Koti Blogi Sivu 1145

Auto- ja liikennetoimittajat ry täytti 50 vuotta

Klaus Bremer, Kai Lauri Bremer, Matti Korjula, Matti Järvi ja Jukka Miettinen ovat 50-vuotiaan Auto- ja liikennetoimittajat ry:n uudet kunniajäsenet. Kuva: Jari Kohonen.

Auto- ja liikennetoimittajat ry (AuLi) täytti tänä vuonna 50 vuotta.

Auto- ja liikennetoimittajat AuLi ry:n historia sai alkunsa 16. helmikuuta 1971 Moottoritoimittajat ry:n Helsingissä ravintola Sillankorvassa järjestämässä kokouksessa.

Tuon yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Mauri Salo ilmoitti kesken kokouksen, että yhdistyksen johtokunta ei nauti jäsenistön luottamusta.

Moottoritoimittajat ry:ssä oli jäseninä sekä alan toimittajia ja tiedottajia. Salon ja hänen kanssaan yhdistyksestä eronneiden jäsenien mielestä toimittajat tarvitsivat oman, itsenäisen yhdistyksen.

Siitä alkoi Auto- ja liikennetoimittajien taival, jonka kuluessa se on kasvanut yli sadan jäsenen vahvuiseksi yhdistykseksi, jonka jäsenistöön kuuluvat lähes kaikki Suomessa autoista ja tieliikenteestä uutisoivat toimittajat.

Moottoritoimittajat ry toimii edelleen nimellä Moottoritoimittajat ja tiedottajat (MOTT).

Vuosikymmenten aikana AuLi on ottanut vahvasti kantaa muun muassa liikenteen ja autokannan kehitykseen sekä turvallisuuteen. Autoalan mainontaa arvioitiin pitkään jakamalla vuosittain risuja ja ruusuja. Autojen polttoaineenkulutusta tutkittiin ja taloudelliseen ajotapaan kannustettiin järjestämällä taloudellisuusajokilpailuja.

Vuoden Auto Suomessa -valinta

Jäsenkuntaa on koulutettu monipuolisesti. Yhtenä tärkeänä osana ovat vuodesta 1992 lähtien järjestetyt keväiset koeajopäivät, joissa jäsenet ovat voineet kerralla koeajaa uusimpia automalleja.

Vuodesta 2014 alkaen AuLi on tehnyt Vuoden Auto Suomessa-valinnan, joka julkistettiin kahdeksannen kerran juuri ennen AuLin 50-vuotisjuhlaa. Uuden aikakauden kunniaksi voiton vei sähköauto Škoda Enyaq.

AuLin 50-vuotisjuhlan järjestäminen oli pitkään vaakalaudalla koronatilanteen takia. Sen takia juhla myös siirtyi oikeasta syntymäpäivästä Aulin-nimipäivään 16.12.

AuLin uusiksi kunniajäseniksi juhlassa kutsuttiin Kai Lauri Bremer, Klaus Bremer, Matti Järvi, Matti Korjula ja Jukka Miettinen, jotka ovat olleet mukana yhdistyksen toiminnassa sen perustamisesta lähtien.

Yhdistyksen historiikki

Historiaan liittyi myös vahvasti AuLin historiasta kertovan kirjan julkaiseminen. Juha Partasen kirjoittama Totuuden torvet – Auto- ja liikennetoimittajien yhdistys AuLin ensimmäiset 50 vuotta kertoo monipuolisesti yhdistyksen värikkäästä historiasta, johon liittyy myös monenlaisia kommelluksia.

Puolen vuosisadan kunniaksi jaettiin kaksi palkintoa. Puolen vuosisadan tiedottajan palkinto annettiin Vehon merkkien viestintäpäällikölle Pekka Koskelle.

Perusteluna todettiin, että tarkkaa tietoa taitavasti jakava Koski on ammattikuntansa erinomainen edustaja, joka on tehnyt työtä eri merkkien parissa vuodesta 1983 lähtien.

AuLin jäsenilleen järjestämän puolen vuosisadan valokuvakilpailun tuomaroi kansainvälisesti palkittu QEP-tittelin saanut Mika Levälampi.

AuLi 50 vuotta -valokuvakilpailuun hyväksyttiin mukaan AuLin vuosina 1971–2021 ottamia kuvia. Auto- ja liikenneaiheisen valokuvakilpailun kärkikolmikon muodostivat Jari Kohonen, Antti Hentinen ja Marko Mäkinen.

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n 50-vuotisjuhla todisti, että Suomessa on kansainvälisesti ottaen erittäin vireä ja alan toimijat kokoava yhdistys.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisin mukaan joulun menoliikenne jakautunee torstaille ja perjantaille

Kuva: Matti Sulanto.

Poliisin mukaan joulun liikenteestä ei ole odotettavissa pahoja ruuhkia pääteillä.

Vilkkaimmillaan liikenteen odotetaan olevan torstaina puolestapäivästä iltaan. Paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan sunnuntaille, Tapaninpäivän iltapäivään, joskin sen odotetaan olevan menoliikennettä hiljaisempaa.

Autoilijoita kehotetaan seuraamaan sääennusteita ja mahdollisesti sovittamaan liikkeellelähdöt niiden mukaan.

Poliisi valvoo erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä

Meno- ja paluuliikenteessä poliisi valvoo erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä. Perinteisen valvonnan rinnalla toimii automaattinen liikennevalvonta. Kameravalvonnalla tuetaan perinteistä nopeusvalvontaa siten, että nopeusvalvonnalta liikenevä aika voidaan käyttää mm. ajotapavalvontaan sekä liikenteen sujuvuuden seurantaan.

Poliisi suosittaa, että koronapandemiatilanteen pahenemisen takia tulee välttää tarpeetonta matkustamista joulun aikana.

Sopeudu jonon vauhtiin, pidä riittävä turvaväli

Joulun meno- ja paluuliikenteessä saattaa syntyä jonoja ainakin asutuskeskusten läheisyydessä. Matkaan lähtiessä kannattaa varautua sekä aikataulullisesti että henkisesti siihen, ettei pysty ajamaan täysin oman rytminsä mukaan. Sen sijaan pitää sopeutua liikennevirran muun liikennevirran tahtiin.

Ohittaminen on jonossa usein täysin turhaa ja ajallisesti sillä ei voita juuri mitään. Ajamisesta tulee tempoilevaa, rasittavaa ja epämukavaa niin itselle kuin matkustajillekin. Haitariliike lisääntyy ja peräänajon riski kasvaa. Pölyävä lumi voi myös haitata ohitettavan näkyvyyttä ohitustilanteissa.

– Kannattaa pitää järkevä välimatka eli turvaväli edellä ajavaan. Silloin pystyy lukemaan tienpintaa, sen pitävyyttä ja kuntoa sekä pystyy seuraamaan kauempana jonossa edellä olevia tapahtumia ja pystyy reagoimaan niihin ajoissa. Näin toimien pystyy seuraamaan myös takana tulevaa liikennettä. Keliolosuhteiden ja sään huomioiminen on erityisen tärkeää ajettaessa vilkkaassa liikenteessä, neuvoo Itä-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisin sektorijohtaja, ylikomisario Petri Pahkin.

Valmistaudu matkaan huolella

Tavarat ja matkustajat on sijoitettava henkilöautoon niin, etteivät ne häiritse kuljettajan havainnointia tai ajamista, eivätkä tavarat voi sinkoutua autossa olevien päälle äkkitilanteissa. Pakkaa tavarat takakonttiin tai katolle, mutta vältä liiallista kuormaa. Raskaan kuorman kanssa kannattaa rengaspaineita nostaa. Tarkista ennen matkalle lähtöä auton kunto- ja varusteet muutenkin.

Poliisin neuvot joululiikenteeseen

  • Ennakointi ja muiden tienkäyttäjien huomiointi on turvallisen liikenteen lähtökohta.
  • Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaaratilanteita sitäkin enemmän.
  • Malttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, missä jonon ohittaminen aiheuttaa kaistan loppuun ruuhkaa ja jonojen pysähtelyä.
  • Tiukkoja aikatauluja on turha laatia. Varaa aikaa rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen.
  • Riittävä etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisuja ja peräänajon riski pienenee.
  • Lastaa auto niin, etteivät tavarat pääse ajon aikana lentämään esimerkiksi äkkijarrutuksissa.
  • Tarkista auton kunto ennen liikkeelle lähtöä. Muista tarkistaa renkaiden ilmanpaineet ja että nestesäiliöt on täytetty tuulilasinpesu- ja jäädytysnesteellä.
  • Tiukkoja aikatauluja on turha laatia itselle, vaan varataan aikaa rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen.
  • Ajovireyden säilyttämiseksi auton sisälämpötilaa kannattaa säätää sopivaksi.
  • Muistetaan, että jokaisen tavoite liikenteessä on turvallinen perille pääsy.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomen MP-kauppiaiden mielestä kaikki 17-vuotiaat eivät tarvitse B-korttia

Kuva: Timo Eskeli.

Suomen MP-kauppiaat on antanut lausuntonsa ajokorttilain muuttamiseen liittyviin teknisiin vaatimuksiin.

Suomen MP-kauppiaat ei puolla näkemystä siitä, että kaikille 17-vuotiaille pitäisi myöntää B-ajokortti.

Lausunnossaan se korostaa sitä, että nuorisolla on jo käytettävissään laaja valikoima erilaisia ajoneuvoja – joten sillä ei voi perustella nuorten autoistumisen tarvetta.

Nuorilla on käytettävissään liikkumiseen sähköpyörä, mopo, mopoauto, traktorimönkijät ja kevytmoottoripyörä, joten autoistumisen tarvetta ei voi perustella laitevalikoiman vähäisyydellä.

Kyseiset ajoneuvot eivät myöskään tapahtuneiden vahinkojen perusteella häpeä autoille. Sen lisäksi näissä vahingoissa ikäluokat 18-15 ovat korostetusti edustettuina. Nuorille tapahtuvista liikennekuolemista kaksi kolmasosaa on sattunut autoilla.

– Nuorten liikkumista henkilöautoilla perustellaan nuorten liikenneturvallisuuden parantumisella, mutta tilastot eivät tue tätä näkemystä, toteaa Suomen MP-kauppiaiden puheenjohtaja Anu Åberg.

– Tämän vuoksi suhtaudumme varauksella siihen, että kaikille 17-vuotiaille myönnettäisiin mahdollisuus suorittaa B-ajokortti. Tilastojen valossa nuorille autoilijoille on tapahtunut kuolonkolareita suhteellisesti enemmän kuin mopoilijoille, mopoautoilijoille ja traktorimönkijäkuskeille.

Auto on ylivoimaisesti vaarallisin ajoneuvo jalankulkijoille: 80%:ssa jalankulkijan kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa on osallisena autoilija (LVK tilasto).
Mopoilijoillekin sattuu yhteentörmäyksiä kevyen liikenteen kulkemilla taajama-alueilla, mutta mönkijöille ja moottoripyöräilijöille juurikaan ei.

Polkupyöräilijöiden kuolintilastot taasen heijastelevat jalankulkijoiden tilastoa: onko autosta hankalampi havainnoida ympäristöään kuin mönkijästä tai moottoripyörästä?

Liikenneturvallisuuden kannalta mitä kevyempi ja pienempi ajoneuvo sitä epätodennäköisemmin kuljettaja aiheuttaa muille tiellä liikkujille vahinkoa. Myöskään päihteet ja kyytiläiset eivät kevyemmissä ajoneuvoissa näyttele yhtä suurta roolia kuin autossa.

Tilastollisesti autoilevat nuoret korostuvat rattijuopumustilastoissa verrattuna mopoilijoihin, mönkijöihin ja mopoautoihin. Osatekijänä lienee autoilijan mukana kulkeva kaveriporukka. Nuori kuljettaja, jolla muutenkin on keskittymiskyvyn kanssa haasteita, häiriintyy helposti matkustajamäärän kasvaessa.

MP-kauppiaat haluaa myös korostaa sitä, että nuorten autoistumista suosimalla viedään ilmastotavoitteita juuri vastakkaiseen suuntaan kuin pitäisi. Muualla Euroopassa moottoroidut kaksipyöräiset nähdään ratkaisuna ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja ruuhkien pienentämiseen.

– Tähän myös liittyy tavoitteemme mahdollistaa B-ajokortin omaaville A1- eli kevytmoottoripyörän tai skootterin ajo-oikeus, Åberg korostaa.

– Kyseessä on hyvä työmatka-ajoneuvo, joka vie vähemmän tilaa liikenteessä ja pysäköitäessä.

Liikenneturvallisuustavoitteiden nuorten keskuudessa MP-kauppiaat ehdottavat liikennekasvatuksen määrän kasvattamista yläasteen kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tämä vauhdikas kuva voitti Auto- ja liikennetoimittajien valokuvakilpailun

Kilpailun voittokuva. Kuva: Jari Kohonen.

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n (AuLi) 50-vuotisjuhlavuoden auto- ja liikenneaiheisen valokuvakilpailun kärkikolmikon muodostivat Jari Kohonen, Antti Hentinen ja Marko Mäkinen.

AuLi 50 vuotta -valokuvakilpailuun hyväksyttiin mukaan vain AuLin jäsenten ottamat valokuvat, ja jokaiselta osallistujalta hyväksyttiin enintään viisi valokuvaa vuosilta 1971–2021. Kilpailuun osallistui yhteensä 13 kuvaajaa 58 kuvalla.

Voittajat valinneena kilpailun päätuomarina toimi kansainvälisesti palkittu, QEP (Qualified European Photographer) -tittelin ja Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Mestariarvon saavuttanut Mika Levälampi (www.levalampi.fi).

Kilpailun voitti Jari Kohonen kuvalla Juha Liukkosen ulosajo.

Levälampi arvioi kuvaa seuraavasti: ”Kuva pysäyttää sekä liikkeen kuvassa että katsojan katseen, kuvassa voi ihastella yksityiskohtia sekä yleisön ilmeissä että auton yksityiskohdissa, ja siinä on yhtä aikaa sekä nostalgiaa että vauhdin ja vaaran tuntua. Kuvaan kiteytyy autourheilun taika, sen vauhdikkuus ja jännitys, auton ja yleisön liitto.”

Kilpailun toiseksi sijoittunut. Kuva: Antti Hentinen.

Toiseksi tuli Antti Hentinen kuvalla Porschella Lapissa. Levälammen arvio:

”Pidempää suljinaikaa on tässäkin kuvassa osattu hyödyntää hienosti tuomaan kuvaan yhtä aikaa sekä liikettä että harmoniaa. Kuvan sommittelu on myös onnistunut, jonka myötä koko kuva-alaa hyödynnetään tarinan kerrontaan. Kuva on helppo kuvitella lehden keskiaukeamalle.”

Kilpailun kolmas. Kuva: Marko Mäkinen.

Kolmanneksi tuli Marko Mäkinen kuvalla Al Quassimi, Irlanti 2009.

Levälammen mukaan ”Kuvaan on hienosti saatu vauhdin tuntua ns. ”pannaamalla”, mutta tästä huolimatta itse kohde on niin tarkka, että siitä on luettavissa mm. kuljettajan nimi. Hieno suoritus sekä teknisenä suoritteena että kuvan sommittelun suhteen.”

AuLi 50 vuotta -valokuvakilpailuu

1. Jari Kohonen, Juha Liukkosen ulosajo

2. Antti Hentinen, Porschella Lapissa

3. Marko Mäkinen, Al Quassimi, Irlanti 2009

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hidastetöyssy heitti auton talon pihaan ja halkopinon päälle katolleen

Poliisi9
Kuva: CvB.

Eilen kello 12.30 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Saunatielle, jossa auto oli ajautunut vauhdilla omakotitalon pihaan ja kaatanut mennessään roskakatoksen, sekä halkopinon, jonka jälkeen päätynyt halkopinon päälle katolleen.

Jäljistä päätellen auto oli tullut sivuluisussa pitkän matkan Saunatietä pitkin, käyttäen molempia kaistoja.

Hidastetöyssyn kohdalla oli kuljettaja menettänyt autonsa hallinnan ja syöksynyt talon pihaan.

Autossa oli kuljettajana ikäpoikkeusluvalla kortin saanut mies ja kyydissä hänellä oli neljä samanikäistä nuorta.

Onnettomuudessa säästyttiin tuurilla henkilövahingoilta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Goodyear lanseeraa Eagle F1 -tuoteperheen uusimman jäsenen

Kuva: Goodyear.

Goodyear on esitellyt UHP-suorituskykyluokan (ultra-high performance) Eagle F1 -rengasmallistonsa tuoreimman renkaan Eagle F1 Asymmetric 6.

Uusi teknologia parantaa Goodyearin tiedotteen mukaan kuivan kelin suorituskykyä, märän kelin jarrutusta ja käsittelyä sekä sähköautoille soveltuvuutta.

Eagle F1 Asymmetric 6 -mallissa on tiedotteen mukaan useita innovaatioita, jotka rakentavat edelleen Eagle F1 Asymmetric 5 -renkaaseen perustuen.

Uusi malli on suunniteltu soveltuvaksi laajalle valikoimalle autoja, muun muassa tehokkaille viistoperille, urheilullisille pienille autoille, perheautoille, ylellisille sedaneille ja urheilullisille coupéille.

Eagle F1 Asymmetric 6 -mallissa on Goodyearin kuivan kelin suorituskykyä parantava 1) sopeutuva kosketusalue ja optimoitu rungon muoto, joka sopeutuu kuorman vaihteluihin.
Normaaleissa ajo-olosuhteissa renkaan kosketusalueen jalanjälki on normaali, mutta se laajenee kuljettajan tehdessä äärimmäisiä ohjausliikkeitä. Siksi kosketusalue sopeutuu ajotapaan ja suurenee tarvittaessa.

Tämä antaa tiedotteen mukaan kuljettajalle enemmän pitoa ja reaktiokykyä äärimmäisiin ohjaustilanteisiin.

Eagle F1 Asymmetric 6:n pintaseoksessa on Goodyearin mukaan innovatiivinen uusi hartsijärjestelmä, joka lisää renkaan mikrokosketusalaa tienpintaan märällä kelillä. Se antaa kuljettajalle paremman pidon kosteilla ja märillä teillä 2).

Tämä teknologia on kehitetty UUHP (ultra ultra high performance) -luokan renkaille, jotka on suunniteltu yhtä suorituskykyisiksi niin kilparadalla kuin maanteilläkin.

Nyt teknologia on otettu käyttöön Eagle F1 Asymmetric 6 -renkaassa. Siinä tämä teknologia lisää renkaan joustavuutta, minkä ansiosta se mukautuu tai kestää paremmin tien karheutta 3). Tämä hartsijärjestelmä tehostaa renkaan pitoa 4).

Kaikki Goodyearin valikoiman renkaat ovat sähköautoille soveltuvia, mutta Eagle F1 Asymmetric 6 on suunniteltu erityisesti valmistajien sähköautoja koskevat vaatimukset huomioiden. Sen melua vaimentava kuvio vähentää tiedotteen mukaan melua 1 dB.

Tämä näkyy rengasmerkinnässä. Lisäksi renkaan uusi seosteknologia vähentää vierintävastusta ja auttaa pidentämään toimintamatkaa 5).

Eagle F1 Asymmetric 6 tuodaan markkinoille aluksi 28 kokona vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä. Lisää kokoja tuodaan markkinoille vuoden mittaan. Vuoteen 2023 mennessä Eagle F1 Asymmetric 6 on saatavilla peräti 65 kokona 17–22 tuuman vannekoolla.

Ensimmäinen, tammikuussa 2022 myyntiin tuleva kokovalikoima sisältää useita suosittuja kokoja 17 ja 18 tuuman vannekoolle. Lisää kokoja 17, 18 ja 19 tuuman vanteille tulee saataville helmi- ja maaliskuussa. Mallisto laajenee 21 tuuman vanteille huhtikuussa.

1) 2) 3) 4) Verrattuna edeltäjään Eagle F1 Asymmetric 5. Sisäiset testit, koko 225/45R17, testiauto: Volkswagen Golf 8, testipaikka: Mireval-testirata.

5) Vierintävastus ja melun vaimennus paranivat verrattuina edeltäjään Eagle F1 Asymmetric 5. Parannuksen suuruus on rengaskokokohtainen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Henkilöauto törmäsi linja-auton takaa tietä ylittäneeseen koululaiseen

Kuva: CvB.

Muhoksella Tyrnäväntien ja Kaartolantien risteyksessä tapahtui jalankulkijan ja henkilöauton välinen yhteentörmäys maanantaina 20.12. iltapäivällä.

Poliisin tapahtumapaikalla saamien tietojen mukaan henkilöauto törmäsi linja-auton takaa tietä ylittäneeseen jalankulkijaan.

Koulukuljetusta hoitava linja-auto tuli Tyrnävän suunnasta. Linja-auton kyydistä jäi Kaartolantien risteyksen kohdalla koululaisia, joista yksi lähti ylittämään tietä linja-auton takaa.

Samaan aikaan Muhoksen suunnasta lähestyi henkilöauto, jonka kuljettaja jarrutuksesta ja väistöyrityksestä huolimatta törmäsi linja-auton takaa tulleeseen koululaiseen.

Koululainen kaatui törmäyksen johdosta tien reunaan, ja henkilöauto ajautui ojaan.

Jalankulkijalla ei tapahtumapaikalla todetty näkyviä vammoja, mutta hänet toimitettiin sairaalaan tarkistettavaksi. Hänen mahdollisista vammoistaan ei tässä vaiheessa ole tarkempaa tietoa.

Auton kuljettaja ei loukannut itseään ojaan ajon yhteydessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rekasta roikkuneet korirakenteet osuivat koulutaksiin Nurmeksessa

Maanantaina kello 6.45 Kuopiontiellä Nurmeksessa Palojärven kohdalla rekan ja koulutaksin kohdatessa tapahtui liikenneonnettomuus.

Taksin kuljettaja loukkaantui vastaan tulleen rekan sivuilla irrallaan roikkuneiden korirakenteiden metallitolppien iskeydyttyä koulutaksiin.

Metallitolpat lävistivät taksin sisäosan ja taksi ajautui ojaan.

Kyydissä olleet kaksi matkustajaa eivät loukkaantuneet onnettomuudessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Henkilöauto ajautui ulos tieltä ja törmäsi kevyen liikenteen väylällä jalankulkijaan ja koiraan

Kuva: CvB.

Oulussa Koskelantiellä tapahtui tänään aamulla liikenneonnettomuus, jossa loukkaantuivat jalankulkija ja hänen mukanaan ollut koira.

Henkilöauton kuljettaja ajoi Koskelantietä Haukiputaantien suunnasta, menettäen auton hallinnan ennen Suolamännyntien risteystä. Auto ajautui ulostieltä osuen tien vieressä kevyen liikenteen väylällä kulkeneisiin jalankulkijaan ja koiraan.

Tapahtuma-aikaan autossa epäillään olleen kaksi henkilöä, he olivat paenneet paikalta. Toisen heistä poliisi tavoitti lähistöltä. Toista henkilöä ei ole vielä tavoitettu, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisilla tiedossa.

Jalankulkija loukkaantui törmäyksessä, hänet toimitettiin sairaalaan. Poliisilla ei ole tarkempia tietoja hänen vammoista. Jalankulkijan mukana ollut koira jouduttiin lopettamaan.

Auton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään vammantuottamukseen, liikennepakoon tieliikenteessä sekä törkeään rattijuopumukseen.

Tutkinta on alussa, joten rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä. Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tällaisen erikoisen kulkupelin Hyundai esittelee tammikuussa

Kuva: Hyundai.

Hyundai Motor Group on paljastanut täysin uudenlaisen MobED-robotin (Mobile Eccentric Droid), joka soveltuu monipuolisesti erilaisiin pienempiin kuljetustarpeisiin.

MobED esitellään globaalisti Las Vegasin CES 2022 -messuilla, missä Hyundai esittelee tulevaisuuden visioitaan sekä robotiikkaosaamistaan.

Kuva: Hyundai.

MobED koostuu tasaisesta neliskulmaisesta rungosta, johon on yhdistetty neljä suurta pyörää. Pyörissä on kussakin iskunvaimennus ja niiden suuntaa ja asentoa voidaan säätää täysin toisistaan riippumatta.

Vakaa ja vaimennettu alusta mahdollistaa MobED-droidin liikuttelun monimutkaisissa ja ahtaissa ympäristöissä.

Kuva: Hyundai.

MobED on 67 senttimetriä pitkä, 60 cm leveä ja 33 cm korkea. Robotti painaa 50 kilogrammaa ja sen akseliväli vaihtelee 65 ja 45 senttimetrin välillä.

Akseliväli säätyy pidemmäksi suurilla nopeuksilla ja pienenee matalilla nopeuksilla mahdollisimman ketterän liikkuvuuden takaamiseksi.

Huippunopeus 30 km/h

MobED-robotin suurin nopeus on 30 kilometriä tunnissa, ja 2 kWh:n akustolla käyttöaika on noin neljä tuntia. Kaikkiin neljään pyörään on liitetty kolme sähkömoottoria, jotka säätelevät pyörän kulkusuuntaa, kallistusta sekä nopeutta.

Kuva: Hyundai.

MobED mahdollistaa lukuisia erilaisia käyttötarkoituksia riippuen siitä, millainen lisävaruste alustan päälle kytketään. Itsenäisesti liikkuvana palvelurobottina alustaa voi käyttää niin sisä- kuin ulkotiloissa.

Valmistaja uskoo robotin löytävän käyttöä esimerkiksi tavaratoimituksissa, opastustarkoituksissa sekä elokuvatuotannoissa.

Kuva: Hyundai.

MobED:in päälle on mahdollista lisätä myös henkilökuljetuksiin soveltuva istuinratkaisu. Tämä mahdollistaa robotin käyttämisen esimerkiksi liikuntarajoitteisten ja vanhusten kulkuneuvona.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //