Koti Blogi Sivu 1144

Henkilöauton kuljettaja ei havainnut hälytysajossa ollutta ambulanssia

Kuva: Clas von Bell

Laitilassa kantatie 43:n ja valtatie 8:n risteyksessä ambulanssi ja henkilöauto törmäsivät maanantaina toisiinsa.

Hälytysajossa ollut ambulanssi ajoi Kasitietä Rauman suunnasta kohti Turkua. Ambulanssin tullessa risteykseen sille paloi punainen valo.

Samaan aikaan Euran suunnasta lähti henkilöauto liikkeelle, kun sille palanut liikennevalo vaihtui vihreäksi.

Henkilöauton kuljettaja ei havainnut risteykseen ajanutta ambulanssia vaan törmäsi tämän vasempaan kylkeen.

Ambulanssissa oli kahden hoitohenkilön lisäksi potilas, henkilöauton kuljettaja oli liikkeellä yksinään. Kukaan osallisista ei loukkaantunut kolarissa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

11-vuotiaan tytön kuolemaan johtaneen onnettomuuden alustavat rikosnimikkeet selvillä

Kuva: CvB.

Helsingin Pukinmäenkaarella sattui 15.12. kuolemaan johtanut onnettomuus. Liikenneonnettomuus tapahtui Helsingin Pukinmäenkaarella Kehä I:n kohdalla. Onnettomuudessa menehtyi 11-vuotias tyttö.

Poliisin mukaan tapausta tutkitaan tässä vaiheessa alustavasti törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

Nimikkeet saattavat poliisin tiedotteen mukaan muuttua tutkinnan edetessä. Lisäksi suoritetaan kuolemansyyntutkinta, joka on salassapidettävää tietoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Kimiltä ei ainakaan motivaatiota puutu

Kimi Räikkönen. Kuva: Lotus.

Kymmenen vuotta sitten Kimi Räikkösen paluu F1-maailmaan varmistui. Parin välivuoden jälkeen hän palasi kaudeksi 2012 Lotuksen puikkoihin.

Kimiltä ei ainakaan motivaatiota puutu

Kimi Räikkönen hehkuttaa olevansa motivoituneempi kuin koskaan.

Kimi Räikkönen palaa kahden välivuoden jälkeen formula ykkösiin ensi kaudeksi Lotus Renaultin tiimissä. Mies ei ole juurikaan huolissaan vauhtinsa löytymisestä pitkän tauon jälkeen.

– Sanotaanko vaikka näin, että ennen rallivuosiani ajoin yhdeksän kautta, 157 kisaa ja 18 voittoa formuloissa. Tunnen lajin hyvin. Kun meni rallin pariin, kokeilin myös NASCARia. Siellä oli paljon asioita opittavana, mutta formuloiden kanssa tunnen palaavani kotiin. En malta odottaa, että pääsen ajamaan, Kimi sanoo tallin julkaisemassa haastattelussa.

Kimi myös hehkuttaa olevansa motivoituneempi kuin koskaan.

– Olen motivoituneempi kuin koskaan, enkä usko, että olen menettänyt vauhtiani. Uusien renkaiden opiskelu on vaikein juttu, mutta en juurikaan ole huolissani, Räikkönen toteaa.

Jäämies kommentoi haastattelussa myös taannoista moottorikelkkaonnettomuuttaan.

– Olin yllättänyt, kuinka paljon se keräsi huomiota. YouTubesta voi katsoa, että se on ehkä pienin ja hitain kolari, missä olen koskaan ollut mukana. Olin melkein nolona, Räikkönen summaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nokian Renkaiden Espanjan vierailukeskus sai Leed v4 Platinum -vastuullisuussertifikaatin

Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaiden Espanjan testikeskuksen Visitor Center -päärakennus on saanut Leed v4 Platinum -sertifikaatin onnistuneesta ympäristöystävällisestä rakentamisesta ja suunnittelusta.

Kyseessä on korkein mahdollinen Leed-sertifikaattitaso. Yhtiö on aiemmin ilmoittanut Leed v4 Gold- ja Silver -sertifikaateista hallinto- ja tuotantorakennuksilleen Yhdysvalloissa.

Testikeskuksessa on myös viherhuone. Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaiden 300 hehtaarin testikeskus sijaitsee Santa Cruz de la Zarzassa, pienessä kylässä noin tunnin ajomatkan päässä Madridista etelään. Testikeskuksen alueella on 10 testirataa ja aurinkoenergialla toimiva päärakennus.

Sertifiointitarkastajat korostivat päärakennuksen innovaatioita ja korkeatasoista toteutusta niin suunnittelussa, energiatehokkuudessa kuin sisätilojen laadussa korkean sertifiointitason avaintekijöinä.

Innovatiivinen muotoilu säästää vettä ja energiaa

– Platina on erinomainen tulos Leed v4 -sertifioinnissa. Rima on asetettu korkealle ja saimme hyviä pisteitä varsinkin erittäin hyvästä energiatehokkuudesta ja energiaratkaisujen suunnittelusta, sanoo Nokian Renkaiden teknologiaprojektien johtaja Juha Pirhonen.

Parkkipaikalla on valkoiset katot viilentämään autoja. Kuva: Nokian Renkaat.

Aurinkopaneeleita on asennettu koko testikeskuksen alueelle ja niiden tuottamasta sähköstä 21 % menee päärakennuksen käyttöön.

Suunnittelun innovaatioita olivat muun muassa kestävä jätevesien hallinta kasteluun käytettävän huleveden avulla sekä vedenkulutusta vähentävien vesilaitteiden asentaminen.

Luonnonsuojelualue testikeskuksen lähelle

Nokian Renkaat on perustanut 25 hehtaarin kokoisen luonnonsuojelualueen testikeskuksen läheisyyteen. Alueella on haukkojen ja pöllöjen pesimätalo sekä vesielementtejä linnuille. Lintujen pesintää ja elämää seurataan alueella kolmen vuoden ajan. Alueelle istutetaan tammia ja muita puita.

Vierailukeskuksessa on tietysti myös hirsisauna. Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaat myös tutkii Espanjassa yhdessä paikallisten yliopistojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa guayulea, uutta vaihtoehtoista lähdettä luonnonkumille renkaiden raaka-aineena. Testikeskuksen lähellä sijaitsevia viljelmiä hoitavat paikalliset maanviljelijät.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tällä tavalla valtio tukee vähäpäästöisten autojen hankintaa ja muuntamista

Kuva: Clas von Bell

Laki vähäpäästöisten ajoneuvojen hankinta- ja muuntotuista voimaan – uutena sähkökäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintatuet

Tasavallan presidentti vahvisti lain vähäpäästöisten ajoneuvojen hankinta- ja muuntotuista 22.12.2021. Laki tulee voimaan 1.1.2022. Uusi tukiohjelma on määräaikainen.

Nykyistä täyssähköisten henkilöautojen ja kaasukuorma-autojen hankintatukea sekä henkilöauton muuntotukea on mahdollista hakea vuosina 2022 ja 2023.

Lisäksi tukea voi saada sähkökäyttöisen kuorma-auton hankintaan vuosina 2022 ja 2023 sekä sähkö- tai kaasukäyttöisen pakettiauton hankintaan vuonna 2022.

Ajoneuvojen hankinta- ja muuntotuilla on tarkoitus kannustaa sekä kotitalouksia että yrityksiä siirtymään fossiilisista polttoaineista vaihtoehtoisiin käyttövoimiin, mikä vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä.

Uutena hankitut sähkö- ja kaasuautot päätyvät myöhemmin käytettyjen autojen markkinoille, jolloin ne ovat entistä useampien saatavilla. Lisäksi tarkoituksena on vaikuttaa sähkö- ja kaasuajoneuvojen hankintakustannuksiin, jotta vähäpäästöisen ajoneuvon hankinta olisi mahdollista yhä useammalle ajoneuvon ostajalle.

Uudet tuet sekä nykyisten hankinta- ja muuntotukien jatkaminen ovat osa fossiilittoman liikenteen tiekarttaa, josta hallitus päätti toukokuussa 2021. Tiekartan tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta ja pudottaa päästöt nollaan vuoteen 2045 mennessä. Kotimaan liikenteen päästöistä henkilöautojen osuus on noin 54 prosenttia ja paketti- ja kuorma-autojen noin 41 prosenttia.

Liikenne sähköistyy nopeasti. Esimerkiksi täyssähköautojen myynti on tänä vuonna vilkastunut ja uusia malleja tulee markkinoille. Vuonna 2021 ensirekisteröidyistä autoista lähes kolmannes on ollut täyssähköautoja ja ladattavia hybridejä.
Kuusi tukea vähäpäästöisen henkilö-, paketti- ja kuorma-auton hankintaan

Lain mukaan voi hakea kuutta eri tukea:

1) Nykyisen täyssähköisen henkilöauton hankintatuen jatkaminen

Kuten nykyisin, tukea voidaan myöntää kokonaiskustannuksiltaan enintään 50 000 euroa maksavan täyssähköauton hankintaan 2 000 euroa. Tukea voivat hakea yksityiset henkilöt.

2) Nykyisen henkilöauton muuntotuen jatkaminen

Kuten nykyisin, tukea voidaan myöntää 200 euroa, kun bensiiniauto konvertoidaan etanolikäyttöiseksi ja 1000 euroa, kun auto konvertoidaan kaasukäyttöiseksi.

3) Uusi sähkökäyttöisen pakettiauton hankintatuki

Sähkökäyttöisen pakettiauton hankintatuki on porrastetusti kokoon perustuen 2 000, 4 000 tai 6 000 euroa. Tukea voivat hakea sekä yksityiset henkilöt että yritykset.

4) Uusi kaasukäyttöisen pakettiauton hankintatuki

Kaasukäyttöisen pakettiauton hankintatuki on 2 000 euroa. Tukea voivat hakea sekä yksityiset henkilöt että yritykset.

5) Uusi sähkökäyttöisen kuorma-auton hankintatuki

Sähkökäyttöisen kuorma-auton hankintatuki on ajoneuvon kokoon perustuen 6 000-50 000 euroa. Tukea voivat hakea sekä yksityiset henkilöt että yritykset.

6) Nykyisen kaasukäyttöisen kuorma-auton hankintatuen jatkaminen

Tukea voidaan myöntää paineistettua kaasua käyttävän kuorma-auton hankintaan 2000, 4000 tai 6000 euroa ja nesteytettyä kaasua käyttävän kuorma-auton hankintaan 14 000 euroa.

Tukea voivat hakea sekä yksityiset henkilöt että yritykset. Nykyisin tuki on paineistettua kaasua käyttävän kuorma-auton hankintaan 5000 euroa ja nesteytettyä kaasua käyttävän kuorma-auton hankintaan 12 000.

Mitä seuraavaksi?

Uusi laki vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan ajoneuvon hankinnan sekä ajoneuvon vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivaksi muuntamisen määräaikaisesta tukemisesta tulee voimaan 1.1.2022. Laki on voimassa 31.12.2024 asti. Tukikausi on 2022-2023, mutta tukea voi hakea 31.3.2023 asti. Pakettiautoa varten tukea voi hakea 31.12.2022 asti.

Liikenne- ja viestintävirasto myöntää tuet

Tuen myöntämisestä vastaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Täyssähköisen henkilöauton tukea haetaan hankinnan jälkeen. Pakettiauton ja kuorma-auton hankintatuen hakijan tulee toimittaa hakemus ennen ajoneuvon hankintaa Liikenne- ja viestintävirastolle.

Tukea voidaan myöntää, jos tuelle varattua määrärahaa on jäljellä.

Eduskunnan hyväksymässä vuoden 2022 talousarviossa on kuuden miljoonan euron määräraha hankinta- ja konversiotukiin. Lisäksi eduskunta päätti, että aiempina vuosina hankintatukiin varattujen määrärahojen käyttämättä jäänyt osuus voidaan käyttää vuonna 2022 uuden tukiohjelman mukaisiin menoihin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Polestar tuo Vivaldi-verkkoselaimen Polestar 2 -malleihin

Kuva: Polestar.

Sähköautojen valmistaja Polestar on julkaissut Vivaldi-verkkoselaimen Polestar 2 -malliin.
Verkkoselain avulla käyttäjät voivat sen avulla selata internet-sivuja autossaan samaan tapaan kuin mobiililaitteillaan. Kyseessä on ensimmäinen Android Automotive OS -käyttöjärjestelmälle saatava selain.

Norjalaisen Vivaldi-tiimin Polestar 2:lle kehittämä sovellus tuo laajat selaintoiminnot auton 11-tuumaiseen keskinäyttöön, joka käyttää Android Automotive OS -järjestelmää.
Selain toimii samalla tavalla kuin mobiililaitteessa sisältäen välilehtiä, suoratoisto-ominaisuuksia, verkkokauppoja ja edistyksellisisiä suojausmenetelmiä.

Vivaldi-selain on suunniteltu erittäin joustavaksi, ja siinä on sisäinen mainosten esto, yksityinen käännöstyökalu, muistiinpanotoiminto, seurantasuojaus ja salattu synkronointi.

Polestar 2:n Vivaldi-selain on nyt saatavilla kaikilla Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla ja tietyillä Aasian-Tyynenmeren markkinoilla.

Tietoja Vivaldista

Vivaldi Technologies on työntekijöidensä omistama yhtiö, joka luo tuotteita ja palveluita asiantunteville verkkokäyttäjille. Vivaldilla käyttäjät asetetaan aina etusijalle.

Vivaldin ydintehtävänä on kehittää edistyksellisillä ominaisuuksilla varustettua mukautettavaa selainta. Nyrkkisääntöjä on kaksi: yksityisyys on oletusarvo ja kaikki on valinnaista. Käytännössä tämä tarkoittaa ohjelmistoa, joka suojaa käyttäjien yksityisyyttä eikä seuraa käyttöä. Vivaldilla uskotaan, että yksityisen ja turvallisen ohjelmiston tulee olla sääntö, eikä poikkeus.

Vivaldin päämaja sijaitsee Oslossa, ja sillä on toimistot Reykjavikissa, Bostonissa ja Palo Altossa. Lue lisää yhtiön tehtävästä osoitteessa vivaldi.com.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kamuxin Varkauden myymälä suljetaan

Kuva: Kamux / Arto Marttinen.

Kamux siirtää Varkauden myymälän liiketoiminnan lähialueiden liikkeisiin ja sulkee Varkauden myymälän.

– Päätös linkittyy Kamuxin strategiaan. Kuten olemme aiemmin kertoneet, jatkossa Kamux fokusoi isompiin myymälöihin, mikä tukee mm. ostotoimintaamme sekä autojen tarkastukseen ja käsittelyyn liittyviä prosesseja. Strategiakaudellamme 2021-2023 Kamux tavoittelee kasvun kiihdyttämistä, joten lähtökohtaisesti nykyisten myymälöiden lopettaminen tai vähentäminen ei kuulu suunnitelmiimme, mutta Varkauden myymälä on 70 auton varastollaan hyvin pieni ja Kamuxilla on erittäin vahva ja laaja myymäläverkosto alueella. Pystymme palvelemaan asiakkaitamme Kuopion, Mikkelin, Iisalmen, Joensuun ja Jyväskylän liikkeiden muodostaman verkoston avulla hyvin, ja tätä tukee tietenkin myös kotiintoimituskonseptimme, toimitusjohtaja Juha Kalliokoski sanoo.

Kuopiossa ja Jyväskylässä Kamuxilla on henkilöautojen lisäksi kattava hyötyautovalikoima, ja kummassakin kaupungissa on hiljattain laajennettu myymälän kapasiteettia lisätilalla, joten muutos ei myöskään vaikuta myynnissä olevien autojen määrään.

– Kamuxilla ei ole tarvetta vähentää henkilöstöä. Tarjoamme Varkauden myyntihenkilöstöllemme työtä heidän haluamassaan lähialueen myymälässä, Kalliokoski sanoo.

Varkauden myymälän liiketoiminta siirtyy muihin liikkeisiin arviolta vuoden alussa 2022.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Renaultille sähköautokeskus Pariisiin

Renault Kangoo Z.E. Kuva: Renault.

Kymmenen vuotta sitten Renault oli jo sähköautoilussa niin pitkällä, että avasi sähköautokeskuksen Pariisiin.

Renaultille sähköautokeskus Pariisiin

Tänään Boulogne-Billancourtin pormestari Pierre-Christophe Baguet sekä Carlos Tavares, Renaultin operatiivinen johtaja, avasivat Renault ZE (Zero Emission) sähköautokeskuksen Boulogne-Billancourtissa, Pariisissa.

Renault on ensimmäinen autonvalmistaja joka avaa tämäntyyppisen keskuksen Euroopassa.

Katso tästä muita Autotoday 10 vuotta sitten -juttuja.

Renault ZE -keskuksen tarkoituksena on luoda asiakkaalle mahdollisimman laaja kokonaisnäkemys Renault -sähköautojen maailmasta. Sähköauton esittelyyn liitetään mm. läpikäyntiä sähköauton akusta, latausinfrastruktuurista sekä uusista sähköautoiluun liittyvistä palveluista.

Asiakkaille tarjotaan lisäksi mahdollisuus koeajaa Kangoo Z.E, Fluence Z.E sekä Twizy sähköautoille tarkoitetulla testiradalla.

Keskus avataan yleisölle tammikuussa 2012, josta lähtien sähköauton koeajosta voi olla suoraan yhteydessä: Centre.ZE@renault.com tai puhelimitse +33 ( 0) 1 76 87 53 65.

Juttu oli Autotodayssa 20.12.2011

Joulumatkalta turha hosuminen pois — ennakoi ja ota kelivaraa

Kuva: Liikenneturva / Kaisa Tanskanen.

Tänä vuonna joululiikenteeseen lähdetään vallitseva koronapandemiatilanne huomioiden. Koronatartuntojen määrät ovat voimakkaassa kasvussa, joten matkallekin kannattaa suunnata pitäen mielessä turvavälit paitsi autojen välillä, niin myös pitkämatkalaisten välipysähdyksissä.

Fintrafficin tieliikennekeskus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Poliisihallitus, Sisäministeriön pelastusosasto, Hätäkeskuslaitos sekä Liikenneturva huolehtivat liikenteen sujuvuudesta edellisvuosien tapaan ja toivottavat kaikille turvallista joulunaikaa.

Tien päälle ennakoiden

Joululoma on tänä vuonna monelle meistä lyhyt johtuen joulupyhien sijoittumisesta viikonloppuun. Samalla myös joulunajan liikenne ajoittuu pääosin vain muutamalle päivälle, joten ajoittaisiin jonoutumisiin on syytä varautua.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan menoliikenne alkaa pääteillä näkymään 22.12. iltapäivästä. Vilkkainta menoliikenteessä on kuitenkin aatonaattona 23.12, jolloin liikenteen huipputunnit ajoittuvat klo 12 – 18 väliselle ajalle, pohjoisessa huipputuntien jatkuessa myöhempäänkin.

Vilkasliikenteisimmillä tieosuuksilla valtateillä 4, 5 ja 9 voi esiintyä myös ajoittaista jonoutumista sekä ajonopeuksien laskua. Vastaavasti paluuliikenne alkaa näkyä 26.12. aamupäivällä jatkuen siitä iltaan saakka.

– Tien päälle kannattaa lähteä tänä jouluna koronatilanteesta johtuen syvää harkintaa käyttäen ja oma matkareitti etukäteen miettien. Ota siis kelivaraa ja varaa aikaa riittävästi myös koronaturvallisille tauoille. Liikennemääriä kannattaa käydä katsomassa etukäteen Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, josta näkee hyvin oman reitin liikennemääriä ja pystyy siten välttämään kaikista ruuhkaisimpia ajankohtia, vinkkaa Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Marika Saarenpää.

Matkalle lähtiessä tärkeää on ennakoida lisäksi talven nopeastikin vaihtuvat keliolosuhteet. Ajantasaiset säätiedot ja voimassa olevat varoitukset kannattaakin tarkistaa Ilmatieteenlaitos.fi -sivuilta.

Katsetta auton kuntoon ja kuljettajan vireystilaan

Pienellä etukäteisvalmistelulla välttää monta ikävää yllätystä tien päällä. Viimeistään nyt kannattaa tarkistaa pyyhkijänsulat, lasinpesuneste ja polttimot sekä varmistaa renkaiden kunto. Auton lisäksi katsetta kannattaa suunnata siihen, että ratin taakse asettuu se kokenein ja levännein kuski.

– Katso, että kaikki valot toimivat ja että tunnet, miten autosi valoautomatiikka toimii. Tarkasta rengaspaineet ja renkaiden kunto. Muista myös varmistaa, että pyyhkijät ovat kunnossa ja lasinpesuneste kestää pakkasen, neuvoo Traficomilta johtava asiantuntija Inkeri Parkkari.

Poliisi valvoo tuttuun tapaan joululiikennettä koko maassa. Poliisin valvontaa kohdistetaan etenkin rattijuopumuksiin, ylinopeuksiin sekä ajotaparikkeisiin. Poliisi muistuttaa myös kuljettajan vireystilan tärkeydestä.

– Pimeimpänä vuodenaikana liikenteessä korostuu kuljettajan vireystila. Väsyneenä ei tule ajaa. Riittävät yöunet ennen matkaa ja ajamiseen keskittynyt kuski ovat avainasemassa, jotta liikenne jouluna sujuu turvallisesti, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta muistuttaa.

Muista kunnon turvavälit

Liikenneturva kannustaa joululiikenteeseen lähtijöitä huolehtimaan turvaväleistä. Riittävä turvaväli on erityisen tarpeellinen silloin, kun keli tai näkyvyys on huono.

– Kunnon turvavälillä näet mitä edessäsi tapahtuu, säilytät mahdollisuuden ennakoida tilanteita ja sinulla on myös pelivaraa, jos jotain yllättävää tapahtuu. Liukkaus pidentää jarrutusmatkaa huomattavasti, joten erityisesti röppökelillä kannattaa venyttää etäisyyttä edellä ajavaan, Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo kertoo.

Liikenneturva nostaa esille myös turvavälien merkityksen liikenteen sujuvuuteen, joka soljuu yhteispelillä.

– Ihan normaalillakin talvikelillä turvavälistä on hyötyä. Kun välit ovat kunnossa, jono etenee jouheasti ilman nykimistä eikä ns. haitariliikettä pääse syntymään. Oma toiminta vaikuttaa siis toisiin ja päinvastoin. Ajaminen on myös taloudellisempaa ja kuljettajakin voi rauhoittua joulutunnelmaan, jatkaa Vuoristo.

Toimi näin onnettomuustilanteissa – muista 112 Suomi -sovellus

Onnettomuuksien sattuessa turvallisuusviranomaiset ovat valmiudessa auttamaan. Kertaa nyt onnettomuustilanteessa toimiminen ja lataa 112 Suomi -sovellus puhelimeesi.

– Jos havaitset liikenneonnettomuuden, pysähdy turvalliseen paikkaan ja kytke ajoneuvoon hätävilkut. Siirry tien reunassa onnettomuuspaikalle ja pyri estämään lisävahingot katkaisemalla onnettomuusautosta virta sekä varoittamalla muuta liikennettä. Muista myös oma turvallisuutesi ja pimeään aikaan tee itsesi näkyväksi esimerkiksi heijastinliivillä. Vie varoituskolmio aina riittävän etäälle onnettomuuspaikasta ja hälytä apua sekä auta loukkaantuneita omien mahdollisuuksiesi mukaan. Jos ammattiapua on jo onnettomuuspaikalla, keskity turvalliseen onnettomuuspaikan ohittamiseen, laske ajonopeutta riittävästi, äläkä kuvaa onnettomuuspaikkaa, ohjeistaa eristysasiantuntija Alpo Nikula Sisäministeriön pelastusosastolta.

Hätäkeskuslaitokselta muistutetaan lisäksi hätänumeron 112 Suomi -sovelluksen käytöstä.

– Muistutamme autoilijoita lataamaan 112 Suomi -mobiilisovelluksen hätä- ja ongelmatilanteiden varalle. Hätätilanteissa suosittelemme soittamaan hätänumeroon sovelluksen kautta, sillä tarkka sijaintitietosi välittyy tällöin hätäkeskukseen reaaliajassa ja apu saadaan nopeammin paikalle. Sovelluksen kautta voit lisäksi soittaa Tienkäyttäjän linjalle, jolloin sijaintitietosi avulla saadaan tieto tien kunnossapitotarpeesta välitettyä nopeasti oikeaan paikkaan. Myös voimassa olevat liikennetiedotteet voi tarkistaa sovelluksesta, muistuttaa toimialapäällikkö Juha Suominen Hätäkeskuslaitoksesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kempowerille iso sopimus Vattenfallin kanssa

Kuva: Kempower.

Energiayhtiö Vattenfall on valinnut Kempowerin yhdeksi uusista sähköautojen pikalatauskumppaneista Vattenfall InCharge -latauspalveluissa.

Kempower kertoi 1.12.2021 listautumisantiin liittyvässä esitteessä solmineensa marraskuussa 2021 noin 5 miljoonan euron aiesopimuksen suuren eurooppalaisen sähköntuottaja- ja jakelijayrityksen kanssa.

Nyt neuvottelut on saatu päätökseen ja Vattenfall, yksi Euroopan johtavista energiayhtiöistä, on valinnut Kempowerin yhdeksi uusista sähköautojen pikalatauskumppaneista Vattenfall InCharge -latauspalveluissa.

Vattenfall InCharge operoi tällä hetkellä 28 000 latauspistettä eri puolilla Pohjois-Eurooppaa.

Investoimalla Kempowerin sähköajoneuvojen pikalatausratkaisuihin Vattenfallin tavoitteena on varmistaa sähköisen liikenteen kasvu. Ensimmäisen vaiheen tilausarvo on yli 5 miljoonaa euroa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //