettavaa tietoa auton todellisesta kunnosta. eAutotohtori-palvelu auttaa tekemään valistuneita päätöksiä ja välttämään yllätyksiä”, kertoo A-Katsastuksen myynti- ja markkinointijohtaja Mika Fonsell.

Autotohtorin verkkosivuilla osoitteessa www.autotohtori.fi voi lukea lisää palvelusta ja sen saatavuudesta, sopivuudesta ajoneuvolle sekä tehdä ajanvarauksen.

Palvelu on saatavilla yleisimmille sähkö- ja hybridiautoille, joiden kokonaismassa on enintään 3500 kg. Tarkastuksen jälkeen asiakas saa kattavan raportin auton kunnosta sekä asiantuntijan suositukset mahdollisista korjaustarpeista.

Lue muita juttuja A-Katsastuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Tämä asia aiheuttaa vuodessa noin viisi liikennekuolemaa!

Auton tuulilasi ja muut lasipinnat on hyvä putsata aika ajoin sekä ulko- että sisäpuolelta. Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva.

Kirkas kevätaurinko saattaa aiheuttaa häikäistymisen auton ratissa silmänräpäyksessä. Kuljettajan on silloin oltava valppaana.

Liikenneturva ja Onnettomuustietoinstituutti OTI nostavat asian esille, sillä OTIn mukaan vuosittain on tapahtunut keskimäärin viisi kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joiden syntyyn häikäisy on todennäköisesti vaikuttanut.

Kevätaurinko paistaa kirkkaasti ja matalalta, märkä tienpinta voi lisätä heijastusta ja huurtunut, likainen tai kulunut tuulilasi voi haitata näkyvyyttä. Autossa kuljettajan on oltava aina skarppina olosuhteista huolimatta.

Keskimäärin viisi onnettomuutta vuosittain

Onnettomuustietoinstituutti OTIn liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty tarkasteli henkilö- ja pakettiautoilijoiden vuosien 2014–23 aikana päivänvalolla ja kirkkaalla säällä aiheuttamia kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia*. Näistä onnettomuuksista 51 oli sellaisia, joissa liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat olivat maininneet auringon häikäisyn näkemää rajoittaneena tekijänä.

”Auringon häikäisyllä on todennäköisesti ollut merkitystä näissä onnettomuuksissa. Tiedossa on keskimäärin viisi tällaista henkilö- tai pakettiautoilijan aiheuttamaa onnettomuutta per vuosi. Niistä puolet on ollut jalankulkijan tai pyöräilijän kuolemaan johtaneita”, Räty vahvistaa.

Jos aurinko häikäisee auton kuljettajaa tai näkyvyys on muuten heikko, on kuljettajan toimittava viipymättä.

”Sokkona ei saa eikä voi ajaa. Nopeutta on alennettava välittömästi, jos häikäisy estää näkyvyyden. Kunnollisen turvavälin pitäminen on tärkeää joka säällä,” painottaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Lari Mäkelä.

Tuulilasin kunto ja puhtaus syyniin

Tuulilasin kunnolla ja puhtaudellakin on merkitystä. Talven jäljiltä tuulilasi voi olla likainen myös sisältä. Lasi kannattaakin puhdistaa kunnolla sekä sisältä että ulkoa. Pyyhkijänsulkien kunto on hyvä tarkistaa säännöllisin väliajoin ja tuulilasinpesunestettä ei saa päästää loppumaan.

”Jos tuulilasi on kovin naarmuinen, kannattaa lasi vaihtaa, koska naarmuinen tuulilasi muuttuu viistosti paistavassa auringossa pelkäksi heijastepinnaksi. Myös kiveniskemät kannattaa korjata viipymättä, ettei iskemä ehdi kasvaa laajaksi ja haittaa näkyvyyttä”, Mäkelä korostaa.

Mäkelä muistuttaa myös aurinkolipan käytöstä.

”Aurinkolasit kannattaa pitää mukana tai valmiina autossa, jolloin ne voi ottaa käyttöönsä tarvittaessa. Tärkein tekijä on kuitenkin aina ratin ja penkin välissä: varaudu matkaan ajoissa, ennakoi olosuhteet ja pidä pelivaraa.”

Muista nämä:

  • Jos häikäistyt tai näkyvyys on heikentynyt kuran tai huurteen takia, alenna nopeutesi tilanteen tasalle. Pidä kunnollinen turvaväli.
  • Korjauta mahdolliset kiveniskemät viipymättä tai vaihda tuulilasi uuteen.
  • Putsaa tuulilasi ja muut lasipinnat sekä ulko- että sisäpuolelta.
  • Tarkista pyyhkijänsulkien kunto, vaihda ne tarvittaessa uusiin ja huolehdi, että tuulilasinpesunestettä on riittävästi.

Lue myös nämä jutut.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

F1: Australian GP ajettiin vaihtelevissa sääoloissa

Lando Norris. Kuva: McLaren.
McLarenin Lando Norris ajoi voittoon kauden 2025 avauskauden Australian GP:ssä, joka sisälsi vaihtelevia sääolosuhteita, useita kolareita, turva-autoja ja kaatosadetta.
Toiseksi ajoi Red Bullin Max Verstappen vain 0,895 sekuntia Norrisista.
Kolmas oli Mercedeksen George Russell ja neljäs Williamsin Alexander Albon. Russell ja Albon jäivät jo selvästi kärkikaksikosta.
Kaikkiaan vain 14 kuljettajaa pääsi maaliin asti.
Australian GP 2025
1 Lando Norris McLaren        1:42:06.304
2 Max Verstappen Red Bull            +0.895
3 George Russell Mercedes            +8.481
4 Alexander Albon Williams          +12.773
5 Andrea Kimi Antonelli Mercedes +15.135
6 Lance Stroll Aston Martin           +17.413
7 Nico Hulkenberg Kick Sauber      +18.423
8 Charles Leclerc Ferrari                +19.826
9 Oscar Piastri McLaren                 +20.448
10 Lewis Hamilton Ferrari              +22.473
11 Pierre Gasly Alpine                   +26.502
12 Yuki Tsunoda Racing Bulls         +29.884
13 Esteban Ocon Haas                   +33.161
14 Oliver Bearman Haas                 +40.351
Liam Lawson Red Bull Racing               Kesk.
Gabriel Bortoleto Kick Sauber               Kesk.
Fernando Alonso Aston Martin               Kesk.
Carlos Sainz Williams                           Kesk.
Jack Doohan Alpine                              Kesk.
Isack Hadjar Racing Bulls              Ei lähtenyt.

Nyt huutokaupassa tarjolla täydellisesti entisöity yli satavuotias Ford!

Kuva: Huutokaupat.com.

Huutokaupat.com-palvelussa on nyt myynnissä Ford T -malli vuosimallia 1911.

Auto on entisöity täydellisesti Yhdysvalloissa ennen maahantuontia.

Auto on sekä katsastettu että rekisterissä. Ilmoittajan mukaan autossa ei ole tiedossa vikoja. Auton mittarilukema on 130 000 km.

Moottori on 2,9-litrainen ja tehoa siinä on 15 kW.

Huutokauppa päättyy tiistaina 18.3. kello 20.55.

Myyjä on yksityinen henkilö ja pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous. Jutun julkaisuhetkellä korkein tarjous autosta on 25 000 euroa.

Katso tästä lisätietoa ja kuvia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

DS N°8 on nyt hinnoiteltu

Kuva: DS.

DS Automobiles tuo täysin uniikin tuotteen sähköautomarkkinaan. DS N°8 on auto, joka erottuu uusien sähköautojen massasta niin muotoilullaan kuin historiallisella ja arvokkaalla brändillään. DS N°8 tarjoaa aitoa luksusta täyssähkösegmenttiin hinnalla, jollaista ei aiemmin ole nähty.

DS N°8:n Pallas FWD starttaa 55 990 eurosta. Pallas sisältää mm. aktiivisen vakionopeudensäätimen, lämpöpumpun, akun esilämmityksen, 19-tuumaiset kevytmetallivanteet, matkustamon Polyambient-tunnelmavalaistuksen ja DS Iris -tietoviihde- ja navigointijärjestelmän 16-tuuman kosketusnäytöllä.

Noin 61 390 euron hintaan asiakas voi valita itselleen joko upean Étoile-varustetason tai 750 km toimintamatkalla varustetun Long Range -mallin Pallas-varustelulla.

DS8 Kuva: Jukka Viitasaari

Étoile-varustetaso tuo mukanaan todellista luksusta: 360° Vision -pysäköintikameran, DS Drive Assist 2.0 -ajoavustinpaketin, DS Pixelvision -mukautuvat matriisiajovalot, valaistun DS Luminascreen -etusäleikön, 20-tuumaiset kevytmetallivanteet, DS Neckwarmer -niskanlämmittimen etuistuimilla ja DS Active Scan -aktiivijousituksen (Long Range -malleissa).

DS N°8 -malliston huipulla sijaitsee hulppea nelivetoinen lippulaiva Étoile AWD Long Range, joka huokuu suorituskykyä, näyttävyyttä ja toimintamatkaa 71 990 eurolla.

Eurooppalaista osaamista jo 70 vuotta

DS Aero Sport Loungen inspiroimana DS N°8 kanavoi perinteistä ranskalaista korinrakennusosaamista nykyaikaan. DS N°8 jatkaa myös alkuperäisen, vuonna 1955 esitellyn DS:n avantgardismia.

Uuden DS N°8:n muotoilu uhkuu hienostuneisuutta ja teknologiaa: se ennustaa tulevaisuutta ja julistaa ranskalaisen matkanteon ilosanomaa.

Energiatehokkuuden maksimoiminen on nähtävillä DS N°8:n muodoissa ja terävissä linjoissa. Auton jokainen korinosa tutkittu tuulitunnelissa vanteita myöten alhaisimman mahdollisen ilmanvastuksen saavuttamiseksi. Tällä tavoin toimintamatka on kasvanut jopa 60 kilometrillä.

Edellä mainittu tekninen ponnistus on saavutettu ilman, että ulkomuotoiluun olisi jouduttu tekemään isoja kompromisseja – N°8 on erittäin tyylikäs auto.

DS8. Kuva: Jukka Viitasaari.

Esimerkiksi DS N°8:n keulassa käytetään innovatiivista ja kiehtovaa valotunnusta, jossa hyödynnetään valaistua ja aerodynaamista DS Luminascreen -maskia.

DS Lightblade -valotunnus auton keulassa ja takaosassa tekee kokonaisuudesta ehyen. Aerodynaamisten ominaisuuksiensa lisäksi valotunnus asettaa auton tiehen ja korostaa sen leveyttä. Näin ollen DS N°8 on tunnistettavissa jopa 100 metrin päästä.

Jopa 350 hv ja 750 km toimintamatkaa

DS N°8 on saatavilla kolmella täyssähköisellä sähkövoimalinjalla: 230 hv, 245 hv ja 350 hv, joista viimeinen on kahdella sähkömoottorilla varustettu neliveto.

Kaikissa sähkövoimalinjoissa on lisäksi power boost -toiminto, joka tuo 30 lisähevosvoimaa FWD-versioon (260 hv), 35 hv FWD Long Range -versioon (280 hv) ja 25 hv AWD Long Range -versioon (375 hv).

DS N°8 on äärimmäisen rivakka ja tarjoaa ensiluokkaisen kiihtyvyyden. Etuvetomallit kiihtyvät 0-100 km/h 7,7–7,8 sekunnissa, kun taas DS N°8 AWD Long Range tarvitsee samaan suoritukseen 5,4 sekuntia. Voimalinjasta riippumatta DS N°8:n huippunopeus on rajattu 190 km/h.

DS N°8 tulee saataville kahdella eri akkukoolla. Ensimmäinen tarjoaa 74 kWh käytettävää kapasiteettia (etuveto 230 hv) ja toinen peräti 97,2 kWh, joka on saatavilla sekä etuvedon (245 hv) että nelivedon yhteyteen (350 hv).

DS N°8 Long Range -malli etuvetoisena tarjoaa peräti 750 km WLTP-toimintamatkaa ja vain 15,9 kWh/100 km sähkönkulutuksen. Mallin kaupunkitoimintamatka on uskomaton 909 km WLTP-syklillä. Tämä kaikki on mahdollista energiatehokkaan sähkömoottorin ja erittäin alhaisen 0,24 Cx -arvon sekä vain 0,63 dm² ilmanvastuskertoimen ansiosta.

DS N°8:n yhdistetyt WLTP-toimintamatkat ovat etuvetoiselle 74 kWh -mallille 550 km ja nelivetoiselle Long Range -mallille 688 km.

Pidemmillä matkoilla N°8 tarjoaa jopa 160 kW pikalataustehon, joka mahdollistaa 20–80 % latauksen vain 27 minuutissa, jolloin toimintamatkaa on saatu jopa 450 kilometrin verran. 10 minuutin latauksen aikana toimintamatkaa voi kerryttää jopa 200 km. DS N°8:ssa on vakiona akuston esilämmitystoiminto, jolloin akuston lämpötila on optimoitu pikalataukseen myös talvisissa olosuhteissa.

Auto on esillä Auto 25 & Mobility -näyttelyssä.

Katso muita juttuja DS N°8 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Arctic Circle -mallisto ilmiantoi Polestarin geeniperimän

Vuosi 2024 oli Polestarille monin puolin erittäin onnistunut. Brändi jatkoi vahvaa kasvuaan, mallisto kasvoi yhdestä mallista kolmeen ja Suomessa myyntiluvut kohenivat jälleen merkittävästi. Vuosi 2025 tulee Polestarille olemaan vähintään yhtä mielenkiintoinen ainakin lukujen valossa, kun vuosittaisen volyymikasvun tavoite on kansainvälisesti 30-35 prosenttia aina vuoteen 2027 asti ja Suomessa kasvuluku on tälle vuodelle asetettu peräti 50 prosenttiin.

Polestar 4 Arctic Circle. Kuva: Antti Järveläinen.

Polestar Suomen toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi iloitseekin vahvoista alkuvuoden myyntiluvuista, jota parhaiten on kirittänyt viime syksynä myyntiin tullut Polestar 4.

Luopajärvi mainitsee myynnin osalta pitkän aikavälin tavoitteena Polestarin myyntistrategian monikanavaistamisen, joka tarkoittaa kuluttajalle valinnan vapautta ostaa auto esimerkiksi suoraan kivijalkamyymälästä. Aiemmin ostotapahtuman ainoana foorumina oli verkkosivut – tyylikkäiden Polestar-myymälöiden toimiessa vain showroomeina ja autojen luovutuspaikkoina.

Polestar 2 Arctic Circle. Kuva: Antti Järveläinen.

Polestarin esittely- ja myyntipisteet laajenevat kuluvan vuoden aikana nykyisten Helsingin, Tampereen ja Oulun lisäksi vielä tänä keväänä Turkuun ja myöhemmin Kuopioon. Kasvua haetaan kansainvälisesti monilta markkinoilta, joista Euroopan lisäksi katse kohdistuu etenkin Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Yhdysvalloissa myynti painottuu 3-malliin ja Aasiassa kuluttajien kiinnostusta kerää eniten Polestar 4, joka Suomessakin on tämän hetkisistä malleista kysytyin, toteaa Luopajärvi.

Kuluva vuosi tulee olemaan merkittävä myös Polestarin malliston osalta sillä kuuman uutuuden, gran tourer -henkisen, Polestar 5 -mallin on määrä astua estraadille loppuvuodesta. Vitonen perustuu Polestarin 800 voltin arkkitehtuuriin, eikä teholuvuissa olla säästelty. Maksimiteho 650 kilowattia ja 900 Nm. vääntöä tekevät autosta heittämällä valmistajan tehokkaimman mallin.

Polestar 2 Arctic Circle. Kuva: Antti Järveläinen.

Polestar 5:n jäädessä enemmänkin harvojen herkuksi, on muutaman vuoden sisään valmistajalta odotettavissa merkittävä uutuus C-segmentin SUV-markkinoille. Euroopassa tuotantolinjalle tuleva Polestar 7 iskee luokkaan, jossa kilpailijoita ja vaihtoehtoja on todella paljon, mutta hyvälle tuotteelle riittänee myös paljon kysyntää.

Katuautoilla jääradalla

Jääratapäivä Lapissa antoi loistavan mahdollisuuden tutustua Polestarin ajettavuuteen ääritilanteissa ja -olosuhteissa. Koeajettavana olivat kaikki myynnissä olevat mallit nelivetoisina versioina ja tavallisilla Michelinin nastarenkailla varustettuna. Autot olivat tavallisia normaaleita malleja ilman mitään jäärata-ajon parannuksia.

Polestar 2. Pieni, tehokas ja erinomainen ajettava. Polestar 2:n ratin takana nauttii jo tasaisella asfalttitiellä, mutta jääradalla kokemus auton hallittavuudesta ja ajettavuudesta nousivat aivan uudelle tasolle.

Polestar 2. Kuva: Pasi Salminen.

Polestar 2 on Polestarin ensimmäinen massatuotantomalli, kun ei oteta 1500 kappaleen Polestar 1 erikoiserää huomioon. Kakkonen osoitti jäällä sen, mistä Polestarin ajettavuudessa on perimmiltään kyse. Auto on erittäin ennakoitava ja looginen ajaa hallituissa kylkimyyryissä kapeiden penkkojen välissä.

Polestar 3. Malliston suurin ja eksklusiivisin. “SUV, joka tuntuu urheiluautolta” -Polestar. Voimaa löytyy ja nopeus kiihtyy, mutta leikkisyys ei ole kakkosen jälkeen lähelläkään samalla tasolla. Polestar 3 tuntuu autona näistä kolmesta mallista selvästi turvallisimmalta ajaa, joka samalla rajoittaa menoa sen verran, että ääritilanteisiin asti ei pääse tai joudu niin helposti.

Auton Torque vectoring -järjestelmä jakaa tehoa sinne, missä pitoa löytyy eniten. Tämän huomaa hyvin nopeuden kiihtyessä alustan liukkaudesta ja auton lähes 2700 kilon omamassasta huolimatta. Ilmajousitus tekee menosta jäällä pelottavan eleetöntä ja mukavaa. “Pa**aringin” pyörittäminen ei jää kuitenkaan Polestar 3:llakaan haaveeksi.

Polestar 3 Arctic Circle. Kuva: Antti Järveläinen.

Polestar 4. Loistava yhdistelmä tilaa, urheilullista ajettavuutta ja kauniin omaperäistä muotoilua. Nelonen on tämän hetkisen malliston kuumin uutuus, tarjoten kilpailukykyistä hinta-laatusuhdetta. Jäärata-ajossa paljastuu paljon yhtäläisyyksiä kakkosen kanssa, joskin auton koko ja massa työntävät hallitut luisut jäällä helpommin lähemmäs penkkaa.

Auto on erittäin loogisesti käyttäytyvä ja hienosti hallittavissa ääritilanteissa. Ajoa vakauttavien järjestelmien toimintoja kevennettäessä, auto antaa kuljettajalle kolmoseen verrattuna selvästi enemmän vastuuta.

Polestar 4 pujottelu. Kuva: Pasi Salminen.

Arctic Circle -mallit — ainoat kappaleet maailmassa

Esillä oli myös Polestarin Arctic Circle -erikoismallit. Suurelle kansalle autot ovat tuntemattomia, eikä näitä pahemmin liikenteessä vastaan tule, sillä autoja on kustakin mallista tehty vain ja ainoastaan yksi kappale. Vuonna 2022 ensiesitelty Polestar 2 Arctic Circle -malli sai jatkoa ja Levillä esillä ollut kolmen auton erikoismallisto ensiesiteltiin reilu kuukausi sitten Itävallassa FAT Ice Race -tapahtumassa.

Arctic Circle -mallit ovat yksi oiva esimerkki siitä, mihin Polestar pystyy autojen valmistamisessa ja kehitystyössä. Verrattain pienillä muutoksilla Polestarin vakiomalleista on saatu ulkonäöllisesti ralli- ja retkeilyhenkisiä erikoismalleja, eikä kartturin paikalla meno jättänyt kylmäksi rallikuskin kyydissä.

Polestar 3 pujottelu. Kuva: Pasi Salminen.

Polestar 2 Arctic Circle pohjautuu vuosimallin -21 autoon ja auto esiteltiin jo vuonna 2022. Uunituoreiden kolmosen ja nelosen Arctic Circle -mallit pohjautuvat vuoden 2024 malleihin. Arctic Circle:t ovat Polestarin Performance-paketilla varustettuja Long range Dual motor malleja.

Voimalinjaltaan autot ovat kakkosmallin ohjelmistopäivitystä lukuun ottamatta vakiomalleja, ja suurimmat muutokset ovat Öhlinsin kolmessa suunnassa säätyvä alusta, korotettu maavara, 4 mm:n nastarenkaat, Recaron istuimet ja auton ulkopuoliset lisävarusteet.

Polestar 4 Arctic Circle. Kuva: Antti Järveläinen.

Vaikka kokemukset Arctic Circle -mallien kulkupuolesta jäi vain kartturin penkille, etsivät nämä erikoismallit vertaistaan. Tavallisesta katuautosta kun saadaan pienehköillä muutoksilla kuorittua näin upeita erikoismalleja, kertoo se valmistajan aidosta kiinnostuksesta, kehitystyöstä ja panostuksesta kehittää autojen ajettavuutta pieteetillä erilaisissa olosuhteissa.

Autojen hallittavuus jääajossa oli koko mallistolla upealla tasolla, mutta Polestar 2 veti tällä kertaa pisimmän korren hauskuus ja hallittavuus kategorioissa. Polestar 3 ja 4 tarjoavat vastaavasti vakautta ja turvallisuuden tunnetta huikeaa suorituskykyä unohtamatta.

Lue tästä muita Polestar-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //