Eilinen Jyväskylä traaginen liikenneonnettomuus olisi ilman sivullisten toimintaa voinut päättyä vielä pahemmin

10.10.2018 17.20

 

Jyväskylän Erämiehenkadulla tiistaina 09.10.2018 iltapäivällä alle 30 -vuotiaan naisen menehtymiseen johtanut liikenneonnettomuus on tapahtumakokonaisuutena monella tapaa erittäin valitettava, poliisi toteaa tiedotteessaan. 

Poliisin mukaan lastaan lastenvaunuissa työntänyt nainen on lähtenyt ylittämään työmaan välittömässä läheisyydessä ajorataa, jolloin hän on jäänyt kohtalokkain seurauksin kuorma-auton yliajamaksi. 

Esitutkinnan perusteella kuorma-autonkuljettaja ei ole kyennyt huomaamaan välittömästi isohkon kuorma-autonsa vierustalla tapahtunutta jalankulkuliikennettä.

Naisen työntämät lastenrattaat ovat tapahtuman yhteydessä jääneet kiinni kuorma-auton etuosaan/puskuriin ja raahautuneet lyhyen matkan kuorma-auton mukana, mutta onneksi enemmiltä henkilövahingolta tapauksen yhteydessä on vältytty eikä vaunuissa ollut alle 2-vuotias lapsi vahingoittunut.

Poliisin esitutkinnan perusteella tämän tapahtumaketjun seuraukset olisivat saattaneet olla vielä huomattavasti traagisemmat.

Poliisin mukaan sivullisten aktiivinen toiminta on poliisin käsityksen mukaan merkittävästi ehkäissyt lisähenkilövahinkojen syntymisen.

Kuorma-auton kuljettaja on vasta sivullisen autoilijan antamien merkkien jälkeen havainnut tapahtumiin liittyvän jotakin erittäin epätavallista.

Julkisuudessa esitetyistä spekulaatioista poiketen poliisin esitutkinnassa ei ole tullut ilmi mitään sellaista, että läheinen linja-autopysäkki liittyisi millään tavalla tapahtumaan.

Poliisi on kuulustellut tapahtumiin liittyen rikoksesta epäiltynä järkyttynyttä kuorma-autonkuljettajaa.

Hän kertoo tehneensä liikkeellä lähtiessään kaikkensa havaitakseen muita tielläliikkujia ja silti tällainen onnettomuus on tapahtunut.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän