Koti Blogi Sivu 1710

Neste varoittaa pitkäaikaisen lakon haittavaikutuksista

Porvoon öljynjalostamo. Kuva: Neste.

Teollisuuden piirissä Suomessa on julistettu poikkeuksellisen laaja lakonuhka ajankohdalle 27.1. –9.2.2020, mikä kohdistuu myös merkittävästi Nesteeseen. Suomen Nesteen toiminnoissa lakkouhan piirissä on yhteensä noin 1 400 henkilöä.

Nesteellä on merkittävä rooli polttonesteiden jakelun varmistamisessa maa-, meri- ja lentoliikenteessä. Pitkäaikainen häiriö jakelussa lamaannuttaisi yhteiskunnan liikkumisen ja lämmityksen, pelastus- ja viranomaistoiminnan sekä elintarvikehuollon. Lisäksi se vaikeuttaisi merkittävästi Suomen vientitoimintaa monilla aloilla.

– Olemme erittäin huolissamme tilanteesta. Toivomme, että neuvottelujen osapuolet tekevät kaikkensa ratkaisun löytämiseksi, jotta mittavat vaikutukset yhteiskunnalle eivät toteudu, ja liikkumisen ja teollisen toiminnan turvallisuus voidaan taata. Kahden viikon lakkouhka öljynjalostuksessa on erittäin kriittinen tilanne, jolla on huomattavasti kahta viikkoa pidemmät seuraukset tuotannolle ja tuotteiden jakelulle, sanoo Hannele Jakosuo-Jansson, Nesteen henkilöstö-, HSSEQ- ja hankintajohtaja.

Kemianteollisuuden prosessit ovat monimutkaisia ja suunnittelemattomille muutoksille herkkiä kokonaisuuksia. Porvoon kaltaisen toiminnallisesti vaativan jalostamon huoltoseisokki suunnitellaan tapahtuvaksi viiden vuoden välein, ja projektin valmistelu kestää useamman vuoden. Kilpilahdessa on useita eri teollisten toimijoiden toisiinsa kytkeytyneitä jatkuvatoimisia prosesseja.

Talvi on poikkeuksellinen ja vaikea ajankohta jalostamon pysäyttämiselle, sillä prosessin osat ja laitteistot altistuvat jäätymiselle.

Siitä aiheutuu prosessin käynnistymisen viivästyksiä, jolloin tuotannon normaalitilaan saattaminen ja tuotteiden jakelu markkinoille vaikeutuu.

Pahimmillaan jäätyminen voi aiheuttaa vakavia laiterikkoja ja sen seurauksena prosessin vuotoriskin ja räjähdysvaaran. Tästä johtuen jalostamon suunniteltuja huoltoseisokkeja ei koskaan ajoiteta talvikaudelle.

– Lakon kaltainen poikkeustilanne aiheuttaa aina kohonneen laiterikko-, henkilöturvallisuus- ja ympäristöriskin, jota talviolosuhteet voimistavat. Edellä mainittujen tosiasioiden valossa lakosta johtuva jalostamon pysäytys sydäntalvella on erittäin riskialtis toimenpide ja sen kerrannaisvaikutukset olisivat hyvin laajat, sanoo Nesteen Öljytuotteet-liiketoimintayksikön johtaja Marko Pekkola.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Toyota GR Supran mallistoon pienempimoottorinen ja edullisempi versio

Kuva: Toyota.

Vuosi sitten Detroitin autonäyttelyssä esitelty Toyota GR Supra kokee mallistonsa ensimmäisen muutoksen, kun uusi kaksilitrainen turboahdettu moottori esitellään.

Kolmilitraisen, kuusisylinterisen voimanlähteen alapuolelle esiteltävä moottori laajentaa GR Supran mallistoa ja laajentaa potentiaalista asiakaskuntaa.

GR Supra on Toyota Gazoo Racingin kehittämä täysiverinen urheiluauto, joka voidaan tarjota uuden moottorivaihtoehdon myötä entistä useammalle.

Kuva: Toyota.

Uusi 2.0-litrainen moottori on suora, nelisylinterinen bensiinimoottori, joka on varustettu yhdellä twin-scroll-pakokaasuahtimella.

Katso myös tämä: Suomen MM-rallissa esiteltävä Toyotan urheiluauto on nyt hinnoiteltu

Vaihteistona on kahdeksanvaihteinen ZF:n valmistama automaattivaihteisto, jonka tehtävänä on välittää hallitusti tiehen 190 kW:n / 258 hv:n huipputeho ja 400 Nm:n huippuvääntö aina (elektronisesti rajoitettuun) 250 km/h huippunopeuteen asti. WLTP-mittaustavan mukainen CO₂-päästötaso asettuu välille 156 – 172 g/km.

Kuva: Toyota.

Painoa pudotettu 100 kiloa

Uuden moottorin isoveljeään pienempi koko ja alhaisempi paino tuovat uudenlaisia etuja GR Supralle.

Auto on jopa 100 kg kolmilitraista mallia kevyempi ja moottorin pienempi koko mahdollistaa sen sijoittamisen taaemmaksi. Tällöin saavutetaan ideaali 50/50-painonjakauma eteen/taakse. Tämä edesauttaa Toyotan mukaan auton reagointia, ketteryyttä sekä inspiroivaa ajettavuutta ääritilanteissa.

Kuva: Toyota.

Uudellakin moottorivaihtoehdolla GR Supran varustelu on kattava. Täysi TSS-turvavarustelu sisältäen mm. Pre-Collision -järjestelmän automaattisella hätäjarrutuksella, kaistavahti, automaattiset kaukovalot ja liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän.

Varusteluun kuuluu myös aina led-ajovalot, Alcantara-verhoilu, 8,8 tuuman näytöllä varustettu multimediajärjestelmä ja navigointi sekä avaimeton lukitus- ja käynnistysjärjestelmä.

Kuva: Toyota.

Varustelua voi halutessaan täydentää Sport-paketilla, joka lisää yhtälöön isommat Brembon jarrut, takatasauspyörästön luistonrajoittimen sekä adaptiivisen jousitusjärjestelmän.

Uuden mallin ennakkomyynti käynnistyy Suomessa hinnaston julkaisun myötä vielä tammikuun aikana ja ensimmäiset asiakastoimitukset tapahtuvat kesällä 2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kuva: Toyota.

Autojen välinen varoitusjärjestelmä otetaan käyttöön Fordeissa

Usein olisi hyödyllistä tietää, mikä odottaa mutkan takana. Kuskeille tämä tieto voi olla jopa kriittistä. Nyt, Fordin uuden liitettävyysteknologian ansiosta se myös mahdollista.

Paikalliset varoitukset (Local Hazard Information, LHI) on merkittävä askel matkalla kohti yhdistettyä liikenneinfrastruktuuria. Se auttaa kuljettajia varautumaan ja mahdollisesti välttämään edessä olevat vaaratilanteet.*

Kun edellä ajavat kuljettajat kohtaavat äkillisen poikkeavan tilanteen – esimerkiksi peräänajon, onnettomuuden tai tielle kaatuneet lastin – perässä tuleva, mahdollisesti vielä näkymättömissä oleva kuljettaja saa siitä varoituksen etukäteen.

Järjestelmä auttaa myös muissa odottamattomissa tilanteissa rajuista raekuuroista äkilliseen tulvimiseen tai vaikka maanvyörymiin.

Katso myös tämä: Bosch tuomassa motoristeille ”digitaalisen suojakilven”

Järjestelmä aktivoituu edessä olevien autojen tapahtumista. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi turvatyynyjen aktivoituminen, varoitusvalojen vilkkuminen tai tuulilasinpyyhkijöiden toiminta.

Aikaisempien liikenteen varoitusjärjestelmien toiminta on perustunut kuljettajien antamaan tietoon. Sen sijaan Fordin paikalliset varoitukset (LHI) toimii itsenäisesti. Se tuottaa tietoa ja varoituksia ilman, että kuljettajan tarvitsee tehdä mitään.

Katso myös tämä: Volvon autot keskustelevat jatkossa keskenään — varoittavat muun muassa liukkaudesta

Varoitukset näytetään kojelaudan näytöllä vain, jos tapahtuma vaikuttaa todennäköisesti kuljettajan matkaan. LHI on suunniteltu antamaan kuljettajille merkityksellisempiä tietoja kuin nykyiset radion kautta tulevat varoitukset, jotka ovat usein epäoleellisia.

Järjestelmä on vakiovarusteena ilman veloitusta ensimmäisen vuoden ajan uudessa Ford Pumassa.**

Tämän vuoden loppuun mennessä paikalliset varoitukset (LHI) on jo yli 80 prosentissa Fordin henkilöautoista. Etua ei rajoiteta vain Fordilla matkustaville henkilöille. Auton lähettämää tietoa voidaan käyttää myös muiden merkkien ajoneuvoissa, ja päin vastoin.

Kuva: Ford.

Tieto siirtyy pilven kautta

Sensorit tarkkailevat eri toimintoja, kuten hätäjarrutuksia, sumuvalojen käyttöä ja luistonestoa havaitakseen huonot sää- tai tieolosuhteet. Näistä toiminnoista saatu tieto käsitellään, jotta pystytään määrittelemään vaaratilanteen sijainti ja mahdollinen liikenneonnettomuus.

Auto tuottaa automaattisesti päivityksiä turvatun yhteyden kautta “pilveen” käyttäen FordPass Connect -modeemia. Fordin teknologiakumppani Here Technologies operoi pilvipohjaista alustaa, joka kerää tietoa useilta automerkeiltä, yritysten välisten sopimusten mukaisesti.

Katso myös tämä: Autotoday 10 vuotta sitten: ”Autojen välinen Carlink -tietoverkkohanke sai tunnustusta”

Mitä enemmän autoja on yhdistettynä verkostoon, sitä tehokkaammin järjestelmä toimii. Useiden autojen tuottaessa samaa hälytystä, lähettyvillä olevat autot saavat tiedon pilvestä matkapuhelinverkon kautta. Näin kuljettavat osaavat varautua ennakkoon vähentämällä vauhtia tai muilla tarvittavilla toimenpiteillä.

Viranomaisten tietokannoista ja liikenneraporteista tulee lisätietoa, jotta kuljettajat saavat vielä tarkemmat varoitukset. Tietoa tulee esimerkiksi väärällä ajokaistalla vastaan tulevista ajoneuvoista, tiellä edessä olevista ihmisistä tai eläimistä ja tietöistä.

Lue myös tämä: Autot alkavat kommunikoida keskenään 2019

# # #

*Kuljettajaa avustavat ominaisuudet, kuten paikalliset varoitukset täydentävät ajoturvallisuutta eivätkä korvaa kuljettajan tarkkaavaisuutta, arviointia tai tarvetta hallita ajoneuvoa.

**Paikalliset varoitukset – järjestelmän käyttö on mahdollista FordPass Connect -modeemin kautta, ja se on ilmainen ensimmäisen vuoden ajan uuden Ford Puman ostosta; tämän jälkeen käytöstä peritään maksu osana liitettävyyspakettia.

Auton sisäänrakennettu modeemi yhdistetään auton luovutushetkellä. Asiakkailla on mahdollisuus valita, jakavatko he tiettyjä tietoja.

Paikalliset vaaratilanteet -järjestelmän tiedon tuottaa Here Technologies.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Robottibussi Gacha aloittaa ajamisen Vantaan Kivistössä

Kuva: HSL.

Suomalaisen Sensible 4:n kehittämä Gacha-robottibussi aloitti tänään ajamisen Vantaan Kivistössä.

Pilottihanke on teknologiayhtiö Sensible 4:n ja Vantaan kaupungin, Uudenmaan liiton ja Suomen Kasvukäytävän yhteistyö, jossa tarjotaan ns. viimeisen kilometrin (last-mile) matkustamista Kivistön alueen asukkaille. Pilotti kestää viisi viikkoa.

Gacha ajaa tiistaista torstaihin 10-12 ja 13-15 välisenä aikana, jolloin ihmiset voivat tulla kyytiin.

Reitti on 3,4 km pituinen ja lähtee Kivistön linja-autoterminaalin edestä ja pysähtyy viidessä eri paikassa: Kivistön koulu, Kivistön kirkko, Kivistöntie, Liusketie ja Rubiiniaukio.

Pilotti on avoin yleisölle ja ilmainen. Kyytiin mahtuu enintään yhdeksän matkustajaa kerrallaan.

Sähkökäyttöinen Gacha-robottibussi liikkuu pilotin aikana muun liikenteen seassa.

Vantaan pilotin aikana testataan ensimmäistä kertaa Gachaa vaativissa talviolosuhteissa avoimessa liikenneympäristössä.

Sensible 4:n ainutlaatuinen paikannusteknologia mahdollistaa robottibussien ympärivuotisen ajamisen myös Suomen sääolosuhteissa.

Sää vaikuttaa keskeisesti itseajavien autojen kykyyn ymmärtää ympäristöään. Sensible 4:n kehittämä teknologia, joka perustuu pitkään tutkimustyöhön Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa, on ratkaissut tämän ongelman.

Toinen testattava asia on bussin kommunikointi Syväkiventien ja Keimolantien risteyksen liikennevalojen kanssa, jossa bussi tunnistaa, mitkä valot risteyksessä on päällä. Bussi kulkee tyypillisesti 20-35 km/h nopeudella ja reagoi muuhun liikenteeseen.

Bussin käyttämät pysäkit:

  • Kivistön asema V2345
  • Kivistön koulu V2302
  • Kivistön kirkko V2304
  • Kivistöntie V2306
  • Liusketie V2327
  • Rubiiniaukio V2336

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Škoda valmisti 1,24 miljoonaa autoa vuonna 2019 — Octavia selvästi suosituin

Kuva: Skoda.

Škoda toimitti asiakkaille 1,24 miljoonaa autoa vuonna 2019. Jo kuudentena vuonna peräkkäin valmistusmäärä ylitti miljoonan auton rajan.

Kokonaisuutena tämä tulos jää 0,9 prosenttia edellisvuodesta (2018: 1,25 miljoonaa autoa). Siihen suurimpana syynä on ollut Kiinan automarkkinoilla jatkunut supistuminen.

Lue tästä muita Skoda-juttuja.

Muualla maailmassa Škoda kasvatti autotoimituksiaan 5,3 prosentilla 960 700 autoon; uusi ennätysvuosi kirjattiin Euroopassa (+5,8 %) ja Venäjällä (+8,8 %).

Joulukuussa asiakkaille toimitettiin 9,1 prosenttia edellisvuoden joulukuuta enemmän autoja eli 114 700 kappaletta.

Ennätysvuosi Euroopassa ja Venäjällä

Vuonna 2019 Škoda toimitti Länsi-Eurooppaan 520 500 autoa, mikä on 7,0 prosenttia edellisvuotta enemmän (tammi-joulukuu 2018: 486 400 autoa).

Edelliseen vuoteen verrattuna joulukuun toimitukset kasvoivat 23,0 prosentilla 42 200 autoon (joulukuu 2018: 34 300 autoa).

Myynnillisesti toiseksi suurimmassa yksittäisessä maassa eli Saksassa Škodan myynti vuonna 2019 kasvoi 8,3 prosentilla 191 200 autoon (2018: 176 600 autoa).

Vuonna 2019 Škoda ylsi Länsi-Euroopassa kaksinumeroisiin kasvuprosentteihin Ranskassa (37 200 autoa; +16,2 %), Sveitsissä (22 600 autoa; +27,5 %), Alankomaissa (19 200 autoa; +12,8 %) ja Tanskassa (15 600 autoa; +14,6 %).

Itäiseen Keski-Eurooppaan Škoda toimitti 215 800 autoa vuonna 2019, missä lisäystä oli 1,3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna (2018: 212 900 autoa).

Edelliseen vuoteen verrattuna joulukuun toimitukset kasvoivat 13,2 prosentilla 17 700 autoon (joulukuu 2018: 15 600 autoa).

Kotimaassaan Tšekissä Škoda luovutti asiakkailleen 94 200 autoa (2018: 93 600 autoa; +0,6 %). Kroatiassa myynti kasvoi 11,3 prosentilla 5 900 autoon (2018: 5 300 autoa).

Itä-Eurooppaan (ei sisällä Venäjää) Škoda toimitti 50 200 autoa eli 8,9 prosenttia edellistä vuotta enemmän (2018: 46 100 autoa).

Joulukuun aikana Škoda luovutti 4 300 autoa (joulukuu 2018: 3 700 autoa; +16,8 %).

Vuonna 2019 Škoda ylsi kaksinumeroisiin kasvuprosentteihin Ukrainassa (6 200 autoa; +16,8 %) ja Kazakstanissa (1 000 autoa; +27,5 %).

Venäjällä Škoda toimitti vuonna 2019 asiakkaille 88 600 autoa, mikä on 8,8 prosenttia edellisvuotta enemmän (2018: 81 500 autoa).

Autotoimitukset kasvoivat myös joulukuussa: 9 200 autoa on 12,1 prosenttia edellistä vuotta enemmän (2018: 8 200 autoa).

Autotoimitukset maailman suurimmilla automarkkinoilla eli Kiinassa laskivat 17,3 prosentilla 282 000 autoon (2018: 341 000 autoa).

Syynä on ollut Kiinan henkilöautomarkkinoilla jatkunut laskusuunta, joka aiheutuu markkinoiden epävakaudesta ja ihmisten kokemasta epävarmuudesta. Joulukuussa Škoda ylsi 34 200 autoon.

Intiassa Škoda luovutti vuonna 2019 asiakkaille 15 100 autoa (2018: 17 200 autoa; -12,3 %).

Päättyneen joulukuun aikana Škoda pystyi saavuttamaan kasvua 1 800 autoon, mikä on 17,2 prosenttia edellisvuotta enemmän (joulukuu 2018: 1 500 autoa).

Škoda Auton toimitukset vuonna 2019:

  • Škoda Octavia (363 700; -6,3 %)
  • Škoda Fabia (172 800; -9,5 %)
  • Škoda Kodiaq (171 800; +15,1 %)
  • Škoda Karoq (152 700; +32,0 %)
  • Škoda Rapid (142 100; -25,8 %)
  • Škoda Superb (104 800; -24,2 %)
  • Škoda Kamiq (64 600; +131,8 %)
  • Škoda Scala (39 100; –)
  • Škoda Citigo (31 200; -20,3 %), myynnissä vain Euroopassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Toyota tuo Yaris-luokkaan uuden kompaktin crossover-mallin Eurooppaan

Kuva: Toyota.

Toyota Motor Europe (TME) ilmoitti tänään Amsterdamissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa täysin uuden mallin mukaantulosta Euroopan mallistoon.

Kompaktin crossover-mallin nimi ja lanseerausaikataulu tullaan ilmoittamaan myöhemmin keväällä.

Katso tästä muita Toyota-juttuja.

Autosta näytettiin ainoastaan tyylitelty siluetti.

GA-B -perusrakenteen skaalautuvuuden ansiosta ulkomitoiltaan ja akseliväliltään hyvinkin erilaiset mallit ovat mahdollisia – kuten samaa perusrakennetta käyttävä uuden sukupolven Yaris, joka esitellään myöhemmin tänä vuonna.

– Tämä uutuus kasvaa suoraan Yaris-mallin suosion jatkeeksi, ja odotamme näiden kahden mallin muodostavan noin 30 prosenttia Toyotan myyntiluvuista vuonna 2025, totesi uutuudesta Matthew Harrison (Executive Vice President, TME).

– Odotusaika lopullisen designin esittelyyn ei ole pitkä, ja siitä tullaan huomaamaan ettei kyseessä ole vain koriltaan muokattu ja alustaltaan korotettu Yaris.

Uutuusmallia tullaan tuottamaan Yaris-mallin rinnalla Toyota Motor Manufacturing Francen (TMMF) tuotantolaitoksilla Ranskan Onnaingissa, Valenciennesin vieressä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kemin Aineen valikoimissa nyt Bergé Auton kaikki merkit

Yhteistyö pistää hymyilemään. Vasemmalta Mitsubishi Brand Director Markku Riekkola, aluejohtaja Valtteri Aine, toimitusjohtaja Sakari Aine, toimitusjohtaja Miska Tammelin, Kia Brand Director Rami Kittilä ja Brand Director Anssi Liukkonen.

Bergé Auto laajentaa jälleenmyyntiverkostoaan Suomessa. Aine-yhtiöt aloittaa Kemissä Kian, Mitsubishin, Fiatin, Fiat Professionalin, Alfa Romeon ja Jeepin jälleenmyynnin ja huollon.

– Laajensimme viime syksynä liiketoimintaamme Fiat-, Fiat Professional-, Alfa Romeo- ja Jeep -merkeillä. Nyt solmittu sopimus on ensimmäinen, joka kattaa kaikki edustamme merkit Suomessa, sanoo Bergé Auto Nordics Oy:n toimitusjohtaja Miska Tammelin.

Bergé Auto myy maailmanlaajuisesti vuosittain noin 170 000 ajoneuvoa ja edustaa 27 automerkkiä yhdeksällä eri markkina-alueella.

Aine on vuonna 1923 perustettu Suomen vanhin autoliike ja perinteinen perheyritys, jonka toiminnassa on mukana kolmannen ja neljännen sukupolven autokauppiaita. Aine on lähtöisin Meri-Lapin alueelta, jossa se on ollut merkittävä toimija koko historiansa ajan.

Aine Oy palvelee Kemissä osoitteessa: Valajankatu 3.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Nyt koko Seat-mallistolla on viiden vuoden takuu

Kuva: Seat.

Suomessa Seat on tarjonnut normaalin kahden vuoden takuun sijasta kampanjaluonteisesti 5 vuoden / 100 000 km takuuta jo lähes neljän vuoden ajan.

Vuoden 2020 alusta alkaen pidennetty takuu tulee pysyvästi voimaan koko Seat-mallistoon.

Katso tästä muita Seat-juttuja.

– Kokemukset pitkästä takuusta ovat olleet erittäin myönteisiä. Viiden vuoden takuu tuo asiakkaille lisää luottamusta merkkiä kohtaan. Pitkällä takuulla on ollut myös positiivinen vaikutus autojen jälleenmyyntiarvoon käytettynä. Takuunalainen auto on myös autoliikkeelle haluttu vaihtoauto, koska huoli myynnin jälkeisistä korjauskustannuksista vähenee, sanoo K-Auton Seatista vastaava johtaja Jukka Kiuru.

Seat lanseeraa vuoden 2020 aikana seitsemän uutuutta: Seat Leon ja Leon Sportstourer uudistuvat täysin kevään aikana ja Ateca saa päivityksen kesän aikana. Syksyllä esitellään puolestaan Seatin alamerkin Cupran ensimmäinen oma automalli Formentor, ladattava hybridi.

Seat on myös vahvasti sähköistämässä mallistoaan ja vuoden 2020 aikana esitellään Seat el-Born -täyssähköauto ja jo kultimaineeseen noussut Suomen edullisin täyssähköauto Mii electric sekä Seat Tarracon ladattava hybridiversio.

Täyssähköautoissa on akkutakuu 8 vuotta / 160 000 km.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kia Ceedin ladattavat hybridimallit hinnoiteltu

Kia Ceed Sportswagon Plug-In Hybrid. Kuva: Kia.

Suomeen alkuvuodesta saapuvat uudet Kian ladattavat hybridimallit Kia Ceed Sportswagon Plug-in Hybrid ja XCeed Sportswagon Plug-in Hybrid ovat saaneet hinnat.

Ceedin ladattavien hybridimallien voimanlähteenä on 1,6-litrainen suorasuihkutusmoottori sekä sähkömoottori, jonka parina on 8,9 kWh:n litiumionipolymeeriakku. Voimanlinjan tuottama kokonaisteho on 141 hv. Voima välitetään tiehen Kian 6-portaisen kaksoiskytkinvaihteiston kautta.

CO2-päästöt ovat 29 g/km.

Ladattavan farmarimallin tavaratila on 437 l (VDA), XCeed Plug-in Hybridin 291 l (VDA). Molempien autojen jarrullisen perävaunun vetokyky on 1300 kiloa. Molemmissa malleissa akusto on sijoitettu tavaratilan alle.

Katso tästä muita juttuja ladattavista hybrideistä.

Ceedin hybridimallit ovat saatavana EX- ja Business Premium -versioina.

EX-varustetasossa vakiona ovat muun muassa aktiivinen kaistavahti, automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, kaukovaloautomatiikka, suomenkielinen 8-tuumainen monitoiminäyttö sekä avaimeton käynnistys ja lukitus.

Business Premium -varustetasossa on vakiona näiden lisäksi muun muassa 12,3-tuumainen digitaalinen mittaristo, 10,25-tuumainen monitoiminäyttö, mukautuva kaistallapitoavustin, mukautuva vakionopeudensäädin, risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä, automaattinen taskupysäköintijärjestelmä ja sähkötoiminen takaluukku.

Ceedin ladattavat hybridimallit on varustettu kaikkien uusien Kia-mallien tavoin seitsemän vuoden takuulla, joka kattaa myös akuston.

Ceed Sportswagonin ladattavan hybridifarmarin hinnat alkavat 35 390 eurosta. XCeedin ladattavan hybridin hinnat lähtevät 35 990 eurosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Raskas ajoneuvoyhdistelmä törmäsi traktoriin — traktorinkuljettaja menehtyi

Kuva: CvB.

Eilen illalla Valtatiellä 10 Marttilassa traktorinkuljettaja menehtyi liikenneonnettomuudessa.

Poliisin tiedotteen mukaan ajoneuvoyhdistelmä, jonka lastina oli peltirullia, oli törmännyt edellä ajaneeseen traktoriin seurauksella, että molemmat suistuivat ojaan. Onnettomuus tapahtui Turkuun päin menevällä kaistalla.

Katso tästä muita traktorijuttuja.

Poliisin mukaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli ehtinyt tehdä pienen väistöliikkeen, mutta ei ollut pystynyt estämään törmäystä.

Traktorinkuljettaja lensi törmäyksen voimasta ulos traktoristaan ja menehtyi tapahtumapaikalle.

Yhdistelmän kuljettaja ei jostain syystä ollut havainnut ajoissa edellä ajavaa traktoria. Poliisi ei vielä ole päässyt kuulustelemaan kuljettajaa tarkemmin.

Poliisin mukaan alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan.

Onnettomuudessa menehtyi vuonna 1972 syntynyt mies.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //