Koti Blogi Sivu 1859

Pride-kulkue vaikuttaa Oulun keskustan liikenteeseen lauantaina

Kuva: Oulu Pride.

Oulussa järjestettävä Pride-kulkue vaikuttaa Oulun ydinkeskustan liikenteeseen kello 13 – 13.30 välillä lauantaipäivänä 10.8.2019.

– Liikennekatkokset Oulun keskustassa ovat verrattain lyhyitä ja tapahtuvat klo 13 -13.30 välillä. Niihin kannattaa kuitenkin varautua ja valita tarvittaessa vaihtoehtoinen kulkureitti, kertoo liikennejärjestelyistä ylikomisario Jyrki Kivirinta.

Kulkue lähtee poliisivetoisesti liikkeelle klo 13 Rotuaarilta ja etenee Pakkahuoneenkatua pitkin itään Otto Karhinpuistoon. Puiston kautta kulkue palaa Kirkkokadulle jatkaen kohti Åströminpuistoa.

Tienristeykset kulkuereitin varrella ovat tilapäisesti suljettuna.

Kulkueeseen arvioidaan osallistuvan noin 1 000 – 1 500 henkilöä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Nuori poika lähti luvatta ajamaan vanhempiensa autolla

Kuva: CvB.

Hätäkeskuksesta tuli poliisille ilmoitus 8.8 klo 22:16 aikaan, että 14 -vuotias siilinjärveläinen poika on lähtenyt ajamaan luvatta vanhempansa hallitsemalla autolla Siilinjärvellä.

Poliisipartio tapasi auton Kolmisopentiellä Kuopiossa ja lähti seuraamaan sitä siviilimallisella autolla.

Pojan kuljettama auto kääntyi Leväsentielle jatkaen matkaa kohti keskustaa. Lopulta auto ajoi Särkiniementie 23 taloyhtiön pihaan umpikujaan ja poliisi sai otettua kuljettajan ja kyydissä olleen toisen alle 15-vuotiaan pojan kiinni.

Pojat kuljetettiin Kuopion pääpoliisiasemalle, josta vanhemmat kävivät hakemassa heidät kotiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benzin edustus Kemissä ja Rovaniemellä vaihtuu

Kuva: Matti Sulanto

Veho Oy Ab ja Wetteri Oy ovat sopineet, että Wetteri Oy aloittaa Mercedes-Benz henkilö- ja pakettiautojen myynti- ja huoltotoiminnot Kemissä ja Rovaniemellä.

Kemissä toiminta alkaa Wetteri Oy:n uusituissa tiloissa osoitteessa Valajankatu 14, 94600 Kemi, 1.9.2019.

Rovaniemellä toiminnot jatkuvat 31.12.2019 saakka Niemelän Auto Oy:lla ja käynnistyvät Wetterillä uudistuneissa tiloissa 2.1.2020 alkaen, entisessä osoitteessa Ulakatu 11, 96300 Rovaniemi.

Niemelän Auto Oy keskittyy tämän jälkeen vaihtoautokauppaan. Niemelän Auto Oy:n Mercedes-Benz -henkilökunta siirtyy Wetteri Oy:lle vanhoina työntekijöinä.

Veho jatkaa pakettiautomyyntiä ja -huoltotoimintoja edelleen myös Veho Rovaniemen toimipisteessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Karting: SM-sarja huipentuu Kouvolan osakilpailuun

Kuva: Outi Talikka

Karting SM -sarjan viides ja viimeinen osakilpailu ajetaan Tykkimäki Circuitilla Kouvolassa viikonloppuna.

Kartingin SM-kausi sai ensimmäiset suomenmestarinsa jo pari viikkoa sitten Ruuhimäellä ajetussa osakilpailussa, kun OK-junioreissa mestaruuden varmisti Tuukka Taponen ja OK-luokassa mestaruutta kohti ajoi kahden päivän voitoilla Juho Valtanen. Herrat nähdään viikonloppuna myös Kouvolassa.

KZ2-sarjaa johtaa Arto Ojaranta 128 pisteellä, Oskari Kurki-Suonion hengittäessä niskaan 120 pisteellä. Kolmospaikkaa pitää ennen Kouvolan osakilpailua Jakob Matias Oja. Jännittävää kamppailua käydään siis ainakin KZ2-sarjassa!

SJM:n Mini60:ssä käydään niin ikää kovaa kamppailua. Kärkipaikkaa pitää Mark Dudnitski 149 pisteellä, toisena 136 pisteellä Vili Hakala ja pronssissa on kiinni Santeri Martikainen 115 pisteellä.

Kuljettajat ja tiimit valmistautuvat jo perjantaina vapailla harjoituksilla viikonloppuun ja lauantaina tositoimet starttaavat varikon avautumisella klo 07.00 ja ensimmäiset warm upit käynnistyvät klo 09.15.

Radan pituus: 1202 m
Radan leveys: 8 m
Osoite: Tehontie 47, Kouvola
Kilpailuluokat: OK, OKj, KZ2, Raket SJM, Mini 60 SJM

Viikonlopun alustava aikataulu:

Lauantai 10.8.2019

Aika-ajot 8 min.

klo 09.35 KZ2
klo 10.50 OK
klo 11.05 OK Junior
klo 11.20 Mini60
klo 11.35 Raket

Alkuerät 9 kierrosta

klo 12.30 KZ2 Alkuerä 1
klo 12.50 OK Allkuerä 1
klo 13.10 OK Junior Alkuerä 1
klo 13.30 Mini 60 Alkuerä 1
klo 13.50 Raket Alkuerä 1
klo 14.10 KZ2 Alkuerä 2
klo 14.30 OK Alkuerä 2
klo 14.50 OK Junior Alkuerä 2
klo 15.10 Mini60 Alkuerä 2
klo 15.30 Raket Alkuerä 2

Finaalit 21 kierrosta

klo 16.15 KZ2 Finaali 1
klo 16.45 OK
klo 17.15 OK Junior
klo 17.45 Mini60
klo 18.15 Raket
klo 18.45 KZ2 Finaali 2

Palkintojen jako noin klo 19.30.

Sunnuntai 11.8.2019

Aika-ajot 8 min.

klo 09.50 OK
klo 10.05 OK Junior
klo 10.20 Mini60
klo 10.35 Raket

Alkuerät 9 kierrosta

klo 10.50 OK Alkuerä 1
klo 11.10 OK Junior Alkuerä 1

Alkuerät 9 kierrosta

klo 12.10 Mini60 Alkuerä 1
klo 12.30 Raket Alkuerä 1
klo 12.50 OK Alkuerä 2
klo 13.10 OK Junior Alkuerä 2
klo 13.30 Mini60 Alkuerä 2
klo 13.50 Raket Alkuerä 2

Finaalit 21 kierrosta

klo 14.35 OK
klo 15.05 OK Junior
klo 15.35 Mini60
klo 16.05 Raket

Palkintojen jako noin klo 16.50.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Tauri Kärson: Audi häihin, suklaata kiitokseksi ja uusia tuttavia naapurustosta

Tauri Karson. Kuva: Autolevi.

Auton vertaisvuokraus on sekä Suomessa että Virossa kasvava trendi, mutta molempien maiden kansalaiset ovat lämmenneet oman autonsa jakamiselle suhteellisen hitaasti.

Omistamiemme asioiden – etenkin hinnaltaan arvokkaiden ja meille tavalla tai toisella tärkeiden – lainaaminen muille on usein tarkan harkinnan takana.

Jakamistalous on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut saamaan jalansijaa yhteiskunnassamme.

Teknologia on osaltaan mahdollistanut luottamuksellisen suhteen luomisen meille tuntemattomiin ihmisiin.

Kuka olisi muutama vuosi sitten uskonut, että suostumme hyppäämään sellaisen tuntemattoman ihmisen kyytiin, joka ei ole lisensioitu taksin kuljettaja? Entä kuka olisi uskonut, että annamme ventovieraiden yöpyä kodissamme, kun emme itse ole paikalla?

Auton omistaminen maksaa tuhansia euroja vuodessa, ja mahdollisuus kattaa näitä kuluja on monelle pääasiallinen syy alkaa vuokraamaan autoaan silloin, kun sitä ei itse tarvitse.

Jo neljä prosenttia virolaisista ajokortin omistajista (Suomessa luku vastaisi 150 000 ihmistä) käyttää vertaisvuokrauspalveluita.

Löydän koska tahansa korttelin päästä kotoani Tallinnassa auton, jota voin lainata minulle ennestään tuntemattomalta ihmiseltä.

Uskon tämän trendin ottavan vahvempaa jalansijaa pian myös Suomessa lähinnä kolmesta syystä:

  1. Kuulemani ja kokemusteni mukaan suomalaiset haluavat usein ensin nähdä, että jokin asia on todistettu toimivaksi muualla, ennen kuin he uskaltavat itse lähteä sitä yrittämään. Muutama vuosi sitten virolaiset olivat yhtä vastahakoisia vuokraamaan autoaan kuin suomalaiset ovat tänä päivänä. Vaikka auton vuokraaminen ventovieraalle epäilyttäisi, olemme kuitenkin lähes kaikki valmiita lainaamaan autoamme tutuille ihmisille. Vertaisvuokraus Virossa saikin alkunsa pienten yhteisöjen keskuudessa, rakentaen luottamusta niihin ihmisiin, jotka olivat edes jollain tasolla tuttuja. Mahdollisuus jakaa oma arvostelunsa tuotteesta tai palvelusta ja vertailla toisten käyttäjien antamia arvioita lähentää ihmisiä ja lisää turvallisuuden tunnetta. Me luotamme vertaisiimme, ja jos naapurillamme on pelkästään hyviä kokemuksia autonsa vuokraamisesta omille naapureilleen, rohkaistumme itsekin kokeilemaan.
  2. Suurin ihmisiä painava huoli on molemmilla markkinoilla ollut vakuutus. Suomessa monet vakuutusyhtiöt kattavat myös auton vuokraamisen ainakin tiettyyn pisteeseen asti ja on todennäköistä, ettei olemassa olevaan autovakuutukseen tarvitse tehdä muutoksia vertaisvuokrauksen mahdollistamiseksi niin kauan, kun siitä ei tehdä säännöllistä liiketoimintaa. Tietoisuuden kasvaessa kynnys oman auton laittamisesta vuokralle todennäköisesti laskee.
  3. Uuden auton valmistaminen vie paljon taloudellisia ja ympäristöresursseja. Kestävä kehitys ja ilmastokysymykset koskettavat yhä suurempaa joukkoa suomalaisia, ja ihmiset etsivät jatkuvasti uusia tapoja hyödyntää jo olemassa olevia resursseja.

Autoa satunnaisesti lainaan tarvitsevan näkökulmasta vertaisvuokrauksen erottaa autovuokraamosta jakamistalouden luoma yhteisöllisyys. Personoidulle asiakaskokemukselle on tilausta nykyisessä massatuotannon ja automatisoinnin maailmassa.

Kuulemani tarinat hääautoksi vuokrattuun Audiin jätetystä häälahjasta ja suklaarasian toimittaminen kiitokseksi pienen bussin lainasta juniorijoukkueen jalkapalloturnausta varten ovat osoitus vertaisvuokrauksen yksilön ja yhteisöllisyyden huomioon ottavasta luonteesta.

Kaikkea ei tarvitse itse omistaa, vaan jakamalla voimme auttaa paitsi itseämme ja toisiamme myös ympäröivää yhteiskuntaa.

Näistä syistä rohkenen ennustaa, että Suomi seuraa pian Viron jalanjälkiä autojen vertaisvuokrauksen yleistymisessä.

Tauri Kärson

Kirjoittaja on virolaisen vertaisvuokrauspalvelu Autolevin perustaja ja toimitusjohtaja.

Poliisi kaipaa vielä lisää havaintoja Lahden VW Golfin ja BMW X6:n liikkeistä

Kuva: Autotoday.

Hämeen poliisi pyysi eilen torstaina silminnäkijähavaintoja kahden auton liikkeistä Lahdessa. Havaintoja on tullut hyvin ja poliisi kiittää niistä. Tästä huolimatta vielä uusiakin tietoja autojen liikkeistä kaivataan.

Poliisilla on tiedossa molempien autojen rekisterinumerot ja kuljettajat, mutta tietoja tarvitaan erityisesti tapahtumista tiistaina 6.8.2019 puoli kahdeksan aikaan illalla.

Kyseisenä ajankohtana VT12:sta Kärpäsenmäessä Salpakankaan suuntaan ajoi valkoinen VW Golf ja musta BMW X6 henkilöauto.

Lisäksi poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja edellä mainittujen autojen ollessa samoihin aikoihin pysähtyneenä keskelle Petsamonkatua.

Erityisesti poliisia kiinnostaa Petsamonkadulla valkoisen VW Golfin takana pysähtyneenä olleen auton kuljettajan ja mahdollisten matkustajien havainnot.

Poliisi pyytää asiasta jotakin tietäviä ottamaan yhteyttä p. 029 541 4222 tai sähköpostilla vihjeet.hame@poliisi.fi .

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Nainen ajoi karting-autoa reilussa humalassa

Kuva: CvB.

Torstaina iltapäivällä noin 45-vuotias nainen loukkaantui lievästi ajettuaan Lahdessa nurin moottoriradalla kartingautolla.

Mikroauto kaatui ensin vasemmalle kyljelleen ja sen jälkeen ylösalaisin. Kuljettaja jäi auton alle.

Kyseessä ei ollut kilpailutilanne vaan harjoitteluajo.

Nainen puhalsi poliisin alkometriin yli törkeän rattijuopumuksen rajan.

Nainen vietiin sairaalaan tarkistettavaksi ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Näitä merkkejä ei enää paljon taksitolpalla nähdä

Kuva: Museovirasto, Musketti, Teuvo Kanerva.

Nyt päästään ihailemaan takseja vuodelta 1973 tai 1974. Autot ovat Museoviraston tietojen mukaan Joensuun Kauppatorin taksitolpalla.

Rivissä on pari Peugeot 504 -mallia ja yksi Saab 99. Toisen Peugeotin vierellä on Ford Taunus ja viimeisenä Chrysler 180. (Päiv. 9.8.)

Kuva kuuluu Museoviraston Musketti-kokoelmaan ja kuvaaja on Teuvo Kanerva.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kaksi mopovarasta kiinni takaa-ajon jälkeen

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Tiistaina aamulla hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan Kankaanpäässä on varastettu kaksi mopoa.

Toinen mopo oli anastettu Torikadulta, toinen ammattikoulun pihasta.

Poliisipartio tavoitti varkaat melko pian ilmoituksen jälkeen. Toinen varas jäi kiinni kirjaston parkkipaikalta ja toinen lähti poliisipartiota karkuun anastamallaan mopolla, mutta jäi kiinni takaa-ajon jälkeen.

Toinen mopoista vaurioitui pahoin varkaan käsissä.

Kankaanpäässä asuvat nuoret mopovarkaat ovat poliisin vanhoja tuttuja. He ovat syntyneet vuosina 1999 ja 2000.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Aktiivinen ajoavustin helpottaa: ”Yhdeksän tunnin työvuoron jälkeen en ole enää läheskään yhtä väsynyt kuin ennen”

Kuva: Daimler.

Uuden Mercedes-Benz Actrosin viimeiset valmistavat käyttötestit ennen sarjatuotantoa yllättivät tuloksillaan autoa testanneen saksalaisen Wagenstetter-kuljetusyhtiön.

Elintarvikkeita ja vaarallisia materiaaleja kuljettavan yhtiön autot liikennöivät pääosin Saksan Ruhrin ja Pohjois-Italian välisillä tieosuuksilla. Reiteillä on mukana kaksi kuljettajaa, ja yksi kuljetusauto voi näin ajaa jopa 300 000 kilometriä vuodessa.

Wagenstetterin testiautot oli varustettu uudella aktiivisella ajoavustimella, joka mahdollistaa osittaisen automaattisen ajamisen kaikilla nopeusalueilla.

Järjestelmän kamerat havaitsevat kaistaviivat auton molemmilla puolilla, ja järjestelmän ollessa aktiivinen se tukee auton pysymistä viivojen välissä ilman kuljettajan kokoaikaisia ohjausliikkeitä.

Järjestelmän toiminnasta ilmoitetaan mittariston sinisellä ohjauspyörä-symbolilla.

Järjestelmä jarruttaa ja kiihdyttää autoa itsenäisesti edessä ajavien vauhdin mukaisesti ja ohjaa auton takaisin omalle kaistalle, mikäli auto on ajautumassa reuna- tai keskiviivan yli.

Lopullinen vastuu auton turvallisesta liikkumisesta säilyy kuitenkin joka hetki kuljettajalla.

Aktiivista ajoavustinta reiteillä testannut kuljettaja Tom Westphal oli myönteisesti yllättynyt sen toimintavarmuudesta.

– Järjestelmä on arvokas ajamisen tuki monissakin tilanteissa. Esimerkiksi jonoajossa ajettaessa aktiivinen ajoavustin auttaa oikean turvavälin säilyttämisessä, mutta myös pysymisessä riittävän lähellä edellä ajavaa. Ruuhkissa järjestelmän apu on tervetullutta stop-and-go-toimintonsa ansiosta. Ajaminen tuntuu tietysti erilaiselta ajoavustimen takia, mutta siihen oppii nopeasti luottamaan. Minun on yhä ajamisen aikana seurattava autoa ja ympäristöä, mutta yhdeksän tunnin työvuoron jälkeen en ole enää läheskään yhtä väsynyt kuin ennen, Westphal kertoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //