Koti Blogi Sivu 139

MM-rallicross: Vatsatauti vei Niclas Grönholmin voimat kauden päätöskisassa!

Rallicrossin MM-mitalistit 2025: keskellä maailmanmestari Johan Kristoffersson, vasemmalla MM-hopealle ajanut Niclas Grönholm ja oikealla MM-pronssimitalisti Ole Christian Veiby. Kuva: @world.

CE Dealer Teamin Niclas Grönholm varmisti tänään Turkin Istanbul Parkin radalla MM-hopeaa, sijoituttuaan kauden viimeisessä MM-osakilpailussa kolmanneksi. Grönholmille MM-hopea on uran ensimmäinen. Suomalaiskuljettajalla on nyt kaikkiaan neljä MM-mitalia. Kolme edellistä olivat pronssisia, jotka hän saavutti kausilla 2021–2023.

Kauden toiseksi viimeisessä MM-osakilpailussa lauantaina Grönholm sijoittui toiseksi, voitettuaan sitä ennen päivän jokaisen aika-ajoerän. Sunnuntaina suomalaiskuljettaja ei ollut sairastuttuaan fyysisesti parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta hän taisteli sisukkaasti loppuun asti, ajaen kolmanneksi ja yhden pisteen erolla MM-hopealle.

– Enemmänkin olisi maistunut, mutta tämä oli nyt tällainen kauden päätös. Eilen finaalin voitto meni yhteen pieneen virheeseeni, tänään vatsatauti vei voimat ja päivät erät muutoinkin olivat aika lailla kolareiden sävyttämiä.

– Mutta. Tänään meillä ei ollut samanlaista vauhtia kuin eilen, mutta onneksi pystyimme pitämään pisteissä kakkossijan, Grönholm kertoi finaalin jälkeen.

Grönholmin osalta näyttää juuri nyt siltä, että Turkin kaksi viimeisestä MM-osakilpailua jäävät hänen viimeisiksi rallicrosskisoiksi vähään aikaan, koska ensi vuonna lajissa kilpaillaan polttomoottoriautoilla EM-pisteistä.

– Kyllä asia on juuri näin. Kun emme kilpaile enää nykyisillä autoilla MM-sarjaa niin sähköautoihin panostanut tiimimme lähtee alta ja ajot osaltani loppuvat. Tämä aikakausi olisi ollut tietysti hienoa päättää mestaruuteen, mutta MM-hopeakin on meidän paras saavutuksemme.

– Kausi oli osaltamme ihan jees. Unkarin ja Suomen kisat jäivät harmittamaan, sillä näissä kisoissa en olisi voinut itse tehdä mitään eri tavalla. Paras kausi kuitenkin meiltä. Tiimimme toimi parhaiten näiden vuosien aikana ja automme oli taas pikkaisen parempi kuin viime vuonna.

– Myös oma tekemiseni oli parempaa. Sellaista henkistä kasvua ja mielestäni olin jokaisella osa-alueella parempi kuin ennen. Toki parannettavaa on yhä, Grönholm muistuttaa.

Grönholm toivoo, että rallicross lajina nousisi seuraavien kahden vuoden aikana takaisin jaloilleen.

FIA:n tähtäin MM-sarjan palauttamiseen on vuodessa 2028. Saas nähdä. Itse olen asian suhteen hieman skeptinen. En usko, että laji tästä kaudella 2027 esiteltävien uusien autojen myötä hirveästi muuttuu. Se jää nähtäväksi ja toivon, että olisin väärässä. Itse en sulje sitä mahdollisuutta pois, että vielä joskus kilpailisin rallicrossin kansainvälisessä arvosarjassa, Grönholm muistuttaa.

FIA World RX Turkki osakilpailu 5/6:

1. Johan Kristoffersson (S) VW; 6:06.656

2. Niclas Grönholm (FIN) PVR; + 4.344

3. Ole Christian Veiby (N) VW; + 19.226

FIA World RX Turkki osakilpailu 6/6:

1. Ole Christian Veiby (N) VW; 6:00.888

2. Johan Kristoffersson (S) VW; + 0.740

3. Niclas Grönholm (FIN) PVR; + 5.271

4. Joni Turpeinen (FIN) Hyundai; + 8.443

MM-loppupisteet 2025:

1. Johan Kristoffersson (SWE) 144

2. Niclas Grönholm (FIN) 121

3. Ole Christian Veiby (NOR) 120

4. Klara Andersson (SWE) 83

5. Timmy Hansen (SWE) 70

6. Kevin Hansen (SWE) 56

7. Juha Rytkönen (FIN) 56

8. Patrick O´Donovan (IRL) 37

Lue muita juttuja rallicrossin MM-sarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F1: Näin Azerbaidzanin GP päättyi

Max Verstappen. Kuva: Getty Images Red Bull Content Pool.

Red Bullin Max Verstappen ajoi Azerdaidzanin GP:n selvään voittoon ennen Mercedeksen George Russellia.

Kolmanneksi ajoi Williamsin Carlos Sainz.

Neljäs oli Mersun Kimi Antonelli ja viides Racing Bullssin Liam Lawson.

Seuraava kisa ajetaan 5.10 Singaporessa.

Azerbaidzanin GP 2025

1Max VerstappenRed Bull Racing1:33:26.408
2George RussellMercedes+14.609s
3Carlos SainzWilliams+19.199s
4Kimi AntonelliMercedes+21.760s
5Liam LawsonRacing Bulls+33.290s
6Yuki TsunodaRed Bull Racing+33.808s
7Lando NorrisMcLaren+34.227s
8Lewis HamiltonFerrari+36.310s
9Charles LeclercFerrari+36.774s
10Isack HadjarRacing Bulls+38.982s
11Gabriel BortoletoKick Sauber+67.606s
12Oliver BearmanHaas+68.262s
13Alexander AlbonWilliams+72.870s
14Esteban OconHaas+77.580s
15Fernando AlonsoAston Martin+78.707s
16Nico HulkenbergKick Sauber+80.237s
17Lance StrollAston Martin+96.392s
18Pierre GaslyAlpine+1 kier.
19Franco ColapintoAlpine+1 kier.
Oscar PiastriMcLarenKesk.

 

Lue tästä muita F1-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mikkelissä autoihin murtautuja ei onnistunut!

Kuva: CvB.

Mikkelissä oli keskiviikon 17.9 ja torstain 18.9. välisenä yönä yritetty murtautua viiteen eri henkilöautoon Pirttiniemenkadun ja Porrassalmenkatu 61:n välisellä alueella.

Autoihin ei oltu päästy sisälle, joten mitään omaisuutta näistä autoista ei oltu anastettu.

Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijähavaintoja tai jotakin asiasta tietäviä ilmoittamaan tietonsa poliisin vihjepuhelimen numeroon 029 541 5232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Lue myös

Moni sähköpotkulautailija ajaa päihtyneenä viikonloppuiltaisin

Pakoon ajanut mopoilija katosi poliisilta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomen liikenne muuttuu — markkinoille uudenlaisia liikkumisvälineitä ja teknologioita!

Kuva: Starship Technologies.

Jakelurobotit, itseohjautuvat ajoneuvot ja sähköpotkulaudat tekevät tuloaan liikenteeseen. Tuore kyselytutkimus paljastaa, että ajoneuvojen tekninen kehitys herättää suomalaisissa huolta. Lisäksi moni epäilee sähköpotkulautailijoiden liikennesääntöjen noudattamista. Teknologian rinnalla korostuu vakuutusturvan kyky pysyä kehityksen vauhdissa.

Liikennevakuutuskeskuksen teettämässä kyselyssä suomalaisia pyydettiin ottamaan kantaa liikenteen erilaisiin tulevaisuudennäkymiin. Kyselytutkimus paljastaa, että lähes puolet suomalaisista uskoo erilaisten jakelurobottien määrän ja toiminta-alueen kasvavan seuraavien viiden vuoden aikana. Kolmannes arvioi, että ketterät, sähköiset liikkumismuodot ja niihin liittyvät palvelut yleistyvät merkittävästi lähitulevaisuudessa.

Kun liikenteeseen tulee uusia toimijoita – olipa kyseessä robotti, automaattisesti ohjautuva ajoneuvo tai sähköpotkulauta – on ratkaisevaa, että vahingon kärsineen oikeudet turvataan yhdenvertaisesti. Liikennevakuutuskeskuksen tehtävänä on varmistaa, että lakisääteinen liikennevakuutusjärjestelmä pysyy elinvoimaisena ja kattaa myös tulevaisuuden ajoneuvot ja teknologiat.

– Muutokset liikenteessä eivät saa jättää vakuutusturvaan katvealueita. Liikennevakuutuksen on suojattava yhtä lailla perinteisiä autoilijoita, uusia sähköisiä liikkumisvälineitä käyttäviä sekä täysin automatisoituja ajoneuvoja. Seuraamme tiiviisti kansainvälistä kehitystä ja reagoimme muutoksiin ennakoiden. Meille on tärkeää, että jokainen tienkäyttäjä kuuluu vakuutusturvan piiriin, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen sanoo.

Liikenteen teknistyminen herättää suomalaisissa myös huolia: kolmannes on huolissaan automaattijarrutusjärjestelmien virhehavainnoista johtuvista äkkijarrutuksista, jotka koetaan turvallisuusriskiksi. Sen sijaan laajan kyberiskun mahdollisuus liikenteessä koetaan vähäiseksi – vain alle 10 % pitää sitä todennäköisenä.

Sähköpotkulautailijoiden promilleraja on keskeinen turvallisuustekijä

Vaikka sähköpotkulautailu näkyy etenkin suurten kaupunkien katukuvassa, lautojen käyttö on edelleen marginaalista. Yli puolet vastaajista kertoi, ettei aio käyttää minkäänlaista sähköpotkulautaa tulevaisuudessa. Omalla laudalla oli ajanut alle joka kymmenes, ja vuokralaudalla vajaa viidennes vastaajista.

Kesäkuussa voimaan tullut sähköpotkulautojen promilleraja on kyselyn mukaan suomalaisten mielestä tärkeä liikenneturvallisuuden parantaja. Jopa puolet vastaajista nosti sen yhdeksi tärkeimmistä sähköpotkulautailuun liittyvistä asioista. Huolta aiheuttavat edelleen sähköpotkulautojen aiheuttamat vaaratilanteet muille tienkäyttäjille sekä vakavat vammat, erityisesti pään alueen loukkaantumiset. Kolmannes vastaajista oli sitä mieltä, että sähköpotkulautailijat eivät noudata liikennesääntöjä.

Liikennevakuutuskeskuksen teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin suomalaisten asenteita liikenteeseen liittyen. Kyselytutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa heinäkuussa 2025. Vastaajina olivat 18–76-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen tuhannen henkilön otos on painotettu iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.

Lue muita juttuja Liikennevakuutuskeskuksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Caravanlandia nousi Euroopan parhaiden työpaikkojen joukkoon

Kuva: Caravanlandia.

Great Place To Work, maailman johtava työpaikkakulttuurin asiantuntija, on valinnut Caravanlandia Oy:n Euroopan 100 parhaan pienen ja keskisuuren työpaikan joukkoon vuonna 2025. Suomesta listalle pääsi vain neljä yritystä.

Tämän vuoden listalla on mukana 100 organisaatiota, jotka valittiin yli 1,5 miljoonan eurooppalaisen työntekijän kokemuksia kartoittaneen kyselyn perusteella.

Yritykset pääsevät Euroopan listalle vain, jos ne on ensin palkittu kansallisilla Best Workplaces –listoilla. Lisäksi niiden tulee olla Great Place To Work Certified –sertifioituja ja työllistää Euroopassa 50-499 henkilöä.

Tunnustus perustuu luottamuksellisiin työntekijäkyselyihin, joissa arvioitiin muun muassa luottamusta, innovatiivisuutta, yrityksen arvoja ja johtamista. Samalla tarkasteltiin, kuinka hyvin yritykset onnistuvat luomaan työpaikkakokemuksen, jossa jokainen työntekijä on tervetullut ja arvostettu taustastaan tai roolistaan riippumatta.

Olemme valtavan ylpeitä tästä tunnustuksesta. Caravanlandialla olemme aina uskoneet, että yrityksen menestys lähtee ihmisistä – heidän hyvinvoinnistaan, osaamisestaan ja halustaan tehdä töitä yhdessä. Se, että työntekijämme kokevat meidät hyväksi työpaikaksi, on meille tärkein mahdollinen tunnustus ja antaa vahvan pohjan rakentaa tulevaisuutta. Tämä tunnustus tuntuu erityisen hyvältä näin yhtiön 20-juhlavuoden alkaessa – parempaa lahjaa emme voisi saada kuin tyytyväiset työntekijämme, toteaa Caravanlandian toimitusjohtaja Mikko Sinisalo.

Caravanlandia lyhyesti

Caravanlandia Oy on vuonna 2005 perustettu matkailuajoneuvojen myyntiin ja huoltoon keskittynyt yritys. Caravanlandia on Suomen suurin matkailuajoneuvoalan toimija. Toimipisteet sijaitsevat Kokkolassa, Lempäälässä ja Kempeleessä. Yritys työllistää yli 60 kokoaikaista

työntekijää. Edustuksiin kuuluu Hymer, Dethleffs, Bürstner, Sunlight, Kabe ja Adria matkailuautot ja -vaunut. Vuoden 2025 tilikauden arvioitu liikevaihto on 76 miljoonaa euroa. Caravanlandia on myös ainoa matkailuajoneuvoalan yritys Suomessa, joka on saavuttanut arvostetun Great Place to Work -sertifikaatin.

Katso tästä lisätietoa palkituista.

Lue tästä muita juttuja Caravanlandiasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Taksi Helsingin näkemykset taksilain korjausehdotuksista

Kuva: Taksi Helsinki.

Hallitus valmistelee taksilain korjausta, jonka tavoitteena on palauttaa turvalliset ja luotettavat taksit, torjua harmaata taloutta sekä varmistaa reilu kilpailu kaikille toimijoille. Uudistusta vastustavat väitteet ovat harhaanjohtavia – taksamittari ja erityinen rekisterikilpi eivät rajoita palveluiden vapautta, vaan vahvistavat alan läpinäkyvyyttä ja asiakkaiden luottamusta, todetaan Taksi Helsingin tiedotteessa.

Viime aikoina median palstoilla ja julkisessa keskustelussa on esitetty väitteitä, joiden mukaan hallituksen valmistelema taksilain korjaus vaikeuttaisi huomattavasti taksiyrittäjien toimintaa. Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa. On myös erittäin valitettavaa, että näiden väitteiden tarkoitus on puhtaasti ohjata päätöksentekoa keinotekoisin ja harhaanjohtavin perustein.

Hallituksen esittämän liikennepalvelulain muutoksen tavoitteena on, ministeri Lulu Ranteen sanoin “palauttaa turvalliset taksit” ja vahvistaa luottamusta taksialaan. Lakiluonnoksessa ehdotetaan muun muassa kuljettajien ammattitaidon lisäämistä, valvonnan tehostamista, harmaan talouden kitkemistä sekä järjestelmän läpinäkyvyyden vahvistamista.

Eniten kriittistä keskustelua on herättänyt lakiuudistuksen ehdotus taksamittarin käytön velvoittamisesta kaikkiin takseihin. On väitetty, että taksamittari hankaloittaa tai jopa estää osan toimijoiden palvelun tuottamista.

Taksamittari ei estä hinnoittelun vapautta, vaan turvaa läpinäkyvyyden ja verotuksen perusteet

Taksamittari ei ole keinotekoinen rasite, vaan tällä hetkellä ainoa luotettava väline ajoneuvon kaikkien päivittäisten suoritteiden keräämiseen ja verotuksen oikeellisuuden varmistamiseen. Sen rooli harmaan talouden torjunnassa on kiistaton, eikä taksintilaussovellukset pysty ajoneuvokohtaisesti täyttämään tätä tehtävää.

Taksamittarin asennuskustannukset eivät voi olla kynnys taksiliiketoiminnan harjoittamiseen. Mikäli halvimmillaan muutaman sadan euron laiteinvestointi kaataa liiketoimintamallin, on syytä kysyä, onko toiminnan taloudellinen pohja muutoinkaan kestävällä tasolla.

Taksamittarin hankinta- ja käyttökustannukset ovat maksimissaan muutaman sentin per kuljetus. Taksamittarit voidaan myös asentaa autoon siten, että ne eivät näy asiakkaalle, jolloin mittari ei estä vaativampiakaan edustustaksikuljetuksia.

Taksamittarin pakollisuudesta huolimatta edustustaksityyppisissä tilauskuljetuksissa sekä sovelluksilla toimivissa taksinvälityksissä palvelut voidaan jatkossakin hinnoitella vapaasti ilman taksamittaria, aivan kuten nykyisin. Taksamittarivaatimuksella yksinkertaisesti varmistetaan, että luvanvaraiseen taksiajoon käytettävästä ajoneuvosta saadaan luotettava kokonaiskuva valvontaa ja verotusta varten.

Luvanvaraisen ja velvoitteensa hoitaneen taksin tunnistaminen

Julkisessa keskustelussa on myös väitetty, että lakiuudistuksessa esitetty erityinen rekisterikilpi takseihin hankaloittaisi edustustaksityyppistä tai sovellustaksien liikennettä. Tosiasiassa erityinen rekisterikilpi haittaa vain sellaisia toimijoita, joilla ei ole edellytyksiä tai halua toimia lupaehtojen mukaisesti.

Asiakkaiden kannalta ongelman muodostaa se, ettei heille ole tällä hetkellä käytännössä mitään mahdollisuutta etukäteen selvittää valitsemansa palveluntuottajan lainmukaisuutta. Taksikuvun pystyy ostamaan kuka tahansa vaikkapa verkkokaupasta muutaman euron hinnalla, joten se ei ole kuluttajille millään lailla tae siitä, että kyseinen palveluntuottaja on hoitanut lupa- ja ammattiliikenteen vakuutusasiansa kuntoon.

Väitteet siitä, että taksiliikenteeseen yksilöity rekisterikilven käytännön toteuttaminen olisi vaikeaa, kuulostaa totuuden vastaiselta. Pelkästään Suomessa on tällä hetkellä käytössä noin 30 erilaista tai erityistä rekisterikilpeä ja Euroopassa taksiliikenteessä erityinen rekisterikilpi on hyvin laajasti käytössä. Sen käyttö on todettu olevan erittäin hyödyllinen luvanvaraisten taksien valvonnassa sekä tunnistamisessa.

Reilua kilpailua samoilla säännöillä

On ymmärrettävää, että taksilain uudistus herättää huolta esimerkiksi sovellustaksien asemasta, taksipalveluiden saatavuudesta sekä hinnoista. Kilpailu taksialalla on ehdottomasti hyvä asia, kunhan se tapahtuu kaikille samoilla säännöillä.

Uudistuksen tavoite onkin varmistaa rehellinen kilpailu, parantaa turvallisuutta ja vahvistaa asiakkaiden luottamusta – asioita, jotka hyödyttävät niin yhteiskuntaa, taksialaa kuin taksinkäyttäjiä.

Siksi on tärkeää, ettei taksilain uudistusta demonisoida pelkästään yksittäisten taksitoimijoiden kaupallisten intressien perusteella, todetaan Taksi Helsingin tiedotteessa.

Lue muita juttuja taksilaista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

F1: Bakussa tapahtumarikkaat aika-ajot

Max Verstappen. Kuva: Getty Images Red Bull Content Pool.

Azerbaidzanin F1-kisassa oli tapahtumarikkaat aika-ajot. Punainen lippu keskeytti aika-ajot joka osiossa. Joka kerta kyse oli törmäyksestä reunavalliin.

Ensimmäisessä sessiossa Williamsin Alexander Albon ja Kick Sauberin Nico Hülkenberg ja Alpinen Franco Colapinto osuivat reunuksiin.

Toisessa jaksossa Haasin Oliver Bearman ajoi seinään.

Kolmannessa jaksossa Ferrarin Charles Leclerc ja McLarenin Oscar Piastri osuivat seinään.

Viimeisessä jaksossa alkoi lisäksi satamaan hieman.

Aika-ajo saatiin kuitenkin ajettua loppuun ja kärkeen ajoi Red Bullin Max Verstappen. Toiseksi tuli Williamsin Carlos Sainz ja kolmanneksi Racing Bullsin Liam Lawson.

Neljäs oli Mercedeksen Kimi Antonelli ja viides tallikaveri George Russell.

Kisa ajetaan sunnuntaina Suomen aikaa kello 14 alkaen.

Azerbaidzanin GP:n aika-ajot 2025

1Max Verstappen Red Bull Racing1:41.117
2Carlos Sainz Williams+0.478
3Liam Lawson Racing Bulls+0.590
4Kimi Antonelli Mercedes+0.600
5George Russell Mercedes+0.953
6Yuki Tsunoda Red Bull Racing+1.026
7Lando Norris McLaren+1.122
8Isack Hadjar Racing Bulls+1.255
9Oscar Piastri McLaren– –
10Charles Leclerc Ferrari– –
11Fernando Alonso Aston Martin– –
12Lewis Hamilton Ferrari– –
13Gabriel Bortoleto Kick Sauber– –
14Lance Strol lAston Martin– –
15Oliver Bearman Haas F1 Team– –
16Franco Colapinto Alpine– –
17Nico Hulkenberg Kick Sauber– –
18Esteban Ocon Haas F1 Team– –
19Pierre Gasly Alpine– –
20Alexander  AlbonWilliams– –

 

Lue tästä muita F1-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Moni sähköpotkulautailija ajaa päihtyneenä viikonloppuiltaisin

Kuva: CvB.

Noin joka seitsemäs eli 15 prosenttia viikonloppuiltana puhallutetuista sähköpotkulautailijoista ajaa niin päihtyneenä, että seuraamuksena on 200 euron suuruinen liikennevirhemaksu.

Poliisi valvoi sähköpotkulautailijoiden liikennekäyttäytymistä neljässä kaupungissa elo – syyskuun vaihteessa viikonloppuiltoina. Valvontapäivät olivat perjantaina ja lauantaina 22. – 23. elokuuta sekä perjantaina 5. syyskuuta 2025. Valvontaa tehtiin ennalta suunnitellusti Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Joensuussa.

Poliisi puhallutti yhteensä 478 sähköpotkulautailijaa. Liikennevirhemaksu päihtyneenä ajamisesta määrättiin 70:lle sähköpotkulautailijalle. Päihtyneenä ajaminen korostui etenkin myöhäisillan tunteina, jolloin jopa noin viidennes puhallutetuista ajoi humalassa seuraamuksen arvoisesti.

Kahdessa eri kaupungissa, Oulussa ja Turussa, yhteensä noin viidesosalla seuraamuksen saaneista oli mukana laudalla myös matkustajia, mikä ei ole lain mukaan sallittua (Tieliikennelaki 147 §). Niin sanottuja maistelleita eli rangaistavuuden alle puhaltaneita oli noin kymmenen prosenttia puhallutetuista sähköpotkulautailijoista kolmessa kaupungissa (Helsinki, Oulu ja Joensuu).

Tieliikennelain 17a §:n 1 momentin mukaan ”moottorilla varustettua polkupyörää tai kevyttä sähköajoneuvoa ei saa kuljettaa siten, että kuljettajan veren alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että kuljettajalla tällöin on vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.”

Pykälä tuli voimaan 17. kesäkuuta 2025. Kesän aikana kansalaisten tietoisuus uudesta kieltopykälästä ei vaikuta parantuneen.

Poliisi on kesän aikana, 17. kesäkuuta – 31. elokuuta 2025, määrännyt kaikkiaan noin seitsemänsataa liikennevirhemaksua edellä mainitun pykälän rikkomisesta eli siitä, että sähköpotkulautailija on kuljettanut ajoneuvoa päihtyneenä vähintään 0,5 promillen humalatilassa. Näistä noin 40 prosenttia on määrätty Lounais-Suomen, Oulun ja Itä-Suomen poliisilaitosten alueilla.

Noin 70 prosenttia kaikista seuraamuksista on määrätty perjantaisin ja lauantaisin. Neljä viidestä seuraamuksesta on määrätty iltaisin kello 19 – 02 välisinä aikoina. Tämä ohjasi myös nyt toteutettujen tehostettujen valvontojen kohdentamista määrättyihin kaupunkeihin perjantai- ja lauantai-iltoihin.

Vaihtelua kaupunkien välillä selkeästi on, mutta itse ongelma eli päihtyneenä ajaminen on havaittavissa kaikissa kaupungeissa, joissa sähköpotkulautoja on tarjolla vuokrattavaksi. Joskin mittasuhteet ovat erilaisia liittyen ongelman laajuuteen.

Kesäkuisella lakiuudistuksella pyritään edistämään liikenneturvallisuutta vähentämällä päihtyneenä ajamista ja siitä aiheutuvia liikenneonnettomuuksia ja vaaratilanteita.

Tavoitteena on myös vähentää päihtyneenä ajamisesta kuljettajalle itselleen, sekä muille tienkäyttäjille ja omaisuudelle aiheutuvia vahinkoja sekä niistä aiheutuvia kustannuksia ja terveydenhuollon kuormitusta sekä vahvistaa tienkäyttäjien turvallisuuden tunnetta.

Poliisin toiveena on, ettei mitään kulkuneuvoa kuljetettaisi päihtyneenä. Tämä toive ei valitettavasti tule toteutumaan, jonka vuoksi poliisi tulee jatkamaan päihdevalvontaa kohdistuen kaikkien ajoneuvojen kuljettajiin.

Lue muita juttuja sähköpotkulaudoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rallicrossin MM-sarjan voittaja selviää viikonloppuna

Kuva: @world.

Rallicrossin maailmanmestaruus ratkaistaan tulevana viikonloppuna kauden kahdessa viimeisessä MM-osakilpailussa Turkin Istanbulissa. CE Dealer Teamin Niclas Grönholm tavoittelee uransa ensimmäistä mestaruutta 15 pistettä sarjan kärjessä ajavasta Ruotsin Johan Kristofferssonista.

CE Dealer Teamin Niclas Grönholm matkaa Turkin Istanbuliin MM-pisteiden kakkospaikalla. Rallicrossin MM-mitalit ratkaistaan tulevana viikonloppuna Istanbul Parkin 1,3 km mittaisella radalla kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa, jotka kilpaillaan lauantaina sekä sunnuntaina.

Grönholmin piste-ero sarjan kärjessä ajavaan Ruotsin Johan Kristofferssoniin on 15 pistettä. Viikonlopulta on jaossa kaikkiaan 56 MM–pistettä, joten mestaruus on teoriassa mahdollista saavuttaa.

– Mahdollista joo, mutta ei tuo pistetilanne ideaali ole. Tietysti Turkkiin lähdetään ajamaan parasta mahdollista tulosta, mutta piste-ero on vähän liian suuri. Turkin viimeisissä kisoissa olisi myös saanut olla enemmän osallistujia, joten siksi siellä on vaikea enää ajaa isoja piste-eroja suuntaan tai toiseen. Mutta yritetään loppuun asti. Kyllä me kauden viimeisiä kisoja voittamaan lähdemme, Grönholm lupaa.

Erikoisjärjestely

Turkissa kilpaillaan MM-pisteistä erikoisjärjestelyin. Lauantain MM-osakilpailussa World RX- ja polttomoottoriautojen Euro RX1-kuljettajat kilpailevat samoissa alkuerissä. Vaikka alkuerät ajetaan yhdessä, tulokset jokaisesta erästä lasketaan erikseen kummassakin luokassa. Aika-ajoerien jälkeen sarjat jälleen erotetaan, ja kunkin sarjan semifinaalit sekä finaalit ajetaan erikseen.

Lauantaina päättyvän Euro RX1-sarjan kuljettajat voivat halutessaan kilpailla kauden päätteeksi villillä kortilla FIA RX1-luokan MM-lähdöissä sunnuntaina. Villikorttikuljettajat eivät voi kerätä Turkista MM-pisteitä, mutta he ovat oikeutettuja ajamaan voitosta ja nousemaan palkintokorokkeelle.

– Meillä on oma finaali lauantaina, mutta yhteinen kisa sunnuntaina. Hyvä, että saamme autoja lähtöihin lisää. Viime vuonna ajoin Turkin ensimmäisessä kisassa toiseksi, se kilpailtiin kuivalla kelillä ja vauhtimme oli OK. Seuraavan päivän kisa ajettiin sateessa ja se oli meille myrkkyä.

– Automme on toki viime vuodesta yhä kehittynyt ja toivomme viikonlopulle kuivaa keliä. Turkin radan alkuosa ajetaan rata-ajoa nopeaa F1-rataa pitkin ja radan loppuosa kapeaa ja liukasta soraosuutta kaiteiden välissä. Auton balanssi on vaikea säätää Istanbul Parkin radalle sopivaksi, ja se on viikonlopun suurin haaste kaikille. Uskon, että automme on napsun nopeampi kuin vuosi sitten, Grönholm päättää.

Rallicrossin Turkin MM-finaaliviikonloppu lyhyesti

Lauantain ohjelmassa on vapaat harjoitukset sekä klo 11:00 käynnistyvät aika-ajoerät, joita ajetaan yhdessä Euro RX-luokan kanssa kaikkiaan. Kolmen aika-ajoerän jälkeen FIA World RX-luokka ei aja semifinaalia vaan suoraa finaalin, joka käynnistyy klo 16:15.

Sunnuntaina warm-upin jälkeen ohjelmassa on jälleen kolme aika-ajoerää, jotka ajetaan yhdessä Euro RX-luokan kanss alkaen klo 10:10. Päivän semifinaalit ovat vuorossa klo 15:50 ja kauden päättävä finaali klo 16:35. Ajat ovat Suomen aikoja.

MM-pistetilanne 4/6 osakilpailua:

1. Johan Kristoffersson (SWE) 95

2. Niclas Grönholm (FIN) 80

3. Ole Christian Veiby (NOR) 76

4. Timmy Hansen (SWE) 69

5. Juha Rytkönen (FIN) 59

6. Kevin Hansen (SWE) 54

7. Klara Andersson (SWE) 51

8. Patrick O´Donovan (IRL) 37

Lue muita juttuja rallicrossin MM-sarjasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Porschen täyssähköisen Cayennen testaukset tehty äärimmäisissä olosuhteissa

Kuva: Porsche.

Porsche luottaa täyssähköisen Cayennen kehitystyössä digitaaliseen testaukseen enemmän kuin koskaan. Ihmistekijä on silti korvaamaton: lopullisissa testiajoissa insinöörit vievät sähköisen SUV-mallin äärirajoille – jäätävässä kylmyydessä ja polttavassa kuumuudessa.

Virtuaalisesti kehitetty, todellisuudessa testattu: Porsche osoittaa, kuinka digitaalinen murros ja insinööriosaaminen yhdistyvät uuden sähköisen Cayennen myötä. Täyssähköinen SUV-malli julkaistaan vuoden lopulla, ja se tulee tarjolle nykyisten polttomoottori- ja hybridimallien rinnalle.

”Tämä projekti oli ensimmäinen, jossa siirryimme suoraan koko auton digitaalisesta testauksesta esisarjatuotantoon”, kertoo Porschen tutkimus- ja kehitysjohtaja Michael Steiner.

Kuva: Porsche.

Testauksen ns. rakennusvaihe, jossa käytetään yksittäin rakennettuja prototyyppejä, ei ollut enää tarpeen, sillä noin 120 testiautoa – joiden valmistaminen vie paljon aikaa – korvattiin suurelta osin digitaalisilla vastineilla. Insinöörit lähettivät virtuaalisia prototyyppejä digitaalisille testiajoille jo suunnitteluvaiheessa.

Alustavat komponenttitestit toteutettiin virtuaalisesti

Simulaatio ja tekoäly ovat mullistaneet – ja lyhentäneet – autojen testauksen. Tämä perustuu kolmeen peruspilariin: tarkasti digitoidut reitit Nürburgringin -moottoriradalta arkiliikenteeseen; Weissachin insinöörien vuosikymmenten kokemus kenttätestauksesta; sekä nykyaikaisten järjestelmien merkittävästi kasvanut reaaliaikaisten simulaatioiden laskentateho. Näiden avulla insinöörit pystyivät paitsi visualisoimaan Cayennen virtuaalisesti, myös testaamaan sitä suoraan virtuaalisessa ympäristössä.

Tulevan SUV-sukupolven alustaviin kehitysvaiheen testeihin, jossa komponentit ovat aluksi saatavilla digitaalisessa muodossa ja siten helposti muokattavissa, asiantuntijat käyttivät virtuaalitodellisuutta (VR). Digitaalisten testien tulokset vahvistettiin myöhemmin testipenkissä tehtävillä fyysisten komponenttien testeillä.

Huipputekninen komposiittitestipenkki simuloi todellisia kuormituksia

Tätä varten kehitettiin täysin uusi komposiittitestipenkki. Sen avulla voidaan yhdessä testata voimansiirtoa, akkua, energianhallintaa ja latausjärjestelmiä realistisissa olosuhteissa. Testipenkin neljä suorituskykyistä synkronimoottoria voidaan ohjelmoida simuloimaan tarkasti erilaisia tieolosuhteita, kiihtyvyyden vastusta sekä voimia, joita syntyy jarrutuksessa ja energian talteenotossa.

Kuva: Porsche.

”Laitteet ovat niin kehittyneitä, että voimme jopa esittää erilaisia asfaltin pintoja tai renkaan luistoa”, kertoo insinööri Marcus Junige. Myös ympäristöolosuhteet voidaan simuloida täysin.

Jatkuva vertailu digitaaliseen kaksoiskappaleeseen

”Testiohjelmamme ovat ainutlaatuisia vaatimustensa osalta”, sanoo Junige.

Vaikuttava esimerkki on kierros Nürburgringin Nordschleifella äärirajoilla. Syötteenä toimii virtuaalinen prototyyppi. Kaikki simuloidut impulssit syötetään komposiittitestipenkkiin reaaliajassa.

”Kaikissa olosuhteissa auton on aina annettava täysi teho heti, kun kuljettaja sitä vaatii”, Junige sanoo.

Tämä maksimitehon vapautus rasittaa erityisesti suorituskykyisen auton lämmönhallintaa: jotta akku saadaan optimoitua kaikissa olosuhteissa, lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät ovat tehokkaampia kuin missään aiemmassa sähköisessä Porsche-mallissa.

Kuva: Porsche.

Jokaisessa kohdassa testipenkissä mitatut arvot Nürburgringin kierroksella verrataan aiemmin digitaalisen kaksoiskappaleen perusteella laskettuihin arvoihin. Tämä vahvisti, että simulaatio on nyt niin tarkka, ettei fyysisten testitulosten jälkeen tarvitse juuri tehdä korjauksia.

Testausta äärirajoilla ja kaikissa tilanteissa

Vaikka simulaatio on erittäin tarkka, lopullinen hienosäätö tehdään edelleen ihmisten toimesta. ”Todellisuudessa vain ihminen voi tehdä viimeistelyn,” sanoo Sascha Niesen, autotestauksen tiiminvetäjä Porschen kehityskeskuksessa Weissachissa.

Testikuljettajien kokemus ajodynamiikan ja ohjausstrategioiden täydellisessä tasapainottamisessa korostuu erityisesti kilparadoilla. Kaupungissa, moottoritiellä tai maastossa – sähköinen Cayenne testataan kaikissa realistisissa käyttötilanteissa. Erityistä huomiota kiinnitetään latauksen hallintaan.

”Riippumatta siitä, miten Cayennea on ajettu ennen pysähtymistä, sen on aina oltava valmis pikalataukseen,” selittää Junige. Jopa ruuhkat otetaan huomioon, jotta energiaa voidaan hyödyntää optimaalisesti.

Äärimmäiset ilmasto-olosuhteet asettavat erityisiä haasteita. Kuumissa paikoissa, kuten Persianlahden maissa tai Yhdysvaltojen Death Valleyssa, ilmastointijärjestelmä sekä akun ja voimansiirron lämmönhallinta joutuivat vaativiin toiminnallisiin testeihin jopa 50 asteen lämpötiloissa.

Kuva: Porsche.

Skandinaviassa, missä lämpötila laskee -35 asteeseen, esisarjatuotannon autoilla testattiin kylmäkäynnistystä, ilmastointia, pitoa, käsiteltävyyttä, jarrutuskäyttäytymistä ja ajodynamiikkaan liittyvien ohjausjärjestelmien suorituskykyä.

Molemmissa ilmastoääripäissä täyssähköisen Cayennen oli pystyttävä latautumaan nopeasti ilman ongelmia – harva muu valmistaja vaatii autoiltaan yhtä paljon kuin Porsche.

Tarkempaa, resurssitehokkaampaa ja nopeampaa kehitystä

Kestotestauksessa simuloidaan auton elinkaarta olosuhteissa, joita asiakkaat kokisivat vain äärimmäisissä tilanteissa. Arkiolosuhteissa autot ajavat muutamassa kuukaudessa yli 150 000 kilometriä eri vuoroissa – kaupunkiliikenteessä, maanteillä ja moottoriteillä.

Törmäystestilaboratorioista ja kestotesteistä äärimmäisiin olosuhteisiin – digitaalisen valmistelun ja todellisen testauksen yhdistelmä osoittaa arvonsa kaikilla osa-alueilla. Se tekee kehitysprosessista tarkemman ja tehokkaamman. Verrattuna perinteiseen kehitysstrategiaan, sähköisen Cayenne-mallin kehitysaikataulu lyheni 20 prosenttia. Samalla huipputason virtuaalitestaus kuluttaa vähemmän resursseja, kiitos pienemmän materiaalikulutuksen.

Lue muita juttuna Cayennesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //