Wetteri Oyj antaa tulosvaroituksen ja peruu aiemmin antamansa taloudellisen ohjeistuksen vuodelle 2025. Syynä ovat alkuvuoden heikko tuloskehitys sekä lisääntynyt epävarmuus autoalan markkinassa.
Alkuvuonna vaihtoautokauppa on ollut selvästi odotuksia heikompaa, ja uusien autojen rekisteröinnit ovat jääneet autoalan ennusteryhmän arvioimasta tasosta. Ennustettavuus uusien autojen kaupalle on vaikeutunut erityisesti suunnitteilla olevien autotullien tuomien epävarmuuksien vuoksi.
Autoalan kasvunäkymien perusteella ennakoitiin vielä vuoden 2024 lopussa noin 10 prosentin kasvua vuodelle 2025. Tammi–huhtikuun 2025 aikana uusien henkilöautojen rekisteröinnit ovat kuitenkin olleet 6,7 prosenttia alemmalla tasolla kuin vastaavalla ajanjaksolla edellisvuonna.
Yhtiö on käynnistänyt strategiansa päivitysprosessin ja arvioi ohjeistuksen antamista uudelleen strategiatyön valmistuttua.
Samanaikaisesti Wetteri on aloittanut kannattavuusohjelman, jonka tavoitteena on 8 miljoonan euron vuotuinen parannus kannattavuuteen. Ohjelman vaikutusten odotetaan realisoituvan täysimääräisesti vuoden 2026 aikana.
Tulosvaroituksesta huolimatta yhtiön tilikauden 2025 tuloksen odotetaan olevan selvästi edellisvuotta parempi Wetteri Power -yrityskaupan positiivisten vaikutusten ansiosta.
Lahdessa kaksi polkupyöräilijää ajoi kohti Uudenmaankadun ja Aukeankadun kevyen liikenteen väylän risteystä tiistaina 13.5. iltapäivällä kello 14 aikaan.
Kyseessä on kevyen liikenteen väylän nelisuuntainen risteys, jossa on sekä Uudenmaankadun että Aukeankadun alitse menevät alikulkutunnelit. Väylät viettävät alaspäin kohti molempia alikulkutunneleita, jolloin polkupyörän nopeus saattaa helposti nousta korkeaksi.
Risteyksessä ilmeisesti eri suunnista tulleet polkupyöräilijät kolaroivat keskenään. Molemmat pyöräilijät loukkaantuivat törmäyksessä ja heidät kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Toinen pyöräilijöistä menehtyi onnettomuutta seuraavana päivänä.
Poliisi tutkii onnettomuutta ja siihen johtaneita syitä.
Hämeen poliisi pyytää havaintoja onnettomuudesta. Poliisin tämän hetken käsityksen mukaan toinen pyöräilijöistä on ajanut Uudenmaankadun suuntaisesti kohti keskustaa ja toinen Aukeankadun suuntaisesti kohti Uudenmaankatua. Kaikki havainnot tapahtuneeseen liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen perustutkinta.ph.hame@poliisi.fi.
Lähesty alikulkutunneleita varovasti
Poliisi toivoo, että varsinkin alikulkutunnelissa ja niitä lähestyessä polkupyöräilijät ja muut pyöräväyliä käyttävät ajaisivat varovasti ja kiinnittäisivät erityistä huomiota muuhun liikenteeseen. Vauhtia on hyvä hiljentää ja risteyskohdissa varmistaa turvallinen toisen väylän ylitys.
Varsinkin näin keväisin polkupyörästä on syytä tarkistaa jarrujen toimivuus ja muutenkin se, että polkupyörä on varusteiltaan hyvässä kunnossa. Vaikka pyöräilykypärän käyttämättömyydestä ei rangaista, lain mukaan polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä suojakypärää.
Lue myös
Näitkö sähköpotkulautailijan törmäämisen jalankulkijaan Keravalla — poliisi kaipaa havaintoja!
Ott Tänak Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool.
Hyundailla on kaksoisjohto Portugalin MM-rallissa perjantaiaamupäivän jälkeen. Kärjessä on Ott Tänak ja toisena Adrien Gourmaux. Miesten välinen ero on vain 0,2 sekuntia.
Kolmantena on Toyotan Sebastien Ogier. Hän on jäänyt kärjestä 7,4 sekuntia. Neljäntenä on Ogierin tallikaveri Takamoto Katsuta, 8,1 sekuntia kärjestä.
Toyotan Kalle Rovanperä on viidentenä, 13,1 sekuntia kärjestä.
Toyotan Sami Pajari on jäänyt kärjestä jo yli 30 sekuntia ja hän on sijalla 8.
RSA Suomi lanseeraa Suomessa täysin uuden täyssähköisen JAC E30X-mallin. Kyseessä on kompakti mutta tilava B-segmentin sähköauto, joka erottuu joukosta näyttävällä muotoilullaan, laajalla värivalikoimallaan ja käytännöllisillä yksityiskohdillaan. Malliston hinnat alkavat 26 800 eurosta.
JAC E30X on rakennettu JAC:n uudelle modulaariselle alustalle ja se toimii lähtökohtana tuleville sähköautomalleille. Auton mitat (4025 mm x 1770 mm x 1560 mm) tekevät siitä täydellisen kumppanin kaupunkiliikenteeseen, mutta 2620 mm akseliväli takaa reilusti tilaa matkustajille ja matkatavaroille.
Auto on saatavilla kahdella akkuvaihtoehdolla (41 kWh tai 51,5 kWh). JAC E30X tarjoaa toimintamatkan (WLTP kaup. 524 km), joka sopii niin päivittäiseen ajamiseen kuin viikonlopun retkillekin – ja lämpöpumppu 5,5kW lämmitysteholla sekä auton viileänä pitävä lemmikkitila varmistavat mukavuuden kaikille matkustajille, karvaisille tai ei.
“JAC E30X on auto, joka tuo väriä ja iloa liikkumiseen. Tämä on auto, joka tekee arjesta helpompaa – ja hauskempaa. Se ei ole pelkkä kulkuväline vaan hauska, fiksusti suunniteltu kumppani arjen seikkailuihin. Auto, joka on täynnä kekseliäitä yksityiskohtia,” kertoo Heidi Nieminen, RSA Suomen myyntijohtaja.
Ilmettä ja iloa – sisällä ja ulkona
JAC E30X:n ulkoasu on selkeä ja moderni ja siinä on hauskoja yksityiskohtia, jotka antavat autolle luonnetta. Auto on saatavilla useissa herkullisissa väriyhdistelmissä, myös kaksivärisyys on mahdollista.
Sisätiloissa jatkuu sama ajatus: tyylikäs musta tai raikas vaalea.
Panoraamalasikatto tuo runsaasti luonnonvaloa matkustamoon ja sisätiloissa käytännöllisyys yhdistyy oivaltaviin yksityiskohtiin, kuten koukkuihin takeille ja laukuille, langattomaan latausalustaan ja valaistuihin meikkipeileihin.
Tehoa, teknologiaa ja turvallisuutta
Molemmissa malleissa on 136 hevosvoimaa ja kiihtyvyys 0–100 km/h vain 7,5 sekuntia. Kuljettaja voi valita ajotilan kolmesta vaihtoehdosta: eco, normaali ja snow. Regeneroinnin voimakkuutta voi säätää kolmella tasolla. Myös ohjaustuntuma ja jarrutuntuma ovat säädettävissä erikseen (sport, normaali, comfort).
Kahden eri varustelutason välillä on valittavissa mm. V2L-virransyöttö, lämmitetyt ja tuuletetut istuimet sekä 360°-kamera.
Täydelliset tekniset tiedot ja varustelista löytyvät osoitteesta jacmotors.fi
JAC Motorsista
JAC Motors perustettiin vuonna 1964, ja se valmistaa sekä henkilö- että hyötyajoneuvoja. Yritys on yksi maailman suurimmista sähköautojen valmistajista ja myy vuosittain yli puoli miljoonaa ajoneuvoa (sekä sähkö- että polttomoottorikäyttöisiä). Yhtiö on tehnyt yhteistyötä mm. Volkswagenin ja NIO:n kanssa.
JAC Motors on kasvanut kuorma-autojen valmistajasta monipuoliseksi teknologiayritykseksi, joka kehittää ajoneuvoja, sähköisiä voimalinjoja ja moottoriratkaisuja tulevaisuuden liikenteeseen.
Xpeng julkaisee ensimmäiset viralliset kuvat seuraavan sukupolven Xpeng P7:stä. Uuden sukupolven P7 on rohkea ja tunteita herättävä esimerkki Xpengin sähköisestä urheiluautosta.
Pääsuunnittelja Rafik Ferragin julkaisema, täysin uusi Xpeng P7 on nyt ensiesittelyssä. Ranskalainen suunnittelija, joka tunnetaan ikonisen ensimmäisen sukupolven P7:n muotoilusta vuonna 2018, johtaa nyt myös P7:n viimeisimmän version luovaa visiota, joka yhdistää itsevarmasti taiteellisuuden, urheilullisuuden ja huipputeknologiat.
Xpengin yksi virstanpylväistä
”Olen erittäin innoissani siitä, että ensimmäiset viralliset kuvat ja video ovat nyt kaikkien nähtävillä”, iloitsee Ferrag.
”Alkuperäinen P7 oli virstanpylväs Xpengille ja käännekohta Kiinan sähköautojen markkinassa. Tämän uuden sukupolven myötä suunnittelimme täyssähköisen sedanin, joka vakuuttaa joka kulmasta. Tämä auto on matka unelmista todeksi – hiottu lukemattomien työvaiheiden kautta. Minun silmissäni täysin uusi Xpeng P7 on taideteos, joka on muotoiltu tunteella ja tarkoituksella.”
Kuva: Xpeng.
Vuonna 2020 lanseerattu Xpeng P7 palkittiin vuoden 2021 autoksi Xuanyuan Awards -palkinnolla, Kiinan korkeimmalla autojen laadun ja innovaation tunnustuksella. Se on saanut 5 tähden arvosanan sekä C-NCAP- että Euro NCAP -turvallisuustesteissä.
Enemmän kuin auto
Täysin uusi Xpeng P7 on urheilullinen 5-paikkainen sedan, joka nostaa rimaa sekä estetiikan että suorituskyvyn osalta. Muotoiltu heijastaa Ferragin alati kehittyvää suunnittelufilosofiaa. P7 rakentuu visuaalisesta identiteetistä, joka auttoi Xpengiä tulemaan suunnittelun ja teknologian edelläkävijäksi maailmanlaajuisessa sähköautokilpailussa.
Xpengin kunnianhimoisen tutkimus- ja kehitystiimin kehittämä seuraavan sukupolven P7 on enemmän kuin auto – se on Xpengin vastine AI-aikakaudelle muotoilun ja toiminnan osalta. CEO He Xiaopeng kuvailee autoa merkkipaaluksi brändin seuraavalle teknologiselle harppaukselle: harppaus, joka yhdistää tekoälyllä varustetun ylellisyyden, huipputeknologian ja immersiivisen, älykkään ohjaamon tyylikkääseen ja futuristiseen muotokieleen.
Sähköautoilun veturina
Vuodesta 2019 lähtien alkuperäinen Xpeng P7 -malli on toiminut kiinalaisen sähköautosuunnittelun vertailukohtana, symboloiden yrityksen omistautumista teknologialähtöiseen kasvuun. Nyt seuraajamalli jatkaa tätä perintöä – sähköautoilun veturina toimii nyt uusi sukupolvi, jota ohjaavat tekoäly, innovaatio ja kunnianhimo.
Kuva: Xpeng.
Xpengin nousu maailmanlaajuiselle näyttämölle jatkuu. Yritys on laajentunut nopeasti Aasiassa, Australiassa ja Euroopassa, ja sillä on toimintaa yli 30 maassa ja toimialueella, mikä heijastaa Xpengin missiota tulla maailmanlaajuiseksi älykkään liikkuvuuden edistämisen voimaksi.
Tietoja Xpengistä
Vuonna 2014 perustettu Xpeng on johtava kiinalainen tekoälypohjaiseen autoiluun nojaava yritys, joka suunnittelee, kehittää, valmistaa ja markkinoi älykkäitä sähköajoneuvoja kasvavan teknologiatietoisen kuluttajajoukon tarpeisiin. Tekoälyn nopean kehityksen myötä Xpeng pyrkii tulemaan maailmanlaajuiseksi johtajaksi tekoälypohjaisessa autoilussa, ja sen tehtävänä on muovata liikkuvuuden tulevaisuutta johtamalla älykkäiden sähköajoneuvojen vallankumousta huipputeknologioiden avulla.
Parantaakseen asiakaskokemusta Xpeng kehittää itse edistyksellistä kuljettajan avustinjärjestelmäänsä (ADAS), älykästä auton käyttöjärjestelmää sekä muita keskeisiä järjestelmiä, kuten voimansiirtoa ja sähköistä arkkitehtuuria (EEA). Pääkonttori sijaitsee Guangzhoussa, Kiinassa, ja Xpengillä on myös keskeisiä toimistoja Pekingissä, Shanghaissa, Piilaaksossa ja Amsterdamissa. Xpengin sähköajoneuvot valmistetaan pääasiassa sen tehtailla Zhaoqingissa ja Guangzhoussa, Guangdongin maakunnassa.
Xpeng on listattu New Yorkin pörssissä (NYSE: XPEV) ja Hongkongin pörssissä (HKEX: 9868).
Inchcape plc on globaalisti johtava riippumaton autokaupan kestävään kasvuun perustuva toimija laajalla, yli 40 markkinaa kattavalla alueella. Inchcape tarjoaa kumppaneillensa lisäarvoa yhdistämällä markkina-alueiden paikallista asiantuntemusta edistyneeseen data-analytiikkaan ja rakentamalla vahvempia autobrändejä. Inchcape plc -konsernin liikevaihto tilikaudella 2023 oli 13,5 miljardia euroa (11,4 miljardia puntaa). Työntekijöitä konsernissa on 18 000 ja yhteistyökumppaneita, autoalan brändejä yhteensä 60.
Inchcape toimii Suomessa yhtiöissään sekä maahantuojana että osana jälleenmyyjäverkostoa Xpengin, Mazdan sekä JLR:n brändeille (Range Rover, Discovery, Defender ja Jaguar). Suomessa Inchcape työllistää 70 henkilöä.
Dacia Bigster on merkin kaikkien aikojen suurin, tilavin ja ylellisin malli. Uutuus tarjoaa varustelua, jota ei aiemmin ole Dacialta nähty, mutta jollaista tämän kokoluokan asiakkaat odottavat.
Dacian ydinajatus säilyy silti ennallaan: Bigster tarjoaa poikkeuksellisen paljon vastinetta rahalle. Malliston hinnat alkavat 28 399 eurosta, eikä yksikään versio ylitä 35 000 euron rajaa. Esittelyautot ovat nyt Suomessa ja koeajettavissa valtuutetuilla jälleenmyyjillä.
Kuva: CvB.
Mitoiltaan Bigster on huomattavan kookas omassa luokassaan. Akseliväli on 2,7 metriä ja korilla on mittaa 4,57 metriä, mikä on peräti 23 senttiä Dusteria enemmän. Leveyttä Bigsterillä on 1,81 metriä ja korkeutta 1,71 metriä. Tavaratila on jopa 614 litran (VDA) kokoisena yksi luokkansa suurimmista.
Bigsterin perusrakenteena on CMF-B, joka on Dacian strategian ydin. Sen muunneltavuus on tehnyt mahdolliseksi luoda todella suuret sisä- ja tavaratilat. Kaikessa suunnittelussa ovat olleet keskipisteessä asiakkaiden odotukset tämän kokoluokan katumaasturilta.
Sähköistettyjä voimalinjoja
Dacia Bigster tuo markkinoille monipuolisen valikoiman sähköistettyjä voimalinjoja, joista osa on täysin uusia.
Kuva: CvB.
TCe 140: Ensimmäistä kertaa Dacia-mallistossa saatavilla oleva 140-hevosvoimainen voimalinja yhdistää uuden sukupolven 1,2-litraisen 3-sylinterisen turboahdetun bensiinimoottorin ja 48V kevythybridijärjestelmän. Tämä yhdistelmä tarjoaa ajonautintoa ja alentaa keskikulutusta sekä CO2-päästöjä. Saatavilla etuvetoisena ainoastaan Expression-varustetasolla.
Hybrid 155: Bigster on ensimmäinen Renault Groupin auto, joka sisältää täysin uuden Hybrid 155 -voimalinjan yhdistettynä automaattivaihteistoon. Tämä voimalinja on saatavilla kaikilla kolmella varustetasolla (Expression, Extreme, Journey).
TCe 130 4×4: Seikkailijoille suunniteltu nelivetoinen Bigster yhdistää 6-vaihteisen manuaalivaihteiston ja 48V kevythybridijärjestelmän. Tämä Dusteristakin tuttu voimalinja on saatavilla Expression- ja Extreme-varustetasoilla.
Runsaasti varusteita jo perusmallissa
Dacia tuli markkinoille autona, jossa oli kaikki olennainen – eikä mitään turhaa. Asiakkaiden odotukset ovat kuitenkin muuttuneet vuosien varrella, ja samalla myös Dacian vakiovarustelu on noussut aivan uudelle tasolle. Nyt Bigster vie Dacian uuteen kokoluokkaan, jossa vaatimukset ovat entistä korkeammat.
Kuva: CvB.
Tämä näkyy myös varustelussa: jo edullisin, 28 399 euroa maksava Expression-versio tarjoaa kattavan tason ominaisuuksia. Bigster jatkaa uudessa segmentissä Dacian perusajatuksen toteuttamista – se tarjoaa rahalle enemmän vastinetta kuin mikään muu automerkki.
Bigsterissä on runsaasti kuljettajaa avustavia järjestelmiä, kuten edistyksellinen aktiivinen hätäjarrutus, liikennemerkkien tunnistus ylinopeusvaroituksella, peruutustutka takana, kaistanvaihtovaroitin, kaista-avustin ja hätäpuhelujärjestelmä. Dacia haluaa tehdä asiakkaidensa elämästä helpompaa, ja siksi Bigsterissä on myös My Safety -katkaisin: yhdellä kaksoispainalluksella voi kytkeä pois päältä valitut järjestelmät, kuten ylinopeusvaroituksen.
Bigster Expressionissa on 7-tuumainen digitaalinen mittaristo, johon voi valita valitsemansa tiedot. Kosketusnäyttö on 10,1-tuumainen, ja siinä on Media Display langattomalla älypuhelinpeilauksella (Android Auto / Apple Carplay). Kevytmetallivanteet ovat 17-tuumaiset ja autossa on kiinteät kattokaiteet.
Kuva: CvB.
Käyttöä helpottavat sähkösäätöiset ulkopeilit, sähkötoimiset ikkunannostimet kaikissa ovissa ja peruutuskamera. Käytännöllisyyttä lisää kolmeen osaan jaettu takapenkin selkänoja EasyFold-toiminnolla.
Matkustajat nauttivat kaksialueisesta automaatti-ilmastoinnista, kun taas kuljettajalle on iloa sähköisestä käsijarrusta, tuulilasinpyyhkimien sadetunnistimesta ja sähköisesti koria vasten taittuvista ulkopeileistä. Vakiona on aina myös haineväantenni.
Bigster-mallisarjan huipulla ovat samanhintaiset (hybridinä 33 399 €) Extreme ja Journey, jotka poikkeavat toisistaan tyyliltään. Molemmissa on 10-tuumainen digitaalinen mittaristo ja edistyksellisempi Media Nav Live -multimediajärjestelmä 3D Sound by Arkamys -äänentoistolla.
Kuva: CvB.
Mukavuutta lisäävät vielä keskikonsoli kyynärnojalla ja langattomalla älypuhelimen latausalustalla, kaukovaloavustin sekä älyavainkortti. Lisäksi Hybrid 155 -voimalinjan yhteydessä tulee molemmilla varustetasoilla mukautuva vakionopeudensäädin sekä viilennettävä säilytystila kyynärnojassa.
Kaksikosta Extreme on enemmän maastoajoon tarkoitettu. Siinä on 18-tuumaiset pyörät ja kattotelineeksi käännettävät monitoimikattokaiteet. Extremen tunnistaa kuparinvärisistä yksityiskohdista korissa ja matkustamossa.
Sisällä on helposti puhdistettava synteettinen ja osittain kierrätysmateriaalista tehty MicroCloud-verhoilu sekä kumimatot edessä, takana ja tavaratilassa. Extremessä on vakiona myös 1,2 metrin pituinen panoraamalasikatto, joka on avattavissa etuosasta.
Kuva: CvB.Kuva: CvB.
Bigster Journeyssa on paljon samaa kuin Extremessä, mutta painotus on ylellisyydessä. Käyttöä helpottaa älyavain, joka on myös Extremessä, mutta vain Journeyssa on sähkötoiminen takaluukku, joka toimii rekisterikilven valon vieressä, kojelaudassa ja avainkortissa olevista painikkeista. Kuljettajan istuimessa on sähkösäädöt korkeudelle ja selkänojan kallistukselle sekä manuaalinen ristiseläntuen sekä etäisyyden säätö.
Bigsterin uusi metalliväri Indigo sininen sekä valinnaisena saatava kaksivärisyys, eli Indigo sininen tai Schiste harmaa metalliväri yhdistettynä mustaan kattoon (saatavilla Extreme- ja Journey-malleihin) – ovat yksinoikeudella tämän mallin tunnusmerkkejä.
Portugalin MM-rallissa ajettiin lyhyt yleisöerikoiskoe torstai-iltana. Nopein oli Toyotan Elfyn Evans ja toiseksi nopein tallikaveri Sebastien Ogier. Ero oli 0,2 sekuntia.
Kolmanneksi nopein oli Hyundai-kuljettaja Ott Tänak. Hän jäi myös Evansista 0,2 sekuntia.
Toyotan Kalle Rovanperä oli kuudes, 0,7 sekuntia kärjestä. Tallikaveri Sami Pajari oli kahdeksas, 2,2 sekuntia kärjestä.
Suomen suurin vaihtoautokauppaketju Saka on huomannut asiakkaiden yllättyvän sähköautojen käyttökustannusten edullisuudesta.
“Kotilatauksella ja hyvällä sähkösopimuksella voi sähköautolla ajella todella edullisesti. Öisin pörssisähköllä ladattaessa päästään jopa alle euron sadalla kilometrillä. Ladattaessa myös julkisilla latausasemilla, sähköautoilun kustannus on erittäin kilpailukykyinen. Tämän halvemmalla ei millään muulla käyttövoimalla voi ajaa. Matala käyttökustannus on ollut monelle asiakkaallemme positiivinen yllätys”, kertoo Sakan valikoimasta vastaava Ville Poukkula.
Sähköautojen suosio onkin kasvanut jyrkästi ja Sakalla on myyty sähköautoja alkuvuonna jopa 150 % enemmän kuin edeltävänä vuonna samaan aikaan. Suosituimmat sähköautomallit ovat tänä vuonna olleet Volkswagen ID.4, Polestar 2 ja Tesla Model 3. Ladattavista hybridiautoista suosituimmat ovat olleet Volvon XC60 ja V60, sekä Volkswagen Passat.
“Kun sähköautojen hinnat ovat tippuneet alas ja samalla huomioidaan sähköauton minimaaliset huoltokustannukset sekä erittäin pienet käyttökustannukset, niin hyväkuntoista käytettyä sähköautoa järkevämpää autohankintaa tuskin onkaan. Sähköautoilu alkaa olla jo realismia lähes kaikille suomalaisille”, Poukkula pohtii.
Sakalla on myynnissä 1135 kappaletta sähköautoja ja 1000 hybridiautoa. Kesää kohti sähköistettyjen ajoneuvojen kauppa on entisestään piristynyt.
“Pelkästään maalis-huhtikuussa tuplasimme sähköautojen myynnin viime vuoteen verrattuna ja kasvu on jatkunut toukokuussakin hyvänä. Voimmekin todeta autokaupan kesäsesongin alkaneen”, Poukkula jatkaa.
Frontera on auto aktiiviselle suomalaiselle kuskille: oli tarve roudata pesukone naapurille, nukkua teltassa auton katolla, viedä koko perhe lastenrattaineen lomamatkalle tai kuskata risut kaatopaikalle, Frontera taipuu kaikkeen.
Launch Edition -mallit
Fronteran Launch Edition -mallit ovat erittäin kattavasti varusteltuja. Tavalliseen Edition Hybrid -varusteluun verrattuna Launch Editon Hybrid sisältää 10-tuumaisen kosketusnäytön, Android Auto- ja Apple CarPlay -tuen, navigoinnin, älypuhelimen langattoman latauksen, 2 kpl usb-c-liittimiä auton takana, pysäköintitutkat eteen ja peruutuskameran.
Yhteenlaskettu varuste-etu on siis noin 4 500 euroa.
GS Launch Edition mallit laskevat puolestaan erittäin kattavasti varustellut GS:n lähtöhintoja. Niin täyssähkö- kuin hybridiversio maksavat jatkossa 29 390 euroa, eli ne saavuttavat niin kutsutun hintapariteetiin.
GS Launch Editioneissa on vakiona mm. musta ulkokatto, pysäköintitutkat edessä ja takana, katveavustin, koria vasten taittuvat ulkopeilit, pitkittäiset kattokaiteet ja 17-tuumaiset kevytmetallivanteet.
Nykyaikaiset ja taloudelliset voimalinjat
Fronterasta on tarjolla kaksi hybridiversiota: Hybrid 110 ja Hybrid 145. Nimensä mukaisesti mallien tehot ovat 110 hv / 205 Nm ja 145 hv / 230 Nm. Molemmat tehoversiot perustuvat 48 V -hybriditekniikkaan yhdistäen 3-sylinterisen bensiiniturbomoottorin ja kaksoiskytkentävaihteistoon liitetyn 21 kW:n (28 hv) sähkömoottorin.
Hybridimallit kykenevät liikkumaan pieniä matkoja myös pelkällä sähköllä, ja kaupunkiajosta jopa 50 % voi olla sähköistä. Frontera Hybridin yhdistetty WLTP-kulutus on vain 5,2 l/100 km.
Täyssähköisessä Frontera Electricissä on 83 kW (113 hv) tuottava sähkömoottori ja 44 kWh LFP-akusto. WLTP-toimintamatkaa mallissa on 305 km ja yhdistetty EU-kulutus on 18,2 kWh/100 km. Fronterassa on vakiona 11 kW:n sisäinen ajoneuvolaturi, DC-pikalatausteho on 100 kW, ja 20-80 % lataus kestää optimioloissa alle 30 min.
Tilaihme monella tapaa
Uusi Opel Frontera tarjoaa ulkomittoihinsa ja hintapisteeseensä nähden uskomattoman paljon tilaa. B-segmentin SUV-malliksi Fronteran takapenkki on todella tilava niin pää- kuin polvitiloiltaan. Fronteran takaovet avautuvat myös leveälle, jolloin esimerkiksi lastenistuimen asennus helpottuu tuntuvasti.
Hybrid 136 GS -mallin yhteyteen on saatavilla kolmas istuinrivi, mikä tekee Fronterasta 7-paikkaisen. Tavaratilaa 5-paikkaisessa versiossa on 460 litraa ja istuimet kaadettuna peräti 1 600 litraa.
Fronteran matkustamossa on myös erittäin paljon säilytystilaa pienille tavaroille tarjoten myös paljon hauskoja niksejä tavaroiden säilytykseen. Esimerkiksi mukitelineiden reunalla on kuminauhakiinnike, joka mahdollistaa kätevästi erikokoisten juomapullojen asettamisen tukevasti telineeseen.
Frontera sopii myös seikkailuihin ulkoilmassa, sillä mallin kattokuorma staattisena on huimat 240 kg, jolloin katolle voi asentaa isommankin teltan. Perävaunumassat jarrullisena Hybridille ovat 1 250 kg ja Electricille 350 kg.
Opel Frontera Launch Edition Hybrid 145 Automaatti alkaen 27 390 euroa
Hintapariteetti: GS Launch Edition täyssähkönä ja hybridinä alkaen 29 390 euroa
Fronterat saapuvat Suomeen kesäkuussa, ja malli lanseerataan Frontera-kesäpäivillä 12.6. alkaen
Polestar ja Keskusautohalli, yksi Suomen vanhimmista toimivista autoliikkeistä avaavat Turkuun uuden liikkeen. Polestar Turun virallisia avajaisia vietetään 15. toukokuuta osoitteessa Rieskalähteentie 75.
Uuden liikkeen avaaminen on osa uutta globaalia liiketoimintastrategiaa, josta täyssähköisiä premium-autoja valmistava ruotsalainen Polestar ilmoitti tammikuussa. Yritys ilmoitti siirtyvänsä entistä aktiivisempaan myyntimalliin.
Suoramyynti verkossa jatkuu edelleen, mutta nyt asiakkaat voivat vaihtoehtoisesti tilata auton myös suoraan Polestar-liikkeestä Polestar Sales Specialistin avulla.
Kasvun ja laajentuneen malliston tukemiseksi Polestar avaa tänä vuonna yhteistyökumppaniensa kanssa ympäri maailmaa uusia liikkeitä, ja Suomessa näistä ensimmäisenä vuorossa on Polestar Turku.
”Olen erittäin iloinen siitä, että pääsemme uuden liikkeen myötä syventämään yhteistyötämme Keskusautohallin kaltaisen vahvan ja kokeneen tekijän kanssa. Kiinnostus Polestaria kohtaan on ollut valtavaa ja Suomen teillä onkin jo yli 7000 Polestaria. Merkin suosion myötä liiketoimintamallimme kehittäminen ja verkoston laajentaminen on luonnollinen seuraava askel. Mallistomme kasvoi viime syksynä yhdestä kolmeen, ja verkoston vahvistaminen tuo meidät entistä lähemmäksi niin olemassa olevia kuin potentiaalisia asiakkaita”, sanoo Polestarin Suomen toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi.
Turun ja lähialueiden asiakkaat ovat jo aiemminkin voineet varata Polestar-mallien koeajoja Keskusautohallilta, minkä lisäksi myös alueen asiakkaiden autot on luovutettu samasta paikasta. Lisäksi Keskusautohalli on toiminut Polestarin alkuajoista saakka virallisena huoltopisteenä Turussa, Salossa ja Forssassa ja viime syksystä saakka myös Raisiossa.
Nyt avattavan oman Polestar-myymälän myötä palvelujen määrä kasvaa entisestään. Asiakkaat saavat kokonaisvaltaisen brändikokemuksen, pääsevät tutustumaan koko Polestar-mallistoon ja voivat halutessaan ostaa auton suoraan liikkeestä.
”Monikanavaisuus on auton hankinnassa keskeistä, ja tämä on luonnollinen seuraava askel yhteistyössämme Polestarin kanssa. Tähän saakka käytössämme on ollut hyvin toimiva digitaalinen kanava ja nyt voimme tarjota asiakkaillemme ostokokemuksen myös myyjiemme kautta. Jatkossa otamme autoja myös vaihdossa, joka on myös keskeistä monelle Polestarista kiinnostuneelle. Kaiken kaikkiaan vuonna 2021 alkanut yhteistyö Polestarin kanssa on mennyt hienosti ja tämä on seuraava tärkeä askel yhteisellä polullamme”, sanoo Keskusautohallin toimitusjohtaja Petri Arvo.
Polestar Turku on Suomen neljäs Polestar-liike. Polestar Turun lisäksi asiakkaita palvelevat viime vuonna avatut Polestar Oulu, jonka yhteistyökumppanina on Wetteri ja Käyttöauton kanssa operoitava Polestar Tampere. Suomen ensimmäinen Polestar-liike on Bilian kanssa yhteistyössä operoitava Polestar Helsinki, joka on palvellut pääkaupunkiseudun ja lähialueiden asiakkaita jo vuodesta 2021.
Uusien Polestar 3 – ja Polestar 4 -mallien myötä Polestar odottaa kasvua Suomessa niin myyntimäärien kuin markkinaosuuksien suhteen.
Polestar-malleja rekisteröitiin Suomessa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2025 kaikkiaan 429 autoa, mikä on 513 % enemmän viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna (1-3/2024: 70)*. Polestarin markkinaosuus oli täyssähköautoissa oli 7,61 prosenttia, jolla se nousi Suomen rekisteröidyimpien sähköautojen listalla sijalle 6 (2024/Q1: sija 12).