Pienet katumaasturit tai kompaktit katumaasturit, kuten maahantuojat niitä mieluummin kutsuvat, on nopeasti kasvava autoluokka kaikkialla maailmassa. Pikkuautojen myynti on Euroopassa hätää kärsimässä, kun niiden korkeammat ”maasturimaiset” sisarmallit ovat ostajien mielestä paljon mielenkiintoisempia.
Toyota ei ole tähän saakka ollut mukana tuossa luokassa, tai ainakaan se ei ole osallistunut leikkiin vähään aikaan. Hyvin automaailmaa tuntevat saattava muistaa Toyota Urban Cruiserin vuosikymmenen takaa. Se oli oikeastaan aivan mainio auto, mutta Urban Cruiser oli edellä aikaansa ja jenin korkeuksiin kohonnut kurssi nosti hinnan liian hurjaksi.
Kuva: Toni Jalovaara.
Urban Cruiserilla on yksi yhteinen piirre uuden Yaris Crossin kanssa, sillä myös tuo esi-isä tehtiin Yarisin perusrakenteelle. Asiassa ei ole mitään moitittavaa, sillä uusi Yaris voitti Car of the Year 2021 -palkinnon eli ainakin median edustajien mielestä se on mainio auto. Suomalaiset ostajat ovat aivan samaa mieltä, sillä kahdeksan kuukauden jälkeen Yaris on henkilöautojen rekisteröinneissä toisena. Vain Corolla on edellä.
Perusrakenne on yhteinen siinä määrin, että edes 2,56 metrin akseliväliä ei ole vaivauduttu venyttämään. Yaris Crossin kori on kuitenkin paljon Yarista suurempi. Pituutta on 24 senttiä, korkeutta liki kymmenen senttiä ja leveyttäkin pari senttiä enemmän.
Kuva: Toni Jalovaara.
Tuo melkoisesti kasvanut korkeus selittää se, miksi akseliväliä ei tarvinnut muuttaa pidemmäksi. Yaris Crossissa istutaan henkilöautosisarta korkeammalla pystymmässä asennossa. Tilaa on siis otettu tavallaan ylhäältä.
Tilaa onkin varsin mukavasti niin edessä kuin takana. Takapenkille pääsy vain vaatii vähän vaivannäköä, sillä ovet eivät ole kovin kookkaat ja ne saisivat mielellään avautua suurempaan kulmaan.
Tavaroille on kokoluokkaan nähden mukava tila ja varusteluettelosta löytyy ylellisimmissä eli kalliimmissa versioissa sähkötoiminen takaluukku. Kaiken lisäksi vielä sellainen, joka avautuu sopivalla jalan heilautuksella puskurin alla.
Kuva: Toni Jalovaara.
Yaris Crossin muotoilua johtanut Lance Scott kertoo halunneensa pitää auton kompaktin kokoisena. Tavoitteena olivat kuitenkin voimakkaat muodot ja uutuudesta on helppo löytää suuremmasta RAV4-katumaasturista tuttuja piirteitä. Oman sävynsä antavat suuri 20 sentin maavara ja aina vähintään 16-tuumaiset pyörät.
Toyotan edustajat kuvailevat Yaris Crossin ajettavuutta luotettavaksi ja luonnolliseksi. Sanat luonnehtivat varsin hyvin Toyotan perusfilosofiaa, jota Yaris Cross hyvin toteuttaa. Ei mitään suurta moitittavaa, muttei mitään hurjia ihastuksen hetkiäkään.
Suurimmat moitteet kohdistuvat oikeastaan rengastukseen, sillä koeajetuissa autoissa oli 18-tuumaiset 50-sarjan renkaat. Maahantuojan arvion niillä varustettujen parhaiden varustetasojen Yaris Crossien osuus on vain kymmenesosa kokonaismyynnistä.
Kuva: Toni Jalovaara.
Tuossa kohtaa kannattaa tinkiä vähän auton ulkonäöstä oman mukavuuden hyväksi. Kulku on mukavampaa ja hiljaisempaa pienemmillä pyörillä.
Liikkuminen ei ole mitenkään räjähtävän ripeää, sillä meillä Yaris Crossin keulalla on aina 1,5 Hybrid. Toisin sanoen 1,5-litraisen bensiinimoottorin ja sähkömoottorin yhdistelmä, jossa vaihde on aina automaattisesti sopiva.
Kulku on kerkeää ja nollasta sataan ehtii niin etu- kuin nelivetoisella alle 12 sekunnissa. Tavallisessa ajossa Yaris Cross tuntuu tehoaan vikkelämmältä, mutta toki viiden matkustajan kuorma ja jotain vedettävää perässä (enintään 750 kiloa) syövät suorituskykyä.
Kuva: Toni Jalovaara.
Jos ei Yaris Cross ole mikään raketti, niin toisaalta polttoainetta kuluu hyvin maltillisesti. Olen ajanut neljällä eri yksilöllä erilaisia reittejä ja jokaisella kulutus on jäänyt alle virallisen normin. Viitosella alkavaa lukemaa en ole ajotietokoneessa vielä nähnyt, mutta neljä litraa sadalla on alittunut sen kummemmin yrittämättä.
Nelivetoakin tarjolla
Uusi Yaris Cross eroaa massasta siinä, että sen saa myös nelivetoisena. Toyotalla se tarkoittaa pientä (5,3 hv ja 52 Nm) sähkömoottoria takana, joka antaa tarvittaessa voimaa takapyörille. Etu- ja takapyörien välillä ei ole mekaanista yhteyttä, vaan elektroniikka toimittaa toiveet.
Nelivedon myötä takapyörien jousitus on erilainen ja auto on vähän suuremman ja jäykemmän oloinen. Etuveto on kaksikosta näppärämmän ja hauskemman tuntuinen.
Kuva: Toni Jalovaara.
Varusteet voi valita oikeastaan lompakon mukaan. Yaris Crossista ei ole edes olemassa samanlaista hinnat alkaen (Life) versiota kuin tavallisesta Yariksesta, mikä tarkoittaa että tavaraa on jo halvimmassa 25 555 euron hintaisessa versiossa varsin paljon. Siitä mennään sitten noin 3 000 euron portain ylöspäin. Nelivedon saa toisen portaan Intense-varustetasoon vähän vajaan 3 000 euron lisähinnasta.
Kuva: Toni Jalovaara.
Toyotalla on vahva usko Yaris Crossin menestykseen niin Euroopassa kuin Suomessa. Niitä on tarkoitus valmistaa ensi vuonna Ranskan tehtaalla 150 000 kappaletta. Niistä yli kahdentuhannen arvioidaan löytävän ostajan Suomesta, mikä toisi Toyotalle ylivoimaisen ykkössijan pienten katumaasturien markkinoilla. Tavoite on tällä paketilla ihan realistinen.
Polttokennoautot ovat sähköautoja, joihin tankataan vetyä. Polttokennossa ulkoilman hapesta ja vedystä syntyy sähköä, ja järjestelmän poistoilma on puhtaampaa kuin sisääntuloilma. Erityisesti raskas liikenne hyötyy vedyn mahdollistamista pitkistä tankkausväleistä.
Hyundain toisen sukupolven polttokennohenkilöauto on nimeltään Nexo, ja sen maahantuonti voitaisiin aloittaa vaikka heti. Muualla Euroopassa polttokennoautoja käytetään jo, mutta Suomessa vedyn tankkausinfra puuttuu. Muutama vuosi sitten Suomesta oli kaksi vetytankkausasemaa, mutta ne on poistettu käytöstä.
Valtionohjauksen merkitys polttokennoautoilun yleistymisessä on merkittävä. Maaliskuussa 2021 hallitus julkisti tavoitteensa tehdä Suomesta maailman kärkimaa vetytaloudessa osin EU:n elvytyspaketin tuella.
Hyundailla 20 vuoden kokemus vedystä
Hyundai esitteli ensimmäisen polttokennoautonsa jo vuonna 2000. Hyundai ix35 FCEV oli ensimmäinen sarjavalmisteinen polttokennoauto, joten Hyundai Nexo edustaa jo Hyundain polttokennoautojen neljättä sukupolvea ja sarjavalmisteisten vety-polttokennoautojen osalta toista sukupolvea. Nexo on Hyundain ensimmäinen suoraan polttokennoautoksi rakennettu malli.
2000 | Hyundai Santa Fe FCEV
2005 | Hyundai Tucson FCEV
2013 | Hyundai ix35 FCEV
2018 | Hyundai Nexo
Pitkä tankkausväli on polttokennoauton suurimpia etuja
Uuden Nexon toimintamatka yhdellä tankkauksella on lähes 700 km (WLTPmittaustapa), mikä vie auton kärkipaikoille vertailussa muihin polttokennoja akkusähköautoihin.
Toimintamatka on kilpailukykyinen myös verratessa perinteisiin polttomoottoriautoihin. Jokainen Nexon kolmesta vetytankista on tilavuudeltaan 52,2 litraa, mutta tankkaus kestää vain noin viisi minuuttia.
Hyundai Nexo moottoritila. Kuva: Olli Urpela.
Pidemmistä latausväleistä hyötyvät kuitenkin pitkiä välimatkoja ajavat henkilöautoilijat ja erityisesti raskas liikenne.
Eri puolilla Eurooppaa on jo otettu käyttöön polttokennolinja-autoja ja rekkoja. Hyundain Euroopan valikoimissa on Xcient-polttokennorekka, jolla voi ajaa noin 400 km yhdellä tankkauksella. Hyundain tavoitteena on valmistaa rekkoja ainakin 1 600 kappaletta vuoteen 2025 mennessä.
Kuusi faktaa Hyundai Nexo -polttokennoautosta
Voimanlähteenä toimiva polttokenno puhdistaa ilmaa. Nexo puhdistaa ilmasta vuodessa saman verran pienhiukkasia, kuin kaksi dieselautoa ehtii tuottaa.
Polttokennoauto toimii sähkömoottorilla, kuten täyssähköautot, mutta moottoria pyörittävä sähkövoima tulee akkujen sijaan polttokennosta. Nexon pakoputkesta ei tule muuta kuin pieni määrä juomakelpoista vettä. Polttokennossa vedyn ja hapen yhdistyessä syntyy sähköä, lämpöä ja puhdasta vettä.
Huolimatta siitä, että Nexolla on edeltäjäänsä, Hyundai ix35 -polttokennoautoa, suuremmat vetytankit, sen tankkaaminen kestää vain viisi minuuttia.
Nexon arvioitu ajomatka yhdellä tankkauksella on 665 km (WLTP), mikä on parempi kuin millään toisella polttokennoautolla, ja tulos hipoo myös sähköautojen toimintamatkojen kärkisijoja.
Hyundai Nexo voi ajaa jopa itse – eikä vain pysäköintialueen ympärillä. Vuoden 2018 alussa kuljettajattoman ajon kehittämiseen suunnitelluilla Nexoilla suoritettiin autonomisen ajamisen matka Etelä-Korean Soulista Pyeongchangiin. Reitin pituus, reilut 300 km, oli tuolloin kaikkien aikojen pisin tason 4 autonomisesti ajettu matka. Reitillä ajettiin myös moottoritienopeuksien mukaisesti 110 km/h. Niin ikään kaistavaihdot ja ohitukset, tietullit ja liikenneympyrät sujuivat asianmukaisesti.
Hyundai Nexo sai keväällä 2021 viisi tähteä, parhaan mahdollisen tuloksen, Green NCAP -luokituksessa. Green NCAP on autoja energiatehokkuuden ja päästöjen perusteella arvioiva riippumaton organisaatio.
Volvo haluaa tarjota lisää vaihtoehtoja täyssähköautoa harkitseville esittelemällä uuden yksimoottorisen version Volvo XC40 -täyssähköautosta.
Etuvetoinen, yhdellä sähkömoottorilla varustettu Volvo XC40 Recharge laajentaa Volvon sähkömallien tarjontaa ja tukee yhtiön muutosta yksinomaan sähköautojen valmistajaksi vuoteen 2030 mennessä. Volvo esittelee tulevina vuosina kokonaisen tuoteperheen uusia täyssähköautoja.
Uusi yksimoottorinen XC40 Recharge on malliston toinen täyssähköinen XC40-versio, kaksimoottorisen XC40 Recharge Twin -mallin ohella.
Uutuus kehittää 231 hevosvoimaa tehoa 70 kWh:n akusta, ja sen arvioitu toimintamatka yhdellä latauksella on 400 km (WLTP). Akun voi ladata 10:stä 80 prosenttiin noin 30 minuutissa pikalatausjärjestelmällä (150 kW).
Uusi yksimoottorinen XC40 Recharge on nyt myynnissä valituilla markkinoilla, joihin myös Suomi kuuluu.
Kuten kaikki täyssähköiset Volvo -mallit, sen voi suunnitella ja tilata myös verkossa osoitteessa volvocars.fi osana Volvon uutta kaupallista strategiaa. Asiakkaat voivat tilata auton missä haluavat: mukavasti kotisohvalla tai yhdessä jälleenmyyjän kanssa.
Molemmat täyssähköiset XC40 -versiot sisältävät huolenpitopaketin ja valituilla markkinoilla myös Recharge-renkaat.
Huolenpitopaketti sisältää huollon, takuun ja tiepalvelun sekä asiakkaan niin halutessa myös vakuutuksen ja kotilatauslaitteiston. Tämä kokonaisuus tekee sähköauton hankinnasta houkuttelevampaa ja mukavampaa riippumatta siitä, valitsevatko asiakkaat leasing- vai käteismaksuvaihtoehdon.
Recharge-renkaat ovat vakiona Pohjois- ja Keski-Euroopan markkinoilla. Recharge-rengassarja pystyy käsittelemään turvallisesti useampia sää- ja tieolosuhteita kuin kesä- tai talvirenkaat.
Recharge-renkaat poistavat asiakkaan niin halutessa myös jokavuotisen renkaanvaihtoruljanssin ja vähentävät hiilidioksidipäästöjä talvirenkaisiin verrattuna.
Molemmat Volvo XC40 -täyssähköversiot perustuvat suosittuun XC40 -citymaasturimalliin, joka ensimmäisenä Volvona voitti arvostetun Vuoden auto Euroopassa -palkinnon vuonna 2018.
Uusi XC40 Recharge tarjoaa asiakkaille uuden tieto- ja viihdejärjestelmän, joka perustuu Android-käyttöjärjestelmään. Intuitiivinen järjestelmä tarjoaa asiakkaille monipuolisia muokkausmahdollisuuksia ja uusia Googlen palveluita, kuten Google Assistant, Google Maps ja Google Play.
Auto vastaanottaa suuremmat ohjelmisto- ja käyttöjärjestelmäpäivitykset langattomasti, mikä nostaa Volvon yhdistettyjen palvelujen eturintamaan. XC40 Recharge kehittyy ja paranee ajan kuluessa sen sijaan, että se olisi kehityskaarensa laella heti tehtaalta lähtiessään.
Uuden yksimoottorisen XC40 Rechargen tuotanto käynnistyy tänä syksynä, ja autoa valmistetaan Volvon tehtailla Belgian Gentissä ja Kiinan Luqiaossa.
Malli on tilattavissa Suomessa ja sen hinta alkaen on 47 918 euroa. Uutuus on saatavilla kolmella eri varustetasolla, joista kahden hinnat jäävät alle valtion sähköautojen hankintatuen 50 000 euron hintarajan.
Hankintatuen kriteerit täyttyvät, kun auton tilauspäivä on ennen marraskuun 2021 loppua ja toimitus ennen vuoden 2022 loppua.
Tiistaina kello 12.05 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen kahden henkilöauton peräänajosta Kärkölän Riihimäentiellä.
Poliisin mukaan Riihimäentietä Kärkölän suuntaan tulleen henkilöauton kuljettaja oli joutunut ohittaessaan edellä menneitä traktoreita tekemän äkkijarrutuksen, traktorin kääntyessä vasemmalle auton eteen.
1930-luvulla syntyneen naisen perässä niin ikään ohittamassa ollut vuonna 1937 syntyneen miehen kuljettama henkilöauto törmäsi naisen auton perään.
Peräänajaneen auton kuljettaja toimitettiin sairaalaan tutkimuksiin. Peräänajetun auton kuljettajan vointi tarkastettiin paikan päällä eikä hänelle tullut sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Model Y saapuu valittuihin Euroopan toimipisteisiin. Suomessa Model Y on esillä Tesla Helsinki-Vantaan myymälässä.
Jopa 507 km toimintasäteen (WLTP), runsaiden säilytystilojen sekä lääketieteellisen Hepa-ilmansuodattimen ansiosta, Model Y Long Range AWD on täydellinen yhdistelmä suorituskykyä sekä käytännöllisyyttä, perhe- ja työsuhdeautona.
Model Y on täyssähköinen, keskikokoinen katumaasturi.
Sisällä Model Y:n panoraamakatto ja korkeat istuimet luovat tilavuuden tunteen ja tarjoavat laajan näkyvyyden jokaisesta ajoneuvon istuimesta. Yli 2 100 litraa kokonaistavaratilaa, kun kaikki takaistuimet on taittettu tasaiseksi luoden joustavan säilytystilan matkatavaroille, huonekaluille, urheiluvälineille ja muulle.
Kuten Model 3, Model Y ei vaadi avaimia, vaan se yhdistetään älypuhelimeesi mahdollistaen saumattoman sisään- ja ulospääsyn.
Kaikkia auton hallintalaitteita voidaan käyttää samalla 15-tuumaisella kosketusnäytöllä. Model Y voidaan myös yhdistää Tesla Mobile -sovellukseen, jossa on helposti käytettäviä ominaisuuksia, kuten etälukitus, Summon-toiminto, ilmastoinnin hallinta, gps-sijainnin seuranta, nopeuden rajoitustila ja paljon muuta.
Model Y on yhteensopiva Supercharger-verkostomme kanssa, joka tällä hetkellä sisältää yli 7000 Supercharger-laturia ympäri Euroopan.
Model Y voi myös hyödyntää uusia V3 Supercharger-asemia, joilla auto voi ottaa vastaan latausnopeuden, joka on jopa 1600 km tunnissa. Kuten kaikki Teslat, Model Y paranee ajan myötä langattomien ohjelmistopäivityksien avulla.
Hinnat alkaen 66 682 euroa, sis. Model Y Long Range AWD:n toimituskulut.
Mikkelissä Juvantiellä, Lähemäen Lidlin kohdalla sattui maanantaina 30.8.2021 vähän ennen kello 10 auton ja pyöräilijän välinen kolari.
Kolarista ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja. Poliisi pyytää kolarin osapuolena ollutta autoilijaa ilmoittautumaan Mikkelin poliisiasemalle.
Mahdollisia yleisöhavaintoja edellä mainittuun kolariin liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 029 541 5232 tai
poliisipäivystykseen p. 029 541 5455 ma-pe klo 08-16.15.
DS 4 -malli on nyt hinnoiteltu ja ennakkomyynnissä. Malli tulee Suomeen ensi vuoden alussa.
Mallin keula kantaa merkin uutta valotunnistetta. DS Matrix led vision -valojärjestelmä on istutettu keulan erittäin ohuisiin ajovaloihin ja se yhdistelee sekä matrix- että suuntavaloja. Niiden alapuolelle piirtyvät päivävalot, joista kumpikin muodostuu kahdelta led-rivistöstä, joissa on yhteensä käytetty 150 lediä.
DS 4 muuntautuu eri tyyleihin. DS 4 Cross on rakennettu DS 4:n kanssa samaan korirakenteeseen, mutta mukaan on tuotu niin visuaalisia kuin suojaavia elementtejä SUV-maailmasta.
Näitä ovat alahelmaa kiertävä mattamusta suojaus. Kiiltävänmustat yksityiskohdat, kuten ikkunanpuitteet, kiiltävän musta etusäleikkö, 19 tuuman alumetallivanteet, kattokaiteet sekä korin värinen katto viimeistelevät DS 4 Ccrossin kokonaisuuden.
Erityisenä lisävarusteena DS 4 Crossin saa varustettua Advanced Traction Control -pidonhallintajärjestelmällä sekä alamäkihidastimella.
Kuva: DS Automobiles.
Tyyliltään urheilullisemman DS 4 Performance Linen ulkoasu on viimeistelty Black Pack -väripaketilla, mustilla alumetallivanteilla sekä erityisellä sisäverhoilulla.
Formula E -sarjan voitokas E-Tense-voimalinja
Lataushybridi DS 4 E-Tense 225:n suorituskyky on peruja DS:n saavuttamista neljästä Formula E -tittelistä (kuljettaja sekä tiimi vuosina 2019 ja 2020).
Voimalinja perustuu 4-sylinteriseen 180 hv:n PureTech -moottoriin, 110 hv:n sähkömoottoriin sekä 12.4 kWh akkuun.
Toimintamatka täyssähköllä on 55km (WLTP-syklin mukaisesti). 100 km/h nopeus saavutetaan 7,7 sekunnissa ja 1 000 metriin auto kiihtyy 27,3 sekunnissa – kiitos 360 Nm väännön. Polttoaineen kulutus on 1,3 litraa/100 km ja CO2-päästöarvo 29 g/km
Lataushybridin rinnalla tarjolla on kaksi tehokasta PureTech-bensiinimoottoria: PureTech 130 automaatti sekä PureTech 180 automaatti.
Sisätilat
DS 4 tarjoaa vaativille ostajilleen laajan valikoiman sisustusvaihtoehtoja. Näistä Criollo Brun Opera edustaa DS Automobilesin parasta osaamista. Istuimet, samoin kuin kojelauta, on verhoiltu ruskealla nappanahalla.
Tuntumalta napakat istuimet erottuvat kellon rannekkeista tutulla ompelulla ja rinnalla ruskeat saarnipuiset koristeet tuovat lisäkerroksen hienostuneisuutta.
Sähköisten etuistuinten ristiseläntuki on pneumaattisesti säätyvä. Lisäksi istuimet ovat varustettu tuuletuksella, lämmityksellä sekä hierontatoiminnolla.
Kuva: DS Automobiles.
Valoisuutta ja avaruutta korostavat vaaleanharmaa Cuir Gris Galet sekä ruskea Criollo -nappanahkaverhoiluvaihtoehdot ovat valittavissa sekä Rivoli että Trocadero -varustetasoon.
Rivoli-varustetaso toimitetaan vakioverhoiltuna elegantilla ja ensiluokkaisella mustalla Basalte-nahkaverhoilulla. Trocadero-varustetaso puolestaan on vakiona verhoiltu elegantilla mustalla DS-kangasverhoilulla.
Performance Line -varustetason verhoiluna on musta Alcantara, jota on korostettu taotusta hiilikuidusta toteutetuilla yksityiskohdilla sekä näyttävin tikkauksin.
Lisätty todellisuus
DS 4:ään haluttiin toteuttaa ratkaisu, jonka ansiosta kuljettajan ei tarvitse siirtää katsettaan tiestä. DS Extended head-up display on mallistossa vakiona heti Trocadero -varustetasosta alkaen.
Se tarjoaa mukaansa tempaavan teknologian, joka heijastaa kuljettajalle tärkeimmän tiedon (ajonopeus, ajoavustimien jakama informaatio, varoitusmerkit jne.) suoraan kuljettajan näkökenttään.
Optisen illuusion avulla tieto heijastetaan kuljettajan eteen tiehen, kuljettajasta neljän metriä eteenpäin, ja näkymä seuraa kuljettajan katsetta 21 tuuman leveydellä. Vastaavaa ei ole aiemmin nähty tässä autoluokassa.
Kuva: DS Automobiles.
DS:n tuulilasinäyttö on osa laajempaa, täysin uusiksi muotoiltua 10 tuuman infotainment-järjestelmää nimeltä DS Iris system. Järjestelmä käyttää älypuhelimista tuttua, saumatonta ja reagoivaa, kosketuksella ohjattavaa käyttöliittymää, joka perustuu kullekin käyttäjälle personoitavaan omaan profiiliin.
DS Iris system toimii myös ikään kuin henkilökohtaisena assistenttina, joka tunnistaa ääni- ja liikekomennot ja toteuttaa sille esitetyt pyynnöt useilla kielillä.
Järjestelmää tukee uusi elekomennoilla ohjattava järjestelmä, DS Smart touch, joka sijaitsee keskikonsolissa. DS Smart touch on näyttö, jota ohjataan sormenpäillä: käyttäjän tarvitsee vain pienellä eleellä liikehtiä kohti yhtä esiasetetuista lempitoiminnoista.
Näyttö myös tunnistaa totutut toiminnot, kuten kahdella sormella ruudun lähennys ja loitonnus tai käsinkirjoitus. DS Smart touch on vakiovarusteena heti Troadero-varusteversiosta alkaen.
Jotta järjestelmä toimii aina parhaalla tasolla, tapahtuvat päivitykset välittömästä pilven kautta.
Mukavuus ja dynaaminen seesteisyys
Edellisistä DS-malleista tuttu DS Drive Assist tarjoaa DS 4 kuljettajalle 2-tason puoliautonomisen ajamisen. Järjestelmä toimii automaattisesti myös lyhyiden pysähdysten aikana ja pitää auton ajolinjan täsmällisenä juuri kuljettajan toivomalla kohdalla kaistaa.
Vuodesta 2022 alkaen DS 4 saa käyttöönsä parannetun version, Drive Assist 2.0. Uusi järjestelmä tuo mukanaan kolme uutta ominaisuutta: puoliautonominen ohitus, ajonopeuden säätyminen mutkissa sekä ajonopeuden säätyminen liikennemerkkien mukaan.
Uudet kulmiin sijoitetut tutkat mahdollistavat muita uusia toimintoja, kuten pitkän matkan kuolleen kulman vahti (tarkkailtava etäisyys 75m) sekä risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä.
Teema dynaaminen seesteisyys on tiivis osa DS Automobilesia. DS 4:n kohdalla tämä tarkoittaa ajettavuutta, jossa vahvana tekijänä on DS Active Scan -jousitus, joka säätää iskunvaimennusta kameraohjauksen avulla.
Kuva: DS Automobiles.
Kamera on sijoitettu tuulilasin ylälaitaan, josta se tarkkailee epätasaisuuksia tien pinnassa ja välittää kerättyä tietoa tietokoneelle. Neljän asentoanturin ja kolmen kiihtyvyysanturin kautta järjestelmä ohjaa jokaista pyörää itsenäisesti ja säätää jousitusta joko jäykemmäksi tai pehmeämmäksi riippuen järjestelmän välittämästä tiedosta. DS Active Scan on aina vakiovarusteena DS 4 E-Tense -malleissa.
DS Night Vision -järjestelmä tuo tiellä liikkuvat, mahdollisesti vaaratilanteen aiheuttavat elävät olennot näkyväksi kuljettajalle hämärän tai heikon näkyvyyden aikaan. Etusäleikössä sijaitseva infrapunakamera tunnistaa jalankulkijat sekä eläimet aina 200 metrin etäisyydeltä ja varoittaa kuljettajaa.
DS 4 mallisto
DS 4 mallisto koostuu kolmesta eri mallista: DS 4, DS 4 Cross ja DS 4 Performance Line, joista jokaisesta on saatavana eri varusteversioita:
Trocadero ja Rivoli -varusteversiot DS 4 -malliin
Trocadero Cross ja Rivoli Cross -varusteversiot DS 4 Cross -malliin
Sekä urheilullisempi DS 4 Performance Line.
DS 4:n myynti on nyt käynnistynyt ja ensimmäiset asiakasluovutukset tapahtuvat vuoden vaihteen jälkeen.
DS 4 -mallistolle kuuluu aina DS:n seitsemän vuoden takuu ilman kilometrirajaa
Audi esitteli uuden konseptiautoperheensä ensimmäisen jäsenen, upean roadster-mallin. Täyssähköinen kaksipaikkainen avoauto on nimeltään Audi skysphere ja sen linjat antavat suoria vihjeitä tulevaisuuden Audien muotoilusta.
Skyspheren avulla Audi havainnollistaa näkemystään tulevaisuuden ylellisten autojen segmentistä, jossa auton matkustamosta tulee interaktiivinen tila ja itse autosta kiehtovien elämysten alusta.
Tämä on mahdollista autonomisen ajamisen, sisätilojen mullistavan uuden suunnittelun sekä saumattoman digitaalisen ekosysteemin ansiosta.
Audi skysphere -konseptiauto on osoitus brändin uudelleen määrittelemästä tulevaisuuden luksuksesta – kyse ei ole enää vain ajamisesta. Konseptiauton suunnittelussa selkeä tavoite on tarjota matkustajille kiehtovia maailmanluokan elämyksiä.
Kuva: Audi.
Tarjotakseen matkustajille maksimaalisen vapauden tunteen, Audi skysphere -konseptiauto on suunniteltu kahdelle erilaiselle – grand touring- tyyliselle ja urheilulliselle – ajoelämykselle.
Tämän mahdollistaa upea tekninen yksityiskohta: muuttuva akseliväli. Sähkömoottorit sekä hienostuneet korin ja rungon osien toisiinsa liukuvat komponentit mahdollistavat akselivälin ja auton ulkopituuden muuttamisen jopa 250 millillä. Samalla auton maavaraa säädetään 10 millillä mukavuuden ja ajodynamiikan parantamiseksi.
Kuljettaja voi napinpainalluksella valita haluamansa ajoelämyksen: hän voi joko ajaa itse kiidättämällä 4,94 -metristä sähköroadsteriaan ”Sports”-tilassa, jossa akseliväli on lyhyempi ja ketteryyden täydentää takapyöräohjaus.
Toisena vaihtoehtona kuljettaja voi halutessaan matkata 5,19 metrisellä GT:llä autonomisessa Grand Touring -ajotilassa nauttien maisemien katselusta, maksimaalisesta jalkatilasta ja saumattomasti integroidun digitaalisen ekosysteemin tarjoamista palveluista.
Auton GT-ajotilassa ohjauspyörä ja polkimet siirtyvät näkymättömiin: konseptiauton tilan tunne vie urheilullisen avoauton aivan uusiin ulottuvuuksiin. Samaan aikaan Audi skysphere seuraa automaattisesti tietä sekä liikennettä anturijärjestelmällään ja kuljettaa matkustajat turvallisesti määränpäähän.
Kuva: Audi.
Aivan kuten sisustus tarjoaa uuden, nykyaikaisen tulkinnan ylellisyydestä, niin vastaavasti digitaalinen ekosysteemi avaa matkustajille ennennäkemättömän vapauden tunteen ja elämysten maailman.
Audin omat palvelut ja niiden kyky integroitua digitaalisiin palveluihin tarjoavat lähes rajattomasti mahdollisuuksia. Matkustajat voivat myös jakaa kokemuksensa ystävilleen sosiaalisen median kautta kuvilla niin sisätiloista kuin ympäristöstäkin.
Auto huolehtii ajamisen lisäksi myös muista tehtävistä: se kerää matkustajille tietoja esimerkiksi matkan kohteesta ja hoitaa sekä pysäköinnin että latauksen itsenäisesti.
Audi skysphere -konseptiauto paljastettiin kotikentällään Kaliforniassa
Audi skysphere -konseptiauto esiteltiin elokuussa 2021 Montereyn autoviikoilla legendaarisella Pebble Beach -golfkentällä Kaliforniassa. Kyseessä ovat auton kotimaisemat, sillä uusi konseptiauto on suunniteltu ja muotoiltu Audi Design Studiossa Malibussa.
Luovasta suunnittelusta vastasi Audi Design Studion päällikkö Gael Buzyn tiimeineen. Uraauurtavan mallin inspiraationa toimi oma legendaarinen klassikkomalli, Horch 853 roadster. Se oli vaikuttava noin 5,2 metriä pitkä avoauto, joka ei ollut ainoastaan modernin ylellisyyden määritelmä 1930-luvulla, vaan se voitti myös Concours d’Elegance -klassikkoautotapahtuman Pebble Beachissä vuonna 2009.
Kuva: Audi.
Edeltäjästä haettu inspiraatio rajoittuu konseptiauton mittoihin ja tyypillisiin mittasuhteisiin, kuten melko kompaktiin ohjaamoon ja pitkään keulaan. Vilkaisu Horchin konepellin alle paljastaa vaikuttavan kahdeksansylinterinen, viisilitraisen rivimoottorin.
Audi skyspheressä on sen sijaan pääasiassa sähköisiä komponentteja, kuten laturi ja tasavirtamuuntaja, aktuaattorit sekä akselivälin muuttamisen mahdollistavat elektroniset ja mekaaniset komponentit. Lisäksi siinä on suuri tavaratila, johon oli esittelytilanteessa sijoitettu kaksi erityisesti konseptiautoa varten suunniteltua golfbägiä.
Voimalinja: 465 kW tehoa
Audi skyspheren sähkömoottori on sijoitettu taka-akselille. 465 kW:n teho ja 750 Nm:n vääntö kiidättävät noin 1 800 kiloa painavaa roadsteria kevyesti. Noin 60 prosentin painojakauma moottoroidulle taka-akselille varmistaa hyvän pidon ja kiihtyvyyden 0–100 km/h vain neljässä sekunnissa.
Audi skyspheren akkumoduulit on sijoitettu pääosin matkustamon taakse, mikä on ajoneuvon painopisteen ja ketteryyden kannalta ihanteellista. Osa moduuleista on istuimien välissä olevassa keskitunnelissa, mikä on myös hyvä sijainti ajoneuvon dynamiikka huomioiden. Akun kapasiteetin odotetaan olevan yli 80 kWh, minkä ansiosta toimintamatka ainakin taloudellisessa GT-tilassa on yli 500 km (WLTP).
Alusta: takapyöräohjaus ja mukautuva ilmajousitus
Konseptiautossa on kaksinkertaiset kolmiotukivarret edessä ja takana. Tukivarsien materiaali on taottua ja valettua alumiinia. Ohjaus tapahtuu steer-by-wire-järjestelmällä, joka ohjaa sekä etu- että takapyöriä. Koska järjestelmää ei ole kytketty mekaanisesti etuakseliin, kuljettaja voi napin painalluksella valita erilaisia ohjaussuhteita ja -asetuksia.
Tämän ansiosta ohjauksen voi säätää äärimmäisen suorasta pehmeän mukavaan, jonka lisäksi ohjauksen palautumista voi säätää esimerkiksi pysäköitäessä minimaalisesta nopeasti palautuvaan. Auton pieni kääntösäde on ohjaavan taka-akselin ja muuttuvan akselivälin ansiota.
Kuva: Audi.
Vakiintuneen Audi-alustateknologian avulla varmistetaan, että jousitus mukautuu erilaisiin olosuhteisiin – Audin konseptiautossa käytetään uusimman sukupolven mukautuvaa ilmajousitusta, jonka kolmekammioinen rakenne takaa mukavan perusjousituksen.
Urheilullisemmassa ajossa yksittäiset kammiot voidaan deaktivoida nopeasti. Tällöin alustan ominaiskäyrä muuttuu progressiivisemmaksi vähentäen kallistelun ja keinumisen minimiin. Korin madaltaminen 10 millillä pienentää ilmanvastusta, mikä on erityisen tärkeää pitkillä matkoilla.
Aktiivisella jousituksella on keskeinen rooli Audi skyspheren monipuolisissa ajo-ominaisuuksissa. Samalla kun auto rullaa eteenpäin yksittäisiä pyöriä nostetaan tai lasketaan tienpinnan epätasaisuuksien mukaan hienosti yhdessä toimivien aktiivisen alustan hallinta- ja käyttöjärjestelmien sekä navigaatiojärjestelmän digitaalisen ennakoinnin avulla.
Aerodynaamisesti muotoiltuihin 23-tuumaisiin kevytmetallivanteisiin on asennettu 285/30-renkaat, jotka sopivat sekä urheilulliseen ajotyyliin ja sen mukanaan tuomiin rajuihin pitkittäis- ja poikittaiskiihtyvyyksiin, että minimaalisen vierintävastuksen ansiosta myös pitkän matkan ajoon.
Ulkoasu: kunnianosoitus ilman retroilua
Kun verrataan autojen kokoa – pituus 5,23 metriä vs. 5,19 m, leveys 1,85 metriä vs. 2,00 – on helppo nähdä samankaltaisuus legendaarisen Horch 853 -avoauton ja Audi skyspheren välillä.
Korkeudessa ero on sen sijaan silmiinpistävä: ikonisesti muotoiltu Horch on korimallista riippuen jopa 1,77 metriä korkea, kun taas sen autonominen jälkeläinen, Audi skysphere hurauttaa tielle urheilullisessa moodissaan vain 1,23 metrin korkuisena, painopiste ja aerodynamiikka optimoituna. Konseptiauto kunnioittaa klassikkoa eikä ole vain retrojäljitelmä.
Kuva: Audi.
Yhtenevistä mitoista huolimatta autojen linjoissa on merkittäviä eroja. Audille tyypillisten leveiden ja levenevien pyöränkaarien ansiosta skyspheren raideleveys korostuu – mikä on näkyvä osoitus sen dynamiikasta. Sivulta katsottuna mittasuhteet ovat vaikuttavat: pitkä konepelti ja etenkin edessä lyhyt ylitys. Pyöränkaarien ja konepellin linjat kaartuvat orgaanisesti.
Tuulitunnelissa suunnitellussa takaosassa yhdistyvät speedsterin ja shooting brake -mallin elementit laajojen lasipintojen muodostamaksi virtaviivaiseksi muotoiluksi. Kaksi varta vasten Audi skysphereä varten suunniteltua viikonloppulaukkua löytävät paikkansa lasin alta ja ne pysyvät paikoillaan ristikkäisillä hihnoilla.
Keulassa on Audille tyypillinen Singleframe-säleikkö – vaikkei se enää olekaan jäähdyttimen säleikkö – ja kolmiulotteinen valaistu bränditunnus. Koko Singleframe ja sen sivupinnat on valaistu valkoisilla led-elementeillä, jotka toimivat kirjaimellisesti visuaalisten tehosteiden näyttämönä – sekä toiminnallisina tehosteina että liikkuvina tervetuloa-valosarjoina, kun auton ovet avataan ja suljetaan.
Pehmeän himmenevät ja strukturoidusti, rytmikkäästi sykkivät valot tuottavat elegantin vaikutelman. Keulan sivujen päiväajovalot antavat puolestaan valoyksiköille päättäväisen ja keskittyneen ilmeen. Akselivälin muuttuessa edessä ja takana olevat led-valot näyttävät erityisen dynaamisen valosekvenssin.
Kuva: Audi.
Takaosaa hallitsee koko ajoneuvon levyinen digitaalisesti ohjattu led-pinta. Lukemattomat punaiset ledit on siroteltu kuin rubiinit perän pystysuoraan osaan. Heijastimet luovat dynaamisia valo- ja varjokuvioita, kun valoyksiköt kytketään päälle ja pois.
Kun akseliväli ja siten toimintatila vaihdetaan GT:stä Sportiin, myös merkkivalot muuttuvat ja lähettävät selkeän viestin Audi skysphere -konseptiauton muuttuneesta luonteesta. Tämä näkyy erityisesti Singleframen ympärillä.
Sivulta katsottuna huomion kiinnittävät helmapellit, jotka näyttävät työntyvän takapyöränkaarien sisälle. – tämä on tarpeellinen ominaisuus, koska akselivälin muuttuessa ne todella liikkuvat taaksepäin.
Helmapellit on kiinnitetty auton etuosaan ja liikkuessaan paneeli liukuu taaksepäin oven alle. Toiminnossa akseliväli pienenee pidennettyä Audi A8 L -mallia vastaavasta vakiokoosta huomattavasti kompaktimpaan Audi RS 5:n kokoon – 25 senttiä on huomattava ero. Eikä ainoastaan teknisesti, vaan myös visuaalisesti ja ennen kaikkea ajokokemuksen kannalta.
Audi skysphere -konseptiautolla todellakin on kaksi erilaista persoonallisuutta: GT ja ylellinen urheiluauto. Merkittävimmistä eroista voi kuitenkin nauttia vain sisätiloissa, koska siellä, takareunasta saranoitujen ja leveälle aukeavien ovien takana, Audi skysphere tarjoaa todellisia elämyksiä.
Sisustus: kaksi erilaista elämystilaa yhdessä
Tulevissa kolmessa uudessa konseptiautossa – Audi skysphere, Audi grandsphere ja Audi urbansphere – matkustajia ympäröivä tila (”shpere”, sfääri) on elämyksiä luova keskipiste. Kaikki kolme ajoneuvoa on suunniteltu nelostason autonomiseen ajamiseen, eli tietyissä erikseen määritellyissä tie- ja liikennetilanteissa kuljettaja voi siirtää ajamisen kokonaan auton vastuulle siten, ettei hän itse puutu siihen lainkaan.
Tämän seurauksena ohjauslaitteet, kuten ohjauspyörä ja polkimet, voidaan kääntää pois näkyvistä ja siten piilottaa kokonaan auton sisätilasta. Matkustajat – myös vasemmanpuoleisen etuistuimella – voivat nauttia uudenlaisesta vapaudesta, vapaudesta rentoutua ulkoilmassa, nauttia maisemista ja tuulesta – tai olla vuorovaikutuksessa internetin ja muun maailman kanssa Audi skyspheren digitaalisen ekosysteemin kautta.
Hallintalaitteista vapaa sisätila näyttää keveältä ja avaralta. Sen suunnittelua on monin paikoin innoittanut Art Deco -tyyli. Mukavissa istuimissa on design-kalusteiden visuaalista eleganssia, mutta ne täyttävät silti auton istuimessa ajon aikana tarvittavat vaatimukset ilman kompromisseja – sivutuet ja turvaominaisuudet ovat osa kokonaisuutta.
Ne on verhoiltu kestävästi tuotetulla mikrokuitukankaalla ja mukautuva sijoittelu tarjoaa aiemmin vain lentokoneen ensimmäisessä luokassa koetun jalkatilan ja liikkumisvapauden. Myös muut kestävästi tuotetut materiaalit kuten ympäristösertifioitu eukalyptuspuu ja synteettisesti valmistettu keinonahka luovat osaltaan sisätiloihin vertaansa vailla olevan kokemuksen.
Kun kuljettaja ohjaa Audi skysphere -konseptiautoa itse, sisustus muuttuu ergonomisesti täydelliseksi ohjaamoksi. Alustan ja korin mukana myös kojetaulu ja keskikonsolin näyttö siirtyvät taaksepäin. Kaikki hallintalaitteet, ohjauspyörä ja polkimet mukaan lukien, asettuvat kuljettajalle parhaiten sopivaan asentoon.
Ajoneuvoa ja infotainment-järjestelmää ohjataan suurilla, kojelautaan ja keskikonsolin yläosaan sijoitetuilla 1 415 milliä leveillä ja 180 milliä korkeilla kosketusnäyttöillä. Grand Touring -tilassa niissä voidaan näyttää internet-sisältöjä, videoneuvotteluita tai suoratoistoelokuvia. Ilmastointilaitetta hallitaan ovien pienillä kosketuspaneeleilla.
Laadukas äänentoistojärjestelmä – joka todella sopii tähän ylelliseen avoautoon – tarjoaa konserttisalitason äänenlaadun myös ajoneuvon liikkeessä ollessa. Kaiuttimet on kätketty ovipaneeleiden taakse, takaosan lisäkaiuttimilla tuotetaan surround-ääntä. Niskatuen muoto estää turbulenssin sekä tuulen meluhaitat.
Ajokokemus: rajatonta ylellisyyttä
Audi skyspheren, Audi grandspheren ja vuonna 2022 julkistettavan Audi urbanspheren myötä Audi esittelee visionsa progressiivisesta ylellisyydestä. Audi esittelee konseptimalleissa autoilukokemuksen, joka on muutakin kuin vain se, että autossa vietetään aikaa kuljettaessa pisteestä A pisteeseen B – se on paljon enemmän kuin pelkkä ajokokemus.
Konseptiautojen uusi muotoilu muuntaa sisätilat ja matkustamon auton keskipisteeksi, jolloin matkustuskokemus ei ole enää alisteinen teknologian rajoituksille. Tämä näkyy sisätilojen muunneltavuudessa, hallintalaitteiden häivyttämisessä sekä ohjaamon avaruudessa.
Grand Touring -tilassa tämä ei tarkoita vain sujuvaa ja miellyttävää matkantekoa molemmille matkustajille, vaan myös uusia palveluita. Palvelujen avulla matkustajat voivat esimerkiksi suunnitella upean maisemareitin tai valita ravintolat ja hotellit matkansa varrelta.
Saatavana on myös räätälöityjä infotainment-toimintoja, kuten auton oman suoratoistopalvelun yhdistäminen kotona käytettyihin musiikki- ja videopalveluihin.
Lisäksi Audi pyrkii tulevaisuudessa tarjoamaan luksusautojensa käyttäjille yksilöllisiä ja ainutlaatuisia kokemuksia, kuten konsertteja sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumia, joihin pääsee osallistumaan vain kutsuvieraana.
Näin Audi skysphere -konseptiauton kaltaisesta ajoneuvosta tulee muutamassa vuodessa alusta elämyksille, jotka laajentavat näköpiiriä pelkän ajamisen ulkopuolelle.
Poliisipartiota vastaan tuli moottoripyörä kovalla nopeudella myöhään maanantai-iltana Lahden Ilmarisentiellä.
Partio päätti pysäyttää moottoripyörän ja tarkastaa sen kuljettajan ajokunnon.
Partio näytti vastaantulevalle moottoripyörälle pysäytysvaloa, mutta kuljettaja ei sitä noudattanut. Moottoripyörän kuljettaja pakeni poliisipartiota Kytölän alueella parhaimmillaan yli 100 km/h nopeudella, nopeusrajoitusten ollessa 40 ja 50 km/h.
Partio sai pysäytettyä pakenevan moottoripyörän ajamalla siihen kiinni hiljaisella nopeudella alikulkutunnelissa.
Moottoripyörää kuljettanut ajo-oikeudeton nelikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hän puhalsi tarkkuusalkometriin 0,91 mg/l tuloksen.
Moottoripyörään oli laitettu siihen kuulumaton rekisterikilpi ja muutenkin on syytä epäillä, että moottoripyörä on anastettu.
Nelikymppinen mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen.
Suomi ja Latvia ovat yhdessä Patrian kanssa allekirjoittaneet puitesopimuksen yhteisen 6×6-panssariajoneuvojärjestelmän tuotantovaiheen hallinnasta.
Tämän sopimuksen puitteissa hankkeen osapuolet voivat yhteisesti hallita hankintoja sekä saavuttaa ohjelman kokonaishankintojen laajuudesta teknistä ja taloudellista hyötyä.
Kuva: Patria.
Samaan aikaan Latvia ja Patria allekirjoittivat toimitussopimuksen, joka käsittää yli 200 miehistönkuljetukseen tarkoitettua 6×6-ajoneuvoa, jotka on kehitetty yhteistyöohjelmassa mukaan lukien niiden tuki- ja koulutusjärjestelmät. Ajoneuvotoimitukset tapahtuvat vuosina 2021-2029.
Kuva: Patria.
Suomi ja Patria puolestaan allekirjoittivat aiesopimuksen Suomen tulevasta sarjatoimituksista.
Ohjelma on avoin muille maille osallistujamaiden yhteisellä suostumuksella.