Koti Blogi Sivu 1587

Autoilija törmäsi pyöräilijään — pyöräilijä loukkaantui vakavasti

Kuva: CvB.

Poliisin tiedotteen mukaan noin 65-vuotias nainen oli eilen pyöräilemässä Salossa 110-tien reunaa pitkin Tupurin hiihtomajan kohdilla kohti Helsinkiä tiistaina hieman kello 16.00 jälkeen.

Autolla liikkeellä ollut reilu 70-vuotias nainen törmäsi polkupyöräilijään ja jatkoi matkaansa pysähtymättä.

Poliisin mukaan polkupyöräilijä loukkaantui vakavasti.

Poliisi on tavoittanut autolla liikkeellä olleen iäkkään naisen.

Salon poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä vammantuottamuksena sekä liikennepakona.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Harrasteautojen tulo liikenteeseen näkyy bensapumpuilla

Kuva: ABC.

Harraste- ja museoautojen käyttö lisääntyy etenkin kesäisin. ABC-ketjun mukaan se näkyy konkreettisesti bensapumpuilla.

ABC-asemien polttonesteistä 98E5:n menekki on kasvanut koronakriisistä huolimatta lähes viimekesäiselle tasolle.

ABC-ketjun kehitysjohtaja Tiina Vikstenin mukaan tämä selittyy harrasteautojen liikenteeseen palaamisella sekä veneilykauden käynnistymisellä.

Myös työkoneille asiakkaat käyvät hakemassa menovedeksi 98-oktaanista polttoainetta.

Harrasteajoneuvot, joista osa on museorekisterissä, ovat tuttu näky monella ABC:llä. Liikenneasemat eri puolilla maata toimivat ajoneuvoharrastajien tapaamispaikkoina.

Viimeksi menneenä lauantaina Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan V8-harrastajat tapasivat toisiaan Alajärven ABC:llä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ford Fiesta tarjolla nyt myös kevythybridinä

Kuva: Ford.

Fordin myydyin malli Euroopassa, Fiesta, on nyt tilattavissa ensimmäistä kertaa myös sähköistetyllä voimansiirrolla.

Ford EcoBoost Hybrid -kevythybriditeknologian ansiosta auto on Fordin tiedotteen mukaan taloudellisempi, reagoivampi ja kiihtyy nopeammin.

Ford esittelee 48 voltin kevythybriditeknogian lisäksi ajamista helpottavia kuljettajaa avustavia teknologioita 1), kuten aktiivinen vakionopeudensäädin, jossa on Stop & Go -toiminto ja nopeusrajoitusten tunnistus.

Fiestan polttomoottorivoimansiirtoa on myös kehitetty, ja autoon on nyt saatavana uusimman sukupolven 1,0 litran EcoBoost-bensiinimoottori ja uusi seitsemänvaihteinen kaksoiskytkinautomaattivaihteisto, mikä takaa optimoidun polttoaineen kulutuksen ja CO2-päästöt. 2)

Lisäksi Fiestassa on nyt enemmän yhteysominaisuuksia kuin koskaan aiemmin. Mallissa on vakiovarusteena FordPass-modeemi, joka mahdollistaa useita uusia toiminnallisuuksia FordPass-mobiilisovelluksen 3) kautta. Tämän myötä auton omistaminen on helpompaa ja palkitsevampaa.

Fiesta on saatavana kolme- ja viisiovisena mallina. Ford myi vuoden 2019 aikana 227 100 Fiestaa Euroopassa. Suomessa rekisteröitiin 2462 Fiestaa vuoden 2019 aikana.

Sähkömoottori avustaa

Myös Fiesta-kuskit pääsevät nyt nauttimaan Fordin hienostuneesta EcoBoost-kevythybriditeknologiasta, joka esiteltiin henkilöautoasiakkaille ensimmäisenä uudessa Ford Pumassa vuoden 2019 lopulla.

125 hv ja 155 hv -tehoisissa Fiesta EcoBoost Hybrid -kevythybridimalleissa on hihnakäyttöinen integroitu käynnistysmoottori/generaattori (BISG).

Tavallisen laturin korvaavalla BISG:llä voi ottaa talteen jarrutuksessa ja moottorijarrutuksessa normaalisti hukkaan menevän energian ja ladata sillä ilmajäähdytteistä 48 voltin litiumioniakkupakettia.

BISG toimii myös moottorina, joka käyttää akkuun varastoitua energiaa pienikitkaisen kolmisylinterisen moottorin apuna tavallisessa ajossa ja kiihdytyksissä. Lisäksi se käyttää ajoneuvon sähköisiä apulaitteita.

Itseohjautuva kevythybridijärjestelmä valvoo jatkuvasti auton käyttötapaa ja määrittää sen perusteella, milloin ja kuinka tehokkaasti akkua kannattaa ladata ja milloin siihen varastoitua energiaa kannattaa käyttää.

Sähköenergiaa voi käyttää kahdella eri tavalla:

  • Korvaamaan polttomoottorin vääntöä, jolloin BISG:n sähkömoottoritoiminto tuottaa enimmillään 24 Nm vääntöä ja vähentää siten polttomoottorista otettavaa tehoa ja pienentää kulutusta ja CO2-päästöjä. Vääntömomentin korvaaminen laskee 125 hv EcoBoost Hybrid -kevythybridin kulutusta jopa 5 prosenttia verrattuna 1,0 litran 125 hv EcoBoost-bensiinimoottoriin (NEDC), ja Fordin datan mukaan jopa 10 prosenttia kaupunkiajossa. Fiesta-kevythybridin polttoaineen kulutus on alkaen 5,0 l/100 km (WLTP) ja CO2 -päästöt alkaen 112 g/km (WLTP).
  • Sähköenergiaa voi käyttää täydentämään koko voimansiirtojärjestelmän kokonaisvääntöä, jolloin BISG:n sähkömoottoritoiminto tuo jopa 20 Nm lisää vääntöä polttomoottorin suurimpaan vääntöarvoon. 155 hevosvoiman tehoisen kevythybridimallin vääntö on 240 Nm, ja siinä on jopa 50 prosenttia enemmän vääntöä pienemmillä kierroksilla.

BISG-järjestelmän tuoma lisävääntö myös vähentää turboahtimen aiheuttamaa viivettä ja nopeuttaa turbon vastaamista kaasuun, joten Fordin suunnittelijat ovat voineet pienentää 1,0 litran EcoBoost-moottorin puristussuhdetta ja käyttää siinä suurempaa turboahdinta.

Tehokkaamman BISG:n avulla Fiesta EcoBoost Hybrid -kevythybridin Auto Start-Stop ‑teknologia pystyy toimimaan entistä useammissa tilanteissa, kuten auton rullatessa pysähdyksiin alle 25 kilometrin tuntinopeudella ja auton ollessa paikallaan vaihde päällä kytkinpoljin painettuna.

Sekä Fiestan kevythybridimallissa että perinteisissä polttomoottorivoimansiirroissa käytetään moninkertaisesti palkitun 1,0 litran EcoBoost-bensiinimoottorin viimeisintä sukupolvea, jossa on sylinterin lepuutustoiminto. Bensiinimoottori on saatavana 95 hv ja 125 hv tehoisena.

Sylinterin lepuutustoiminto parantaa auton polttoainetaloudellisuutta poistamalla automaattisesti käytöstä yhden moottorin sylintereistä, kun moottorin täyttä tehoa ei tarvita esimerkiksi vaihteen ollessa vapaalla tai ajettaessa tasakaasulla. Järjestelmä voi ottaa sylinterin käyttöön tai poistaa sen käytöstä 14 millisekunnissa ilman vaikutusta suorituskykyyn ja ajo-ominaisuuksiin.

Fiestan 1,0 litran 125 hv EcoBoost-bensiinimoottorin yhteyteen on nyt saatavana uusi seitsemänvaihteinen kaksoiskytkinautomaattivaihteisto, joka vaihtaa vaihteet huomaamattomasti ja tarjoaa Fordin mukaan 15 prosenttia pienemmän polttoaineen kulutuksen kuin poistuva 1,0 litran 100 hv EcoBoost malli, jossa on kuusivaihteinen automaattivaihteisto (NEDC) – vaikka autossa on 25 hevosvoimaa enemmän tehoa.

Paljon ajaville on tarjolla myös 85 hv 1,5 litran TDCi-dieselmoottori.

Uusia toiminnallisuuksia

Fiestaan nyt ensimmäistä kertaa saatavana olevat teknologiat helpottavat ajamista.

Aktiivinen vakionopeudensäädin, jossa on Stop & Go -toiminto ja nopeusrajoitusten tunnistus, auttaa ajoneuvoa säilyttämään miellyttävän ajoetäisyyden edellä ajavaan autoon.

Järjestelmä vähentää myös kuljettajan rasitusta pitkien ajomatkojen aikana tarkkailemalla tien reunalla ja yläpuolela olevia nopeusrajoituskylttejä ja säätämällä auton nopeuden niiden mukaiseksi.

Seitsemänvaihteiseen kaksoiskytkinautomaattivaihteistoon saatava Stop & Go -toiminto pysäyttää auton kokonaan pysähtelevässä liikenteessä, ja auto lähtee automaattisesti uudelleen liikkeelle pysähdyksen kestäessä alle 3 sekuntia.

Jos pysähdys kestää pidempään, kuskin tarvitsee vain painaa ratissa olevaa nappia tai kaasua päästäkseen jälleen liikkeelle.

Vakiona olevan FordPass Connect -modeemiteknologian avulla kuljettajat voivat hallita joitain auton toimintoja etänä käyttämällä FordPass-mobiilisovellusta.

Kuljettajat saavat liikennetietoja navigointijärjestelmään, minkä lisäksi he voivat etänä avata ja lukita auton ovet, käynnistää 4) sen (automaattivaihteiset mallit), nähdä auton sijainnin ja tarkistaa ajoneuvon tila, esimerkiksi polttoaineen määrä, hälytykset, rengaspaineet ja öljyn ikä.

Fiestan SYNC 3 tietoviihdejärjestelmä 5) on myös päivitetty. Järjestelmässä on uusi käyttöjärjestelmä, jonka suuremmat nappulat sijaitsevat 8-tuumaisella värikosketusnäytöllä.

Apple CarPlay ja Android Auto -toiminnallisuus on edelleen maksutonta. Fiestaan on saatavana myös uusi langaton kännykän latausalusta.

Fiesta-malliston muita uudistuksia ovat mm.:

  • Fiesta Active ja ST-Line -mallien aktiiviseen pysäköintiavustimeen on nyt lisätty rinnakkaispysäköintiavustin, joka mahdollistaa auton handsfree-pysäköinnin myös muiden autojen rinnalle taskupysäköinnin lisäksi.
  • Risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä sisältää nyt myös aktiivisen jarrutusjärjestelmän, joka varoittaa kuljettajia auton eteen mahdollisesti tulevista aoneuvoista. Mikäli kuljettaja ei reagoi varoituksiin, järjestelmä jarruttaa estääkseen tai lieventääkseen törmäyksen vaikutuksia.
  • Fiesta Activeen on lisätty uudet Sport ja Trail -ajotilat nykyisten ajotilojen (Normal, Eco, Slippery) lisäksi. Näin Fiestan ajo-ominaisuuksista pääsee nauttimaan täysin myös pehmeillä ja epätasaisilla pinnoilla ajettaessa.
  • Fiestaan saatavana olevan B&O Premium -äänentoistojärjestelmän subwoofer on sijoitettu pyöräkoteloon, jotta tavaratilaan on saatu mahdollisimman paljon tilaa. Myös vararengas mahtuu tavaratilaan, kun autossa on B&O-äänentoistojärjestelmä.

# # #

1) Kuljettajaa avustavat teknologiat ovat lisävarusteita. Auton kuljettaja on vastuussa liikenteen huomioinnista ja arvioinnista sekä ajoneuvon hallinnasta.

2) Ilmoitettu polttoaineen/energian kulutus, CO2-päästöt ja sähkökäyttöinen toimintasäde mitataan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EC) 715/2007 ja (EU) 2017/1151 sekä niiden viimeisimmissä lisäyksissä ilmoitettujen teknisten vaatimusten ja tietojen mukaisesti. Polttoaineen kulutus ja CO2-päästöt määritetään mallikohtaisesti, ei yksittäiselle ajoneuvolle. Sovellettava vakiotestausmenetelmä mahdollistaa vertailun eri ajoneuvotyyppien ja eri valmistajien välillä. Auton polttoainetaloudellisuuden lisäksi ajotapa ja muut ei-tekniset tekijät vaikuttavat auton polttoaineen-/energiankulutukseen, CO2-päästöihin ja sähkökäyttöiseen toimintasäteeseen. CO2 on pääasiallisin ilmaston lämpenemistä aiheuttava kasvihuonekaasu.

3) Ominaisuus saattaa vaatia aktivoinnin.

4) Alueilla, joissa laki sallii toiminnon.

5) Älä käännä huomiota pois ajamisesta. Käytä ääniohjattuja toimintoja aina kun se on mahdollista; älä käytä mobiililaitteita ajon aikana. Kaikki toiminnot eivät toimi kaikissa puhelimissa.

Uudistunut Seat Ateca julkistetaan ensi maanantaina

Kuva: Seat.

Seat uusii Atecan tuoden markkinoille uuden 2020-malliversion. Uusittu Ateca on rakennettu kompaktin kokoluokan SUV-ominaisuuksien ympärille.

Autossa on muun muassa uudet liitettävyyspalvelut ja turvallisuusominaisuuksia on lisätty.

Seat Atecaa on kaikkiaan myyty yli 300 000 kappaletta.

Uudistuvan Seat Atecan maailmanensi-iltaa vietetään maanantaina 15.6.2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

TV-legendasta Hannu Karposta tulee syksyllä dokumenttielokuva

Hannu Karpo palkittiin Elämäntyö-palkinnolla Auto- ja liikennegaalassa 2017. Kuva: Auto- ja liikennegaala.

Suomalainen ikoni Hannu Karpo on tallentunut kansakunnan muistiin oman tiensä kulkijana, joka raportoi väsymättä ja kuvia kumartamatta tavallisten suomalaisten ihmisten kohtaamista vääryyksistä. Kaikki tietävät Karpon, mutta harva tuntee miehen karvahatun alla.

Nyt Hannu Karposta on valmistumassa dokumenttielokuva Karpo, joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 25.9.2020.

Elokuva kuvaa Hannu Karpon vuosikymmenten uraa toimittajana sekä käänteitä, jotka tekivät Karposta ilmiön ja koko kansan tunteman tv-kasvon.

– Karpon työ kansan äänenä oli aikalaisilleen instituutio, jonka arvoa ei ohjelmien ilmestyessä ehkä täysin ymmärretty. Se, että toimittaja nousee systeemiä vastaan ja muodostaa TV:n välityksellä työllään ’kansankäräjät’, on hyvin ainutlaatuista – asia, jota sittemmin moni on kaivannut. Mistä saa enää oikeutta, kun ei ole Karpoakaan?” sanoo Karpo-elokuvan ohjaaja, Jussi-palkittu Ari Matikainen.

Karpo-elokuvassa kerrotaan myös niistä uhrauksista, joita ohjelmien teko ja vääryyttä kokeneiden kansalaisten puolustaminen vaativat. Karpo rohkeni mennä alueille, joita muut karttoivat. Lisäksi hän käsitteli laajasti erilaisia liikennongelmia.

Katso myös tämä: Auto- ja liikennetoimittajat palkitsivat Hannu Karpon

Maailma, Suomi, media ja journalismi ovat käyneet läpi suunnattoman murroksen Karpon toimittajan uran aikana.

Karpon tarina on kuin läpileikkaus tästä dramaattisesta muutoksesta – ja samalla muistutus siitä, miten toisenlainen maa Suomi oli vielä vähän aikaa sitten.

Elokuva Karpo nostaa karvahattua rohkealle ammattilaiselle, jolla oli asiaa.

Elokuvan tuottaa Napafilms.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Molempien henkilöautojen kuljettajat kuolivat nokkakolarissa Vihdissä

Kuva: Clas von Bell

Kaksi henkilöautoa törmäsivät toisiinsa tänään noin kello 12.40 tiellä 120 Vihdissä Walkamantien kohdalla.

Tutkinnanjohtaja Ilkka Kantolan mukaan toinen henkilöautoista oli tullut pohjoisesta ja toinen etelän suunnasta.

– Jostain syystä henkilöautot ovat törmänneet toisiinsa. Molempien autojen mieskuljettajat menehtyivät, Kantola toteaa.

Poliisilla ei ole onnettomuuden syystä tietoa. Eikä myöskään siitä onko alkoholilla ollut osuutta asiaan.

Tie 120 oli poikki noin kahden tunnin ajan ja liikennettä ohjattiin kiertoreitille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Täyssähköautojen hankintatuki alkanut kiinnostaa suomalaisia — viime vuonna kasvu oli peräti 430 %

Kuva: CvB.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin myöntämät sähköauton hankintatuki ja henkilöauton muuntotuki ovat kasvattaneet suosiotaan, todetaan Traficomin tiedotteessa.

Tukea on haettu edellisvuosina melko maltillisesti mutta vuoden 2019 marras-joulukuussa hankintatukihakemusten määrä nousi merkittävästi ja sama kehitys jatkui alkuvuodesta 2020.

Suurin nousu on tapahtunut sähköautojen hankintatuessa, jonka myönnetty määrä on kasvanut huimat 430 prosenttia edelliseen vuoteen 2018 verrattuna.

Etanolimuunnoksissa kasvu myönnetyn tuen määrässä oli 24 prosenttia ja kaasuautomuunnoksissa 40 prosenttia.

Yhteenlaskettuna hankinta- ja muuntotukia haettiin ja myönnettiin vuonna 2019 lähes 100 prosenttia edellisvuotta enemmän.

– Näyttää siltä, että kun uusien täyssähköautojen hankintahinnat ovat alkaneet vähitellen laskea, myös hankintatuen houkuttelevuus on kasvanut, sanoo erityisasiantuntija Mika Idman.

Liikenne- ja viestintävirastosta on voinut hakea hankintatukea uuden täyssähköauton hankintaan tai pitkäaikaiseen vuokraukseen vuodesta 2018 lähtien.

Traficom myöntää myös muuntotukea vanhan auton muuntamiseksi kaasu- tai korkeaseosetanolikäyttöiseksi.

Tänä vuonna jo yli 750 henkilöa on saanut tukea sähköauton hankintaan

Viime vuoden marraskuussa sähköauton hankintatukea myönnettiin yhteensä 496 henkilölle ja joulukuussa miltei 250 henkilölle. Tammi-toukokuussa 2020 tukea myönnettiin 756 henkilölle.

Täyssähköauton hankintatuki on 2 000 euroa, muuntotuki kaasukonversiolle on 1 000 euroa ja etanolikonversiolle 200 euroa. Hankintatuen saa suoraan autokaupassa ostettavan sähköauton hinnan alennuksena. Muuntotuki maksetaan suoraan tuen saajalle.

– On hienoa nähdä, että sekä sähköauton hankintatuki että henkilöautojen muuntotuki ovat herättäneet autoilijoiden kiinnostuksen ja yhä useampi haluaa hyödyntää etua ja siirtyä samalla ympäristöystävällisempiin käyttövoimiin autoilussa. Toivomme, että tämä kiinnostus tukea kohtaan jatkuu vahvana ja saamme näin uudistettua henkilöautokantaamme vastaamaan paremmin päästötavoitteita, sanoo Traficomin Kestävä ja puhdas ympäristö -verkoston johtaja Jarno Ilme.

– Täyssähköautojen ensirekisteröintimäärät ovat Suomessa vahvassa kasvussa ja ympäristön kannalta tämä on hyvä suuntaus. Esimerkiksi täyssähköauton elinkaaren aikaiset CO2-päästöt ovat 14 000 km vuosisuoritteella ja 12 vuoden pitoajalla karkeasti arvioiden noin 56 prosenttia pienemmät kuin vastaavalla bensiiniautolla, kertoo johtava asiantuntija Outi Ampuja.

Linkki tilastoon, josta löytyvät muuntotukihakemusten ja sähköauton hankintatukihakemusten määrä vuosina 2018-2019 sekä muuntotukihakemusten ja sähköauton hankintatukihakemusten määrä kuukausittain ajalla tammikuu 2019 – toukokuu 2020.

Muuntotukea ja sähköauton hankintatukea voi saada vuosina 2018 – 2021. Ajallisen rajoituksen lisäksi myönnetyille määrärahoille on laissa säädetty määrärahapuitteet.
Traficomissa tilastoidaan kuukausittain myönnettyihin tukiin käytettyjä euromääriä.

Vuosille 2020-2021 on edelleen reilusti hankintatukea haettavissa. Koko neljän vuoden (2018-2021) 24 miljoonan määrärahasta on käytetty 21 % eli tukea on haettavissa edelleen noin 19 miljoonaa euroa.

Sähköauton hankintatuen käyttöä on tarkasteltu myös ajoneuvon mallitasolla.
Sähköauton hankintatuen saamiseen liittyy tiettyjä ajoneuvoon liittyviä rajoitteita, mm. auton hankintahintaan liittyen. Tukikelpoisten sähköautojen mallien kirjo on kuitenkin varsin laaja.

Linkki tilastosivulle, josta löytyy sähköauton hankintatuki mallisarjoittain v. 2018 alkaen.

Lisätietoa muunto- ja hankintatuesta ja vaihtoehtoisista käyttövoimista:

Henkilöautojen muuntotuen ja hankintatuen tilasto

Muuntotuki

Sähköauton hankintatuki

Aja vaihtoehtoa

Autokalkulaattori

Autovertaamo

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Liikenneturvalle uusi toimitusjohtaja

Liikenneturvan uusi toimitusjohtaja Pasi Anteroinen. Kuvassa myös Maisa-poni. Kuva: Jarkko Mikkonen.

Liikenneturvan uusi toimitusjohtaja Pasi Anteroinen aloitti tehtävässään 8.6. Edellinen toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen on jäänyt eläkkeelle.

Valtiotieteiden maisteri Pasi Anteroinen on liikenneturvallisuusalalla tuttu nimi. Liikenneturvassa pitkään työskennellyt Anteroinen pitää turvallisuutta liikenteen keskeisenä laatutekijänä, todetaan Liikenneturvan tiedotteessa.

– Sekä liikenteen turvallisuus että turvallisuuden tunne ovat äärimmäisen tärkeitä laatukriteerejä toimivalle liikenteelle. Turvallisuus on perusta, jolla varmistetaan tasa-arvoisesti niin lasten itsenäinen liikkuminen kuin ikääntyneiden liikkumismahdollisuudet, Anteroinen summaa.

Liikenne koskettaa kaikkia ja on läsnä lähes jokaisen päivittäisessä arjessa. Joskus liikenne menee myös tunteisiin ja kriittisiäkin kommentteja tulee.

Suomella kirittävää liikenneturvallisuustilanteessa

Liikenneturvan tiedotteen mukaan liikenneturvallisuus on parantunut Suomessa, mutta liian hitaasti. Eurooppalaisessa vertailussa Suomen liikenneturvallisuuskehitys ei ole ollut läheskään toivottua.

Parhaiten liikenneturvallisuutta on kyennyt 2010-luvulla parantamaan Norja. Euroopan huippumaita Norjaa, Irlantia ja Ruotsia yhdistää liikenneturvallisuustyön suunnitelmallisuus.

Katso tästä muita juttuja Liikenneturvasta.

Euroopan unioni on asettanut turvallisuustavoitteen, joka tähtää liikennekuolemien puolittamiseen vuosina 2020-2030. Anteroinen pitää luontevana, että Suomi ottaa saman kunnianhimoisen välitavoitteen ohjaamaan kansallista työtä.

– Suomen käynnistämä liikenneturvallisuusstrategiatyö on äärimmäisen tärkeä. Tukevaa taloa ei rakenneta ilman hyviä piirustuksia. Tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan, että koko liikenneala sitoutuu työhön ja etsii yhdessä ratkaisuja liikenteen ongelmiin. Puolittamalla liikennekuolemat vuoteen 2030 mennessä voimme pelastaa satojen ihmisten hengen, vähentää inhimillistä kärsimystä ja lisätä jokaisen suomalaisen arjen turvallisuutta. Ja astutaan taas lähemmäksi nollavision toteutumista, Anteroinen visioi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Huima nousu pyörien anastusmäärissä — Espoossa jopa 65 prosentin kasvu

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Poliisi sai vihjeen espoolaisista henkilöistä, joilla on mahdollisesti anastettuja polkupyöriä kotonaan Viherlaaksossa. Poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnan ryhmä teki kotietsinnän asuntoon ja talon kellaritiloihin.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Katja Rekolan mukaan etsinnässä löytyi yhteensä kuusi anastettua polkupyörää, joista kaksi oli erittäin arvokkaita sähköavusteisia polkupyöriä. Asunnosta otettiin kiinni kaksi henkilöä.

– Anastetusta polkupyörästä kannattaa aina tehdä rikosilmoitus. Näin saamme palautettua omaisuutta takaisin omistajilleen, Rekola kertoo.

Poliisin tilastojen mukaan polkupyörien anastukset ovat voimakkaassa kasvussa Länsi-Uudellamaalla.

Tammikuun ja kesäkuun alun välisenä aikana on Länsi-Uudellamaalla anastettu noin 670 polkupyörää. Viime vuonna vastaavaan aikaan oli anastettu noin 440 polkupyörää eli kasvua on noin 52 %.

Espoossa anastusten määrä on noussut noin 65 % ja tänä vuonna on anastettu noin 550 polkupyörää. Kirkkonummella ja Lohjalla kasvua on ollut yli 30 %.

Poliisi kehottaa polkupyörän omistajia kiinnittämään pyöränsä kunnollisella lukolla johonkin kiinteään.

Nyt useista ilmoituksista on havaittavissa, että polkupyörät ovat olleet lukittuja, mutta vain pyörän omalla lukolla, jolloin pyörä on helposti kannettavissa pois.

Lisäksi polkupyörän tunnisteet olisi hyvä ottaa ylös, poliisi toteaa tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tieliikennelaki 2020: Pyörätien jatkeen merkinnät sekavat pari vuotta

Kahden vuoden siirtymäajan jälkeen pyöräilijän tienylityspaikka on korjattava joko osoittamalla ajoradan liikenteelle väistämisvelvollisuus liikennemerkillä tai muuttamalla ajoratamaalaukset suojatiemerkinnöiksi. Kuva: Jussi Kaakkinen / Liikenneturva.

Uusi voimaan tullut tieliikennelaki tuo muutoksia pyörätien jatkeen merkintöihin.

Varsinaiset väistämissäännöt pysyvät kuitenkin ennallaan.

Kahden vuoden siirtymäaika pyörätien jatkeen merkitsemiseen uuden lain mukaisesti tarkoittaa, että vielä hetkeen eivät tiemerkinnät ole ajan tasalla, todetaan Liikenneturvan tiedotteessa.

Liikenneturva korostaa, että tiemerkintöjen sijaan huomio kannattaa suunnata liikennemerkkeihin ja liikennetilanteeseen kokonaisuutena.

Kun pyöräilijä tulee pyörätieltä ajoradalle, mahdollinen ajoradan ylityspaikka voi näkyä usealla eri tavalla. Käytössä voi olla tiemerkinnöin merkitty pyörätien jatke, pelkät suojatiemerkinnät tai sitten ajorata voi olla ilman merkintöjä.

Uuden lain myötä pyörätien jatke merkitään tiemerkinnöillä vain, jos ajorataa ajaville on osoitettu väistämisvelvollisuus liikennemerkillä. Näitä merkkejä ovat: väistämisvelvollisuus risteyksessä (kärkikolmio) ja pakollinen pysäyttäminen (STOP-merkki) sekä täysin uusi merkki: väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa. Viimeksi mainitun kohdalla pyörätien jatkeen on oltava myös rakenteellisesti korotettu (kts. alla oleva kuva).

Kuva: Jussi Kaakinen / Liikenneturva.

Kuvassa rakenteellisesti korotettu pyörätien jatke ja ajoradan liikenteelle väistämisvelvollisuutta osoittava väistämisvelvollisuus pyöräilijän tienylityspaikassa -liikennemerkki.

Jos väistämisvelvollisuutta ei ole osoitettu edellä mainituilla liikennemerkeillä, väistäminen määräytyy liikennesäännön mukaan: Pyörätieltä ajoradalle tulevan pyöräilijän on väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevaa ajoradan liikennettä. On kuitenkin huomattava, että ajoneuvolla käännyttäessä on aina väistettävä risteävää tietä ylittävää jalankulkijaa, pyöräilijää ja mopoilijaa.

Valppautta ajoradan ylityksissä siirtymäaikana ja sen jälkeen
Tienpitäjille on annettu kahden vuoden siirtymäaika siihen, että pyörätien jatkeen ajoratamerkinnät vastaavat väistämisvelvoitetta.

Tien päällä muutos ei siis näy heti eikä vielä kesänkään aikana. Ajoratamerkintöjen sijaan huomio kannattaakin kiinnittää liikennemerkkeihin ja liikennetilanteeseen kokonaisuutena.

– Kun pyöräilijä lähestyy ajoradan ylityspaikkaa, huomio kannattaa olla tilanteessa kokonaisuutena. Onko ajoradan liikenteelle osoitettu väistämisvelvollisuus liikennemerkein? Onko samansuuntaiselta tieltä tulossa kääntyvä ajoneuvo ja onhan sen kuljettaja huomannut minut?, neuvoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa.

Tällä hetkellä tien päällä voi tulla vastaan allaolevan kuvan mukaisia tilanteita, joissa pyörätien jatke on merkitty ajoratamaalauksin, mutta risteyksessä ei ole väistämistä osoittavaa liikennemerkkiä.

Alla olevassa kuvassa vanhan lain mukaisia pyörätien jatkeita, joissa pyörätien jatke on merkitty ajoratamaalauksin, mutta risteyksessä ei ole väistämistä osoittavaa liikennemerkkiä.

Kuva: Jussi Kaakinen, Liikenneturva.

Kahden vuoden siirtymäajan jälkeen pyöräilijän tienylityspaikka on korjattava joko osoittamalla ajoradan liikenteelle väistämisvelvollisuus liikennemerkillä tai muuttamalla ajoratamaalaukset suojatiemerkinnöiksi. Alla olevassa kuvaparissa esimerkit.

Kahden vuoden siirtymäajan jälkeen pyöräilijän tienylityspaikka on korjattava joko osoittamalla ajoradan liikenteelle väistämisvelvollisuus liikennemerkillä tai muuttamalla ajoratamaalaukset suojatiemerkinnöiksi. Kuva: Jussi Kaakkinen / Liikenneturva.

Kuvassa kaksi vaihtoehtoista tapaa korjata pyörätien jatke uuden lain mukaiseksi.
– Siirtymäajan jälkeen tiemerkinnät antavat vihjeen siitä, kuka tilanteessa on väistämisvelvollinen. Jos ajoradan yli kulkee pelkkä suojatieraidoitus, antaa se pyöräilijälle vihjeen siitä, että tämä on väistämisvelvollinen ajorataa ylittäessään, Piippa toteaa.

Katso tästä muita juttuja uudesta tieliikennelaista.

Pyöräilijä voi ylittää tien myös suojatietä pitkin ajaen. Jos pyöräilijä taluttaa pyöräänsä, on hän jalankulkija. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //