Koti Blogi Sivu 1122

Polestarin Suomen ensimmäinen toimipiste on avattu

Kuva: Polestar.

Polestar on avannut Suomen ensimmäisen virallisen toimipisteensä Helsingin Herttoniemeen.

Syyskuussa myyntiin tulleen Polestarin poikkeuksellinen, digitaalinen myyntiprosessi eroaa perinteisestä autokaupasta ja Polestarin toimipisteet ovat ainutlaatuisia paikkoja, joissa minimalistinen muotoilu on keskiössä.

Autoa ei toimipisteestä itseasiassa voi ostaa mutta malleja voi koeajaa, niihin voi tutustua näyttelytilassa, minkä lisäksi tuoteasiantuntijat kertovat mielellään ruotsalaisista suorituskykyisistä autoista.

Polestar Helsingiss nähtävillä ovat hybridi GT Coupe Polestar 1, jonka toimintamatka sähköisenä on hybridimarkkinoiden pisin sekä täyssähköinen ja suorituskykyinen fastback-malli Polestar 2, joka on saatavana kolmella eri moottoriversiolla.

Koeajotoiminnot aloitettiin Herttoniemessä sijaitsevassa toimipisteessä jo loppuvuodesta mutta nyt myös näyttelytila on avautunut.

Nyt avattu Polestar Helsinki on osa uutta kansainvälistä Polestar Destination -konseptia, jossa toimipisteet sijaitsevat kaupunkien ulkopuolella ja joissa asiakkaat voivat tavata Polestar-tuoteasiantuntijoita, tutustua brandiin ja koeajaa malleja. Lisäksi toimipisteestä luovutetaan asiakkaiden ostamat autot. Ensimmäinen Polestar Destination avattiin joulukuussa Landvetterin lentokentän läheisyyteen Göteborgiin.

Uudelleenajateltu myyntimalli: ei provisiopalkkioita, asiantuntemus etusijalla

Polestarin digitaalinen myyntimalli poikkeaa perinteisestä autokaupasta. Polestar Destination ei keskity myyntiin, sillä asiakas ostaa auton verkossa. Toinen tämän erilaisen myyntikonseptin erityispiirre on, että työntekijät ovat Polestarin asiantuntijoita, eivät myyjiä, eivätkä saa myyntipalkkioita.

Tämän näyttelytilan konseptin tarkoituksena on ensisijaisesti jakaa kävijöille tietoa – loppu onkin kuluttajien omissa käsissä – he määrittävät koko asiakasmatkan ensimmäisestä verkkosivuilla tehtävästä kyselystä aina toimitukseen saakka.

– Vaikka automme myydäänkin aina netissä, on asiakkaiden kohtaaminen ja tuotteiden konkreettinen esittely oleellinen osa Polestarin kokonaisvaltaista asiakaskokemusta ja myyntimallia. Haluamme tarjota asiakkaillemme ensiluokkaisen ja tuotemerkkimme mukaisen Polestar-kokemuksen ja mahdollisuuden tutustua mallistoomme konkreettisesti. Monet asiakkaat ovat jo käyneet koeajolla, mutta haluavat vielä tulla konkreettisesti liikkeeseen tutustumaan esimerkiksi sisusta- ja värivaihtoehtoihin ennen lopullista päätöstä, kertoo toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi Polestar Automotive Finlandilta.

Polestar Helsinki palvelee asiakkaita osoitteessa Lämmittäjänkatu 6 arkisin kello 10–18 ja lauantaisin kello 10–15. Koeajot varataan etukäteen Polestarin nettisivuilta osoitteesta www.polestar.com.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ajo-opettaja oli humalassa!

Kuva: CvB.

Poliisipartio pysäytti maanantaiaamuna Janakkalan Tervakoskella henkilöauton tarkastusta varten.

Auton kuljettajana toimi ajo-opetuksessa ollut nuori, joka puhalsi alkometriin nollatuloksen.

Ajo-opettajana toiminut noin nelikymppinen mies kuitenkin puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.

Poliisi sakotti ajo-opettajana toimineen miehen ja määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Oudosti pysäköity auto paljasti murron!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Poliisi sai varhain maanantaiaamuna ilmoituksen Hollolan Pyhäntaantielle oudosti pysäköidystä henkilöautosta.

Paikalle saapunut poliisipartio löysi tyhjillään olleen auton ja samalla selvisi, että läheiseen yritykseen oli murtauduttu.

Mahdolliset tekijät olivat poistuneet paikalta jalan ja partio tavoittikin pian poliisikoiran avulla läheisestä maastosta kaksi miestä, joilla epäillään olevan osuutta asiaan.

Hieman alle 50-vuotias mies ja hieman alle 30-vuotias mies otettiin kiinni varkaudesta epäilynä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Betoniauton kuljettaja menehtyi kaatuneen betoniauton alle

Kuva: CvB.

Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii 24.1.20220 Petäjävedellä tapahtunutta kuolemaan johtanut liikenneonnettomuutta. Liikenneonnettomuus tapahtui tienosalla, jossa suoritetaan kaapelointia.

Liikennenonnetomuudessa osallisina olivat betoni- ja pakettiauto. Betoniauto oli kaatunut tilanteessa ja sen kuljettaja kuoli onnettomuuden seurauksena.

Alustavan selvityksen mukaan betoniauto oli tien reunassa ja kaatui siitä ojaan. Betoniautoon törmäsi mäkeä alas valunut pakettiauto.

Ajoneuvon kuljettaja löytyi menetyneenä ojaan kaatuneen ajoneuvon alta.

Poliisi tutkii asiaa toistaiseksi liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena, mutta asianimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä. Myös betoniauton kuljettajan kuolinsyy selvitetään kuolemansyytutkinnassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volvon sähkökuorma-autoihin uusi sutimisenestojärjestelmä

Kuva: Volvo Trucks.

Volvo Trucks lanseeraa uuden, patentoidun sähkökuorma-autojen turvatoiminnon – Active Grip Controlin. Uusi tekniikka parantaa merkittävästi vakautta, kiihtyvyyttä ja jarrutusta liukkaissa olosuhteissa, todetaan Volvo Trucksin tiedotteessa.

Sähkömoottoreiden nopean reagoinnin ansiosta pyörien ja tien väliin muodostuvaa voimaa voidaan Volvon tiedotteen mukaan hallita hetkessä, mikä estää pyörän luistamisen.

Toiminto parantaa kiihtyvyyttä liukkaissa olosuhteissa. Testit, jotka suoritettiin kuormatulla Volvo FH Electric -yhdistelmällä matalakitkaisella pinnalla, osoittivat 45 % parannuksen täydellä kiihtyvyydellä.

Mikäli kuorma-auto alkaa luistaa, useat anturit auttavat ajoneuvon ohjausjärjestelmää reagoimaan tienpinnan olosuhteisiin ja hyödyntämään ajoneuvon sähkömoottoreita, muiden apulaitteiden kanssa, auttaen kuljettajaa pysymään tiellä.

Uusi toiminto on myös suunniteltu vähentämään linkkuun menemisen ja yliohjauksen riskiä ajettaessa ilman kuormaa.

Parannuksia nähdään myös jarrutettaessa, sillä toimintoa voidaan käyttää ohjattuun regeneratiiviseen jarrutukseen menemättä ABS:iin. Tämä lisää tehokkuutta, koska regeneraatioon käytetään enemmän aikaa, mikä mahdollistaa tasaisemman jarrutuskokemuksen.

Active Grip Control -toiminto on käytettävissä raskaissa Volvo FH-, Volvo FM- ja Volvo FMX Electric -kuorma-autoissa, joita käytetään alueellisissa kuljetuksissa ja maanrakennuksessa. Samanlainen toiminto on myös saatavilla kuorma-autoihin, joissa on diesel- tai LNG-voimansiirto.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

ADAC laittoi viime vuonna koeajamansa autot paremmuusjärjestykseen

BMW iX3 oli paras ADACin viime vuonna testammista autoista. Kuva: BMW.

Saksalainen ADAC-autojärjestö koeajoi vuoden 2021 aikana 112 ajoneuvoa. Näistä BMW iX3 suoriutui testeistä parhaiten.

ADAC kertoo jutussa arvostavansa auton suuria tiloja, erinomaista ajomukavuutta, hyviä ajo-ominaisuuksia ja turvallisuutta.

ADACin mukaan auton kulutus Ecotestissä – 21,2 kWh 100 kilometriä kohden (sisältää lataushäviön) – on todella hyvä tulos iX3:n kokoiselle autolle.

Jutun mukaan auton 400 kilometrin toimintamatkan ja pikalatausmahdollisuuden ansiosta (30 minuutissa 10 prosentista 80 prosenttiin 150 kW:n pikalatauksessa) sähköinen voimalinja ei rajoita auton arkikäyttöä.

Järjestön mukaan sähköinen iX3-malli on polttomoottorillista vastaavaa autoa heikompi ainoastaan silloin, kun sillä on vedettävä perävaunua. iX3:n painorajoitus on pienempi eli 750 kiloa.

BMW iX3 oli ainoa auto, joka sai arvostelussa pistemäärän 1,7 arvosteluasteikolla 0-5, jossa pienin luku on paras.

Toiseksi tuli Škoda Octavia Combi 2.0 TDI SCR, joka sai 1,8 pistettä.

Seuraavina tulevat 12 eri automallia pistemäärällä 1,9. Taulukossa ne ovat aakkosjärjestyksessä.

Kaikkein heikointen pärjäsi Renault Twingo Electric pistemäärällä 4,1.

ADAC-testit 2021 (14 parasta)

  • BMW iX3 Sähkö                                                       1,7
  • Škoda Octavia Combi 2.0 TDI SCR Diesel                   1,8
  • BMW 530d Touring Diesel                                         1,9
  • Mercedes-Benz E 300 d Diesel                                   1,9
  • Mercedes-Benz E 400 d T-Modell Diesel                      1,9
  • Mercedes-Benz EQA 250 Sähkö                                 1,9
  • Polestar 2 Long Range Single Motor Sähkö                1,9
  • Seat Leon 1.5 TGI Kaasu                                          1,9
  • Škoda Enyaq iV 80 Sähkö                                         1,9
  • Škoda Octavia Combi 1.5 TSI ACT Bensiini                  1,9
  • Škoda Octavia Combi 2.0 TDI SCR Diesel                    1,9
  • VW Golf 1.5 TGI Kaasu                                              1,9
  • VW Golf Variant 2.0 TDI SCR Diesel                            1,9
  • VW ID.4 Pro Performance (77 kWh) Sähkö                  1,9

ADAC-testit 2021 (5 huonointa)

  • Ford Mustang Fastback 5.0 Ti-VCT V8 Bensiini             3,0
  • Kia Picanto 1.2 Bensiini                                             3,0
  • Fiat Panda Cross 1.0 Hybrid GSE Bensiini                    3,3
  • Suzuki Jimny NFZ 1.5 Bensiini                                   3,7
  • Renault Twingo Electric Sähkö                                    4,1

Katso tästä lisää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Talvellakin kannattaa pitää hyvää huolta renkaista

Kuva: Incar.

Hiihtolomia kohti siirryttäessä monen autoilijan silmissä siintää jo kesäkelit ja kesärenkaat. Sitä ennen on kuitenkin lusittava vielä tovi talvi- ja välikausikeleissä, ja se onkin hyvä aika huoltaa talvirenkaat.

Tämä on ajankohtainen toimenpide, olipa autossa sitten kitkat tai nastarenkaat. Nappaa tästä autoammattilaisen parhaat vinkit, jotta saat kaiken turvallisuuden irti talvirenkaistasi, todetaan Incarin tiedotteessa.

– Kaikki autoilijat eivät tiedä, että esimerkiksi etuvetoisten autojen vetävät renkaat kuluvat nopeammin kuin takarenkaat. Näin ollen tässä vaiheessa kannattaakin kenties vaihtaa renkaiden paikkaa, etenkin jos autoilee paljon ja alla on nastarenkaat. Näin tasataan pito ja ajoturvallisuus lisääntyy etenkin liukkailla keleillä, suomalaisen vauriokorjaamoketju Incarin aluejohtaja Jari Virtanen vinkkaa.

Samalla kun renkaita käsittelee, kannattaa tarkistaa ettei ”hampaan koloon” ole jäänyt mitään ikävää vierasesinettä.

– Olenpa nähnyt siellä joskus olevan ruuvinkin ja jos se pääsee kääntymään suoraan rengasta kohti, voi rengas jopa puhjeta. Tavallisimmin renkaiden urissa voi olla teräviä kiviä, jotka sitten voivat samaan tapaan syödä renkaan pintaan reikää, Virtanen sanoo.

Moni muistaa katsoa rengaspaineita kesällä, mutta talvella niiden seuraaminen sitten jääkin.

– Rengaspaineita pitäisi tarkastella ympäri vuoden ja noin kuukauden välein. Mutta etenkin vaikka ennen hiihtolomareissua kannattaa ratsata omat renkaat. Väärät rengaspaineet vaikuttavat auton ajo-ominaisuuksiin ja lyhentävät renkaiden käyttöikää. Ja toisistaan poikkeavat rengaspaineet auton eri puolilla ovat todellinen turvallisuusriski!

Talvisen rengasmestarin tärppilista lähestyvää hiihtolomareissua varten

  1. Tarkista mahdollisten nastojen kunto ja vaihda tarvittaessa vetävien renkaiden paikalle takarenkaat.
  2. Poista renkaista kaikki isommat kivet ja muut uriin kuulumattomat esineet.
  3. Jos et vaihda renkaita, tarkista kuitenkin pulttien kireys. Jos vaihdat renkaiden paikkaa edestä taakse, muista tarkistaa pulttien kireys ajettuasi taas yli 100 kilometrin matkan.
  4. Tarkista renkaiden paineet. Muista tarkistaa, että venttiili menee kiinni! Hiihtolomareissun täyteen pakattu auto saattaa vaatia korkeammat ilmanpaineet. Myös pakkanen laskee ilmanpaineita noin 0,1 bar/-10 astetta. Talvirenkaisiin asetetaan 0,2 bar (20 kPa) kesärengassuositusta korkeampi ilmanpaine. Älä unohda tarkistaa myös vararengasta paineiden osalta! (Tässä vaiheessa on hyvä muistaa tarkistaa myös, että autossasi on tarvittaessa vararenkaan sijaan käytettävä renkaanpaikkausaine.)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tien urista heittelehtimään lähtenyt auto ajoi nokkakolarin

Kuva: CvB.

Kaksi henkilöautoa ajoivat nokkakolarin Vanhalla Nurmeksentiellä, Kontiolahden Lehmossa.

Kolari sattui sunnuntaina viiden aikaan iltapäivällä, kun toinen autoista oli lähtenyt tien urista heittelehtimään, kulkeutunut vastaantulevien kaistalle ja vastaantulevan auton keulaan.

Toisen auton matkustaja kuljetettiin lääkärin tarkastukseen. Kummassakin autossa oli kaksi henkilöä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sähköauto Maxus Euniq 5 Grand Wagon sai suuremman akun ja kuusi istuinta

Kuva: Maxus.

Kun sähköinen 7-paikkainen kiinalainen Maxus Euniq 5 Grand Wagon lanseerattiin Pohjoismaiden markkinoille 2020, se täytti monien tilaa tarvitsevien asiakkaiden kauan odotetun tarpeen, sillä tarjolla ei ollut montaa sähköautoa, jotka tarjosivat suuret sisätilat, 7 istuinta, suuren tavaratilan sekä pitkän toimintamatkan sähköllä.

Maxus Euniq 5 Grand Wagon -mallivalikoima on nyt laajentunut 6-paikkaisella versiolla, jonka istuimet on sijoiteltu 2+2+2 -mallilla, joka mahdollistaa paljon tilaa kaikille matkustajille.

Kuva: Maxus.

Samalla se mahdollistaa myös suuren 425 litran tavaratilan, jota voidaan tarvittaessa kasvattaa 1 000 litraan taittamalla kaksi takimmaista istuinta alas.

Samalla 6-paikkainen versio on varustettu suuremmalla 70 kWh -ajoakulla, joka tarjoaa 345-420 km (WLTP yhdistetty / kaupunki) toimintamatkan sähköllä. Uusi 70 kWh -ajoakku voidaan ladata (DC-lataus) nopeasti 30 % varaustasosta 80 % varaustasoon jopa 35 minuutissa normaaleissa lämpötiloissa.

Autossa on Maxuksen tapaan kattava vakiovarustelu, joka sisältää esimerkiksi panoraamalasikaton, automaattisen hätäjarrutusjärjestelmän, peruutuskameran, mukautuvan vakionopeudensäätimen,Apple CarPlayn, langattoman mobiililatauksen sekä kattavan valikoiman aktiivisen turvallisuuden varusteita. Uuteen Maxus Euniq 5 Grand Wagonin 6-paikkaiseen versioon on mahdollista asentaa lisävarusteena myös kattotelineet ja vetokoukku.

Kuva: Maxus.

Uuden Euniq 5 Grand Wagonin 6-paikkaisen version alkaen-hinta on 51 900 euroa autoedun alk. verotusarvon ollessa 605 €/kk.

Uusi Euniq 5 Grand Wagon on nyt myynnissä laajentuneella Maxus-jälleenmyyjäverkostolla, jonka edustajat löytyvät jo Helsingistä, Vantaalta, Tampereelta, Pirkkalasta, Turusta, Lahdesta, Jyväskylästä, Seinäjoelta, Oulusta ja Ahvenanmaalta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuljettaja loukkaantui moottorikelkkaonnettomuudessa Levillä

Levillä nuori miesmoottorikelkkailija suistui reitiltä sivuun ja törmäsi kelkalla kantoon.

Kelkka kaatui törmäyksestä ja kuljettaja loukkaantui. Kuljettaja kuljetettiin Lapin keskussairaalaan.

Kelkkailijalla oli kyydissä nuori henkilö, joka ei loukkaantunut.

Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //