Koti Blogi Sivu 1123

World Car Awards 2022 -finalistit selvillä

Kuva: WCA.

Maailman paras auto eli World Car Awards -valinnassa ollaan edetty loppusuoralle. Luokkien määrä on kasvanut viidestä kuuteen, kun aivan omana luokkanaan ovat sähköautot.

Nyt kuudessa luokassa on jäljellä enää kärkikolmikot.

Jokaisesta luokasta yksi nousee voittajaksi ja World Car of the Year -palkinnon saajaksi nousee yksi kolmikosta Ford Mustang Mach-E, Hyundai Ioniq 5 ja Kia EV6.

Voittajat julkistetaan 13.4.2022 New Yorkin autonäyttelyssä, tänä vuonna vihdoin kahden vuoden tauon jälkeen yleisön edessä.

Suomea ja Pohjoismaita World Car Awardsin 102 tuomarin joukossa edustaa Toni Jalovaara. Tämän vuoden loppusuoralle eri luokissa edenneistä hänellä on vahva mielipide.

– Sähköautot eivät ole enää vain eurooppalainen ja kiinalainen asia, vaan ne ovat alkaneet yleistyä nopeasti myös Pohjois-Amerikassa. Voimme jo nyt olla varmoja, että viime vuoden tapaan WCA eli Vuoden Auto Maailmassa 2022 on sähköauto, sillä kaikki kolme loppusuoralle päässyttä ovat sellaisia.

Ohessa ehdokkaat luokittain, ja kuudesta luokasta tärkein on yleiskilpailun voittaja eli World Car of the Year 2022.

World Car of the Year

  • Ford Mustang Mach-E
  • Hyundai Ioniq 5
  • Kia EV6

World Electric Vehicle of the Year

  • Audi e-tron GT
  • Hyundai Ioniq 5
  • Mercedes-Benz EQS

World Urban Car

  • Opel Mokka
  • Toyota Yaris Cross
  • Volkswagen Taigun

World Luxury Car

  • BMW iX
  • Genesis GV70
  • Mercedes-Benz EQS

World Performance Car

  • Audi e-tron GT
  • BMW M3/M4
  • Toyota GR86 / Subaru BRZ

World Car Design of the Year

  • Audi e-tron GT
  • Hyundai Ioniq 5
  • Kia EV6

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Helsingin ratsupoliisi täytti 140 vuotta

Kuva: Poliisi.

Helsingin poliisilaitoksen ratsupoliisi juhli syntymäpäiväänsä Ruskeasuon tallilla maanantaina 14. maaliskuuta 2022. Vanhempi konstaapeli Jukka Aarninsalo on työskennellyt ratsussa yli 40 vuotta. Hänelle hevoset ovat työkavereita, joiden kanssa laitetaan tarvittaessa kuriin suurikin väkijoukko.

Jukka Aarninsalo nousi hevosen selkään ensimmäisen kerran elämässään, kun hän aloitti työt ratsupoliisissa keväällä 1980. Ratsupoliisilla ei nimittäin tarvitse olla taustaa hevosten kanssa toimimisesta. Uusi työntekijä koulutetaan tehtävään työn ohessa.

Ratsupoliisiin töihin hakeutuvan kannattaa olla luonteeltaan sinnikäs. Mielenosoituksessa hevosen selässä saatetaan istua yli viisi tuntia putkeen ilman taukoja.

– Ratsupoliisi ei voi olla tehty sokerista. Olemme paljon ulkona, joten täytyy kestää kylmää ja sadetta. Jäämme tallille vain silloin, jos pakkasta on yli 20 astetta ja tuulee kovasti, Aarninsalo sanoo.

Tavallista partiointia kaupungilla tehdään parin tunnin pätkissä. Välillä poliisit käyvät huoltamassa hevoset ja itsensä Ruskeasuolla. Samalla vaihdetaan hevosta, joita on poliisissa kymmenen. Tallilla työskentelee myös saman verran poliiseja.

Ratsupoliisilla on myös uusi hevosauto, joka voidaan ottaa mukaan tapahtumiin. Tällöin ihmisten ja hevosten ei tarvitse lähteä pitämään taukoa tallille.

Poliisin ja hevosen turvallisuuteen kiinnitetään huomiota

Aarninsalo mainitsee ratsupoliisin yhdeksi suurimmaksi muutokseksi vuosikymmenien saatossa työilmapiirin ja yhteishengen parantumisen.

– Työskentelemme pienessä porukassa tiiviisti. Jos asioista ei puhuta heti, voi tulla ongelmia. Aikoinaan ratsussa pidettiin yksi henkilöstöpalaveri vuodessa. Nykyään työntekijät kokoustavat säännöllisesti ja työntekoa suunnitellaan sekä seurataan.

Tarkkaa miettimistä vaatii esimerkiksi joukkojenhallinta mielenosoituksissa ja urheilutapahtumissa. Hevosten, ratsastajien ja muiden poliisien yhteistyön täytyy toimia.

Hevoset ovat muun muassa kokonsa takia ylivoimaisia välineitä joukkojenhallinnassa. Lisäksi ne herättävät ihmisissä kaupungilla turvallisuudentunnetta. Kansalaiset tulevat juttelemaan ratsupoliisien kanssa varsin usein.

Yksi Aarninsalon uran mieleenpainuvimmista kokemuksista oli itsenäisyyspäivä vuonna 2013. Tuolloin tasavallan presidentin juhlavastaanotto järjestettiin Tampereella, ja juhlapäivän perinteinen mielenosoitus äityi mellakaksi. Paikalla oli kuusi ratsupoliisia.

– Mellakoitsijat muun muassa heittelivät hevosia pulloilla ja löivät jääkiekkomailoilla, Aarninsalo kertoo.

Ratsupoliisit harjoittelevat koko ajan, jotta sekä ihmisten että hevosten työnteko sujuisi turvallisesti. Aarninsalon poliisivuosien aikana myös varusteet ovat parantuneet. Suikka ja karvalakki ovat vaihtuneet kypärään ja turvaliiviin.

Hevoset ovat kollegoita

Poliisissa on välillä pohdittu, onko ratsupoliisin aika ohi. Aarninsalon mukaan päälliköt ovat kerta toisensa jälkeen tulleet siihen tulokseen, että työtä kannattaa jatkaa ja kehittää.

Aarninsalo on ollut kehitystyössä merkittävässä roolissa. Kun hän aikoinaan haki pestiä ratsusta, silloinen poliisipäällikkö kysyi, onko hän valmis työskentelemään tehtävässä eläkeikään asti. Aarninsalo lupasi, vaikka uransa alussa hän miettikin välillä tehtävien vaihtamista.

– Olen viihtynyt täällä niin hyvin, että 20 vuoteen en ole edes harkinnut hakeutuvani muualle. Jos olisin kyllästynyt, olisin jo jäänyt eläkkeelle.

Aarninsalo toteaa, että hän kunnioittaa hevosia ja arvostaa niiden tekemää työtä. Hevoset eivät ole ratsupoliiseille pelkkiä kulkuneuvoja vaan pikemminkin työtovereita. Ratsastajan ja hevosen välille syntyy luottamussuhde, kuten kollegojen välille parhaimmillaan muutenkin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän ralliauto: Monte Carlo -rallissakin mukana ollut Plymouth Barracuda

Kuva; CvB.

Päivän ralliauto on Plymouth Barracuda Formula S 1966. Auto osallistui muun muassa vuonna 1967 Monte Carlo -ralliin.

Plymouth oli Chryslerin valmistama merkki. Merkin tarina päättyi kuitenkin 2001.

Auto oli alun perin maahantuojan Bernerin esittelyauto. Syksyllä 1966 se luovutettiin Bo Gunnar Granrothille Monte-Carlo-rallia varten.

Granroth ja kakkoskuljettaja Esko Keinänen olivat ylivoimaisessa luokkajohdossa aina viimeiselle erikoiskokeelle saakka.

Erikoiskokeen startissa kielimuuri ja sääntötulkinta vaikutti niin, että autokunta hylättiin. Viralliseksi syyksi kerrottiin myöhästyminen erikoiskokeen lähdöstä.

Kuva: CvB.

Auto siirtyi vuonna 1973 ”siviiliin”. Auto päätyi kuitenkin vuonna 2000 autoharrastajien pariin, jolloin alkoi auton entisöinti ralliautoksi.

Katso tästä muita Päivän ralliautoja.

Auto valmistui juuri vuoden 2002 Historic Monte-Carlo -rallin kynnyksellä. Se palasikin sitten takaisin Alpeille Jan Enqvistin ja Veli-Matti Honkasen käskyttämänä. Sama auto osallistui samaan ralliin vielä 2003 ja 2004.

Vuonna 2008 auto osallistui Lahti Historic rallin EM-osakisaan. Kuljettajina olivat Jarno Kinnunen ja Lassi Tirkkonen.

Vielä vuonna 2010 auto osallistui Historic Rally Trophyn talvikauden kilpailuun Lopella. Kuljettajina olivat Juha Berner ja Vesa Liukkonen.

Auto on kuvattu vuoden 2015 American Car Show -tapahtumassa.

Tekstin lähde: Näyttelyn esittelyteksti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän kuva: Näin Venäjällä ”korjataan” kelirikosta kärsiviä teitä!

Kuva: CvB.

Näin helposti soratien korjaus onnistuu Venäjällä.

Vajaa kymmenen vuotta sitten olimme liikkeellä keväällä Venäjän Karjalassa. Soratiet olivat huonossa kunnossa ja kelirikko oli paikoitellen aika paha.

Kelirikosta kärsinyt tie korjataan kuitenkin kätevästi — kipataan vain sorakuorma mutavellin sekaan ja ajetaan pois.

Soraa ei levitetty ollenkaan, vaan liikenne sotki soran pikkuhiljaa tiehen….

Varmaan halpa tapa pitää tie edes jollakin tavalla ajokunnossa.

Katso tästä muita Päivän kuvia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kaivosyhtiölle 74 tonnin täyssähkökuorma-auto

Kuva: Scania.

74 tonninen Scania täyssähkökuorma-auton vetämä yhdistelmä toimitetaan Boliden-yhtiölle keväällä 2022. Täyssähkökuorma-auton hankinta on osa suurempaa yrityksen tavoitetta laskea CO2-päästöt 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Scanian täyssähkökuorma-autosta tulee tuttu näky Pohjois-Ruotsissa. Kokonaispainoltaan 74 tonnia painavalla vetoauton ja perävaunun yhdistelmällä ajetaan 30 kilometrin edestakaista matkaa yleisillä teillä kaivoksen läheisyydessä. Kuljetustoiminnoista vastaa Renfors Åkeri Ab.

Tämä täyssähkökuorma-auto on osa innovatiivista kehitystyötä Scanian ja Bolidenin välillä. Yhteistyö avaa uusia mahdollisuuksia sähköistää Bolidenin kuljetuksia tulevaisuudessakin enemmänkin.

Katso tästä muita Scania-juttuja.

Sähköistetyn kuorma-auton tekniset ratkaisut perustuvat nykyiseen sarjatuotantoon, mutta niihin on lisätty vahvempia komponentteja, joiden avulla sähköistetty ajoneuvo voi toimia vaativissakin operaatioissa.

Tehokas akkukapasiteetti ja vielä pidempi toimintasäde ovat osa Scanian sarjatuotannon ratkaisuja seuraavan kahden vuoden sisällä. Tämän auton toimitus on suunniteltu vuoden 2022 toiselle kvartaalille.

Tämä projekti on osa REEL-projektia (Regional Electrified Logistics). Aloitetta johtaa CLOSER ja ohjelmaa tukee Ruotsissa Fordonsstrategisk forskning och Innovation (FFI). Ohjelman tavoitteena on tasoittaa tietä tavaraliikenteen sähköistymiseen Ruotsin markkinoilla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kortiton nuorukainen yritti paeta henkilöautolla poliisia Lahdessa

Kuva: CvB.

Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa tiistain vastaisena yönä kello kahden aikoihin Lahden Mukkulassa.

Partio ajoi Vääksyn suuntaan, kun se päätti pysäyttää sitä vastaan ajaneen henkilöauton tarkastusta varten.

Partion kääntyessä auton perään, kiihdytti auto partiota pakoon huomattavalla ylinopeudella. Poliisiauton nopeus oli kovimmillaan 131 km/h eikä se saavuttanut pakenevaa autoa.

Katso tästä muita juttuja kortittomista kuljettajista.

Pakeneva auto kääntyi Vääksyntieltä Soltin suuntaan ja siellä se pysähtyi kerrostalon pihaan.

Kuljettaja juoksi kerrostalojen taakse metsään. Partio löysi autoa kuljettaneen parikymppisen miehen kyyristelemässä puun takana.

Kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Nuorukainen vietti loppuyön lukitussa tiloissa aamun kuulusteluja odottaen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

F1: Tämä F1-auto maksaa alle 180 euroa!

Kuva: Lego.

F1-kausi käynnistyy tällä viikolla ja nyt voi rakentaa oman F1-auton.

Lego on vastikään julkistanut Technic-sarjassaan uuden McLaren-kilpa-auton kaudelle 2022.

Legon tanskalainen Lego Technic -suunnittelija Lars Krogh Jensen suunnitteli tiiviissä yhteistyössä McLaren Racing -tiimin kanssa ja valmisti yksityiskohtaisen pienoismallin ja kopion vuoden 2022 McLarenin F1-autosta.

Molemmat asiantuntijatiimit suunnittelivat automalliaan samanaikaisesti Bahrainissa 20.3. käynnistyvää tämän vuoden F1-kautta varten.

Kaikkien aikojen ensimmäisessä Lego Technic McLaren Formula 1 -kilpa-autossa on oikean ajoneuvon tavoin myös muun muassa 6-sylinterinen polttomoottori liikkuvine mäntineen, ohjaus, jousitus ja tasauspyörästö.

Lego Technic McLaren Formula 1 -kilpa-auto

  • Yksityiskohtainen kopio McLarenin tämän vuoden kilpa-autosta
  • Legon Technic McLaren -kilpa-auto ja McLarenin kilpa-auto kehitettiin samanaikaisesti uutta kautta varten
  • Malli on valmiina 13 cm korkea, 65 cm pitkä ja 27 cm leveä.
  • Osia yksityiskohdiltaankin upeassa pienoismallissa on 1432.
  • Pienoismalli maksaa 179,90 euroa Legon verkkokaupassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

 

Ensimmäiset Alfa Romeo Tonale -autot Suomeen kesällä

Kuva: Alfa Romeo.

Ensimmäisten Suomeen saapuvien Alfa Romeo Tonale -autojen tuotanto alkaa keväällä. Suomeen odotettu C-segmentin SUV-uutuus rantautuu kesällä.

– Stellantiksen Pomigliano d’Arcon tehtaalla Napolissa valmistetaan meille toukokuussa ensimmäinen erä Tonale-autoja, jotka saapuvat Suomeen arviolta kesä-heinäkuussa. Saamme alkuvaiheessa Suomeen Tonalen kevythybridiversioita. Ladattavien hybridien tuotanto alkaa syksyllä, kertoo Astara Finlandin Alfa Romeo -tuotepäällikkö Janne Tuominen.

Tonale valmistetaan juuri sille luodulla kokoonpanolinjalla Pomigliano d’Arcossa. Kyseessä on yksi konsernin edistyneimmistä ja palkituimmista tuotantolaitoksista, jolla on edellytykset valmistaa autoja myös sähköisillä voimalinjoilla.

Alfa Romeo Tonale onkin legendaarisen merkin ensimmäinen sähköinen ajoneuvo. Malli on saatavana Suomessa niin kevythybridinä kuin 275-hevovoimaisena ladattava hybridinäkin.

Alfa Romeo esittelee Tonalen kevythybridissä 160 ja 130 hv Hybrid VGT (Variable-Geometry Turbo) -moottorin. Sen muuttuvageometrinen turboahdin takaa laajan vääntöalueen ja huippuväännön jo 1500 rpm alkaen.

Tonale-kevythybridissä on uuteen 7-vaihteiseen TCT-kaksoiskytkinvaihteistoon integroitu 48 V/ 15 kW, 55 Nm ”P2” -sähkömoottori. Tämä mahdollistaa käynnistyksen ja ajon sähköajotilassa alhaisilla nopeuksilla kuten pysäköidessä ja ruuhka-ajossa.

Uuden Tonale-malliston lippulaivamalli on Q4-nelivedolla varustettu 275 hv Plug-in Hybrid (15,5 kWh), joka kiihtyy 0-100 km/h vain 6,2 sekunnissa.

Sen toimintamatka sähköllä on jopa 80 km kaupunkiajossa ja jopa 60 km yhdistetyssä ajossa, jotka ovat myös luokkansa parhaimmistoa. Plug-in Hybrid -voimansiirron yhteydessä vakiona oleva Q4-neliveto takaa vertaansa vailla olevan turvallisuuden ja ajonautinnon.

Alfa Romeo Tonale -mallin hinnat ja varustetasot ilmoitetaan Suomessa lähempänä lanseerausta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvo Carsin uusi teknologiakeskus luo yli 700 työpaikkaa Tukholmaan

Kuva: Volvo Cars.

Volvo Cars laajentaa toimintojaan Tukholmassa investoimalla pääkaupungin keskustassa sijaitsevaan teknologiakeskukseen. Keskus luo yli 700 työpaikkaa ohjelmistosuunnittelun, datatieteen ja -analyysin sekä tuotehallinnan ja digitaalisen käyttökokemuksen aloilla.

Teknologiakeskus on laajennus Volvon nykyisestä Tukholman-toimipisteestä, ja se perustuu autovalmistajan osaamiselle verkkoasioinnin ja ohjelmistotuotekehityksen osa-alueilla, jotka ovat keskeisiä tekijöitä Volvon jatkuvassa muutostyössä.

Laajennus tukee Volvon vahvaa kasvua sekä vuosikymmenen puolivälin tavoitteita laajentaa digitaalista toimintaa ja kehittää vähintään puolet ohjelmistoista yrityksen sisällä.

Volvo houkuttelee satoja uusia tiiminjäseniä eri puolilta maailmaa teknologiakeskukseensa. Tukholmassa on syntynyt useita maailmanlaajuisesti menestyneitä teknologiayrityksiä, ja sillä on vetovoimaa kansainvälisten teknologiapiirien keskuudessa.

Volvo siirtää ohjelmistokehityksen yrityksen sisälle saavuttaakseen digitaaliset tavoitteensa.

Autoja arvioidaan enenevissä määrin ohjelmistojen perusteella perinteisten ominaisuuksien sijaan. Valmistaakseen parhaita ohjelmistoja ja autoja ja hyötyäkseen aidosti sisäisestä ohjelmistojen kehitystyöstä Volvo keskittää tietojenkäsittelyn täyssähköautoissaan tehokkaaseen ydinjärjestelmään.

Tämä auttaa Volvoa esittelemään jatkossa uusia ohjelmistoja ja ominaisuuksia asiakkaille automaattisten langattomien päivitysten kautta, jolloin autoista tulee ajan myötä entistä parempia.

Teknologiakeskuksen työtila uudistetaan myöhemmin tänä vuonna, ja keskus toimii myös tukikohtana Volvon liiketoiminnoille laajemmalla Tukholman alueella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Teemu Suniselle WRC2-luokan tallisopimus

Kuva: Hyundai Motorsport.

Hyundai Motorsport on julkaissut kuljettajansa rallin FIA WRC2-luokan MM-sarjaan 2022.

Tehtaan i20 N Rally2 -autoja MM-sarjassa kuljettavat Suomen Teemu Suninen ja Paraquayn Fabrizio Zaldivar. Kaksikon seitsemän osakilpailua käsittävä MM-kausi käynnistyy toukokuussa Portugalista.

Hyundai Motorsport ilmoittaa tiimin viralliset Hyundai i20 N Rally2:t seitsemään MM-osakilpailuun, kun WRC2-luokan loppupisteisiin lasketaan kuuden parhaan MM-osakilpailun tulos.

Mestaruusjahti käynnistyy 19–22. toukokuuta Portugalin MM-rallista. Molempia autoja MM-sarjassa ajattaa kolmatta peräkkäistä kautta virolainen RedGrey Team, joka toimii Hyundai Motorsport N:n alaisuudessa.

Merkittävän WRC-autokokemuksensa lisäksi Teemu Suninen on saavuttanut WRC2-luokassa 15 palkintopallisijaa ja kuusi voittoa. Sunisen kakkosohjaaja toimii Mikko Markkula.

– Olen erittäin innoissani liittymisestäni Hyundai Motorsportin rallitiimiin ja siitä, että saan kilpailla WRC2-luokan mestaruudesta Hyundai i20 N Rally2:lla. Mikko Markkula ja minä saimme jo viime syksynä Espanjan MM-rallissa (toinen sija) pienen maistiaisen siitä, mitä on odotettavissa.

Suninen kertoo, että Hyundain tarjous oli houkutteleva

– Saan osallistua i20 N Rally2:n säännöllisiin testauksiin ja olla mukana auton kehittämisessä. Minulla on potentiaalia rakentaa autostamme kilpailukykyinen paketti sekä tehdastiimin tuella kehittyä edelleen kuljettajana, Suninen toteaa.

Kun Hyundai on asettanut tavoitteekseen ajaa tänä vuonna WRC2-luokan mestaruuden, miten se toteutetaan?

– Tehdään lujasti töitä ja valmistaudutaan ralleihin huolellisesti. Fysiikkaani tulee edelleen kehittää, tehdään nuottiharjoituksia ja testataan riittävästi ennen jokaista rallia. On myös oltava henkisesti valmis ja vahva taistelemaan voitoista. Mutta tärkeintä on saada riittävästi ajo- ja testikilometrejä, ja sitä kautta oikeanlainen fiilis ajamiseen ja autoon. Viimeiset kaksi vuotta olivat minulle testi- ja ajomahdollisuuksien puutteen takia haastavia, mutta tänä vuonna voin valmistautua ralleihin paljon perusteellisemmin, joten odotan kauden alkua jo innolla.

Suninen asuu Virossa vain 15 minuutin päässä tiiminsä Red Greyn tukikohdasta.

– Olemme toteuttaneet jo muutaman kehitystestin asfaltilla, vaikka painopisteemme WRC2:ssa tänä vuonna on soraralleissa. Olen iloinen siitä, että saan lisää testejä, koska se oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi halusin liittyä Hyundai Motorsportin WRC2-ohjelmaan mukaan. Ajamme ennakkotestit vielä ennen Portugalia. Olen edellisinä vuosina ajanut Portugalissa ja Sardiniassa palkintokorokkeelle, joten haluan olla kyseisissä ralleissa edelleen vahva. Uudesta autosta on toki paljon opittavaa, mutta pidän haasteista ja odotan etenkin kotiralliani Jyväskylässä innolla, Suninen kertoo.

Sunisen MM-osakilpailut 2022

  • 19.–22.5. Portugali
  • 2.–5.6. Sardinia
  • 23.–26.6. Kenia
  • 14.–17.7. Viro
  • 4.–7.8. Suomi
  • 8.–11.9. Kreikka
  • 20.–23.10. Espanja

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //