Maailman suurin taksiteknologiayhtiö iCabbi sekä suomalaiset taksiyhtiöt Lähitaksi, Taksi Tampere ja Otaxi ovat ottaneet käyttöön yhteisen taksisovellusratkaisun. Tämän ansiosta Lähitaksin, Taksi Tampereen ja Otaxin asiakkaat voivat tilata taksin omalla sovelluksellaan useilla eri paikkakunnilla ilman uuden sovelluksen lataamista. Verkosto kattaa yli puoli Suomea sekä yhteensä yli 80 kaupunkia Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Taksisovellusverkosto hakee aina siihen kuuluvan paikallisen, luotettavan ja turvallisen taksin. Asiakas voi käyttää omaa sovellustaan esimerkiksi Helsingissä, Rovaniemellä, Oulussa, Tampereen seudulla, Pohjois-Pohjanmaalla tai Tunturi-Lapissa, ja sovellus ohjaa tilauksen automaattisesti paikalliselle verkostoon kuuluvalle taksiyhtiölle. iCabbin verkostoon liittyvien taksiyhtiöiden ja yrittäjien määrä kasvaa jatkuvasti globaalisti.
”Olemme iloisia voidessamme tuoda markkinoille uuden innovaation yhdistämällä kalustomme valtakunnalliseksi suomalaiseksi taksiverkostoksi. Visiomme on asettaa taksiyhtiöt liikkumispalveluiden keskiöön. Uskomme, että tavoitteen saavuttamisessa yhteistyö on ratkaisevan tärkeää. Asiakkaat haluavat helppoutta ja vaivattomuutta – mahdollisuuden käyttää samaa sovellusta kyydin tilaamiseen kaikkialla. Vaikka taksiala on perinteisesti ollut paikallista liiketoimintaa, käyttöön ottamamme roaming-toiminnallisuus sekä taksiyhtiöiden valmius toimia yhteistyötä ja kilpailua yhdistävässä niin sanotussa coopetition-mallissa mahdollistaa sen, että voimme tarjota asiakkaille saman palvelun koko maassa. Asiakkaamme ovat kunnianhimoisia ja eteenpäin katsovia. He eivät toimi enää pelkästään alueellisesti, vaan yhä useammin valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti”, kertoo iCabbin markkinointijohtaja Sinead Gillet.
”Vihdoin asiakas voi vain yhtä appia käyttämällä luottaa siihen, että hän saa turvallisen ja luotettavan taksin yli puolessa Suomea ja lukuisissa maissa ulkomailla. Samoin ulkomailta Suomeen matkustavat pystyvät käyttämään omaa tuttua appiaan, ja tietävät saavansa luotettavan ja turvallisen taksin”, tiivistää Lähitaksin toimitusjohtaja Petri Aarnio.
Kyseessä on merkittävä avaus kotimaisilta taksiyhtiöiltä ja samalla uusi paikallisten taksiyhtiöiden globaali vaihtoehto alustatalouteen perustuvalle halpataksimallille. Lähitaksi, Otaxi ja Taksi Tampere tunnetaan turvallisuudesta, luotettavuudesta ja koulutetuista kuljettajista. Jokaisessa yhtiössä on laadunvalvonta, joka valvoo palvelun laatua ja turvallisuutta. Kyseiset taksitoimijat vastaavat merkittävissä määrin myös Kela-kuljetuksista eri puolilla Suomea.
”Yhteinen sovellusverkosto avaa asiakkaillemme uusia mahdollisuuksia käyttää palveluamme laajemmin kuin koskaan aiemmin. Haluamme aktiivisesti mahdollistaa asiakkaillemme sovelluksemme kattavamman käytön – yhteistyön avulla rakennamme Taksi Tampereen asiakkaille entistä paremman ja kilpailukykyisemmän palvelun, kertoo Taksi Tampereen toimitusjohtaja Tero Kallio.
”Asiakkaan näkökulmasta tärkeintä on helppous. Yksi sovellus riittää, vaikka matkustaisi toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Verkosto varmistaa, että kyyti hoituu aina paikallisen luotettavan taksiyhtiön kautta, oli Otaxin sovellusasiakas sitten Oulun rotuaarilla tai Barcelonan La Ramblalla”, toteaa Otaxin toimitusjohtaja Ville-Veikko Pohjola.
Jos esimerkiksi Otaxin sovelluksen käyttäjä tilaa taksin Helsingissä, kyydin tulee ajamaan Lähitaksin auto. Jos Taksi Tampereen sovelluksen käyttäjä tilaa kyydin Oulussa tai Kuusamossa, kyydin hoitaa Otaxi. Sama logiikka toimii myös ulkomailla. Esimerkiksi Rovaniemelle matkustava brittiläinen turisti tai Hollannista Suomeen saapuva liikematkustaja voi käyttää omaa taksisovellustaan Suomessa ilman uuden sovelluksen lataamista. Kyydin hoitaa paikallinen suomalainen taksi.
Kyydin voi tilata myös ennakkoon, ja sovellus näyttää kyydin kiinteän hinnan etukäteen. Kyyti maksetaan sovelluksella tai autossa. Hinta muodostuu aina paikallisen verkostoon kuuluvan taksiyhtiön hinnaston mukaan. Isossa-Britanniassa kyyti maksetaan toistaiseksi autossa. Sovellus opastaa tämän käyttäjälleen.
Suomessa sovellusverkosto toimii tällä hetkellä seuraavilla alueilla:
Uusimaa, Helsinki, Espoo, Vantaa, Riihimäki, Tampere, Oulu, Lapin Rovaniemi ja Tunturi-Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kuusamo, Ruka, Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala ja Lempäälä.
Ulkomailla sovellusverkosto toimii yli 80 kaupungissa seuraavissa maissa:
Englanti, Wales, Skotlanti, Pohjois-Irlanti, Irlanti, Hollanti, Espanja, Belgia, Ruotsi ja Yhdysvallat.
Lue myös
Autoliitto vaatii: Suomeen pikaisesti polttoaineiden väliaikainen veroale!
Sovellussirkus sulkeutuu: Helsinki rakentaa pysäköinnistä yhden oven hotellin
Uusi käytettyjen autojen kauppa avautuu toukokuussa Tuusulaan
Moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden vakavat vammat kohdistuvat eri tavoin!
Rattijuoppo törmäsi omakotitalon terassiin!
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //
















