Koti Blogi Sivu 159

Lauantain Iitin nokkakolarin pelastustyöt jatkuivat sunnuntaille asti

Kuva: CvB.

Kausalassa tapahtuneen ajoneuvoyhdistelmän ja henkilöauton välisessä onnettomuudessa lauantaina 23.8. menehtyi yksi henkilö.

Henkilöautoa kuljettanut henkilö menehtyi lauantaina Iitissä Hämeentiellä (vt 12) Tapolantien ja Ratatien välillä tapahtuneessa onnettomuudessa. Onnettomuus tapahtui yhden jälkeen iltapäivällä.

Henkilöauton kuljettaja oli vielä toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut vastaantulevien ajokaistalle ja törmännyt ajoneuvoyhdistelmän keulaan.

Rekka ei ollut yrityksistä huolimatta pystynyt väistämään kaistalle ajautunutta henkilöautoa. Väistämisyritysten seurauksena kuitenkin rekan perävaunu kaatui kyljelleen. Rekka kuljetti vetyä, joka vaikeutti pelastustoimia syttymisherkkyytensä vuoksi. Pelastustoimet kestivät sunnuntaille 24.8. saakka.

Onnettomuudessa sai vaurioita myös kolmas henkilöauto, mutta muilta vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin.

Rekkaa ajanutta kuljettajaa ei epäillä rikoksesta. Onnettomuudessa menehtyneen henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Lue myös: Kuorma-auton syttymisherkkä kuorma hankaloittaa Iitin nokkakolarin pelastustöitä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi kaipaa havaintoja Asikkalan suojatieonnettomuudesta

Kuva: CvB.

Henkilöauton kuljettaja törmäsi autollaan suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan Rantakulmantiellä Asikkalassa maanantaina 25.8. aamupäivällä yhdentoista jälkeen. Poliisi pyytää onnettomuuden nähneitä ottamaan yhteyttä.

Onnettomuuden uhri on iäkäs paikkakuntalainen nainen. Nainen menehtyi saamiinsa vammoihin.

Tapahtumahetkellä sää on ollut puolipilvinen poutataivas ja lämpöasteita on ollut noin 12 astetta. Rantakulmantie on päällystetty tie, tien pinta on ollut kuiva.

Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.

Poliisi pyytää onnettomuuden silminnäkijöitä ilmoittamaan yhteystietonsa perustutkinta.ph.hame@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä — jalankulkija menehtyi

Kuva: CvB.

Henkilöauton kuljettaja törmäsi suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan Asikkalassa. Jalankulkija menehtyi onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Henkilöauton kuljettaja oli ajamassa Rantakulmantietä pitkin Asikkalassa, kun hänen kuljettamansa auto törmäsi suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan.

Jalankulkija loukkaantui vakavasti törmäyksen seurauksena ja hänet kuljetettiin jatkohoitoon. Iäkäs jalankulkija menehtyi myöhemmin vammoihinsa.

Poliisi tutkii asiaa epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

Lue myös

Nyt on tiedossa, miten auto putosi mereen lossirannassa Salossa

Poliisi kaipaa havaintoja Heinäveden apteekkimurron autosta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

RAT Express Rallisarja arvoiseensa päätökseen Sastamalassa

Petteri ja Aada Rantanen. Kuva Jarno Saari.

Viiden osakilpailun mittainen Etelä-Suomen aluemestaruussarja, RAT Express Rallisarja, ajettiin Enset Oy Rallissa komeasti päätöksen, kun Sastamalan ympäristön vauhdikkailla sorateillä mukana oli lähes 200 kilpailijaparia.

Koko kauden ajan luokkavoittoja napsinut Petteri Rantanen oli BMW:llä lyömätön myös päätöskisassa ja sai vastaanottaa kartturina toimivan Aada-tyttären kanssa suurimmat palkinnot.

– Aivan kisan lopussa oli jarrujen kanssa ongelmia, jonka takia muutamat paikat valuivat leveäksi. Muuten meillä oli tosi onnistunut kausi, joten kiitokset kuuluvat toimivalle tiimille, sarjan järjestäjille ja kilpakumppaneille. Saa nähdä vaihdetaanko meidän autokunnassa kuljettajien paikkoja ensi kaudella, Petteri Rantanen heitti.

Sarjataulukossa toiseksi nousi Rantasen kova haastaja, Toyota Corolla -kuski Kai Mäkelä, jonka kanssa tasapisteisiin päätyi sarjakolmonen Tommi Huhtala (Ford Escort) ja päätöskisassa keskeyttämään joutunut Mika Korvola (Honda Civic).

Tasaisen hyvän kauden ajanut Aatu Viljakainen keikkui läpi kauden kärkiryhmässä ja päätyi sarjapisteissä viidenneksi. Luokkavoittonsa ansiosta palkittavien listan kuudenneksi nousi Toni Wallin ennen Mikko Kanervaa, Mika Rantasaloa ja Matti Väänästä. Nuorten vakioluokan menestyjä Joni Peltonen sinetöi mestaruussarjan kympin kärjen.

Onni Järvinen pesi kutsuvierasluokan nimimiehet

Sarjan ulkopuolella kilpaillut nuori Opel Astra -kuljettaja Onni Järvinen ajoi loistavan kilpailun ja voitti Enset Oy Rallin yleiskilpailun. Järvisen voittomarginaali oli 22,4 sekuntia ennen Ari Vihavaista, joka voitti Citroen R5 -kilpurilla kutsuvierasluokan. Kyseisen luokan nopein kaksivetoinen oli Heikki Koski-Lammi Ford Escortilla.

Classic-luokkien omaa cup-sarjaa koko kauden johtanut Hannu Ruohorinne oli vauhdikkain Sastamalan osakilpailussa, jonka myötä Opel Kadett -kuskin sarjavoitto lohkesi kahden pisteen turvin. Muille palkintosijoille nousivat uudet nimet, kun toinen oli Joni Karhu (BMW 325) ja Risto Tiinus (Sunbeam Avenger) oli kolmas.

RAT Express Rallisarjan menestyjille oli kauden päätteeksi tarjolla varsin merkittävät palkinnot, kun sarjailmoittautumisten potista noin 80 prosenttia annettiin palkintolahjakortteina pistetaulukon 10 parhaalle.

RAT Express Rallisarjan pisteet 5/5 osakilpailua, Top10:

1. Petteri Rantanen, BMW, 54

2. Kai Mäkelä, Toyota, 49

3. Tommi Huhtala, Ford, 49

4. Mika Korvola, Honda, 49

5. Aatu Viljakainen, Peugeot, 47

6. Toni Wallin, Toyota, 46

7. Mikko Kanerva, BMW, 45

8. Mika Rantasalo, Opel, 44

9. Matti Väänänen, Renault, 44

10. Joni Peltonen, Peugeot, 42

Lue muita juttuja RAT Express -rallisarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nyt on tiedossa, miten auto putosi mereen lossirannassa Salossa

Lounais-Suomen poliisi tutkii perjantaina lossirannasta mereen pudonneen auton tapausta. Onnettomuus tapahtui Salossa, Kokkilan ja Kemiönsaaren välillä liikennöivän lossin rannassa. Esitutkinta on edennyt viikonlopun aikana, ja poliisilla on alustava käsitys tapahtumien kulusta.

– Alustavasti näyttää siltä, että lossin kuljettaja ei huomannut yhden auton olleen pyrkimässä lossille, kun hän nosti lossin rampin ylös lähteäkseen liikkeelle. Tällöin henkilöauto putosi mereen, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Kyynäräinen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisin saamien tietojen mukaan onnettomuuden tapahtuma-aikaan Kokkilan ja Kemiönsaaren välisellä osuudella liikennöi varalossi. Se on normaalikäytössä olevaa lossia pienempi lossi.

Poliisi selvittää myös sitä, onko väliaikaisen lossin koolla ollut vaikutusta onnettomuuteen.

Kokenut lossikuski

Poliisi on puhutusten, tapahtumapaikkatutkinnan ja muiden selvitysten keinoin pyrkinyt saamaan mahdollisimman kattavan kuvan onnettomuuden syistä.

Poliisi on alustavasti puhuttanut lossikuskia.

– Puhutuksen perusteella kyseessä on kokenut lossikuski. Onni onnettomuudessa on, että mereen pudonneen auton kuljettaja pystyi itse pelastautumaan, Kyynäräinen sanoo.

Poliisi tutkii asiaa tällä hetkellä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vaaran aiheuttamisena. Esitutkinnan aikana rikosnimikkeet voivat mahdollisesti vielä muuttua.

Lue myös: Henkilöauto ajautui lossilta mereen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nissan Qashqai e-Power -autolla Ison-Britannian päästä päähän yhdellä tankillisella!

Kuva: Nissan.

Nissanin kolmannen sukupolven e-Power-teknologiaa testattiin äärirajoille, kun insinöörit ajoivat legendaarisen Land’s End – John O’Groats -reitin yhdellä tankillisella – ja polttoainetta jäi vielä yli.

Nissan Technical Center Europen (NTCE) asiantuntijat ajoivat kahdella Qashqai e-Powerilla Ison-Britannian päästä päähän kahden päivän aikana, yhteensä 18 tuntia. Matkaa kertyi 1 347 km, ja tankkiin jäi vielä 160 km:n verran polttoainetta.

Reitin pituus vastaa suurin piirtein matkaa Hangosta Utsjoelle. Haasteen aikana saavutettiin vaikuttavan alhainen todellisissa ajo-olosuhteissa mitattu polttoaineen kulutus: 3,76 l/100 km.

Tämä saavutus muistuttaa vuoden 2007 haastetta, jolloin alkuperäinen Qashqai 1.5dCi diesel suoritti saman reitin ja asetti tuolloin polttoainetehokkuuden mittapuun: 4,2 l/100 km. 18 vuotta myöhemmin Nissanin uusimmalla sähköistetyllä teknologialla Qashqai ylitti odotukset – ja teki sen 10 litraa pienemmällä polttoainetankilla.

Dean Driver, Vehicle Evaluation Engineer, NTCE, ja yksi haasteen kuljettajista, kommentoi: ”Qashqai e-Powerin ajaminen Land’s Endistä John O’Groatsiin osoitti uuden voimalinjan vahvuuden. Matka sujui tasaisesti ja hiljaisesti, ja yli 1 300 kilometrin jälkeen tankissa oli vielä polttoainetta – tämä todistaa, kuinka pitkälle teknologia on kehittynyt yhdistäessään toimintamatkan ja ajomukavuuden.”

Toisin kuin perinteiset hybridit, Qashqai e-Power käyttää bensiinimoottoria ainoastaan sähkön tuottamiseen, joka puolestaan pyörittää sähkömoottoria ja vie voiman suoraan pyörille. Tämä tarkoittaa, että pyörät liikkuvat pelkästään sähkövoimalla, tarjoten välittömän väännön, tasaisen kiihtyvyyden ja hiljaisen ajon – ilman lataustarvetta.

David Moss, Senior Vice President, Region Research & Development, Nissan AMIEO (Afrikka, Lähi-itä, Intia, Eurooppa ja Oseania), kommentoi: ”Kolmannen sukupolven e-Power edustaa kaikkea, mitä olemme oppineet vuosien kehitystyön aikana. Olemme yhdistäneet aiempien järjestelmien parhaat puolet, kuunnelleet asiakkaiden toiveita ja uudistaneet voimalinjan maksimoidaksemme taloudellisuuden, vähentääksemme päästöjä ja parantaaksemme ajomukavuutta – kasvattaen samalla toimintamatkan ennätyslukemiin. Olemme ylpeitä siitä, että uusi e-Power tarjoaa nyt entistäkin upeamman ajokokemuksen, polttoainetaloudellisuuden ja alhaiseen päästötasoon.”

Qashqai uudella e-Power-järjestelmällä

  • Teho: 151 kW / 205 hv (Sport-ajotila)
  • Vääntö: 330 Nm (Sport-ajotila)
  • Polttoaineenkulutus (WLTP): 4,5 l/100 km
  • Päästöt (WLTP): 102 g/km

Qashqain tieto- ja viihdejärjestelmien päivittyessä Googlen sisäänrakennetut palvelut tarjoavat nyt myös muun muassa uusia sovelluksia Google Playn kautta, sääennusteet suunnitelluille määränpäille sekä Nissan Trip Stories -ominaisuuden, jonka avulla asiakkaat voivat helposti tallentaa ja jakaa suosikkimatkojaan NissanConnect Services -sovelluksen kautta.

Turvallisuusominaisuudet paranevat entisestään, kun päivitetty ProPilot-ajonhallintajärjestelmä havainnoi liikennettä ja ympäristöä entistäkin paremmin.

Huoltoväli on pidennetty 15 000 kilometristä 20 000 kilometriin.

Uusimman e-Power-teknologialla varustetun Qashqain tuotanto alkoi heinäkuussa Sunderlandin huippumodernilla tehtaalla Isossa-Britanniassa. Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen syyskuussa.

Nissan Qashqai e-Powerin hinnat alkavat 39 950 eurosta.

Lue muita juttuja Qashqaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi kaipaa havaintoja Heinäveden apteekkimurron autosta

Kuva: CvB.

Heinäveden apteekkiin murtauduttiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä noin klo 3. Epäillyn epäillään poistuneen tummalla porrasperäisellä henkilöautolla.

Poliisi pyytää havaintoja autosta, sen liikkeistä ja kyydissä olleista henkilöistä.

Mahdollisia havaintoja pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 029 541 5232 tai poliisipäivystykseen p. 029 541 5320.

Lue myös

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun mopoliikenne tehovalvonnassa

Sähköpotkulaudalla kaksi poikaa — toinen loukkaantui vakavasti!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Rallicrossin MM-sarja: Juha Rytkösellä katkeransuloinen kotikisa

Kuva: Toni Ollikainen, Tonigraphs.

Juha Rytkönen ajoi kolmantena ruutulipulle rallicrossin MM-osakilpailussa KymiRingillä. Kisan jälkeen annettu aikarangaistus pudotti Rytkösen lopputuloksissa viidenneksi.

Suomessa kilpailtiin viikonloppuna viiden vuoden tauon jälkeen rallicrossin MM-pisteistä. Ensimmäistä kertaa kisanäyttämönä toimi Iitissä sijaitseva KymiRing. Suonenjoella asuva Rytkönen lähti pistemetsästykseen sarjan viidenneltä sijalta tavoitteenaan mahdollisimman suuri pistepotti kotikisasta.

Ainoalla polttomoottoriautolla MM-pisteistä kilpaillut Rytkönen aloitti lauantaina vahvasti, vaikka ennakkoasetelmissa sähköautot olivat ennakkosuosikkeja. Lauantain kahden alkuerän jälkeen Rytkönen oli jaetulla neljännellä sijalla.

Sunnuntaina ajetut kaksi alkuerää eivät sujuneet aivan lauantain malliin, mutta Rytkönen onnistui raivaamaan tiensä iltapäivän finaaliin. Ja siellä sitten alkoikin tapahtua. Juuri ennen finaalia alkanut sade päätti kirjoittaa lähtöasetelmat ja rengasvalinnat uusiksi.

Viimeisestä lähtöruudusta kisaan startannut Rytkönen painoi lapun lattiaan ja Hyundai i20 nousi avauskierroksen ensimmäisessä mutkassa sisäkautta ykköseksi. Maalissa Rytkönen oli kolmas, hänen edellään ruutulipulle ajoivat kisan voittaja Ole Christian Veiby ja kakkonen Johan Kristoffersson.

Kisan jälkeen annettu aikarangaistus pudotti Rytkösen kuitenkin lopputuloksissa viidenneksi. Rytkönen oli päätöksestä vahvasti eri mieltä tuomariston kanssa.

– Mielestäni täysin väärä tuomio kilpailutilanteesta, joka maksoi minulle nyt podiumin. Harmittavasti Niclaksen (Grönholm) auto hajosi sitten osumasta Kristofferssonin kanssa. Mielestäni olimme molemmat tässä tilanteessa kärsijänä ja on todella harmi, että tällä tasolla tuomioissa ei ole mitään johdonmukaisuutta. Harmittaa omasta ja Niclaksen puolesta.

Rytkönen oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen, mutta tyytyväinen kotikisaviikonlopun vauhtiin.

– Alku ei ollut ihan niin hyvä, kun treeneissä oli tekniikkaongelmia. Ja polttomoottoriautolla hävitään kyllä noissa lähtökiihdytyksissä. Kierrosaika oli kuitenkin hyvä ja olen erittäin iloinen, että vauhti riittää kisaamaan tasaväkisesti lajin seitsemänkertaisen maailmanmestarin kanssa.

– Upea ajaa Suomessa, sillä täällä on paljon kavereita ja yhteistyökumppaneita katsomossa. Hyvä, että Suomessa ajetaan taas MM-rallicrossia, toivottavasti ajetaan myös tulevaisuudessakin. Ja toivottavasti sitten saadaan katsomot täyteen!

https://www.fiaworldrallycross.com/

Lue tästä muita rallicross-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun mopoliikenne tehovalvonnassa

Mopovalvonta, Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Oulun poliisilaitoksen alueella nuorten osuus kolareissa kuolleista ja loukkaantuneista on ikäryhmän kokoon ja muihin kaupunkeihin verrattuna suuri. Poliisi kohdistaa tehostetusti valvontaa mopoihin 25.8.-14.9.2025 välisenä aikana Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Valvonnan perusteena on nuorten merkittävä osuus kolareissa kuolleista ja loukkaantuneista. Viimeisin vakava onnettomuus Oulun poliisilaitoksen alueella oli mopomiitissä Nivalassa tapahtunut mopoilijan vakava loukkaantuminen.

Myös mopojen melusta ja tarpeettomasta ajelusta aiheuttamasta häiriöstä tulee Oulun poliisilaitoksille runsaasti ilmoituksia. Ilmoitusten perusteella tarpeeton ja häiritsevä ajelu keskittyy usein koulujen, leikkipaikkojen ja tiettyjen asuinalueiden liepeille. Ajelu myös ajoittuu iltaan ja alkuyöhön.

Oma ilmiönsä ovat myös kokoontumisajot eli mopomiitit, jotka aiheuttavat melun lisäksi myös esteitä muulle liikenteelle sekä vaaratilanteita.

Valvonnan aikana poliisi keskittyy erityisesti mopojen, mutta myös moottoripyörien ja kevyiden nelipyöräisten ajoneuvojen kuljettajien kuntoa, ajo-oikeuden riittävyyttä, suojakypärän käyttöä, liikennesääntöjen noudattamista sekä ajoneuvojen rakennetta ja kuntoa.

Poliisi pyytää huoltajia tarkastamaan nuorten käyttämien ajoneuvon kunnon säännöllisesti. Häiritsevän kovaa ääntä pitävä mopo on useimmiten viritetty. Myös ajovalojen puuttumiseen on kiinnitetty huomiota viime aikojen mopovalvonnoissa.

Liikenteessä on tavattu myös mopoja, jotka ovat niihin tehtyjen rakennemuutosten vuoksi luokiteltavissa kevytmoottoripyöriksi. Tällaisen ajoneuvon kuljettamiseen ei riitä enää mopokortti, vaan vaaditaan A1-ajokortti.

”Mikäli lapsen käytössä on rakenteeltaan määräysten vastainen mopo, seuraamuksia voi tulla myös huoltajalle”, muistuttaa ylikomisario Tommi Heikkilä Oulun poliisilaitoksen liikennepoliisiyksiköstä.

Lue myös

Nuoret kaahasivat mopoilla poliisia karkuun järjettömillä nopeuksilla!

Kuusi mopoilijaa ajokieltoon poliisin tehoratsiassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sähköpotkulaudalla kaksi poikaa — toinen loukkaantui vakavasti!

Kuva: CvB.

Hätäkeskus sai sunnuntaina 24.8.2025 noin klo 19.30 tehtävän, jonka mukaan kaksi henkilöä oli loukkaantunut Kuopion Aurinkorinteen koulun läheisyydessä tapahtuneessa sähköpotkulautaonnettomuudessa.

Tapahtumapaikalla selvisi, että sähköpotkulaudalla oli ollut liikkeellä kaksi 15-vuotiasta poikaa, ja alamäkeä kovaa vauhtia ajaessaan, kuljettaja oli menettänyt ajokin hallinnan ja sähköpotkulauta oli kaatunut.

Kuljettaja loukkaantui tilanteessa vakavasti ja matkustaja lievemmin ja heidät toimitettiin hoidettaviksi Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Kummallakaan ei ole hengenvaaraa.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.

Lue myös

Rattijuopon auto Aurajokeen Turussa

Motoristi lähti ohittamaan vasemmalle kääntyvää — kaksi henkilöä loukkaantui

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //