Koti Blogi Sivu 1284

Poliisi pysäytti kilvanajon Tohmajärvellä

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisipartio pysäytti perjantaina noin kello 16 Tohmajärvellä Uudessä Värtsilässä Sinisellä tiellä eli valtatie 9:llä kaksi henkilöautoilijaa, joille mitattiin kahdeksankympin alueella 151 km/h.

Kuljettajat kertoivat ajaneensa kilpaa.

Poliisi epäilee molempia miehiä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidän ajokorttinsa joutuivat poliisin haltuun.

Katso tästä muita juttuja kilvanajoista.

Molemmilla miehillä oli ollut kyydissään yksi matkustaja.

Ajokeli oli poliisin mukaan hyvä, mutta tie on mutkainen ja sillä on pihaliittymiä sekä risteäviä teitä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Teemu Asunmaa Pohjanmaan Rallin kärjessä perjantain jälkeen

Teemu Asunmaa. Kuva: Toni Ollikainen, AKK.

Ralli SM-sarjan neljäs osakilpailu, Seinäjoella ajettava SM Pohjanmaa Ralli, käynnistyi perjantaina 18.6. kahdella iltaerikoiskokeella, joille yhteismittaa kertyi reilu 30 kilometriä.

Kahden iltaerikoiskokeen jälkeen SM1-luokan johdossa on odotetusti kotikilpailuaan ajava Teemu Asunmaa, joka ajoi illan erikoiskokeet läpi 3,8 sekuntia nopeammin kuin toisena oleva Juha Salo

Luokan kolmas on avauspäivän jälkeen Aleksi Röyhkiö. Viiden kärjen täydentävät Mikko Heikkilä ja Emil Lindholm.

Luokan kovista nimistä Riku Tahko joutui valitettavasti keskeyttämään jo heti ensimmäisen erikoiskokeen alkupäässä, kun Tahkon Hyundai kärsi kytkinongelmista.

SM2-luokassa tuttu Mitsubishi-nelikko on valloittanut kärkipaikat. Pienenä yllätyksenä voidaan pitää sitä, että luokkaa johtaa Anssi Rytkönen.

Lähes kotikisaansa ajava Ville Hautamäki on toisena 5,8 sekuntia johtavaa Rytköstä perässä.

Luokan pistekärki Jaro Kinnunen täydentää kolmen parhaimmiston ja lähtee kilpailun kakkospäivään 6,2 sekuntia perässä. Kristian Kiviniemi seuraa tilannetta neljäntenä 18 sekunnin päässä.

Fiesta-kolmikko SM3-luokan piikkipaikalla – SM4-luokassa Koski-Lammin ylivoimaa

Länsirannikolla SM3-luokkaa hallinnut Lauri Joona jatkoi siitä mihin edellisessä osakilpailussa jäi ja on kahden erikoiskokeen jälkeen luokan kärjessä.

Luokka sai tähän kilpailuun kaksi uutta Ford Fiesta Rally4-autoa lisää, kun Henri Hokkala ja Heikki KoskiLammi ajavat molemmat ensimmäistä osakilpailuaan kyseisellä automallilla. Sama kaksikko on myös tulosluettelossa Joonan jälkeen toisena ja kolmantena.

SM4-luokassa Heikki Koski-Lammin nuorempi veli, Juho KoskiLammi. hallitsi tapahtumia iskemällä tauluun pohja-ajat päivän molemmille erikoiskokeille.

Luokan pistekärki Oskari Heikkinen lähtee toiseen kisapäivään 6,9 sekuntia Koski-Lammia perässä. Kolmantena ajaa tällä hetkellä Jere Pensas, joka on jäänyt 11,5 sekuntia Koski-Lammin kärkinoteerauksesta.

SM Pohjanmaa Ralli jatkuu lauantaina klo 11.10 alkaen, kun vuorossa on kilpailun kolmas erikoiskoe, reilu 20-kilometrinen Sikakylä.

Tulokset 2/8 erikoiskokeen jälkeen

SM1-luokka

1. Teemu Asunmaa 15:40,2
2. Juha Salo +3,8
3. Aleksi Röyhkiö +5,3

SM2-luokka

1. Anssi Rytkönen 16:14,9
2. Ville Hautamäki +5,8
3. Jaro Kinnunen +6,2

SM3-luokka

1. Lauri Joona 16:46,2
2. Henri Hokkala +0,7
3. Heikki Koski-Lammi +5,5

SM4-luokka

1. Juho Koski-Lammi 18:41,7
2. Oskari Heikkinen +6,9
3. Jere Pensas +11,5

Lauantai 19.6.2021

11:10 EK 3 Sikakylä (20,48 km) – Sulkuaika 09:45-15:45
11:47 EK 4 Kalakoski (14,70 km) – 10:20-16:20
12:40 EK 5 Ojajärvi 1 (13,44 km) – 11:15-17:00
13:17 Huolto, Rengastien Autotarvike, Seinäjoki
15:45 EK 6 Hirvijärvi (19,32 km) – 14:20-20:20
16:48 EK 7 Ojajärvi 2 (13,44 km) – 15:20-21:30
17:14 EK 8 Haasoja (7,64 km) – 15:40-21:40
18:20 Maali, Seinäjoen tori

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kesähelteellä kuumasta autosta voi tulla hengenvaarallinen

Kuva: Matti Sulanto.

Kesähelteet ovat saapuneet Suomeen, mikä asettaa omat haasteensa myös autoilijoille. Autoilijan on syytä huomioida kuumuus niin ilmastointilaitteen käytössä kuin autoa pysäköitäessä, todetaan Autoliiton tiedotteessa.

Vaikka ilmastointilaite viilentääkin auton, kannattaa helteellä silti pysäköidä varjoiseen paikkaan.

Näin esimerkiksi ohjauspyörä ja auton istuimet eivät kuumene liikaa ja matkustaminen on heti alkumetreistä alkaen miellyttävämpää. Mukavuuden lisäämiseksi kuumaa autoa kannattaa myös tuulettaa hetki ennen autoon menoa avaamalla ovet tai ikkunat.

Moni ei tiedä, että polttoainetoimisen lisälämmittimen saa usein kytkettyä tuuletustoiminnolle. Kun tämän toiminnon aktivoi lämmittimen asetuksista, saa auton puhaltimen puhaltamaan ulkoilmaa sisälle autoon.

– Kun auton sisällä seisonutta kuumaa ilmaa saadaan korvattua ulkoilmalla, jää ilmastoinnille vähemmän töitä viilentää auto sopivaan lämpötilaan, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen ohjeistaa.

Sähkö- ja hybridiautoista löytyy kehittyneempiä esi-ilmastointitoimintoja, jolloin auton sisälämpötilaa voidaan viilentää ilmastointilaitetta hyödyntäen.

– Esi-ilmastoinnin hyödyntäminen on järkevää silloin, kun auto on latauksessa – muuten toiminto syö virtaa ajoakuista lyhentäen näin auton toimintamatkaa, Autoliiton Vesalainen toteaa.

Käytä ilmastointia oikein

Ikkunoita ei kannata avata ajon aikana, jos ilmastointilaite on kytkettynä päälle. Mikäli näin toimii, jäähdytetty ilma pääsee harakoille.

Jotta ilmastoinnin tuottama viileä ilma saataisiin mahdollisimman tehokkaasti autoon sisälle, kannattaa kojelaudan kaikki ilmansuuttimet avata. Ilmansuuttimia ei kuitenkaan pidä suunnata puhaltamaan suoraan kohti ihmisiä.

Monissa autossa on jäähdytettävä hansikaslokero tai keskikonsolilokero, joka hyödyntää ilmastointilaitetta. Mikäli näissä ei ole mitään jäähdytettävää, ei kylmää ilmaa kannata turhaan ohjata niihin vaan matkustamoon.

– Lämpötilan säädön kanssa on syytä olla maltti mukana, vaikka autoon tullessa olisi kuinka kuuma. Moni hankkii kesäflunssan laittamalla auton liian kylmäksi, Vesalainen varoittaa.

Automaatti-ilmastoinnin suosituslämpötila on 22 astetta. Manuaali-ilmastoinninkin lämpötilaa voi säätää auton lämmönsäätimestä, vaikka siinä ei astelukuja olisikaan merkittynä.

Pysäköity auto on hengenvaarallinen

Pysäköitäessä auto kuumalla kelillä, sisälle ei saa jättää mitään elävää tai sellaista, mikä vaurioituu herkästi kuumuudessa.

Kojelaudan päälle unohtuneet silmä- tai aurinkolasit saattavat olla entiset auringon paahdettua suoraan niihin pitkän päivän.

Erityisesti linsseissä käytettäviin pinnoitteisiin tulee lämpövaurioita herkästi. Kuumuus ja auringonpaiste voivat vahingoittaa myös elektronisia laitteita.

– Ja mikä tärkeintä, lapsia tai eläimiä ei saa jättää pysäköityyn autoon hetkeksikään, vaikka kuinka olisi ikkunat auki ja aikoisi vain piipahtaa kaupassa. Lämpötila nousee hengenvaaralliseksi todella nopeasti, Vesalainen painottaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tässä on fanien suunnittelema Ford Puma ST Gold Edition

Kuva: Ford.

Fordin kokeilun seurauksena syntynyt uusi Puma ST Gold Edition -malli julkistettiin tänään.

Uuden Ford Puma ST Gold Edition -mallin nimi ja useat yksityiskohdat päätettiin Fordin Twitterissä ja Instagramissa järjestämässä äänestyksessä.

Kaikkiaan fanit antoivat yli neljännesmiljoona ääntä valitessaan auton yksityiskohdista mieleisensä.

Puma ST Gold Edition -erikoismallia valmistetaan rajoitettu erä. Mallin toimitukset alkavat myöhemmin tämän vuoden aikana.

Fordin fanit antoivat lähes 275 000 ääntä autonvalmistajan eri Euroopan maiden ja Ford of Europen Twitter- ja Instagram-tileillä 10 päivän aikana toteutetussa äänestyksessä.

Päivittäin vaihtuneessa teemassa oli mahdollisuus valita suosikkinsa muun muassa ulkoväristä, teippauksista ja jarrusatuloiden väristä. Myös erikoismallin nimi päätettiin äänestyksen perusteella.

Tuloksena on kaikkien aikojen ensimmäinen Ford Performance -malli, joka toteutetaan joukkoistamisen perusteella.

Malliin äänestettiin seuraavat ominaisuudet:

Kuva: Ford.

Ford Puma ST Gold Edition -mallissa on 200 hv EcoBoost-bensiinimoottori, ja se kiihtyy 0-100 km/h nopeuteen 6,7 sekunnissa.

Auton urheilullisiin teknologioihin kuuluvat muun muassa valittavat ajotilat Sport, Track ja Eco 2 sekä kokoluokassa ainutlaatuinen valinnaisvarusteena saatava tasauspyörästön lukko, patentoidut jouset ja ainutlaatuiset alusta ja ohjaus.

Erikoismallin toimitukset alkavat vuoden loppupuolella. Näillä näkymin malli ei ole tulossa Suomen myyntiohjelmaan.

Ford on ottanut asiakkaat ja fanit mukaan suunnitteluun jo aiemminkin Team Fordzilla P1 -konseptiauton suunnittelussa, johon osallistuivat Fordin suunnittelijoiden ja yhtiön e-urheilujoukkue Team Fordzillan kanssa myös peliyhteisö.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volkswagen Crafter nyt myös nelivetoisena isomman kokoluokan kuorma-autona

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen Crafter mallisto on täydentynyt uudella isomman kokoluokan kuorma-automallilla – Crafter Oberaigner 4×4 nelivetomalli on nyt myynnissä Suomessa.

Volkswagen Oberaigner 4×4 kuorma-auto perustuu Crafterin 50/55 alustaan. Muutos tuo mukanaan Torsen-tyyppisen jatkuvan nelivedon, joka on muokattu vakiokorkuiseen alustaan.

Crafter Oberaigner 4×4 -version muutos on mahdollista tehdä kaikkiin 50/55 kokonaispainon kori-/alustamalleihin ja pituuksiin (3640, 4490, 4490L).

Volkswagen Crafter Oberaigner 4×4 -mallin moottorina on aina 130 kW (177 hv) tehoinen 2,0 TDI -dieselmoottori ja se voidaan yhdistää joko 8-vaihteiseen automaattivaihteistoon tai 6-vaihteiseen manuaalivaihteistoon.

Nelivetojärjestelmässä on itselukkiutuva ja väännön tunnistava keskustasauspyörästö. Voimansiirron takauspyörästön lukkoja ei enää ole.

Kuva: Volkswagen.

Nelivetojärjestelmän tuoma lisäpaino on vain noin 130 kg. Suurimmalla kokonaismassalla 5,5 tonnia on mahdollista jopa 2,8 tonnin hyötykuorma. Maksiminopeus on rajoitettu 90 km/h.

Volkswagenilla ei ole aikaisemmin ollut mallistossaan tämän kokoluokan kuorma-autoa nelivedolla varustettuna.

Volkswagen Crafter Oberaigner 4×4 tuo nyt oivan lisän mallistoon ja on erityisen houkutteleva vaihtoehto mm. vesilaitoksille, sähkölaitoksille, verkon rakennukseen ja kuntien ja valtion ylläpitämille toiminnoille.

Volkswagen Crafter Oberaigner 4×4 kuorma-automalliston merkittävimpiä vakiovarusteita ovat mm. ESP-ajonvakausjärjestelmä, kauko-ohjattu keskuslukitus, monitoiminäyttö MFD+, digitaalinen ajopiirturi, kaistanvahti Lane Assist, Climatic-ilmastointi, monitoimiohjauspyörä, vakionopeudensäädin, kuljettajan ja etumatkustajan istuinlämmitys, sähkösäätäiset ja lämmitettävät peilit sekä automaattitoiminen lisälämmitin. Lisäksi Volkswagen Crafter Oberaigner 4×4 -mallin takuu on aina 5 vuotta / 200 000 km.

Malliston lähtöhinta on runsaat 70 000 euroa.

Volkswagen Crafter Oberaigner 4×4 kuorma-automalliston hinnasto:
http://bit.ly/VolkswagenCrafterOberaignerHinnasto

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Rekkaspottaus turvallisemmaksi huomioliivien avulla

Kuva: Rahtarit.

Rahtarit ry yhteistyössä Poliisin, Traficomin ja Shell-liikenneasemien kanssa kannustaa turvalliseen rekkojen bongaamiseen jakamalla Spottaa turvallisesti -ohjeita ja huomioliivejä lapsille.

Rekkabongaus on TikTokissa levinnyt ilmiö, jossa lapset ja nuoret kuvaavat ohiajavia raskaita ajoneuvoja kännykällä.

Käden pumppaamisella he osoittavat kiinnostusta ja kunnioitusta raskasta kalustoa kohtaan ja toivovat kuljettajan reagoivan torvea soittamalla ja valoja vilkuttamalla.

Sosiaalisessa mediassa leviääkin nyt toinen toistaan komeampia videoita, joissa lapset ovat aivan liekeissään upeista autoista ja kuljettajien torvia tööttäämällä antamasta vastakaiusta.

Ammattikuljettajille puolestaan lasten heihin kohdistama kiinnostus tuo hyvää mieltä, hymyä ja uudenlaista mielekkyyttä työpäivään.

Samanaikaisesti niin media, poliisi, alan järjestöt kuin ammattikuljettajat, opettajat ja vanhemmatkin ovat huolissaan lasten ja muun liikenteen turvallisuudesta.

Poliisi varoittaa rekkaspottaamisen vaaroista. Poliisi pitää raittiissa ilmassa valokuvaamista hienona harrastuksena.

– Emme kuitenkaan halua, että kenenkään lapsi jää harrastuksensa takia auton alle. Pyydämmekin lasten vanhempia keskustelemaan kotona lastensa kanssa liikenteen vaaroista ja turvallisista kuvauspaikoista, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Turvallinen spottauspaikka

Kuljettajat ovat alan ammattilaisia. He tietävät, ettei asutusten läheisyydessä eikä muun liikenteen siitä häiriintyessä voi vilkutella valoja eikä töräytellä torvea liian voimakkaasti tai laisinkaan.

Vastakaikua annetaan vain turvallisessa paikassa oleville bongareille ja tilanteen sen turvallisesti sekä häiriöttä salliessa.

Mutta lapset eivät näitä asioita tiedä ja heidän kanssaan asian vaarallisuudesta sekä turvallisista käytänteistä tulee vanhempien jutella ja varmistaa, etteivät liian nuoret lapset koskaan lähde ajoteiden läheisyyteen ilman aikuista. Myös kouluissa ja päiväkodeissa olisi hyvä jutella aiheesta.

5000 huomioliiviä jaossa 3.7. alkaen

Liivejä jaetaan kaikilla Shellin saunallisilla / suihkullisilla asemilla alkaen lauantaina 3.7., jolloin liivejä on mukana jakamassa Rahtarit ry:n luottamushenkilöitä.

Tämän jälkeen liivejä jaetaan Shellin henkilökunnan toimesta niin pitkään kuin niitä riittää.

Liivejä jaetaan 1 kpl / mukana oleva lapsi. Lisäksi liivi ohjeistuksen kera postitetaan suoraan kaikille Rahtarit ry:n junnujäsenille.

Shell-liikenneasemat, joilla Spottaa turvallisesti -huomioliivejä on jaossa 3.7. alkaen: Shell Hämeenlinna Iittala, Shell Ii, Shell Jämsä, Shell Kangasala Ruutana, Shell Kyyjärvi, Shell Laitila, Shell Lapua Tamppari, Shell Laukaa Lievestuore, Shell Liperi Ylämylly, Shell Mäntsälä P, Shell Pihtipudas Putaanportti, Shell Porvoo Kuninkaanportti, Shell Punkaharju, Shell Raasepori Karjaa, Shell Salo Halikko, Shell Siilinjärvi, Shell Turku Oriketo, Shell Vantaa Ruskeasanta, Shell Ylöjärvi ja Shell Äänekoski Hirvaskangas.

Poliisi muistuttaa rekkaspottauksen vaaroista myös sosiaalisessa mediassa. Monille nuorille tuttu nettipoliisi konstaapeli Daniel Itä-Suomen poliisilaitoksesta on jakanut seuraajilleen tietoa rekkaspottauksen mahdollisista vaaroista TikTok-videollaan: https://vm.tiktok.com/ZMe3AnABX/.

Spottauskuvia kaivataan

Vanhemmat ottakaa kuva lapsestanne bongaamassa raskaita ajoneuvoja huomioliivi päällä ja lähettäkää kuva Rahtaritoimistolle tai jakakaa se someen hashtageilla: #Rahtaribongari #Rekkabongari!

Näin toimimalla annatte luvan kuvan julkaisuun Rahtarilehdessä, Rahtarit ry:n mediatiedotteissa, kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Kuvia lähettäneiden ja niitä edellä mainituin hashtagein postanneiden kesken arvotaan Rahtarit Putiigin tuotteita sekä vanhemmille että kuvissa esiintyville lapsille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ensimmäiset ABC-latausasemat avattu

Kuva: HOK-Elanto.

S-ryhmän ensimmäinen ABC-latausasema avautui 27.4. Prisma Itäkeskukseen Helsinkiin. Viimeisimpänä latausaseman sai Espoon Prisma Olari.

Vuoden 2021 aikana verkoston laajentumisen painopiste onkin pääkaupunkiseudulla, johon HOK-Elanto aikoo avata 23 latausasemaa vuoden loppuun mennessä.

Muiden alueiden osalta länsirannikon osuuskaupat Keula, Satakunta ja Turun Osuuskauppa avaavat ensimmäiset latausasemansa samoin kuin idemmässä Kymen Seudun Osuuskauppa.

Pohjoisempana ensimmäiset ABC-lataukset avautuvat Vaasan seudulla toimivalle Osuuskauppa KPO:lle ja Kajaanin ympäristössä toimivalle Osuuskauppa Maakunnalle ja Pohjois-Suomen Osuuskauppa Arinalle.

Vuoden 2021 aikana koko S-ryhmään ollaan avaamassa noin 50 ABC-latausasemaa, joihin tulee yhteensä satoja latauspisteitä.

Kohti koko maan kattavaa ABC-latausverkostoa – latausta tarjolla kaikille

ABC-latauksen eri lataustavat ovat peruslataus, teholataus ja suurteholataus. Peruslatauksen teho on matalin ja latausaika useita tunteja, kun taas tehokkaammissa lataustavoissa auton voi ladata lyhyemmänkin asioinnin yhteydessä.

Nyt rakennettavilla ABC-latauksen asemilla on yleensä neljä peruslatauspistettä ja neljä teholatauspistettä. Osassa teholatauspisteistä voi suurteholadata jopa 150 kW:n teholla.

Peruslatauspisteisiin kytketään auton mukana tuleva latauskaapeli, kun taas teholatauspisteissä on kiinteät latauskaapelit. Teholatauksessa on käytössä CCS-pistokkeet ja osassa latauspisteitä myös CHAdeMO –pistokkeet. Näin voimme palvella kaikkia sähköautoilijoita.

Syksyllä käyttöön ABC-mobiili, latauksesta maksullista

Alkuvaiheessa ABC-latauksen toiminnasta kerätään kokemuksia ja lataus on ensimmäisillä latausasemilla ilmaista.

Loppuvuoden aikana lataaminen muuttuu maksulliseksi. Sen jälkeen maksu tapahtuu ABC-mobiililla, jolla asiakkaat voivat hoitaa monipuolisesti muitakin asiointejaan ABC-verkostossa.

S-ryhmän tavoitteena on rakentaa vuosien 2021–2024 aikana koko maan kattava, noin tuhannen latausaseman verkosto sähköautoille. ABC-latauksen nimellä kulkeva verkosto tulee S-ryhmän ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tukkirekka kaatui tielle Tohmajärvellä

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Keskiviikkoiltapäivällä kello yhden aikaan Ilomantsintiellä Tohmajärvellä kaatui lastissa ollut tukkirekka.

Rekan kuljettaja kertoi paikalle tulleille poliiseille, että oli väistänyt vastaantulevaa henkilöautoa ja väistöliikkeen seurauksena yhdistelmän perävaunu oli tippunut tieltä, kaatunut ja kaatanut myös vetoauton.

Kuorma purkautui tielle.

Tapauksen vuoksi tien pintaan tuli vaurioita ja ne paikattiin urakoitsijan toimesta.

Koko ajoneuvoyhdistelmä sai merkittävät vauriot.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Mazda tuo lähivuosina markkinoille viisi hybridiä, viisi lataushybridiä ja kolme sähköautoa

Kuva: Mazda.

Mazda Motor Corporation ilmoitti tänään nopeuttavansa maailmanlaajuisia sähköistymissuunnitelmiaan. Mazda uskoo neljänneksen tuotteistaan olevan täysin sähköisiä vuoteen 2030 mennessä; ja myös muiden mallien olevan osittain sähköistettyjä.

Vuosina 2022–2025 Mazda tulee esittelemään useita uusia tuotteita hyödyntäen moneen ratkaisuun skaalautuvia Skyactiv-teknologioitaan pääasiassa Euroopan, Yhdysvaltain, Kiinan sekä Kaakkois-Aasian markkinoilla.

Uusiin malleihin kuuluu viisi hybridiä[1], viisi plug-in-hybridiä sekä kolme täyssähköautoa. Tarkemmat lisätiedot malleista ja lanseerausajankohdista julkistetaan tulevaisuudessa.

Mazda myös kehittää skaalautuvaa Skyactiv EV -alustaa sähköautojaan varten. Teknologiaa tullaan käyttämään useissa erikokoisissa sähköautoissa, jotka lanseerataan vuosina 2025–2030.

Mazda työstää useita ratkaisuja vähentääkseen hiilidioksidipäästöjä

Mazda jatkaa sitoutumistaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen jokaisesta valmistamastaan autosta, ja uskoo että kaikkia mahdollisia keinoja on hyödynnettävä ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi.

Skyactiv-teknologioiden kautta sähköistyminen tulee kulkemaan käsi kädessä edistyksellisten polttomoottoriteknologioiden kehityksen kanssa. Esimerkkinä tästä on palkittu e-Skyactiv X -moottori sekä tulevat kuusisylinteriset rivimoottorit.

Monissa maissa Mazda investoi projekteihin ja kumppanuuksiin, jotka edistävät uusiutuvien polttoaineiden käyttöä.

Japanissa Mazda on mukana useissa tutkimuksissa osana teollisuuden, tieteen ja valtion yhteistyötä, jotka tähtäävät biopolttoaineen kehittämiseen leväkasvustoista.

Euroopassa Mazda liittyi helmikuussa 2021 ensimmäisenä autonvalmistajana eFuel Alliance -järjestöön, jonka tavoitteena on tutkia ja tukea hiilineutraaleja polttoaineita liikenteen päästöjen vähentämiseksi.

Edistykselliset turvajärjestelmät kuljettajaa varten

Autoteollisuuden yhtenä tavoitteena on saavuttaa aikakausi, jossa liikenneonnettomuuksia ei tapahdu. Mazda jatkaa tämän tavoitteen tukemista ja laajentaa edistyneitä turvajärjestelmiään esittelemällä uuden ihmislähtöisesti suunnitellun autonomisen ajamisen järjestelmän: ”Mazda Co-Pilot” -konseptin.

Sen ensimmäinen muoto, Mazda Co-Pilot 1.0, saa ensi-iltansa Mazdan suuren pohjalevyn tuotteiden yhteydessä vuonna 2022.

Tulevaisuudessa Mazda tulee esittelemään Mazda Co-Pilot -konseptilla järjestelmän, joka tarkkailee jatkuvasti kuljettajan kuntoa.

Mikäli huomataan äkillinen fyysinen muutos, järjestelmä siirtyy autonomiseen ajamiseen pysäyttäen auton turvalliseen paikkaan ja soittaa hätänumeroon.

Mazda on kehittämässä yhdessä neljän muun japanilaisen autonvalmistajan[2] kanssa seuraavan sukupolven yhdistettävyys- ja viestintäteknologioita. Tavoite on tarjota tulevaisuudessa käyttäjälähtöisiä ja entistä turvallisempia palveluita.

[1] Poislukien kevythybridit, mutta sisältäen mallit, jotka on varustettu Toyotan toimittamalla Toyota Hybrid System (THS) -järjestelmällä.

[2] Mazda Motor Corporation, Suzuki Motor Corporation, Subaru Corporation, Daihatsu Motor Co., Ltd. ja Toyota Motor Corporation

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //