Koti Blogi Sivu 2156

Drifting: Lauri Heinonen nappasi mestaruuden

AKK / Anastassia Samoilova

Lauri Heinonen.

16.9.2018 21.05

    

Kemoran moottoriradalla käytiin sateisessa kelissä poikkeuksellisen tiukka kilvanajo Drifting SM -sarjan kirkkaimmista sijoityksista.

Sarjan viimeisen osakilpailun tuloksia saatiin jännittää illan palkintojenjakoon saakka, vaikka piste-etumatkan turvin kurvailleen Lauri Heinoselle sarjan voitto varmistui jo kaavioajossa.

Vasta toista kauttaan SM Pro -luokassa kilpaileva Lauri Heinonen (RADALLE UA) esitti vakuuttavia suorituksia läpi kauden.

Sadekuurot ja vaihteleva pito eivät tuottaneet Kemorallakaan Heinoselle päänvaivaa, vaan mies silminnähden nautti ajamisesta.

Tasaisen varmasta ajosta huolimatta, sarjan mestarilta jäi voittotili osakilpailuissa tyystin avaamatta, kun viime kauden kuningas Juha Pöytälaakso (FPDA) kukisti Heinosen finaaliparissa. Kemoralla kolmanneksi sijoittui Jonathan Hast (FPDA).

Drifting lajina on nostanut päätään ja lajin kannatus lienee kasvussa. Edellisvuosina suvereenisti hallinneen Juha Pöytälaakson kausi SM-sarjassa oli rikkonainen, miehen mitellessä myös kovatasoisilla EM-radoilla. Myös muilla suomalaisilla huippukuljettajilla kansainväliset radat siintävät jo silmissä.

Radalle.com Kemoran osakilpailun kaavion tulokset:

1. Juha Pöytälaakso
2. Lauri Heinonen
3. Jonathan Hast
4. Henri Haanpää
5. Mika Keski-Korpi
6. Juha Koskiniemi
7. Mikko Viitala
8. Ville Kaukonen
9. Johannes Falck
10. Niko Määttälä
11. Kristiina Aalto
12. Teemu Peltola
13. Joni Anttila
14. Niklas Wik
15. Petri Uusi-Pohjola
16. Jukka Hautanen

Drifting SM -sarjan pisteet:

1. Lauri Heinonen, 456
2. Juha Pöytälaakso, 391
3. Henri Haanpää, 347
4. Niko Määttälä, 255
5. Jonathan Hast, 224
6. Mika Keski-Korpi, 216
7. Petri Uusi-Pohjola, 196
8. Juha Koskiniemi, 186
9. Krisse Aalto, 180
10. Harri Kosunen, 156
11. Johannes Falck, 146
12. Niklas Wik, 145
13. Jukka Hautanen, 109
14. Kristian Vadi, 98
15. Ville Kaukonen, 98
16. Eemi Härmä, 93
17. Mikael Mäkinen, 79
18. Mikko Viitala, 73
19. Niko Pesonen, 70
20. Lauri Leva, 67
21. Antti Manninen, 49
22. Sebastian Engblom, 37
23. Teemu Peltola, 25
24. Joni Anttila, 24

Mies löydettiin kuolleena ulosajaneesta pakettiautosta

Clas von Bell


16.9.2018 20.52

    

Hätäkeskukseen ilmoitettiin sunnuntaina iltapäivällä kello 15.40 aikaan Kuopiossa Karttulantieltä (tie 551) ulosajaneesta pakettiautosta.

Poliisin tiedotteen mukaan pakettiauto oli ajautunut ulos tieltä Ilopurontien risteyksen läheisyydessä.

Poliisin mukaan auton kuljettaja oli kuollut ulosajossa saamiinsa vammoihin. Autossa ei ollut muita henkilöitä kuljettajan lisäksi.

Poliisin tiedon mukaan ulosajoon ei liity muita ajoneuvoja.

Auto oli ulosajojäljistä päätellen menossa Kuopiosta Karttulaan päin. Poliisin tiedossa ei tällä hetkellä ole, minkä takia auto ajautui ulos tieltä.

Poliisi ja tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuden syiden tutkintaa.

Hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyt henkilö ei ollut nähnyt onnettomuutta.

Auton kuljettaja oli kuopiolainen 1990-luvulla syntynyt mies.

F1: Hamilton ajoi selvään voittoon Singaporessa

Daimler

Lewis Hamilton.

16.9.2018 17.25

    

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi selvään voittoon Singaporen GP:ssä.

Toiseksi ajoi Red Bullin Max Verstappen ja kolmanneksi Ferrarin Sebastian Vettel.

Mersun Valtteri Bottas oli neljäs ja Ferrarin Kimi Räikkönen viides.

Kuudenneksi ajoi Red Bullin Daniel Ricciardo.

Tänä vuonna lähtö onnistui kärjen osalta hyvin, mutta keskijoukossa Force Indianin Esteban Ocon törmäsi seinään ja turva-auto tuli radalle.

Juuri ennen turva-auton tuloa radalle Vettel onnistui Verstappenin ohituksessa ja nousi kakkoseksi.

Turva-auto poistui kierroksella 4 ja uusintalähtö onnistui ongelmitta.

Vettel oli ensimmäinen joka tuli renkaidenvaihtoon kierroksella 15. Hamilton tuli heti seuraavalla kierroksella.

Bottas tuli renkaiden vaihtoon kierroksella 17 ja Verstappen kierroksella 18.

Verstappen tuli takaisin radalle juuri ennen Vetteliä.

Räikkönen tuli renkaiden vaihtoon vasta kierroksella 23.

Loppuaika kisasta ajettiin Hamiltonin komennuksessa ja Verstappen oli toinen. Vettel oli kolmas, Bottas neljäs ja Räikkönen viides.

Maaliin ajettiin tässä järjestyksessä.

Singaporen GP:n lopputulos

1. Hamilton
2. Verstappen
3. Vettel
4. Bottas
5. Räikkönen
6. Ricciardo
7. Alonso
8. Sainz
9. Leclerc
10. Hülkenberg
11. Ericsson
12. Vandoorne
13. Grosjean
14. Gasly
15. Stroll
16. Perez
17. Hartley
18. Magnussen
19. Sirotkin
Ocon keskeytti

F1: Viime vuonna Singaporen GP sai yllättävän käänteen heti ensimmäisellä kierroksella

Daimler

Lewis Hamilton.

16.9.2018 14.45

    

Singaporen GP sai viime vuonna yllättävän alun, kun juuri ennen kisaa satoi rankasti ja autot lähtivät liikkeelle märällä radalla.

Heti lähtökiihdytyksen aikana Ferrarin Kimi Räikkönen onnistui nousemaan Red Bullin Max Verstappen rinnalle, mutta heidän törmättyään keskenään molempien autot hajosivat ja he liukuivat ensimmäisen mutkan suoraksi. 

Samassa rytinässä myös kärkipaikalta lähtenyt Ferrarin Sebastian Vettelin auto sai osuman ja hän joutui myös keskeyttämään ensimmäisellä kierroksella.

Tämän jälkeen kärjessä ajoi lähdöstä maaliin Mercedeksen Lewis Hamilton ja kakkosena Red Bullin Daniel Ricciardo.

Mercedeksen Valtteri Bottas oli alkuvaiheessa neljäntenä, mutta onnistui nousemaan kolmanneksi.

Kisan aikana ei tullut enää sadetta ja kaikki tallit vaihtoivat kisan edetessä kuivan kelin renkaisiin.

Kisan aikana tuli turva-auto kolme kertaa radalle ja kisan enimmäisaika (2 tuntia) täyttyi ennen kuin kaikki kierrokset oli ajettu.

Toro Rosson Carlos Sainz ajoi uransa parhaimman tuloksen ajettuaan neljänneksi. Samoin kävi Renaultin Jolyon Palmerin kanssa hänen ajettuaan kuudenneksi.

Myös McLarenin Stoffel Vandoornen seitsemäs sija on hänen uransa paras.

Viidenneksi ajoi Force Indian Sergio Perez.

Kaikkiaan vain 12 kuljettajaa ajoi maaliin.

Singaporen GP:n lopputulokset 2017

1 Lewis Hamilton Mercedes   2:03:23.544
2 Daniel Ricciardo Red Bull             +4.507s
3 Valtteri Bottas Mercedes              +8.800s
4 Carlos Sainz Toro Rosso             +22.822s
5 Sergio Perez Force India           +25.359s
6 Jolyon Palmer Renault              +27.259s
7 Stoffel Vandoorne McLaren    +30.388s
8 Lance Stroll Williams               +41.696s
9 Romain Grosjean Haas           +43.282s
10 Esteban Ocon Force India   +44.795s
11 Felipe Massa Williams          +46.536s
12 Pascal Wehrlein Sauber       +2 kier.
    Kevin Magnussen Haas          Kesk.
    Nico Hülkenberg Renault      Kesk.
    Marcus Ericsson Sauber        Kesk.
    Daniil Kvyat Toro Rosso         Kesk.
    Fernando Alonso McLaren    Kesk.
    Sebastian Vettel Ferrari         Kesk.
    Max Verstappen Red Bull     Kesk.
    Kimi Räikkönen Ferrari         Kesk.

WRC: Turkin tapahtumarikas MM-ralli päättyi Toyotan kaksoisvoittoon

TGR

Ott Tänak.

16.9.2018 14.25

 

Turkin MM-ralli päättyi Toyotan juhlaan.

Voittoon ajoi Ott Tänak ja kakkoseksi Jari-Matti Latvala.

Kolmanneksi ajoi Hyundain Hayden Paddon ja neljänneksi Fordin Teemu Suninen.

Viimeinen erikoiskoe oli niin sanottu supererikoiskoe, jossa viisi nopeinta saa ylimääräisiä pisteitä.

Viisi nopeinta olivat Hyundain Thierry Neuville (5 pist.), Fordin Sébastien Ogier (4 p.), Tänäk (3 p.), Latvala (2 p.) ja Fordin Elfyn Evans (1 p.).

Turkin MM-rallin lopputulos

1.    O. TÄNAK         3:59:24.5    Ero kärk.
2.    J. LATVALA             +22.3     +22.3
3.    H. PADDON       +1:24.0     +1:46.3
4.    T. SUNINEN      +2:24.6     +4:10.9
5.    A. MIKKELSEN  +3:00.8     +7:11.7
6.    H. SOLBERG     +6:28.9     +13:40.6
7.    J. KOPECKY     +4:44.6     +18:25.2
8.    S. TEMPESTINI+1:11.9     +19:37.1
9.    C. INGRAM        +44.2     +20:21.3
10.    S. OGIER         +29.9     +20:51.2

Mies menehtyi törmäyksessä liikenneympyrässä

Clas von Bell


16.9.2018 12.07

    

Mies menehtyi eilen liikenneonnettomuudessa Kuhmon niin sanotussa Shellin liikenneympyrässä.

Poliisi mukaan henkilöauto oli katollaan liikenneympyrässä ja yksi henkilö makasi auton vieressä elottomana. Ensihoito totesi tapahtumapaikalla elvytystoimenpiteet turhiksi.

Tapahtumapaikalla olevien jälkien perusteella henkilöauto oli poliisin mukaan tullut Sotkamon suunnasta suurella nopeudella ja osunut ensin Sotkamontien liikenteenjakajaan, jonka jälkeen auto oli törmännyt liikenneympyrän keskellä olevaan kumpuun keula edellä.

Poliisin mukaan auto oli lopuksi kääntynyt katolleen liikenneympyrän reunalle.

Tapahtuma-aikaan oli pimeää ja tienpinta oli märkä. Autossa ei ollut muita matkustajia, todetaan poliisin tiedotteessa.

Onnettomuudessa menehtyi vuonna 1996 syntynyt kuhmolainen mies.

WRC: Latvalan mukaan nyt pitää ajaa viisaasti

TGR

Jari-Matti Latvala.

16.9.2018 10.47

 

Toyota-talli on Turkin MM-rallissa menossa kaksoisvoittoon.

Aamun ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen kärjessä on Ott Tänak ja Jari-Matti Latvala on 15,1 sekuntia perässä.

Erikoiskokeen jälkeen Latvala totesi, että nyt pitää ajaa viisaasti. Tämä ehkä tarkoittaa sitä, että Latvalan tärkein tehtävä on varmistaa kaksoisvoitto tallille.

Kolmantena oleva Hyundain Hayden Paddon on runsaan minuutin Latvalan perässä ja neljäntenä oleva Fordin Teemu Suninen yli kolme minuuttia Latvalan perässä.

Viidentenä ajava Hyundain Andreas Mikkelsen on Sunisesta yli kolme minuuttia perässä.

Tänään ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.

Turkin MM-rallin tilanne erikoiskoe 14 jälkeen

1.    O. TÄNAK         3:39:37.9      Ero kärk.    
2.    J. LATVALA              +15.1     +15.1
3.    H. PADDON        +1:01.5     +1:16.6
4.    T. SUNINEN       +2:15.4     +3:32.0
5.    A. MIKKELSEN   +3:03.0     +6:35.0

Päivän automainos: Öljykriisin synnyttämä jenkkiläinen "pikkuauto"

Kuva: Usko Sipilä

 

15.9.2018 22.50

 

 

Syksyllä 1973 tapahtunut öljykriisi yllätti koko maailman. Siitä oli seurauksena raju hintojen nousu. Se johti öljynkäytön rajoittamiseen.

Automaailmassa isku kohdistui pahiten isojen amerikkalaisten autojen markkinointiin. Silloinen mallivalikoima ei vastannut uutta tilannetta. Myyntiin oli saatava pienikulutuksellisempia malleja. Se merkitsi uutta ajattelua.

Chrysler Corporation reagoi välittömästi. Oli kehitettävä uudet vaatimukset täyttävä, amerikkalaisittain ajatellen ”pikkuauto.”

Vuoden 1976 alussa sellainen, Dodge-sarjan suosittuun Dart-malliin perustunut uusamerikkalainen Aspen esiteltiin.

Mainonnassa korostettiin amerikkalaisille tärkeitä ominaisuuksia, kuten tilavuus ja turvallisuus. Uutta oli myös korirakenne, tietokoneella testattu alustarakenne, paras mitä tehdas milloinkaan oli valmistanut.

Etupään jousitukseen kehitettiin poikittaisiin vääntövarsiin perustuneet tuennat.
Kolariturvallisuuden varmistamiseksi Aspen sai törmäysvoimaa vaimentaneet, pikkukolarit kestäneet joustopuskurit.

Kun näihin ominaisuuksiin vielä lisättiin jenkeille tutut automaattivaihteisto, sekä ohjaus- että jarrutehostin, runsaat ja mukavat sisätilat, taloudellinen 6-sylinterinen 3700 kuution moottori, voitiin todeta uutuusmallin ansainneen mainonnassa käytetyn termin – uusamerikkalainen .

Lanseerausvuonna Aspen joutui rankkaan Motor Trend Magazinen testiin.

Lehden päätoimittaja Mike Knepper painotti erityisesti turvallisuutta sekä käyttäjän nykytarpeiden huomioonottamista ja jatkaa: ”Panimme myös merkille, kuinka ison auton mukavuus ja suorituskyky on onnistuneesti yhdistetty kompaktimman auton ketteryyteen.”

Motor Trend Magazine korotti Aspenin vuoden Autoksi Yhdysvalloissa. Näin uutuudelle oli luotu merkittävät menestymisen mahdollisuudet. Suomessakin Aspen päihitti monet kovat kilpailijansa.

 

Mainoksen mukaan Dodge Aspen maksoi siihen aikaan 66 700 markkaa.

Tämä kokosivun mainos oli Helsingin Sanomissa 18.6.1976

Teksti: Usko Sipilä

 

 

<b

Fordilla kimppakyytipalvelu

Ford

15.9.2018 22.05

 

Fordin Lontoossa toimiva kimppakyytipalvelu Chariot on julkistanut ensimmäiset reittinsä, jotka on räätälöity yritysten käyttöön helpottamaan työntekijöiden työmatkoja.

Yksi reiteistä liikennöi Länsi-Lontoon alueella, lähellä Heathrow’n lentokenttää, josta kulkuyhteydet ovat ruuhka-aikoina erittäin hankalat.

Kyydin voi tilata älypuhelimeen ladatulla sovelluksella, jolla voi myös seurata minibussin liikkumista reaaliajassa.

Aiemmin tänä vuonna Lontoossa toimintansa aloittanut Chariot on minibussipalvelu, joka kuljettaa julkisen liikenteen tavoittamattomissa olevia ihmisiä paikkoihin, josta he voivat jatkaa matkaansa julkisilla kulkuvälineillä.

Tavoitteena on vähentää liikenteen määrä ja siten sujuvoittaa kaikkien tielläliikkujien kulkemista.

BMW:n rallisarjaan uusi mestari

Marko Kyöstilä

Anssi Valkonen on BMW-sarjan uusi mestari.

15.9.2018 21.40

 

Huipputasaisen BMW Xtreme Rally -sarjan uusi mestari on kauhavalainen Anssi Valkonen.

Mestaruus ratkesi AL-Härmän kuljettajan eduksi jo sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa, kun viime vuonna mestaruuden ylivoimaisesti voittanut Veli-Matti Havelin ajoi Maxell-rallissa ulos, eikä Sami Grönhalin loppukiri riittänyt Valkosen voittamiseen.

BMW-sarjan viidentenä osakilpailuna Pusula-keskeisesti ajettu kuuden erikoiskokeen Maxell-ralli kulki alusta alkaen Valkosen komennossa.

Mestaruusmahdollisuudet omanneet Laihian UA:n Havelin ja Nurmijärven UA:n Grönthal jäivät 11,7 kilometrillä EK-pohjista 9 ja 15 sekuntia.

Havelin kuroi kakkosella eroa kiinni viisi sekuntia, mutta hallitseva mestari poistui ajouralta EK 3:lla.

Nelonen meni Grönthalin nimiin, mutta Valkosen kaula oli jo yli 51 sekuntia. Tulevan mestarin varmistellessa voittoa Grönthal ”sai” voittaa myös kaksi viimeistä EK:ta. Maalissa Valkosen ja Grönthalin ero oli 25 sekuntia.

Kolme osakilpailuvoittoa ja kaksi kolmossijaa takaavat 30-vuotiaalle Valkoselle BMW-sarjan mestaruuden, mutta Urjalassa 13.10. ajettavassa sarjapäätöksessä kilpaillaan vielä tiukasti BMW-sarjan himmeämmistä mitalisijoista.

Kakkossijasta ajavat Havelin (2017) ja Grönthal (2016) ovat sarjan edelliset mestarit.

BMW-mestaruus on sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuneen Valkosen ensimmäinen.

Jani Pohton kartturoima Valkonen ajoi viime vuonna etuvetoisella autolla rallin SM3-luokassa, ja tänä vuonna uusi BMW-mestari ajoi rallin lisäksi SM-rallicrossia SRC-luokassa.

www.xtremerally.fi