Koti Blogi Sivu 2083

Liikennekasvatuksen ideakilpailun voitto Tuusulaan ja Lappeenrantaan

Kuva: Liikenneturva / Nina Mönkkönen.

Liikenneturva järjesti opettajille liikennekasvatuksen ideakilpailun, jonka tavoitteena oli nostaa esille turvallisen liikkumisen tukemista kouluissa.

Kilpailun teemana oli pimeällä liikkuminen ja heijastimen käyttö.

Liikennekasvatus on vaikuttavaa, kun se yhdistyy oppilaan omiin kokemuksiin ja lähiympäristössä liikkumiseen. Kannuste oppilaan omaan oivallukseen näkyi voittajakaksikon toimintamalleissa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikenneturvan kilpailuun saapui yhteensä 27 ehdotusta eri puolilta Suomea. Liikenneturvan suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen on erityisen ilahtunut siitä, että monesta ideasta näki, että liikennekasvatus koetaan kouluissa tärkeäksi teemaksi ja sitä myös toteutetaan pitkäjänteisesti ja säännöllisesti.

– Kouluissa tehdään paljon liikennekasvatusta ja kehitetään omia toimintamalleja. Ideakilpailua lähdettiin toteuttamaan, koska opettajat ovat toivoneet tietoa erilaisista toteutuksista ja kokeiluista, kuinka liikenneaiheita on käsitelty oppilaiden kanssa. Toivotaan, että tällaiset kilpailut yhtenä kannustavat jakamaan omia liikennekasvatuksen toteutusideoita ja keskustelemaan ratkaisuista niin oman koulun opettajayhteisöissä kuin erilaisissa verkostoissa, Markkanen selventää.

Liikennekasvatus on vaikuttavaa, kun se yhdistyy oppilaan omiin kokemuksiin ja lähiympäristössä liikkumiseen.

Liikenneturvan opettajille tekemään kyselyyn* vastanneista opettajista tosin vain joka neljäs kertoo, että oppilaat ovat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa liikennekasvatukseen liittyvää toimintaa.

Voittajaideoiden vahvuus on siinä, että kummassakin oppilaiden osallisuus ja omat oivallukset toteutuvat hyvin.

Heijastimen käyttö innosti luomaan uudenlaisia toimintaideoita

Kilpailun voittajiksi valittiin kaksi toimintaideaa: tuusulalaisen Hyökkälän koulun luokanopettaja Mia Jussilan ”Heijastinbongaus” ja lappeenrantalaisen perhepäivähoitaja Satu Kuivasen ”Näkymättömästä loistavaksi”.

Kilpailun raati kehui Jussilan Heijastinbongausta hauskasta tutkimuksellisesta otteesta, joka suorien vastausten sijaan tarjoaa oppilaille mahdollisuuden oivaltaa itse. Toimintaidea myös laajentuu luokan työskentelystä koko koulun tasolle.

– Koulussamme liikennekasvatusta pidetään säännöllisesti esillä. Koko koulun teemaviikko varmistaa sen, että asiaa tulee käsiteltyä vuosittain kaikissa luokissa. Liikennekasvatusta toteutan hyvin keskustelevasti, se ei ole mitään opettajan yksin pajatusta. Asennekasvatus onkin tehokkainta silloin, kun oppilaat saavat itse oivaltaa, miksi jokin asia on tärkeää, Jussila kertoo.

Kuivasen ideaa kiiteltiin siitä, että se oli lähtenyt lasten omasta uteliaisuudesta. Askarruttavaa asiaa oli lähdetty ihmettelemään yhdessä lasten kanssa tavalla, jota on helppo varioida eri-ikäisten oppilaiden kanssa tai toteuttaa esimerkiksi isojen ja pienten oppilaiden yhteistyönä kummiluokkatyöskentelyssä.

– Perhepäivähoitajana koen, että turvallisen liikkumisen taidot ovat niitä arjessa tarvittavia perustaitoja, joita haluan kasvattajana vahvistaa. Kun lapset kiinnostuvat jostakin teemasta, pyrin tarttumaan siihen ja ohjaan kiinnostusta eteenpäin. Mielestäni lapsi ymmärtää myös heijastimen tärkeyden paremmin, kun kasvattaja kannattelee lapsen omaa innostusta ja kiinnostusta ja tarjoaa mahdollisuuksia tutkia ja oivaltaa, Kuivanen kertoo.

Kilpailun voittajat saavat palkinnoksi Risto Räppääjä liikenteessä -kirjat koko opetusryhmälle tai lahjoitettavaksi esim. koulun kirjastoon (30 kpl kirjoja). Palkinnon lahjoitti kustannusosakeyhtiö Tammi.

Tutustu toimintavinkkeihin.

*Liikenneturva kartoitti opettajien kokemuksia liikennekasvatuksen toteuttamisesta sähköisellä kyselyllä syksyllä 2018. Kyselyyn vastasi yhteensä 329 opettajaa suomenkielisistä kouluista eri kouluasteilta. Kyselyn tulokset julkaistaan laajemmin Educa-messujen (25.-26.1.) yhteydessä.​

Myymälävarkaat pakenivat poliisia varastetulla pakettiautolla — poliisi epäilee kuljettajaa yhdeksästä eri rikkomuksesta

Kuva: CvB.

Varhain lauantaiaamuna kaksi kuopiolaista miestä kävivät anastamassa tuotteita kuopiolaisesta K-Marketista ja poistuivat paikalta pakettiautolla.

Poliisin tiedotteen mukaan K-Marketin vartija ilmoitti asiasta hätäkeskukseen ja kertoi, että pakettiauton kuljettaja oli vaikuttanut päihtyneeltä.

Poliisipartio lähti tavoittamaan anastuksesta epäiltyjä, jotka olivat poistuneet K-Marketilta Viitostielle etelän suuntaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Partio tavoitti pakettiauton Viitostiellä Paukarlahden tienoilla ja yritti saada auton kuljettajan pysähtymään näyttämällä tälle pysäytysmerkkiä.

Poliisin mukaan kuljettaja ei reagoinut näytettyyn merkkiin vaan jatkoi ajamista etelän suuntaan ajonopeuden vaihdellessa 60-90 km/h välillä.

Poliisin jatkuvasta pysäytysmerkin näyttämisestä huolimatta matka jatkui Oravikoskelta Lempyyn suuntaan ajonopeuden vaihdellessa 40-80 km/h välillä. Lempyyn kohdalla pakettiauton kuljettaja kääntyi ysitielle Kuopion suuntaan ja ajoittain ajoneuvon nopeus nousi 80 km/h rajoitusalueella 121 km/h.

Koska pakettiauton kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaa pysäytysmerkkiä, toinen poliisipartio asetti piikkimaton Ysitielle ennen moottoritietä.

Poliisin mukaan pakettiauton kuljettaja yritti väistää piikkimaton mutta poliisi onnistui nopealla reagoinnilla siirtämään piikkimattoa ja pakettiauton kuljettaja ajoi sen yli, jonka seurauksena pakettiauton oikea eturengas sekä takarengas puhkesivat.

Matkateon käytyä mahdottomaksi, pakettiauton kuljettaja pysäytti auton hieman ennen moottoritien liittymää. Poliisin lähestyessä pakettiautoa, kuljettaja yritti vielä lähteä liikkeelle mutta pakettiauton moottori sammui.

Lukittautuivat autoon

Poliisin tiedotteen mukaan pakettiautossa olleet henkilöt lukitsivat auton ovet ja poliisi joutui rikkomaan kuljettajan oven ikkunan saadakseen henkilöt ulos autosta.

Kiinnioton yhteydessä pakettiauton mieskuljettaja yritti käyttää väkivaltaa poliisia kohtaan ja hänen kiinniottamisessa poliisi joutui käyttämään poliisikoiraa.

Kiinnioton jälkeen poliisin kuljettajalle suoritetun huumepikatestin mukaan kuljettaja oli ajanut autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Poliisin mukaan pakettiauto oli anastettu aiemmin yöllä Kuopiosta ja auton sisällä oli anastetuksi epäiltyä omaisuutta.

Poliisi epäilee pakettiauton kuljettajaa moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, varkaudesta, näpistyksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Pakettiauton kyydissä ollutta miestä epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, varkaudesta ja näpistyksestä.

Poliisi etsii taksia Turussa — asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi?

Clas von Bell

Lounais-Suomen poliisin saaman ilmoituksen mukaan taksin asiakas on neljän jälkeen sunnuntaiaamuna joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.

Ilmoituksen mukaan ulkomaalaistaustainen taksinkuljettaja oli kyydin jälkeen tunkeutunut asiakkaansa asunnolle jossa epäilty rikos on tapahtunut.

Poliisi pyytää havaintoja tummahkosta henkilöautomallisesta taksista ja tämän mahdollisesti Lähi-idän juurilta olevasta tummahkosta ja hoikasta kuljettajasta, joka on ajanut Turun keskustan ja Haritun kaupunginosan välillä.

Havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi .

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Mitsubishin sähköauton käyttötestit alkavat Euroopassa”

On mielenkiintoista ajatella, että jo kymmenen vuotta sitten ajettiin Euroopassa sähköautojen käyttötestejä. Välillä tuntuu, että näitä testejä on jo ajettu yli kymmenen vuotta, eikä vielä ole päästy paljon pidemmälle. Mitsubishin i-MiEV -auton toimintamatka tosin oli 10 vuotta sitten vain 144 kilometriä.

Mitsubishin i-MiEV-autoja on vielä liikennekäytössä Suomessa toista kymmentä, joista neljä on Kittilässä.

Mitsubishin sähköauton käyttötestit alkavat Euroopassa

Mitsubishi i-MiEV (Mitsubishi innovative Electric Vehicle) -sähköauton käyttötestit alkavat Euroopassa tammikuun aikana. i-MiEV on ensimmäinen sähköautomalli, jonka mikään merkittävimmistä autonvalmistajista tuo markkinoille jo tämän vuoden aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Käyttötesteissä on mukana 12 kappaletta i-MiEV -sähköautoja, jotka nähdään ensimmäiseksi arkipäivän liikenteessä Espanjassa, Hollannissa ja Isossa-Britanniassa. Näistä maista testaus laajenee muualle Eurooppaan tämän vuoden kuluessa.

Tähän mennessä i-MiEV -mallin ominaisuuksia jokapäiväisessä ajossa on testattu Japanissa, Uudessa Seelannissa ja Yhdysvalloissa. Auto lanseerataan ensimmäiseksi Japanissa jo tulevana kesänä. Mikäli eurooppalaisten käyttötestien tulokset ovat odotetun positiivisia, i-MiEV nähdään täkäläisillä markkinoilla arvion mukaan vuoden 2010 lopulla.

Mitsubishi on viimeksi kuluneen vuoden aikana arvioinut i-MiEVin ominaisuuksia testiajoissa ja mallin soveltuvuutta vaihteleviin tarpeisiin yhteistyössä muun muassa voimayhtiöiden, paikallis- ja aluehallinnon viranomaisten sekä suurten yritysautoasiakkaidensa kanssa.

Käyttötestien uudessa vaiheessa mukaan otetaan maahantuojat Mitsubishi Motors Europen toiminta-alueella, Suomi mukaan luettuna. Tavoite on selvittää entistä perusteellisemmin sähköautojen markkinapotentiaalia, niihin kohdistuvia odotuksia ja i-MiEVin menestysmahdollisuuksia Euroopassa.

Mitsubishi i-MiEV -sähköautomalli perustuu Mitsubishi i-malliin ja edustaa tällä hetkellä yhtiön ympäristöosaamisen kärkeä. Tähän mennessä ajetuissa testeissä i-MiEVillä on saavutettu jopa 144 kilometrin toimintamatka yhdellä auton litium-ioni-akkujen latauksella EU-normien mukaan mitattuna. Auto saavuttaa jopa 130 kilometrin huippunopeuden.

Juttu oli Autotodayssa 19.1.2009

Kuljetusyritysten edunvalvoja SKAL haluaa olla mukana vähentämässä päästöjä

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Kuljetusala ottaa päästöjen alentamisen tosissaan. SKAL:n laskelmien mukaan vielä vuonna 2045 yli 80 prosenttia maanteiden tavaraliikenteen energiankulutuksesta on vielä nestemäistä dieseliä.

SKAL:n mukaan kaasu on vaihtoehto kevyimmissä yhdistelmissä ja sähkö taajamien jakeluliikenteessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Panostus uusiutuvista raaka-aineista valmistettuun dieseliin ja biokaasuun olisi Suomen tavaraliikenteelle kuitenkin paras ympäristövalinta, todetaan SKAL:n tiedotteessa.

Maanteiden tavaraliikenne käyttää tällä hetkellä vuosittain noin 1,3 miljardia litraa dieseliä.

SKAL:n mukaan on tärkeää huomata, että tavaraliikenteen energiankulutuksesta kaksi kolmasosaa liittyy raskaisiin ajoneuvoyhdistelmiin, joissa ei toistaiseksi ajoneuvoteknisistä syistä ole vaihtoehtoa nestemäiselle dieselille.

Viimeaikaisissa päästökeskusteluissa kärkeen nostetulla sähköllä on SKAL:n mukaan paikkansa kevyimmissä jakelukuljetuksissa, tosin esimerkiksi pakettiautokuljetukset edustavat vain yhtä prosenttia tavaraliikenteen energiankulutuksesta.

Koska dieseliä käytetään vielä pitkään, päästöjen kannalta on ratkaisevaa, mistä se valmistetaan.

Ympäristöystävällisemmän dieselin saatavuus kohtuulliseen hintaan edellyttää raskaan liikenteen dieselin polttoaineveron alentamista ja jakeluvelvoitteen kasvattamista.

SKAL esittää liikenteen verotuksen kokonaisuudistusta, jossa verotuksen tavoitteeksi otettaisiin liikenteen päästöjen vähentäminen ja Suomen kilpailukyvyn tukeminen.

Maanteiden tavaraliikenteessä käytettävän polttoaineen verotusta kevennettäisiin ottamalla käyttöön ammattidiesel, jolloin tuettaisiin fossiilista dieselöljyä kalliimman uusiutuvan dieselin osuuden kasvattamista kilpailukyvyn kärsimättä.

SKAL vaatii seuraavaa eduskuntaa laittamaan tiet kuntoon, sillä huonokuntoinen tieverkko lisää polttoaineen kulutusta ja heikentää liikenneturvallisuutta.

SKAL esittää miljardin euron vuotuista lisäpanostusta tiestön ylläpitoon ja kehittämiseen. Liikenneverkkoa tulee kehittää parlamentaarisessa ohjauksessa ja 12 vuoden sykleissä.

Miljardin vuotuisesta summasta SKAL ohjaisi 300 miljoonaa euroa perustienpidon rahoitustasoon, toiset 300 miljoonaa euroa tulisi vuosittain tiestön korjausvelan poistamiseen ja suurin erä, 400 miljoonaa euroa, tasokorotukseksi tiestön kehittämisinvestointeihin.

SKAL:n mukaan panostus maksaisi itsensä takaisin turvallisuutena ja kilpailukykynä.

 

Ralli: Kim Forsgren oli ylivoimaisesti nopein juniori Iisalmessa

Kim Forsgren ajoi RSJM-luokan voittoon. Kuva Taneli Niinimäki/AKK.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan(RSJM) kausi 2019 käynnistyi lauantaina Iisalmessa. Kim Forsgren ajoi luokan ylivoimaiseen voittoon. Yleiskilpailun voitti lisäluokissa ajanut Pekka Keski-Korsu.

Forsgrenin voiton salaisuutena oli kanssakilpailijoita tasaisempi vauhti. Tasaisuudesta ja hyvästä vauhdista kertovat viidet pohjat kuudeen erikoiskokeen mittaisessa kilpailussa. Sekuntitaistot kääntyivätkin jatkuvasti Forsgrenin eduksi.

Lopulta voittajan kaula toiseksi ajaneeseen Kristian Niemiseen oli 28 sekuntia.

– Hyvät fiilikset, kerran onnisti. Viime viikonloppuna sai jo hyviä kilometrejä alle ja täällä jatkui voittaminen. Hyvää ajamista, Forsgren hehkuttaa.

Kilpailun loppupuolelle mahtui myös omanlaista draamaansa, sillä maaliin selviämistä Forsgren joutui hetken jännittämään.

– Viimeinen pätkä mentiin ilman kytkintä. Riskejä on, kun raakana laittaa vaihdetta silmään, mutta päästiin maaliin, kuljettaja toteaa.

Vakuuttava voitto antoi Forsgrenille rutkasti itseluottamusta. Lähtökohdat jatkoon ovatkin varsin herkulliset, ja nuorukaisen mielessä on lähteä voittamaan jokaista muutakin kilpailua. Viime kaudellakin vauhti oli jo hyvää, mutta Forsgrenin huolena olivat tekniset ongelmat.

Niemisen takana viimeisen paikan kolmen joukossa nappasi Timi Niini. Niini avasi kilpailun ajamalla pohjat ensimmäiselle erikoiskokeelle, mutta tuon jälkeinen epätasaisuus pudotti hänet kolmannelle sijalle. Niini hävisi toisen sijan viiden sekunnin erolla.

Iisalmen ralli oli ensimmäinen RSJM-sarjan kahdesta kauden talvirallista. Kausi jatkuu helmikuun puolivälissä Kouvolassa.

RSJM Iisalmi

1. Kim Forsgren (MäntsMK) 37:36,6

2. Kristian Nieminen (Toivakka AUK) 38:04,7 +28,1

3. Timi Niini (SaloUA) 38:09,8 +33,2

4. Mikko Hast (RoiUA) 38:14,8 +38,2

5. Jere Ämmälä (RaisUA) 39:03,0 +48,2

Nuorten SM -luokka

1. Petteri Jäppinen (RiiUA) 38:08,0

2. Niklas Heino (KSAU) 38:17,7 +9,7

3. Verneri Säisä (IisUA) 38:19,4 +11,4

4. Miko Kiminki (LapinIAU) 38:47,8 +39,8

5. Sami-Matti Trogen (LvUA) 38:58,1 +50,1

V1600 ja Trophy -luokka

1. Jere Paananen (KongUA) 39:59,1

2. Rainer Karvonen (IisUA) 42:09,6 +2:10,5

Naisten Cup -luokka

1. Elina Valtaala (KuortUA) 41:01,9

2. Jonna Valme (RaisUA) 42:01,3 +59,4

Ny Teknik: Ruotsin uusi hallitus aikoo kieltää bensiini- ja dieselautojen myynnin

Kuva: CvB.

Ny Teknik -lehti kertoo Ruotsin uuden hallituksen kaavailevan uusien bensiini- ja dieselautojen myynnin.

Kyse on hallituksen perustamiseen liittyvän sopimuksen sisällöstä. Sopimus, joka on saanut nimekseen ”Januariöverenskommelsen”, pitää sisällään kohdan, jossa bensiini- ja dieselautojen myynti loppuisi Ruotsissa vuonna 2030.

Sopimuksen takana ovat sosiaalidemokraatit, ympäristöpuolue, keskustapuolue ja liberaalit.

Sopimuksen käytännön toteutus on vielä päättämättä. Jutun mukaan on esimerkiksi epäselvää, miten hybridit käsiteltäisiin.

Tänä vuonna olisi tarkoitus sopia tarkemmin toteutuksesta.

Ruotsissa autoala on reagoinut voimakkaasti kaavailuihin, todetaan Nyt Teknik -lehden jutussa.

Oletko iäkäs kuljettaja? Testaa tästä autosi turvallisuuden!

Kuva: Liikenneturva / Aleksi Makkonen.

Erilaisista auton ajamista helpottavista järjestelmistä ja turvatekniikoista voi olla paljon hyötyä erityisesti iäkkäille, mutta mistä lähteä liikkeelle, jos aihealue on kovin vieras?

Liikenneturvan uusi Pirssipuntari-testi selvittää auton turvallisuuden – ja antaa vinkit mahdollisimman turvallisen auton hankintaan.

Oman auton käyttö on monelle ikääntyneelle tärkeä tekijä niin arkisten asioiden hoitamisessa kuin sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessäkin.

Auton käyttöä voi helpottaa monilla pienillä apuvälineillä, kuten turvavyön vetimillä. Itse ajamiseen voi taas saada paljonkin apua ja hyötyä erilaisista turvatekniikoista ja muista ajoa helpottavista järjestelmistä.

– Erityisesti iäkkäille kuljettajille voi olla paljon hyötyä esimerkiksi automaattivaihteistosta. Automaatilla ajaessa jää enemmän resursseja nopeasti muuttuvissa liikennetilanteissa toimimiselle, kertoo Liikenneturvan suunnittelija Mia Koski.

Erilaiset turvajärjestelmät kannattaa siis huomioida autoa vaihtaessa. Turvallisuuden kannalta tärkein kolmikko on ajonvakautusjärjestelmä, hätäjarrutusjärjestelmä sekä kaistalla pysymisen avustimet.

– Nämä aktiiviset turvajärjestelmät pyrkivät auttamaan kuljettajaa vaaratilanteiden kehittyessä siten, ettei onnettomuutta tapahtuisi ollenkaan. Vaikka auto olisi varustettu viimeisimmillä turvatekniikan innovaatioilla, on silti ajettava vastuullisesti. On myös syytä muistaa, että mahdollisen onnettomuuden sattuessa turvatekniikka ei auta, jos kuskilla ei ole perusasiat kuten vaikkapa turvavyön käyttö kunnossa, muistuttaa Koski.

Liikenneturvan kyselyssä* 59 prosenttia suomalaisista oli samaa mieltä siitä, että ikäautoilijat ovat usein harkitsevia kuljettajia ja miettivät tarkoin sitä, milloin lähtevät liikenteeseen.

– Ikä ei yksin määritä ajokykyä, vaikka ajan myötä kehon toimintakyky heikkeneekin vääjäämättä. Usein iäkkäät kuljettajat tiedostavat nämä muutokset ja kompensoivat niitä iän tuomalla kokemuksella ja rauhallisella ajotavalla. Tämä on selkeä vahvuus liikenteessä, johon turvatekniikka tuo vielä hyvän lisämausteen, Koski sanoo.

Pirssipuntarista apua turvallisen auton valintaan

Liikenneturva uusi ja erityisesti iäkkäille suunnattu Pirssipuntari-testi auttaa arvioimaan oman auton turvallisuutta liikenteessä.

– Pirssipuntari keskittyy ajoneuvon kuntoon tehden samalla olemassa olevan ja hyväksi havaitun turvatekniikan tutuksi. Testi antaa myös hyvää osviittaa siihen, millaisia ominaisuuksia seuraavaksi hankittavalta autolta kannattaisi edellyttää, selvittää Koski.

Tutustu ja tee Pirssipuntari-testi osoitteessa www.liikenneturva.fi/pirssipuntari. Saat vastauksistasi sinulle räätälöidyn palautteen sekä vinkkilistan huomioon otettavista asioista.

*Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy toukokuussa 2017. Kaikkiaan haastateltiin 1035 henkilöä, joista autoilijoita oli 79 prosenttia.

Tänä vuonna Helsinkiin tulee runsaasti lisää kaupunkipyöriä – ja lisäksi 88 uutta asemaa

Kuva: CvB.

Kesällä 2019 Helsingissä on käytössä nykyisen 150 aseman ja 1500 kaupunkipyörän lisäksi 88 uutta asemaa ja 880 uutta pyörää yhä laajemmalla alueella. Laajennuksen lisäksi joitain uusia asemia sijoitetaan myös nykyiselle alueelle.

HKL:n tiedotteen mukaan asemia on sijoitettu erityisesti työpaikka- palvelu- ja asuinkeskittymien ja raideliikenteen pysäkkien läheisyyteen – sinne missä ihmisiä eniten on. Järjestelmää koskevien päätösten mukaisesti suunnittelussa painotettiin erityisesti Itä-Helsinkiä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

HKL kysyi myös kaupunkilaisten mielipidettä uusien asemien sijoittelusta Kerrokantasi-palvelussa, ja vastauksia saatiin huimat 8336 kappaletta.

Kaupunkipyörät vuosi vuodelta suositumpia

Helsingin ja Espoon kaupunkipyörillä poljettiin vuonna 2018 yli kolme miljoonaa matkaa. Koko kauden käyttäjäksi rekisteröityneitä oli noin 48 500, viikkokäyttäjiä noin 6 300 ja päiväkäyttäjiä arviolta noin 15 000.

Myös kaupunkipyöräkausi on pidentynyt – viime vuonna keltaisilla pyörillä poljettiin Helsingissä huhtikuusta lokakuun loppuun asti.

Kaupunkipyörien suosio on ylittänyt myös taloudelliset tavoitteet, sillä viime kauden Helsingin kaupungin rahoitusosuus on saatu katettua lähes täysin kaupunkipyörien käyttäjien maksuilla.

Helsingissä pyörien käyttöaste on kansainvälisesti verrattuna korkea, noin 9 matkaa jokaisella pyörällä päivittäin.

Monessa muussa kaupungissa vastaavissa järjestelmissä pyörillä tehdään noin 4 matkaa päivässä. Laajennuksen yhteydessä hankittavilla uusilla pyörillä voidaan helpottaa korkean käyttöasteen tuomia haasteita pyörien saatavuudessa.

Seuraava kaupunkipyöräkausi käynnistyy Helsingissä ja Espoossa 1.4.2019 ja aluksi käytössä on pääosin edellisvuoden asemaverkosto.

Helsingissä palvelun laajennukseen kuuluvat uudet asemat saadaan käyttöön arviolta toukokuun alussa. Rekisteröityminen avataan aiempien kausien tapaan noin pari viikkoa aiemmin.

Tästä HSL:n asemakartasta pääsee katsomaan, minne uudet kaupunkipyöräasemat on sijoitettu.

Mies menehtyi oman traktorinsa alle

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Mies menehtyi tänään päivällä Loimaalla oman traktorinsa alle.

Poliisin mukaan vuonna 1938 syntynyt mies oli korjaamassa traktoriaan, kun traktori yllättäen oli liikkunut ja pyörän edessä maassa töitä tehnyt mies jäi pyörän alle.

Poliisin tiedotteen mukaan mies menehtyi tapahtumapaikalla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //