Koti Blogi Sivu 1872

Lamborghini-sarja: Mikko Eskelinen ei taistele enää sarjan voistosta

Kuva: Lamborghini Squadra Corse.

Saksan perinteikkäällä Nurburgringin GP-radalla ajetussa kansainvälisen Lamborghini Supertrofeo Euroopanmestaruussarjan osakilpailuviikonlopussa Mikko Eskelinen ja hänen tiimikaveri Jake Rattenbury eivät yltäneet tavoitteisiinsa.

Lauantaina autokunta ajoi kolmanneksi ja sunnuntaina tuloksena oli teknisen vian aiheuttama keskeytys.

Tavoitteiden ulkopuolisten tulosten ja pahimpien kanssakilpailijoiden lähes täydellisten suorituksien myötä Eskelinen ja Rattenbury tipahtivat AM-luokan sarjatilanteessa kolmannelle sijalle kun ajamatta on vielä kaksi osakilpailua.

Viikonloppu käynnistyi erinomaisesti kun Rattenbury ajoi AM-luokan paalupaikan ja Eskelinen vuorollaan piti toiseksi nopeinta kyytiä.

Hetkeä myöhemmin ajetussa kilpailukauden yhdeksännessä osakilpailussa Rattenbury erinomaisesti puolusti tuota sijaansa aina kuljettajan vaihtoon saakka ja näin kaksikko ajoi voitosta kunnes Mikko juuttui ruuhkaan.

Sarjassa kolmannella sijalla ollut, slovakialainen Robert Zwinger sekä ranskalainen sarjajohtaja Nicolas Gomar saivat suomalaisen kiinni – ja lopulta painoivat väkisin ohitse.

Kolmossija oli hallitsevalle Lamborghini Super Trofeo Aasian mestarille suuri pettymys.

Sunnuntaina ajetusta kilpailukauden kymmennestä startista saksalaisen Leipert Motorsportin kuljettajakaksikko sai maistaa lisää moottoriurheilun karvasta kalkkia kun ensiksi Eskelinen erinomaisesti starttasi AM-luokan kakkossijalta matkaan ja hurjasti puolusti tuota sijaa aina oman ajovuoronsa puoliväliin saakka.

Kuitenkin hän sitten teki pieni virheen jarrutuksessa ja auton peräpää lähti alta sillä seurauksella, että hän spinnasi hiekoille ja tipahti yleiskilpailussa sijalle 22.

Lopullisesti kaksikon kilpailu päättyi kun muutamaa kierrosta myöhemmin auton polttoainejärjestelmään tuli vika ja auto lakkasi kulkemasta.

Lähes täydellisen viikonlopun myötä Gomar sinetöi AM-luokan Euroopanmestaruuden kun hän karkasi sarjatilanteessa tavoittamattomaan 32 pisteen johtoasemaan.

Zwinger nousi seitsemän mestaruuspisteen turvin kakkossijalle ennen Eskelistä ja Rattenburya.

Näin seitsemän viikon päästä Espanjan Jerezin radalla panoksena tulee olemaan AM-luokan hopeamitalin kohtalon ratkaiseminen.

Lamborghini Super Trofeo Europe, Nurburgring #1, lauantai 31.8.2019, AM-luokka, top-5:
1. Robert Zwinger (SLK), 24 kierrosta
2. Nicolas Gomar (FRA) & Gilles Vannelet (FRA), +8,729sek
3. Mikko Eskelinen (FIN) & Jake Rattenbury (GBR), +15,973sek
4. Thomas Padovadi (EST) & Steven Liquirish (GRB), +20,331sek
5. Antonio Wossos (GRE), +31,593sek

Lamborghini Super Trofeo Europe, Nurburgring #2, sunnuntai 1.9.2019, AM-luokka, top-5:
1. Nicolas Gomar (FRA) & Gilles Vannelet (FRA), 24 kierrosta
2. Robert Zwinger (SLK), +16,559sek
3. Antonio Wossos (GRE), +49,227sek
4. Holger Harmsen (DEU), +1 kierros
5. Oliver Freymuth (DEU) +1 kierros

kesk. Mikko Eskelinen (FIN) & Jake Rattenbury (GBR), tekninen vika

Lamborghini Super Trofeo Europe 2019 sarjatilanne 10/12 osakilpailua, AM-luokka, top-5:
1. Nicolas Gomar (FRA), 129 pistettä
2. Robert Zwinger (SLK), 97 pistettä
3. Mikko Eskelinen (FIN) & Jake Rattenbury (GBR), 90 pistettä
4. Thomas Padovadi (EST) & Steven Liquirish (GRB), 61 pistettä
5. Raffaele Giannoni (ITA), 41 pistettä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

F3: Suomalaisilla F3-kuljettajilla surkea viikonloppu Belgiassa

Simo Laaksonen. Kuva: LAT Images.

Suomalaiset F3-kuljettajat Niko Kari ja Simo Laaksonen eivät onnistuneet Belgian F3-kisoissa.

MP Motorsportin Laaksonen joutui keskeyttämään FIA F3 -sarjan Span sunnuntain osakilpailun ajauduttuaan rengasrikon takia päin ratavallia.

Kilpailun toisella kierroksella tapahtuneen rajun törmäyksen jälkeen Laaksonen vietiin ratasairaalaan, josta suomalaiskuljettaja kotiutettiin tarkastuksen jälkeen.

Lauantain kisaan Laaksonen lähti vasta ruudusta 27 ja nousi sijalle 24.

Niko Karille sattui aika-ajoissa pieni virhe ja Kari lähti ensimmäiseen kisaan ruudusta 21. Maalissa Kari oli sijalla 19.

Sunnuntaina iski elektroniikkavika, joka päätti matkanteon jo ensimmäisellä kierroksella.

Hubert Karin hyvä kaveri

Moottoriurheilumaailma näytti viikonloppuna nurjat puolensa. Formula 2 -sarjassa nähtiin valitettava onnettomuus, jonka seurauksena ranskalaiskuljettaja Anthoine Hubert menehtyi.

Viime kaudella GP3-sarjan mestaruuden voittanut 22-vuotias Hubert oli Karille paitsi kilpakumppani, myös ystävä.

– Antoine oli minulle todella hyvä kaveri. Hän oli aina reilu ja ystävällinen varikolla, mutta radalla kova vastus. Tämä oli vaikea viikonloppu autourheilulle. Laji on vaarallinen, mutta sen kanssa on elettävä. Moni ei aina sitä ymmärrä, että me kuljettajat riskeeraamme henkemme ajaessamme kilparadoilla, Kari muistutti lajin vaaroista.

FIA F3-sarja jatkuu jo viikon kuluttua Italian Monzassa.

FIA F3, lähtö 1, Spa-Francorcshamp, Belgia:

1. Pedro Piquet (BRA) Trident 37.40,863

2. Robert Shwartzman (RUS) Prema Racing + 2,222

3. Jehan Daruvala (IND) Prema Racing + 5,399

….
19. Niko Kari Trident +44,3
….

24. Simo Laaksonen MP Motorsport + 53,111

 

FIA F3, lähtö 2, Spa-Francorcshamp, Belgia:

1. Marcus Armstrong (NZ) Prema Racing 42.03,504

2. Yuki Tsunoda (JP) Jenzer Motorsport + 4,515

3. Robert Shwartzman (RUS) Prema Racing + 5,616

….
Simo Laaksonen (FIN) MP Motorsport – keskeytys kierroksella 2
….

Niko Kari Trident – keskeytys kierroksella 1

FIA F3 pistetilanne 12/16 osakilpailua:

1. Robert Shwartzman (RUS) 152

2. Jehan Daruvala (IND) 129

3. Jüri Vips (EST) 122

….

13. Niko Kari 15
….

20. Simo Laaksonen (FIN) 2

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rallicross: Grönholm Ranskan kisan finaaliin, mutta ei palkintopallille

Niclas Grönholm. Kuva: GRX.

Niclas Grönholm joutui tyytymään kuudenteen sijaan rallicrossin MM-sarjan osakilpailussa Lohéacin radalla Ranskassa sunnuntaina.

GRX Taneco Teamin kuljettaja starttasi finaaliin eturivistä Andreas Bakkerudin rinnalta, mutta ensimmäisessä mutkassa norjalainen painoi Grönholmin kylkeen ja kaksikko lipesi hiekalle. Finaalin kärkisijat karkasivat samalla hetkellä Grönholmin ulottuvilta.

– Kyllä tällainen syö miestä. Vauhtia oli voitttoon saakka, joten tulos ei vastaa lainkaan sitä mitä odotettiin, Grönholm totesi pettyneenä.

Viikonlopun karsinterissä Grönholmin vauhti petraantui kaiken aikaa sunnuntai-iltapäivän finaalia kohden ja oman semifinaalinsa suomalainen vei nimiinsä varmoin ottein, joten kuudes sija finaalissa oli tietysti pettymys.

GRX Taneco Teamin kaksi muuta kuljettajaa Timur Timerzyanov ja Toomas Heikkinen ylsivät semifinaaleihin, mutta jäivät finaalin ulkopuolelle.

Ennen Ranskan osakilpailua tallien välisissä pisteissä Marcus Grönholmin johtaman GRX Taneco Teamin ero Team Hanseniin venähti 33 pisteeksi.

Kuljettajien pisteissä Niclas Grönholm on neljäntenä 25 pistettä johtavaa Andreas Bakkerudia perässä. Jäljellä on vielä kaksi osakilpailua.

Seuraava kisa ajetaan Latvian Riiassa 14. -15. syyskuuta.

Ranskan kisan lopputulos

1. Timmy HANSEN
2. Anton MARKLUND
3. Kevin HANSEN
4. Rokas BACIUŠKA
5. Andreas BAKKERUD
6. Niclas GRÖNHOLM

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

F1: Charles Leclerc ajoi ensimmäisen F1-voittonsa Belgian GP:ssä

Charles Leclerc. Kuva: Ferrari

Ferrarin Charles Leclerc ajoi voittoon Belgian GP:ssä. Voitto oli Leclercin ensimmäinen F1-voitto.

Leclerc joutui lopussa taistelemaan kunnolla Mercedeksen Lewis Hamiltonia vastaan, mutta onnistui pysymään kärjessä. Leclerc hyötyi myös hieman siitä, että viimeisellä kierroksella oli keltaiset liput Alfa Romeon Antonio Giovinazzin ulosajon takia

Kolmanneksi ajoi Mercedeksen Valtteri Bottas.

Kisa ensimmäisessä mutkassa sattui kolari, jossa Red Bullin Max Verstappen osui Alfa Romeon Kimi Räikköseen. Verstappen keskeytti ja Räikkönen kävi kaksi kertaa varikolla turva-auton aikana.

Räikkönen putosi viimeiseksi. Räikkönen oli lopputuloksissa sijalla 16.

Ferrarin Sebastian Vettel tuli kärkimiehistä ensimmäisenä renkaiden vaihtoon kierroksella 17.

Leclerc tuli kierroksella 22, Hamilton kierroksella 23 ja Bottas Kierroksella 24.

Renkaiden vaihdon jälkeen Vettel johti kisaa, mutta kierroksella 27 Vettel päästi Leclercin ohi tallimääräyksellä.

Kierroksella 32 Hamilton ohitti Vettelin ja sen jälkeen Hamilton lähestyi koko ajan Leclerciä.

Kierroksella 34 Vettel tuli toisen kerran renkaiden vaihtoon ja Bottas nousi kolmanneksi.

Vettel putosi neljänneksi.

Tässä järjestyksessä tultiin maaliin.

Belgin GP

1 Charles Leclerc Ferrari
2 Lewis Hamilton Mercedes +0.981
3 Valtteri Bottas Mercedes +12.585
4 Sebastian Vettel Ferrari +26.422
5 Alexander Albon Red Bull Racing +81.325
6 Sergio Perez Racing Point +84.448
7 Daniil Kvyat Toro Rosso +89.657
8 Nico Hulkenberg Renault +106.639
9 Pierre Gasly Toro Rosso +109.168
10 Lance Stroll Racing Point +109.838
11 Lando Norris McLaren —
12 Kevin Magnussen Haas F1 Team 1L
13 Romain Grosjean Haas F1 Team 1L
14 Daniel Ricciardo Renault 1L
15 George Russell Williams 1L
16 Kimi Räikkönen Alfa Romeo Racing 1L
17 Robert Kubica Williams 1L
18 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo Racing —
19 Carlos Sainz McLaren —
20 Max Verstappen Red Bull Racing — – –

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

F1: Viime vuonna Räikkönen keskeytti Belgiassa, Bottas nousi neljänneksi

Kuva: Ferrari

Ferrarilla oli viime vuonna kaksijakoinen kisa Belgian GP:ssä.

Sebastian Vettel ajoi selvään voittoon ja Kimi Räikkönen joutui keskeyttämään kisan alkuvaiheessa.

Toiseksi ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton. Hän hävisi Vettelille runsaat 10 sekuntia.

Kolmanneksi ajoi Red Bullin Max Verstappen. Hän jäi Vettelistä jo 20 sekuntia.

Mercedeksen Valtteri Bottas nousi kaukaa takaa neljänneksi. Bottas rikkoi autonsa etusiiven lähtörytäkässä ja joutui käymään varikolla ensimmäisellä kierroksella.

Kisan alku oli dramaattinen Renaultin Nico Hülkenbergin törmättyä ensimmäisessä mutkassa McLarenin Fernando Alonson perään. Alonso lensi Sauberin Charles Leclercin auton yli ja kaikki kolme joutuivat keskeyttämään.

Red Bullin Daniel Ricciardon etusiipi osui ensimmäisellä kierroksella myös Räikkösen takarenkaaseen. Rytäkässä Ricciardon auton etusiipi ja myös takasiipi vaurioituivat.

Räikkösen takarengas hajosi ja takasiipi kärsi vaurioita.  Räikkönen pääsi kuitenkin varikolle vaihtamaan renkaat.

Lähtökolarin takia turva-auto tuli radalle, joten varikolla käyneet pääsivät mukaan vielä jonon perään. Ricciardon auton korjaus kesti tosin niin pitkään, että hän jäi kärjestä yli kierroksen.

Lähdössä Vettel nousi Hamiltonin ohi ja turva-auton poistuttua Vettel pystyi pitämään kärkipaikkansa.

Vettel kasvatti tasaiseen tahtiin hieman eroa lisää Hamiltoniin.

Räikkönen kävi muutaman kierroksen jälkeen uudelleen varikolla, mutta joutui loppujen lopuksi keskeyttämään kierroksella 9.  Yksi ongelma oli auton avattavassa takasiivessä.

Kärkimiehistä Hamilton tuli renkaiden vaihtoon kierroksella 21 ja Vettel kierroksella 22.

Kärjen järjestys ei muuttunut renkaidenvaihtojen aikana.

Bottas nousi koko ajan hieman ja 25 kierroksen jälkeen Bottas oli jo muiden renkaidenvaihtojen avulla noussut viidenneksi.

Bottas tuli toiseen renkaidenvaihtoon kierroksella 30 ja putosi kuudenneksi.

Bottas ajoi tämän jälkeen kovia kierrosaikoja ja kierroksella 40 Bottas nousi Force Indian Sergio Perezin ohi neljänneksi.

Belgian GP 2018

1    Sebastian Vettel     Ferrari       1:23:34.476
2    Lewis Hamilton     Mercedes          +11.061s
3    Max Verstappen     Red Bull           +31.372s
4    Valtteri Bottas     Mercedes            +63.605s
5    Sergio Perez     Force India            +71.023s
6    Esteban Ocon     Force India         +79.520s
7    Romain Grosjean     Haas             +85.953s
8    Kevin Magnussen     Haas            +87.639s
9    Pierre Gasly     Toro Rosso        +105.892s
10    Marcus Ericsson     Sauber       +1 kier.
11    Carlos Sainz     Renault             +1 kier.
12    Sergey Sirotkin     Williams       +1 kier.
13    Lance Stroll     Williams             +1 kier.
14    Brendon Hartley     Toro Rosso  +1 kier.
15    Stoffel Vandoorne     McLaren    +1 kier.
Daniel Ricciardo     Red Bull         Kesk.
Kimi Räikkönen     Ferrari            Kesk.
Charles Leclerc     Sauber            Kesk.
Fernando Alonso     McLaren    Kesk.
Nico Hülkenberg     Renault      Kesk.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mies otti väkivaltaa käyttäen pyörän 10-vuotiaalta tytöltä!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisin tiedotteen mukaan mies oli eilen päivällä ottanut väkivaltaa käyttäen 10-vuotiaan tytön polkupyörän.

Tapahtuma sattui Hämeenlinnassa Hattelmalantiellä.

Poliisin mukaan kyseinen mies oli aikaisemmin ollut Hämeenlinnassa järjestettävissä poliisin päivä -tapahtumassa, josta häiriökäyttäytymisen vuoksi poistettu aamupäivällä.

Puolen päivän aikaan kyseinen mies oli Hattelmalantiellä ottanut 10-vuotiaan tytön lastenpyörän väkivalloin.

Mies oli lyönyt tyttöä päähän ja tönäissyt hänet maahan.

Lapselle tuli mustelmia raajoihin.

Lapsen läheiset löysivät epäillyn ja pyörän myöhemmin, ottivat miehen kiinni ja toimittivat Hämeenlinnan poliisilaitokselle.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa kuulemalla asianosaisia.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Ralli: Kristian Nieminen oli nopein juniori Laitilassa

Miko Kiminki oli nuorten nopein. Kuva: Toni Ollikainen / AKK.

Laitilassa käydyn Rallin SM-sarjan kisan yhteydessä ajettiin myös junioreitten, nuorten ja naisten sarjojen pisteistä.

Juniori Kristian Nieminen vei Laitilassa autoaan ilmiömäisesti, vieden voiton kotiin ja keräten arvokkaita pisteitä ennen lokakuun sarjan päättävää osakilpailua.

– Hyvä päivä oli. Pikkasen alussa takkusi, kun alla nuottikisa ja nyt mentiin pimeeseen. Pystyttiin kuitenkin ajamaan tasasesti loppuun ja toi tuloksen joka tuli. Näillä pisteillä meillä on mahdollisuus vielä suomenmestaruus hopeaan, Nieminen kertoo.

Nuorissa nopein Miko Kiminki – vahvasti kiinni Suomen mestaruudessa

Nuorten SM-luokan nopein Laitilassa oli Miko Kiminki. Toiseksi ajoi Leevi Lassila ja kolmanneksi Patrik Goman.

Kiminki sai voitollaan pisteissä eroa seuraavaan merkittävästi ja Suomen mestaruus alkaa olla lähellä.

– Päivä lähti aika tasaisesti käyntiin, ja ajettiin kärkiporukassa. Kolmosella oli tilanne, jossa mutka meni pitkäksi ja pakiteltiin, mutta siitä selvittiin. Vaikka oli pieniä teknisiä ongelmia, auto kesti maaliin asti ja tuli lopulta luokkavoitto kohtuu tasasella suorittamisella, Kiminki kuvailee.

Naisten Cupissa pidemmän korren vei Jonna Valme.

– Nyt ollaan tasapisteissä johdossa Elinan kanssa, mutta ei ollut kyllä helppoa ollenkaan. Ensimmäisellä siirtymällä vaihteissa ei pysynyt pykälät päällä ja kaksi pätkää mentiin vaihdevaijeri irti. Ensimmäisellä kierroksella meni Sannaisissa rengas, eli vaikeuksia riitti, Valme listaa vaikeuksiaan.

RSJM-sarjassa on jäljellä vielä yksi osakilpailu, joka käydään lokakuussa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Kemissä ajettiin tahallaan pyöräilijän päälle

Kuva: CvB.

Eilen iltapäivällä tumma BMW-merkkinen katumaasturi ajoi poliisin tiedotteen mukaan tahallaan Kemin Kulmakyläntiellä pyöräilijän päälle.

31-vuotias haaparantalainen mies pyöräili jalkakäytävällä.

Mies lensi törmäyksen voimasta viereisen kiinteistön pihalle.

Auto jatkoi törmäyksen jälkeen lujaa vauhtia kohti etelää.

Pyöräililjä vietiin sairaalaan, mutta hänellä ei ollut vakavia vammoja ja on päässyt jo pois sairaalasta.

Poliisi suorittaa asiassa tänään kuulusteluja ja näyttää siltä, että uhri ja epäilty yliajaja tuntevat entuudestaan toisensa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Ralli: Juha Salo nousi Laitilan SM-rallin voiton ansiosta SM1-luokan johtoon

Tapio Luhtinen ja Juha Slao juhlivat voittoa. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki.

Laitilassa käyty Ralli SM -sarjan kauden kuudes ja toiseksi viimeinen osakilpailu on saatu päätökseen.

Emil Lindholmin dramaattinen ulosajo nosti Juha Salon sekä yleiskilpailun että SM1-luokan johtoon ja lopulta kilpailun voittoon.

Toiseksi ajoi Jari Ketomaa ja kolmanneksi Kristian Kiviniemi.

SM Oili Jalonen Rallissa Laitilassa jännitys tiivistyi loppua kohden. Alku lupasi Emil Lindholmille ja kartanlukija Mikael Korhoselle voittoa ja tärkeitä pisteitä, mutta seitsemännellä erikoiskokeella kuljettajakaksikko ajoi pahasti ulos ja kisa keskeytyi.

Juha Salo iski piikki paikalle, Ketomaan ja Kiviniemen seuratessa perässä. Ketomaa pääsi lopulta vain 3,1 sekunnin päähän Salosta.

– Tää oli tavallaan sitä mitä lähdettiin hakemaan. Emilin lopun virheen jälkeen kisa toki latistui. Lisäksi Jari tuli vielä kohtuu lähelle, kun ajettiin se niin kuin ”terveisiä” lävitse, koska tiedettiin että se vauhti riittää. Päivä oli hyvä eikä isoja virheitä ja kaikki pelasi aivan loistavasti. Oli nautinto ajaa, Salo summaa.

SM2-luokassa Ville Hautamäen nelikko istui kuljettajan käteen kuin valettu ja vauhtia riitti karistamaan toiseksi jätetyn, luokan pistejohtaja Esa Ruotsalaisen lähes minuutin päähän.

Kaikesta huolimatta Ruotsalainen säilytti vankan pistejohtonsa. Kolmanneksi ajoi Jaakko Lavio, jolla taukoa nuottirallista oli ennättänyt tulemaan jo vuosi.

– Tänään oli hyvä päivä, eikä yhtään mitään ongelmia. Nuotti tuli kuin apteekin hyllyltä ja huolto pelasi. Tää on hyvä näin! Hautamäki toteaa tyytyväisenä.

SM3-luokassa taisteltiin toden teolla – Koski-Lammi sai vihdoin haluamansa

Valtaosa rallin erikoiskokeista oli tekniikan puolesta Heikki Koski-Lammille haasteellisia, mutta hän taisteli itsensä vaikeuksista huolimatta voittoon. Toiseksi jälleen kerran ajoi Henri Hokkala, joka pääsi yhdeksän sekunnin päähän Koski-Lammista.

Kolmannelle sijalle ajoi Flying Finn Future Star 2019 Sami Pajari, joka pitää nyt pistejohtoa luokassa.

– Kyllä tätä voittoa on yritetty monta vuotta, mutta nyt se tuli oikein ongelmien kautta, joten se tuntu vieläkin paremmalta. Tultiin niin riskillä, että oli pari kertaa aivan herran hallussa, Koski-Lammi kertoo enemmän kuin tyytyväisenä.

SM4-luokassa Jesse Turunen otti suvereenin, yli kahden minuutin voiton Honda Civicillään. Toiseksi ajoi Sami Korvola ja kolmanneksi Jani Seppälä.

Yleiskilpailu
1. Salo Juha 50.24,3
2. Ketomaa Jari +3,1
3. Kristian Kiviniemi +26,2

SM1-luokka
1. Salo Juha 50.24,3
2. Ketomaa Jari +3,1
3. Kristian Kiviniemi +26,2

SM2-luokka
1. Hautamäki Ville 53.05,9
2. Ruotsalainen Esa +55,4
3. Lavio Jaakko +1:26,1

SM3-luokka
1. Koski-Lammi Heikki 54.37,3
2. Hokkala Henri +9,1
3. Pajari Sami +12,3

SM4-luokka
1. Turunen Jesse 55.16,4
2. Korvola Sami +2.07,7
3. Jani Seppälä +2.18,1

Epäviralliset SM-pisteet 6/7 osakilpailun jälkeen

SM1-luokka
1. Juha Salo 124
2. Teemu Asunmaa 102
3. Emil Lindholm 67

SM2-luokka
1. Esa Ruotsalainen 145
2. Ville Hautamäki 129
3. Timo Mäenpää 51

SM3-luokka
1. Sami Pajari 90
2. Lauri Joona 84
3. Joonas Lindroos 75

SM4-luokka
1. Jani Seppälä 100
2. Sami Korvola 95
3. Jesse Turunen 93

Ralli SM -sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 27.-28.9. Salon ja Turun seudulla. Kilpailu on sarjan viimeinen osakilpailu, jonka jälkeen luokkien kaikki Suomen mestarit ja syksyn Flying Finn Future Star -kilpailun finalistit ovat selvillä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Formulakuljettaja Anthoine Hubert menehtyi Belgian F2-kisan kolarissa

F2-kuljettaja Anthoine Hubert on menehtynyt Belgian tämänpäiväisessä kisassa saamiinsa vammoihin. Hubert oli 22-vuotias ja hallitseva GP3-mestari.

Toisena osallisena ollut Juan Manuel Correa on sairaalahoidossa, mutta hänen tilansa on tietojen mukaan vakaa.

Kolari sai alkunsa siitä, kun Giuliano Alesi menetti autonsa hallinnan.

Tämän jälkeen Hubert ajautui päin kaidetta ja ajautui törmäyksen jälkeen takaisin radalle. Siinä vaiheessa Correa törmäsi kovalla nopeudella Hubertin auton kylkeen.

Hubertin auto hajosi kahtia.

Hubert voitti kaksi F2-kisaa tällä kaudella ja oli kahdeksantena mestaruustaistossa.

Kisa keskeytettiin heti kolarin jälkeen.

Sunnuntain kisaa ei tulla ajamaan. (Päiv. kello 22.33)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //