Koti Blogi Sivu 1691

Tältä Mercedes-Benzin tulevaisuuden tutkielma näyttää

Kuva: Daimler.

Las Vegasin CES 2020 -kuluttajaelektroniikan messuilla esitelty Vision AVTR on Mercedes-Benzin tutkielma tulevien vuosikymmenien automaattisesta ajoneuvosta.

Kuten nimi kertoo, malli on syntynyt Mercedes-Benzin ja Avatar-elokuvien pitkään jatkuneen yhteistyön tuloksena.

– Ihmiset rakastavat henkilökohtaista vapauttaan ja mahdollisuuttaan mennä minne haluavat juuri silloin kun haluavat. Ymmärrämme, että planeetallamme on rajat, mutta emme halua uusia rajoja liikkumiseen, Daimlerin pääjohtaja Ola Källenius määritteli esitellessään Vision AVTR:n yhdessä elokuvaohjaaja James Cameronin kanssa.

Konseptiauton on Mercedes-Benzin tiedotteen mukaan niin sanottu nollavaikutteinen ajoneuvo, jossa ihminen, luonto ja teknologia täydentävät toisiaan sopusoinnussa.

Katso tästä muita juttuja Las Vegasin CES-messuilta.

Auto saa tiedotteen mukaan voimansa täysin kierrätettävästä ja kompostoitavasta akusta, jotka perustuvat orgaanisiin materiaaleihin harvinaisten maametallien sijaan.

Näin akkutuotanto on Mercedeksen mukaan täysin riippumatonta fossiilisista resursseista ja raaka-aineista ja perustuu puhtaaseen kiertotalouteen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa ajetaan Suomen vanhimmilla henkilöautoilla

Liikenne9
Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Autokannan keski-iän ja romutusiän kasvu kertovat autokannan huolestuttavasta ikääntymiskehityksestä.

Henkilöautokannan keski-ikä kasvoi vuonna 2019 noin 12,2 vuoteen.

Kierrätykseen poistuneiden autojen keski-ikä eli romutusikä kasvoi viime vuonna 21,0 vuoteen. Viime vuosikymmenellä henkilöautokannan keski-ikä kasvoi 1,8 vuodella ja romutusikä 1,7 vuodella.

Autokannan ikääntyminen näkyy erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnissa.

Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa henkilöautokannan keski-ikä kohosi jo 14,2 vuoteen ja Etelä-Pohjanmaalla 13,8 vuoteen.

Keski-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Savossa ja Lapissa Autokannan keski-ikä on noin 13,5 vuotta. Autokanta on nuorinta Uudellamaalla, jossa keski-ikä nousi viime vuonna 10,0 vuoteen edellisvuoden 9,9 vuodesta.

Autokannan ikääntyminen johtuu ensisijaisesti uusien autojen ensirekisteröintien maltillisesta määrästä.

Suomessa ensirekisteröitiin vuonna 2019 noin 21 uutta henkilöautoa tuhatta asukasta kohti. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava lukema on 34 autoa.

Autokannan ikääntymiskehitys kääntyy laskuun, jos uusien autojen rekisteröintimäärä kasvaa yli 140 000 auton vuosittaiseen määrään ja samalla kierrätykseen palautuvien autojen määrä kasvaa.

Paketti- ja kuorma-autokannan ikääntyminen hidastui vuosikymmenen loppupuolella

Myös paketti-, kuorma- ja linja-autojen keski-ikä jatkoi viime vuonna kasvuaan. Kuormaautokannan keski-ikä oli 13,9 vuotta ja pakettiautokannan 12,8 vuotta.

Viime vuosikymmenellä pakettiautojen keski-ikä kasvoi 1,6 vuodella ja kuorma-autojen peräti 3,5 vuodella.

Paketti- ja kuorma-autokannan keski-iän kasvu on hidastunut viime vuosina, kun uusien autojen rekisteröintien kasvu on uudistanut autokantaa.

Katso tästä muita Rekisteröinti-juttuja.

Linja-autokannan keski-ikä oli viime vuoden lopulla 11,7 vuotta. Myös linja-autokannan keski-ikä kasvoi 0,1 vuodella edellisvuoteen nähden. Linja-autojen keski-ikä kasvoi viime vuosikymmenellä 0,3 vuodella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Rekisteröinti: Tässä suomalaisten tammikuun henkilöautosuosikit

Toyota Corolla on selvästi suosituin henkilöauto tammikuun rekisteröintitilastossa. Autoja rekisteröitiin kaikkiaan 675 autoa.

Toisella sijalla on viime vuoden tammikuun kärkimerkki Škoda Octavia, mutta 163 autoa perässä.

Kolmantena on viime tammikuun kuutonen Toyota Yaris, joita rekisteröitiin 418 autoa.

Kymmenen kärkeen mahtuvat vielä Nissan Qashqai (362 autoa), Ford Focus (349), Volvo XC60 (323), Volvo V60 (240), VW T-Roc (237), Toyota RAV4 (233) ja Toyota C-HR (219).

Merkittäviä muutoksia

Toyota Corolla ei vielä vuosi sitten ollut kunnolla markkinoilla, joten sen takia sen kasvuprosentti on huima 2 712,5 prosenttia.

Corollan perässä hyviä nousijoita ovat Audi A4 (+206,7 %), VW Passat (+140,7 %), BMW 3-sarja (+89,2 %), Opel Insignia (+61,2 %), Volkswagen T-Roc (+57 %), Kia Rio (+37,2 %), Hyundai i30 (+20,6 %), Volvo V90 (+12,5 %), Toyota RAV4 (+11,5 %), Citroën C3 (+10,8 %), Hyundai i20 (+9,8 %), Škoda Superb (+9,5 %), Ford Fiesta (+6,6 %) ja Mercedes-Benz E-sarja (+3,7 %).

Eniten markkinaa verrattuna vuoden takaiseen on menettänyt VW Golf. Sen rekisteröintimäärä on vähentynyt 53,5 prosenttia.

Muita hävijöitä ovat Opel Astra (-43,6 %), Volvo XC60 (-38,7 %), Ford Focus (-38,1 %), Toyota C-HR (-33,6 %), Škoda Octavia (-31,3 %), Kia Ceed (-27,7 %), Nissan Qashqai (-22,0 %), VW Polo (-16,0 %), Volvo V40 (-10,3 %), BMW 5-sarja (-3,3 %), Mercedes-Benz C-sarja (-2,8 %), Volvo V60 (-1,6 %), Volvo XC40 (-0,9 %) ja Toyota Yaris (-0,7 %).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Sähköinsinöörit valitsivat Nissan Leafin Vuoden sähköautoksi

Kuva: Nissan.

Sähköinsinöörit – SIL ry:n raati valitsi Nissan Leaf e+:n Vuoden sähköautoksi 2019.

SILin raadin mukaan Nissan Leafin ajotuntuma on erinomainen, auto kulkee kevyenoloisesti ja sitä on helppo hallita. Leafin hintataso sen ominaisuuksiin nähden on myös kohtuullinen.

Vuoden sähköauton valintakriteereinä ovat nimenomaan tavallista autonkäyttäjää kiinnostavat asiat kuten latausjohdon käsittelyyn liittyvät seikat, auton käsitely ahtaissa tiloissa ja säilytystilat.

Hinnalla on myös suuri merkitys, sanoo testiryhmän puheenjohtaja ja Sähköinsinöörit – SILin hallituksen jäsen Ilkka Manner.

Vuoden sähköautovalintaan otetaan mukaan uudet tai riittävästi uudistetut täyssähköautot.

Lisäkriteereitä ovat, että auto on kaikkien kuluttajien koeajattavissa ja tilattavissa, ja että sille on julkaistu sitova hinnasto.

Auton tulee lisäksi olla saatavissa inhimisellä toimitusajalla. Leaf e+:n edelliseen korimalliin sovitettu suurempikapasiteettinen 65 kilowattitunnin akku täytti uudistetun täyssähköauton kriteerit.

Sähköinsinöörit – SIL ry on sähköalan asiantuntijoiden järjestö, joka edistää yhteistyötä, ammatillista tietämystä ja alan arvostusta.

Tässä ominaisuudessa yhdistykselle on luontevaa myös edistää sähköautoilua maassamme.

Tämän vuoksi SILin testiryhmä valitsee vuosittain vuoden sähköauton.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Rekisteröinti: Toyota aloitti vuoden aivan omassa luokassaan — Škoda jäi selvästi jälkeen

Toyota on aivan selvästi suomalaisten suosikkimerkki tammikuun henkilöautojen rekisteröintitilastojen mukaan.

Toyotia saatiin rekisteriin 1 683 autoa, kun toiseksi jäänyt Škoda sai rekisteriin vain 1 173 autoa.

Skodan perässä on sitäkin tiukempaa. Yli tuhat autoa pääsivät nimittäin myös Volkswagen (1078) ja Volvo (1049).

Viidenteen sijaan onkin sitten hivenen isompi hyppäys. Viidentenä oleva Kia sai rekisteriin vain 690 autoa.

Seuraavina tuleva Ford (658), Mercedes-Benz (617), BMW (582), Opel (535) ja kymmenentenä Nissan (469).

Kärkikymmeniköstä parhaimman nousun teki BMW, jonka kasvu vuoden takaiseen tilanteeseen on peräti 53,2 prosenttia.

Myös Toyota (+5,0 %) ja Kia (+1,0 %), kasvattivat rekisteröintimääriään. Mercedes-Benzillä on mielenkiintoinen tulos (+0,0 %), eli rekisteriin on saatu sama määrä autoja kuin viime vuoden tammikuussa.

Seuraavat merkit paransivat myös tulostaan: Porsche (+660 %), Bentley (+200 %), DS (+200 %), Lexus (+103,7 %), Tesla (+68,8 %), Citroën (+35,2 %), Audi (+21,6 %), Mini (+21,1 %), Land Rover (+19,0 %), Hyundai (+16,2 %) ja Mitsubishi (+9,2 %).

16 merkillä rekisteröintimäärä väheni

Jaguar menetti eniten viime vuoteem verrattuna. Viime vuoden tammikuussa saatiin rekisteriin 29 Jaguaria, tänä vuonna vain 9.

Tämä on 69,0 prosentin vähennys.

Katso tästä muita rekisteröintijuttuja.

Muita hävijöitä ovat Renault (-55,8 %), Honda (-48,6 %), Dacia (-47,8 %), Mazda (-43,1 %), Peugeot (-41,8 %), Suzuki (-41,7 %), Ford (-28,6 %), Škoda (-25,1 %), Fiat (-20,0 %), Opel (-16,1 %), Subaru (-16,0 %), Nissan (-14,9 %), Volvo (-12,1 %), Volkswagen (-4,6 %) ja Seat (-3,3 %).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Sekava mies rysäytti Vantaalla autolla päin talon ulko-ovea

Talon ulko-ovi vahingoittui. Kuva: Robert von Bell.

Sekavasti käyttäytynyt mies rysäytti henkilöautolla päin kerrostalon seinää ulko-oven kohdalla Vantaan Pallastuntirintioellä eilen kello 17.50.

Poliisin mukaan mies jätti auton niille sijoilleen ja siirtyi läheiseen kauppaan riehumaan. Kaupassa mies tuhosi myytävänä olleita tuotteita heittelemällä niitä pitkin paikkoja.

Poliisin saavuttua mies rauhoittui.

Hän selitti käytöstään kofeiinin yliannostuksella. Mies otettiin kiinni ja häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vahingonteosta.

Auto vahingoittui törmäyksessä, mutta kukaan ei loukkaantunut.

Rattijuopumuksesta epäilty jäi kiinni sivullisten ansiosta, poliisi toteaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Veho Eestin entiset Citroën- ja Honda-vähittäiskaupat ovat nyt osa Bassadone Groupia

Kuva: Citroen.

Bassadone Automotive Nordiciin kuuluva Auto-Bon Oy on saanut kaikkien kolmen Baltian maan kilpailuviranomaisten hyväksynnän hankkia Veho Eesti AS:n osakekanta ja kauppa on saatettu päätökseen 31.01.2020.

Osakekaupan yhteydessä yhtiö sai uuden nimen, Auto-Bon AC AS.

Yhtiö jatkaa Citroën-maahantuontia Baltian maissa sekä Veho Eesti AS:n aiemmin omistamien Citroën- ja Honda-vähittäiskauppojen toimintoja Virossa.

Osakekaupalla ei ole vaikutusta Citroën- tai Honda-asiakassuhteisiin ja kaikki Veho Eesti AS:n työntekijät sekä johtoryhmän jäsenet jatkavat vanhoina työntekijöinä Auto-Bon Oy:n omistamassa Auto-Bon AC AS:ssä.

Auto-Bon Oy on ollut virallinen Citroën- ja Peugeot-autojen maahantuoja Suomessa vuodesta 2017 alkaen. Peugeot-merkkisten autojen maahantuonti Baltian maissa liitettiin osaksi Auto-Bon Oy:tä vuonna 2018.

Peugeotin myynti Baltian maissa kasvoi vuonna 2019 33,06 prosenttia vuoden 2018 vastaavaan aikaan verrattuna. Myynnin kasvu nosti merkin markkinaosuuden 5,17 prosenttiin. Vastaavasti Citroënin markkinaosuus Baltiassa vuoden 2019 lopussa oli 3,37 prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Rekisteröinti: Vuosi alkoin mollivoittoisesti — plussaa ainoastaan pienemmissä kuorma-autoissa

Kuva: CvB.

Tammikuussa ensirekisteröitiin 10 798 henkilöautoa ja 1 274 pakettiautoa. Henkilöautojen ensirekisteröintien määrä on 8,0 prosenttia pienempi kuin vuoden 2019 tammikuussa.

Pakettiautoja ensirekisteröitiin 14,7 prosenttia viime vuoden tammikuuta vähemmän.

Henkilö- ja pakettiautojen ensirekisteröintien määrää painavat vielä viime vuoden hidas asiakastilausten kehitys ja historiallisen suuret joulukuun rekisteröintiluvut.

Näin oli viime vuoden tammikuussa.

Uusia kuormaautoja rekisteröitiin tammikuussa 365. Määrä on 1,7 prosenttia suurempi kuin vuoden 2019 tammikuussa.

Yli 16 tonnin kuorma-autojen kysyntä jatkoi viime vuoden syyskuussa alkanutta alenemistaan. Tammikuussa rekisteröitiin 263 yli 16 tonnin kuorma-autoa, mikä on 3,3 prosenttia viime vuoden tammikuuta vähemmän.

Pieniä alle 6 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin 78, joka on 13,0 prosenttia viime tammikuuta enemmän.

Pienten kuorma-autojen kysyntä on ollut viime vuosina reippaassa kasvussa. Kasvua selittää pienten lavakuorma-autojen kysynnän kasvu.

Keskikokoisia 6–16 tonnin kuorma-autoja ensirekisteröitiin 24, joka on 33,3 prosenttia viime tammikuuta enemmän.

Katso tästä muita rekisteröintijuttuja.

Linja-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa 34. Määrä jää viime vuoden tammikuun lukemasta 27,7 prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Autotoday 10 vuotta sitten: Varkaat yrittivät viedä moottorittomat autot

Kuva: CvB

Tasan kymmenen vuotta sitten sattui hieman nolo tilanne autovarkaille. Onhan se hankala käynnistää auto, jos siinä ei ole moottoria!

Varkaat yrittivät viedä moottorittomat autot

Maanantain ja tiistain välisenä yönä oli Liperissä Toivontiellä sijaitsevan autokorjaamon pihalla vieraillut epärehellisiä.

Kahta korjaamon pihassa korjattavana ollutta autoa oli yritetty anastaa. Autoihin oli murtauduttu, rikottu virtalukkoa ja toista autoa oli siirretty ilmeisesti toisella autolla hinaamalla.

Autojen käyttöönotto ei kuitenkaan ollut onnistunut, koska öillisillä liikkujilla ei tainnut olla tiedossa, että kyseisissä autoissa ei ollutkaan moottoreita paikallaan.

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Juttu oli Autotodayssa 2.2.2010.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Helsingin MP-messut keräsi yli 55 000 kävijää

Kuva: Messukeskus.

Kiinnostus moottoripyöräilyä kohtaan tuntuu olevan nousussa ja liikkumistapaa saamassa lisää suosiota. MP 20 Moottoripyörämessut järjestettiin 31.1. – 2.2. Messukeskuksessa Helsingissä.

Messukeskus järjesti MP-messut nyt jo 15. kertaa Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston toimeksiannosta.

Messuilla vieraili kolmen päivän aikana yli 55 000 motoristia. Kävijämäärä ei ole verrannollien viime vuoteen, sillä silloin järjestettiin pelitapahtuma Assembly samaan aikaan MP-messujen kanssa ja pelitapahtuman osallistujat pääsivät MP-messuille veloituksetta.

Jos verrataan vain MP-messuille lipun ostaneita tai kutsun saaneita, MP 20 -messuille saapuneiden motoristien määrä nousi 6 prosenttia.

Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Mikko Summa Harley-Davidsonilta kertoo maahantuojien olevan tyytyväisiä tapahtumaan ja moottoripyörien myyntiin.

– Kauppa on käynyt viime vuotistakin paremmin. Uskon, että moottoripyöräily tulee nousemaan tulevina vuosina entistä suositummaksi tavaksi liikkua lähialuematkailun lisääntyessä. Prätkällä pääsee liikkumaan ruuhkissa helpommin ja päästöt ovat keskimääräisesti moottoripyöräilyssä autoilua pienemmät. Osastollamme esitelty sähkömoottoripyörä kiinnosti kovasti MP-messujen kävijöitä. Uskon, että ensi vuonna tullaan näkemään paljon enemmän sähkömoottoripyöriä.

Tyytyväisiä motoristeja messuilla

Kantarin tekemän kävijätutkimuksen mukaan kävijät olivat erittäin tyytyväisiä tapahtumaan (95 %) ja heistä 93 % kertoi tulevansa MP-messuille myös ensi vuonna.

Messut on vahvasti valtakunnallinen tapahtuma. Kävijöistä 35 % tuli pääkaupunkiseudulta.
Pohjois-Euroopan suurin moottoripyörätapahtuma kiinnostaa myös naapurimaiden motoristeja ja messuille saapui muun muassa yli 600 motoristin ryhmä Ruotsista.

Kävijät tulivat messuille katsomaan uusia moottoripyöriä, mopoja ja skoottereita.
Kävijätutkimukseen vastanneista 18 % harkitsi uuden menopelin hankintaa vuoden sisällä. Kantar haastatteli 200 kävijää messujen aikana.

Sunnuntaina arvottiin uudet MP Stars -kuskit ja hyväntekeväisyyspyörän voittaja

Nyt jo toista kertaa arvottiin MP-messuilla MP Stars -kuskit, jotka saavat moottoripyöräalan tukea seuraavalle kisakaudelleen.

MP Stars -kuskeja arvottiin kymmenen ja he ovat Lenni Klemetti, Tomi Salminen, Teemu Kangas, Sebastian Sahila, Samu Niinimäki, Jesse Kilpeläinen, Janne Helenius, Jarkko Ylä-Häkkinen, Teemu Saesvuo ja Jani Heikkonen.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa MP-messuilla arvottiin uniikki hyväntekeväisyyspyörä, jonka moottoripyörärakentaja Janne Juntunen oli rakentanut.

Hyväntekeväisyyskohteena oli Nuori Kirkko ry:n kautta nuorten moottoripajatoiminta.
Arvonnassa oli mukana hyväntekeväisyyslipun ennakkoon ostaneet ja messuilla arvan ostaneet.

Arvonnan voitti arpa numero 2816 ja se myytiin MP-messuilla. Voittoarvan omistajalla on nyt kaksi kuukautta aikaa lunastaa voitto. Hän voi olla yhteydessä asiakaspalvelu@messukeskus.com

Lauantaina palkitut: Miss MP20, MP-rock, Petrolin pyörät

MP-messujen Miss MP20 -kisan voitti lauantaina 1.2. turkulainen Jenna Lehtimäki. MP-rock bändikisan voitti Hazy Tribe Raahesta.

Lauantaina palkittiin myös Petrol Circus Custom Bike Show’n pyörät. Näyttelyn Paras pyörä -palkinnon sai Ville Lensun Turbo Monkey.

Custom-sarjan voitti Janne Anttilan Prince of India, Street-sarjan Santtu Niemen T-Rod, Classic-sarjan Miska Kähkösen Suzuki GSX750 ja Open-sarjan Ville Lensun Turbo Monkey.

Nuori Rakentaja -palkinnon sai Eetu Piensalmi IFA Bobber 1954:llä.

Yleisön valinta oli Tero Honkaniemen Daytona Monkey.

Tuomariston valinta oli Janne Anttilan Price of India ja tuomariston erityismaininnan sai Matias Nygårdin All in Cafe Racer.

Katso tästä muita juttuja MP20-näyttelystä.

MP 21 Moottoripyörämessut järjestetään 5. – 7.2.2021 Messukeskuksessa Helsingissä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //