Koti Blogi Sivu 1989

Autotoday 10 vuotta sitten: Auto voi ”kadota” laillisesti 2 päivää kolarin jälkeen

Kuva: Matti Sulanto.

Kymmenen vuotta sitten astui voimaan uusi laki, joka helpotti romuautojen poiston kaduilta ja teiltä.

Auto voi ”kadota” laillisesti 2 päivää kolarin jälkeen

Uusi laki ajoneuvojen siirtämisestä katujen ja teiden varsilta tulee voimaan 1.4.2009. Laki selkeyttää eri viranomaisten tehtäviä ja valtuuksia ajoneuvoja siirrettäessä.

Uusi laki antaa Tiehallinnolle laajemmat valtuudet poistattaa asiattomat ajoneuvot teiden varsilta. Tehokkuutta toimintaan tulee myös sitä kautta, että varastoon siirrettyjen ajoneuvojen varastointiaikaa on lyhennetty kolmesta kuukaudesta yhteen kuukauteen.

Uusi laki kumoaa lain ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä.

Ajoneuvojen siirroista vastaavat pääsääntöisesti Tiehallinto ja kunnat.

Tiehallinnolla on sekä oikeuksia että velvollisuuksia ajoneuvojen siirtämisessä. Tienpitäjän puuttumismahdollisuudet ja velvollisuudet erilaisissa häiriötilanteissa lisääntyvät uuden lain myötä huomattavasti. Tiehallinnon edellytykset huolehtia tiealueen siisteydestä paranevat, ja Tiehallinto voi sopimuksen nojalla antaa kunnalle hoidettavaksi Tiehallinnolle siirtolain mukaan kuuluvia julkisia tehtäviä.

Kunnalla on yksinään siirtovelvollisuus, kun kyseessä on romuajoneuvo, tai kun siirto suoritetaan yksityiseltä tieltä tai maastosta alueen haltijan perustellusta pyynnöstä.

Poliisin tehtävät ja velvollisuudet rajoittuvat uudessa laissa lähinnä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoon siten, että poliisi on velvollinen siirtämään ajoneuvon vain, jos siitä aiheutuu vaaraa liikenneturvallisuudelle.

Lähisiirrot ja varastosiirrot

Ajoneuvon siirto tehdään joko lähisiirtona tai varastosiirtona. Lähisiirrolla tarkoitetaan ajoneuvon siirtämistä sen alkuperäisen sijaintipaikan välittömään läheisyyteen siten, että ajoneuvo on helposti löydettävissä lähiympäristöstä.

Varastosiirrolla puolestaan tarkoitetaan ajoneuvon siirtämistä kunnan osoittamaan varastoon.

Kunnalla tulee olla käytettävissään varasto siirrettyjen ajoneuvojen säilyttämistä ja muuta käsittelyä varten. Tiehallinnon siirrot tulevat pääsääntöisesti olemaan varastosiirtoja, koska maanteiden varsilla ei yleensä ole lähisiirrolle sopivaa paikkaa.

Ajoneuvojen varsinaiset siirrot sisällytetään erikseen korvattavana työnä hoidon alueurakkasopimuksiin.

Kansalaiset voivat ilmoittaa maantienvarsille hylätyistä ajoneuvoista Tiehallinnon palvelunumeroihin: Tienkäyttäjän linja, p. 0200 2100 sekä asiakaspalvelu p. 0206 90300.

Tieto ajoneuvosta välitetään urakoitsijalle ja aluevastaavalle tai kuntaan. Urakoitsija toteaa tilanteen paikan päällä ja tilaa hinauksen. Ajoneuvon tunnistetietojen perusteella Tiehallinto tekee ajoneuvon siirto- ja korvauspäätökset keskitetysti Rovaniemellä.

Päätökset toimitetaan ajoneuvon haltijalle tai/ja omistajalle, jolla on 30 vuorokautta aikaa lunastaa ajoneuvonsa kunnan varastosta.

Lähisiirrosta ilmoitettava ajoneuvon haltijalle

Tiehallinto ilmoittaa lähisiirrosta ajoneuvon omistajalle tai haltijalle suullisesti tai kirjallisesti, tai jättää ilmoituksen näkyvälle paikalle ajoneuvoon.

Laki ei edellytä viranomaista antamaan siirtokehotusta ennen varastosiirtoon ryhtymistä. Kehottamisesta voidaan kuitenkin päättää tapauskohtaisesti.

Ajoneuvon omistaja tai haltija on velvollinen korvaamaan ajoneuvon siirtojärjestelyistä, siirtämisestä, säilyttämisestä ja hallinnoinnista aiheutuneet kustannukset.

Korvauspäätöksestä on oikeus valittaa alueen hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kunta ei ole velvollinen luovuttamaan ajoneuvoa varastosta ennen kuin kunnalle itselleen ja Tiehallinnolle aiheutuneet kustannukset on korvattu, ellei hallinto-oikeus toisin määrää.

Tiehallinnon velvollisuudet ajoneuvojen siirtämisessä

Tiehallinto on velvollinen siirtämään onnettomuusajoneuvot – myös poliisin toimesta jo lähisiirretyt ajoneuvot – kunnan ylläpitämään varastoon, kun ajoneuvo on tapahtumapaikalla vielä kahden vuorokauden kuluttua onnettomuudesta.

Se, onko ajoneuvo ollut onnettomuudessa, arvioidaan ulkoisten seikkojen perusteella paitsi moottorivikatapauksissa, jolloin sovelletaan virheellistä pysäköintiä koskevaa säännöstä tai hylättyä ajoneuvoa koskevaa säännöstä.

Tiehallinto on velvollinen siirtämään hylätyt ajoneuvot. Hylätyllä ajoneuvolla tarkoitetaan ajoneuvoa, joka arvonsa, kuntonsa ja muiden ulkoisesti havaittavien seikkojen perusteella voidaan todeta hylätyksi.

Romuajoneuvo sen sijaan on ajoneuvo, joka voidaan määritellä jätelain tarkoittamaksi jätteeksi. Romuajoneuvon poiskuljettaminen kuuluu kunnalle ajoneuvon sijaintipaikasta riippumatta; siis myös maanteiden osalta.

Tiehallinnon oikeudet ajoneuvojen siirtämisessä

Tiehallinnolla on oikeus siirtää pysäköimissääntöjen vastaisesti pysäköidyt ajoneuvot. Siirto tehdään joko varasto- tai lähisiirtona aikaisintaan kahden vuorokauden kuluttua havainnosta.

Jos virheellisesti pysäköidystä ajoneuvosta on huomattavaa haittaa tien käytölle, on Tiehallinnolla (ja poliisilla) oikeus tehdä siirto viipymättä. Sääntöjen vastaisesti pysäköidyn ajoneuvon siirtäminen perustuu aina tilannekohtaiseen harkintaan.

Jos pysäköidystä ajoneuvosta aiheutuu haittaa tien kunnossapidolle tai rakentamiselle, Tiehallinnolla on oikeus ensisijaisesti tehdä ajoneuvon lähisiirto. Jos lähisiirto ei ole mahdollinen, ajoneuvo voidaan tilapäisesti siirtää kunnan varastoon.

Ennakkoon tiedossa olevasta tiealueella tehtävästä työstä on ilmoitettava asianmukaisin alueelle sijoitetuin merkein tai ilmoituksin vähintään kahta vuorokautta ennen suunniteltua siirtoa.

Tiehallinnolla on myös oikeus siirtää tienpitäjän luvalla tiealueella järjestettävän tapahtuman tiellä olevat ajoneuvot. Siirto tehdään ensisijaisesti lähisiirtona. Jos lähisiirto ei liikenteen, tilan puutteen tai muiden vastaavien syiden vuoksi ole mahdollinen, ajoneuvo voidaan tilapäisesti siirtää kunnan varastoon.

Järjestettävästä tapahtumasta on niin ikään ilmoitettava asianmukaisin merkein tai ilmoituksin vähintään kaksi vuorokautta ennen siirtoa.

Juttu oli Autotodayssa 26.3.2009.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Poliitikon puheenvuoro: Kimmo Kuusiranta, Liike Nyt, Helsinki 272

Matti Sulanto

Kimmo Kuusiranta

Puolue: Liike Nyt
Vaalipiiri: Helsinki
Ehdokasnumero: 272

Helsingin liikenteen on kehityttävä, ja paljon.

Minä pidän autolla ajamisesta. Heti kun sain ajokortin 18-vuotiaana, faijani auto oli yötä päivää käytössäni. Halusin oppia ajamaan ja hallitsemaan autoa.

Ajoin autokoulussa kuorma-autokortin, koska oletin, että autoilu tulisi olemaan ehkä myös ammattini. Sitä se melkein tuli olemaan.

Olen ajanut kuorma-auton lisäksi pirssiä sekä dösää, pitkin ja poikin stadin katuja. Luulen ja uskon tietäväni, aika paljon Helsingin liikenteestä.

Mikä tällä hetkellä mättää meidän pääkaupungin liikenteessä?

Kovien ruuhkien lisäksi, sanon että myös pakokaasut.

Liikennemäärät ovat kasvaneet joka vuosi, ja meidän kadut eivät niitä vedä. Sen lisäksi meidän liikennesuunnittelu on aivan surkealla tolalla.

En tiedä, mitä ihmettä on liikennesuunnittelijat miettineet Ruoholahden ja Jätkäsaaren kohdalla.

Joko he ovat maaseudulta tulleita, taikka ovat olleet humalassa kun asiaa ovat miettineet.

Ei kukaan voi olla niin pöllö, että sanoo liikenneruuhkien tulleen yllätyksenä Ruoholahteen.

Siellä on ollut ruuhkia jo niin kauan kuin siellä liikennettä on ollut. Miten ihmeessä se voisi helpottua, kun liikenne lisääntyy ja mitään sinne ei ole tehty.

Jätkäsaaren asukkaiden tulo ja matkustajaliikenteen kasvu…ei voi tulla yllätyksenä ruuhkien lisääntyminen.

Mutta jos et ole liikkunut alueella muulla kuin pyörällä tai kävellen, et voi tietää miten siellä moottoriajoneuvoilla liikutaan.

Sanon suoraan, että potkut kyseisen alueen liikennesuunnittelijoille.

Miksi Hgin alueen liikenne on lisääntynyt, ja mitä voidaan tehdä?

Asukasmäärä on kasvanut, mutta sen lisäksi Hgin ulkopuolelta tuleva liikenne on kasvanut.

Jo vuosikausia on Tullinpuomin kohdalla ollut aamuruuhkan aikaan hengitettävä ilma aivan kelvotonta. Sen mittaustuloksia löytyy netistä.

Onko se oikein alueen asukkaille? Onko oikein minkään ison väylän asukkaille, että autot seisovat ja tupruttavat tyhjäkäyntiä sekä sisällä istuu parhaimmillaan vain yksi ihminen joka on joko menossa taikka tulossa töihin?

Ei se ole oikein.

Ykköstien ruuhkat, Munkan liikennevaloista Turun suuntaan aamulla ylettyy Lohjalle saakka!

Autot jotka jonottavat Helsinkiin aamuisin, pitää myöskin parkkeerata johonkin. Siksi ei kantakaupungin asukkailla ole tilaa edes parkkeerata päivisin.

Ei ole oikein

Siksi haluan tietullit, Euroopan tapaan. Tukholmassa väheni liikenne 20% tietullien ansiosta.

Rekkareiden luku onnistuu jo helposti ja se ei hidasta liikennettä yhtään.

Sen sijaan me saisimme tietullien rahoilla vaikka maksuttoman joukkoliikenteen, jolla saamme a) joukkoliikenteen toimivammaksi/nopeammaksi b) päästöt alemmaksi.

He ketkä edelleen haluavat tulla Hgiin maakunnista autolla, maksavat sitten siitä.
Ja Helsinkiläiset saavat puhtaamman ilman ja ilmaisen joukkoliikenteen.

En ole ajamassa autoilua alas, en todellakaan. Haluan, että liikenne sujuu mahdollisimman ripeästi ja siitä tulee mahdollisimman vähän saastetta.

Sähköautoilun verotus on aivan käsittämättömän huonolla tolalla.

Jos haluamme siirtää enemmän ja enemmän hybrideihin ja sähköautoihin, niin sitten siirretään veroporkkanaa ihan kunnolla sinne mihin sitä tarvitaan, eli sähköautoiluun.

Autot eivät Suomessa vaihdu uudempiin sillä, että pidetään verotus korkealla.
Polttoaineen hintaa ei voi nostaa enempää, koska esimerkiksi maaseudulla autoa tarvitaan edelleen ja siellä on pitkät välimatkat.

Olen ehdottomasti sähköautoilun kannalla, ja siihen siirtymistä pitää tukea.

Tykkään autoilusta, tykkään moottoripyöräilystä, tykkään kaikesta mihin liittyy moottorit.

Kovat äänetkin moottorista ovat korvilleni musiikkia.

Enkä ole ajamassa autoilua taikka muutakaan liikennettä alas. Ilman kuorma-autoja ei liiku edes ruoka meille kauppoihin, taikka taloja ei voida rakentaa ilman kuljettamista.

Mutta sen sijaan haluan, että Helsingin liikenne sujuu, ja häiritsee Helsinkiläisiä mahdollisimman vähän.

Liikennesuunnittelun on korjattava toimintaansa, ja valittava henkilöt liikenteen kokemuksen kriteereillä eikä pelkillä lukuopinnoilla.

Autoilijoiden on annettava joukkoliikenteelle tilaa sekä maksettava siitä.

Teksti: Kimmo Kuusiranta

Katso tästä muut Poliitikon puheenvuorot.

Liikenneturvan kysely: Piittaamattomuutta pidetään tieliikenteen isoimpana riskinä

Kuva: Matti Sulanto.

Liikenneturvallisuustyötä Suomessa ohjaa nollavisio, tavoite, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä.

Silti Suomesta puuttuu tavoitteellista liikenneturvallisuustyötä tulevaisuuteen luotsaava tieliikenteen turvallisuussuunnitelma.

Käynnistyvällä kampanjallaan Liikenneturva kannustaa jokaista tiellä liikkujaa auttamaan nollavision tavoittamisessa omalla toiminnallaan.

Tulevia päättäjiä Liikenneturva muistuttaa liikenneturvallisuussuunnitelman tekemisen tärkeydestä, eikö olisi jo aika paikata puute?

Suomessa tieliikenne on kehittynyt turvalliseen suuntaan pitkällä aikavälillä, mutta kehityksessä on havaittavissa tiettyä paikallaan poljentaa.

Ennakkoarvion mukaan vuonna 2018 tieliikenteessä menehtyi 225 ihmistä. Taso on säilynyt pitkälti samanlaisena kuin vuonna 2017.

Liikenneturvan koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski muistuttaa, että turvallisuustason parantaminen vaatii yhteistyötä yhteiskunnan eri sektoreiden välillä.

Piittaamattomuutta pidetään tieliikenteen isoimpana riskinä

Liikenneturvan aiemmista kyselyistä on ilmennyt, että suomalaiset pitävät turvallisuutta tärkeänä arvona liikenteessä.

Suurin osa myös pyrkii toimimaan liikenteessä sääntöjen mukaisesti. Ihmiset tekevät kuitenkin virheitä ja virhearviointeja, mutta niistä ei pitäisi kenenkään joutua maksamaan hengellään, vaan liikennejärjestelmä olisi rakennettava niin, että se kompensoi ihmisen tekemiä virheitä.

Liikenneturva pyysi kyselyssä* vastaajia nimeämään kolme tekijää, joita he pitivät liikenneturvallisuuden kannalta vaarallisimpina.

Kärjessä komeilevat piittaamattomuus liikenteessä, kuljettajien huonot asenteet ja liikennesääntöjen noudattamattomuus.

Käynnistyvällä kampanjallaan Liikenneturva haastaakin jokaista näkemään eri tienkäyttäjäryhmissä ihmisen, joka on liikkeellä eri tavoin ja joka on meidän muiden tavoin erehtyväinen.

*Liikenneturva selvitti suomalaisten käsityksiä liikenteessä kesällä 2018. Tutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1198 suomalaista, joista autoilevia oli 82 prosenttia.

Micheliniltä uusi kesärengas SUV-malleihin

Kuva: Michelin.

SUV-autojen markkinat jatkavat voimakasta kasvuaan, ja viime vuosina on esitelty useita merkittäviä High Performance SUV-malleja.

Autonvalmistajat ovat samalla heittäneet haasteen rengasvalmistajille: uusien SUV-mallien korkeammalla kuin varsinaisissa urheiluautoissa oleva painopiste ja ajoneuvojen suurempi massa vaativat renkaita, jotka soveltuvat niihin kohdistuviin, entistä suurempiin keskipakois- ja sivuttaisvoimiin.

Michelinin vastaus haasteeseen on uusi Michelin Pilot Sport 4 SUV -rengassarja.

Uusi Pilot Sport 4 SUV -sarja korvaa aikaisemman Michelin Latitude Sport 3 -sarjan, ja se sopii käytettäväksi kaikissa SUV-malleissa – 4×4-malleissa, kompakteissa SUV-malleissa, medium-, premium- ja sport-malleissa.

Michelinin tiedotteen mukaan rengas on suunniteltu yhteistyössä vaativimpien autonvalmistajien kanssa ja kuuluu Michelin Pilot High Performance-tuoteperheeseen.

Kehitystyössä on Michelinin mukaan korostettu hallittavuutta ja vakautta suurilla nopeuksilla sekä turvallisuutta ja pitkää käyttöikää.

Renkaan jalkaosassa on vannesuoja, joka estää SUV-autojen leveiden kevytmetallivanteiden vaurioitumista esimerkiksi jalkakäytävän reunaa vasten.

Epäsymmetrinen pintakuvio ja uusia kumiseoksia

Uudessa renkaassa on epäsymmetrinen pintakuvio. Michelinin mukaan kulutuspinnan ulkoreunan kuvio antaa pitoa kuivalla ja sisäreunan kuvio märällä tienpinnalla.

Kulutuspinnassa on käytetty uutta kumiseosta, joka koostuu erikoiselastomeereistä ja hienojakoisesta silicasta.

Tiedotteen mukaan materiaalin ominaisuudet tekevät pintakuviosta tienpinnan olosuhteisiin äärimmäisen tarkasti reagoivan, kun pintakuvion ja edistyksellisen kumiseoksen dynaaminen vuorovaikutus tuottaa joka tilanteessa optimaalisen kosketuspinnan.

Pintakuvion urat on suunniteltu tekemään kuviopaloista jäykemmät, joten ne parantavat Michelinin mukaan renkaan sivuttaispitoa.

Kuviopinnan alla on aramidin ja nailonin yhdisteestä koostuva ”Dynamic Response” -vahvikekerros.

Uudesta Michelin Pilot Sport 4 SUV -renkaasta tulee vuoden 2019 aikana markkinoille 53 kokoa, joista 18 on uusia.

Vehon Tampereen Honda-toiminnot Käyttöautolle

Kuva: CvB.

Veho Oy Ab ja Käyttöauto Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta koskien Veho Tampereen Honda-liiketoimintaa.

Veho panostaa Mercedes-Benz henkilö- ja hyötyajoneuvo-liiketoimintojen kehittämiseen Suomessa ja Ruotsissa.

– Honda-myynnin ja -huollon siirtyminen Käyttöautolle Tampereella keskittää Honda-palvelut yhteen paikkaan, sanoo NCG Import Finland Oy:n toimitusjohtaja Tõnu Vahtel.

Käyttöauto Oy on tehnyt vuosia työtä Hondan parissa niin myynnin kuin huollon puolella Tampereen talousalueella.

Sopimuksen mukaan Käyttöauto Oy ostaa Veho Tampereen toimipisteen Honda -liiketoiminnan 31.3.2019.

Veho Tampereen Honda-henkilökunta siirtyy Käyttöautoon vanhoina työntekijöinä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autopurkamoilla merkittävä rooli kiertotaloudessa

Arkistokuva. Kuva: Kuusakoski.

Ilmastonmuutos ja vähenevät luonnonvarat pakottavat etsimään tehokkaampia tapoja kierrättää ja uudelleen hyödyntää auton osia ja materiaaleja.

EU-maiden yhteisenä haasteena ovat tiensä päähän tulleet ajoneuvot, jotka aiheuttavat 8–9 miljoonaa tonnia jätettä joka vuosi, todetaan Suomen Autopurkamoliiton ja Varaosa-alan yhdistyksen tiedotteessa.

Tämä tarkoittaa jopa 25 000 täyttä rekkakuormallista. Ajoneuvojen käsittelyyn pyritään etsimään toimivia ratkaisuja ja käytäntöjä EU-tasolla.

Tulevaisuudessa kiertotalouden periaatteet otetaan huomioon jo auton suunnitteluvaiheessa.

EU-maissa on merkittäviä eroja matkansa päähän tulleiden ajoneuvojen käsittelyssä.

Autoja käsitellään väärin, eikä tietoa ole läpinäkyvästi saatavilla. Haasteena ovat myös miljoonat romuajoneuvot, joiden kohtalosta ei tiedetä. Autopurkamoille päätyvät ajoneuvot voivat kuitenkin olla myös lähes uusia tai ajamattomia.

End-of-life vehicle -direktiivi EU:n tarkasteltavana

EU-komission arvioitavana on tällä hetkellä ELV eli End-of-life vehicle -direktiivi, jonka tavoitteena on tehdä ajoneuvojen purkamisesta, kierrätyksestä ja uudelleenkäytöstä tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää.

Tarkoituksena on myös lisätä autonvalmistajien vastuuta: Kierrätys ja uudelleen hyödyntäminen tulisi ottaa huomioon entistä paremmin jo auton suunnitteluvaiheessa. Valmistuksessa tulisi lisäksi huomioida esimerkiksi vaarallisten aineiden mahdollisimman vähäinen käyttö.

ELV-direktiivin toteutuminen hyödyttää sekä taloutta että ympäristöä. Ajoneuvoista saatavien osien kierrättäminen säästää luontoa ja edesauttaa kestävää kehitystä.

Purkuvaraosia voidaan hyödyntää tehokkaasti vaurio- ja korjaamotoiminnassa – alkuperäisen käytetyn varaosan hiilijalanjälki on nolla, ja koko prosessi voidaan hoitaa sataprosenttisesti kotimaassa.

Valinta on myös sosiaalisesti ja taloudellisesti edukasta, kun auton omistaja voi tuloluokkaan katsomatta saada käyttöönsä laadukkaita, alkuperäisiä käytettyjä varaosia. Vuonna 2021 EU:lla on tarkoitus olla tarkasteltu ja päivitetty versio ELV-direktiivistä.

Autopurkamoiden avulla EU:n kierrätystavoitteisiin

Autopurkamot ovat toimineet kiertotalouden ylläpitäjinä jo vuosikymmeniä. Ilman autopurkamoita EU:n asettamaa kierrätystavoitetta ajoneuvoille ei voida saavuttaa.

Nykyaikainen autopurkamo toimii kuin käänteinen autotehdas – autosta varaosiksi. Autopurkamot ottavat vastaan matkansa päähän tulleet autot ja tekevät ne ympäristölle vaarattomiksi poistamalla ongelmajätteet, kuten vaaralliset nesteet ja kemikaalit.

Käyttökelpoiset varaosat ja arvokkaat materiaalit irrotetaan ja myydään eteenpäin tai hyödynnetään uudelleen. Loput ajoneuvosta päätyvät kierrätysoperaattoreille, jotka huolehtivat auton loppumatkasta ja -kierrätyksestä.

Tulevaisuudessa purkamot ovat entistä merkittävämmässä roolissa toimimalla esimerkiksi linkkinä autonvalmistajiin ja kontakteina viranomaistahoihin.

Tavoitteena on, että romuajoneuvot päätyisivät aina autopurkamolle tai takaisin valmistajalle käsiteltäväksi asianmukaisella tavalla. Näin voidaan mahdollistaa toimiva ja ympäristöystävällinen kiertotalous.

Hotakaisen Kimi Räikkönen -kirja ilmestyy selkokielellä

Kuva: Avain.

Tuntematon Kimi Räikkönen oli viime vuoden kirjamyynnin supertähti.

Lukijoita laajasti kiinnostavaa kirjaa formulatähti Kimi Räikkösen elämästä ja urasta myytiin yhteensä lähes 200 000 kappaletta ja se palkittiin Vuoden urheilukirja 2018 -palkinnolla.

Kansainvälisestikin kiinnostava teos on käännetty jo usealle kielelle. Avain julkaisee kirjan ensi syksynä ja sen mukauttaa selkokielelle Hanna Männikkölahti.

– On upeaa, että voimme tuoda teoksen luettavaksi kaikentasoisille lukijoille. Laadukkaasti mukautettu selkokieli on miellyttävää luettavaa ja tavoittaa paitsi lukivaikeuksista kärsivät, maahanmuuttajat ja ikääntyneet, myös ne, jotka eivät muuten meinaa saada lukemisesta otetta. Tuntematon Kimi Räikkönen voisikin olla erinomainen lukuhimon herättäjä vaikka nuoremmille formulafaneille, ehdottaa Avaimen kustannuspäällikkö Tiina Aalto.

Selkokieli on yleiskieltä helpompaa, yksinkertaistettua suomen kieltä. Selkokielinen kirjallisuus on suunnattu kaikille niille, joille yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on hankalaa.

Avain on tehnyt pitkäjänteistä työtä selkokirjallisuuden kustantajana. Kustantamo palkittiin työstään Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla syksyllä 2017.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Fordin sähköistämisprojekti etenee — Fiestasta ja Focuksesta kevythybridit

Kuva: Ford.

Ford ilmoitti tänään, että uudet 48-voltin kevythydbriditekniikalla varustetut Fiesta ja Focus EcoBoost Hybrid –mallit esitellään ensi vuonna.

Tarkemmat tiedot uutuuksista kerrotaan Go Further –tapahtumassa Amsterdamissa 2.4.

Fiesta EcoBoost Hybrid ja Focus EcoBoost Hybrid –mallien kevythybriditekniikka on Fordin tiedotteen mukaan polttoainetaloudellisempi ja korostaa Fordin ajo-ominaisuuksia tehokkaamman ja reagoivamman suorituskyvyn ansiosta.

Hihnakäyttöinen käynnistysgeneraattori (BISG) korvaa vakiolaturin ja mahdollistaa yleensä jarrutuksessa ja tyhjäkäynnillä menetettävän energian talteenoton ja varastoinnin.

Tätä energiaa käytetään 48-volttisen ilmajäähdytteisen litium-ioniakuston lataamiseen.

BISG toimii myös moottorina integroituen saumattomasti matalakitkaiseen kolmisylinteriseen 1,0-litraiseen EcoBoost-polttomoottoriin ja käyttää varastoitua energiaa tuottaakseen vääntöapua normaalissa ajossa ja kiihdytyksessä sekä ajoneuvon sähkölaitteiden toiminnassa.

Elektroninen vääntöapu auttaa tuottamaan iskevämmän ja reagoivamman suorituskyvyn erityisesti moottorin matalammilla nopeuksilla.

BISG:in ansiosta Fordin insinöörit ovat myös voineet kasvattaa 1,0-litraisen EcoBoost-moottorin tehoa isomman turbolaturin avulla turboviivettä lieventämällä.

Myös hyötyajoneuvoihin sähköä

Fiesta ja Focus EcoBoost Hybridien lisäksi uusi Mondeo Hybrid Wagon julkistettiin aikaisemmin tänä vuonna.

Mondeo Hybridissä on täyshybriditekniikka, joka tuottaa hienostuneen bensiini-sähkömoottorin ajokokemuksen ja houkuttelevan vaihtoehdon dieselvoimansiirrolle.
Mondeo Hybrid Wagon on Fordin tiedotteen mukaan ainoa farmarimallinen täyshybridiauto isojen perheautojen luokassa.

Ford esittelee myös ratkaisuja kevythybridivoimansiirtoon parantaakseen myöhemmin kuluvan vuoden aikana myyntiin tulevien 2-tonnisen Transitin ja Transit Customin sekä kahdeksan- ja yhdeksänpaikkaisen Tourneo Customin polttoainetaloudellisuutta.

Aiemmin tämän vuoden aikana Ford on ilmoittanut, että jokaiseen yhtiön malliin alkaen täysin uudesta Focuksesta tulee tarjolle yksi tai useampia sähköistettyjä vaihtoehtoja.

Näihin kuuluvat sekä uudet mallit että nykymallien uudet versiot. Fiestasta Transitiin tulee tarjolle joko kevythybridi, täyshybridi, pistokehybridi tai täyssähkömalli.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Katso tästä muita Ford-juttuja.

Mies hyppäsi liikenteessä olleen auton konepellille ja hakkasi autoa ikkunavasaralla

Kuva: CvB.

Oulun poliisin partio sai maanantaina 25.3. n. klo 19:n aikaan tehtävän Oulun Kajaanintielle, missä ilmoituksen mukaan jalankulkija oli hakannut autoa jonkinlaisella vasaralla.

Poliisin tiedotteen mukaan autoa ajanut henkilö kertoi poliisipartiolle, että hän oli ajanut Pohjantieltä pohjoisen suunnasta Kajaanintien liittymään.

Liittymässä hieman ennen Kajaanintielle tuloa oli kävellyt mies, jolle toinen autoilija oli käyttänyt äänimerkkiä.

Kävellen liikkeellä ollut mies oli tämän jälkeen hypännyt hänen autonsa konepellille, ja alkanut huitoa autoa ikkunavasaralla. Autoon oli tullut tämän seurauksena vaurioita.

Poliisin mukaan kuljettaja sai miehen pois auton konepelliltä, jolloin mies lähti juosten pakoon Kajaanintietä idän suuntaan kohti sairaalaa.

Poliisi pyytää tekijästä tai hänen poistumisestaan havaintoja tehneitä ilmoittamaan tietonsa poliisin vihjepuhelimen numeroon 029 541 6194.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Uusista älykkään liikenteen palveluista lupaavaa liiketoimintaa”

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Onhan vuosien kuluessa ollut kaikenlaisia projekteja. Moni on varmaan tuottanut hyviä tuloksia, mutta moni varmaan haudattu hiljaisuudessa.

Hitaasti kuitenkin edetään, kun jo kymmenen vuotta sitten puhuttiin satelliittipaikannusjärjestelmästä Galileosta, joka ei vieläkään ole toiminnassa.

Tämän projektin kesto oli vain parisen vuotta, eikä sen mahdollisesta hyödystä ole tarkempaa tietoa. Yksi projektin aiheista oli muun muassa älykkäät tienkäyttömaksujärjestelmät.

Uusista älykkään liikenteen palveluista lupaavaa liiketoimintaa

VTT aloittaa hankkeen, jossa kehitetään yrityksille paikannukseen ja uuteen teknologiaan perustuvia älykkään liikenteen palveluja ja liiketoimintamalleja.
Kaupallistettavilla palveluilla on myös lupaavia vientinäkymiä. Tulevat menestystuotteet perustuvat useiden paikannusta hyödyntävien palveluiden paketointiin ja avoimiin ratkaisuihin.

Paikannukseen perustuvien liikenteen älykkäiden palveluiden teknologiset perusosat ovat pääosin jo olemassa. Näitä ovat mm satelliittipaikannus, digitaalinen kartta-aineisto ja mobiilit laitteet. Palveluita ei ole kuitenkaan otettu käyttöön laajamittaisesti navigointia lukuun ottamatta.

Suurimmat haasteet ovat toimivien liiketoimintamallien puute sekä palvelujen arvoverkkoon liittyvien eri toimijoiden roolien ja vastuiden jäsentymättömyys.
Markkinoilla tarvitaan avoimia liiketoiminta- ja toteutusratkaisuja, joiden varaan voidaan synnyttää laajamittaista ja kannattavaa globaalia liiketoimintaa.

VTT:n vetämän tutkimus- ja kehittämishankkeen tavoitteena on kehittää uuteen teknologiaan perustuvien paikkasidonnaisten liikenteen palveluiden liiketoiminta- ja toteutusratkaisut.

Näillä edistetään liikenneturvallisuutta parantavien sekä ruuhka- ja ympäristöhaittoja vähentävien palveluiden sekä kannattavan liiketoiminnan ja viennin aikaan saamista.

Hankkeen lähtökohtana on paikannustapahtumien hyödyntäminen useassa eri palvelussa ja sovelluksessa.

Eurooppalaisen satelliittipaikannusjärjestelmän Galileon myötä tarkentuva paikannus ja uusi teknologia mahdollistavat osaltaan mm. todelliseen ajosuoritteeseen ja ajantasaiseen tietoon perustuvien palveluratkaisujen kehittämisen.

Hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää myös pääkaupunkiseudulla ajankohtaisten ruuhkamaksumallien vaikuttavuuden arvioinnissa ja toteutusratkaisujen suunnittelussa.

Vuoden 2010 lopussa päättyvä hanke painottuu erityisesti eCalliin (autojen yleiseurooppalainen automaattinen hätäviestijärjestelmä), eCall+:aan (kaupalliset hätä- ja turvallisuuspalvelut) sekä älykkäisiin tienkäyttömaksusovelluksiin.
Hanke kuuluu Tekesin Turvallisuus -ohjelmaan www.tekes.fi/turva.

VTT:n lisäksi hankkeessa ovat mukana Destia, Elisa, IBM, Indagon, Logica, Semel, Tapiola, Ajoneuvohallintakeskus, liikenne- ja viestintäministeriö sekä sisäasiainministeriö.

Juttu oli Autotodayssa 25.3.2009

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //