Koti Blogi Sivu 19

Motocrosspyöräilijä ei onnistunut karistamaan poliisit kannoiltaan!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Oulun poliisilaitoksen partiot suorittivat viimeisen vuorokauden aikana liikenteen valvontaa koko poliisilaitoksen alueella.

Poliisipartio pysäytti Hailuodossa lauantaiaamuna kahdeksan aikaan autoilijan, joka puhalsi alkometriin 2.3 promillea. Paikkakuntalaista n. 65v mieskuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Oulun Haukiputaalla klo 18.30 aikaan tavattiin ajo-oikeudeton paikkakuntalainen 45v. mieskuljettaja. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0.65 promillea. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Taivalkoskella tavattiin klo 18.45 aikaan ylinopeutta ajanut ulkopaikkakuntalainen n. 40v mieskuljettaja. Henkilöautolle mitattiin VT20:llä nopeudeksi 136 km/h alueella, missä on 100km/h nopeusrajoitus. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 1,1 promillea.

Tätä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Sama kuljettaja tavattiin 21.30 aikaan Pudasjärvellä. Toisen puhalluskokeen tulos oli 1.0 promillea. Tällä kertaa kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Oulun keskustasta tavattiin klo 23.45 aikaan ulkopaikkakuntalainen n. 30 v mieskuljettaja, joka puhalsi 1,6 promillen lukemat. Tätä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Vaalassa poliisipartio havaitsi klo 12.45 aikaan kilvettömän ja valottoman motocrosspyörän. Poliisipartion havaittuaan motoristi oli kiihdyttänyt vauhtiaan ja pyrkinyt ajamaan karkuun. Partio seurasi pakenevaa crossipyörää, joka käytti välillä kevyen liikenteen väyliä sekä vastaantulevien kaistaa aiheuttaen vaaratilanteita muulle liikenteelle.

Nopeutta moottoripyörällä oli Vaalan keskustan alueella enimmillään 100 km/h. Kuljettaja luopui pakenemisestaan ja hänet saatiin pysäytettyä.

Paikkakuntalaista noin kaksikymppistä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalta puuttui kevytmoottoripyörän kuljettamiseen vaadittava A1 ajo-oikeus.

Lue myös

Mopoilija loukkaantui vakavasti mopon ja henkilöauton välisessä kolarissa Kokkolassa

MG aloittaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon ja avaa uuden tekniikkakeskuksen Euroopassa

Robottiautot selvisivät Lapin talvitestistä

Suomalaislähtöinen innovaatio mullistaa käytettyjen autojen markkinan

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mopoilija loukkaantui vakavasti mopon ja henkilöauton välisessä kolarissa Kokkolassa

Kuva: CvB.

Poliisi sai perjantaina 27. maaliskuuta kello 16.03 hätäkeskukselta tehtävän liikenneonnettomuudesta Valtatien 8 ja Lohtajantien risteyksessä Kokkolassa Lohtajalla. Ensitietojen mukaan sähkömopo ja henkilöauto olivat törmänneet toisiinsa.

Mopoilija tuli Uudenkyläntieltä henkilöauton eteen ja jäi sen alle. Poliisin alustavien tietojen mukaan sähkömopon kuljettajan oli tarkoitus ylittää Kasitie Lohtajantielle, mutta ei ehtinyt tien ylitse.

Sähkömopoa ajanut henkilö loukkaantui onnettomuudessa vakavasti. Hänet vietiin tapahtumapaikalta sairaalahoitoon.

Poliisi epäilee sähkömopon kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue myös

MG aloittaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon ja avaa uuden tekniikkakeskuksen Euroopassa

Robottiautot selvisivät Lapin talvitestistä

Suomalaislähtöinen innovaatio mullistaa käytettyjen autojen markkinan

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

Autoliitto: Arjen realismi huomioitava liikenteen verotuksen uudistamisessa

 

MG aloittaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon ja avaa uuden tekniikkakeskuksen Euroopassa

MG Tech Center Frankfurt. Kuva: MG.

MG vahvistaa 101‑vuotista brittiläistä perintöään ja esittelee merkittävän edistysaskeleen sähköajoneuvojen akkuteknologiassa uuden SolidCore‑akun myötä, todetaan MG:n tiedotteessa.

MG on maailman ensimmäinen valmistaja, joka aloittaa puolikiinteiden (Semi‑Solid‑State) akkujen massatuotannon. Teknologia tarjoaa pidemmän toimintamatkan, nopeamman latauksen, kehittyneemmän tehonhallinnan, parannetun turvallisuuden ja erinomaisen suorituskyvyn kylmissä olosuhteissa.

MG Euroopassa

Osana MG:n sitoutumista tuoda huipputason teknologia kaikkien saataville Frankfurtissa sijaitseva uusi tekniikkakeskus toimii keskeisenä tukikohtana “in Europe, for Europe” ‑strategialle. Keskus keskittyy kehittämään ajoneuvoja, jotka vastaavat eurooppalaisten asiakkaiden tarpeisiin – mukaan lukien alueelliset ilmasto‑olosuhteet, tieympäristöt ja ajotottumukset.

MG on laajentanut läsnäoloaan Euroopassa merkittävästi, ja kumulatiivinen myynti on ylittänyt jo miljoona autoa. Longbridgen (UK) tekniikkakeskuksen ja Lontoon MG Design Hubin tuella MG:n mallisto hyötyy vahvasta eurooppalaisesta vaikutteesta, mikä korostaa brändin pitkäaikaista sitoutumista Euroopan markkinoihin.

MG SolidCore ‑akku

  • MG julkistaa puolikiinteän akkuteknologiansa virallisen nimen: MG SolidCore Battery
  • Ensimmäinen autonvalmistaja maailmassa, joka saavuttaa puolikiinteiden akkujen massatuotannon
  • Tarjoaa pidemmän toimintamatkan, nopeamman latauksen, parannetun suorituskyvyn ja erinomaiset kylmän sään ominaisuudet; turvallisuutta vahvistaa edistyksellinen ja suojattu akkurakenne

Kennon sisällä käytettävät kiinteät (Solid‑State) elektrolyytit muodostavat suojaavan kerroksen, joka pidentää akun käyttöikää ja varmistaa yhteensopivuuden tulevien sääntelyvaatimusten kanssa.

Erinomainen kylmänsietokyky mahdollistaa ajoneuvon välittömän käynnistymisen ilman esilämmitystä sekä paremman kiihtyvyyden kylmissä olosuhteissa verrattuna perinteisiin sähköajoneuvoihin.

MG Europen ja Iso‑Britannian varatoimitusjohtaja Kimi Li toteaa:

”MG:n uusi SolidCore‑akku tarjoaa asiakkaillemme suoria hyötyjä ja nostaa ajoneuvomme luokkansa kärkeen. Tämä teknologia vahvistaa MG:n sitoumusta tehdä edistyksellisestä teknologiasta ja sähköisestä liikkumisesta entistä helpompaa, intuitiivisempaa ja laajemmin saavutettavaa. Strategiamme kehittää MG‑ajoneuvoja Euroopassa Eurooppaa varten lisää entisestään autojemme houkuttelevuutta, monipuolisuutta ja arvoa asiakkaille koko Euroopan markkinoilla.”

Tekniset ominaisuudet

  • Perinteiset litiumioniakut (sekä LFP- että NCM‑kemiassa) käyttävät nestemäistä elektrolyyttiä litiumionien siirtämiseen elektrodien välillä. MG SolidCore ‑puolikiinteä akku korvaa valtaosan tästä nesteestä 95‑prosenttisesti kiinteällä elektrolyyttikoostumuksella, mikä parantaa akun toimintaa ja suorituskykyä.
  • MG:n läpimurto litiumionien liikkuvuudessa mahdollistaa nopeamman 3D‑liikkeen SolidCore‑akussa, mikä parantaa suoraan akun suorituskykyä ja energiatehokkuutta matalissa lämpötiloissa (verrattuna LFP‑akkujen 1D‑liikkeeseen ja NCM‑akkujen 2D‑liikkeeseen).
  • MG SolidCore ‑akun suorituskyky on testattu äärilämpötiloissa aina −30 °C asti.
  • SolidCore‑kennon koostumus: 95 % kiinteää materiaalia. Kiinteä elektrolyytti muodostaa kestävän suojakerroksen elektrodien ympärille.
  • Nestemäisen elektrolyytin merkittävä vähentäminen pienentää riskejä ja parantaa turvallisuutta.
  • +20 % parempi luotettavuus verrattuna nykyisen sukupolven akkuteknologiaan.
  • 15 % nopeampi lataus kylmissä lämpötiloissa.
  • +20 % parempi tehonvälitys, mikä parantaa kiihtyvyyttä.
  • MG kehittää jo seuraavaa sukupolvea: täysin kiinteäelektrolyyttistä (All‑Solid‑State) akkua, joka voi tulevaisuudessa mahdollistaa jopa 1 000 km toimintamatkan yhdellä latauksella.

Lue myös

Robottiautot selvisivät Lapin talvitestistä

Suomalaislähtöinen innovaatio mullistaa käytettyjen autojen markkinan

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

Autoliitto: Arjen realismi huomioitava liikenteen verotuksen uudistamisessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Robottiautot selvisivät Lapin talvitestistä

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n itseohjautuva auto . Kuva: Maanmittauslaitos.

Robottiautot selvisivät Lapin talven kovissa keleissä. Tutkijat Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:stä, Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä ja Lapin ammattikorkeakoulusta testasivat useita teknologisia ratkaisuja, kuten liukkauden tunnistusta konenäöllä ja auton tarkkaa paikannusta ilman satelliittipaikannuksen mahdollisuutta.

Itseajavien autojen pärjääminen Suomen arktisissa oloissa edellyttää, että niiden on toimittava esimerkiksi pimeällä ja liukkaalla tiellä. Samaan aikaan, kun robottiautot yleistyvät maailmalla, Suomen ja muiden arktisten maiden on ratkaistava, miten robottiautot saadaan suoriutumaan myös haastavissa sääoloissa.

EU:n rahoittamassa Roadview-tutkimushankkeessa keskitytään tähän haasteeseen tutkimalla ja kehittämällä teknologisia ratkaisuja.

– Autonomisen liikenteen yleistyessä sen on toimittava myös Suomessa. Jos robottiautot toimivat muualla, mutta eivät meidän sääoloissamme, pohjoismaat jäävät tämän kehityksen ulkopuolelle. Juuri siksi autonomisen liikenteen tutkiminen arktisissa olossa on nyt tärkeää, toteaa vanhempi tutkija Heikki Hyyti Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.

Testeissä tien liukkauden tunnistusta ja paikannusta ilman satelliitteja

Tammikuussa 2026 tutkijat pääsivät testaamaan ratkaisujaan Lapissa Muoniossa ja Sodankylän lentokentällä. Jokainen hankkeen kumppani toi omaa osaamistaan autonomisen auton kokonaisuuteen ja kaikki testatut teknologiat läpäisivät testit.

Maanmittauslaitoksen tutkijat ovat kehittäneet hankkeessa tien liukkauden tunnistusta, joka perustuu konenäkömalliin. Se tuottaa kamerakuvasta suoraan liukkausarvioita, jotka perustuvat vesi-, lumi- ja jääkerrosten paksuuksiin.

Toisena tehtävänä heillä oli kehittää satelliiteista riippumatonta paikannusta. Se onnistui autonomiseen ajamiseen kehitetyn HD-kartan avulla.

Robottiautolla tutkitaan muutakin kuin älyliikennettä

Maanmittauslaitoksen itseohjautuva auto on sen tutkijoiden kehittämä. Kyseessä on henkilöauto, joka on varusteltu erikoisteknologialla, kuten värikameroilla ja 3D-laserkeilaimilla, tutkilla, satelliittipaikannusjärjestelmällä, lämpökameroilla ja optisella liukkaussensorilla.

Älyliikenteen lisäksi sen avulla tutkitaan muun muassa teiden kuntoa ja kaupunkiympäristöä.

Kylmän ohella myös muita äärisääolosuhteita on tutkittu. Hankekumppani testasi Turkissa autonomisen rekan toimintaa. Keskeistä on, että autonomiset autot pärjäävät kaikenlaisissa olosuhteissa.

– Roadview-hankkeessa esitetyt ratkaisut auttavat älyliikennettä haastavissa sääoloissa. Myös tutkittavaa riittää. Esimerkiksi kirkkaan sään ja erityisesti valon suunnan vaikutusta on tärkeä tutkia, sillä pohjoisessa aurinko usein paistaa matalalta häikäisten kuljettajaa sekä autonomisen ajoneuvon mittalaitteita, Hyyti kertoo.

Lue myös

Suomalaislähtöinen innovaatio mullistaa käytettyjen autojen markkinan

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

Autoliitto: Arjen realismi huomioitava liikenteen verotuksen uudistamisessa

Liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisesta tehty arvio valmistunut

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaislähtöinen innovaatio mullistaa käytettyjen autojen markkinan

Good2Known takana ovat pitkään ajoneuvoalalla työskennelleet Henri Vähäkainu, Tomi Keinänen sekä Jarmo Paabo. Kuva: Good2Know.

Uusi tekoälyä hyödyntävä käytettyjen autojen data-alusta kokoaa yhteen tietoa sadoista luotettavista lähteistä. Good2Know tarjoaa autonvalmistajille ja autokauppiaille nopean ja luotettavan tavan saada kattavinta ja selkeää ajoneuvodataa käytetyistä autoista. Yhtiö on juuri kerännyt rahoituskierroksen kautta miljoona euroa.

Autoalan tiedotuskeskuksen tilastoista selviää, että käytettyjen autojen kauppa käy vilkkaasti, kun taas uusien autojen kysyntä on ollut laskussa. Suomen autokanta vanhenee ennätysnopeasti, joka tarkoittaa enemmän korjattavaa ja huollettavaa.

Käytettyjen autojen satojen miljardien eurojen markkinan takana on kuitenkin massiivinen ongelma. Autojen kunto ja käyttöhistoria aiheuttavat haasteita käytettyjen autojen kaupassa. Yleisiä piileviä ongelmia ovat esimerkiksi väärennetyt matkamittarilukemat sekä kätketyt vauriot ja onnettomuudet.

Good2Know on suomalaiskolmikon kehittämä tuote, joka syntyi perustajien omasta tarpeesta ja turhautumisesta käytettyjen autojen epäluotettavaan markkinaan. Ajoneuvojen älykkyysalustan takana ovat pitkään ajoneuvoalalla työskennelleet Tomi Keinänen, Jarmo Paabo ja muun muassa AppGyverin ja Verge Motorcyclesin perustajajäseniin kuuluva Henri Vähäkainu.

”Käytettyjen autojen markkinoilla on paljon huijauksia. Usein piilevät ongelmat paljastuvat vasta liian myöhään tai kriittisiä yksityiskohtia ei ole koskaan mainittu ostohetkellä. Good2Know paljastaa käytettyjen autojen todellisen DNA:n. Me haluamme tehdä autojen ostamisesta ja myymisestä turvallista, läpinäkyvää ja vaivatonta kaikille”, kertoo Good2Know:n toimitusjohtaja Tomi Keinänen.

Kattavampi jäsennelty tieto tukee päätöksentekoa

Useimmat alan tietopalvelut tarjoavat rajatun määrän hajanaista tietoa staattisessa muodossa. Good2Know yhdistää, validoi ja jäsentää ajoneuvon elinkaaren tiedot yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi tekoälyn avulla.

Alusta tuottaa reaaliaikaisia tuloksia hyödyntämällä tietoa muun muassa vakuutusyhtiöiltä, viranomaisilta, katsastusasemilta ja alkuperäisvalmistajilta. Selkeä ajan tasalla oleva tieto nopeuttaa ja tukee päätöksentekoa, vähentää riitatilanteita sekä pienentää kaupankäynnin riskejä.

”Autodatan markkinat ovat vanhentuneet ja keskeneräiset. Sekä ostajat, jälleenmyyjät että markkinapaikat kohtaavat saman läpinäkyvyyden puutteen. Lähteitä on tuhansia, mutta raskaita tiedostoja ja vanhoja raportteja on vaikea tulkita”, sanoo Good2Know:n tuotejohtaja Jarmo Paabo.

Paabon mukaan autoalan kaupankäynnissä haasteena ei ole tiedon puute, vaan nimenomaan sen rakenne ja tulkittavuus. Tähän ongelmaan Good2Know tuo ratkaisun.

”Rakennamme läpinäkyvyyden infrastruktuuria, joka standardoi ajoneuvon elinkaaren tiedon esittämisen. Kun tieto on jäsenneltyä ja varmennettavissa, luottamuksesta tulee järjestelmällistä”, Paabo jatkaa.

Rethink Ventures vauhdittaa kasvua merkittävällä sijoituksella

Good2Know on kerännyt miljoonan euron rahoituksen saksalaiselta pääomasijoitusyhtiö Rethink Venturesilta. Münchenissä toimiva Rethink Ventures tukee varhaisen vaiheen startup-yrityksiä, jotka uudistavat auto-, logistiikka- ja toimitusketjuteknologiaa kaikkialla Euroopassa.

Rethink Venturesin keskitettyyn sijoitusstrategiaan ja sijoituskuntaan kuuluu useita suuria auto- ja kuljetusalan toimijoita, minkä ansiosta yhtiö tuo perustajille sekä pääomaa että syvällistä toimialan infrastruktuuria.

”Good2Know luo datainfrastruktuurin, joka on pitkään puuttunut Euroopan käytettyjen autojen markkinoilta. Yhtiö tuo mukanaan läpinäkyvyyttä ja lopulta lisää likviditeettiä toimialalle, joka on aikaisemmin joutunut tukeutumaan hajanaiseen ja puutteelliseen tietoon”, sanoo Rethink Venturesin General Partner Jens-Philipp Klein.

Good2Know palvelee jo useita asiakkaita Suomessa ja on saanut kasvavaa kiinnostusta kansainvälisiltä kumppaneilta. Yhtiö pilotoi alustaansa johtavien autoliikeketjujen, monikansallisten vakuutuskumppaneiden ja useiden online-markkinapaikkojen kanssa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.

Uusi standardi autokaupan läpinäkyvyydelle

Good2Know:n alusta on suunniteltu kaikille ajoneuvodataa hyödyntäville toimijoille, kuten autonvalmistajille ja -jälleenmyyjille, markkinapaikoille, vakuutusyhtiöille ja rahoituslaitoksille.

Tavoitteena on rakentaa yhtenäinen ja standardoitu tapa esittää ajoneuvon koko elinkaaren tiedot. Kun läpinäkyvyys on rakenteellinen osa kaupankäyntiä, koko markkinan toiminta vahvistuu.

Lue myös

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

Autoliitto: Arjen realismi huomioitava liikenteen verotuksen uudistamisessa

Liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisesta tehty arvio valmistunut

Volkswagenin uudistuneen ID.-malliston myynti on nyt alkanut

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autojen lasivahingot rajussa kasvussa!

Kuva: Matti Sulanto.

Ajoneuvojen lasivahingot ovat yleistyneet merkittävästi, selviää LähiTapiolan vahinkotiedoista. Lasivahinkojen määrä suhteessa vakuutusvuosiin kasvoi noin 20 prosenttia vuodesta 2020 vuoteen 2025.

Lasivahinkoja ei ole aina helppo ehkäistä, mutta omalla ajotavalla on vaikutusta, sanoo LähiTapiolan ajoneuvokorvauksista vastaava palvelujohtaja Heli Vuori.

– Autojen tuulilasit ovat entistä suurempia ja täynnä tekniikkaa, joten pieni kiveniskemä voi johtaa yllättävän kalliiseen vahinkoon. Kiire ja liian lyhyt turvaväli lisäävät riskiä merkittävästi, sillä edellä ajavan renkaasta kimpoava kivi tai nasta osuu herkemmin tuulilasiin.

Kiveniskemiä sattuu eniten keväisin, kun teillä on talven jäljiltä irtokiviä, routavaurioita ja talvirenkaista irronneita nastoja, jotka tuulilasiin osuessaan aiheuttavat säröjä.

– Pääsiäinen on lasivahingoille erityisen otollista aikaa, sillä meno- ja paluuliikenne on vilkasta. Jos suosituimpia matkustusaikoja kuten kiirastorstaita tai pääsiäismaanantaita ei voi välttää, kunnollinen väli edellä ajavaan on paras tapa ehkäistä sekä kiveniskemiä että peräänajokolareita, Vuori sanoo.

Jos tuulilasiin tulee särö, se kannattaa korjata mahdollisimman pian. Jos vaurio laajenee, korjaus voi olla vaikeampaa ja lasi saatetaan joutua vaihtamaan kokonaan.

– Iskemä kannattaa suojata heti esimerkiksi tuulilasilaastarilla tai teipinpalalla, jotta siihen ei pääse likaa tai tiesuolaa. Jos vauriokohta on pysynyt puhtaana, ei korjauksesta yleensä jää näkyvää jälkeä.

Vahingot entistä kalliimpia

Samaan aikaan kun ajoneuvojen lasivahingot ovat yleistyneet, niiden kustannukset ovat nousseet sitäkin enemmän: LähiTapiolan vahinkotietojen mukaan keskivahinko kasvoi vuodesta 2020 vuoteen 2025 lähes 40 prosenttia.

Vuoren mukaan lasivaurioiden keskivahinkoa nostaa se, että uusien autojen tuulilaseihin on kytketty erilaisia antureita, tunnistimia ja kameroita, jotka vaikuttavat esimerkiksi automaattisten valojen, ilmastoinnin ja turvajärjestelmien, kuten kaistavahtien, toimintaan.

– Moni yllättyy siitä, että tuulilasi ei ole vain lasia, vaan osa auton turvallisuusjärjestelmää. Kun lasi joudutaan vaihtamaan, myös auton järjestelmät täytyy säätää uudelleen. Lasivakuutus korvaa vahingon, mutta korjaus vaatii aikaa ja järjestelyitä. Usein tuulilasi rikkoutuu juuri silloin, kun elämä ja arki on muutenkin kiireisimmillään.

Lue myös

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

Autoliitto: Arjen realismi huomioitava liikenteen verotuksen uudistamisessa

Liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisesta tehty arvio valmistunut

Volkswagenin uudistuneen ID.-malliston myynti on nyt alkanut

Ford julkisti uuden täyssähköisen pakettiauton

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kia on käynnistänyt EV2-mallin tuotannon Slovakiassa

Kuva: Kia.

Kia on käynnistänyt historian toisen Euroopassa valmistetun täyssähköauton, EV2:n, valmistuksen. Valmistuksen aloittaminen edustaa yhtä askelta eteenpäin Kian alueellisessa sähköistymisstrategiassa. B-segmentin SUV valmistetaan Kian Slovakian tuotantolaitoksella jatkaen tuotantolaitoksen modernisointiohjelmaa, joka valmistui vuonna 2025.

“EV2:n tuotannon käynnistyminen jatkaa teknisen osaamisemme ja joustavuutemme varmistamista Euroopassa”, sanoo Soohang Chang, Kia Europen toimitusjohtaja.

“Kun EV4:n tuotanto aloitettiin viime elokuussa, esittelimme kykyämme valmistaa sekä täyssähköisiä malleja että hybridi- ja polttomoottorivoimalinjallisia autoja rinnakkain. EV2:n valmistuksen käynnistyminen parantaa Slovakian tehtaamme tuotannon kykyä tukea Kian sähköistymisstrategiaa Euroopassa.”

“EV2:n myötä Kian täyssähköinen mallisto laajenee aivan uuteen segmenttiin sekä uusille kuluttajille. Samalla se jatkaa sillä itsevarmalla ja erottuvalla muotoilulinjalla, josta Kia on opittu viime vuosina tuntemaan. Yhdessä eurooppalaisen toimitusketjun joustavuuden sekä yhden segmenttinsä vahvimman toimintamatkan kanssa uskon vahvasti, että asiakkaat tulevat löytämään Kian saavutettavimman sähköauton”, sanoo Kian maahantuojan Astara Finlandin kaupallinen johtaja Klaus Pohjala.

Kuva: Kia.

Parasta Kiaa B-SUV-segmenttiin

Tuomalla Kian pitkäaikaista täyssähköosaamista B-SUV-segmenttiin, EV2 tekee sähköisestä liikkumisesta entistä saavutettavampaa. Malli on tarjolla kahdella akkuvaihtoehdolla, 42,2 kWh sekä 61,0 kWh, mahdollistaen jopa 317 ja 453 kilometrin* WLTP-kantaman (*odottaen virallista WLTP-lukemaa).

Yhdistettynä 400 voltin DC-pikalataukseen (29/30 min) EV2 soveltuu niin kaupunkiajoon kuin pidemmillekin matkoille, kun taas innovatiiviset ominaisuudet kuten sähköauton reitin suunnittelu, Plug & Charge -toiminto, sekä kaksisuuntainen lataus sekä V2L, tukevat auton monipuolista ja yksinkertaista käyttöä.

EV2 on suunniteltu eurooppalaisten autoilijoiden tarpeisiin, ja tarjoaa riittävän käytettävyyden ollakseen jopa perheen ykkösauto. Kompakteista mitoistaan huolimatta se tarjoaa runsaat jalkatilat, nelipaikkaisena liikkuvat sekä selkänojista säädettävät takaistuimet, ja jopa 403 litraa tavaratilaa. Kattavat kuljettajaa avustavat järjestelmät sekä Kian kolmen näytön kokonaisuus puolestaan ylittävät perinteisesti segmenttiin kohdistuvia odotuksia.

Kian sähköautotuotanto Euroopassa

Kia Slovakia perustettiin vuonna 2004 palvelemaan paremmin Euroopan tärkeitä markkinoita. Liki kahden neliökilometrin kokoinen tuotantolaitos työllistää noin 3 700 ihmistä ja hyödyntää yli 600 kehittynyttä robottia viidellä tuotantoalueella: prässäys, korinvalmistus, maalaus, moottorituotanto, ja kokoonpano.

Viime vuonna Kia Slovakia investoi yli 200 miljoonaa euroa Žilinan tehtaan modernisointiin, kuten uuden sukupolven robotiikkaan, tuotantolinjojen parannuksiin, sekä työympäristön parannuksiin. Tuotantolaitos valmisti noin 300 000 autoa ja 470 000 moottoria vuonna 2025, sisältäen XCeedin, Sportagen, ja EV4:n, joita vietiin yhteensä 73 maahan. Yhteensä nämä luvut edustavat 9,3 prosenttia Kian maailmanlaajuisesta vuosituotannosta.

Tuotannossa on tällä hetkellä Kia EV2 42,2 kilowattitunnin akkuvaihtoehdolla. Pitkän kantaman 61,0 kilowattitunnin version sekä GT-Line-version tuotannot alkavat kesäkuussa 2026.

Kia Slovakia juhlii joulukuussa kahtakymmentä vuotta tuotantoa Euroopassa.

Lue myös

Autoliitto: Arjen realismi huomioitava liikenteen verotuksen uudistamisessa

Liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisesta tehty arvio valmistunut

Volkswagenin uudistuneen ID.-malliston myynti on nyt alkanut

Helmikuussa selvästi enemmän liikennekuolemia kuin vuosi sitten!

Ford julkisti uuden täyssähköisen pakettiauton

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Autoliitto: Arjen realismi huomioitava liikenteen verotuksen uudistamisessa

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi tänään liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisesta tehdyn arvion. Arviossa esitetyt politiikkatavoitteet ovat kannatettavia, mutta jatkotyövaiheessa toimenpiteitä suunnitellessa tulee arjen realismi pitää vahvasti mukana.

Liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiovarainministeriön yhteinen raportti liikenteen verotuksen ja rahoituksen nykytilasta ja uudistamisesta julkaistiin tänään. Raportti on ensimmäinen osa liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistushankkeesta.

Ministeriö arvioivat verotuksen ja rahoituksen nykytilaa ja uudistamista neljän politiikkatavoitteen pohjalta, jotka ovat Suomen kilpailukyvyn tukeminen, kansalaisten ostovoimasta huolehtiminen, kansallisten ja EU:n päästövähennystavoitteiden saavuttaminen kustannustehokkaasti sekä julkisen talouden kestävyyden varmistaminen.

”Nämä ovat erityisen tärkeitä ja kannatettavia tavoitteita. Kansalaisten mahdollisuus ja edellytykset liikkua on turvattava kaikissa olosuhteissa. Määritettäessä jatkotyövaiheessa vaihtoehtoja mahdollisille toimenpiteille tulee arjen realismi pitää vahvasti mukana. Henkilöauto ei ole Suomessa luksustuote, vaan arjen mahdollistaja”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen painottaa.

Tieliikenteen toimivuus on Suomelle elintärkeää, minkä takia siitä on pidettävä huolta. Meneillään oleva öljykriisi muistuttaa karulla tavalla siitä, miten tärkeää on turvata tieliikenteen toimintaedellytykset kaikissa olosuhteissa. Autonkäytön kustannusten nousu koskettaa myös autottomia kotitalouksia.

Liikenteen verotulot alenevat nopeasti muun muassa autojen energiatehokkuuden ja käyttövoimamurroksen ansiosta. Tästä ei pidä kuitenkaan rangaista autonkäyttäjiä.

”Liikenteen verotulojen aleneminen on hyvä asia, sillä se tarkoittaa keskeisimmän tavoitteen eli päästöjen vähenemisen toteutumista. Liikenteen verotus on Suomessa yhä kireää esimerkiksi Ruotsiin verrattuna”, Nieminen sanoo.

Valtion verotuottojen alentuminen ei ole kuitenkaan merkinnyt autoilun kustannusten alenemista. Öljyn hinnan nousu, polttoaineiden jakeluvelvoite, tulossa oleva päästökauppa, kalliimmat teknologiat polttomoottoreissa, sähköautojen korkeampi hankintahinta, tehomaksut ja jyrkemmät arvonalenemat ovat johtaneet auton käytön kallistumiseen.

”Kokonaiskustannukset vaikuttavat kotitalouksien toimeentuloon ja yritysten kilpailukykyyn. Päättäjien on jatkossa mietittävä, voidaanko tieliikenteestä kerätä yhtä paljon veroja kuin ennen kansantalouden siitä kärsimättä. Ei ole ensimmäinen kerta historiassa, kun olosuhteiden johdosta veropohja sulaa tietyssä toiminnassa ja sen seurauksena joudutaan korvaavia tuloja etsimään muualta,” Nieminen toteaa.

Lue myös

Liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisesta tehty arvio valmistunut

Volkswagenin uudistuneen ID.-malliston myynti on nyt alkanut

Helmikuussa selvästi enemmän liikennekuolemia kuin vuosi sitten!

Ford julkisti uuden täyssähköisen pakettiauton

Neste-verkosto laajenee Helsinki-Vantaan lentoasemalle

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisesta tehty arvio valmistunut

Kuva: CvB.

Liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiovarainministeriön yhteinen virkanäkemyksenä laadittu raportti liikenteen verotuksen ja rahoituksen nykytilasta ja uudistamisesta on valmistunut. Raportti on ensimmäinen osa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan sisältyvästä liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistushankkeesta.

Ministeriöt ovat arvioineet liikenteen verotuksen ja rahoituksen nykytilaa ja uudistamista neljän politiikkatavoitteen pohjalta:

  • Suomen kilpailukyvyn tukeminen
  • kansalaisten ostovoimasta huolehtiminen
  • kansallisten ja EU:n päästövähennystavoitteiden saavuttaminen kustannustehokkaasti sekä
  • julkisen talouden kestävyyden varmistaminen.

Raporttiin koottu tietopohja ja arviot toimivat materiaalina hankkeen toisen vaiheen valmistelulle. Tietopohja koostuu tilastotiedoista, politiikkaselvitysten ja tutkimusten tuloksista sekä asiantuntija-arvioihin perustuvista skenaariolaskelmista. Esitetyt arviot ovat virkanäkemyksiä asetettujen politiikkatavoitteiden edistämisen mahdollisuuksista ja priorisoinnista.

Arvioinnit sisältävät myös epävarmuuksia. Muutokset erityisesti turvallisuusympäristössä, EU-politiikassa ja taloudessa voivat olla nopeita ja poiketa huomattavasti niistä lähtökohdista, joista arviot on tehty.

Julkisen talouden kestävyyden varmistaminen nousee keskeisimmäksi haasteeksi

Liikennesektorilla on merkittävä rooli julkisen talouden kestävyyshaasteessa. Liikenteen verotulot alenevat nopeasti. Samaan aikaan on menopaineita liikenneinfrastruktuurien rapistumisen estämisessä ja kehittämisessä sekä liikennepalvelujen hankkimisessa ja liikenteen tukien kattamisessa.

Hankkeessa laaditun alustavan sektoritarkastelun mukaan liikenteeltä kerätyt vero- ja maksutulot vastaavat enää osittain sektorille kohdistettuja julkisia menoja, verohuojennuksia ja haittakustannuksia. Toisaalta tulevaisuudessa päästökauppa lisää valtion tuloja, ja kasvihuonekaasupäästöt ja liikenneonnettomuudet vähenevät. Liikennesektorin yhteiskuntataloudellisesta kustannusvastaavuudesta ja sen kehityksestä tulisi joka tapauksessa muodostaa tarkka kuva jatkotarkasteluja ja päätöksiä varten.

Raportissa esitetään, että työn toisessa vaiheessa arvioidaan tarkemmin nykyisten liikenteeltä perittyjen vero- ja maksutulojen sekä liikenteen julkisten menojen ja haittakustannusten kustannusvastaavuutta koko liikennesektorilla ja liikennemuotokohtaisesti.

Sen jälkeen olisi mahdollista määrittää tarkemmin liikennesektorin roolia julkisen talouden kestävyyden varmistamisessa sekä valita tehokkaita keinoja liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamiseksi. Jatkotyössä voitaisiin määritellä aikajana liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamiseksi vaiheittain. Tarkastelu koskisi ensisijaisesti kotimaan tie- ja rautatieliikennettä.

Suomen logistiset olosuhteet ovat taloudellinen rasite

Suomen talousjärjestelmä on tuotantorakenteen, hajaantuneiden sijaintien ja kansainvälisten etäisyyksien vuoksi suhteellisen kuljetusintensiivinen ja se rasittaa kilpailukykyä.

Suomen kilpailukyvyn tukeminen sekä kansainvälisten kuljetusten yhteentoimivuuden varmistaminen suhteessa kilpailijamaihin edellyttävät käyttövoimamurroksen edistämistä kaikissa kuljetusmuodoissa. Lisäksi on myös huolehdittava nykyisten liikenteen infrastruktuurien kunnosta. Kuljetuksiin kohdistuvien verojen ja maksujen kokonaissumman alentamiseen ei kuitenkaan ole merkittäviä mahdollisuuksia tie- ja rautatieliikenteessä.

Käyttövoimamurroksen kestävä edistäminen voi pitkällä tähtäimellä tarjota alempia kuljetuskustannuksia ja kansalaisille edullisempaa liikkumista. Skenaariotarkastelun mukaan yksityisautoilun kustannukset voisivat jopa alentua kokonaistasolla siinä vaiheessa, kun sähköistyminen on edennyt merkittävästi, mikäli autojen hinnat alenevat ja sähköenergian hinta pysyy kohtuullisena ja markkinoille tulee teknistaloudellisesti kilpailukykyisiä vähäpäästöisiä vaihtoehtoja. Käyttövoimamurros tulee jatkumaan vielä kymmeniä vuosia, ja kehitys erityisesti raskaan liikenteen osalta voi olla arvioitua hitaampaa.

EU:n tuleva ilmastopolitiikka on vielä määrittelemättä

Liikenteen fossiilisten polttoaineiden kulutukseen kohdistuu hyvin kattavaa ohjausta EU-lainsäädännön nojalla. Tie-, meri- ja lentoliikenteen polttoaineissa on jakeluvelvoitteet. Lento- ja meriliikenteen päästökaupan rinnalle on tulossa tieliikenteen polttoaineiden jakelun päästökauppa. Nykyiseen EU-päästökauppajärjestelmään sitouduttiin vuonna 2022. Merkittävä määrä muuta liikennevälineitä koskevaa lainsäädäntöä kytkeytyy näihin ohjauskeinoihin ja päästövähennysten saavuttamiseen.

Mitä seuraavaksi?

Liikenne- ja viestintäministeriö ja valtiovarainministeriö esittävät, että liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisen tietopohjaa parannetaan ja vaihtoehtoja määritellään vuoden 2026 aikana niin, että tulokset ovat käytettävissä seuraavan hallitusohjelman laatimisessa.

Liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistaminen; VERA 1. vaiheen loppuraportti 25.3.2026

Lue myös

Volkswagenin uudistuneen ID.-malliston myynti on nyt alkanut

Helmikuussa selvästi enemmän liikennekuolemia kuin vuosi sitten!

Ford julkisti uuden täyssähköisen pakettiauton

Neste-verkosto laajenee Helsinki-Vantaan lentoasemalle

Taksi yritettiin ryöstää Vantaalla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volkswagenin uudistuneen ID.-malliston myynti on nyt alkanut

Volkswagen ID.7 Pro S ja ID.7 Tourer Pro S. Kuva: Volkswagen.

Uudistuneet, mallivuoden 2027 Volkswagen ID.4, ID.5 ja ID.7 -mallit ovat nyt tilattavissa. Ne ovat saaneet erittäin runsaasti uusia ominaisuuksia, uusia malliversioita sekä päivityksiä hintoihin. Esimerkiksi uudistuneen ID. 4 -malliston hinnat alkavat 44 990 eurosta ja ID.7 -malliston 49 990 eurosta.

Uusi ohjauspyörä – perinteiset painikkeet. Monitoimiohjauspyörän uudessa versiossa on nyt monen asiakkaan toivomat perinteiset painikkeet. Tämän muutoksen jälkeen kaikissa Volkswagenin henkilöautomalleissa on taas perinteinen hyväksi havaittu ohjauspyörä fyysisillä painikkeilla.

Uusi ohjelmisto ja infotainment-järjestelmä. Uusi ID. Software 6.0 tuo mukanaan runsaasti uusia ominaisuuksia. Lisäksi malleihin tulee uusi Innovision Pro-infotainment -järjestelmä navigoinnilla.

Uusi sovelluskauppa. Uudessa infotainment -järjestelmässä on sovelluskauppa, jossa on tarjolla myös kolmansien osapuolien sovelluksia kuten Youtube, Spotify ja Teams. Sovelluskaupasta aktivoituja sovelluksia pystyy käyttämään helposti auton infotainmentin kautta.

Volkswagen ID.4 GTX. Kuva: Volkswagen.

Virran ulosotto. Vehicle to Load (V2L) mahdollistaa sähkölaitteiden käyttämisen sähkögrillistä kahvinkeittimeen suoraan korkeajänniteakusta jopa 3,6 kW teholla. Toiminnon käyttämiseen tarvittava adapteri on ID.-mallien vakiovaruste Suomessa.

Uusi vakiovaruste – digitaalinen avain mahdollistaa auton helpon käytön mobiililaitteella (älypuhelin, älykello) ilman perinteistä auton avainta. Erillistä sovellusta ei tarvita ja tiedonsiirto tapahtuu langattomasti lähimaksamisesta tutulla tekniikalla. Digitaalisia avaimia voi olla maksimissaan viidellä henkilöllä (1 pääkäyttäjä + 4 käyttäjää).

Yhden polkimen ajo. Myös yhden polkimen ajo on uusi ominaisuus: auto hidastaa jarrupolkimeen koskematta aina pysähdykseen asti kun nostaa jalan kaasupolkimelta. Yhden polkimen ajotila aktivoituu ajosuunnan valitsimen B-tilassa ja hidastuvuudelle on valittavissa kaksi eri tasoa.

Camping mode. Yöpymisohjelma antaa mahdollisuuden jättää ilmastointi päälle jopa 48 tunnin ajaksi. Toimintoa käytettäessä esimerkiksi Coming Home / Leaving valot ja Keyless Accessin mukavuus avaus-/lukitustoiminnot poistuvat käytöstä. Jotta toiminto on käytettävissä, akun varauksen tulee olla vähintään 20 %.

Volkswagen ID.5 GTX. Kuva: Volkswagen.

Päivitetyt kuljettajaa avustavat järjestelmät. Moneen kuljettajaa avustavaan järjestelmään on tullut uusia toimintoja, mm Travel Assist -järjestelmään on lisätty liikennevalo‑ ja stop‑merkkien tunnistus. Kun Travel Assist havaitsee punaisen valon tai stop‑merkin, se jarruttaa automaattisesti pysähdyksiin järjestelmän rajoissa. Park Assist -pysäköintiavustimeen on lisätty peruutusavustin: ajettaessa alle 35 km/h auto muistaa viimeisen 50 metrin ohjausliikkeet ja esimerkiksi umpikujaan ajettaessa auttaa peruuttamaan sieltä pois. Lisäksi perinteinen vakionopeussäädin on nyt valittavissa mukautuvan vakionopeudensäätimen lisäksi.

Toisen sukupolven lämpöpumppu. Lämpöpumppu parantaa energiatehokkuutta ja toimintamatkaa pitkillä matkoilla. ID.-mallien 2. sukupolven lämpöpumppu hyödyntää aikaisempaa paremmin esimerkiksi sähkömoottorin ja tehoelektroniikan hukkalämpöä. Lämpöpumppu käyttää kylmäaineena R744-hiilidioksidia, jonka etuna on mm. perinteisesti autoissa käytettyjä kylmäaineita parempi hyötysuhde myös kovemmilla pakkasilla.

Parannuksia teknisissä ominaisuuksissa. ID.4 Pro 4Motion -mallin jarrullisen perävaunun vetomassa nousee nyt 1800 kiloon. Myös moottori- ja akkupuolella tapahtuu parannuksia: ID.4 Pro 4Motion -malin teho nousee 220 kilowattiin (299 hv). Lisäksi ID.4 Pure -malli saa uuden APP 350 -moottorin, jonka teho on 140 kW (190 hv). Moottorissa on enemmän tehoa ja vääntöä sekä pienempi kulutus verrattuna edelliseen moottoriin. ID.4 Pure on ensimmäinen Volkswagenin sähköauto jossa on käytössä uusi litium-rautafosfaattiakku (LFP, 58 kWh netto) jonka voi ladata täyteen (100 %) myös jokapäiväisessä käytössä. Näiden muutosten ansiosta mallin toimintamatka on kasvanut jopa 69 kilometriä (WLTP).

5 vuoden takuu. Koko uudistuneessa ID. -mallistossa on Suomessa viiden vuoden / 100 000 km takuu. Takuun kahden ensimmäisen vuoden aikana ei ole kilometrirajaa. Lisävarusteena on saatavilla myös Volkswagenin jatkoturva, jolla paljon ajavat saavat nostettua kilometrimäärän 150 000 kilometriin. Lisäksi sähköauton akkutakuu on 8 vuotta / 160 000 km.

Volkswagen ID.4 hinnasto ja lisävarustehinnasto
Volkswagen ID.5 hinnasto ja lisävarustehinnasto
Volkswagen ID.7 hinnasto ja lisävarustehinnasto
Volkswagen ID.7 Tourer hinnasto ja lisävarustehinnasto

Toimitusaika uudistuneille mallivuoden 2027 autoilla on tällä hetkellä noin 3-4 kuukautta. Lisäksi varastossa on myös mallivuoden 2026 autoja nopeaan toimitukseen. Tällaisen valmiiksi varustellun auton saa nopeimmillaan ajoon jopa viikossa.

Lue myös

Helmikuussa selvästi enemmän liikennekuolemia kuin vuosi sitten!

Ford julkisti uuden täyssähköisen pakettiauton

Neste-verkosto laajenee Helsinki-Vantaan lentoasemalle

Taksi yritettiin ryöstää Vantaalla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //