Koti Blogi Sivu 1519

Italian GT-sarja: Tuomas Tujula menetti kauden avausvoiton viimeisellä kierroksella

Yuki Nemoto ja Tuomas Tujula. Kuva: Acisport.

Lamborghinin kuljettaja-akatemiassa ajava lappeenrantalainen Tuomas Tujula ajoi Italian Super GT Sprint -sarjan osakilpailussa Mugellossa toiseksi. Paalupaikalta kilpailuun startannut kaksikko taisteli voitosta loppuun asti.

Vajaat 20 minuuttia ennen kilpailun päättymistä Tujula oli jo matkalla selvään voittoon. Ero kakkosena ajavaan oli jo kymmenen sekunnin luokkaa, kun kanssakilpailijan ulosajon takia turva-auto kutsuttiin radalla ja selkeä etumatka kuihtui letkamuodostelmaan.

Uusintalähdössä Tujula menetti hetkellisesti johtoasemansa, mutta taisteli sen vielä saman kierroksen aikana takaisin. Tämän jälkeen suomalaiskuljettaja kellotti kahdesti kilpailun nopeimman kierrosajan ja kasvatti johtoasemansa viimeiselle kierrokselle lähdettäessä reiluun sekuntiin.

Tämän jälkeen huono onni astui jälleen kuvaan mukaan. Edessä oli useita kierroksella ohitettavia, joiden hidastelun takia Tujula joutui hidastamaan ja Audi Sport Italia #12 autokunta pääsi suomalaiskuljettajan imuun ja lopulta ohi.

– Kohta loppuu jo usko omaan tuuriini. Hyvä kisa meiltä, mutta kun ei niin ei. Yuki (Nemoto) ajoi hyvän oman stintin, hänellä oli rengaspaineiden kanssa ongelmia. Tiimimme otti automme oikealla hetkellä kuljettajan vaihtoon ja saimme tehtyä suhteessa muihin hyvän pysähdyksen.

– Omalla ajovuorollani varoin tekemästä tyhmiä virheitä. Meillä oli hyvä kyyti tänään. Sain kasvatettua eron kärjessä kertaalleen jo kymmeneen sekuntiin. Tilanne taakse oli hyvä, kunnes turva-auto tuli radalle. Uusintastartti onnistui sekin hyvin. Olen tyytyväinen omaan ajooni, sillä sain kärjessä paineen alla kasvatettua eroa muihin. Virheetön kisa, joka oli kontrollissani, mutta sitten viimeisellä kierroksella neljännen kerran kierroksella ohitettavat GT4-luokan autot olivat edessäni, he sulkivat ajolinjan ja voitto oli sitten siinä. Ei siinä itse pystynyt tekemään mitään, Tujula harmitteli.

Huomenna sunnuntaina ajettavaan viikonlopun toiseen Sprint-kilpailuun Tujula starttaa ruudusta 10.

– Aika-ajossa aika-ajokierrokseni meni punaisten lippujen takia piloille, jonka jälkeen vesisade yltyi. Kymppiruutu on siihen nähden hyvä. Automme on hyvässä iskussa, joten huomennakin on kaikki mahdollisuudet nousta ylös. Sitä ainakin yritetään, Tujula lupaa.

Viikonlopun toinen 50 minuutin ja yhden kierroksen mittainen Sprint-startti kilpaillaan Mugellon moottoriradalla sunnuntaina alkaen klo 15.20 Suomen aikaa.

Italian Super GT Sprint 1 Mugello, Italia:

1. Audi Sport Italia #12 (Riccardo Agostini (ITA), Mattia Trudi (ITA)) Audi R8 LMS: 52.54,489

2. Vincenzo Sospiri Racing #19 (Tuomas Tujula (FIN), Yuki Nemoto (JPN)) Lamborghini Huracán GT3 Evo: + 0,600

3. Vincenzo Sospiri Racing #63 (Danny Kroes (HOL), Leonardo Pulcini (ITA)) Lamborghini Huracán GT3 Evo: + 3,467

Epävirallinen pistetilanne Italian Super GT Sprint Cup 3/8 osakilpailua:

1. Audi Sport Italia #12 Audi R8 52

2. Vincenzo Sospiri Racing #19 Lamborghini 27

3. AKM Motorsport #27 Mercedes-AMG 27

www.tuomastujula.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Emil Lindholmin EM-ralli päättyi ulosajoon — jarrut pettivät!

Kuva: MRF Tyres.

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen joutuivat keskeyttämään rallin EM-sarjaan kuuluvan Fafe-rallin Portugalissa jarrujen pettämisen takia ulosajoon.

Kilpailun kolmannella EK:lla tapahtuneen ulosajon seurauksena Lindholmin Škodaan syntyneet vauriot olivat niin mittavat, että suomalaiskaksikko ei pysty keskeytyksensä jälkeen jatkamaan rallia.

Asfalttialustalla ajettavassa rallissa Lindholmin ulosajo tapahtui vain muutama sata metriä EK 3:n lähdöstä.

– Kysymyksessä oli EK:n toinen jarrutus. Data kertoi, että jostain syystä jarrupaine nousi jarruttaessa vain muutamaan bariin, kun sen olisi pitänyt nousta neljäänkymmeneen bariin. Meillä oli aika paljon kyytiä siihen mutkaan ja kun tunsin, että auto ei pysähdy niin ehdin kääntää sitä sen verran että osuimme vasen takakulma edellä päin kivimuuria.

Lindholm sanoo, että olosuhteet Pohjois-Portugalissa olisivat olleet otolliset menestykseen. Auton säädöt ja renkaat toimivat kostealla ja osin kuivalla asfalttitiellä loistavasti.

– Olimme shakedownissa nopein ja ralli alkoi hyvin. Sää oli vaihteleva. Välillä tie oli kostea ja toisaalta taas kuiva. Vaihtelevat ja haastavat olosuhteet sopivat pohjoismaalaiselle kuljettajalle hyvin. Renkaat toimivat vaihtelevalla pidolla hienosti. Toimiva tuote meillä oli käytössä, Lindholm summasi.

Lindholmin Škodan takakulma rikkoutui törmäyksessä sen verran pahasti, että kaksikko ei pääse jatkamaan rallia huomenna.

– Tämä kuuluu sarjaan ”uskomattomat jutut”. Epäonnemme harmittaa jo kaikkien puolesta, ei hyvänen aika, Lindholm huokaa.

Katso tästä muita juttuja Emil Lindholmista.

– Ennen törmäystä ehdin jo hetken huolestua itseni ja kartanlukijani puolesta: vauhtia oli aika paljon kun tajusin, että nyt ei ole mitään millä sitä vauhtia pysäyttää. Mutta olemme kuitenkin OK, emme loukkaantuneet törmäyksessä, Lindholm muistuttaa.

Lindholm ei vielä tiedä, jatkuuko kausi tästä vielä yhdellä EM-rallilla vai ei.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Rekisteröinti: Näitä autoja suomalaiset ovat tänä vuonna hankkineet

Yksi automalli on henkilöautojen rekisteröintitilastossa selvästi muita edellä, kun katsotaan vuoden ensimmäistä yhdeksän kuukautta.

Tämä ylivoimainen malli on Toyota Corolla, jota on rekisteröity alkuvuonna peräti 4 109 autoa.

Toisena oleva Škoda Octavia on päässyt vain lukemaan 2 936.

Merkittävää tässä on se, että Corolla on ainoa malli kympin kärjessä, joka on kasvattanut rekisteröintimääriään viime vuoteen verrattuna.

Kolmannella sijalla on Toyota Yaris, jota on rekisteröity 2 377 autoa.

Neljäntenä oleva Nissan Qashqai on vielä päässyt yli 2 000 autoa, lukemaan 2 241.

Seuraavina tulevat Ford Focus (1 799), Volvo XC40 (1 545), Volkswagen Golf (1 543), Toyota RAV4 (1 516), Volvo V60 (1 469) ja kymmenennellä sijalla oleva Toyota C-HR (1 416).

Katso tästä muita rekisteröintijuttuja.

Kun katsoo kaikkia 30 suosituinta mallia, nähdään että hyvin on mennyt Mersun GLC-sarjalle, jonka kasvu on peräti 201,3 prosenttia.

Muita hyviä nousijoita ovat Skoda Scala (+150,7 %), VW T-Cross (+64,1 %) ja Volvo XC40 (+53 %).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Pieni mutta tärkeä asia — kasvomaski ilmaiseksi automuseon kävijöille

Emma Huttunen ja Helena Vartiainen olivat iloisesti yllättyneitä saadessaan museovierailun aluksi asianmukaiset suojamaskit Uudenkaupungin Automuseolla. Kuva: Uudenkaupungin Automuseo.

Uudenkaupungin Automuseo on heti ensimmäisen Suomessa ilmenneen korona-tapauksen ilmaantumisen jälkeen ryhtynyt toimiin sekä museon henkilökunnan, että museovieraiden suojaamiseksi.

Museon käytäviin on tehty tarvittavia levityksiä sekä nostettu hygieniatasoan.

Lokakuun alusta alkaen on ryhdytty jakamaan kaikille museovieraille ilmaiseksi kotimaista valmistetta oleva laadukas suu-nenäsuojus.

Ensimmäisenä kokeilijana olivat melko tuore uusikaupunkilainen Emma Huttunen ja hänet automuseovierailulle tuonut kaupungin Gran Old Lady Helena Vartiainen.

He olivat iloisesti yllättyneitä saadessaan heti museovierailun aluksi asianmukaiset suojamaskit.

Museon monipuolisuus ja laajuus olivat myös positiivinen yllätys vasta jonkin aikaa Uudessakaupungissa asuneelle Huttuselle.

Pitkäaikaisena yhteiskunnallisena vaikuttajana tunnettu Vartiainen toivoo, että kaikki suomalaiset osallistuisivat aktiivisesti koronan torjuntaan tähtääviin toimiin ja pitää automuseon aloitteellisuutta tässäkin asiassa hyvänä.

Hän totesi automuseon taas kehittyneen ja uudistuneen sitten hänen viime vierailunsa ja toivoi uusikaupunkilaisten sekä kaikkien suomalaisten nyt entistä paremmin huomaavan myös kotimaisen matkailun monipuoliset mahdollisuudet.

Uudenkaupungin automuseo on avoinna joka päivä kello 11 – 17

www.visituusikaupunki.fi/automuseo

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Moottoripyörällä poliisia karkuun Torniossa — suurin nopeus 200 km/h

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Poliisipartio oli suorittamassa liikenteenvalvontaa moottoritiellä Torniossa. Partio havaitsi valottoman moottoripyörän tulevan huomattavaa ylinopeutta Kemistä päin kohti Torniota.

Poliisin partio lähti moottoripyörän perään. Partion kytkettyä pysäytysvalon päälle, moottoripyörä kiihdytti edelleen vauhtiaan, saavuttaen 200 km/h:ssa nopeuden ennen Tornion liikenneympyrää.

Partio sai pysäytettyä moottoripyörän loppujen lopuksi Rovaniemen rampilla.

Kuljettajaksi paljastui 22-vuotias mies, jota poliisi epäilee törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Jarkko Tamminen kertoo sunnuntaina suomalaisten uskomattomat parkkitarinat

Kuva: Autoklinikka.

Neljättä kertaa vietettävän Kansallisen pysäköintipäivän kunniaksi Autoklinikka on kerännyt suomalaisilta autoilijoilta heidän ikimuistoisimpia pysäköintikokemuksiaan.

Imitaattori Jarkko Tamminen on koostanut yli 400 vastaanotetun tarinan pohjalta Live Show’n, joka nähdään suorana sunnuntaina 4.10. klo 15.

Kansallista pysäköintipäivää on perinteisesti juhlistettu vauhdikkaiden Taskuparkin SM-kisojen merkeissä.

Koronaepidemian vuoksi yleisötapahtumaa ei kuitenkaan voida tänä vuonna järjestää, joten kisat korvaa imitaattori Jarkko Tammisen Live Show. Esityksen pohjana toimivat suomalaisten lähettämät pysäköintimuistot, joita saatiin yli 400 muutamassa viikossa.

– Koko perheelle sopivassa lähetyksessä kuullaan suomalaisten lähettämistä tarinoista parhaat ja voin rehellisesti sanoa, että moni niistä on niin hauskoja, ettei olisi tullut keksimälläkään mieleen. Mukana on myös monia julkisuudesta tuttuja hahmoja aina valtionpäämiehistä formulatähtiin, joiden parkkitaidot laitetaan lähetyksen aikana testiin, Jarkko Tamminen paljastaa.

Kansallisen pysäköintipäivän Live Show nähdään Autoklinikan Facebook-kanavalla 4.10. klo 15. Show’n aikana arvotaan 1000 euron lahjakortti kaikkien tarinansa lähettäneiden kesken.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Marcus Grönholm perusti nuorten rallikuljettajien tukiohjelman — ensimmäiset kaksi kuljettajaa valittu

Marcus Grönholmin (keskellä) vasemmalla puolella Toni Herranen ja kartturi Sebastian Virtanen ja oikealla Benjamin Korhola ja kartturi Pekka Kelander. Kuva: GRX.

Rallin kaksinkertaisen maailmanmestari Marcus Grönholmin luotsaaman tukiohjelman, GRX Hautomon, toiminta-ajatuksena on auttaa nuoria motivoituneita rallikuljettajia uran alkutaipaleella.

– Meillä oli jo jonkin aikaa ollut GRX Managementissa ollut puhetta nuorten kuljettajien tukiohjelmasta tai hautomosta. Sitten kuulin, että Kumpumäen Arto oli pyöritellyt samanlaista ideaa. Siitä se idea GRX Hautomosta sitten lähti, kertoo ”Bosse” Grönholm.

Kesällä järjestettyyn valintatilaisuuten kutsuttiin kuusi kuljettajaa. Valintaraatiin kuuluivat Grönholmin ja Kumpumäen lisäksi ex-kartturi Timo Rautiainen, AKK:n valmennuspäällikkö Tuomo Nikkola sekä kartanlukijat Antti Linnaketo ja Topi Luhtinen. Ajotaidon lisäksi kandidaateilta testattiin mm. kielitaitoa sekä fyysistä kuntoa.

– Päivän aikana testitulosten lisäksi seurasimme kuljettajia kokonaisuutena. Emme etsineet valmista nopeaa kuskia, vaan nuorta uran alussa olevaa urheilijaa, jolla on halua kehittyä ja jota voimme tukea ja luotsata uralla eteenpäin, kertoo Grönholm.

Tiukkojen testien jälkeen valituiksi tulivat Toni Herranen ja Benjamin Korhola. Pian 17-vuotta täyttävä, Jäälistä kotoisin oleva Toni Herranen saavutti tulokaskaudellaan Ralli SM-sarjan tulokaskaudellaan SM4-luokan hopeamitalin. Hän on ajanut kartingia vuodesta 2013, ja viimeiset kolme vuotta hän on kilpaillut myös rallissa.

– Aluksi ajoin sekä kartingia että rallia samaan aikaan, mutta tämä on ensimmäinen kausi ihan pelkästään rallia. Yllättävinkin hyvin on mennyt ja kehitystä on tapahtunut. Tämäkin valinta on iso ponnahdus uralla, kertoo Herranen.

17-vuotias inkoolainen Benjamin Korhola ajoi 12-vuotiaaksi saakka motocrossia. Siitä kartingin kautta ralliin siirtynyt nuorukainen on ajanut ralleja sekä kotimaassa että Baltiassa.

– Pääsy GRX-ohjelmaan on kyllä tosi hieno juttu. Saan tätä kautta varmasti paljon oppia ja tukea tulevaisuutta ajatellen, iloitsee Korhola.

Sekä Grönholm että Kumpumäki ovat tyytyväisiä kuskivalintoihin.

– Näissä kahdessa kuljettajassa näimme sitä sitoutumista ja poltetta ralliin, mitä olimme hakemassakin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Poika loukkaantui ajettuaan pyörätien poikki viritettyyn naruun

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell

Eilen Oulussa kello 16 aikaan Tarkka-ampujankadun ja Aleksanterinkadun risteyksen luona kevyen liikenteen väylällä nuori poika loukkasi jalkansa ja kasvonsa kaaduttuaan pyörätien poikki viritettyyn naruun.

Naru oli kiinnitettynä puuhun ja toisella puolella olevaan kuivaustelineeseen.

Pyöräilijän vammat olivat lievät, mutta tapahtuneessa oli aineksia vakavaankin, jopa hengenvaaralliseen loukkaantumiseen.

Narun havaitseminen pyöräillessä on vaikeaa ja siihen osuminen aiheuttaa suurella todennäköisyydellä kaatumisen ja loukkaantumisen.

Poliisipartio kirjasi asiasta rikosilmoituksen vaaran aiheuttamisesta ja vammantuottamuksesta.

Naruviritelmän tekijästä ei ollut vielä ilmoitushetkellä tietoa. Poliisi pyytää narun virittäjästä/virittäjistä havaintoja tehneitä ottamaan yhteyttä Oulun poliisin vihjepuhelimeen 029 541 6194.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Mersun Bremenin tehtaan juhlamalli on sähköinen EQC

Kuva: Daimler.

Mercedes-Benzin tehdas Saksan Bremenissä on valmistanut yhdeksän miljoonaa tähtikeulaista autoa.

Made in Bremen -juhlamalli oli aikaan sopivasti täyssähköinen EQC, joka on jo kymmenes tehtaan tällä hetkellä valmistama mallisarja.

Bremen on koko C-sarjan malliperheen tuotannon maailmanlaajuinen osaamiskeskus.

EQC:t valmistetaan samalla tuotantolinjalla C-sarjan sedanin ja farmarimallin sekä GLC:n ja GLC Coupén kanssa.

Bremenin tehdas on toiminut vuodesta 1978 lähtien ja työllistää tällä hetkellä yli 12 500 autonrakentajaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Rekisteröinti: Toyota kasvattaa reilun kaulan muihin merkkeihin

Toyota on selkeästi Suomen suosituin automerkki. Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Toyota-autoja on rekisteröity 10 162 autoa.

Syyskuussa Toyota oli ainoa merkki, joka sai yli tuhat uutta henkilöautoa rekisteriin.

Toiseksi suosituin merkki on Škoda, mutta alkuvuoden ero Toyotaan on jo yli 2 800 autoa.

Kolmantena oleva Volkswagen on aivan Škodan kannoilla. Merkkien ero on syyskuun jälkeen on vain 156 autoa.

Volvo on neljänneksi suosituin merkki, mutta on jäänyt jo 1 428 autoa VW:n perään.

Kärkikymmenikön merkeistä vain Mercedes-Benz ja BMW ovat saaneet positiivisen tuloksen viime alkuvuoteen verrattuna.

Mersun kasvu on 0,6 prosenttia, mutta BMW:n nousu on peräti 24 prosenttia.

Myös muutamalla muulla merkillä on myönteinen kehitys. Nämä merkit ovat Porsche (+211,8 %), Mini (+9,9 %), Fiat (+1,4 %) ja DS (+154,5 %).

Useimmilla merkeillä on selkeä miinusmerkkinen kehitys. Kovin häviäjä on Jaguar, jonka rekisteröintimäärä on pudonnut peräti 76,9 prosenttia

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //