Koti Blogi Sivu 2183

Suomen 2CV-Kilta juhlii 70-vuotiasta rättisitikkaa

Suomen 2CV-killan arkisto.

Citroën 2CV Remiere 1952.

10.10.2018 22.25

 

Citroën 2CV eli kansankielessä rättisitikka julkaistiin näyttävästi Pariisin automessuilla 70 vuotta sitten.

Citroën 2CV:n kehittely alkoi a.D. 1936 Ranskassa, kuuluisan hammaspyörätehtailijan, hyötykulkijoiden korkeasti kunnioittaman Andre Citroënin seuraajan mahtikäskyllä: ”Tehkää kuljin, jossa on neljä pyörää ja sateensuoja, kuljettamaan neljää aikuista ja heidän viiden leiviskän eväitään niin maalla kuin kaupungissa 50 km:n tuntinopeudella. Kynnöspeltoa ylitettäessä ei kulkimeen sijoitetussa munakorissa tule yhdenkään munan rikkoutua.”

Pierre Boulangerin johdolla valmistui Levalloisin tehtaalla toukokuussa 1939 250 hyötykuljinta esittelyyn, jota ei koskaan tullut.

Samoihin aikoihin alkoi toinen maailmansota, jonka tiimellyksessä tuhottiin prototyypit omatoimisesti yhtä lukuunottamatta.

Sodan aikana Boulanger jatkoi Citroën 2CV:n kehittelyä. Hyötykulkimen kantamuoto oli lopullisesti valmiina 7. lokakuuta 1948.

Tuona päivänä Boulanger, Pariisin autonäyttelyn avajaisissa, poisti peitteen uuden luomuksen yltä.

Ja siinä se oli, ensimmäinen myyntiin tarkoitettu Citroën 2CV. Citroën 2CV ja sen variaatteja valmistettiin vuoteen 1990 asti, kaiken kaikkiaan lähes yhdeksän miljoonaa kappaletta.

Auton juhlavuotta on juhlittu vuoden aikana harrastajien toimesta ympäri maailmaa.

Suomen rättäriharrastajat eli Suomen 2CV-Kilta kokoontuu ensi lauantaina 13.10. Vantaan Petikkoon, Citroën-maahantuojalle.

Vantaalta noin seitsemänkymmenen auton rättäriletka starttaa kello 13.10 Vihdintietä pitkin, Perttulan, Lepsämän, Röykän, Rajamäen ja Nopon kautta kohti Hyvinkäätä ja hotelli Sveitsiä, jossa vietetään jokavuotuista Mööttiä.

Suomen 2CV-Killan Möötissa juhlitaan menneen kauden päätöstä ja palkitaan vuoden kisoissa menestyneet ja muutenkin yhdistyksessä ansioituneet.

Hyvinkäällä, hotelli Sveitsin edessä, on nähtävillä myös Suomen ensimmäinen Citroen 2CV, vuosimallia 1952 oleva ”Remiere” jonka kiltalaiset ovat muutama vuosi sitten yhteisvoimin kunnostaneet.

Esillä on myös yhteisöllinen neuleinstallaatio Rättärineule, joka koostuu yli tuhannesta kudotusta tai virkatusta neuletilkusta.

Poliisi tietyömaan nopeusvalvonnasta: "Onko ihmisillä enemmän kiire kun mennään kotia kohti?"

Arkistokuva. Kuva: Poliisi

Arkistokuva.

10.10.2018 21.45

 

Viime viikolla Oulun poliisi valvoi tehostetusti ajoneuvojen nopeuksia Pohjantien tietyömaa-alueella Oulussa.

Valvontaa suoritettiin automaattisen nopeusvalvonnan liikkuvalla kalustolla, nopeusvalvonta-autolla.

Valvonnan aikana mittauspisteen ohitti yhteensä 21 928 ajoneuvoa, todetaan poliisin tiedotteessa.

Mittauspisteen ohittaneiden ajoneuvojen kuljettajista 7,45 % otattivat kuvan itsestään.

Eniten nopeuden ylityksiä poliisi havaitsi sellaisissa kohdissa, joissa nopeusrajoitus oli 50 km/h.

Kyseisissä kohdissa nopeuksia on rajoitettu juuri autoilijoiden ja tietyömaalla työskentelevien turvallisuuden vuoksi, joten poliisin mukaan on enemmän kuin toivottavaa, että kyseisiä nopeusrajoituksia noudatetaan.

Joinain päivinä ylinopeutta ajaneiden määrä 50 km/h nopeusrajoitusalueella oli 30 % luokkaa, mikä poliisin mukaan on liikaa. Suurimmat mitatut nopeuden ylitykset olivat yli 30 km/h.

Poliisin mukaan haasteena liikenneturvallisuudelle ovat 50 km/h nopeusrajoitusalueella erityisesti noin 30 km/h olleet nopeusylitykset, jotka ovat suhteessa muuhun liikenteeseen suuri vaaratekijä.

Poliisin tiedotteen mukaan suuri ero nopeuksissa muodostaa merkittävän riskin liikenneturvallisuudelle jo siksikin, että edessä ajavan on vaikea havaita takaa tulevan ajoneuvon nopeutta ja tehdä oikeita johtopäätöksiä.

Lisäksi kyseessä on tietyömaa-alue, ihmiset joutuvat vaihtamaan liikenneolosuhteiden vuoksi kaistaa ja liikennemäärä on moottoritiellä suuri.

Poliisin mukaan jokaisen on syytä muistaa ajaa olosuhteiden edellyttämällä tavalla ja muut tienkäyttäjät huomioiden.

Yleisenä havaintona valvojien taholta oli, että kaupunkiin päin tultaessa ylinopeuksien määrä oli selvästi vähäisempi, kuin kaupungista pois päin ajettaessa.

Oliko siis ihmisillä kiire kun mennään ”kotia kohti”, poliisi ihmettelee.

Ilmari Korpivaara GT4-sarjassa kolmanneksi tiukan päätöskilpailun jälkeen

Petr Fryba

10.10.2018 21.28

 

Ilmari Korpivaara ajoi viikonloppuna Zandvoortissa GT4 Central European Cup -sarjan päätöskilpailussa sijalle 4 ja sijalle 5. Korpivaaran sijoitus sarjassa oli lopulta kolmas, vaikka sarjan voitto olikin todella lähellä.

Kilpailuviikonloppu Alankomaissa alkoi Zandvoortin radalla poikkeuksellisesti jo torstaina vapailla harjoituksilla, mitkä jatkuivat myös perjantaina. Korpivaaran vauhti oli lupaavaa jo harjoituksissa.
Lauantai aamuna oli aika-ajot. Korpivaara sijoittui aika-ajoissa kolmanneksi. Tämä oli ehkä jopa hieman odotuksia parempi suoritus, sillä oletimme muilla automerkeillä olevan suurempi etu uudesta renkaasta kuin KTM X-Bow GT4 autolla.

Aika-ajojen jälkeen lauantain päivä jatkui ensimmäisellä kilpailulähdöllä, johon Korpivaaran ajopari Benjamin Mazatis starttasi ruudusta 2.

Mazatis tippui lähdössä muutaman sijan ja toi auton kuljettajan vaihdokseen sijalla 5. Korpivaara jatkoi siitä ja oli maalissa 4.

Ensimmäisen kilpailulähdön jälkeen sarjan johdossa oli edelleen Marylin Niederhauser niukan viiden pisteen erolla ja sen jälkeen jaetulla toisella sijalla Korpivaara, Mazatis ja Rob Severs.

Toinen ja ratkaiseva kilpailulähtö ajettiin sunnuntaina. 

Korpivaara aloitti kilpailun ruudusta 3. Lähdössä Korpivaara piti paikkansa, mutta jo mutkassa kolme hänet työnnettiin takakulmasta ulos.

Tämän seurauksena Korpivaara tippui viimeiseksi. Korpivaara aloitti kuitenkin tilanteen jälkeen kovan takaa-ajon ja nousi tasaisesti useita sijoja. Nousun takana oli Korpivaaran sisukas ajo sekä nyt myös hyvä tuuri liittyen varikkopysähdykseen, sillä turva-auton tulo radalle juuri varikkopysähdyksien alettua sekoitti pakkaa.

Kuljettajavaihdoksen jälkeen Korpivaaran ajopari pääsi jatkamaan kilpailua sijalta 2. Tällä sijoituksella ajopari olisi ollut kiinni sarjan mestaruudessa.

Turva-auton poistuttua Mazatis ehti ajaa vain muutaman kierroksen, kun hän päätyi turvakaiteeseen puolustaessaan sijoitustaan. Hän sai kuitenkin ajettua auton varikolle ja ajokuntoiseksi korjattu auto saatiin takaisin radalle. Mazatis onnistui tuomaan auton maaliin Pro-Am-luokan viimeisenä 7 kierrosta jääneenä.

GT4 Central European Cup – Pro Am -sarjan lopputulokset

1    Rob Severs        162
2    Marylin Niederhauser    157
3    Benjamin Mazatis    149
3    Ilmari Korpivaara    149
4    David Klar        122
5    Nicolas Scholl        102
6    Mads Siljehaug        70
7    Antoni Chodzen        70
8    Patric Niederhauser    62
9    Jan Kasperlik        60
10    Lennart Marioneck    55

 

Citroen C3 Elle Special Editionia on nyt saatavana Suomessa rajoitettu erä

Citroën

10.10.2018 20.40

 

Citroën C3 -mallisto on saanut lisäyksen erikoismallista, joka kantaa kansainvälisestä muotilehdestä tuttua nimeä Elle.

Se on Citroënin mukaan tarkoitettu asiakkaille, jotka etsivät tavanomaista tyylikkäämpää ja mielenkiintoisempaa vaihtoehtoa autokseen.

Citroën C3 Ellen tunnuspiirteitä ovat puhtaanvalkoinen Blanc Banquise -väri, joka on yhdistetty pehmeään hiekan sävyiseen kattoon.

Sisustan verhoilusta löytyy fuksian sävyisiä korostuksia samoin kuin fuksianpunaisia yksityiskohtia voi löytää auton ulkopuolelta.

Auton kylkiin on lisätty Elle–logo.

Suosituimpaan Feel-varustelutasoon perustuva Citroën C3 Ellessä on mukana runsas määrä uusinta teknologiaa, joka tuo ajoon niin turvallisuutta kuin myös mahdollisuuden mobiililaitteiden yhdistämiseen bluetoothin avulla.

Malli on saatavana bensiinimoottoreilla PureTech 82 tai PureTech 110. Pienemmän moottorin kanssa saa manuaalivaihteiston ja isomman kanssa joko manuaalivaihteiston tai automaattivaihteisto.

Citroën C3 Elle Special Editionia on nyt saatavana Suomessa rajoitettu erä. 

Hinnat alkavat 16 860 eurosta.

Tiivistettynä Citroën C3 Elle on tällainen

  • Blanc Banquise –väri yhdistettynä C3 Elle –mallissa ainoana nähtävään kaksisävyiseen, pehmeän hiekan väriseen kattoon, ikkunoiden ympäristö on kiiltävän musta, uniikit fuksianpunaiset korostusvärit reunustavat sumuvaloja sekä näyttäytyvät tunnusomaisessa Airbump -suojuksessa. Valkoisen ulkovärin lisäksi saatavilla on viisi muuta raikasta ulkoväriä.
  • Elle-logo etuovissa sekä fuksia korostusvärinä katon rajassa korostamassa tyyliä
  • Sisustan verhoilu on tyylikkään vaaleanharmaata kangasta, johon myös on tuotu pilkahduksia fuksianpunaista mm. näyttävin tikkauksin sekä pirteänä fuksian värisenä reunuksena, joka kiertää kojelautaa
  • C3 Elle on jo lähtökohtaisesti hyvin varusteltu, mutta tarjolla on lisäksi runsas määrä turvallisuutta- ja mukavuutta lisääviä varusteita. Esimerkiksi Safety Pack -varustepaketti sisältää kattavan määrän lisävarusteita: Pysäköintitutkan takana, aktiivisen hätäjarrutustoiminnon (85 km/h nopeuteen asti), automaattisesti himmenevän sisätaustapeilin, kuljettajan vireystilan valvonnan, automaattiset kaukovalot sekä törmäysvaarahälyttimen, kosketusnäytön, 2 lisäkaiutinta, Apple Car Play:n, sadetunnistimen, automaattisen ilmastoinnin ja sumuvalot edessä sekä automaattisesti koria vasten taittuvat sivupeilit.

 

Eilinen Jyväskylä traaginen liikenneonnettomuus olisi ilman sivullisten toimintaa voinut päättyä vielä pahemmin

Autotoday

10.10.2018 17.20

 

Jyväskylän Erämiehenkadulla tiistaina 09.10.2018 iltapäivällä alle 30 -vuotiaan naisen menehtymiseen johtanut liikenneonnettomuus on tapahtumakokonaisuutena monella tapaa erittäin valitettava, poliisi toteaa tiedotteessaan. 

Poliisin mukaan lastaan lastenvaunuissa työntänyt nainen on lähtenyt ylittämään työmaan välittömässä läheisyydessä ajorataa, jolloin hän on jäänyt kohtalokkain seurauksin kuorma-auton yliajamaksi. 

Esitutkinnan perusteella kuorma-autonkuljettaja ei ole kyennyt huomaamaan välittömästi isohkon kuorma-autonsa vierustalla tapahtunutta jalankulkuliikennettä.

Naisen työntämät lastenrattaat ovat tapahtuman yhteydessä jääneet kiinni kuorma-auton etuosaan/puskuriin ja raahautuneet lyhyen matkan kuorma-auton mukana, mutta onneksi enemmiltä henkilövahingolta tapauksen yhteydessä on vältytty eikä vaunuissa ollut alle 2-vuotias lapsi vahingoittunut.

Poliisin esitutkinnan perusteella tämän tapahtumaketjun seuraukset olisivat saattaneet olla vielä huomattavasti traagisemmat.

Poliisin mukaan sivullisten aktiivinen toiminta on poliisin käsityksen mukaan merkittävästi ehkäissyt lisähenkilövahinkojen syntymisen.

Kuorma-auton kuljettaja on vasta sivullisen autoilijan antamien merkkien jälkeen havainnut tapahtumiin liittyvän jotakin erittäin epätavallista.

Julkisuudessa esitetyistä spekulaatioista poiketen poliisin esitutkinnassa ei ole tullut ilmi mitään sellaista, että läheinen linja-autopysäkki liittyisi millään tavalla tapahtumaan.

Poliisi on kuulustellut tapahtumiin liittyen rikoksesta epäiltynä järkyttynyttä kuorma-autonkuljettajaa.

Hän kertoo tehneensä liikkeellä lähtiessään kaikkensa havaitakseen muita tielläliikkujia ja silti tällainen onnettomuus on tapahtunut.

Uudistunut Kia Optima on nyt Suomessa ja hinnoiteltu

Kia

10.10.2018 12.10

 

Optima on Kian D-segmentin malli, joka on saatava niin sedanina kuin farmarinakin. Nyt nähtävät uudistukset koskevat moottoreita, muotoilua ja varusteita.

Optima-malliin tulee tarjolle kaksi uutta voimanlähdettä. Uusi 1,6 litran CRDi-dieselmoottori (136 hv & 320 Nm) on tiukempien Euro 6d TEMP -päästönormien mukainen.

Uusi 1,6 litran CRDi-diesel korvaa nykyisen 1.7 litran CRDi-dieselmoottorin.

Toinen uusi voimanlähde on 180-hevosvoimainen 1,6 litran T-GDi-bensiiniturbomoottori, joka täydentää Optima-malliston bensiinimoottorivalikoimaa GT-version 2.0 T-GDI:n (245 hv) rinnalla. Molemmat uudet moottorit ovat saatavana Kian seitsemänvaihteisella kaksoiskytkinvaihteistolla.

Uudistuneen Optiman tunnistaa uudelleen muotoillusta keulasäleiköstä. Myös etupuskuri ja ilmanohjaimet ovat uudistuneet.

Ohjaamossa uudistukset näkyvät uudessa ohjauspyörässä, mittaristossa ja tunnelmavalaistuksessa.
Kuljettajalla on valittavana neljä ajotilaa, joista Smart on uusi. Uutena turvallisuusvarusteena on saatavana kuljettajan vireystilan valvonta. 

Optima-malliston muita mukavuus- ja turvallisuusvarusteita ovat: kääntyvät LED-ajovalot, kaukovaloavustin, 360 kamerajärjestelmä, automaattinen pysäköintijärjestelmä, mukautuva vakionopeudensäädin, aktiivinen kaistavahti ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä.

Optima-malliston WLTP-mukaiset hinnat alkavat 28 692 eurosta.

Uusi Kia Optima on varustettu kaikkien uusien Kia-mallien tavoin 7 vuoden takuulla.

Autonvalmistajista Mercedes-Benzin arvo on kaikkein suurin

Kuva: Matti Sulanto

10.10.2018 12.10

 

Mercedes-Benzin asema on vahvistunut tuntuvasti kuluneen vuoden aikana, kaksi samaan aikaan julkaistua bränditutkimusta todistaa. 

Brittiläisen Brand Finance -tutkimus- ja konsulttiyrityksen mukaan Mercedes-Benz on nyt maailman arvokkain autobrändi.

Mercedes-Benz nousi vuodessa 3. sijalta ykköseksi ohi Toyotan ja BMW:n.

Tähtimerkin arvoksi on laskettu lähes 44 miljardia dollaria eli noin 37,2 miljardia euroa. Kasvua edellisvuodesta kertyi 8,5 mrd. dollaria (7,2 mrd. euroa).

Mercedeksen, Toyotan ja BMW:n jälkeen tulevat järjestyksessä Volkswagen, Honda, Nissan, Porsche, Ford,  Audi ja Chevrolet.

Teslan arvo on noussut melkoisesti yrityksen hypättyä sijalta 31 sijalle 19.

Volvo on sijalla 25.

Koko Brand Financen taulukko on katsottavissa tästä.

Mercedes-Benz kunnostautui vastaavasti yhdysvaltalaisen Interbrandin Best Global Brands 2018 -tutkimuksessa, jossa se noteerattiin maailman 8. arvokkaimmaksi tuotemerkiksi.

Mercedes-Benz on edelleen ainoa eurooppalainen tuotemerkki Interbrandin TOP10-listalla.

Interbrand summasi tähtimerkin arvoksi 48,6 mrd dollaria (41,1 mrd. euroa).

Mercedes on kuitenkin tällä listalla vain toiseksi paras brändi, koska Toyota on sijalla 7.

Seuraavina tulevat BMW (13 sija), Honda (20), Ford (35), Hyundai (36), Nissan (40), Volkswagen (41) ja Audi (42).

Kaikkein arvokkain tuotemerkki on Apple ja toisena on Google. Nämäkin molemmat merkit ovat ehkä merkittäviä tekijöitä tulevaisuuden autoilussa.

Koko Interbrandin lista on katsottavissa tästä.

Poliisi on kertonut lisää Jyväskylän eilisestä kuolemaan johtaneesta liikenneonnettomuudesta

Autotoday

10.10.2018 10.20

 

Poliisi on jatkanut Jyväskylän Erämiehenkadulla tiistaina 09.10.2018 iltapäivällä klo 15 jälkeen tapahtuneen kuolemaan johtaneen liikenneonnettomuuden esitutkintaa.

Tapahtuman yhteydessä menehtyi kuorma-auton alle jäänyt lastenvaunuja työntänyt alle 30-vuotias nainen.

Poliisin mukaan menehtynyt nainen oli lastenvaunuissa olleen pienen lapsen äiti. 

Lastenvaunuissa ollut pieni lapsi selvisi onnettomuudesta ilman vahinkoja.

Tapahtumapaikalla on käynnissä liikennerajoitetteita aiheuttava työmaa.

Stop-merkin takaa päin toista autoa

Clas von Bell

10.10.2018 09.40

 

Tiistaina iltapäivällä noin 70-vuotias mies ajoi henkilöautolla kohti Humppilaa, kun vasemmalta risteävältä tieltä tuli noin 20-vuotiaan miehen kuljettama henkilöauto. 

Nuoremman miehen auto törmäsi vanhemman miehen kuljettaman auton vasempaan etukulmaan.

Poliisin tiedotteen mukaan nuoremman miehen tarkoituksena oli ajaa suoraan Humppilantien yli. Hänen ajosuunnassaan risteyksessä oli väistämisvelvollisuus osoitettu pakollinen pysähtyminen-liikennemerkillä.

Törmätyssä autossa matkustajana ollut noin 70-vuotias nainen loukkaantui lievästi ja hänet vietiin tarkastettavaksi Forssan sairaalaan.

Poliisin mukaan molemmat autot romuttuivat hinauskuntoon.

Törmänneen auton kuljettaja ei loukkaantunut. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Ford on aloittanut Deutsche Postin sähköpakettiautojen tuotannon Kölnin tehtaallaan

Ford

9.10.2018 23.30

 

Ford aloittaa Kölnin tehtaallaan StreetScooter Work XL -pakettiautojen tuotannon.

Keskikokoluokan sähköpakettiauto perustuu Transitin alustaan, joka valmistetaan Ford Otosan -yhteisyrityksen tehtaalla Kocaelissa Turkissa. Pakettiautossa on täyssähköinen voimansiirto ja StreetScooterin tarpeiden mukaan suunniteltu ja rakennettu kori.

Noin 180 Fordin työntekijää työskentelee kahdessa vuorossa rakentaaksen 16 Work XL -autoa päivässä. Vuosituotanto on 3 500 kappaletta.

Katso myös tämä: Ford Transitin alustalle perustuva sähköpakettiauto esiteltiin Saksassa

Work XL on StreetScooterin malliston suurin pakettiauto, jonka 20 m3:n tavaratilaan mahtuu yli 200 pakettia, ja sen kantavuus on jopa 1 275 kg.

Ford valmistaa pakettiautoa eri sähkömoottori- ja litiumioniakkuvaihtoehdoilla.

Moottori tuottaa tehoa jopa 90 Kw (122 hv) ja maksimivääntö on 276 Nm.

Work XL:n akkukapasiteetti on 76 kilowattituntia, mikä mahdollistaa 200 kilometrin toimintasäteen.
Dieselmoottoreihin verrattuna jokainen tavarankuljetuspakettiauto vähentää CO2-päästöjä 5 tonnia vuodessa ja säästää 1 900 litraa polttoainetta.

Deutsche Post käyttää Work XL -autoja kaupunkien sisäisiin pakettitoimituksiin Saksassa, mutta sähköpakettiautojen toimitukset tulevaisuudessa myös kolmansille osapuolille ovat harkinnassa.

Sähköisellä voimansiirrolla on merkittävä rooli Fordin Europan mallistossa. Yhtiö investoi sähköautoihin 9,5 miljardia euroa ja tuo markkinoille vuoden 2022 loppuun mennessä maailmanlaajuisesti yhteensä 40 sähköautoa. Näistä 16 on täyssähköautoja.