Koti Blogi Sivu 1153

Kolaritestissä järkyttävä pohjanoteeraus: Yhdelle autolle nolla tähteä ja toiselle yksi

Renault Zoe jäi ilman tähtiä. Kuva: Euro NCAP

Euro NCAP -kolaritestien tämän vuoden viimeisimmät testit on julkaistu.

Testissä oli mukana kaikkiaan 11 autoa. Tulos oli seitsemän auton osalta erittäin hyvä, ja ne saivat kaikki maksimituloksen, viisi tähteä.

Kahdelle autolle tuli neljä tähteä, eli tulos oli niidenkin osalta hyväksyttävä.

Viiden tähden autoja ovat BMW iX, Genesis G70, Genesis GV70, Mercedes-Benz EQS, Nissan Qashqai, Škoda Fabia ja Volkswagen Caddy.

Neljä tähteä saivat Fiat 500e ja MG Marvel R.

Kaksi autoa kuitenkin yllätti todella huonoilla tuloksilla.

Renault Zoe ei saanut yhtään tähteä ja Renault-konsernin Dacia Spring yhden tähden. Testaajien mukaan tulos oli odotettuakin huonompi.

Renault Zoe on julkistettu jo vuonna 2013 ja vuonna 2020 tuli viimeisin versio. Päivityksessä kehitettiin muun muassa sähköistystä, mutta turvavarusteita ei parannettu. Kaiken lisäksi istuimen sivutörmäyksessä suojaava turvatyyny vaihdettiin pienempitehoiseen.

Uusi Zoe tarjoaa kaiken kaikkiaan huonoa kolariturvallisuutta ja siltä puuttuu kolareita estävää teknologiaa.

Dacia Spring sai yhden tähden. Kuva; Euro NCAP.

Samaan konserniin kuuluva Dacia Spring sai sentään yhden tähden. Auto perustuu Kiinassa markkinoilla olevaan Renault City K-ZE -malliin.

Myös Dacia Springin kolariturvallisuus oli suuria puutteita.

Katso tarkemmat tulokset tästä.

Viisi tähteä

  • BMW iX
  • Genesis G70
  • Genesis GV70
  • Mercedes-Benz EQS
  • Nissan Qashqai
  • Škoda Fabia
  • VW Caddy

Neljä tähteä

  • Fiat 500e
  • MG Marvel R

Yksi tähti

  • Dacia Spring

Nolla tähteä

  • Renault Zoe

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volkswagen tuo ensi vuonna uuden Amarok-mallin

Havainnekuva. Kuva: Volkswagen.

Uusi Volkswagen Amarok esitellään ensi vuonna.

Uuden Amarokin kehitystyössä on ollut mukana niin tiimit Euroopasta kuin Australiastakin, ja tulevaisuudessa nämä premium-pick-up-mallit valmistetaan Etelä-Afrikassa.

Uusi Amarok saa ensiesittelynsä vuonna 2022 ja saapuu osalle markkinoita jo myyntiinkin samana vuonna – Suomeen uusi Amarok saapuu vuonna 2023.

Täysin uusi auto Volkswagenin DNA:lla

Näyttää hyvältä, ja on erittäin monitoiminen: uusi Amarok on saanut täysin uuden sisustuksen ja ulkonäön, mutta sen sisältä löytyy myös entistä enemmän järjestelmiä ja varusteita, joita voi hyödyntää niin jokapäiväisessä ajossa kuin työssäkin.

Havainnekuva. Kuva: Volkswagen.

Kolmannen sukupolven Amarokissa on entistä enemmän kuljettajaa avustavia järjestelmiä ja liitettävyyspalveluita.

Volkswagen Amarok on ollut sarjatuotannossa vuodesta 2010 lähtien. Premium-pick-upin aikaisempi kotipaikka oli Hannover ja sen valmistus jatkuu edelleen Pachecossa Argentiinassa.

Uusimman sukupolven Amarokia tullaan valmistamaan Etelä-Afrikassa, Silvertonissa.
Volkswagen Amarokia on vuosikymmenen aikana myyty maailmanlaajuisesti yli 800 000 kappaletta. Euroopassa uusi Amarok tulee myyntiin vuoden 2022 loppupuolella ja Suomessa vuoden 2023 alkupuolella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Polestarilta ladattava, suorituskykyä parantava Performance-ohjelmistopäivitys

Kuva: Polestar.

Polestar on julkaissut suorituskykyä parantavan Performance-ohjelmistopäivityksen, joka on saatavissa Polestar 2 Long range Dual motor -malleihin Euroopan markkinoilla.

Polestar hyödyntää suorituskykyä parantavaa osaamistaan nyt ensimmäistä kertaa omassa sähköautossaan. Marraskuun lopulla julkistettua päivitystä on jo ensimmäisen viikon aikana ladattu yli 400 kertaa.

Kilparadat ja suorituskyvyn parantaminen ovat yhä tiukasti moottoriurheilussa 1990-luvun lopulla alkunsa saaneen Polestarin geeneissä, Ne ovat vahvasti läsnä myös Polestarin nykyaikaisten, suorituskykyisten sähköautojen DNA:ssa.

Aiemmin tänä vuonna Goodwoodin Festival of Speed -tapahtumassa esitelty Polestar 2 -erikoismalli sai 50 kW lisää tehoa ja 20 Nm vääntöä jo entuudestaan suorituskykyiseen kaksimoottoriseen voimansiirtoon. Päivityksen jälkeen tehoa on 350 kW (476 hv) ja vääntöä 680 Nm.

Kiihtyvyys nollasta sataan on laskenut 4,4 sekuntiin.

Lisäteho ja -vääntö ovat saatavilla 70 – 130 km/h nopeuksissa, minkä ansiosta keskialueella ohituskiihtyvyys on entistä rivakampaa. Kiihdytys 80 km/h nopeudesta 120 km/h nopeuteen vie vain 2,2 sekuntia, joka on puoli sekuntia aiempaa nopeammin.

Soveltuvan mallin omistajat voivat ostaa päivityksen Polestar Extras -verkkokaupasta ohjelmistopäivityksenä, joka ladataan autoon etäyhteydellä OTA-päivityksenä (Over-the-Air).

Polestarin Performance-ohjelmistopäivitys on alkuvaiheessa saatavissa Euroopassa seuraavissa maissa: UK, Alankomaat, Norja, Ruotsi, Sveitsi, Suomi, Tanska, Saksa ja Itävalta.

Hinta on noin 1000 euroa, mutta vaihtelee hiukan markkinoittain.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Piikarbidisirujen avulla pidemmälle sähköautolla

Kuva: Bosch.

Piikarbidisirujen avulla voidaan pidentää sähköautojen ajokantamaa. Bosch on kehittänyt piikarbidisiruille oman valmistusprosessin ja käynnistänyt niiden massatuotannon. Sirujen globaali kysyntä on jatkuvassa nousussa: markkinan arvioidaan olevan noin 2,5 miljardin dollarin arvoinen vuoteen 2025 mennessä.

Bosch ilmoitti kaksi vuotta sitten ryhtyvänsä kehittämään ja valmistamaan piikarbidisiruja.

Piikarbidi-puolijohteiden markkinoiden odotetaan kasvavan noin 30 prosentin vuosivauhdilla noin 2,5 miljardin dollarin arvoiseksi vuoteen 2025 mennessä. Sähköisen liikenteen osuudeksi arvioidaan tästä valtaosa, noin 1,5 miljardia dollaria.

Ylivoimaisia fysikaalisia ominaisuuksia

Piikarbidisirujen vaikuttavan suorituskyvyn salaisuus on pieni hiiliatomi. Kun sellainen lisätään äärimmäisen puhtaan piin kristallimaiseen rakenteeseen, materiaali saa hyvin erityisiä fysikaalisia ominaisuuksia. Niiden lämpöhäviöt ovat esimerkiksi puolta pienemmät kuin puhtaasta piistä tehdyillä siruilla.

– Koska piikarbidisirut säteilevät huomattavasti vähemmän lämpöä, sähköautojen tehoelektroniikka tarvitsee huomattavasti vähemmän jäähdytystä, joka on kallista. Painon vähentämisen lisäksi jäähdytystarpeen vähentäminen on toinen tehokas tapa vähentää sähköajoneuvojen kustannuksia, Robert Bosch GmbH:n hallituksen jäsen Harald Kroeger selittää.

Sähköautojen tehoelektroniikassa piikarbidisirut varmistavat myös, että kuljettajat voivat ajaa aiempaa pidemmälle yhdellä akun latauksella. Ajokantama on noin kuusi prosenttia pidempi kuin puhtaasta piistä tehdyillä siruilla.

Sirut ovat tärkeitä myös 800 voltin järjestelmille. Niiden ansiosta latausajat lyhenevät ja ja suorituskyky paranee.

Innovatiivinen oma valmistusprosessi

Bosch on kehittänyt näiden hyvin erityislaatuisten puolijohteiden valmistukseen oman tuotantoprosessin. Bosch on valmistanut siruja jo vuoden 2021 alusta lähtien, ensi alkuun näytekappaleita asiakkaille nähtäväksi ja arvioitavaksi.

Tulevaisuudessa Bosch aikoo laajentaa piikarbidi-puolijohteiden tuotantokapasiteettiaan jopa satojen tuhansien kappalemääriin.

Bosch on jo aloittanut puhdastilojensa laajentamisen Reutlingenin tehtaalla Saksassa. Samanaikaisesti kehitetään jo toisen sukupolven aiempaa tehokkaampia piikarbidisiruja. Näiden arvioidaan olevan valmiita massatuotantoon jo vuonna 2022.

Bosch on ainoa autoteollisuuden komponenttitoimittaja, joka valmistaa itse piikarbidisirunsa. Yrityksen puolijohteiden tuotantotapa vahvistaa mikroelektroniikan ekosysteemiä Euroopassa ja vie Eurooppaa askeleen lähemmäksi omavaraisuutta tällä digitalisoitumisen avainalueella.

200 millimetrin kiekoista mittakaavaetua

Tulevaisuudessa Bosch aikoo valmistaa puolijohteita 200 millimetrin kiekoille.
Verrattuna nykyisiin 150 millimetrin kiekkoihin ne tarjoavat huomattavia mittakaavaetuja, koska yksittäisen kiekon valmistus kestää kuukausia ja prosessi sisältää satoja vaiheita lukemattomissa eri koneissa.

-Kun voimme valmistaa suurempia kiekkoja, voimme valmistaa merkittävästi enemmän siruja yhdellä tuotantokierroksella ja toimittaa niitä vastaavasti useammille asiakkaille, Kroeger kuvailee.

Tulevaisuudessa Bosch toimittaa piikarbidi-puoljohteista tehtyä tehoelektroniikkaa asiakkailleen niin yksittäisinä siruina, tehoelektroniikkaan valmiiksi asennettuna tai vaikka voimansiirron e-axle-kokonaisratkaisuina.

Tällainen sähkömoottorin, vaihdelaatikon ja tehoelektroniikan yhdistelmä saavuttaa 96 prosentin hyötysuhteen kokonaisjärjestelmän optimaalisen tehokkuuden ansiosta. Tämä jättää voimansiirrolle lisää energiaa, mikä myös pidentää ajokantamaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Audi e-tron 55 quattro saa lisää toimintamatkaa ohjelmistopäivityksen avulla

Kuva: Audi.

Audi e-tronin omistajat mallivuosista 2019/2020 eteenpäin voivat nyt nauttia pidentyneestä toimintamatkasta – uusi saatavilla oleva ohjelmistopäivitys pidentää autojen toimintamatkaa 20 kilometriä.

Uusi ohjelmistopäivitys on nyt saatavilla ja se voidaan päivittää autoihin kaikissa Suomen Audi-merkkihuolloissa.

Samaan aikaan kun Audi e-tron Sportback sai ensiesittelynsä Audi toi markkinoille ensimmäisen teknologiapäivityksen, jolla ensimmäisen täyssähköisen mallisarjan autot saivat pidemmän toimintamatkan vuoden 2019 lopulla.

Sen tuloksena nykyisen mallivuoden Audi e-tron 55 quattro -mallien toimintamatka on yhdellä latauksella jopa 433 kilometriä (WLTP). Akuston ja sähkömoottorin modifioinnin lisäksi ohjelmistopäivityksellä oli suuri merkitys toimintamatkan lisääntymisessä.

Nyt saataville tullut ohjelmistopäivitys parantaa myös jo olemassa olevien autojen tehokkuutta. Muiden parannusten lisäksi ohjelmistopäivitys kasvattaa mm. korkeajänniteakun käytettävissä olevaa kapasiteettia.

Tämän seurauksen Audi e-tron 55 quattro -mallien 95 kWh:n akussa on nyt enemmän käytettävissä olevaa nettokapasiteettia – 86 kWh:n kapasiteetti on suoraan käytettävissä kasvaneeseen toimintamatkaan.

Uusi ohjelmistopäivitys on saatavilla kaikkiin Audi e-tron 55 quattro -malleihin, jotka on valmistettu välillä syyskuun puoliväli 2018 (mallivuosi 2019) ja marraskuu 2019 (mallivuosi 2020), ja se on asennettavissa veloituksetta kaikissa Suomen Audi-merkkihuolloissa.

Tehokas moottorinhallinta, parantunut lämmönhallinta

Akkukapasiteetin lisäyksen lisäksi uusi ohjelmistopäivitys optimoi edessä sijaitsevan sähkömoottorin toimintaa. Normaalissa ajotilassa taka-akselilla sijaitseva sähkömoottori on vastuussa työntövoimasta.

Parannetun tehokkuuden aikaansaamiseksi etuakselilla sijaitseva moottori on melkein täysin poiskytketty ja poissa käytöstä – ja vain silloin kun tarvitaan lisävoimaa molemmat sähkömoottorit ovat käytössä.

Tämä toimintaperiaate tekee mahdolliseksi myös asynkronisen sähkömoottorikonseptin etujen yhä tehokkaamman hyödyntämisen kuten virrattoman toiminnan ilman sähköistä jarruhäviötä.

Tämän lisäksi ohjelmistopäivitys parantaa myös jäähdytystä. Erittäin joustava lämmönohjausjärjestelmä, joka sisältää neljä erillistä virtapiiriä, säätelee korkeajänniteakun komponenttien lämpötilaa yhä tehokkaammin.

Ohjausjärjestelmän modifiointi teki mahdolliseksi vähentää jäähdytyspiirien virtausvolyymeja ja siten vähentää energiankulutusta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kaksi henkilöä löytyi hukkuneena uponneesta maastoajoneuvosta Hattulan Lehijärvellä

Poliisi9
Kuva: CvB.

Hämeen poliisille ilmoitettiin maanantaina 6.12. kahdesta kadonneesta miehestä. He olivat lähteneet ajelemaan lauantaina 4.12. maastoajoneuvolla, mutta eivät olleet palanneet takaisin.

Etsintöjä tehtiin Hattulan Lehijärvellä, jossa poliisit havaitsivat maastoajoneuvoon sopivat jäljet.

Jäljet päättyivät railon jälkeiseen sulaan kohtaan, jonka pintaan oli kuitenkin muodostunut jo uutta jäätä. Paikalle tilattiin pelastuslaitoksen sukeltajat.

Sukeltajat löysivät järven pohjasta maastoajoneuvon, jonka sisällä oli kaksi mieshenkilöä.

Poliisi muistuttaa, että pakkasista huolimatta jäällä saattaa paikoin olla heikkoja kohtia. Jäälle meneminen tuleekin harkita tarkoin ja mukana tulisi olla tarvittavat varusteet, kuten jäänaskalit.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Volvolta yksimoottorinen versio C40-mallista

Kuva: Volvo Cars.

Volvo tarjoaa lisää vaihtoehtoja täyssähköautoa harkitseville esittelemällä uuden version uusimmasta Volvo C40 -täyssähköautostaan.

Etuvetoinen, yhdellä sähkömoottorilla varustettu Volvo C40 Recharge laajentaa Volvon sähkömallien tarjontaa ja tukee yhtiön muutosta yksinomaan sähköautojen valmistajaksi vuoteen 2030 mennessä. Volvo esittelee tulevina vuosina useita täyssähköautoja.

Uusi yksimoottorinen C40 Recharge on malliston neljäs täyssähköinen versio, kaksimoottoristen XC40 ja C40 Recharge Twin -mallien ja yksimoottorisen XC40 Rechargen ohella.

Uutuus kehittää 231 hevosvoimaa tehoa 70 kWh:n akusta. Akun voi ladata 10:stä 80 prosenttiin noin 30 minuutissa pikalatausjärjestelmällä (150 kW).

Molemmat Volvon täyssähkömallit, C40 Recharge ja XC40 Recharge, perustuvat alustaltaan XC40-mallin, joka ensimmäisenä Volvona voitti Vuoden auto Euroopassa -palkinnon vuonna 2018.

C40 Recharge tarjoaa SUV-mallin edut, mutta sen muotoilu on matalampi ja sulavampi.
Sisätiloissa C40 Recharge tarjoaa asiakkaille korkean istuma-asennon, ja saatavilla on mallille yksilöllisiä väri- ja sisustavaihtoehtoja. Malli on myös ensimmäinen Volvo, jossa ei ole käytetty lainkaan nahkaa.

Uusi tieto- ja viihdejärjestelmä

XC40:n tavoin uusi C40 Recharge tarjoaa asiakkaille uuden tieto- ja viihdejärjestelmän, joka perustuu Android-käyttöjärjestelmään.

Intuitiivinen järjestelmä tarjoaa asiakkaille monipuolisia muokkausmahdollisuuksia ja uusia Googlen palveluita, kuten Google Assistant, Google Maps ja Google Play.

Auto vastaanottaa suuremmat ohjelmisto- ja käyttöjärjestelmäpäivitykset langattomasti, mikä nostaa Volvon yhdistettyjen palvelujen eturintamaan. C40 Recharge kehittyy ja paranee ajan kuluessa sen sijaan, että se olisi kehityskaarensa huipulla heti tehtaalta lähtiessään.

Huolenpitopaketti

Molemmat täyssähköiset mallit sisältävät huolenpitopaketin ja ympärivuotiset Recharge-renkaat. Huolenpitopaketti sisältää huollon, takuun ja tiepalvelun sekä asiakkaan niin halutessa myös edullisen vakuutuksen ja kotilatauslaitteiston.

Tämä kokonaisuus tekee sähköauton hankinnasta houkuttelevampaa ja helpompaa riippumatta siitä, valitsevatko asiakkaat leasing- vai käteismaksuvaihtoehdon.

Recharge-renkaat ovat vakiona Pohjois- ja Keski-Euroopan markkinoilla. Recharge-rengassarja pystyy käsittelemään turvallisesti useampia sää- ja tieolosuhteita kuin kesä- tai talvirenkaat.

Recharge-renkaat voivat poistaa asiakkaan ajotarpeesta ja -olosuhteista riippuen myös jokavuotisen renkaanvaihtotarpeen ja vähentää hiilidioksidipäästöjä talvirenkaisiin verrattuna. Perinteiset talvirenkaat ovat valittavissa lisävarusteena.

Kolme varustetasoa

Uusi etuvetoinen C40 Recharge on tilattavissa ja sen hinta alkaen on 48 000 euroa (ilman hankintatukea ja toimituskuluja). Uutuus on saatavilla kolmella eri varustetasolla, Core, Plus ja Ultimate, joista kahden ensimmäisen hinnat jäävät alle valtion sähköautojen hankintatuen 50 000 euron hintarajan. Malli on saatavilla myös nelivetoisena Recharge Twin -versiona.

Nykyisen hankintatuen kriteerit täyttyvät, kun auton tilauspäivä on ennen joulukuun 2021 loppua ja toimitus ennen vuoden 2022 loppua. Uusi hankintatukilaki astuu voimaan 1.1.2022 ja sen etenemisestä tiedotetaan myöhemmin.

Uuden yksimoottorisen C40 Rechargen tuotanto käynnistyy keväällä 2022 ja ensimmäiset autot saapuvat Suomeen loppukesästä. Autoa valmistetaan Volvon tehtailla Belgian Gentissä.

Mallin hinnasto.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Opel Manta herätetään uudelleen henkiin — tulossa täyssähköversio!

Kuva: CvB.

Opel aikoo tuoda markkinoille sähkökäyttöisen version uudesta Opel Mantasta. Markkinointimielessä Opel on tehnyt nyt jo yhden sähkökäyttöisen esiversion Mantan perinteiseen koriin. Auto käväisi viime viikolla Helsingissä.

Opel Mantan uudelleen synnyttäminen alkoi Opelin tiedotteen mukaan intohimosta ja kunnioituksesta auton ikoniseen rooliin Opelin brändihistoriassa.

Kuva: CvB.

Nopeasti käynnistyneessä innovaatioprojektissa kehitystiimi päätti säilyttää Mantan alkuperäisen kiehtovuuden samalla, kun auton tekniikka päivitettiin tämän päivän vaatimuksiin.

RestoModin nimeksi päätettiin antaa Manta GSe ElektroMOD, jossa MOD tarkoittaa MODifikaatiomuutoksia auton tekniikkaan ja MODernia sekä kestävää elämäntapaa.

Manta A inspiraationa Opel Vizorille

Manta GSe:n keulalla on Pixel-Vizor, jossa on uusinta led-tekniikkaa, jolloin auto voi kommunikoida ympäristönsä kanssa. Led-näytön koko pinnalla voi juosta mm. ”olen nollapäästöinen”. Led-tekniikkaa käytetään myös integroiduissa ajovaloissa ja silmiinpistävän kolmiulotteisissa takavaloissa.

Kuva: CvB.

Mantan ElektroMOD-muunnoksen jälkeen auto painaa noin 1137 kiloa – 175 kg enemmän kuin alkuperäinen, mutta silti paljon vähemmän kuin monet nykyaikaiset perinteisellä polttomoottorilla varustetut autot.

Opel Manta ElektroMOD GSe:n litiumakun kapasiteetti on 31 kWh, jolloin auton keskimääräinen toimintasäde on noin 200 kilometriä ja kevytjalkaisella kuljettajalla jopa enemmän.

Kuva: CvB.

Kuten täyssähköiset Opel Corsa-e ja Opel Mokka-e, myös Manta GSe ottaa talteen jarrutusenergiaa ja palauttaa sillä akkua. Säännöllinen lataus tapahtuu 9,0 kW:n sisäisen laturin kautta. Täyssähköisen Mantan akun lataaminen täyteen kestää vajaat neljä tuntia.

Urheiluautossa perinteinen vaihteisto

Sisätiloissa kuljettaja katsoo leveää Opel Pure Panelia, jonka kahdesta kuljettajalle suunnatusta 12- ja 10-tuumaisista diginäytöistä näkee mm. auton lataustilan.

Opel on säilyttänyt ElektroMODissa alkuperäisen nelivaihteisen käsivalintaisen vaihteiston. Eikä pelkästään keräämään katseita, vaan kuljettaja voi käyttää vaihteistoa täysin normaalisti.

Kuva: CvB.

Vaihtoehtona on myös ajaa autolla kuin automaatilla, kun kuljettaja kytkee päälle nelosvaihteen. Moottorivoima välittyy aina vain takapyörille, joten Manta on pysynyt klassisena urheiluautona. Vilkkaasti kiihtyvän Mantan suurin nopeus on elektronisesti rajoitettu 150 kilometriin tunnissa.

Opel GSe on tehokkain Manta A, minkä Opel on koskaan valmistanut tehtaalla. Vuosina 1974 ja 1975 valmistuneessa Manta GT:ssä oli 105 hevosvoimaa, kun taas vuoden 2021 Manta GSe tarjoaa 147 hevosvoimaa ja 255 Nm:n väännön.

Kuva: Opel.

Auton värinä on huomiota herättävä keltainen ja ajan hengen mukaisesti musta konepelti. Vanteina on Ronalin erityisesti Mantaan suunnitellut 17-tuumaiset kevytmetallivanteet, joissa on 195/40 R17 renkaat edessä ja 205/40 R17 takana.

Räätälöidyt kuljettajan istuimet

Ilman päätukia olleita alkuperäisiä Manta A -istuimia ei ole voitu hyödyntää uudistuneessa Mantassa.

Manta GSe ElektroMOD sai uudet Recaro-istuimet, samanlaiset kuin oli urheilullisessa Opel Adam S:ssä.

Vaihto ei kuitenkaan ollut yksinkertainen. Monet uudet komponentit piti räätälöidä Opel Concept Workshopissa, jotta istuimet saatiin mahtumaan uudistuneeseen Mantaan.

Kuva: Opel.

Seitsemänkymmentäluvun tyyli on saatu säilytettyä ohjaamossa mm. kolmipyöräisen ohjauspyörän avulla. Ohjaamon ja ovipaneelien pinnat ovat nyt mattaharmaita, mitkä sopivat yhteen uusklassikon keltaisten ja mustien elementtien kanssa.

Matkustamon katto on vuorattu Alcantaralla.

Opel valmistautuu tuomaan klassikon myös täysin uudistuneena tuotantoon vielä tämän vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Vaikka myyntiin tuleva auto tulee olemaan varmasti hyvin erilainen, on Manta tarkoitus herättää uudelleen henkiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

 

Poliisia karkuun ajanut anastettu auto aiheutti useita vaaratilanteita

Kuva: CvB.

Anastetuksi ilmoitettu henkilöauto ajoi poliisin partiota karkuun sunnuntaina 5.12. Vantaan Tikkurilassa.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun kyseinen auto havaittiin liikenteessä Talvikkitiellä noin klo 22.30. Partio kääntyi ympäri pysäyttääkseen auton, jolloin kuljettaja lähti kiihdyttämään karkuun.

Pakenevan auton kuljettaja aiheutti pakomatkansa aikana useita vaaratilanteita ajamalla muun muassa kaksi kertaa päin punaisia ja pakenemalla Tapulikaupungintietä Puistolan juna-aseman ohi lähes satasen nopeudella.

– Tehtävälle liittyi useita muitakin poliisin partioita ja pakomatka päättyi lopulta umpikujaan Hatuntekijänkujan piha-alueen perälle, jolloin autosta lähti pakenemaan neljä henkilöä. Kaksi heistä otettiin kiinni heti paikan päältä ja kaksi heti perään lähistöltä, toinen heistä poliisikoiran avustuksella. Kaikki neljä päätyivät kiinniotettuna Vantaan poliisivankilaan, kertoo rikoskomisario Rauno Jämsä.

– Tapausta tukitaan meillä Itä-Uudenmaan poliisissa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, väärän henkilötiedon antamisena sekä virkamiehen vastustamisena, Jämsä jatkaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Veho Mercedes-Benz-kuorma-autojen maahantuojaksi myös Ruotsissa!

Kuva: Daimler.

Veho on sopinut Ruotsin Mercedes-Benzin kuorma-autojen maahantuontiliiketoiminnan hankinnasta. Liiketoiminnan myy Mercedes-Benz Sverige AB, joka kuuluu Daimler AG ‑konserniin.

Kauppa kiihdyttää Vehon kasvua Ruotsissa ja on siten linjassa yhtiön pitkän tähtäimen kasvustrategian kanssa. Samalla Vehon tiivis ja pitkä kumppanuus Mercedes-Benzin ja Daimler Truckin kanssa syvenee entisestään.

Veho maahantuo ja jälleenmyy Mercedes-Benz-henkilöautoja, -pakettiautoja, -kuorma-autoja ja -hyötyajoneuvoja Suomessa, Virossa, Liettuassa ja joulukuun alusta lähtien myös Latviassa sekä toimii merkin jälleenmyyjänä Ruotsissa.

Yhtiöllä on myös kattavat huollon sekä kestävän liikkumisen ja digitaalisten ratkaisujen palvelut kuluttajille, yritysasiakkaille ja logistiikka-alalle.

Vuonna 2020 Vehon liikevaihto oli 1,1 miljardia euroa ja yhtiö työllisti 2200 henkilöä.

Veho perustettiin Suomessa vuonna 1939 Mercedes-Benzin yhteistyökumppaniksi, ja se on ollut perustamisestaan asti saman perheen omistuksessa.

Mercedes-Benz-kuorma-autojen Ruotsin maahantuontiliiketoimintaa johdetaan Malmöstä käsin.

Liiketoiminnan suunnitellaan siirtyvän Veholle vuoden 2022 toisen kvartaalin aikana. Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //