Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan asianomistajan eteen oli kääntynyt henkilöauto Hämeenlinnan Pälkäneentiellä perjantaina kello 14.30 aikoihin.
Asianomistaja ajoi henkilöautolla Pälkäneentietä Hämeenlinnan suuntaan, kun Hauhontaustantieltä kääntyi henkilöauto suoraan hänen eteensä. Asianomistaja törmäsi eteen kääntyneen auton takaosaan.
Hauhontaustantieltä kääntynyt auto poistui törmäyksen jälkeen paikalta.
Poliisipartio tapasi paikalta poistuneen henkilöauton Hämeenlinnan keskustasta. Autoa kuljetti 1940-luvun alussa syntynyt mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 2,26 promillea.
Mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. Tämän lisäksi hänen epäillään syyllistyneen myös liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Samaisesta henkilöautosta tuli noin neljä tuntia myöhemmin ilmoitus, että autolla oli ajettu ojaan Vihniötiellä ja sen kuljettaja vaikuttaa sekavalta.
Poliisipartio tapasi ulosajopaikalta miehen, joka oli aikaisemmin päivällä syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen.
Ford Motor Company esittelee täysin uuden Ranger Raptorin tiistaina 22.2. klo 9.00 Suomen aikaa Ford of Europen YouTube-kanavalla.
Ford Performancen suunnittelema uuden sukupolven Ranger Raptor on Fordin tiedotteen mukaan kaikkien aikojen edistyksellisin Ranger.
Kuva: Ford.
Mallissa on älykkäämpää teknologiaa ja se on entistä vahvempi, mikä takaa Fordin mukaan mallille hyvän suorituskyvyn myös vaativissa off-road -olosuhteissa.
Kempower on vastaanottanut tilauksen sähköautojen pikalatausjärjestelmien toimittamisesta portugalilaiselle latauspisteoperaattorille Power Dotille.
Henkilöautojen pikalatausjärjestelmien toimitus ajoittuu vuoden 2022 toiselle neljännekselle. Tilauksen arvo on yli 3 miljoonaa euroa.
Pikalatausjärjestelmät asennetaan Ranskaan, Espanjaan, Puolaan ja Portugaliin.
Tämä on toinen tilaus Power Dotilta kahden kuukauden sisällä. Kempower ilmoitti 31. joulukuuta 2021 yli 2 miljoonan euron arvoisesta sähköautojen pikalatausjärjestelmien pilottitilauksesta eteläeurooppalaiselle latauspisteoperaattorille, Power Dotille. Näiden kahden tilauksen kokonaisarvo on yli 5 miljoonaa euroa.
31. joulukuuta 2021 ja tänään ilmoitetut tilaukset ovat osa puitesopimusta, jota Kempower neuvottelee parhaillaan Power Dotin kanssa.
Suomalaiset pitävät sähköautojen tärkeimpinä ominaisuuksina akun kestoa, matalia kustannuksia sekä kohtuullista latausaikaa, kertoo Kamuxin teettämä tuore Suomalaiset Autokaupoilla 2022 -kyselytutkimus.
Tutkimushavainto on yhteydessä myös arjen autokauppaan, sillä Kamux Espoon Olarin myyntipäällikkö JuusoPuonti kertoo sähköautoja koskevien kysymysten lisääntyneen myyntitilanteissa.
Tutkimusyhtiö Bilendin teettämään tutkimukseen vastasi viime vuosien tapaan yli tuhat 18–70-vuotiasta suomalaista. Tulosten perusteella akun kesto on selkeästi suomalaisille sähköauton tärkein ominaisuus, sillä sen valitsi tärkeimmäksi noin kolme vastaajaa neljästä (72 %). Vastaajat saivat valita useita ominaisuuksia.
Toiseksi tärkeimmäksi ominaisuudeksi nousivat matalat käyttökustannukset (52 %) sekä nopea latausaika (46 %). Sen sijaan sähköauton ekologisuutta (25 %) sekä helppokäyttöisyyttä (24 %) ei pidetty niin tärkeinä ominaisuuksina.
– Tulos kertoo, että sähköautoissakin suomalainen ajattelee yhä käytännön kautta: kuinka pitkälle sillä pääsee ja kuinka paljon ajaminen maksaa. Näin kärjistetysti. Varmasti ekologisuus on monella takaraivossa, mutta muut asiat painavat vielä tällä hetkellä paljon vaakakupissa, Puonti toteaa.
Kysymykset sähköautoista lisääntyneet
Sähköautot ovat Suomessa vuosi toisensa jälkeen kasvava puheenaihe ja tämä näkyy myös autokaupoilla. Puontin mukaan kiinnostus sähköautoja sekä hybridejä kohtaan onkin kasvanut asiakkaiden keskuudessa ja yhä useammin heillä on mielessään tietyt kysymykset. Myös silloin sähköautojen ominaisuuksista halutaan usein tietää, vaikka lopullinen ostopäätös kohdistuisikin bensiini- tai dieselkäyttöiseen menopeliin.
– Ihmisiä kiinnostaa nyt selkeästi aiempaa enemmän sähköautojen kapasiteetti, akun kesto ja kuinka pitkään yhdellä latauksella pääsee ajamaan. Erityisesti tuo toimintasäde on sellainen, että se toistuu tiuhaan ja siitä ollaan hyvin kiinnostuneita, Puonti kertoo.
Myyntipäällikön mukaan asiakkaat ovat hyvin aiheeseen jo perehtyneitä ja tietävät autoista paljon. Varsinaisia ennakkoluuloja sähköautoja kohtaan ei ole, mutta usein asiakas pohtii, miten markkinat heilahtelevat sähköautojen yleistyessä, ja kuinka murros näkyy yhtäältä autojen hinnoissa ja toisaalta latausverkoston laajenemisessa.
Kuitenkin, vaikka sähköauton ominaisuuksiin liittyvät tekniset kysymykset ovat yleistymään päin, Puontin mukaan on yhä olemassa kaksi vakiokysymystä, jotka asiakas haluaa kysyä vuodesta toiseen.
– Auton hinta ja sen historia. Ne ovat sellaisia, että ilman niitä kaupantekotilanne voi mennä hiukan hankalaksi. Näiden kahden lisäksi itse suosittelen, että sähköautoa ostaessa kysyy myös akun kapasiteetista ja takuusta sekä siitä millainen latauskyky akussa on eli onko autossa pikalataustoimintoa. Hyvä automyyjä tosin selvittää nämä tiedot asiakkaan puolesta.
Suomalaiset Autokaupoilla 2022 -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 13-17.1.2022. Kohderyhmänä olivat 18-70 vuotiaat suomalaiset, jotka omistivat ajokortin ja joiden taloudessa on auto sekä vastaavat joko yksin tai yhdessä perheenjäsenen kanssa talouden autohankinnoista. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Yhteensä lopulliseen kohderyhmään kuului 1041 vastaajaa.
Poliisi kehottaa kiinnittämään huomiota ajoneuvon avainten säilytykseen. Hämeen alueella on alkuvuodesta ollut useampi tapaus, joissa ajoneuvo on anastettu sen omilla avaimilla.
Erityisesti ajoneuvojen vuokraajien, myyjien ja korjaajien tulee kiinnittää huomiota siihen, miten ja missä ajoneuvojen avaimia säilytetään tai palautetaan. Lukittu seinässä oleva postilaatikko ei ole sopiva ajoneuvojen avainten säilytyspaikka.
Ajoneuvoa ei kannata myöskään jättää lukitsemattomana käyntiin, kun poikkeaa jossakin. Lyhyessäkin ajassa ajoneuvo on tällöin helposti ohikulkijan otettavissa.
Luvatta haltuun saatua tai anastettua ajoneuvoa voidaan käyttää pelkästään siirtymiseen paikasta toiseen tai toisen rikoksen tekovälineenä.
Moottoriajoneuvojen käyttövarkaudet ja luvattomat käytöt vaarantavat myös liikenneturvallisuutta. Varastetulla ajoneuvolla ajetaan nopeusrajoituksista piittaamatta ja näissä tapauksissa tekijät ovat usein päihtyneitä.
Nyt kannattaa kiinnittää näihin asioihin huomiota, laittaa asiat kuntoon ja näin estää varkaudet mahdollisuuksien mukaan ennalta.
Lisäksi kun huomaat ajoneuvon anastetuksi, ilmoita asiasta poliisille. Jos tilanne on akuutti, eli auto on viety juuri silmien edestä, niin tulee soittaa numeroon 112. Muussa tapauksessa tulee tehdä rikosilmoitus mieluiten poliisin nettisivujen kautta.
Poliisi sai ilmoituksen epäillystä ampumisesta kello 15.20 Turussa. Yksi henkilö loukkaantui tilanteessa lievästi.
Auto oli ajanut Runosmäen kohdalla Tampereen valtatiellä, kun sen rinnalle ajoi toinen ajoneuvo. Vierelle tulleen auton kyydistä ammuttiin toista autoa kohden.
Ajoneuvo vaurioitui ampumisessa ja yksi henkilö sai lieviä vammoja lasinsiruista. Poliisi sai epäillyn kiinni ja epäillyn autosta löytyi kiinniottotilanteen yhteydessä ilma-ase. Tämänhetkisten tietojen mukaan ampuminen tapahtui kyseisellä ilma-aseella.
— Poliisi epäilee yhtä henkilöä alustavasti törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja jatkaa tapauksen selvittämistä, kertoo yleisjohtaja, komisario Reijo Pennanen Lounais-Suomen poliisisista.
Cupran mallisto kasvaa vauhdilla ja uusin tulokas täyssähköinen Born herättää mielenkiintoa ja lataa odotuksia. Muotokieleltään sisarmallia ID.3:a muistuttava Born eroaa selväksi edukseen yksityiskohtaisemmassa tarkastelussa etenkin edestä ja takaa. Sporttinen muotoilu ja Cupran tunnusomaiset kuparin väriset yksityiskohdat kiinnittävät huomion sisällä ja ulkona.
Kuva: Antti Järveläinen.
Car of the Year 2022 finaalissa kirkkainta palkintoa tavoitteleva Born kilpailee viittä muuta täyssähkömallia vastaan. Ainoana polttomoottorimallina finaalissa on mukana Peugeot 308.
Ulkonäköä ja ajotuntumaa
Samalle pohjalevylle ja samalta tehtaalta ulosrullaavia Cupra Born- ja Volkswagen ID.3-malleja ei ole brändinsä takia liiemmin tarpeen vertailla toisiinsa, mutta ulkokuoren osalta vertailua ei voi olla tekemättä. Siinä missä VW näyttää tuotteellaan paikoitellen hyvinkin yksinkertaiselta ja mitäänsanomattomalta, ei voi Cupran tuotteesta sanoa samaa.
Kuva: Antti Järveläinen.
Suoraan sivusta vilkaistuna sisaruus ID.3:n kanssa on nähtävissä, mutta edestä ja takaa katsottuna design ja yksityiskohdat viestivät Cupran brändin urheilullisuutta. Kuparin värisiä yksityiskohtia ja muotoilun ärhäkkyyttä ei voi olla huomaamatta.
Vahvuuksiin kuuluvat sporttisen komean ulkokuoren lisäksi jämäkkä ja napakka ajettavuus. ID.3:een verrattuna ei uskoisi, että autot jakavat samaa geeniperimää.
19-tuumaiset kitkarenkaat pehmentävät talvisten jääteiden epätasaisuutta – ajotuntumasta kuitenkin huokuu sporttisuus. On helppo kuvitella, mitä Born parhaimmillaan tarjoaa kuivilla teillä ja kesärenkailla.
Kuva: Antti Järveläinen.
Mukavuutta ja pehmeyttä hakevalle Born saattaa tuntua turhan napakalta, muttei Cupran filosofiassa ole tarkoituskaan miellyttää kaikkia asiakkaita. Ostaja varmasti tietää mitä haluaa, eikä Bornista tule ”one size fits all” -fiilistä.
Sähköisen voimalinjan mukavuus, tehokkuus ja viiveettömyys tekevät ajokokemuksesta yksinkertaisen ja nautittavan. Takavetoinen Born yllättää vaivattomuudellaan sohjoisessakin kelissä irtolumen täyttämillä teillä, kiitos akkujen tuoman alhaisen painopisteen ja noin 1,8 tonnin omamassan. Perinteiseen kevytperäiseen takavetoiseen polttomoottoriautoon talvista ajotuntumaa ei kannata Bornin kohdalla sekoittaa.
Lataustehoissa jäätiin selvästi luvatuista
Tällä hetkellä hinnastosta löytyy koeajettu 58 kWh nettokapasiteetin akulla varustettu 150 kW tehoinen malli. Tehoa takavetoisessa Bornissa on mukavasti, vaikkakin nollasta sataan taittuu vain 7,3 sekunnissa. Välitön teho, vääntö ja takaveto saavat auton tuntumaan tehokkaammalta.
Kuva: Antti Järveläinen.
Sähkönkulutukseksi Cupra lupailee 15,6 kWh/100 km. lukemia. Odotetusti talvikeleissä aivan valmistajan ilmoittamiin lukemiin ei päästy. Matka-ajossa 100 kilometrin keskinopeudella nollakelissä kulutus asettui 20,8 kWh/100 km. lukemaan. Tuhannen ajokilometrin matkalta ajotietokone näytti keskikulutukseksi 22,8 kWh/100 km. Koeajoviikon päätteeksi kulutus oli 23,9 kWh/100 km.
Näiden kulutuslukemien perusteella moottoritietä taittaa koleassa nollakelissä täydellä akulla 278 kilometriä ja sekalaisessa ajossa toimintasäde on noin 250 kilometriä. Kesäkelissä toimintasäteen voi odottaa kohenevan 50-100 kilometriä.
Kuva: Antti Järveläinen.
Cupra lupaa lataustehoksi tasavirtalaturista maksimissaan 120 kW, kun akun varaus on alle 30 %. Koeajon aikana jäätiin molemmilla teholatauskerroilla kauas luvatusta, vaikka akun varaus oli laturille tultaessa 15-30 %.
Ainoastaan 46 kilowatin maksimiteho saavutettiin, vaikka laturille tultiin pidemmän ajolenkin päätteeksi lämpimällä akulla ja laturin maksimiteho oli 150 kW. Tämä nostaa pikalatauksen mainostettua 35 minuutin latausaikaa selvästi yli tuntiin.
Kuva: Antti Järveläinen.
Vaihtovirta- ja kotilatureista auto pystyy vastaanottamaan 11 kW laturin tehosta riippuen. Nopeimmillaan täyteen lataamiseen vaihtovirtalaturilla kuluu näin ollen reilut 6 tuntia.
Käytännölliset sisätilat, hidas infotainment
Hatchback-malliksi tavaratila on kohtuullisen suuri 385 litraa. Tavaratila on selvän muotoinen ja lastaamisesta helppoa tekee suuri takaluukku. Tavaratilan lattian alta löytyy välipohja esimerkiksi latausjohdoille tai muulle pienelle tavaralle. Konepellin alta löytyy vain pissapojan täyttöluukku ja monesta sähköautosta tuttu säilytystila frunk puuttuu.
Kuva: Antti Järveläinen.
Sisätilojen muotoilu on selkeä ja ulkoa tutuista kuparin värisistä yksityiskohdista saa nauttia myös ohjaamossa. Ajoasennosta tekee hyvän varsin tukeva istuin, jonka säädettävästä reisituesta löytyy tukea pidemmillekin jaloille.
Istuimien välistä löytyy säilytystilaa juomapulloille ja irtotavaroille. Puhelimen langaton latausteline on kyynärnojan edessä ja osittain alla, jonne ajonaikainen vilkuilu on tehty haastavaksi. Takaistuimilta löytyy tilaa kolmelle ja jalkatilaa on mukavasti tasaisen lattian ansiosta.
Kiitettävän kokoinen 12-tuumainen medianäyttö on visuaalisesti selkeä ja informatiivinen, vaikka valikkoihin tottuminen vie aluksi aikaa. Käyttökokemus saa kuitenkin nopeasti takaiskun, kun valikkojen lataaminen tuntuu ajoittain todella hitaalta ja työläältä.
Kuva: Antti Järveläinen.
Mediajärjestelmien käyttökokemusta ei paranna ohjauspyörässä olevat haptiset kosketuspainikkeet, joiden toimintafilosofiaan ei meinaa aluksi millään päästä sisälle. Osa ohjauspyörän painikkeista toimii talvihanskat kädessä, osa ei.
Paras ominaisuus mediajärjestelmästä löytyy seisontalämmityksen valikosta, joka mahdollistaa auton automaattisen esilämmittämisen eri viikonpäiville haluttuun kellonaikaan.
Kuva: Antti Järveläinen.
Car of the Year 2022 finaaliin kuuden muun auton kanssa valittu Cupra Born kertoo itsessään paljon auton ominaisuuksista. Nähtäväksi jää loppukirin tulos, kun voittaja julkistetaan verkkotapahtumassa 28. helmikuuta.
Kaakkois-Suomen poliisin on selvittänyt heinä- ja elokuussa 2021 Etelä-Suomessa liikkuneen, ulkomaisen rikollisryhmän lukuisten törkeiden varkauksien sarjan. Nyt valmistuneessa esitutkinnassa syyttäjälle siirtyy yhteensä 27 varkautta, joista suurin osa on törkeitä.
Ryhmän rikoksista saama rikoshyöty on ollut kokonaisuudessaan yli 110 000 euroa, ja teoista koitui asianomistajille yhteensä yli 230 000 euron vahingot.
Heinäkuussa 2021 Suomeen saapui neljän romanialaisen miehen ryhmä, jonka tavoitteena oli tehdä mahdollisimman arvokkaan saaliin varkauksia, ja poistua tämän jälkeen nopeasti maasta. Ryhmän kohteet vaihtelivat, ainoastaan asuttuihin asuntoihin tämä ryhmä ei kohdistanut murtoja.
Kohteena ryhmällä oli käteinen raha, helposti jälleen myytävät matkapuhelimet tai pienemmissä kohteissa myös savukkeet.
Kohteiksi joutuivat yksityisten ja yritysten autot, pienet lähikaupat, kioskit, baarit, kylmäasemat, huonekaluliikkeet ja suuremmat matkapuhelimia myyvät liikkeet. Joukkoon mahtui myös eläinlääkäriasema sekä kukkakauppa.
Kohteisiin murtauduttiin yöaikaan ikkunoita rikkomalla ja kaltereita vääntämällä. Tekijät käyttivät usein myös tekoa varten varastettuja autoja murtautumiseen. Autoilla ajettiin ovista läpi kauppaliikkeisiin tai vedettiin hinausköydellä tankkauspisteiden rahanmaksuautomaatteja irti.
Tekotavoista eniten mediahuomiota saikin Kaakkois-Suomessa tehdyt kylmäasemiin kohdistuneet törkeät varkaudet. Tekotapa noudatteli vanhaa ”Euran Daltonien” mallia, jossa automaatti repäistään autoon kiinnitetyllä köydellä kokonaan irti. Tekotavan perusteella yleisessä keskustelussa paikallisten nuorten mahdollinen osallisuus olikin esillä. Näin asia ei kuitenkaan ollut.
Tekijöiden jäljille pääsimme jo varkauksien tekoaikana, mutta romanialainen nelikko ehti poistua maasta ennen kiinniottoa. Samat tekijät kuitenkin palasivat Suomeen syksyllä ja aloittivat uusien jäsenien kanssa vastaavan rikossarjan. Tällä kertaa tekijät saatiin rikossarjan alkuvaiheessa kiinni. Tämä kokonaisuus on jo käräjäoikeuden käsittelyssä.
Ilmoita tallentava valvontakamera poliisin kameravalvontakartastoon
Tämänkin tapauksen tutkinnassa oli huomattavaa apua laadukkaista kameravalvontatallenteista. Haluamme muistuttaa, että yritykset ja yksityisetkin voivat ilmoittaa omista tallentavista kameroistaan poliisille.
Kameravalvontakartaston avulla tieto saatavilla olevista tallenteista tulee nopeasti rikostutkintaan, mikä nopeuttaa merkittävästi rikosten tutkintaa ja helpottaa rikosten selvittämistä.
Datsun ei 1960-luvun jälkipuoliskolla ollut vallan outo merkki urheiluautomarkkinoilla; Fairlady-mallia oli toimitettu vientimaihinkin vaatimattomia määriä, mutta varsinaisesti pankin japanilaistehtaalle räjäytti 1969 esitelty 240 Z. Siitä tuli aikansa myydyin urheiluauto maailmassa: kun Chevrolet Corvette ylsi puolen miljoonan myyntilukuihin 25 vuodessa, meni samaan määrään Datsun Z:lta vain kymmenen vuotta.
Kuva: CvB.
Datsun onnistui Z:ssa yhdistämään perinteisen kardaanivetoisen ”karvarintaisen” urheiluauton karun viehätyksen moderniin ulkonäköön, ja kun tämä paketti tarjottiin kilpailijoita tuntuvasti edullisempaan hintaan, oli menestys taattu.
Suorituskykykin riitti: kiihtyvyys 0-100 esim. päihitti Porsche 911T:n ja Triumph TR6:n. 2,4-litraisen suoran kuutosen tehoksi ilmoitettiin 150 hv.
Datsun osallistui 240Z:lla aktiivisesti ralleihin. Erikoista kyllä, urheiluauton isoimmat voitot saavutettiin rankassa Safari-rallissa, mutta Rauno Aaltonen pystyi ajamaan sillä Monte Carlossakin kolmanneksi.
Kuva: CvB.
Mallitunnuksena Z säilyi tuotannossa vuoteen 1983 asti, mutta myöhemmät versiot 1978 alkaen menettivät mm. kasvaneen painon myötä osan näiden autojen alkuperäisestä viehätyksestä,
Kuvan auton on Datsun 240 Z 1974. Auto on kuvattu Classic Motorshow -tapahtumassa 2019.
Autosuunnistusta voi harrastaa monenlaisella kalustolla. VaToSUA:n Arvo Etelä ja Jukka Pehkonen kilpailevat historiallisella Fiat 850:llä. Kuva: Pekka Virtanen.
Autosuunnistuksen SM-sarjan kaksi talvikisaa ajetaa helmikuussa Kanta-Hämeessä. Neljä tämän vuoden viidestä autosuunnistuksen arvokilpailusta ajetaan Kanta-Hämeessä. Autosuunnistuksen SM- ja cup-sarjojen ensimmäiset osakilpailut ajetaan helmikuussa akselilla Riihimäki–Hämeenlinna.
AS-SM käynnistyy nyt lauantaina 12. helmikuuta Riihimäen Urheiluautoilijoiden Talvieksytyksellä, joka käynnistyy Pohjolanrinteen koululta SM-kärjen osalta kello 16.10.
Riihimäellä ja Lopella ajettavassa kilpailussa käytetään paljon pelloille kilpailua varten tehtyjä polkuverkostoja, ja runsas lumentulo on teettänyt kilpailun järjestäjille melkoisesti ylimääräistä työtä. SM/Cup Talvieksytyksessä kilpailee SM-pisteistä 36 paria, ja yhteensä autokuntia lähtee matkaan 53.
26. helmikuuta on vuorossa Ahveniston Autourheilijoiden SM/Cup Ilvesajo. Talvieksytys ja Ilvesajo ovat todella perinteisiä AS:n talvikilpailuja. Ilvesajo ajettiin ilmeisesti ensimmäisen kerran jo vuonna 1950. Talvieksytys oli edellisen kerran SM-osakilpailu 2015, jolloin ajettiin edellisen kerran kaksi talvi-SM-osakilpailua.
Heinäkuussa Ähtärissä ajettavan SM- ja cup-osakilpailun jälkeen arvosarjat palaavat Kanta-Hämeeseen. 14.10. ajettava Forssan Seudun UA:n Kalen kierros on cup-sarjan päätöskisa ja AS:n Pohjois-Euroopan NEZ-sarjan Suomen kisaviikonlopun avauskisa. NEZ-sarjan toisen Suomen kisan järjestää seuraavana päivänä Lammin UA, jonka Ohrakierre päättää SM-sarjan.