Koti Blogi Sivu 1860

Koululaiskuljetuksessa ollut taksi tuli kärkikolmion takaa mopoilijan eteen

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin tänään aamulla mopon ja henkilöauton välisestä kolarista Joensuun Huvimäentien ja Louhelantien risteyksessä Reijolassa.

Paikalla selvisi poliisille, että mopoilija oli ajanut mopolla Louhelantietä pitkin keskustan suuntaan, kun Huvimäentieltä kärkikolmion takaa oli tullut koululaiskuljetuksessa ollut taksi ja mopoilija oli törmännyt taksin kylkeen.

Mopoilija vietiin ambulanssilla tarkastettavaksi sairaalaan, muut henkilöt eivät loukkaantuneet.

Taksissa oli kuljettajan lisäksi kaksi koululaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Tankkaaja sai polttoainetta päälleen rikotusta letkusta

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Loimaalla keskiviikon ja torstain välisenä yönä kolme noin 20-vuotiasta nuorukaista yrittivät varastaa huoltoasemalta polttoainetta.

Tekijät olivat rikkoneet letkua pistoolin alapuolelta, saamatta lopulta kuitenkaan juuri mitään saalista.

Seuraava tankkaaja sen sijaan sai maksun suoritettuaan polttoainetta päällensä.

Itse epäillyt poliisi otti kiinni huoltoaseman parkkipaikalta, ja heitä epäillään varkauden yrityksestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: Huippumaasturi General Motorsilta

Kuva: CvB.

Vuonna 1988 Suomeen tuotiin vielä Isuzu Trooper -maasturia. Seuraava vuosi olikin sitten Trooperin viimeinen vuosi Suomessa.

Autoa markkinoitiin sillä, että se oli huippumaasturi General Motorsilta, koska GM omisti melkein puolet Isuzusta. Nykyään Suomeen tuodaan vain Isuzu D-Max -avolavaa.

Katso tästä muut Päivän automainos -jutut.

”Isuzu Trooperin jokainen yksityiskohta on suunniteltu äärimmäisellä huolellisuudella ajamista palvelevaksi. Isuzu Trooper on General Motorsin vahva näyttö huippuosaamisesta. Isuzu on osa General Motorsia – maailman suurinta.”

”Trooperissa on huipputekniikka. Taloudellisen tehokas turbodiesel. Ohjauksen tehostus, joka säätyy ajonopeuden mukaan. Tasauspyörästön lukko takaa pidon kelillä kuin kelillä. Ja etupyörissä on erillisjousitus. Varustelu on erinomaisen runsas: kaksitehoinen istuimen lämmitin, lapsilukot ovissa, urheilullinen ohjauspyörä, keskikonsoli ja kello, mukavat istuimet, loistelias verhoilu ja keskuslukitus.

Valitse nelipyöräveto tai takaveto ajo-olojen mukaan. Luxury Sport -malliin kuuluvat lisäksi sähköiset ikkunannostimet, kuljettajan istuimen korkeuden säätö ja lisälämmitin.”

Hinnat

Isuzu Trooper de Luxe         135 700 mk
Isuzu Trooper Luxury Sport 143 800 mk
Leasing alk.                       3 300 mk

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Heinäkuisen marjanpomijoiden pikkubussikolarin kaksi henkilöä vielä sairaalahoidossa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Peräseinäjoella tapahtui 23.7.2019 liikenneonnettomuus, jossa osallisina oli keski-ikäisen suomalaismiehen kuljettama henkilöauto sekä thaimaalaisia marjanpoimijoita kuljettanut pikkubussi.

Kolarin tutkinta on edennyt.

Henkilöautoa kuljettaneen miehen veressä oli alkoholia laboratoriolausunnon mukaan 1,34 promillea, joka ylittää törkeän rattijuopumuksen rangaistavuuden rajan.

Thaimaalaisista marjanpoimijoista kaksi on vielä sairaalahoidossa ja heidät tullaan siirtämään lähiaikoina Suomesta Thaimaaseen jatkohoitoon. Muut kahdeksan ovat päässeet pois sairaalasta.

Esitutkinta alkaa olla loppuvaiheessa ja poliisi siirtää asian esitutkinnan päätyttyä Pohjanmaan syyttäjävirastoon syyteharkintaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja VW Golfin ja BMW X6:n liikkeistä Lahdessa 

Kuva: CvB.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tiistaina 6.8.2019 puoli kahdeksan aikaan illalla VT12:sta Kärpäsenmäessä Salpakankaan suuntaan ajaneiden valkoisen VW Golfin ja mustan BMW X6 henkilöauton liikkeistä.

Lisäksi poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja ko. autojen ollessa samoihin aikoihin pysähtyneenä keskelle Petsamonkatua.

Katso tästä lisäuutinen. (Päiv. 9.8.)

Erityisesti poliisia kiinnostaa Petsamonkadulla valkoisen VW Golfin takana pysähtyneenä olleen auton kuljettajan ja mahdollisten matkustajien havainnot.

Tekoa tukitaan mm. törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi pyytää asiasta jotakin tietäviä ottamaan yhteyttä p. 029 541 4222 tai sähköpostilla vihjeet.hame@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Varaosamaailmalle toimipiste Raisioon

Kuva: Broman Group.

Broman Group -konserniin kuuluva Varaosamaailma Oy on ostanut AD-Turku Oy:n koko osakekannan.

AD-Turku on toiminut Raisiossa vuodesta 2008. Yrityksellä on kaksi päätoimialaa: autojen varaosat korjaamoille ja yksityisasiakkaille sekä kattava valikoima tarvikkeita, laitteita, työasuja, kemikaaleja ja työkaluja sekä ammattilaisille että kuluttajille.

AD-Turku Oy:n työntekijät jatkavat yrityskaupan jälkeen vanhoina työntekijöinä AD-Turku Oy:n palveluksessa.

− Turun ja Kaarinan Motonetien yhteydessä toimivat korjaamomyyntipisteet muuttuvat AD VaraosaMaailman yritysmyyntipisteiksi, kertoo Broman Group Oy:n toimitusjohtaja Harri Broman.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Vilkutti vasemmalle, kääntyi yllättäen oikealle!

Arkistokuva: Kuva: CvB.

Mönkijä törmäsi edellään ajaneen henkilöauton oikeaan kylkeen keskiviikkona 7.8.2019 klo 11.30 Porin Professorintien ja Korventien risteyksessä.

Professorintietä pitkin mennyt henkilöauto laittoi vilkun vasemmalle ja ryhmittyi keskiviivan viereen kääntyäkseen vasemmalle Tekniikantielle. Kuljettaja kuitenkin teki korjausliikkeen ja päättikin kääntyä risteyksestä oikealle Korventielle.

Samalla henkilöauton takaa tullut mönkijä oli ohittamassa vasemmalle kääntymässä ollutta autoa sen oikealta puolelta.

Mönkijä törmäsi eteen kääntyneen henkilöauton oikeaan kylkeen kuljettajan lentäessä mönkijän sarvien yli auton nokkapelille ja siitä edelleen katuun.

Loukkaantunut mönkijän kuljettaja toimitettiin Satasairaalaan hoidettavaksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän kuva: Selkeästi sanottu — hengenvaarallinen silta

Suomen tieverkoston korjausvelkaa on taas viime aikoina päivitelty monella foorumilla. Suomen tieliikennehistoriasta löytyy kuitenkin oiva ensiapu vinkkinä liikenneministeri Sanna Marinille, joka toivottavasti näkee laadukkaan katu- ja tieverkoston yhtenä hyvinvointiyhteiskunnan kulmakivistä.

Katso tästä muut Päivän kuvat.

Pengoimme kesällä Käkisalmesta kotoisin olevan, edesmenneen anoppini valokuva-arkistoja, josta löytyi oheinen helmi vuoden 1927 Hiitolasta, Laatokan länsirannalta.

Kunnalla ei ilmeisesti ollut varaa kunnostaa teitä ja siltoja, mutta onneksi varat riittivät niiden heikosta kunnosta varoittamiseen.

Tarina ei kerro, kuinka kauan oheinen liikennemerkki oli käytössä ennen lahoamistaan, ja ehtikö silta lahota ennen liikenneopastetta.

Viranomaiset voivat kuitenkin kulkuvälineensä muhkuraisella tiellä hajottaneille todeta, ettei voi väittää, etteikö tienkäyttäjiä olisi varoitettu…

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Elämänturvaajat ohjaavat koululaisia turvalliseen tien ylitykseen

Arkistokuva. Kuva: Liikenneturva / Nina Mönkkönen.

LähiTapiolan vuoden 2019 liikenneturvallisuusteko kääntää katseet suojateille; koulujen alkuun sijoittuva valtakunnallinen Turvallinen suojatie -tempaus jatkaa alkuvuonna käynnistynyttä suojatie-kampanjaa.

Tempauksessa on mukana LähiTapiolan alueyhtiöitä ja satoja kouluja ympäri Suomen.

Tempauksessa LähiTapiolan henkilökunta ja alueyhtiöiden kumppanit jalkautuvat 8.8.-15.8. välisenä aikana koulujen lähistöllä oleville suojateille ja vaarallisille risteysalueille ohjaamaan pieniä koululaisia ylittämään tien turvallisesti.

Vastaavia suojatie-tempauksia on järjestetty joissakin alueyhtiöissä aikaisemminkin. Nyt tavoitteena on toteuttaa valtakunnallinen tempaus läpi Suomen.

– Elämänturvayhtiönä haluamme nostaa esille keinoja, joilla teemme liikenteessä liikkumisesta turvallisempaa ja vähennämme onnettomuuksien määrää. Tänä vuonna keskitymme erityisesti suojateiden turvallisuuteen. Suojatie-kampanja käynnistyi alkuvuodesta ja sillä haluttiin muistuttaa autoilijoiden vastuuta tehdä suojateistä vaarattomia, sanoo LähiTapiolan hankejohtaja Hanna-Leena Jauho.

Eteläisessä Satakunnassa sijaitsevan LähiTapiola Lännen alueella osallistuvia kouluja on yhteensä 18 kappaletta. Noin 80 vapaaehtoisen elämänturvaajan joukossa on sekä alueyhtiön omaa henkilökuntaa että yhteistyökumppaneiden väkeä.

– Kumppaniurheiluseuroista muun muassa Rauman Lukko, LP Vampula Huittinen ja Fera Raumalta osallistuvat tempaukseen. Lähes kaikki haastetut kumppaniseurat lähtivät mukaan. Yhteistyötä ei voi tehdä yksin, sanoo LähiTapiola Lännen markkinointijohtaja Esa Nummi.

Raumalla suurin osa kouluista alkaa maanantaina 12.8., mutta esimerkiksi Eurajoella jo tänään torstaina 8.8. Koulut alkavat klo 9 kummankin puolen, ja siksi elämänturvaajat ovat turvaamassa suojateitä klo 08.30-09.30 välisenä aikana.

– Lukon puolelta tuli viestiä, että sopii aikatauluun hyvin, koska reenit alkavat kymmeneltä, Nummi nauraa.

– Pääasiallinen syy haastaa kumppanuusseurat mukaan tähän tempaukseen on ollut halu kantaa yhteiskuntavastuuta. Jokainen meistä on vuoroillaan ensimmäisen vuoden koululainen. Elämänturvayhtiönä haluamme olla aktiivinen osa paikallista yhteiskuntaa ja mahdollisuuksien mukaan ennaltaehkäistä vaaratilanteita, Nummi sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Tiedätkö mitä pelastuskujalla tarkoitetaan?

Pelastuskuja. Kuva: Keski-Uudenmaan pelastuslaitos.

Hälytysajoneuvojen kohtaaminen on lähes kaikille tuttu tilanne liikenteessä.

Liikenneturva muistuttaa, että ennakoimalla ja valppaasti toimimalla jokainen voi auttaa auttajia ehtimään ajoissa määränpäähänsä.

Esteettömän kulun hälytysajossa olevalle ajoneuvolle voi varmistaa muodostamalla ns. pelastuskujan.

Kiirehtiminen ei ole koskaan hyväksi liikenteessä, mutta hälytysajossa minuutit saattavat olla ratkaisevan tärkeitä.

Sireenien soidessa ja sinisten valojen välähtäessä hälytysajoneuvolle on annettava esteetön kulku muuta liikennettä vaarantamatta. Hälytysajoneuvon kohtaaminen on arkinen tilanne tien päällä ja siihen on syytä varautua.

– Ennakoiva ajotapa auttaa valmistautumaan yllättäviin tilanteisiin liikenteessä. Liikenne on havaintojen tekemistä ja tarkkaavaisuus lisää turvallisuutta. Taustapeilejä säännöllisesti tarkkailemalla pysyy kartalla myös takaa tulevasta liikenteestä, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Mari Voutilainen.

Hälytysajot ovat normaali osa liikennettä, joten kaikkien tulisi tietää kuinka niiden läheisyydessä toimitaan. Rauhallisuus on valttia, kuten liikenteessä yleensäkin.

– Hälytysajo voi tulla kohdalle yllättäen, mutta hermostumista pitää välttää. Ohittamaan ei hälytysajoneuvon lähestyessä voi lähteä ja äkkiliikkeitä tulee välttää. Myös kävelijöiden ja pyöräilijöiden tulee olla valmiina väistämään. Kuulokkeilla kuunnellessa äänenvoimakkuus kannattaa pitää sellaisella tasolla, että ympäröivät äänet kuuluvat riittävän kaukaa, muistuttaa Voutilainen.

Älä ole kujalla liikenteessä – väistä valppaasti ja avaa auttajille pelastuskuja

Autoilijan on tärkeää toimia helposti ennakoitavasti ja nopeita liikkeitä vältellen. Jarruja ei pidä painaa pohjaan hälytysajoneuvon lähestyessä, vaan osoittaa suuntamerkillä olevansa siirtymässä tien laidalle.

– Kannattaa tarkkailla rauhassa mihin suuntaan edellä olevat väistävät. Hyvä tapa on muodostaa avautuvan vetoketjun tapaisesti ns. pelastuskuja, jossa hälytysajoneuvolle luodaan keskelle vapaa väylä. Valppaasti toimivat kuskit voivat näin nopeuttaa merkittävästi esimerkiksi avun saamista onnettomuuspaikalle, selittää Voutilainen.

Erityisen tärkeää on ilmaista omat aikeensa myös hälytysajoneuvon ajajalle selkeästi vilkkua käyttäen. Mieltään väistöpaikasta yhtäkkiä muuttava vaikeuttaa auttajien kulkua. Ambulanssin tai vastakkaiselta kaistalta tulevan eteen kääntyvä voi pahimmillaan sekoittaa muidenkin pasmat.

– Ennen toimimista pitää muistaa viestiä muille liikkujille päätöksestään. Jos pelastuskujaa avataan siirtymällä kohti vastakkaisen liikenteen kaistaa, niin on syytä varmistaa, että myös sitä pitkin kulkevat mahtuvat väistämään, vahvistaa Voutilainen.

Viisi vinkkiä hälytysajoneuvojen väistämiseen

  • Ennakoi ja havainnoi – tarkkaile taustapeilejä ja varmista, että kuulet sireenin
  • Ole rauhallinen – hälytysajo voi yllättää, mutta äkkiliikkeitä tulee välttää
  • Älä paina jarrua pohjaan – äkkipysähdykset vaarantavat muut liikkujat
  • Viesti muille liikkujille aikeistasi – käytä vilkkua ja tarkkaile muiden liikkeitä
  • Muodosta pelastuskuja jättämällä hälytysajoneuvolle vapaa väylä keskelle