Koti Blogi Sivu 2168

Autojen päästöjen ja kulutuksen mittausmenetelmä vaihtui syyskuun alussa

Clas von Bell

4.9.2018 12.30

Elokuun ensirekisteröintien määrää vilkastutti syyskuun alussa voimaan astunut lakimuutos.

EU ottaa käyttöön WLTP-päästömittauksen (Worldwide harmonised Light-duty Vehicles Test Procedure). 

Syyskuun alusta ensirekisteröitävien henkilöautojen ja pienten pakettiautojen tulee olla WLTP-mittauksen mukaisesti hyväksyttyjä, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Elokuussa on tehty poikkeuksellisen paljon kauppoja aiemman NEDC-normin mukaisista henkilöautoista, sillä niitä saa elokuun jälkeen rekisteröidä vain poikkeusluvilla.

Uusi mittaustapa kuvaa aiempaa paremmin liikenteessä syntyviä päästöjä. Se on vanhaa testiä pidempi, se sisältää enemmän pysähdyksiä ja kiihdytyksiä ja sen maksiminopeus korkeampi. Lisäksi mittauslämpötila on alempi.

Uudessa mittausmenetelmässä myös varusteet vaikuttavat päästö- ja kulutuslukemiin.

WLTP-mittauksen kulutus- ja päästölukemat ovat henkilöautoilla noin viidenneksen ja pakettiautoilla noin kolmanneksen NEDC-mittausta suuremmat.

Vaikka päästö- ja kulutusarvot ovatkin aiempaa suurempia, WLTP-autot eivät kuluta NEDC-malleja enempää polttoainetta tai aiheuta aiempaa enempää päästöjä, vaan kyse on mittaustavan muutoksesta.

Autoverotus sopeutettiin syyskuun alussa uuteen mittaustapaan

Koska autoverotus perustuu hiilidioksidipäästöjen määrään, Suomen on korkean autoveron maana ollut tarve sopeuttaa WLTP-autojen verotus mahdollisimman nopeasti uuteen mittaustasoon.

Tavoitteena on ollut, että mittaustavan muutos ei nostaisi autoveroa. Vastaavanlainen muutos on valmisteilla muun muassa Tanskassa, Espanjassa ja Irlannissa, joissa verotus riippuu hiilidioksidipäästöistä.

Eduskunta on asettanut lakimuutoksen tavoitteeksi veroneutraaliuden. Uudessa verotaulukossa WLTP-autojen autoveroa on laskettu keskimäärin 22 prosentilla.

Uuden verotaulukon keskimääräinen autovero on samaa tasoa kuin aiemman, mutta vaikutus autoveroon vaihtelee mallikohtaisesti.

EU-komission tutkimuslaitoksen tutkimukseen perustuva uusi verotaulukko korjaa mittaustavan muutoksen vaikutuksen tasaisesti 137 g/km:aan asti, mutta sen yläpuolella korjaus pienenee.

Verotason on valmistajien julkaisemien alustavien päästötietojen perusteella arvioitu kasvavan eniten yli 150 g/km:n päästötasoilla.

Reilu siirtymäaika takaa oikeudenmukaisen verotuksen

Uudessa autoverolaissa on varmistettu, että autonsa aiemmin tilanneet eivät joudu maksamaan aiempaa suurempaa veroa.

Ennen syyskuun alkua tilatut autot ja varastoautot voidaan verottaa myös aiemmalla verotaulukolla.

Auton ostajan kannalta siirtymäaika on tärkeä, sillä muuten joidenkin jo tilattujen autojen hinta olisi tilaus- ja toimitushetken välillä voinut kasvaa uuden päästömittauksen takia.

Syksyn aikana autoliikkeissä on tarjolla eri tavoin verotettavia uusia autoja. Myynnissä on vielä NEDC-mittauksen mukaisia autoja, joiden verotus ei muutu.

Lisäksi tarjolla on WLTP-hyväksynnän mukaisia automalleja, jotka verotetaan auton tilausajankohdasta riippuen joko uudella tai vanhalla verotaulukolla.

Ensi keväänä Suomeen saapuva Toyota Corollan uusi malli on nykyistä tilavampi

Toyota

4.9.2018 09.59

Toyota tuo ensi keväänä Suomeen Corolla Touring Sports -mallin.

Corolla Touring Sportsiin tullaan tarjoamaan kahta erilaista neljännen sukupolven hybridivoimalinjaa. 

Esimerkiksi C-HR- ja Prius-malleista tuttu, 1.8-litraiseen polttomoottoriin perustuva 122-hevosvoimainen hybridijärjestelmä saa seurakseen täysin uuden 2.0-litraiseen polttomoottoriin perustuvan hybridijärjestelmän.

Uusi hybridijärjestelmä tuottaa 180 hevosvoiman tehon.

Perinteisistä voimalinjoista tarjolle tuodaan ainoastaan ahdettu 1,2-litrainen bensiinimoottori.
Toyotan mukaan hybridien ennustetaan muodostavan Suomessa yli 90 % osuuden uuden sukupolven Corollan myynnistä.

Lue myös tämä: Toyota Corolla palaa ensi vuonna toden teolla – Auris katoaa markkinoilta!


Uuden Corollan alustarakennetta – McPherson-etutuenta ja uusi monivarsituenta takana – voi nyt ensimmäistä kertaa parantaa AVS-järjestelmällä (Adaptive Variable Suspension), mikä vaikuttaa iskunvaimennukseen eri ajotilanteiden vaatimalla tavalla.

Autossa on Toyotan mukaan matala painopiste johon myötävaikuttavat muun muassa voimalinjan mataluus sekä hybridijärjestelmän korkeajänniteakun sijoittaminen takaistuimen alle.

Varustetasojen mukaan joko vakiovarusteena tai lisävarusteena koko uuden Corolla-malliston läpi tulee saataville uudenlainen kirjo varusteita, joita aiemmin on nähty vain premium-luokassa.

Varusteita ovat muun muassa maailman ensimmäinen 3D-mittaristo, värillinen tuulilasinäyttö, JBL GreenEdge Premium -äänentoistojärjestelmä, tai Toyota Touch -multimediajärjestelmä.

Suunniteltu Belgiassa

Mallin ulkodesign on syntynyt hiljattain avatussa desing-keskuksessa Belgian Zaventemissa. Touring Sports -korimalli ei ole vain hatchback-mallin pitkäkattoinen versio, vaan lähestulkoon kokonaan oma mallinsa.

Uuden Touring Sports -korimallin akseliväli on 2 700 mm – sama kuin poistuvassa Avensiksessa – ollen 60 milliä hatchback-mallia enemmän ja tarjoten Toyotan tiedotteen mukaan luokkansa parhaat jalkatilat takana istuville.

Touring Sportsin muotokieleen kuuluu vahvasti nouseva hartialinja, isot led-takavalot sekä viisto takalasi.

Ulkodesignia voi korostaa halutessaan neljällä kaksivärisellä ulkovärillä, jolloin katto, pilarit ja alaetusäleikön ympäristö ovat mustia.

Matalampi ajoasento

Uuden GA-C-alustarakenteen isoimpia etuja on aiempaa matalampi ajoasento. Tämä madaltaa auton painopistettä.

Lisää etua uudesta alustarakenteesta saadaan takamatkustajien tilojen sekä 598 litran (VDA) tavaratilan muodossa, tiedotteessa sanotaan.

Nyt on motoristeille tarjolla todella prätkähenkiset häät!

Messukeskus

3.9.2018 22.20

MP 19 -messuilla järjestetään perjantaina 1.2.2019 erikoiset moottoripyörähenkiset häät.

Kyseessä on ensimmäiset MP-häät, joita todistamassa on tuhansien motoristien häävierasjoukko.

Nyt Messukeskus etsii hääpariksi motoristihenkistä rohkeaa ja ennakkoluulotonta pariskuntaa, joka on päättänyt elää loppuelämänsä yhdessä. Hääparihaku on käynnissä syyskuun 2018 ajan.

MP-häät järjestetään moottoripyörämessuilla ja tilaisuus on avoin kaikille MP-messujen kävijöille.
Hääpari vihitään MP-messujen lavalla ja vihkimisen jälkeen juhlitaan yhdessä.

MP-messut järjestää häät yhteistyössä Radio Cityn kanssa, joka seuraa hääparin valintaa ja häitä lähetyksissään.

MP-hääpari voi kutsua jopa 100 häävierasta MP-messuille veloituksetta. Häävieraille tarjotaan lasi kuohuvaa ja hääkakkua. Morsian saa hääkimpun ja tilaisuudessa musiikista vastaa livebändi.

Hääyön pari viettää Messukeskuksen upouuden hotellin sviitissä – ihan ensimmäisinä vieraina.

Sano tahdon MP-messuilla!

Ilmoittautuminen alkaa 3.9. ja päättyy 30.9. Ilmoittautumisten joukosta valitaan vihittävä pari.
Valintaan vaikuttaa parin tarina ja suhde moottoripyöräilyyn. Ilmoittautua voi www.radiocity.fi/mphäät – linkki sivuille löytyy myös www.mpmessut.fi –sivustolta.

Rallicross: Grönholmin tallin päätavoite jäi saavuttamatta MM-sarjan Ranskan kisassa

GRX Taneco

3.9.2018 21.42

GRX Taneco -tallin autot eivät yltäneet Lohéacin kisassa finaaliin saakka.

Vaikka viikonlopun päätavoite jäikin saavuttamatta, tiimi saalisti kuitenkin kelpo tuloksen, kun sen molemmat Hyundai i20 -autot pääsivät yhdellä kauden teknisimmistä radoista käydyssä kovassa kisassa 25 Supercarin joukosta semifinaaleihin.
 
Niclas Grönholmin kisaviikonloppu alkoi lupaavasti, kun nuorukainen kaasutteli perjantain harjoitusten toiseksi nopeimman ajan.

Ensimmäisessä karsintaerässä, Q1:ssä, suomalainen oli yhdeksäs, mutta paransi asemiaan Q2:n viidennellä sijallaan. Niclas oli päivän päätteeksi melko tyytyväinen yhteistulosten seitsemänteen sijaansa.
 
Timur Timerzyanovin ensimmäinen ajopäivä ei sujunut aivan yhtä hyvin. Mies sijoittui Q1:ssä sijalle 11 ja Q2:ssa sijalle 12. Venäläinen oli päivän lopuksi yhteistuloksissa sijalla 12.
 
Kaikki muuttui toisena kisapäivänä. Suomalaiskuskilla oli vaikeuksia lämmittelystä alkaen, eikä hän onnistunut löytämään hyvää vauhtia.

Q3:ssa Grönholm päätyi sijalle 11, eivätkä asiat parantuneet Q4:ssä, jossa hän oli vasta kolmastoista. 

Grönholm oli kuitenkin Q4-karsintaerien jälkeen yhteistuloksissa sijalla 9 ja eteni semifinaaleihin.
Hän joutui kuitenkin tyytymään kolmannen rivin lähtöpaikkaan. Grönholm yritti parhaansa mukaan raivata tiensä kärkikahinoihin, mutta turhaan.
 
– Suorituksemme Ranskassa oli pettymys. Emme päässeet finaaliin saakka, mikä oli tavoitteemme, sanoi GRX Tanecon tallipäällikkö Jussi Pinomäki.

Kauden seuraava osakilpailu ajetaan jo kahden viikon kuluttua. GRX Taneco on tallien MM-pisteissä neljäntenä.
 
Rallicrossin MM-sarja – Ranska
1. Johan Kristoffersson 3:44.787
2. Andreas Bakkerud 3:45.127
3. Petter Solberg 3:45.571
4. Mattias Ekström 3:45.945
5. Timmy Hansen 3:46.210
6. Sébastien Loeb 3:46.362
 
Kuljettajien MM-pisteet
1. Johan Kristoffersson – 224 pistettä
2. Andreas Bakkerud – 165 pistettä
3. Petter Solberg – 160 pistettä
4. Timmy Hansen – 158 pistettä
5. Mattias Ekström – 157 pistettä
6. Sébastien Loeb – 151 pistettä
7. Niclas Grönholm – 95 pistettä
8. Kevin Hansen – 86 pistettä
9. Janis Baumanis – 68 pistettä
10. Timur Timerzyanov – 66 pistettä
 
Tallien MM-pisteet
1. PSRX Volkswagen Sweden – 384 pistettä
2. EKS Audi Sport – 322 pistettä
3. Team Peugeot Total – 309 pistettä
4. GRX TANECO Team – 161 pistettä
5. GC Kompetition – 103 pistettä
6. Olsbergs MSE – 67 pistettä

Romutuspalkkiorahaa jäi käyttämättä

Kuusakoski

3.9.2018 19.55

Vuoden alussa voimaan tullut romutuspalkkio päättyi elokuun lopussa. Kahdeksan kuukauden aikana autoliikkeet ovat kirjanneet 6 723 romutuspalkkiota, todetaan Trafin tiedotteessa.

Romutuspalkkioihin varatusta valtion 8 miljoonan euron määrärahasta käytettiin 89,1 %.

Romutuspalkkiolla varatuista autoista lähes 6000 on jo luovutettu ostajille ja loput noin 12 % odottavat vielä luovutustaan.

Hankituista autoista 75 % on bensa- ja 2,9 % dieselkäyttöisiä. Sähkö- ja kaasuautojen osuus kasvoi viimeisten viikkojen aikana 6,1 prosenttiin. Pääasiassa autot olivat enintään keskikokoisia.

Romutuspalkkiota koskevat kirjaukset näkyvät järjestelmässä pienellä viiveellä. Tämän vuoksi romutuspalkkiolla hankittujen autojen kokonaismäärä saattaa vielä hieman muuttua syyskuun ensimmäisten viikkojen aikana, Trafin tiedotteessa todetaan.

Tilatut autot pitää ensirekisteröidä joulukuun loppuun mennessä.

Poliisin haaviin suuri määrä ylinopeuksia

Poliisi

3.9.2018 13.37

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksessa valvottiin liikennettä ahkerasti viikonloppuna 31.8.-2.9.2018. Kesäinen trendi liikennekäyttäytymisessä jatkui lämpimien säiden myötä.

Valvontaa suoritettiin eri puolilla Länsi-Uuttamaata auto- ja moottoripyöräkalustolla, sekä näkyvin tunnuksin varustetulla että siviilikalustolla, todetaan poliisin tiedotteessa.

Suorituksista poliisi nostaa esiin:

Perjantaina 31.8.

Lohjalla Turun moottoritiellä klo 22.56 ajoi 18-vuotias mieshenkilö 166 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.

*Lohjalla Turun moottoritiellä klo 23.18 ajoi 23-vuotias mieshenkilö 195 km/h nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h

*Lohjalla Sammatissa Turun moottoritiellä klo 20.56 ajoi 20-vuotias mieshenkilö 203 km/h nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h

Lohjalla Turun moottoritiellä klo 21.35 ajoi 35-vuotia mieshenkilö määräaikaiskatsastamattomalla henkilöautolla vetäen perässään perävaunua 116 km/h ajoneuvokohtaisen nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h

Lohjalla Turun moottoritiellä klo 20.44 ajoi 50-vuotias mieshenkilö 167 km/h nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h

*Lohjalla Turun moottoritiellä klo 23.23 ajoi 23-vuotias mieshenkilö moottoripyörällä 181 km/h nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h. Ajokortti olisi riittänyt vain pienempitehoiseen moottoripyörään

Lohjalla Turun moottoritiellä klo 20.44 ajoi 50-vuotias mieshenkilö 167 km/h nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h

Lauantaina 1.9.

 *Espoossa Matinkylässä, Turunväylällä ja Kehä II:lla klo 00.15 ajoi 55-vuotias mieshenkilö vaihtelevia huomattavia nopeuksia. Mies oli aiemmin perjantaina jäänyt kiinni rattijuopumuksesta ja määrätty ajokieltoon. Alkoholin nauttiminen oli kuitenkin jatkunut ja mieli teki auton rattiin. Mies ajoi ensin poliisia karkuun ja ajoi poliisin piikkimaton yli. Mies jatkoi siitä huolimatta ajoaan kovilla nopeuksilla, kunnes suistui ulos tieltä Kehä II:lta Länsiväylän rampin kautta puuta päin.

*Espoossa Sarvvikin Puistotiellä klo 19.25 ajoi 32-vuotias mieshenkilö 132 km/h nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h

Espoossa Niipperintiellä klo 23.04 ajoi 15-vuotias poika pimeässä valottomalla mopolla, eikä pysähtynyt poliisin näyttämästä merkistä huolimatta, vaan jatkoi ajoa metsätielle, jossa törmäsi kiveen jota ei valottomuuden vuoksi nähnyt. Vanhemmat kuljettivat nuoren miehen Jorvin sairaalaan

Sunnuntaina 2.9. 

Raaseporin Tenholassa tie 52:lla klo 18.51 ajoi 21-vuotias naishenkilö 132 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h

*Espoossa Turun moottoritiellä klo 00.44 ajoi 18-vuotias mieshenkilö 174 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h

*Espoossa Turun moottoritiellä klo 01.24 ajoi 36-vuotias mieshenkilö 172 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h

Espoossa Turun moottoritiellä tietyöalueella klo 20.27 ajoi 23-vuotias mieshenkilö 113 km/h nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h

*Espoon keskuksessa Kehä III:lla klo 01.01 ajoi 24-vuotias mieshenkilö 140 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.

Tapauksista tähdellä merkityt on kirjattu törkeinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina ja loput on käsitelty vakavina piittaamattomuuksina liikenneturvallisuudesta lukuun ottamatta katsastamattoman henkilöauton ja peräkärryn yhdistelmää ja valotonta kiveen ajanutta mopoilijaa. 

Kaikki muut on määrätty myös ajokieltoon, todetaan tiedotteessa.

Rekisteröinti: Elokuussa tehtiin uusi ennätys henkilöautojen rekisteröinneissä

Kuva: CvB

3.9.2018 12.48

Elokuussa rekisteröitiin ennätykselliset 12 004 uutta henkilöautoa. Määrä on 24,1 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Määrä on suurempi kuin yhtenäkään aikaisempana elokuuna 2000-luvulla. Uusia henkilöautoja on tänä vuonna rekisteröity 91 197, joka on 9,9 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Uusia pakettiautoja rekisteröitiin elokuussa 1 063, joka on 15,7 prosenttia vähemmän kuin viime elokuussa. Pakettiautoja on elokuun loppuun mennessä ensirekisteröity yhteensä 10 584, joka on 0,6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin elokuussa 279, mikä on 1,1 prosenttia enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Ensirekisteröintien määrä on tänä vuonna on 8,8 prosenttia suurempi kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Pienten alle 6 tonnin kuorma-autojen ensirekisteröintien määrä on ollut edelleen selvässä kasvussa.

Elokuussa rekisteröitiin 91 uutta linja-autoa. Linja-autoja on tänä vuonna ensirekisteröity 355, joka on 1,4 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Syksyn aikana asennetaan Nelostielle 23 uutta peltipoliisia

Sensys Gatso

3.9.2018 09.32

Valtatie 4 on yksi Suomen tärkeimmistä pääväylistä Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. Vaajakosken ja Lusin välisen tieosuuden liikenneturvallisuustilanne on ELY-keskuksen mukaan heikko. Osuudella sattui vuosina 2012-2016 yhteensä 241 onnettomuutta. Määrässä ei ole huomioitu eläinonnettomuuksia.

Mainituista syistä johtuen tieosuudelle tullaan asentamaan tämän syksyn aikana 23 automaattivalvontapistettä, joista 10 sijoitetaan Keski-Suomen puolelle, todetaan ELY-keskuksen tiedotteessa.

Liikenneviranomaiset ja poliisi ovat yhteistyössä laatineet suunnitelman automaattivalvontajärjestelmän rakentamiseksi. 

Järjestelmä koostuu valvontapisteistä laitteineen sekä tienkäyttäjän tiedottamiseen liittyvistä automaattivalvonnan tiedotustauluista ja toistomerkeistä.

Peltipoliisit riskipaikkoihin

Kameratolppia sijoitetaan onnettomuushistorian perusteella merkittävimpiin riskipaikkoihin ja valvontaa on ainoastaan sellaisissa tien osissa, joissa ylinopeudet ovat yleisiä.

Valvontajaksolla kiinnitetään erityistä huomiota nopeusrajoitusmerkkien havaittavuuteen samoin kuin niiden sijaintiin siten, että nopeusrajoituksesta valvontapisteiden kohdilla ei olisi epäselvyyttä.

Valvonnasta tiedottava taulu asennetaan valvontajakson alkuun ja toistomerkkejä valta- ja kantateiden liittymien jälkeen.

GP3: Pito-ongelmista kärsinyt Laaksonen jäi tänään Monzassa kahdeksanneksi

GP3/LAT

2.9.2018 23.20

Campos Racingin Simo Laaksosen työpäivä Italian Monzassa palautui eilisen neljännen sijan myötä tänään normaaliksi.

Monzan kuivalla radalla sunnuntain osakilpailuun ruudusta viisi startannut suomalaiskuljettaja epäonnistui lähdössä ja menetti nopeasti kolme sijaa.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen turva-auto kutsuttiin radalle ja kun kilpailu käynnistyi uudelleen, kärkitiimien kuljettajat karkasivat muilta horisonttiin. Laaksonen ylitti maaliviivan tänään sijalla kymmenen.

Laaksonen nousi kuitenkin kisan jälkeen kaksi sijaa, kun Callum Ilott ja Anthoine Hubert hylättiin väärien rengapaineiden takia.

Laaksosen Campos Racingin suurin ongelma on ollut säätää auto niin että se olisi suorilla nopea ja auton aerodynaaminen pito olisi Monzan pitkissä mutkissa riittävän hyvä.

Niko Kari ajoi tänään kymmenenneksi.

Formuloiden GP3-sarja jatkuu neljän viikon kuluttua Venäjän Sotshissa, jossa kilpaillaan tällä kaudella toiseksi viimeisen kerran sarjan mestaruuspisteistä.

Sarja päättyy marraskuun lopulla Abu Dhabiin.

 
GP3 Monza, sunnuntain osakilpailu:

1. Pedro Piquet Trident 33:01,677
2. Giuliano Alesi Trident + 0,419
3. Nikita Mazepin ART Grand Prix + 2,603

8. Simo Laaksonen Campos Racing + 9,643
10. Niko Kari MP Motorsport +12,260
 
GP3-sarjan pistetilanne 14/18 osakilpailua:

1. Anthoine Hubert (FRA) 176
2. Nikita Mazepin (RUS) 147
3. Callum Ilott (GBR) 147
….
14. Simo Laaksonen 16
16. Niko Kari 6

Rata-ajo: V1600-luokan mestaruus ei vielä ratkennut

AKK / Pertti Kangasniemi

2.9.2018 22.59

Rata-SM vieraili jo toistamiseen tällä kaudella Ahveniston haastavalla radalla. Sunnuntaina oli ohjelmistossa V1600-luokan toinen ja kolmas kilpailulähtö, sekä The Gran Turismo -luokan viikonlopun toinen lähtö.

V1600-luokka polkaisi sunnuntain käyntiin jo aamupäivällä, ja luokan tapahtumarikas kilpailu herätti ne kaikkein aamu-unisimmatkin tähän päivään.

Alussa jo näytti siltä, että eilisen lähdön voittaja Arttu Kilpi olisi karannut jälleen kohti korkeinta koroketta.

SM-pisteissä toisena oleva Rasmus Tuominen vaihtoi kuitenkin hyökkäysvaihteen päälle, ja rynnisti hienon ohituksen saattelemana lähdön voittoon ennen Kilpeä.

Kolmannen lähdön voittaneella Kilvellä oli jo mahdollisuus sinetöidä Suomen mestaruus ennen kauden viimeistä osakilpailua, mutta toinen sija sunnuntain ensimmäisessä lähdössä säilytti jännityksen Alastaron kauden finaaliin.

The Gran Turismo -luokassa vaasalainen Emil Westman pääsi juhlistamaan viikonlopun toista voittoaan, kun mies ylitti Porschellaan maaliviivan ensimmäisenä myös sunnuntain lähdössä.

Seuraava ja samalla kauden viimeinen Rata-SM-osakilpailu ajetaan kolmen viikon päästä 22.-23. syyskuuta Alastaron moottoriradalla Virttaalla.