Koti Blogi Sivu 2136

Hirvimerkki!-kampanja vierailee ensi viikolla näillä viidellä paikkakunnalla

Autotoday

6.10.2018 13.00

 

Hirvikolareiden vähentämiseen tähtäävä Hirvimerkki!-kampanja kulkee tänä vuonna halki Suomen lännestä itään lokakuun alussa.

Trafin, Autokoululiiton ja Metsästäjäliiton yhteistyökumppaneineen järjestämä, Helsingistä alkanut kiertue pysähtyy Porissa, Hämeenlinnassa, Muuramessa, Liperissä ja Savonlinnassa.

Viime vuoden tapaan Hirvimerkki!-kampanja toteutetaan viikon mittaisena kiertueena 5.-12.10.2018. Kampanjan tavoitteena on kouluttaa autoilijoita ennakoimaan hirvikolareita, kehittää uusia tapoja varoittaa riskialueista ja opastaa kuinka toimia kolarin sattuessa.

Tämän vuoden kiertueella on mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa hirvionnettomuuksien ennalta estämisestä ja oikeasta toiminnasta hirvikolaripaikalla, tutustua hirvistä varoittaviin teknisiin järjestelmiin ja autojen uusimpaan turvatekniikkaan.

Kiertueen tähtenä toimii itseoikeutetusti herra Hirvi, täysikokoinen uroshirvi, jonka mittasuhteita pääsee katsomaan tuulilasin takaa.

Kampanjan avaustilaisuus järjestettiin Narinkkatorilla Helsingin Kampissa 5.10.2018.

Kiertue järjestetään viidellä eri Shell HelmiSimpukka-liikenneasemalla eri puolella Suomea. Päivittäinen ohjelma järjestetään klo 11-17.

Ma 8.10. Shell HelmiSimpukka Pori, Noormarkku
Ti 9.10. Shell HelmiSimpukka Hämeenlinna, Iittala
Ke 10.10. Shell HelmiSimpukka Muurame
To 11.10. Shell HelmiSimpukka Liperi, Ylämylly
Pe 12.10. Shell HelmiSimpukka Savonlinna, Miekkoniemi

WRC: Neuville ajoi ulos ja putosi kahdeksanneksi

Thierry Neuville. Kuva: Hyundai Motorsport

Thierry Neuville.

6.10.2018 12.45

 

Walesin rallin päivän toinen erikoiskoe muutti hieman kärjen järjestystä.

Hyundain Thierry Neuville kävi ulkona, mutta pääsi katsojien avulla takaisin tielle. Hän putosi kuitenkin kahdeksanneksi ja eroa kärkeen on nyt 1.22,6.

Kärjessä ajava Toyotan Ott Tänak johtaa nyt kisaa 43,2 sekunnin erolla Fordin Sébastian Ogieriin.

Kolmantena on Toyotan Esapekka Lappi, vain 1,8 sekuntia Ogierista.

Lapin tallikaveri Jari-Matti Latvala on seuraavana, vain 1,1 sekuntia Lapista.

Kalle Rovanperä on pysynyt tiukasti WRC2-luokan kärjessä Nyt eroa luokan kakkoseen on jo toista minuuttia.

Walesin rallin tilanne erikoiskoe 11 jälkeen

1.    O. TÄNAK        1:28:34.7    Ero kärk.
2.    S. OGIER                +43.2     +43.2
3.    E. LAPPI                   +1.8     +45.0
4.    J. LATVALA               +1.1     +46.1
5.    C. BREEN                 +6.5     +52.6
6.    M. ÖSTBERG         +15.1     +1:07.7
7.    H. PADDON            +8.2     +1:15.9
8.    T. NEUVILLE          +6.7     +1:22.6
9.    A. MIKKELSEN      +7.2     +1:29.8
10.    K. ROVANPERÄ   +3:08.9     +4:38.7

WRC: Latvala putosi kaksi sijaa aamun avauksessa

TGR

Jari-Matti Latvalan lauantai ei alkanut hyvin.

6.10.2018 11.20

  

Walesin rallin lauantai ei alkanut hyvin Toyotan Jari-Matti Latvalalle. Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella Latvala putosi viidenneksi oltuaan hitain kärkimiehistä.

Latvalan ohi nousivat Fordin Sébastien Ogier ja Toyotan Esapekka Lappi.

Kärjessä jatkaa Toyotan Ott Tänak. Hän johtaa nyt kisaa 32,9 sekunnin erolla Hyundain Thierry Neuvilleen.

Kolmantena oleva Ogier on vain 2,2 sekuntia Neuvillen perässä.

Skodan Kalle Rovanperä johtaa selvästi WRC2-luokkaa ja on kokonaiskisassa kymmenentenä.

Walesin rallin tilanne erikoiskoe 10 jälkeen

1.    O. TÄNAK         1:16:53.6    Ero kärk.
2.    T. NEUVILLE           +32.9     +32.9
3.    S. OGIER                  +2.2     +35.1
4.    E. LAPPI                   +2.4     +37.5
5.    J. LATVALA               +0.5     +38.0
6.    C. BREEN               +11.2     +49.2
7.    H. PADDON           +17.0     +1:06.2
8.    M. ÖSTBERG           +3.2     +1:09.4
9.    A. MIKKELSEN      +16.5     +1:25.9
10.    K. ROVANPERÄ +2:25.1     +3:51.0

F1: Mercedes hallitsi sateen Ferrari paremmin – Bottas ja Hamilton eturiviin

Daimler

Lewis Hamilton.

6.10.2018 10.40

  

Sateen uhka hankaloitti Suzukan GP:n aika-ajojen kolmatta osioita.

Mercedes-talli onnistui rengasvalinnassa paremmin kuin Ferrari ja valtasi molemmat eturivin paikat.

Mercedes lähti aika-ajojen viimeiseen osioon kuivan kelin renkailla, mutta Ferrari valitsi välikelin renkaat.

Rata oli kuitenkin riittävän kuiva ja Mercedes-kuljettajat pystyivät ajamaan hyvät ajat ensimmäisellä yrityksellä.

Ferrari-kuljettajat tulivat heti ensimmäisellä kierroksella sisään vaihtamaan kuivan kelin renkaat, mutta eivät saaneet ensimmäisellä yrityksellä kuivan kelin renkailla kunnon ajan.

Toinen yritys keskeytyi kaikilta, koska sade yltyi. Näin ensimmäisen yrityksen ajat jäivät voimaan.

Nopein oli Lewis Hamilton ja toiseksi ajoi Valtteri Bottas. Miesten välinen ero oli noin kolme kymmenystä.

Kolmanneksi ajoi Red Bullin Max Verstappen ja neljänneksi Ferrarin Kimi Räikkönen.

Haasin Romain Grosjean oli viides ja Toro Rosson Brendon Hartley kuudes. Seitsemänneksi ajoi tallikaveri Pierre Gasly.

Kahdeksanneksi nopein oli Force Indianin Esteban Ocon ja Ferrarin Sebastian Vettel jäi yhdeksänneksi.

Kymmenenteen ruutuun ajoi Force Indianin Sergio Perez.

Suzukan GP:n aika-ajot

                                                                    Q1             Q2              Q3
1    Lewis Hamilton     Mercedes          1:28.702    1:28.017    1:27.760
2    Valtteri Bottas     Mercedes            1:29.297    1:27.987    1:28.059
3    Max Verstappen     Red Bull           1:29.480    1:28.849    1:29.057
4    Kimi Räikkönen     Ferrari              1:29.631    1:28.595    1:29.521
5    Romain Grosjean     Haas              1:29.724    1:29.678    1:29.761
6    Brendon Hartley     Toro Rosso    1:30.248    1:29.848    1:30.023
7    Pierre Gasly     Toro Rosso            1:30.137    1:29.810    1:30.093
8    Esteban Ocon     Force India        1:29.899    1:29.538    1:30.126
9    Sebastian Vettel     Ferrari             1:29.049    1:28.279    1:32.192
10    Sergio Perez     Force India         1:30.247    1:29.567    1:37.229
11    Charles Leclerc     Sauber           1:29.706    1:29.864    
12    Kevin Magnussen     Haas          1:30.219    1:30.226    
13    Carlos Sainz     Renault              1:30.236    1:30.490    
14    Lance Stroll     Williams              1:30.317    1:30.714    
15    Daniel Ricciardo     Red Bull      1:29.806        
16    Nico Hulkenberg     Renault      1:30.361        
17    Sergey Sirotkin     Williams        1:30.372        
18    Fernando Alonso     McLaren      1:30.573        
19    Stoffel Vandoorne     McLaren    1:31.041        
20    Marcus Ericsson     Sauber          1:31.213        

Ensirekisteröintien määrän on ensi vuonna arvioitu kasvavan 125 000 henkilöautoon

Matti Sulanto

6.10.2018 09.36

  

Autoalan lyhyen aikavälin markkinaennusteita päivitettiin syyskuussa.

Ennusteiden mukaan uusien henkilöautojen ensirekisteröintien määrä kasvaa tänä vuonna 123 000:een ja ensi vuonna 125 000 henkilöautoon, todetaan Autoalan tiedotuskeskuksen tiedotteessa.

Uusia henkilöautoja ensirekisteröintiin viime vuonna 118 583, joten rekisteröintien määrän on tänä vuonna ennakoitu kasvavan 3,7 prosenttia ja ensi vuonna 1,6 prosenttia.

Ensirekisteröintien määrä on viimeksi ylittänyt 125 000 auton rajan vuonna 2011. Kasvun taustalla on suotuisa talous- ja työllisyyskehitys sekä ennakoitu yksityisen kulutuksen kasvu.

Kulutuksen ja päästöjen mittausmenetelmän muutos on vaikuttanut elokuun ensirekisteröintiennätyksen lisäksi myös muuten kuluvan vuoden automarkkinaan.

Uusien mallisarjojen toimitusajat ovat kuluvana vuonna voineet olla normaalia pidempiä, sillä mittaustavan muutos on edellyttänyt markkinoilla olevien automallien tyyppihyväksyntää WLTP-mittaustavalla.

Autojen toimituksissa on ollut tuotantosarjojen muutosten takia lyhyitä katkoksia. Syksyyn mennessä tuotanto on kaikilla valmistajilla jo ehditty sopeuttaa WLTP-muutokseen.

Pakettiautojen ensirekisteröintien määrän on ensi vuonna ennakoitu tasaantuvan 15 500 ajoneuvoon. 

Pakettiautoja on viime vuosina rekisteröity huomattavasti aiempia vuosia enemmän, mikä on osaltaan tasoittanut pakettiautojen vaihtoautomarkkinaa ja kysynnän kasvua.

Ensi vuodelle ennakoitu ensirekisteröintien määrä on pakettiautoilla edelleen korkealla tasolla, sillä keskimäärin 2010-luvulla on vuosittain ensirekisteröity noin 12 000 uutta pakettiautoa.

Miljoonas Volvo FH kuorma-auto on toimitettu asiakkaalle

Volvo

6.10.2018 09.27

  

Volvo Trucksin lippulaiva, Volvo FH, viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa. 

Volvo FH kuorma-autoja on valmistunut tehtaalta jo yli miljoona kappaletta. Miljoonas Volvo FH luovutettiin syyskuun 19. päivänä Volvon osastolla IAA-messuilla Hannoverissa.

Volvo FH25 juhlamalli luovutettiin Gesukolle, kylmäkuljetuksiin erikoistuneelle saksalaiselle kuljetusyritykselle.

Gesukon kalusto koostuu pelkästään Volvo-kuorma-autoista. Uudessa Gesukolle luovutetussa Volvo FH 25 –juhlamallissa on Globetrotter XL makuuohjaamo, ACC adaptiviinen vakionopeudensäädin ja hätäjarrutusjärjestelmä sekä Volvo Dynamic Steering -ohjausjärjestelmä.

Volvo FH 25v. Juhlamalli
Akselistoratkaisu: 4×2 vetoauto
Akseliväli: 3700 mm
Moottori: D13, 540hp, EURO 6
Vääntömomentti: 2600Nm
Vaihteisto I-Shift Dual Clutch kaksoiskytkinvaihteisto
Taka-akselisto: Akselivälitteinen vetopyörästö
Etujousitus: Paraabeli
Takajousitus: Ilma
Alustakorkeus: Medium
Hidastin: VEB+ (Volvo Engine Brake), Volvon patentoima tehokas moottorijarru.
Ohjaamo: Globetrotter XL korkea makuuohjaamo
Turvallisuusvarusteet: ACC adaptiivinen vakionopeudensäädin ja hätäjarrutusjärjestelmä, kuolleen kulman varoitusjärjestelmä, kaistallapitoavustin ja kaistavahti, Airbag kuljettajan puolella
Muut lisävarusteet: Volvo Dynamic Steering ohjaus (VDS), FH25 erikoismalli

www.volvotrucks.fi

Olipa erikoinen syy pomppia auton katon päällä!

Kuva: Clas von Bell.

5.10.2018 23.27

  

Poliisi otti torstai-iltana kiinni miehen, joka hyppi puoli kahdeksan maissa toisen henkilön auton katolla Tunnelitiellä Helsingin Etelä-Haagassa.

Poliisin mukaan mies oli poistunut paikalta, kun poliisipartio saapui, mutta poliisi tavoitti hänet kotoaan.

Auton katto painautui miehen toiminnan seurauksena hieman sisäänpäin.

Miehen mukaan hän oli hermostunut, koska hänen tupakkansa olivat loppuneet.

Poliisi vei miehen Pasilan poliisivankilaan vahingonteosta epäiltynä.

Mercedes-Benzin B-sarja on uudistunut – lisää kokoa ja tilaa

Daimler

5.10.2018 22.57

  

Mercedes-Benz esitteli uuden B-sarjan autonsa Pariisin autonäyttelyssä.

Mercedes-Benzin mukaan uuden B-sarjan suunnittelun lähtökohtana oli tehdä pesäeroa tavanomaisiin tila-automalleihin.

Tavoitteeseen päästiin auton pitkällä akselivälillä, lyhyillä etu- ja takaylityksillä, loivasti kallistuvalla kattolinjalla sekä hyödyntämällä 16-19-tuuman rengaskokoa.

B-sarjassa kuljettaja istuu 90 milliä korkeammalla kuin A-sarjan autoissa. Etuna on myös hyvin esteetön näkymä joka suuntaan.

Istuimen säätövarat mahdollistavat enemmän päätilaa sitä tarvitseville. Istumaleveys on edessä 1456 milliä (+ 33 mm).

Lisävarusteena autoon ovat saatavissa ilmastoidut monitoimi-istuimet hierontatoiminnolla – ominaisuus, joka aikaisemmin on löytynyt vain korkeamman hintaluokan malleista.

Kasvanut kokoa

Uudistuneen B-sarjan Sports Tourer on 26 milliä pitempi kuin edellinen versio. Leveyttä on tullut 10 milliä lisää ja akseliväliin 30 milliä. Tavaratilan lattian pituus on kasvanut 70 milliä.

B-sarjan matkustamossa huomion keskipisteenä on kojelaudan monitoiminäyttö, josta on tarjolla kolme eri kokoversiota:

  • 2 x 7 tuuman (17,78 cm) näyttöratkaisu
  • 7- ja 10,25-tuumaiset (26 cm) näytöt
  • 2 x 10,25 tuuman laajakuvanäyttö

Kiiltävän musta keskikonsoli touchpad-ohjaimineen noudattelee E-sarjan esikuvia. Tarjolla on myös 64-sävyinen tunnelmavalaistus.

Takaistuimen selkänojan normaali jakosuhde on 40:20:40. Vuoden 2019 puolivälistä alkaen saatavana on takaistuinratkaisu, jossa istuin liikkuu eteen ja taakse 14 senttimetriä ja selkänoja voidaan nostaa lähes pystyasentoon.

Ratkaisun ansiosta tavaratilan koko vaihtelee 455–705 litraan.

Kun takaistuin kaadetaan kokonaan, syntyy tasaista tavaratilaa enimmillään 1540 litraa.

Ensi vuoden puolivälissä tarjolle saadaan myös etumatkustajan alas asti taittuva selkänojaratkaisu, joka helpottaa pitkien esineiden kuljettamista.

B-sarjaan on saatavana lisävarusteena myös Easy-Pack-takaluukku, joka toimii avausnapista painamalla tai heilauttamalla jalkaa takapuskurin alla.

MBUX-käyttöliittymä tuo tekoälyn ja kosketusnäytön kuljettajan tueksi

B-sarjassa hyödynnetään Mercedes-Benzin uusinta avustinteknologiaa. Vakiovarusteisiin kuuluu esimerkiksi oppiva, ääniohjattava ja kustomoitava MBUX-infotainment-järjestelmä (Mercedes-Benz User Experience).

Tekoälyyn perustuva järjestelmä kykenee oppimaan ja reagoimaan kuljettajan toiveisiin Hey Mercedes -äänikomennon herättämänä.

B-sarja kykenee tietyissä tilanteissa puoliautomaattiseen ajamiseen Driving Assistance –varustepaketin avulla.

S-sarjasta peräisin oleva teknologia perustuu Distronic-vakionopeusavustimen, aktiivisen hätäjarruavustimen sekä aktiivisen kaista-avustimen yhteistoimintaan.

Kamera- ja tutkajärjestelmänsä avulla auto näkee jopa 500 metrin päähän eteenpäin, ja toimintoja täydennetään kartta- ja navigointitietojen avulla.

Vakiovarusteena on aktiivinen jarrutusavustin, joka reagoi myös tietä ylittäviin jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin. Lisävarusteina on saatavana ennakoiva Pre-Safe-turvajärjestelmä.

Tehokas 2-litrainen dieselmoottori ja 8G-DCT-kaksoiskytkinvaihteisto

Debyyttinsä Mercedes-Benzin mallistoissa tekee poikittain asennettu versio 2-litraisesta OM 654 -dieselmoottorista (110/140 kW).

Sen tehokas pakokaasujen käsittely perustuu SCR-katalysaattoriin ja moninkertaiseen pakokaasujen takaisinkierrätykseen.

Toinen dieselvaihtoehto on A-sarjasta tuttu 1,5-litrainen OM 608 -moottori. 

Bensiinivaihtoehdot ovat 1,3-litraiset M 282 -moottorit (100/120 kW).

OM 654 -dieselmoottori on noin 16 prosenttia kevyempi ja 10 kW tehokkaampi kuin edeltäjänsä.

Uutta B-sarjassa on myös teräsmäntien edistyksellinen yhdistäminen täysalumiinisen sylinteriryhmän kanssa, jonka sylintereiden liukupinnoissa on AMG-moottoreista tuttu Nanoslide-pinnoite. 

Sylinteripituus on nyt 90 milliä entisen 94 millin sijaan. Ratkaisulla moottorista on saatu entistä kompaktimpi ja pakokaasun jälleenkäsittelykomponentit on voitu kiinnittää suoraan moottoriin.

OM 654 -moottoriperhe täyttää jo nyt Stage 2 RDE -kulutusnormin (Real Driving Emissions), joka tulee voimaan vuonna 2020.

B-sarjan aloitusmoottorit ovat:

  • B 180 (100 kW/136 hv, 200 Nm) 7G-DCT-vaihteistolla: kulutus 5,4-5,6 l/100 km, CO2-päästöt 124-128 g/km
  • B 200 (120 kW/163 hv, 250 Nm 7G-DCT-vaihteistolla: kulutus 5,4-5,6 l/100 km, CO2-päästöt 124-129 g/km
  • B 180 d (85 kW/116 hv, 260 Nm 7G-DCT-vaihteistolla: kulutus 4,1-4,4 l/100 km, CO2-päästöt 109-115 g/km
  • B 200 d (110 kW/150 hv, 320 Nm 8G-DCT-vaihteistolla: kulutus 4,2-5,4 l/100 km, CO2-päästöt 112-119 g/km
  • B 220 d (140 kW/190 hv, 400 Nm 8G-DCT-vaihteistolla: kulutus 4,4-4,5 l/100 km, CO2-päästöt 116-119 g/km

B-sarjan alustaratkaisuksi voi valita vakiovarusteisen madalletun mukavuuspainotteisen jousituksen tai aktiivisen mukautuvan iskunvaimennuksen.

Sähköisesti ohjattu aktiivinen iskunvaimennus seuraa jatkuvasti ajotilannetta ja sopeuttaa jokaisen pyörän vaimennuksen erikseen alustan mukaiseksi.

Kaikissa B-sarjan versioissa etupyörien tuenta perustuu McPherson-rakenteeseen alumiinisilla kolmiotukivarsilla ja alumiinisilla pyörännavoilla.

Jousituksen rakenteessa jousitettu massa on pyritty pitämään mahdollisimman alhaisena. Taka-akselia kannattaa apurunko, joka on kytketty korirakenteesta irti kumityynyjen avulla – näin värinät ja äänet välittyvät mahdollisimman vähäisessä määrin alustasta koriin.

Alumiinin osuus alustan komponenttien materiaalina on kaiken kaikkiaan yksi tämän autoluokan suurimpia. Pienempimoottorisessa malleissa on yhdystukitaka-akseli.

Pohjois-Suomessa musta päivä liikenteessä

Matti Sulanto.

Arkistokuva.

5.10.2018 22.10

Perjantaipäivä osoittautui Oulun ja Lapin läänien alueella vaaralliseksi tieliikenteessä.

Lumi ja liukkaus muuttivat ajo-olosuhteet vaikeiksi, minkä seurauksena peltiä ruttaantui runsaasti. Iso osa autoilijoista oli lisäksi liikkeellä kesärenkailla.

Oulun ja Lapin läänien alueella poliisille ilmoitettiin alustavan tiedon mukaan yhteensä lähes kuudestakymmenestä liikenneonnettomuudesta kello 18 mennessä.

Vakavilta seurauksiltakaan ei vältytty

Vaalassa menehtyi ulkomaalainen mies auton suistuttua ojaan yöllä noin klo 01.30 aikaan. Toinen autossa ollut loukkaantui jonkin verran.

Raahelainen mies menehtyi puolestaan Raahessa Kasitiellä ajauduttuaan vastaan tulevan rekan eteen. Rekan lastina oli nestekaasua, auton säiliöt säilyivät kuitenkin ehjinä törmäyksessä.

Kolmas kuolonuhrin vaatinut onnettomuus tapahtui Siikalatvan Pulkkilassa Uljuantiellä klo 15.35 aikaan, jossa auto suistui ojaan ja törmäsi ojarumpuun.

Autossa yksin ollut nuorehko nainen sai surmansa.

Lapissa, lähinnä Rovaniemen seudulla oli yhteensä 25 liikenneonnettomuutta, Kainuun alueella 14, Koillismaalla 6, Jokilaaksojen alueella 7 ja Oulun seudulla 5 kappaletta.

Suurimmassa osassa näistä onnettomuuksista vältyttiin vakavammilta seurauksilta.

Poliisi kehottaa noudattamaan erityistä varovaisuutta liikenteessä vaativien olosuhteiden vuoksi.


WRC: Tänakilla on 28,8 sekunnin johto perjantain jälkeen – Sunisen matka keskeytyi

TGR

Ott Tänak johtaa selvästi Walesin rallia.

5.10.2018 21.40

  

Kun Walesin MM-rallin perjantai on ajettu on Toyotan Ott Tänak selvässä johdossa. Toisena tuleva Hyundain Thierry Neuville on jäänyt jo 28,8 sekuntia.

Päivän aikana Tänak ajoi viisi pohja-aikaa kahdeksasta erikoiskokeesta.

Kolmantena ajaa Tänakin tallikaveri Jari-Matti Latvala. Hän on Neuvillen perässä vain 2,5 sekuntia.

Latvalan perässä tulee kolmas Toyota-kuljettaja, Esapekka Lappi. Hän on jäänyt Latvalasta 4,6 sekuntia.

Fordin Teemu Suninen oli vielä iltapäivän alussa mukana kärkikamppailussa, mutta auto lipsahti käsistä EK9:llä.

– Osuin sisäreunassa kiveen, tuli rengasrikko ja seuraavassa kunnon vasurissa jotain hajosi ja siitä menimme ulos tieltä, Suninen kertasi tapahtunutta.

Matka päättyi siihen ja Suninen jatkaa kisaa lauantaina kaukana kärjestä.

WRC2-luokassa Kalle Rovanperä on ajanut Škodallaan vakuuttavasti. Hänen johtonsa luokan kakkoseen on nyt melkein minuutin. Toisena on tallikaveri Pontus Tidemand.

– Ajan normaalia ajoani. Tuntuu, että meidän täytyy olla todella rohkeita saadaksemme hyviä aikoja. Joka paikkaan tultaessa tuntuu todella liukkaalta. Otin aika varovaisesti välttääksemme osumasta kiviin, Rovanperä kommentoi päiväänsä.

Walesin MM-ralli jatkuu lauantaina. Ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta, joille yhteismittaa kertyy 150,24 kilometriä.

Walesin MM-rallin tilanne perjantain jälkeen

1.    O. TÄNAK          1:06:04.3    Ero kärk.
2.    T. NEUVILLE            +28.8     +28.8
3.    J. LATVALA                 +2.5     +31.3
4.    E. LAPPI                    +4.6     +35.9
5.    S. OGIER                   +2.3     +38.2
6.    C. BREEN                +10.6     +48.8
7.    H. PADDON            +17.6     +1:06.4
8.    M. OSTBERG            +2.0     +1:08.4
9.    A. MIKKELSEN       +15.9     +1:24.3
10.    K. ROVANPERÄ +1:44.1     +3:08.4
11.    P. TIDEMAND      +58.6     +4:07.0
12.    G. GREENSMITH   +7.7     +4:14.7
13.    T. CAVE                +18.1     +4:32.8
14.    D. BOGIE             +20.0     +4:52.8
15.    S. LEFEBVRE        +10.7     +5:03.5
16.    J. HUTTUNEN       +4.9     +5:08.4