Koti Blogi Sivu 1199

Viime viikolla kaksi kuolonkolaria Itä-Uudenmaan poliisin alueella

Kuva: CvB.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella tapahtui viime viikolla kaksi kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta.

Toinen, henkilöauton ja pakettiauton välinen liikenneonnettomuus tapahtui perjantaina 8.10. noin klo 14.20 Hyvinkäällä, Kalevankadun ja Hangonväylän ristityksessä.

Onnettomuudessa menehtyi henkilöauton kuljettaja. Poliisi kertoi tapauksesta perjantaina poliisilaitoksen Twitter-tilillä.

– Onnettomuuspaikalla selvisi, että Hangonväylää Mäntsälän suunnasta ajanut pakettiauto oli törmännyt Kalevankadulta, kärkikolmion takaa, Hangonväylälle Mäntsälän suuntaan kääntymässä olleen henkilöauton vasempaan kylkeen, kertoo rikoskomisario Markku Lylykangas.

– Törmäyksen voimasta pakettiauto kääntyi keula tulosuuntaan päin ja henkilöauto lensi tien toiselle puolelle jääden osittain reunakaiteen päälle. Pakettiauton kuljettaja ei ehtinyt tilanteessa jarruttaa, ainoastaan tehdä lyhyen väistöliikkeen vasemmalle, Lylykangas jatkaa.

Toinen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus tapahtui lauantaina 9.10. yöllä noin klo 1.43 Nurmijärvellä Toukolantiellä.

Moposkootterilla liikenteessä ollut mies törmäsi liikennemerkkiin kohtalokkain seurauksin. Mies menehtyi tapahtumapaikalle elvytysyrityksistä huolimatta.

– Selvittelemme onnettomuuteen johtaneita syitä ja tässä vaiheessa emme voi vielä poissulkea sairauskohtauksen mahdollisuutta, Lylykangas sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rata-autoilija Sami-Matti Trogenin ensimmäinen NLS-kausi ylitti odotukset — sopimus myös ensi kaudeksi

Kuva: Walkenhorst Motorsport.

Syksyllä 2020 Sami-Matti Trogen solmi sopimuksen BMW kilpa-autoja luotsaavan saksalaisen Walkenhorst Motorsportin kanssa. Alustavana ajo-ohjelmana oli Nürburgring Langstrecken -sarja (NLS), jossa Trogen ajoi pääluokassa 600-hevosvoimaista BMW M6 GT3 -kilpa-autoa.

Tavoitteena ensimmäisellä kaudella oli ehjä kausi ja vauhdillisesti pääsy tehdaskuljettajien vauhtiin. Tämä oli suuri haaste. Sitä ei helpottanut se, että sarjaa ajetaan maailman vaikeimmaksi radaksi kutsutulla 20 kilometriä pitkällä Nordschleifin radalla, ”vihreässä helvetissä”.

NLS-kauden oli määrä alkaa maaliskuun lopulla, mutta Trogenin puhelin soi jo helmikuussa. Talli pyysi häntä alle viikon varoitusajalla mukaan ajamaan Asian Le Mans -sarjaan, autona BMW M6 GT3.

Neljä osakilpailua – saavutuksena jopa luokkavoitto

Aasian Le Mans-sarja käsitti neljä osakilpailua viikon aikana. Ensimmäiset kaksi osakilpailua ajettiin Dubaissa ja jälkimmäiset kaksi Abu Dhabissa. Samaa autoa ajoivat Trogenin lisäksi Henry Walkenhorst ja Jörg Breuer.

Ensimmäisessä kilpailussa kolmikko ajoi hienosti luokan toiseksi. Toisessa kilpailussa podium kutsui jälleen luokan kolmantena. Kolmas kilpailu toi kolmikon jälleen toiseksi ja viimeisessä osakilpailussa tuli lopulta sarjan kruunannut luokkavoitto.

Muutto Saksaan ja NLS-kausi käyntiin

Aasian Le Mans -sarjan jälkeen alkoi valmistautuminen NLS-kauteen. Iso muutos nuorelle miehelle oli muutto Saksaan ja tottuminen uusiin ympyröihin.

– Olen viihtynyt Saksassa. Pääsen tasaisin väliajoin Suomeen tapaamaan perhettäni, joten koti-ikävä ei ole päässyt yllättämään. Minut on otettu Saksassa hyvin vastaan ja olen saanut paljon apua arkeen. Asun pienessä Mellen kylässä lähellä tallin päämajaa. Siellä on rauhallista asua ja loistavat mahdollisuudet liikuntaan, Trogen kuvailee uutta asuinkohdettaan.

NLS-kausi käynnistyi maaliskuun lopussa ja eteni Trogenin tavoitteiden mukaisesti. Ei tullut isompia virheitä tai kolareita ja vauhti oli hyvää alusta loppuun. Trogenin autokunta vaihtui kauden aikana monta kertaa, mutta autokunnista riippumatta, Trogen oli aina oman autokuntansa nopein kuljettaja.

Toukokuussa talli kiinnitti nuoren kuljettajansa mukaan lehdendaariseen Nurburingin 24 tunnin kilpailuun. Kilpailuun oli ilmoittaunut yli 200 autoa ja 700 kuljettajaa. Autokunnassa ajoivat Trogenin lisäksi Jörg Müller, toista kautta tallissa ajava Mario von Bohlen sekä puolalainen Kuba Giermaziak.

Lauantaina alkanut kilpailu oli kuljettajille haastava. Kilpailun ensimmäisenä päivänä keli oli sateinen. Sade ja huono näkyvyys antoivat kovan vastuksen kilpailuun. Tämä ei nuorta lohjalaista juuri haitannut, koska hän ajoi lauantaina koko päivän nopeimman kierrosajan.

Kilpailun juontajat ihmettelivät suhteellisen tuntematonta nuorta suomalaista ja nimi painettiin varmasti monen mieleen GT-autojen maailmassa. Trogen ajoi tiimeineen lopulta sijalle 12.

Sopimus myös ensi kaudeksi

Kaudella 2022 Trogenin sopimus BMW:tä luotsaavan Walkenhorst Motorsportin kanssa jatkuu. Tarkkaa kilpailukalenteria ei ole vielä lukittu, mutta kilpailuja on tiedossa mittava määrä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Škoda Auton Vrchlabín tehdas CO2-neutraali

Kuva: Skoda.

Tšekin Vrchlabíssa sijaitseva komponenttitehdas on ollut Škoda Auton ensimmäinen CO2-neutraali tehdas jo vuodesta 2020. Tähän on päästy vähentämällä energiankulutusta systemaattisesti ja siirtymällä uusiutuvien energioiden käyttöön.

Škoda on onnistunut pienentämään tehtaan vuotuista CO2 -päästöä 45 000 tonnista 3 000 tonniin. Loppupäästö kompensoidaan eri toimenpiteillä ja CO2-päästöoikeuksilla.

Škoda Auto on valmistanut 7-vaihteisia DQ 200 -kaksoiskytkinvaihteistoja (DSG) Vrchlabín tehtaalla vuodesta 2012. Joka päivä valmistuu 2 300 vaihteistoa, ja kolmasmiljoonas DQ200 valmistui vuonna 2019.

Viime vuonna Vrchlabín tehtaan 47 000 megawattitunnin kokonaisenergiantarpeesta 41 500 megawattituntia saatiin uusiutuvista energialähteistä, eli siis noin 90 prosenttia. Sen seurauksena vuotuinen hiilidioksipäästö on pudonnut 45 000 tonnista 3 000 tonniin.

Loppu CO2-päästö kompensoidaan ostamalla CO2-päästöoikeuksia. Päästöoikeuksia hankkimalla Škoda Auto edistää ilmastonsuojeluhankkeita, kuten uusiutuvan energian tuotantoa Intiassa ja sademetsien suojelua.

Vuoden 2019 alusta kaikki Vrchlabín tehtaan tuotannosta syntyvä jäte on kierrätetty joko materiaalina tai lämpönä – kuten muillakin Škodan tehtailla vuoden 2020 alusta. Lisäksi Škoda Auto alkoi tänä vuonna käyttää Vrchlabín tehtaalla maakaasun sijasta CO2-neutraalia biometaanikaasua.

Škoda Auto investoi myös muilla tehtaillaan useisiin erilaisiin ilmastonsuojelutoimenpiteisiin; esimerkiksi Intian Punen tehtaan katolle asennettiin 2019 yksi Intian suurimmista aurinkoenergiajärjestelmistä.

Škodan päätehtaalla Mladá Boleslavissa asennetaan parhaillaan Tšekin tasavallan suurinta kattoaurinkokennolaitteistoa. Tehtaan lämpö- ja sähkövoimalaitoksen käyttämästä polttoaineesta 30 prosenttia saadaan jo nyt uusiutuvista energialähteistä; pelkästään CO2-neutraalin biomassan ja biokaasun käyttöön päästään vuosikymmenen loppuun mennessä.

Škoda Auton tavoitteena on myös pienentää automallistonsa päästöjä vuoden 2020 tasosta yli 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Markkinoiden kehittymisestä riippuen Škodan tavoite on nostaa täyssähköautojen osuus Euroopan myynnissään 50‒70 prosenttiin. Vuoteen 2030 mennessä Škoda esittelee vähintään kolme uutta täyssähköautomallia.

Škoda Auto on myös sitoutunut metsien uudistamiseen: vuodesta 2007 alkaen Škoda on istuttanut puun jokaista Tšekin tasavallassa myymäänsä autoa kohti. Tämän vuoden loppuun mennessä Škoda tulee istuttaneeksi jo yli miljoona puuta.

Škodan kotimaan tehtaiden alueilla yli 1 400 puuta ja yli 27 000 neliömetriä pensaikkoa auttavat osaltaan ilmastonsuojelussa ja tarjoavat suojaa hyönteisille ja muille elämille.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Aivan selvä enemmistö Autotodayn lukijoista kannattaa yöajokieltoa viikonloppuisin 17-vuotiaille kuljettajille

Kuva: Niclas von Bell

Hallitus esittää lakimuutosta, jonka mukaan 17-vuotiaille kuljettajille tulisi voimaan yöajokielto viikonloppuisin.

Autotodayn sivuilla on muutaman päivän ollut kysely koskien tätä asiaa. Kyselyyn vastanneiden kanta on selvä, yöajokielto pidetään hyvänä asiana.

Kun vastauksia on annettu noin 250, on 86 prosenttia vastaajista yöajokiellon kannalla. Vastaan on noin 11 prosenttia vastaajista.

Ainoastaan kaksi prosenttia vastaajista ei ota kantaa tähän asiaan.

Kysely on tietokoneessa oikealla reunalla ja mobiililaitteessa jutun jälkeen. Kyselyyn voi vastata myös tässä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Juha Rytkösellä nousujohteinen kisa Belgian MM-rallicrossissa

Kuva: Jan Kåre Rafoss.

Juha Rytkösen kovaa taistelua ei palkittu finaalipaikalla rallicrossin MM-sarjan Belgian osakilpailussa viikonloppuna.

Suomalaisen Betomik Racing -tiimin Ford Fiesta Supercarilla ajanut suonenjokelainen sijoittui kymmenenneksi legendaarisella Span moottoriradalla.

– Olimme lähempänä maailman kärkeä kuin aikaisemmissa kisoissa. Se oli ehdottomasti nousujohteisen viikonlopun positiivisinta antia. Ihan ei kuitenkaan kyyti riittänyt finaaliin asti, välierässään viidenneksi yltänyt Rytkönen summasi.

Taistelu aivan maailman terävimmällä huipulla on äärimmäisen kovaa. Rytkönen oli tyytyväinen omaan ja tallinsa tekemiseen, vaikka palkintosijat jäivät tavoittamattomiin. Kisan voittoon ajoi lajin kolminkertainen maailmanmestari Johan Kristoffersson ennen Kevin Hansenia ja Krisztian Szaboa.

Span ikonisen moottoriradan ympäristöön rakennettu rallicross-rata keräsi suomalaiskuskilta kiitokset, vaikka myös pientä toivomisen varaa jäi.

– Meidän kannaltamme oli harmi, että radan soraosuudet oli muutettu betoniksi. Soralla olemme aina olleet lähempänä kärkeä. Rata oli silti ihan mielettömän hieno. Oli aika makeaa päästellä menemään legendaarista formularataa ja sen kuuluisinta mutkaa, Rytkönen hehkutti.

Suomalaiskuski on tällä kaudella osallistunut viiteen rallicrossin MM-osakilpailuun ja kerännyt 52 pistettä, jotka oikeuttavat yhdeksänteen sijaan MM-taulukossa. Kauden kohokohta osui Ruotsin Höljesin radalle elokuussa, kun Rytkönen ja Betomik Racingin Ford Fiesta nähtiin finaalissa asti.

Rytkösen tiedotteen mukaan hänen MM-kautensa päättyy Belgiaan. Sarjassa on jäljellä vielä kolme kisaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

ABC:n latausverkosto laajenee vauhdilla pääkaupunkiseudulla

Kuva: HOK-Elanto.

HOK-Elannon ABC-ketju avaa loppuvuoden aikana sähkö- ja hybridiautojen latauspalvelut vielä 12 uuteen kohteeseen S-marketien yhteydessä. Kaiken kaikkiaan latausverkosto kasvaa syksyllä 52 DC-teholatauspisteellä ja 48 AC-peruslatauspisteellä.

– Tilastojen mukaan Uudenmaan alueella on täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä enemmän kuin muualla Suomessa yhteensä, ja ladattavien autojen määrä kasvaa voimakkaasti, joten satsaus latausverkostoon on meidän alueellamme erityisen tärkeää, HOK-Elannon ABC-ketjun johtaja Hannu Houni toteaa.

ABC-latauspisteissä käytettävä sähkö on 100-prosenttisesti päästötöntä. Tuulivoiman osuus uusituvista energialähteistä on noin 85 %, loput tuotetaan vesi- ja biovoimalla.

– Haluamme omalla panoksellamme antaa autoileville asiakkaillemme mahdollisuuden pienentää hiilijalanjälkeään, Houni sanoo.

Marketien yhteyteen sijoittuvissa ABC-latausasemissa on neljä teholatauspistettä (DC) ja neljä peruslatauspistettä (AC), lukuun ottamatta Alepa Kauklahtea ja S-market Vallilaa, joissa on neljä AC-latauspistettä.

Uusimmat latauspisteet sijaitsevat Kauklahdessa, Pakilassa, Juvankartanossa ja Malmilla. Latauspisteet avataan syksyn kuluessa S-marketien yhteyteen vielä Vallilassa Pitäjänmäessä, Koivuhaassa, Tuusulassa, Jakomäessä, Konalassa, Pohjois-Tapiolassa, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Torpparinmäessä, Nöykkiössä ja Herttoniemessä.

S-market Klaukkalan vuoro on alkuvuodesta 2022. Aiemmin tänä vuonna uudet ABC-latauspisteet on avattu Itäkeskuksen, Olarin, Viikin, Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään Prismoihin sekä S-market Pukinmäkeen.

HOK-Elannon ABC-ketju aloitti massiivisen latauspisteverkoston kehitystyön huhtikuussa 2021. Vuoden loppuun mennessä latauspisteitä on toimialueella (Helsinki, Espoo, Vantaa, Nurmijärvi, Kerava, Tuusula, Järvenpää, Hyvinkää ja Mäntsälä) yhteensä 222.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Uuden Opel Grandland -malliston myynti on alkanut

Kuva: Opel.

Uuden Opel Grandlandin myynti on alkanut Suomessa. Saatavilla on kolme varustetasoa: Comfort, GS Line ja Executive.

Moottorivaihtoehdoista ovat tarjolla energiatehokkaat bensiini- ja dieselmoottorit sekä lataushybridit.

Vahvasti varusteltu

Uuden Grandlandin runsaaseen varuste- ja avustinvalikoimaan kuuluvat mm. moottoritieavustin ja edistynyt pysäköintiavustin, jotka tekevät uutuudesta helpon ja miellyttävän ajettavan. Night Vision -yönäkymä tuo syksyn pimeille teille turvallisuutta ja hämäränäköä jopa 300 metriin saakka.

Kuva: Opel.

Ihmiset ja eläimet edistynyt kamerateknologia havaitsee 50 – 100 metrin päästä tuoden kohteen kuvan kuljettajan digitaalinäytölle.

Vakiovarustelua on laajennettu entisestään, mikä varmasti tulee olemaan monelle kuluttajalle positiivinen yllätys.

Jo Comfort-mallista löytyvät vakiona seuraavat turvallisuutta lisäävät varusteet: Full led -ajovalot, pysäköintitutkat edessä ja takana, peruutuskamera, katvehälytin, hätäjarrutus jalankulkijan tunnistuksella, kaistallapitoavustin, liikennemerkkien tunnistus, vakionopeudensäädin, lämmitettävä tuulilasi ja sadetunnistin.

Pure Panel on uuden Grandlandin ohjaamon ydin. Päivitetyt järjestelmät lisäävät ajoturvallisuutta ajamiseen ja ovat täysin yhteensopivia Apple CarPlay ja Android Auto -järjestelmien kanssa.

Energiatehokkaat moottorivaihtoehdot

Uusi Grandland on saatavissa energiatehokkaalla Turbo bensiinimoottorilla (130 hv ja 230 Nm) ja dieselmoottorilla (130 hv ja 300 Nm). Bensiinimoottori on saatavissa sekä manuaali- että automaattivaihteisena.

Diesel- ja latushybridiversiot ovat tarjolla aina automaattivaihteisena. Lataushybridiversiossa akut on saatu istutettua auton runkoon siten, että matkustusmukavuudesta ei ole tarvinnut tinkiä.

Kuva: Opel.

Hybrideistä on saatavissa kaksi moottoriversiota etuvetoinen 224 hv (360 Nm) ja nelivetoinen 300 hv (520 Nm). Lataushybridin sähköinen toimintasäde on kasvanut 62 kilometriin (WLTP) ja akuilla on 8 vuoden tai 160 000 km takuu.

Malliston ennakkomyynti on alkanut ja hinnat julkaistu. Uuden Grandlandin hinnat alkavat 28 390 eurosta (Comfort 130 Turbo) ja lataushybridit 39 390 eurosta.

Malliston kärkituotteena on 300 hv nelivetoinen lataushybridi alkaen 45 390 euroa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Nuori miesmatkustaja menehtyi Parkanon perjantaiöisessä rajussa ulosajossa

Kuva: CvB.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Parkanossa tapahtuneessa ulosajossa menehtyi autossa matkustajana ollut nuori mies.

Mies kuljettettiin onnettomuuspaikalta Tampereelle sairaalaan, jossa hän myöhemmin menehtyi.

Kaksi muuta autossa ollutta miestä, joista toinen auton kuljettaja, selvisivät tiettävästi suhteellisen lievillä vammoilla. Autossa olleet olivat iältään 17 – 20 vuotiaita.

Ulosajo tapahtui puolenyön aikaan Karttiperäntiellä. Auto oli ollut tulossa Lylynevan suunnasta kohti Jaakkolankylää ja ajautunut kaarteessa ulos tieltä ja sinkoutunut useiden kymmenien metrien päähän katolleen metsään.

Loukkaantuneita on päästy alustavasti puhuttamaan. Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Henkilöauton kuljettaja menehtyi nokkakolarissa säiliöauton kanssa

Kuva: CvB.

Henkilöautolla ajanut 51-vuotias mies törmäsi toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaan tulleen säiliöauton keulaan Kasitiellä Raumalla. Mies menehtyi törmäyksessä välittömästi.

Onnettomuus tapahtui puoli yhdeksän aikaan suoralla tieosuudella noin kaksi kilometriä Unajan risteyksen eteläpuolella. Ajo-olosuhteet tapahtuma-aikaan olivat hyvät.

Onnettomuuden raivaustöiden ja tutkinnan vuoksi valtatien liikenne jouduttiin ohjaamaan kiertotielle Reilan ja Pyhärannan kautta noin kahden tunnin ajaksi.

Poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita syitä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mercedes-Benzin täyssähköisen eActrosin sarjatuotanto käynnistyi Wörthissä

Ensimmäinen täyssähköinen sarjatuotanto Mercedes-Benz eActros rullasi ulos tuotantolinjalta 7.10.2021. Kuva: Mercedes-Benz.

Täysin sähköisen Mercedes-Benz eActrosin valmistus käynnistyi 7. lokakuuta Wörth am Rheinin tehtaalla Saksassa.

Sarjatuotantoautot valmistuvat samalla tuotantolinjalla perinteisten Actros-mallien kanssa.
Korkeajänniteakut, muut sähköjärjestelmän komponentit kuten sähkömoottorit sekä auton sisäinen laturi asennetaan sen jälkeen tehtaan Future Truck Centerissa.

Tässä uudessa tuotantotilassa sähköistetään jatkossa myös muut Mercedes-Benzin CO2-neutraalit raskaat ajoneuvot. eEconic-mallin tuotanto käynnistyy vuoden 2022 toisella puoliskolla ja eActros Longhaul -version valmistus vuonna 2024.

Future Truck Centerissa tapahtuvaan sähköisten kuorma-autojen valmistukseen on koulutettu yli 2500 työntekijää vuodesta 2018 alkaen. Koko Wörthin tehdas ja sen tuotanto muuttuvat CO2-neutraaleiksi vuonna 2022 yhtä aikaa Daimler Trucksin muiden eurooppalaisten tehtaiden kanssa. Esimerkiksi käyttöenergia ostetaan ja tuotetaan jatkossa uusiutuvista lähteistä eli tuuli-, aurinko- ja vesivoimalla.

Katso myös tämä: Mercedes-Benz esittelee tuotantovalmiin eActros -sähkökuorma-auton

Ei vielä Suomeen

Uuden eActrosin tilauskirjat avautuivat 1. lokakuuta. Ensimmäisessä vaiheessa myynti käynnistyy 12 markkina-alueella Euroopassa. Maat ovat Saksa, Itävalta, Sveitsi, Italia, Espanja, Ranska, Alankomaat, Belgia, Iso-Britannia, Tanska, Norja ja Ruotsi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //