Yksi ihminen menehtyi tänään aamulla kello 6.30 tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa Lohjalla. Onnettomuuspaikka oli tiellä 25 Tynninharjun kohdalla. Osallisina onnettomuudessa olivat kuorma-auto ja henkilöauto.
Alustavien tietojen mukaan tilanne sai alkunsa siitä, kun kuorma-autosta puhkesi rengas. Tämän seurauksena kuorma-auto ajautui vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi vastaan tulleen henkilöauton keulaan.
Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa, ja kuorma-auton kuljettaja loukkaantui. Autoissa ei ollut matkustajia kyydissä. Tiellä on 80 km/h nopeusrajoitus.
Tapausta tutkitaan Länsi-Uudenmaan poliisin vaativassa liikennerikostutkinnassa. Myös tutkijalautakunta selvittää asiaa.
Tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kontola kertoo tapauksen esitutkinnan olevan alussa. Tutkinnassa pyritään selvittämään kaikki asiaan vaikuttaneet seikat, kuten ajonopeudet, autojen tekninen kunto sekä ajo- ja lepoajat. Päihteillä ei toistaiseksi epäillä olevan osuutta asiaan.
Tutkintanimikkeet tässä vaiheessa ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus.
Volkswagen julkisti keskiviikkona 3.11.2021 uudet ID.-malliperheen jäsenet: takavetoinen ID.5 ja nelivetoinen ID.5 GTX kahdella sähkömoottorilla. Volkswagen ID.5 on SUV-coupé ja tällä mallilla Volkswagen valloittaa jälleen uuden segmentin.
ID.5 ja ID.5 GTX -mallien esittely nopeuttaa Accelerate-brändistrategian mukaista siirtymää sähköiseen liikenteeseen. ID.5:n myötä Volkswagen ottaa seuraavan askeleen matkallaan kohti ohjelmistolähtöistä liikkumisen tarjoajaa.
Kuva: Volkswagen.
Kuljettajaa avustavat järjestelmät ja langattomat päivitykset verkon yli tarjoavat Volkswagenin tiedotteen mukaan kuljettajille maksimaalisen mukavuuden ja parhaan mahdollisen käyttökokemuksen.
ID.5 ja ID.5 GTX tulevat markkinoille uudella 3.0-ohjelmistoversiolla, joka sisältää mm. parannuksia latausnopeuksiin ja puheenohjaukseen. Lisäksi Travel Assist -järjestelmä hyödyntää ensimmäistä kertaa parviälyä.
Kaikki ohjelmistopäivitykset ja lisätoiminnot voidaan päivittää langattomasti verkon yli. Näin ajoneuvo pysyy aina ajan tasalla.
Kuva: Volkswagen.
Volkswagenin ensimmäinen täyssähköinen SUV-coupé. Pitkillekin matkoille soveltuva huippuluokan malli perustuu Volkswagenin modulaariseen sähköautojen perusrakenteeseen. Matala painopiste tekee ID.5:stä vakaan matka-auton.
Ilmeikäs muotoilu yhdistettynä erinomaiseen aerodynamiikkaan. Yhtenäiset linjat yhdistyvät vankkaan etupuskuriin, korinväriseksi maalattuun oven alareunaan ja urheilulliseen takaspoileriin. Ilmanvastuskerroin on vain 0,26 (ID.5 GTX 0,27).
Kuva: Volkswagen.
Runsaasti tilaa. Tilaa säästävät ratkaisut merkitsevät avaria tiloja matkustajille: auton kokonaispituus on 4 599 mm (ID.5 GTX 4 582 mm) ja akseliväli 2 766 mm. ID.5:n sisätilat vastaavat luokkaa suuremman perinteisen SUV-mallin kokoa. Dynaamisesta kattolinjasta huolimatta ID.5 on monipuolinen ja muuntuva SUV. Valittavana on useita sisustus-, istuin- ja varustevaihtoehtoja. Takaistuinten selkänojien asennosta riippuen tavaratilan koko on 549–1561 litraa. Saatavilla on myös sähkökäyttöinen takaluukku ja sähköisesti esille taittuva vetokoukku.
Kuva: Volkswagen.
Kolme tehovaihtoehtoa, lippulaivana nelivetoinen ID.5 GTX. Volkswagenin sähköinen SUV-coupé lanseerataan kolmella moottorivaihtoehdolla: ID.5 saa voimansa taka-akselin sähkömoottorista. Nelivetoisessa ID.5 GTX -mallissa on yksi sähkömoottori etuakselilla ja toinen taka-akselilla.
Uusin sovellusalusta ja kolmannen sukupolven ohjelmisto: Volkswagen ottaa ID:5:n myötä seuraavan askeleen siirtymässä ohjelmistolähtöiseksi liikkumisen tarjoajaksi. Kuljettajaa avustavat järjestelmät ja langattomasti tapahtuvat päivitykset tarjoavat kuljettajille maksimaalista mukavuutta ja parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Volkswagen on valmis datapohjaisiin liiketoimintamalleihin. Uusin 3.0-ohjelmistosukupolvi mahdollistaa langattomat päivitykset ja lisätoimintojen ostamisen verkon kautta.
Kuva: Volkswagen.
Avustavat järjestelmät: Travel Assist -järjestelmä hyödyntää parviälyn kautta saatavaa paikkatietoa, jonka ansiosta järjestelmä pystyy helpottamaan ajamista myös tilanteissa, joissa tiemerkinnät ovat huonoja. Muistitoiminnolla varustetulle Park Assist Plus -järjestelmälle kuljettaja pystyy opettamaan automatisoidun pysäköintirutiinin. Massapaikannustietoja ja lukuisia kuljettajaa avustavia järjestelmiä hyödyntämällä Volkswagen aloittaa ID.5:llä seuraavan vaiheen kohti autonomista ajamista.
ID.5 on varustettu viimeisimmällä huippuluokan valoteknologialla sekä ulkona että sisällä. Kun kuljettaja lähestyy autoa avaimen kanssa, ID.5 aloittaa tervetulorutiininsa. Ajovalot ja takavalot heräävät sarjassa ja samanaikaisesti ulkopeilien projektorit heijastavat ID.-perheen merkin maahan. Sekä ajovalot että takavaloryhmä edustavat uusinta led-teknologiaa. Saatavilla on myös IQ.LIGHT-led-matriisiajovalot älykkäästi ohjatuilla kaukovaloilla. 3D-led-takavalot hehkuvat poikkeuksellisen voimakkaina. Matriisiajovalot ja 3D-takavalot ovat vakiovarusteita ID.5 GTX -mallissa. Valaistuksella on tärkeä rooli myös auton sisätiloissa. Katon, kojelaudan, ovien ja jalkatilan tunnelmavalaistuksen väri voidaan konfiguroida käyttäjän mieltymysten mukaisesti.
Kuva: Volkswagen.
Kaksi näyttöä ja ääniohjaus. ID.5:n ohjaamossa on vain muutama tärkeimpiä toimintoja ohjaava kytkin ja painike. Säätimet ja näytöt on keskitetty kahdelle ruudulle. Toinen, pienempi on ohjauspyörän takana ja toinen, suurempi 12-tuumainen (vakiona) keskellä kojelautaa. Kuljettajan edessä olevaa näyttöä voidaan ohjata monitoimiohjauspyörästä. Suurempaa infotainment-näyttöä ohjataan kosketusnäytöstä. Käytössä on myös puheohjaus, jonka avulla voi esimerkiksi säätää lämpötilaa tai syöttää navigointiin kohteen. Puheohjaus aktivoituu ohjauspyörän napista tai äänikomennolla ”Hei ID”.
Lisätyn todellisuuden tuulilasinäyttö – digitaalista huipputeknologiaa. Volkswagen ID.5-mallin huipputeknologinen lisävaruste on lisätyn todellisuuden tuulilasinäyttö. Sen ohjeet sulautuvat todelliseen ympäristöön. Esimerkiksi navigoinnin kääntymisnuolet heijastuvat tuulilasiin ja piirtyvät kuljettajan näkökenttään noin 10 metrin etäisyydelle ajoneuvosta.
Kuva: Volkswagen.
ID.5-malleja voidaan ladata latauslaitteella tai julkisessa vaihtovirtalatauspisteessä 11 kW:n teholla. Tien päällä ID.5-malleja voi ladata pikalatausasemilla jopa 135 kW:n teholla. Uutena toimintona tietyille markkinoille tulee kaksisuuntainen lataus (bi-directional charging). Kun kodin energianhallintajärjestelmä ja yhteensopiva latauslaite on käytössä, ID.5:n akkua voidaan käyttää syöttämään energiaa talon tarpeisiin.
Kestävää sähköistä liikkumista kaikille: ID.5 on ID.-perheen uusin malli, joka seuraa ID.3-mallia ja ID.4-mallia. ID.5:lla Volkswagen nopeuttaa sähköisen liikkumisen kampanjaansa Accelerate-strategian mukaisesti. ID.5:n myötä Volkswagen luo uuden coupé-markkinasegmentin uusille asiakasryhmille.
Kuva: Volkswagen.
Kohti nollapäästöjä: Saksan Zwickaun tehtaan tuotantolinjalta rullaava ID.5 luovutetaan eurooppalaisille asiakkaille hiilineutraalina. Mikäli autoa ladataan kotona tai tien päällä vihreällä sähköllä, sillä voi ajaa käytännössä päästöttömästi. Volkswagen on ensimmäinen autonvalmistaja, joka tukee uusiutuvan energian käytön laajentamista suuressa mittakaavassa. Tavoitteena on tuoda sähköautomarkkinoille yksi uusi malli joka vuosi. Vuoteen 2030 mennessä Volkswagen pyrkii vähentämään hiilidioksidipäästöjä 40 prosenttia ajoneuvoa kohden ja Way to Zero -ohjelman mukaisesti yhtiön on määrä olla ilmastoneutraali viimeistään vuoteen 2050 mennessä.
Torstaina 4.11.2021 yöllä henkilöauto törmäsi Lappeenrannassa Kuutostien ajoradalla liikkuneeseen pyöräilijään. Törmäyksen johdosta pyörällä liikkunut keski-ikäinen mies menehtyi saamiinsa vammoihin.
Henkilöauton kuljettaja kertoi ettei ollut havainnut pyöräilijää riittävän ajoissa ja ehti jarruttaa vain juuri ennen törmäystä.
Ennen onnettomuutta poliisi oli saanut ilmoituksen ajoradalla epävarmasti ajaneesta pyöräilijästä ja oli matkalla tehtävälle saadessaan uuden ilmoituksen onnettomuudesta.
Tapahtumapaikalla oli 100 km/h nopeusrajoitus, valaistulla tieosuudella olosuhteet olivat kuitenkin sateesta johtuen melko hämärät. Poliisilla ei ole syytä epäillä henkilöauton kuljettajaa ylinopeudesta tai päihteiden käytöstä.
Poliisin tiedotteen mukaan polkupyöräilijä ei käyttänyt kypärää.
Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena, koska asiaan liittyy myös kuolemansyyntutkinta poliisi ei tiedota tarkemmin asianosaisista.
Uusi Ford Ranger on Fordin tiedotteen mukaan kaikkien aikojen älykkäin, monipuolisin ja suorituskykyisin Ranger-malli ja tulee myyntiin yli 180 maahan. Uusi Ranger esitellään Suomessa vuonna 2023.
Suunnitteluprosessin aikana Ford selvitti, miten Rangerin omistajat käyttävät autoaan, mikä autossa on hyvää ja mitkä heidän toiveensa ovat uudelle mallille sekä mikä heille on auton omistamisessa ja käytössä tärkeintä.
Selvitystä varten tehtiin yli 5000 haastattelua ja työskenneltiin satojen avolava-auton omistajien kanssa kymmenissä korjaamoissa ympäri. Tämä asiakaslähtöinen lähestymistapa auttoi Fordia suunnittelemaan ja toteuttamaan asiakkaiden toivomia ja arvostamia ratkaisuja seuraavan sukupolven Rangeriin.
Uuden sukupolven Ranger on muuttunut ulkoisesti ja siinä on uusia tuottavuutta, suorituskykyä ja monipuolisuutta lisääviä ominaisuuksia. Lisäksi malli tarjoaa enemmän mukavuutta ja hienostunutta viimeistelyä kuin koskaan aiemmin.
Mini julkistaa uuden Big Love -strategiansa vastatakseen vastuullisuuden, monimuotoisuuden ja sosiaaliseen vastuun, digitalisaation ja innovoinnin sekä brändin kehittämisen haasteisiin.
Mini tuli markkinoille Suezin öljykriisin aikaan kompaktina ja taloudellisena vaihtoehtona neljän ihmisen ja heidän tavaroidensa kuljettamiseen.
Sen jälkeen kuluneiden 20 vuoden aikana Mini on tuonut näitä samoja suunnitteluperiaatteita pienikokoisten autojen premiumluokkaan.
Mini on vastuullisen kuljettajan valinta. Osana BMW:tä sen vastuullisuustavoitteet ylittävät Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet. Mini on valmis EU:n Fit for 55 -ohjelmaan, joka pyrkii vähentämään uusien autojen hiilidioksidipäästöjä 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.
Mini-mallisto sähköistyy täysin 2030-luvun alkupuolella
BMW:n tavoitteena on alentaa ajoneuvokohtaisia hiilidioksidipäästöjä 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoden 2019 tasosta. Tavoitteena on alentaa myös toimittajaverkoston hiilidioksidipäästöjä 20 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.
BMW ja Mini aikovat vähentää jokaisen ajoneuvon tuotannossa syntyvän hiilidioksidin määrää 80 prosentilla myös vuoden 2030 jälkeen.
Tällöin BMW kiristää aiempia tuotannon päästötavoitteitaan edelleen. Jo nyt esimerkiksi Oxfordin tuotantolaitoksen katolla on yksi Ison-Britannian suurimpia aurinkovoimaloita, joka tuottaa kolme megawattia sähköä vuodessa.
Mini esittelee vuonna 2023 Countrymanin hybridiseuraajan, joka on ensimmäinen Saksassa Leipzigin-tehtaalla valmistettava Mini-malli. Kaikkien muiden mallien tuotanto jatkuu Oxfordissa, ja Iso-Britannia on jatkossakin Minin koti. Tuotanto käynnistyy myös Kiinassa vuonna 2023, kun uusi sähköautojen tuotantolaitos valmistuu.
Mini lisää jatkossa kierrätysmateriaalien käyttöä. Se on esitellyt tätä Urbanaut-visiossaan, jossa auton sisätiloissa ei ole ollenkaan nahkaa tai kromia. Esimerkiksi ohjauspyörän pinnassa ja lattialla on korkkipinnoite, ja ajoneuvossa on neulottuja irrotettavia tekstiilisuojia.
Mini luo uusia konsepteja kaupunkimaisten alueiden liikkuvuuteen, kestävämpiä teknologiaratkaisuja sekä digitaalisia palveluja, jotka sujuvoittavat elämää kaupungeissa.
Mini yhdistää ajamisen ilon ja digitaalisen elämäntyylin. Mini haluaa olla edelläkävijä älypuhelimen sovellusten ja ajoneuvon näyttöjen ja hallintalaitteiden yhdistämisessä. Sovellusten käyttämisen autossa pitäisi olla mahdollisimman sulavaa.
Myös ajoneuvon tilasta saa reaaliaikaista tietoa Mini-sovelluksen avulla. Sovellus auttaa myös sopimaan yhteisen ajoneuvon käyttämisestä. Muut käyttäjät voivat pyytää ajoneuvon omistajalta käyttöä tiettyyn aikaan, ja jos omistaja suostuu pyyntöön, auton saa avattua, käynnistettyä ja lukittua suoraan puhelimesta.
Mini kehittää myös uudenlaista tulevaisuuden ajoneuvoa, jonka luovia ratkaisuja se esitteli aiemmin Urbanaut-visiossaan.
Asiakkaat kaipaavat tilaa, mukavuutta ja muunneltavuutta. Urbanaut-visiossa ajoneuvon sisätilat muuntuvat eri ’hetkiin’ eli käyttötapoihin, jotka tekevät autosta paljon muutakin kuin perinteisen kulkuvälineen.
Poliisi ja Tukes ovat huolissaan katuajotapahtumien ja nuorten mopomiittien turvallisuudesta.
Kuluneen vuoden aikana poliisin ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tietoon on tullut joitakin cruising- ja katuajotapahtumia sekä mopomiittejä, joissa on ilmennyt vaarallista käyttäytymistä. Tilaisuuksia on yhdistänyt se, että ne on järjestetty yleiseen liikenteeseen käytetyillä alueilla eli teillä, joissa on noudatettava tieliikennelakia.
Tilaisuuksia on myös leimannut se, että niitä on järjestetty spontaanisti tai muuten ilman selkeää organisointia, jolloin tilaisuuksien turvallisuudesta ja lainmukaisuudesta ei ole huolehdittu.
Tilaisuudet tiellä järjestettävä turvallisesti
Erilaiset katuajotapahtumat ja mopomiitit ovat kokoontumislaissa tarkoitettuja yleisötilaisuuksia, joista on tehtävä ilmoitus tapahtumapaikan poliisilaitokselle. Tämä korostuu tilaisuuksissa, jotka järjestetään tiellä ja joissa joudutaan tekemään erillisiä turvatoimia sekä liikennejärjestelyitä.
Ilmoittamista ja muita muodollisuuksia tärkeämpää on huolehtia siitä, että tilaisuus järjestetään huolehtien osallistujien ja sivullisten turvallisuudesta sekä ennen kaikkea siitä, että tilaisuus on lainmukainen.
– Poliisi ja Tukes ovat omassa toiminnassaan huomanneet, että katuajotapahtumissa ja mopomiiteissä on ollut jopa hengenvaarallisia läheltä piti -tilanteita, jotka olisi voitu estää ennalta tilaisuuden huolellisemmalla suunnittelulla, kertoo poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.
– Pieni ohjausvirhe ja suistuminen aiotulta uralta on aiheuttanut loukkaantumisia virallisten ratojen ja muiden turvallisten paikkojen ulkopuolella. Vaaratilanteisiin on yleensä liittynyt näyttämisen halu ja välinpitämättömyys omasta ja muiden turvallisuudesta. Järjestäjän vastuulla ja tilaisuudesta ilmoittamisella onkin merkitystä nimenomaan turvallisuuden kannalta.
Järjestäjä voi joutua korvaamaan vahinkoja
Spontaanisti, mutta puutteellisesti järjestetystä tilaisuudesta voi joutua vahingonkorvaus- ja jopa rikosvastuuseen. Lievemmillään tilaisuuden järjestäjä voi saada sakkorangaistuksen kokoontumisrikkomuksesta ja tilaisuuden osallistujat sakkoja tai liikennevirhemaksuja tieliikennelain vastaisesta menettelystä.
– Synkimmillään järjestäjän ja osallistujien loppuelämää voi varjostaa vakava loukkaantuminen tai jopa kuolemantapaukset. Miltä tuntuu, jos kaveri jää alle tai joku loukkaantuu tekojen seurauksena?, kysyy ylitarkastaja Kari Koponen Tukesista.
Turvallisen tilaisuuden järjestäminen alkaa ilmoittamisella poliisilaitokselle ja hyvällä suunnittelulla. Tukesin verkkosivuilta löytyy ohjeita ja tietoja, jotka auttavat varmistumaan turvallisuudesta tällaisessa toiminnassa, kuten kiihdytys- ja nopeusajotapahtumien turvallisuus -ohje.
Lokakuun 23. päivä vuonna 1971 jäi autoilun passiivisen turvatekniikan kehityksen historiaan. Tuona päivänä tuolloinen Daimler-Benz AG jätti patenttihakemuksen numero DE 21 52 902 C2, joka koski ”moottoriajoneuvon matkustajien iskusuojavarustetta”.
Se tarkoitti turvatyynyä eli airbagia, jota yhtiön insinöörit olivat kehittäneet vuodesta 1966 ja kaiken kaikkiaan jo vuodesta 1951 lähtien.
Patenttihakemukseen vaadittiin 250 törmäys- ja 2500 kelkkatestiä sekä yksittäisten osien ja komponenttien tuhansia testikertoja. Työtä oli kuitenkin senkin jälkeen edessä, ja valmis turvatyyny esiteltiin ensimmäisen kerran S-sarjan sedanissa vuoden 1980 lopulla.
12 vuotta myöhemmin sekä kuljettajan että etumatkustajan turvatyynyt tulivat vakiovarusteiksi S-sarjassa, SL:ssä sekä 400 E – ja 500 E -malleissa.
Ensiesittelyn jälkeen teknologia kehittyi nopeasti: sivuturvatyyny esiteltiin vuonna 1995, ikkunaturvatyyny 1998, päätä ja kaularankaa suojaava sivuturvatyyny 2001, polviturvatyyny 2009 sekä isompi sivuturvatyyny ja turvavyöhön integroitu vyöturvatyyny 2013.
Patenttihakemus. Kuva: Mercedes-Benz.
Uusimmassa S-sarjassa on ensi kertaa tarjolla lisävarusteena etuturvatyynyt myös takaistuimen uloimmilla paikoilla istuville matkustajille.
Kaksi lasta oli pysähtynyt suojatien eteen Vappulantiellä Lohjan Citymarketin läheisyydessä tiistaina 2.11. noin kello 11.30.
Suojatietä lähestynyt henkilöauto hidasti vauhtia, jolloin lapset lähtivät ylittämään tietä. Samaan aikaan autoilija kuitenkin kiihdytti vauhtiaan, jolloin auton etupuskuri osui toista lapsista jalkaan.
Osuman jälkeen autoilija poistui paikalta Vappulan suuntaan. Auto oli lasten havaintojen mukaan valkoinen, uudehko Toyota-merkkinen henkilöauto, jossa oli mustat vanteet.
Lapsi, johon auto osui, kävi tapahtuman jälkeen terveydenhoitajan tarkastettavana.
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Poliisi pyytää auton kuljettajaa ilmoittautumaan poliisille. Kuljettaja, ja myös havaintoja tilanteesta tai paikalta poistuneesta ajoneuvosta tehneet henkilöt, voivat olla yhteydessä poliisiin sähköpostitse osoitteella vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai puhelimitse numerossa 029 541 3031 (vastaaja).
Renault on ollut Euroopassa edelläkävijä sähköautoissa ja ennen kaikkea sähköpakettiautoissa vuodesta 2011 lähtien. Vuosikymmenen aikana yli 70 000 ammattilaista on valinnut täyssähköisen Kangoon omakseen. Useampi kuin joka viides Euroopassa liikkuvista sähköpakettiautoista on Renault Kangoo.
Renault esittelee täysin uuden Kangoo Van E-Tech Electricin virallisesti Lyonissa järjestettävässä Solutrans-autonäyttelyssä marraskuun 16. päivänä. Renault on yhdistänyt uutuuteensa kaiken sen osaamisen, minkä se on kerännyt sähköautoista yli kymmenen vuoden aikana.
Kuva: Renault.
Autossa on täysin uusi litiumioniakku, jonka käytettävissä oleva energiakapasiteetti on 45 kWh. Virallisen WLTP-normin mukainen toimintamatka on 300 kilometriä. Ajoakku on sijoitettu auton alle niin, ettei se pienennä lainkaan matkustamoa tai kuormatilaa.
Ajotila monipuolisesti säädettävissä
Täysin uuden Kangoo Van E-Tech Electricin sähkömoottori kehittää 90 kilowattia ja 245 newtonmetrin vääntömomentin. Sähköautojen tapaan suurin vääntömomentti on käytettävissä heti liikkeelle lähdettäessä, joten eteneminen on joustavaa ja miellyttävää kaikissa tilanteissa.
Tavallisen ajotilan vaihtoehtona on Eco-tila, jossa suurinta tehoa ja nopeutta rajoitetaan. Se on parhaimmillaan kevyillä kuormilla ja sen avulla toimintamatkan optimointi on vaivatonta.
Kuljettaja voi valita mieleisen kolmesta regeneroivasta jarrutusvoimakkuudesta. Sailing eli rullaus osoitetaan näytössä valolla B1, jolloin jarrutus on hyvin vähäistä. Sen käyttö sopii parhaimmin moottoriteille ja suuriin nopeuksiin.
”Open Sesame by Renault” Kuva: Renault.
Drive eli ajo (B2) sopii monipuolisesti kaikkeen ajoon ja on lähimpänä polttomoottorisella autolla ajamisen tunnetta, kun jalka nostetaan energiapolkimelta.
Brake eli jarru (B3) käyttää paljon regeneroivaa jarrutusta, minkä takia se on parhaimmillaan jyrkkiä mäkiä alas ajettaessa ja ruuhkissa. Tässä tilassa kuljettaja voi ajaa melkein koko ajan yhdellä polkimella.
Perinteiset hydrauliset jarrut on yhdistetty mukautuvaan regeneroivaan jarrujärjestelmään niin, että jarrutusenergia saadaan kerättyä mahdollisimman hyvin talteen valitusta jarrutustilasta riippumatta.
Yhdistettyjen jarrujen etuna on myös se, että auton pyöräjarrut kuluvat paljon tavallista vähemmän. Ajotilan valintaa ja energian kulkua sekä kuljettajaa avustavien järjestelmien toimintaa voi seurata lisävarusteena saatavasta 10-tuumaisesta digitaalimittaristosta.
Kolme erilaista latausta
Kangoo Van E-Tech Electricin on saatavissa kolme erilaista laturia tarpeen mukaan. Vakiona on 11 kW tehoinen kolmivaihevirtaa vastaanottava laturi, joka sopii kaikenlaisiin talouksiin. Sitä käytettäessä ajoakun saa ladattua 15 prosentista 100 prosenttiin 3 tunnissa ja 50 minuutissa 11 kW Wallboxilla ja kuudessa tunnissa 7,4 kilowatin Wallboxilla.
Kuva: Renault.
Lisähintaan saa 22 kW laturin, josta on iloa julkisissa latureissa. Tehokkain vaihtoehto on 80 kW:n tehoinen pikalaturi, jota käytettäessä ajoakkuun saa puolessa tunnissa riittävästi virtaa 170 kilometrin ajoon. Kahden lisävarusteena saatavan tehokkaamman laturin kanssa ajoakku on nestejäähdytetty.
Kylmäkin on huomioitu
Renault on halunnut varmistaa, että toimintamatka pysyy mahdollisimman vakiona kaikissa olosuhteissa. Sen takia Kangoo Van E-Tech Electricin ilmastointilaitteen yhteydessä on lämpöpumppu.
Se toimii parhaimmillaan lämpötilan ollessa 15 pakkas- ja lämpöasteen välillä eli Suomessa suurimman osan vuotta. Suomeen sopivia muita saatavilla olevia varusteita uuteen sähkö-Kangoohon ovat mm. lämmitettävä tuulilasi, etuistuimet ja ohjauspyörä.
Kaikki uuden Kangoo Vanin ominaisuudet
Voimalinjaa lukuun ottamatta Kangoo Van E-Tech Electricissä on samat hyvät puolet kuin uusissa polttomoottorisissa Kangoo Vaneissa.
Niihin kuuluu ”Open Sesame by Renault” eli mahdollisuus avata sivulla 1,45 metrin levyinen aukko auton kylkeen lastaamista ja purkamista varten. Myös uusi Easy Inside Rack eli tavaratilan kattoon sijoitettu teline pitkille tavaroille on saatavissa täyssähköiseen versioon.
Kuva: Renault.
Ohjaamoon on saatavana Renault Easy Link -multimediajärjestelmä, johon kuuluu 8-tuumainen kosketusnäyttö. Kuljettajaa avustavia lisä- tai vakiovarusteena saatavia järjestelmiä uudessa Kangoossa ovat mm. digitaalinen taustapeili, edistyksellinen hätäjarrutusavustin, mukautuva vakionopeudensäädin, perävaunun ajonvakautus ja sähköinen käsijarru.
Renaultin sovelluksen tai Easy Linkin avulla Kangoo Van E-Tech Electricin monia toimintoja voi ohjelmoida tai käyttää etänä. Sellaisia ovat muun muassa latauksen ajastaminen, ajoakun lataustilan tarkastaminen, matkustamon jäähdyttäminen tai lämmittäminen, latauspaikkojen etsiminen määränpäässä tai jäljellä olevan akkukapasiteetin mukaisen ajomatkan visualisointi kartalla.
Monikäyttöisyyttä lisää kolmen istuimen ohjaamoversion keskimmäisen istuimen eteen taitettava selkänoja, minkä jälkeen käytössä on liikkuva toimisto. Ohjaamossa on lisäksi paljon säilytyslokeroita, joihin mahtuu tavaraa yhteensä lähes 60 litraa.
Tavaratila on bensiinimoottorisen tapaan vakiopituisessa mallissa 3,3 – 3,9 kuutiometriä kokoonpanosta riippuen ja myöhemmin myyntiin tulevassa Maxi-mallissa lähes kuutiometrin suurempi. Kantavuus on korin pituuden mukaan 600 tai 800 kiloa ja perävaunumassa 1 500 kiloa.
Renault Kangoo on valmistettu vuodesta 2011 lähtien yhtiön Maubeugessa sijaitsevassa tehtaassa, mistä niitä on viety kaikkialle maailmaan.
Uutta Kangoota ja sen Mercedes-Benzille sekä Nissanille valmistettavia sisarmalleja tehdään entistä laadukkaammin tehtaassa, johon Renault on investoinut 450 miljoonaa euroa.
Tuohon summaan kuuluu mm. täysin uuden ajoakkujen valmistuspaikan rakentaminen. Myös sähkömoottorit ja laturit tehdään Ranskassa, Renaultin Cleonin tehtaalla Normandiassa.
Täysin uuden Kangoo Van E-Tech Electricin myynti alkaa Euroopassa keväällä 2022.
Inkoon Rannikkotiellä (tie 51) sattui eilen iltapäivällä kello 17 liikenneonnettomuus, jossa menehtyi yksi ihminen ja loukkaantui kaksi. Tapahtumapaikka sijaitsi tien 186 risteyksestä noin 1,5 kilometriä Karjaan suuntaan.
Tilanne sai alkunsa, kun henkilöautoa kuljettanut mies lähti ohittamaan edellään ajanutta kevyttä ajoneuvoyhdistelmää. Ohituksen aikana hän törmäsi vastaantulevan henkilöauton keulaan.
Ohittamaan lähteneen auton kuljettaja menehtyi, ja vastaan tulleen auton kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat.
Loukkaantuneiden tilasta ei tällä hetkellä ole tietoa. Heidät kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan.
Tapahtuneen johdosta myös kevyt ajoneuvoyhdistelmä suistui tieltä, mutta yhdistelmän kuljettaja ei loukkaantunut.
Asiaa tutkitaan Länsi-Uudenmaan poliisin vaativassa liikennerikostutkinnassa. Myös tutkijalautakunta selvittää asiaa.
Tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kontola kertoo, että tutkinta on alkuvaiheessa, ja se etenee niin teknisen kuin taktisen tutkinnan kautta.
Päihteiden osuus asiassa selviää myöhemmin oikeuslääketieteellisten tutkimusten jälkeen. Alustavasti asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kahtena vammantuottamuksena.
Tilanteeseen vaikuttaneet seikat, kuten esimerkiksi ajonopeudet pyritään selvittämään esitutkinnan aikana. Tiellä on 80 km/h nopeusrajoitus.