Koti Blogi Sivu 17

Renault ja Dacia saavat uuden jälleenmyyjän Lohjalle

Kuva: Bassadone.

Nordic Automotive Services Oy ja PP-auto Oy ovat sopineet Renault- ja Dacia‑jälleenmyynnin käynnistämisestä Lohjalla. Yhteistyö kattaa sekä uusien autojen myynnin että valtuutetut huolto- ja varaosapalvelut. Toiminta alkaa virallisesti toukokuun 2026 alussa.

Renault ja Dacia täydentävät PP-auton Lohjan toimipisteen tarjontaa uudella, vahvalla merkkikokonaisuudella.

PP-auto Oy:n toimitusjohtaja Petteri Heiskanen näkee uuden yhteistyön luontevana jatkona yhtiön kasvulle.

“Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme Renaultin ja Dacian mukaan Lohjan toimipisteemme valikoimaan. Brändit täydentävät uusien autojen tarjontaamme erinomaisesti: Dacia tarjoaa älykkäitä ja edullisia ratkaisuja, kun taas Renault tuo vahvan sähköistymisen ja innovatiivisen malliston. Yhteistyö mahdollistaa meille entistäkin monipuolisemman palvelun asiakkaillemme.”

Renault- ja Dacia‑verkoston laajentuminen Lohjalle tukee merkkien tavoitetta kasvattaa näkyvyyttä Suomessa ja parantaa asiakaspalvelua erityisesti nopeasti kasvavilla alueilla. PP-auton kokemus ja vahva palvelumalli luovat vankan perustan tulevalle kasvulle.

Bassadone Automotive Nordic Oy:n toimitusjohtaja Stefan Andström iloitsee yhteistyön laajenemisesta.

”Olemme tehneet pitkään menestyksekästä yhteistyötä Hyundain parissa, ja on hienoa päästä laajentamaan sitä nyt myös Renault- ja Dacia‑brändeihin. PP-auto on alueellaan vahva ja arvostettu toimija, jonka kanssa on ilo aloittaa yhteistyö. Uskomme, että heidän osaamisensa ja paikallinen läsnäolonsa auttavat meitä saavuttamaan merkittävää kasvua Renault‑ ja Dacia‑markkinaosuudessa Lohjan talousalueella.”

PP-auto Oy on vuonna 1968 perustettu autotalo, jonka omistaa Suur-Seudun Osuuskauppa. Toimipisteet sijaitsevat Lohjalla, Raisiossa, Salossa ja Vantaalla.

Lue myös

Hallitus keksi ratkaisun pudottaa polttoaineen hintaa!

Näistä syistä kannattaa pitää riittävää turvaväliä!

Poliisilta tärkeä muistutus!

Nakkilan peräänajossa menehtyi yksi ihminen

Sähköauton lataaminen Nesteen latausasemilla helpottuu

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hallitus keksi ratkaisun pudottaa polttoaineen hintaa!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Hallitus on tänään kertonut uusista suunnitelmistaan koskien polttonesteiden tulevia hintoja.

Polttoaineiden hinnat ovat nousseet nopeasti Iranin sodan takia, ja etenkin ammattiliikenne kärsii kohonneista hinnoista.

Hallituksen kehittämä järjestelmä perustuu ilmoitusvelvollisuuteen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisen auton tankkaajan pitää ilmoittaa tietonsa Valtion Polttoainevirastolle. Tämän jälkeen jokaisesta tankkauksesta saa palautuksena sen verran, että esimerkiksi E95-bensan hinnaksi jää selvästi alle 2 euroa/l.

Palautuksen saaminen edellyttää, että jokainen tankkaus myös ilmoitetaan Polttoainevirastolle. Ilmoitus pitää tehdä samana päivänä, kun polttoaine on ostettu.

Ilmoitukset Valtion Polttoainevirastolle tehdään digitaalisesti, joko kännykällä tai tietokoneella.

Rahat tulevat tilille polttoaineen hankintakuukautta seuraavana kuukautena. Ostokuukauden kaikki ostokset niputetaan yhteen ja tilille tulee vain yksi maksu per kuukausi.

Hallitus ei vielä tänään paljastanut, mistä rahat tähän projektiin otetaan. Hallitus on kuitenkin luvannut kertoa projektista tarkemmin lähiviikkoina.

Ilmoitus polttoaineiden ostajaksi ja ostetuista polttoaineista tehdään tämän linkin kautta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Näistä syistä kannattaa pitää riittävää turvaväliä!

Arkistokuva. Kuva: Autoliitto.

Autoliiton tiepalvelun Operaatio Pajunkissa turvaa pääsiäisliikennettä kiirastorstaista pääsiäismaanantaihin jo 56. kerran. Operaation aikana noin 120 vapaaehtoista tiepalvelumiestä ovat tehostetussa valmiudessa lähdössä auttamaan tien päällä pulaan joutuneita.

Muista turvaväli

Pääsiäisliikenne aiheuttaa joillakin tieosuuksilla liikenteen jonoutumista. Kuten aina, myös liikenteen jonoutuessa, on tärkeää muistaa riittävä ajoetäisyys edellä ajavaan. Turvavälistä voidaan puhua, kun etäisyyttä edellä ajavaan on vähintään neljä sekuntia. Turvavälin ansiosta on mahdollista havaita vastaantulijat, liikennemerkit, pientareella oleva kevytliikenne sekä monia muita edessä olevia tapahtumia huomattavasti aiemmin verrattuna siihen, että ajettaisiin lähempänä edellä ajavaa.

”Olennaista on muistaa, että tien pinnassa olevat vauriot tai vieraat esineet, kuten kuorma-auton renkaasta irronnut pinta, kyetään havaitsemaan vasta niiden putkahdettua edellä ajavan auton alta näkyviin ”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen muistuttaa.

Turvavälin ansiosta kuljettajalle jää edellä kuvatun kaltaisessa tilanteessa vähintään neljä sekuntia aikaa toimia. Näin ajolinjan muuttaminen onnistuu lähes huomaamatta sellaiseksi, ettei pyörä osu routakuoppaan tai ajoneuvo renkaanriekaleisiin.

”Jos taas roikutaan aivan edellä ajavan puskurissa, tärähtää auton pyörä tien pinnassa olevaan monttuun tai ajoneuvo osuu vieraaseen esineeseen ennen kuin niitä ehtii edes havaita”, Vesalainen täsmentää.

Turvaväli ehkäisee myös tuulilasivaurioita, koska edellä ajavan renkaista irtoava hiekoitussepeli ehtii pudota takaisin tien pintaan ennen kuin satutaan sen lentoradalle.

Näin toimit apua tarvitessasi

Operaatio Pajunkissa palvelee numerossa 0200 8080 (1,93 €/min + mpm). Apua voi tilata myös Autoliiton mobiilisovelluksella, joka on veloituksetta ladattavissa Googlen Play-kaupasta sekä Applen AppStoresta. Jos Autoliiton vapaaehtoista tiepalvelumiestä ei ole saatavilla tai avustuksen luonne sitä muuten edellyttää, välitetään Autoliiton hinauskumppani auttamaan autoilijaa.

Avustuskustannuksista kannattaa pyytää arvio ennen palvelun tilaamista. Autoliiton Plus- ja Premium-jäsenille tiepalveluapu on veloituksetonta sopimusehtojen puitteissa.

Lue myös

Poliisilta tärkeä muistutus!

Nakkilan peräänajossa menehtyi yksi ihminen

Sähköauton lataaminen Nesteen latausasemilla helpottuu

SKAL: Ammattidiesel otettava nopeasti käyttöön polttoainetuen muodossa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisilta tärkeä muistutus!

Kuva: Autotoday.

Sunnuntaina 29.3. aamuyöllä poliisi sai hätäkeskukselta kiireellisen tehtävän, jossa Vantaalla sijaitsevan autoliikkeen pihalla oli murto käynnissä.

Epäillyt olivat saapuneet pakettiautolla paikalle ja pian sen jälkeen hajottaneet yhdestä liikkeen autosta takaikkunan. Tämän jälkeen he olivat alkaneet nostella autosta renkaita ulos pakettiautoonsa.

Vartijan saapuessa paikalle epäillyt lähtivät pakoon. Yksi epäillyistä jäi vartijalle kiinni, mutta kaksi muuta epäiltyä pääsivät pakenemaan paikalta.

Poliisi kuitenkin myöhemmin tavoitti kaksi muuta epäiltyä, ja anastettu omaisuus saatiin palautettua takaisin autoliikkeelle.

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta varkautena ja muistuttaa samalla kansalaisia siitä, että renkaiden säilyttämisen kanssa kannattaa olla tarkkana, koska näin renkaiden vaihdon sesonkiaikana, ne kiinnostavat myös varkaita.

Lue myös

Nakkilan peräänajossa menehtyi yksi ihminen

Sähköauton lataaminen Nesteen latausasemilla helpottuu

SKAL: Ammattidiesel otettava nopeasti käyttöön polttoainetuen muodossa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nakkilan peräänajossa menehtyi yksi ihminen

Kuva: CvB.

Nakkilassa varhain tiistaiaamuna tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa menehtyi yksi ihminen. Lounais-Suomen poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi sai tiedon hieman ennen aamuneljää Nakkilassa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Alustavien tutkintatoimien ja poliisille annetun ilmoituksen mukaan onnettomuudessa osallisina olleet kuorma-auto ja henkilöauto liikkuivat samaan suuntaan Helsingintietä Harjavallasta kohti Nakkilaa.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Harjavallasta noin seitsemän kilometrin päässä Nakkilan suuntaan.

– Onnettomuuspaikalla on kaksi samaan suuntaan menevää kaistaa, ja jostain syystä kuorma-auton takana tullut henkilöauto törmäsi kuorma-auton perään. Törmäyksen seurauksena henkilöauton täysi-ikäinen kuljettaja menehtyi, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Klaus Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Kuorma-autossa ei kuljettajan lisäksi ollut muita henkilöitä. Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.

Poliisi selvittää onnettomuuden syitä

Poliisi tutkii asiaa tässä vaiheessa ainakin törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

– Tapahtumapaikan tutkinnan perusteella poliisilla on syytä epäillä, että päihteillä on ollut osuutta onnettomuuteen. Jatkamme myös muiden taustasyiden selvittämistä, Klaus toteaa.

Asia ei etene syyttäjälle, koska epäilty on kuollut.

Lue myös

Sähköauton lataaminen Nesteen latausasemilla helpottuu

SKAL: Ammattidiesel otettava nopeasti käyttöön polttoainetuen muodossa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sähköauton lataaminen Nesteen latausasemilla helpottuu

Kuva: Neste.

Neste on ottanut käyttöön kaikilla julkisilla suurteholatausasemillaan Suomessa ja Baltiassa ajoneuvon automaattisen tunnistamisen. Älykkään, niin kutsutun easy charge -ominaisuuden kanssa yhteensopivien sähköautojen lataus on mahdollista käynnistää suoraan kytkemällä latauskaapeli ajoneuvoon ilman erillistä toimenpidettä Neste-äpissä tai korttimaksuautomaatilla. Ratkaisu tekee sähköautojen latauksesta helpompaa ja entistä nopeampaa.

”Pyrimme asemillamme asiakaskokemuksen jatkuvaan parantamiseen. Easy charge -latausominaisuuden käyttöönotto Neste MY Uusiutuva Lataus -asemilla on asiakkaiden pitkään odottama ratkaisu, joka tekee lataamisesta entistä vaivattomampaa ja nopeaa. Uskomme easy charge -ominaisuuden palvelevan erityisesti asiakkaiden pikalataustarpeita, kun on kiire päästä nopeasti jatkamaan matkaa,” sanoo Nesteen sähkölatauspalveluista vastaava johtaja Risto Karppinen.

Neste MY Uusiutuva Lataus -asemilla käyttöönotettu sähköajoneuvon automaattinen tunnistaminen pohjautuu auton “digitaaliseen sormenjäljen”, MAC-osoitteen tunnistukseen. Asiakas saa latausta nopeuttavan ominaisuuden käyttöönsä aktivoimalla easy charge -ominaisuuden Neste-äpissä. Tämän jälkeen sähköauton lataus Neste MY Uusiutuva Lataus -asemalla käynnistyy automaattisesti, kun asiakas kytkee autonsa latauskaapeliin. Easy charge-latauksen voi lopettaa joko Neste-äpillä, auton omalta näytöltä, auton mobiilisovelluksesta tai laturin näytöltä stop-painikkeella. Lataustapahtuma päättyy kokonaisuudessaan, kun asiakas irrottaa latauskaapelin ja saa kuitin latauksesta Neste-äppiin.

Neste MY Uusiutuva Latauksen hinnan voi tarkistaa etukäteen Neste-äpistä. Hinta on näkyvillä myös latausaseman korttimaksuautomaatin näytöllä ennen latauksen aloittamista. Lataustapahtuma ja sen veloitus liitetään autoon, jonka tiedot asiakas on kirjannut Neste-äpissä easy charge -lataukseen.

Neste jatkaa suurteholatausverkostonsa laajentamista

Nesteen koko maan kattavassa, laajassa asemaverkostossa on 42 sähköautoilijoita palvelevaa Neste MY Uusiutuva Lataus -asemaa. Baltiassa, Via Baltican varrella, on 11 Neste MY Renewable Charge -latausasemaa. Neste jatkaa latausverkostonsa laajentamista, ja tavoitteena on tämän vuoden aikana avata Suomessa yli 15 uutta suurteholatausasemaa. Julkisten latausasemien lisäksi Neste tarjoaa Suomessa latausratkaisuja yritysten sähköiselle kalustolle, esimerkiksi varikkolataustarpeisiin.

*) Osa vanhemmista sähköautoista tai tietyistä sähköautomalleista, esimerkiksi Audi Q4, VW ID-sarjan 3, 4 ja 5 sekä Buzz ja Skoda Enyaq, eivät tällä hetkellä tue MAC-osoitteeseen perustuvaa automaattitunnistusta latausasemalla. Sähköautomallin easy charge -yhteensopivuuden voi selvittää helposti Neste-äpissä automaattitunnistusominaisuutta aktivoitaessa.

Lue myös

SKAL: Ammattidiesel otettava nopeasti käyttöön polttoainetuen muodossa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

SKAL: Ammattidiesel otettava nopeasti käyttöön polttoainetuen muodossa

Kuva: Scania.

Maaliskuussa 2026 alkanut energiahintakriisi on nostanut dieselin hintaa nopeasti ja lisää kustannuspaineita koko yhteiskunnassa. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL esittää korkeiden polttoainekustannusten haittavaikutuksien lieventämiseksi ammattidieselin käyttöönottoa mahdollisimman pian jo tänä vuonna siten, että ensimmäinen vaihe toteutetaan polttoainetuen muodossa.

Lähi-idän sotatoimien seurauksena öljyn hinta on edelleen korkealla. Vaikutukset näkyvät suoraan liikennepolttoaineiden hinnoissa, eikä nopeaa muutosta ole näköpiirissä. SKAL korostaa, että tarvitaan välittömästi kohdennettuja toimia ammattiliikenteen kustannusten hallitsemiseksi.

– Valtiovarainministeriössä jo valmistellun ammattidieselin käyttöönottoa on kiirehdittävä. Se on yhdistettävissä alkuvaiheessa vuonna 2022 käytössä olleeseen polttoainetukeen, jolla silloin kompensoitiin nopeasti nousseita kustannuksia ammattiliikenteelle, painottaa Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin puheenjohtaja Jari Välikangas.

Välikangas tuo esiin, että monet poliittiset päättäjät ovat viime viikkoina nostaneet ammattidieselin kohdennetuksi ratkaisuksi energiahintakriisiin. SKALin puheenjohtaja pitää tätä tervetulleena ja katsoo, että asiassa on nyt laaja yhteisymmärrys.

Suomen hallitus päätti jo kevään 2024 kehysriihessä ammattidieselin voimaantulosta kompensoimaan polttoainejakelun päästökaupasta tulevaa kustannusnousua. Valtiovarainministeriö on valmistellut ammattidieseliä koskevaa lakia.

– Ammattidiesel ei ole poikkeuksellinen ratkaisu, vaan laajasti käytössä EU-maissa. Suomessa sen puuttuminen heikentää kuljetusalan kilpailukykyä merkittävästi, Välikangas toteaa.

Kuljetusyritysten polttoainetuki ja ammattidieselin käynnistäminen yhdistettävissä

Polttonesteiden hintojen noustessa poikkeuksellisesti Venäjän hyökätessä Ukrainaan vuonna 2022, silloinen hallitus päätti ottaa käyttöön kuljetusyritysten määräaikaisen polttoainetuen. Tämä vahvisti osin kuljetusyritysten toimintaedellytyksiä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry esittää vastaavan menettelyn käyttöönottoa yhdistettynä ammattidieseliin.

– Vuonna 2022 haettavissa ollut polttoainetuki tarjosi nopean ja toimivan keinon vastata äkilliseen kustannuskriisiin. Esitämme ammattidieselin nopeaa käyttöönottoa yhdistettynä tähän tukeen. Näin veronpalautus kohdennetaan suoraan ammattiliikenteelle, SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

Kujalan mukaan tarvitaan nopeasti vaikuttava tukimuoto, joka voidaan kohdentaa suoraan paljon dieseliä kuluttavaan ammattiliikenteeseen. Ammattidiesel on ratkaisu, ja sen ripeäksi käytännön toteutukseksi vielä tänä vuonna tarvitaan polttoainetuen kaltainen järjestelmä.

– Nyt on välttämätöntä turvata kuljetusalan toimintaedellytykset ja sen kautta koko Suomen talouden kilpailukyky. Muistutamme, että polttoaineen hinnan nousu ei koske vain kuljetusalaa, vaan heijastuu kaikille suomalaisille tuotteiden ja palveluiden hintojen kautta, Kujala toteaa.

SKALin esitys: Ammattidieselin käyttöönotto yhdistettynä polttoainetukeen

Kuljetus- ja logistiikka-ala on pitkään pitänyt tärkeänä ammattidieselin käyttöönottoa yritysten kilpailukyvyn vahvistamiseksi. EU-energiaverodirektiivin mahdollistama keino on käytössä useissa EU-maissa.

Laki on valmisteltu ja hallituksen lainsäädäntösuunnitelman mukaan se tulisi antaa eduskunnalle viikolla 16, 2026 (HE laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain ja valmisteverotuslain 98 a §:n muuttamisesta, ammattidiesel).

Kuljetusyritysten polttoainetuki on otettavissa käyttöön nopeasti. Laki on tehtävissä neljän vuoden takaisen säädöksen perusteella, sitä täsmentäen, ja käytännön toimet on kertaalleen toteutettu Valtiokonttorissa vuonna 2022.

Koska ammattidieseliä koskeva hallituksen esitysluonnos on SKALin tietojen mukaan jo pitkälti valmisteltu, esittää SKAL seuraavaa etenemistapaa:

  • Ammattidieselistä annetaan mahdollisimman nopeasti hallituksen esitys.
  • Ammattidieselesitys valmistellaan siten, että se tulee voimaan takautuvasti 1.3.2026 alkaen
  • Ensivaiheessa veronpalautukset ammattidieselistä maksetaan valtiokonttorin kautta samalla menetelmällä kuin polttoainetuki vuonna 2022.
  • Lakiesityksessä toimivaltaiseksi viranomaiseksi palautuksen suhteen säädetään ensi vaiheessa valtiokonttori, viranomainen on myöhemmin muutettavissa (verohallinto).
  • Palautettavan määrän tulisi vähintään dieselin keskimääräisen verokannan ero EU:n energiaverodirektiivin minimitasoon, eli noin 17 senttiä litralta.

Lue muita juttuja ammattidieselistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

EV2 on Kian tähän mennessä kompaktein sähköauto

Kuva: Kia.

Kia EV2 on uusi täyssähköinen B-segmentin SUV, joka toimii sisäänkäyntimallina merkin kattavaan täyssähköiseen mallistoon. EV2 on Kian tähän mennessä kompaktein sähköauto laajentaen merkin täyssähkömallistoa yhteen volyymiltaan Euroopan suurimmista segmenteistä.

Euroopassa suunniteltu, kehitetty, sekä valmistettu EV2 yhdistää rohkean muotoilun, arjen monikäyttöisyyden, ylempien segmenttien teknologian, sekä kattavat kuljettajaa avustavat ADAS-järjestelmät ja testatun suorituskyvyn. Malli on kehitetty toimimaan myös kotitalouden ensisijaisena autona.

Lue muita juttuja EV2-mallista.

Rohkea muotoilu ja aito sähköautokokemus

EV2 ilmentää Kian Opposites United -muotoilufilosofiaa. Auton pystysuorat mittasuhteet, jotka ovat saaneet vaikutteita Kian suuremmista EV-malleista, korostavat auton itsevarmaa SUV-olemusta. Pystysuuntaiset päiväajovalot ja uusimmat tunnusomaisen Star Map -kuvion ajovalot luovat selkeän sukulaisuuden muuhun EV-mallistoon. Voimakas hartialinja ja jykevät pyöränkaaret korostavat rakenteellista kestävyyttä.

Kia EV2 4-paikkainen kojelauta. Kuva: Kia.

EV2 on saatavilla joko 42,2 kWh:n akulla tai 61,0 kWh:n pitkän toimintamatkan akulla. Arvioitu toimintamatka yhdellä latauksella on enintään 317 kilometriä ja 453 kilometriä pitkän matkan akulla (WLTP-hyväksyntä vielä kesken). Molemmat akkuvaihtoehdot hyödyntävät 400 voltin arkkitehtuuria. 42,2 kilowattitunnin akun DC-pikalataus kestää 10 prosentista 80 prosenttiin 29 minuuttia, ja pitkän toimintamatkan 61,0 kilowattitunnin akulla noin 30 minuuttia.

Arjen käytettävyyttä parantaa liukuva ja selkänojaltaan kallistuva istuinjärjestelmä, joka maksimoi käytännöllisyyden nelipaikkaisessa versiossa. Takamatkustajien jalkatilaa voidaan lisätä liu’uttamalla istuimet yksittäin takimmaiseen asentoon, tai vaihtoehtoisesti etuasennossa tavaratila kasvaa yli 400 litraan. Yhdessä pystyn istuma-asennon kanssa EV2 tarjoaa C-segmentin malleihin verrattavat tilat.

Edistynyttä teknologiaa pienessä katumaasturissa

EV2 tarjoaa Kian uusimman kolmen näytön yhdistetyn ccNC (connecter car Navigation Cockpit) -järjestelmän, joka yhdistää 12,3” kuljettajan näytön, 5,3” ilmastoinnin ohjausnäytön, sekä 12,3” tietoviihdenäytön. Mallissa esitellään myös ccNC Lite, joka tuo ccNC-järjestelmän rakenteen ja keskeiset toiminnot edullisempaan hintaluokkaan. Molemmat järjestelmät tukevat langattomia OTA-ohjelmistopäivityksiä ja Kia Upgrades -päivityksiä.*

Turvallisuuden ja ajoavustuksen osalta EV2 tarjoaa mittavan kattauksen kehittyneitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä (ADAS), joita on totuttu löytämään ylemmistä segmenteistä. Saatavilla olevia avustusjärjestelmiä ovat muun muassa Moottoritieavustin, Automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, Älykäs vakionopeudensäädin, Etäpysäköintiavustin, sekä Katvealueen monitori mittaristossa.

Kia EV2 tavaratila 4-paikkainen. Kuva: Kia.

EV2 on ensimmäinen Kian malli, jossa on matkustamon valvontayksikkö (In-Cabin Monitoring Unit, ICMU). Taustapeiliin integroitu järjestelmä analysoi kuljettajan tarkkaavaisuutta ja matkustajien sijaintia tukeakseen parannettuja turvallisuustoimintoja uusimpien Euro NCAP -protokollien mukaisesti, minimoiden loukkaantumisriskiä mikäli turvatyynyt laukeavat. Järjestelmä pystyy toteuttamaan myös ”Minimal Risk Manoeuvre” -toiminnon mikäli kuljettaja ei reagoi, hidastaen ajoneuvoa ja varoittaen muita tienkäyttäjiä. ICMU toimii ilman henkilötietojen tallentamista.

Ajo-ominaisuudet olivat keskeisessä asemassa kehitystyössä, ja ajomukavuus sekä hallittavuus ovat säädetyt erityisesti eurooppalaisille teille. Jousitus ja iskunvaimennus on optimoitu tasapainottamaan etu- ja taka-akselin vasteita. Tuloksena ovat hallitut korin liikkeet ja ennakoitava käytös äkillisissä ohjausliikkeissä.

Ohjauksen säädöt painottavat pehmeää vastetta ja lineaarista palautetta. Kaistanvaihdoissa ja dynaamisissa ajotilanteissa EV2 säilyttää johdonmukaisen korinhallinnan ja vakauden. Ruotsissa suoritettu talvitestaus vahvisti vakaan suorituskyvyn myös lumella ja jäällä. Ajonvakauden hallinnan kalibrointi ja erillinen Snow Mode -lumiajotila tukeva neutraalia ajokäyttäytymistä talviolosuhteissa sekä matalissa että korkeissa nopeuksissa.

Uuden aikakauden äänikokemus

Melu-, tärinä- ja kovuustasojen (NVH) tavoitteet määriteltiin Hyundai Motor Europe Technical Centerin (HMETC) toimesta vastaamaan eurooppalaisia ajo-olosuhteita ja asiakkaiden odotuksia.

Suurten nopeuksien tie- ja rengasmelun vähentämiseksi insinöörit hyödynsivät muun muassa erityisiä, ääntä eristäviä mattoja, pyöräkoteloiden vaimennusmateriaaleja, sekä Hankookin tai Michelinin renkaita, jotka valittiin pienemmän äänitason ja paremman ajomukavuuden vuoksi. Akustisesti laminoidut ovilasit** ja tuulilasi vähentävät tuulen aiheuttamaa melua moottoritienopeuksissa. Lisäeristysratkaisut kojelaudan sisäosassa, etutavaratilassa, sekä erityiset vaimennusmateriaalit sekä pohjapanssari vaimentavat sähkövoimalinjoille ominaisia korkeataajuisia ääniä.

Kia EV2 4-paikkainen takapenkit. Kuva: Kia.

EV2 esittelee Euroopassa myös uuden Bold Motion Symphony -äänimaailman, joka on kehitetty tarjoamaan yhtenäinen ja futuristinen äänikokemus kautta Kia-malliston. Bold Motion Symphony yhdistää äänisuunnittelun ajoneuvon liikkeeseen ja Kian brändi-identiteettiin. Se sisältää 20 uutta ääntä, kuten tervetulo- ja hyvästelyäänet, sekä päivitetyt, hienovaraiset äänimerkkitoiminnot.

Eurooppalaista tuotantoa

EV2:n tuotanto on käynnistynyt Žilinassa, Slovakiassa, seuraten vuonna 2025 valmistunutta tuotantolinjan modernisointia. 42,2 kWh:n versio on jo tuotannossa, ja pitkän toimintamatkan 61,0 kWh:n versio sekä GT-Line-versioiden tuotanto alkaa kesäkuussa 2026. EV2 lanseerataan Suomessa toukokuussa, ja hinnat julkistetaan ennen lanseerausta.

*ccNC Lite ei tue navigointia, langattomia karttapäivityksiä, tai In-Car Payment -maksutapoja. Saatavilla olevien Kia Upgrades-lisäominaisuuksien saatavuuden odotetaan olevan rajoitettuja musiikin suoratoistoon

**Akustisesti laminoidut ovilasit saatavilla vain GT-Line -varustetasossa.

 

Kia EV2 5-paikkainen takapenkki. Kuva: Kia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Vuoden Yritysauto 2026 on valittu

Vuoden yritysauto 2026 Mercedes-Benz CLA. Kuva: Ayvens.

Vuoden Yritysauto 2026 -tapahtuma kokosi yhteen leasing‑yhtiöt, automerkit ja yritysautoilijat useiden viikkojen mittaisiin koeajoihin, jotka huipentuivat Vuoden Yritysauto 2026 ‑valintaan.

“Yritysautoilulla on ollut tärkeä rooli autokannan uudistamisessa ja käyttövoimamurroksessa viime vuosina, sillä yritykset ostavat lähes puolet, 48 %*, kaikista uusista autoista Suomessa. Siksi Ayvens halusi olla mukana tässä ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävässä tapahtumassa, jossa pääsimme aidosti kuulemaan yritysautoilijoiden arvioita autojen ominaisuuksista”, sanoo Ayvens Suomen toimitusjohtaja Kristine Gulbe.

“Koeajettavien autojen listalla oli sekä tuttuja perinteisesti suosituimpien yritysautojen joukossa olevia malleja, että uusia mielenkiintoisia haastajia.”

Vuoden Yritysauto 2026 äänestyksen top 3

1. Mercedes-Benz CLA
2. Polestar 4
3. Volkswagen ID.7

Kilpailu oli tasainen, ja erot kärkiautojen välillä pieniä. Yritysautoilijoille tärkeimmiksi valintakriteereiksi nousivat erityisesti ajomukavuus, toimintamatka ja lataaminen, käytännöllisyys sekä kokonaiskustannukset. Mercedes-Benz CLA erottui kokonaisuudellaan ja tasapainoisuudellaan useilla eri osa-alueilla.

Carglassin erikoispalkinto myönnettiin myös Mercedes-Benz CLA:lle auton edistyksellisestä tuulilasiratkaisusta. Palkinnossa arvioitiin erityisesti tuulilasien ja eri variaatioiden saatavuus, tuulilasityön toteutus ja vaihtotyön sujuvuus, kalibrointityön helppous ja varmuus, edellä mainituista muodostuvat kokonaiskustannukset sekä kokonaisuuden toimivuus TCO-näkökulmasta leasing-yhtiölle ja asiakkaalle.

Yli 300 yritysautoilijan valinta

Vuoden Yritysauto 2026 -koeajot järjestettiin helmi–maaliskuussa Premier Parkissa, Porvoossa. Tapahtuman ytimessä ovat todelliset käyttäjät, jotka edustavat leasingyhtiöiden asiakasyrityksiä. He koeajoivat autot ja tekivät arvionsa yritysautoilijan näkökulmasta. Äänioikeus oli vain osallistujilla, jotka ajoivat kaikilla kymmenellä ehdokasautolla.

“Tämä ei ole toimittajien testi tai yksittäinen arvio, vaan laaja kokonaisuus, jossa äänen saavat ne, jotka ajavat ja hankkivat autoja työssään. Se tekee valinnasta poikkeuksellisen relevantin koko toimialalle”, sanoo Sami Kalsi Teknavista.

Autopolitiikka ratkaisevassa roolissa yritysautoilussa

Yritysauton valinta ei useimmiten ole pelkästään autoilijan oma päätös. Useimmissa yrityksissä valintaan vaikuttavat työnantajan määrittelemät autopolitiikan linjaukset, jotka ohjaavat niin automerkkien, mallien kuin kustannusraamienkin suuntaa.

“On hyvä muistaa, että myös autoilija itse kantaa taloudellisen vastuun valinnastaan: autoedun verotusarvon mukaiset verot ja sivukulut maksetaan omasta palkasta, ja monissa palkkausmalleissa autoetu pienentää sovittua rahapalkkaa”, kertoo Teemu Pitkänen, Ayvens Suomen Head of Partnerships & Digital Retail.

“Kärkikolmikkoon äänestetyt autot ovat yleisesti autopolitiikoissa sallittuja merkkejä ja usein päätetäänkin, että sähköautoista kaikki merkit ovat sallittuja”, jatkaa Pitkänen.

“Uusia merkkejä tulee markkinoille lähes päivittäin ja markkinan muuttuessa nopeasti tulee yritysten olla hereillä ja harkita jopa mahdollisia merkkirajauksia autopolitiikkaan, jotta kokonaiskustannukset pysyvät järkevinä. Hyvin rakennettu autopolitiikka varmistaa linjakkuuden yrityksen arvojen ja vastuullisuustavoitteiden kanssa sekä pienentää liikkumisen kokonaiskuluja jopa kymmenillä prosenteilla.”

Leasing‑yhtiön rooli toimivan autopolitiikan rakentamisessa

Leasing‑kumppanin asiantuntijuus on erityisen arvokasta, kun yritys haluaa päivittää autopolitiikkansa vastaamaan muuttuvaa markkinatilannetta, verotusta, teknologioita ja työelämän tarpeita.

“Ayvens pystyy tarjoamaan kattavaa tietoa autojen hankinta- ja käyttökustannuksista, sekä arvioimaan esimerkiksi sähköistymisen vaikutuksia kokonaiskustannuksiin (TCO)”, sanoo Pitkänen.

Vuoden Yritysauto 2026 ehdolla olleet autot:

  • Mercedes-Benz CLA
  • Škoda Elroq
  • Tesla Model Y
  • Volkswagen ID.7
  • Kia EV4
  • Toyota bZ4X
  • Hyundai IONIQ 9
  • Byd Sealion 7
  • Xpeng G6
  • Polestar 4

*Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus

Lue muita juttuja Vuoden yritysautosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Katso tästä ensivaikutelmia Škodan kesällä tulevasta lippulaivasähköautosta

Kuva: Skoda.

Škoda Auto laajentaa sähköautomallistoaan tulevana kesänä uudella, Vision 7S -konseptiautoon pohjautuvalla täyssähköisellä Peaq-katumaasturilla. Volkswagen-konsernin sähköautojen skaalautuvaa MEB-perustekniikkaa käyttävästä Peaq-mallista tulee uusi Škoda-sähköautolippulaiva.

Peaq-mallit valmistetaan Škodan päätehtaalla Mladá Boleslavissa. Uusi malli sijoittuu Škoda-sähköautomalliston yläpäähän, ja se on tärkeä osa sähköautomalliston laajentamista vuonna 2026. Škodan suurimman ja tilavimman automallin WLTP-toimintamatka on jopa yli 600 kilometriä.

Tässä lähes 4,9 metriä pitkässä autossa on valinnan mukaan viisi tai seitsemän istuinpaikkaa. Viisipaikkaisen mallin tavaratila 1 010 litraa on nykyisen Škoda-malliston suurin. Yksi Peaqin täysin uusista varusteista on Relax-varustepaketti, joka sisältää ergonomiset hierontatoiminnolliset etuistuimet, jalkatuet, Premium Sound by Sonos -äänentoistojärjestelmän sekä auton sisätilan loungeksi pyörien päällä muuttavan Wellness-sovelluksen.

Lue tästä muita juttuja Skoda Peaqista.

Škoda Auton pääjohtaja Klaus Zellmer: ”Škoda Peaq on suunniteltu niin tilaa tarvitseville perheille, luotettavuutta arvostaville pitkien matkojen kulkijoille kuin kaikille, jotka arvostavat modernia tyyliä ilman kompromisseja. Seuraavana lippulaivamallinamme Peaq vie Škoda-brändin uudelle tasolle: lisää tilaa, käytännöllisyyttä ja kiinnostavuutta kaikenlaisiin ajoihin ja seikkailuihin. Peaq tuo tullessaan uuden mittakaavan, älykästä toiminnallisuutta ja edistyksellistä muotoilua suurten täyssähköisten katumaasturien segmenttiin, asettaen uuden näkökulman sille, millainen moderni Škoda voi olla. Tehokkaan sähköisen voimalinjan, ympäristövastuullisen liikkumisen ja käytännöllisyyden yhdistävä uutuus luo uudenlaista vapauden tunnetta. Ja kuten asiakkaamme osaavat odottaa, Peaq tarjoaa kaiken tämän ainutlaatuisen tasapainoisella ja arvoihin perustuvalla lähestymistavalla. Peaqin avulla viemme Škodan sähköisen matkan uusiin korkeuksiin – kaikin tavoin.”

Kuva: Skoda.

Škodan muotoilujohtaja Oliver Stefani: ”Škoda Peaqin itsevarman kokonaisilmeen määrittävät Modern Solid -muotokielemme periaatteet: selkeys, yksinkertaisuus sekä toiminnallisuuteen ja tilavuuteen keskittyminen. Jokainen muotoiluun liittyvä valinta ja päätös on tehty pitäen mielessä tämän mallin erinomainen käytännöllisyys ja käytettävyys arkiajossa – panostaen asiakkaillemme ratkaisevan tärkeisiin seikkoihin. Peaq jatkaa brändi-ilmeemme terävöittämistä. Olemme varmoja, että autolla on kaikki edellytykset valloittaa meille uusia asiakkaita.

Suurin ja tilavin Škoda-automalli

Pituus lähes 4,9 metriä, korkeus 1,7 metriä ja akseliväli yli 2,9 metriä: Peaq on Škoda-malliston suurin ja tilavin auto. Uutuudella on tärkeä merkitys Škoda-sähköautomalliston laajentamisessa vuonna 2026. Tämä Vision 7S -konseptiautoon pohjautuva sarjatuotantomalli edustaa Modern Solid -muotokieltä täydellisimmillään. Sen piirteisiin sisältyvät valaistu kiiltävän musta Tech Deck -etumaski, sen ohuet pystyrivat ja LED-taustavalaistus.

Uuteen täyssähköiseen lippulaivamalliin on tarjolla edistykselliset Matrix LED -ajovalot, jotka takaavat 18 valosegmentillään kuljettajalle optimaalisen näkyvyyden kaikissa sääolosuhteissa, häikäisemättä vastaantulijoita. Peaqin vahvaa kokonaisilmettä korostavat kookkaat, aerodynaamisesti optimoidut kevytmetallivanteet, joiden kokovaihtoehdot ovat 19‒21 tuumaa. Saatavilla on kymmenen ulkovärivaihtoehtoa.

Viisi sisustuksen designvalintaa, istuinpaikat jopa seitsemälle, huippuluokan mukavuus

Lähes kolmen metrin akseliväli merkitsee toisella ja kolmannella istuinrivillä matkustaville poikkeuksellisen runsasta jalkatilaa ja mukavuutta. Kolmannella istuinrivillä riittää myös pääntilaa. Sisätiloissa on toteutettu useita käytännöllisiä ratkaisuja. Uusi Peaq on saatavissa sekä seitsemän- että viisipaikkaisena. Viisipaikkaisen mallin tavaratila, 1 010 litraa, on Škoda-malliston suurin. Seitsemänpaikkaisessa mallissa on käytettävissä 299 litraa tavaratilaa. Lisää tilaa tarjoaa 37-litrainen etutavaratila auton keulalla.

Saatavilla on viisi sisustuksen designvalintaa. Sisustusten huippuvaihtoehtoina on kaksi Suite-designvalintaa, joissa verhoilumateriaalina on Techtona, korkealaatuinen vaihtoehto nahalle. Tämän verhoilun värivaihtoehdot ovat musta ja vaaleanharmaa Ceramique. Loft-designvalinnan verhoilumateriaalissa yhdistyvät harmaa kangas ja musta Techtona. Lodge-designvalinnan istuinverhoilussa käytetään harmaata kohokuvioitua kangasta ja vihreänsävyistä Techtonaa. Sisustusvaihtoehtoja täydentää vielä SportLine Lounge -designvalinta, jonka verhoilumateriaalina on Suedia-mikrokuitukangas ja Techtona.

Kaikkien designvalintojen yhteydessä on vakiona tunnelmavalaistus ja Škoda-tekstilogon koristama lämmitettävä monitoimiohjauspyörä. SportLine-versiota lukuun ottamatta ohjauspyörä on kaksipuolainen. SportLinen ohjauspyörä on kolmipuolainen, jossa on jarrutusenergian talteenottotehon säätimet. Ympäristövastuulliset designvalinnat on valmistettu eläinkokeettomasti ja ilman eläinperäisiä ainesosia. Niissä on käytetty yli 50 kg kierrätysmateriaaleja.

Kuva: Skoda.

Uusia ominaisuuksia rentouttavampaan matkantekoon ja Sonos-äänentoisto

Uusi tarjolla oleva Relax-varustepaketti painottuu mukavuuteen ja pitkillä matkoilla viihtyvyyden lisäämiseen. Varustepaketti sisältää AGR­sertifioidut etuistuimet, joissa on hierontatoiminto, sähköisesti säädettävät ergonomiset jalkatuet, tyyny, taitettava pöytä ja istuimiin liittyvä Wellness-sovellus. Tässä sovelluksessa on tarjolla kuusi käyttötilaa – esimerkiksi asetukset rentoutumiseen, venyttelyyn ja energianpalautukseen. Järjestelmä säätelee samanaikaisesti auton ilmastointia, tunnelmavalaistusta ja istuimen hierontatoimintoja. Relax-varustepaketti on saatavilla sisustuksen kaikkien designvalintojen yhteyteen.

Myös nyt ensimmäistä kertaa Škoda-automallissa: yhteistyössä Sonosin kanssa kehitetty huipputason äänentoistojärjestelmä. Huippuluokan kotiaudiolaitteista tunnettu Sonos on tehnyt yhteistyötä Škoda Auton kanssa sovittaakseen äänentoistotekniikkansa autokäyttöön. Järjestelmä tuottaa Sonos-tuotteille ominaisen puhtaan ja selkeän äänentoiston, luo tasapainoisen kuunteluelämyksen ja ääntä entisestään elävöittävän kolmiulotteisuuden.

Kolme voimalinjavaihtoehtoa ja jopa yli 600 kilometrin WLTP-toimintamatka

Valittavissa on kolme voimalinjaa (malliversiot 60, 90 ja 90x), joiden maksimitehot ovat välillä 150‒220 kW. Mallit 90 ja 90x yltävät jopa yli 600 kilometrin WLTP-toimintamatkaan, ja niiden ajoakku latautuu DC-pikalatauksella 10 %:n varaustasosta 80 %:iin jo 28 minuutissa. Mallissa 60 sama lataus kestää vain 27 minuuttia.

Peaqin tehokas voimalinja ja matalalla oleva painopiste merkitsevät mainiota ajamisen dynamiikkaa ja hyvää kiihtyvyyttä: nelivetoinen malli 90x kiihtyy nollasta sataan 6,7 sekunnissa.

Lue myös

Uusi varaosien verkkokauppa avattu Suomessa

Kesänopeusrajoitukset voimaan osaan maahan ennen pääsiäistä

Näistä syistä autojen huoltoja ei pidä lykätä

Ivecon uusi turvajärjestelmä nopeuttaa varastettujen pakettiautojen löytymistä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //