Talvi on hyvää vauhtia väistymässä, ja sulavien lumien alta paljastuu nurmen lisäksi myös roudan rikkomia teitä. Ammottavat kuopat tiessä voivat aiheuttaa autoilijoille ikäviä yllätyksiä. Väylävirasto on jo varoittanut vaikeasta kelirikosta Lapissa ja eteläisessä Suomessa, todetaan Fennian tiedotteessa.
Varsinkin Etelä-Suomessa moni on huomannut autoteillä halkeamia ja monttuja. Teiden huonontunut kunto johtuu sääolosuhteista. Mennyt talvi on ollut runsasluminen mutta myös sateinen. Lämpötila sahasi paljon nollan molemmin puolin, mikä johti teiden päällysteiden vaurioitumiseen erityisesti eteläisessä Suomessa.
– Kun vesi pääsee valumaan tien päällysteen alle ja sen jälkeen jäätyy, tulee tiehen helposti halkeamia ja repeämiä, sanoo Fennian ajoneuvovakuuttamisen ja -vahinkojen johtaja Mikko Pöyhönen.
Usein montut ja halkeamat tiessä ovat harmittomia, mutta isommat kuopat tai esimerkiksi halkeaman terävät reunat voivat aiheuttaa autoilijoille monenlaista harmia.
– Tyypillisimpiä vaurioita ovat rengas- ja vannevauriot routareikään ajettaessa. Myös näiden rikkoutuneiden kohtien väistäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita, esimerkiksi jos tie on liukas ja routa on nostanut tiehen ”hyppyrin”. On käynyt niinkin, että auto on päätynyt ojaan, kun on päätetty kiertää kuoppa mutta arvioitu tila tien pientareella väärin.
Pöyhösen mukaan ajo-olosuhteet ovat nyt haastavia, kun yöt voivat olla vielä kylmiä ja tiet liukkaita, ja lisäksi teiden kunto on huonontunut.
– Kannattaa varata ylimääräistä aikaa liikkumiseen ja hidastaa reippaasti tierikkojen kohdalla. Kannattaa myös seurata liikennetietoja, sillä pahimpien vaurioiden kohdalla teitä voidaan joutua sulkemaan ja nopeuksia rajoittamaan.
Pöyhönen muistuttaa myös välttämään suurempia lammikoita ja veden peittämää tien osuutta.
– Keväisin käy usein niin, että tierummut ovat vielä jäässä, jolloin tielle kerääntyy erityisesti notkokohtiin paljon vettä. Nyt lumia myös sulaa paljon. Vesi on voinut myös jäätyä pinnalta, mutta pettää helposti painavan auton alla. Syvä vesilammikko voi aiheuttaa monenlaista vahinkoa, jos vettä pääsee moottoriin, sähköauton akustoon tai auton sisälle. Tästä aiheutuneet vahingot eivät ole välttämättä korvattavia, Pöyhönen muistuttaa.
Klaus Zellmer nimitetään Škoda Auton hallituksen uudeksi jäseneksi 1. heinäkuuta 2022, minkä jälkeen Tšekin tasavallan lainsäädännön mukaisesti hallitus valitsee hänet hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi.
Zellmer seuraa pääjohtajana Thomas Schäferiä, joka toimii Škoda Auton hallituksen puheenjohtajana kesäkuun loppuun saakka.
Pääjohtajana Schäfer myös vastaa 1. huhtikuuta 2022 alkaen Volkswagenin liiketoiminnasta, ja 1. heinäkuuta 2022 hänestä tulee Volkswagenin hallituksen puheenjohtaja. Samalla hänestä tulee konsernin johtokunnan jäsen Volkswagenin johtajana, jolloin hän johtaa volyymituotemerkkiryhmää.
Pitkä ura Porschella
Liikkeenjohdon loppututkinnon suoritettuaan Klaus Zellmer aloitti uransa vuonna 1997 Porsche AG:n hallituksen jäsenen avustajana. Vuonna 1999 hän siirtyi Porschen Ranskan organisaatioon myyntiverkoston kehitystehtäviin ja sen jälkeen Pohjois-Amerikan aluejohtajaksi.
Vuonna 2000 hän valvoi projektipäällikkönä myynnin kehitystä ja markkinointia liittyen Porschen uuteen tehtaaseen Saksan Leipzigissa. Porschen tehtaan asiakaspalvelukeskusta johdettuaan Zellmeristä tuli vuonna 2007 Porschen Saksan markkinointijohtaja. Tästä toimesta hän yleni Porschen hallituksen jäseneksi vuonna 2010.
Vuonna 2015 Zellmer siirtyi Yhdysvaltain Atlantaan Porsche Cars North American pääjohtajaksi. Syyskuun 15. päivästä 2020 lukien Klaus Zellmer on ollut Volkswagen Passenger Carsin hallituksen jäsen vastuualueenaan myynti, markkinointi ja jälkimarkkinointi.
Tänä aikana hän on ollut keskeisessä asemassa Volkswagenin organisaation, digitalisoinnin ja kestävän kehityksen johdonmukaisessa mukauttamisessa asiakkaiden tarpeisiin
Kello 23.00 aikaan tapahtui Asikkalassa Jyväskyläntiellä kahden henkilöauton välinen kolari.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin, että henkilöauto ajaa välillä vastaantulevien kaistalla kohti Padasjokea.
Partion lähtiessä tavoittamaan autoa, tuli ilmoitus, että auto oli osunut vastaantulleen auton kylkeen.
Vastaantulleessa autossa olleet äiti ja kaksi lasta loukkaantuivat lievästi ja vastaantulevien kaistalle ajautuneen ajoneuvon reilu 60-vuotias mies loukkasi päänsä.
Mies puhalsi seulonta-alkometriin reilusti törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan ja hän oli jo ajokiellossa.
Sairaankuljetus tarkasti osallisten vammat ja epäilty mies kiinniotettiin.
Törmäyksen voimasta molemmat ajoneuvot menivät lunastuskuntoon.
Kello 18.00 aikaan sai poliisi ilmoituksen moottorikelkkaonnettomuudesta Hollolassa Lehmontiellä.
Paikalla selvisi, että, noin 50-vuotias mies oli lähtenyt moottorikelkalla jäälle, tarkoituksenaan tarkistaa kalaverkot. Rantaan päin ajaessaan, oli mies menettänyt moottorikelkan hallinnan ja mies oli pudonnut kyydistä.
Mies loukkasi pudotessaan silmäkulmansa. Partio puhallutti paikan päällä miehen ja tulos osoitti miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
Sairaankuljetus tarkisti miehen vammat ja otti hänestä samalla verikokeen, rattijuopumuksen varmistamiseksi.
Vuonna 2021 ruotsalainen premium-sähköautojen valmistaja Polestar käynnisti ainutlaatuisen ”Art for Art” -hankkeen, joka tarjosi taiteilijoille ja keräilijöille mahdollisuuden vaihtaa taidetta Polestar 1 – malliin.
Palkitun ja käsintehdyn suorituskykyisen hybridin tuotanto on rajoitettu alle 1 500 autoon, ja sitä pidetään keräilyesineenä harrastajien keskuudessa ympäri maailmaa.
Polestar sai taiteilijoilta ja keräilijöiltä yli 500 ehdotusta, jotka vaihtelivat maalauksista ja veistoksista grafiikoihin, valokuviin sekä installaatioihin. Ensimmäinen vaihtokauppa Polestarin ja ruotsalaisen nimettömänä pysyttelevän katutaiteen keräilijän välillä tehtiin maaliskuussa 2022, kun alkuperäinen teos vaihdettiin Osmium-väriseen Polestar 1:een.
– Vaihdoin katutaidetta katutaiteeseen, sanoo Polestar 1:n uusi omistaja.
– On erityistä omistaa jotain, jota on valmistettu vain rajoitettu erä, mutta aion ehdottomasti myös ajaa autoa. Jos aikoisin pitää sen ainoastaan keräilyesineenä, taideteoksen pitäminen olisi ollut käytännöllisempää – sitä on myös helpompi varastoida.
Johtava yksityinen taiteen neuvonantaja Theodor Dalenson on toiminut Polestarin asiantuntijana projektin aikana, jonka lisäksi tunnettu huutokauppatalo Sotheby’s on arvioinut lähetettyjä teoksia selvittääkseen, vastaako niiden arvo Polestar 1:n arvoa.
– Historiallisesti taiteilijat ovat tottuneet vaihtamaan taidettaan muuhun taiteeseen, palveluihin tai tuotteisiin, joten miksei myös autoihin? Autoteollisuus ja taidemarkkina jakavat samanlaisia hintaa ohjaavia voimia. Esimerkiksi kun autoa pidetään kiinnostavana keräilijöiden keskuudessa ja sitä valmistetaan vain rajoitettu määrä, siitä tulee entistä houkuttelevampi. Sama filosofia pätee taidemarkkinoilla, Dalenson kommentoi.
Kymmenen vuotta sitten F1-kuljettaja Sebastian Vettel kehui saksalaisen RTL-kanavan haastattelussa Suomea ja suomalaisia.
F1: Vettel kehuu suomalaisten rehellisyyttä
Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Sebastian Vettel tunnetaan Suomen ystävänä. Hän on vieraillut Suomessa paljon kuntovalmentajiensa Tommi Pärmäkosken ja Heikki Huovisen järjestettyä hänelle Suomessa treenejä. Viimeksi Vettel kävi Suomessa maaliskuussa.
Saksalaisen RTL-kanavan haastattelussa Vettel ylistää Suomea ja suomalaista kulttuuria.
– Pidän heidän kulttuuristaan. Suomalaiset ovat rehellisiä ja suorapuheisia ihmisiä. He eivät puhu kenties yhtä paljon kuin me, mutta kaikessa mitä he sanovat, ovat he rehellisiä, Vettel kertoi.
Vettelin määritelmä suomalaisten rehellisyydestä ja suorapuheisuudesta pätee myös Kimi Räikköseen.
– Kimi on hyvin rehellinen ja pidän siitä. Rehellisyys on tärkeä piirre ihmisessä ainakin omasta mielestäni. Kimi on mukava kaveri, Vettel kertoi.
Räikkönen ja Vettel asuvat molemmat Sveitsissä ja käyvät silloin tällöin pelaamassa yhdessä sulkapalloa. Vettel paljastaa hävinneensä Räikköselle edellisen ottelunsa. Torstaina Shanghaissa Vettel hävisi Räikköselle myös pöytäfutiksessa.
Sähköpotkulaudalla noudatetaan samoja sääntöjä kuin polkupyörällä. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei sähköskuutilla ole jalkakäytäville asiaa. Liikenneturvan kyselyssä lähes joka toinen pitää aikuisen sähköpotkulautailua jalkakäytävällä vakavana liikennerikkomuksena.
Kevään eteneminen käynnistää monella paikkakunnalla myös vuokrattavien sähköpotkulautojen kauden. Sähköpotkulaudan käyttäjän tai vuokraajan on kuitenkin huomioitava, että kyseessä on ajoneuvo, jolla on kuljettava liikennesääntöjen mukaan.
– Vaikka vuokralaitteen saa alleen matalalla kynnyksellä, liikenteessä hällä väliä-asenteelle ei ole sijaa. Liikennesääntöjen noudattaminen, nopeuden sovittaminen tilanteeseen, päihteettömyys ja muiden huomiointi ovat turvallisen sähköpotkulautailun kulmakiviä. Sähköpotkulauta on tarkoitettu vain yhdelle henkilölle, eli sillä ei saa kuljettajaa matkustajaa, luettelee Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tomi Rossi.
Yksi perussääntö koskee sitä, missä sähköpotkulaudalla saa ajaa.
– Sähköpotkulauta rinnastetaan polkupyörään, eli sillä kuljetaan samoilla väylillä kuin pyörällä: pyörätiellä, -kaistalla tai -kadulla. Jos pyöräilyväylää ei ole, sähköpotkulautailija ajaa ajoradan oikeassa reunassa. Jalkakäytävällä sillä ei saa ajaa, paitsi alle 12-vuotiaat. Sähköpotkulautoja koskeva sääntö on tässäkin sama kuin polkupyörien kohdalla, Rossi summaa.
– Jos väylän tyypistä on epävarma, nyrkkisääntönä kannattaa muistaa se, että pyörätiet merkitään pyörätien liikennemerkillä. Jos liikennemerkkiä ei ole, kyseessä on jalkakäytävä, Rossi täydentää.
Jalkakäytävällä sähköpotkulautailu tuomitaan
Liikenneturvan loppuvuonna tekemässä kyselyssä* suomalaiset suhtautuivat tuomitsevasti jalkakäytävällä sähköpotkulautailuun. Erittäin tai melko vakavana liikennerikkomuksena aikuisen jalkakäytävällä sähköpotkulautailua piti 47 prosenttia vastanneista. Lieväksi rikkomuksen mielsi vain 22 prosenttia.
Lähes joka toinen suomalainen pitää sähköpotkulautailua jalkakäytävällä vakavana liikennerikkomuksena.
– Sähköskuutti on äänetön, mutta tarvittaessa aika vauhdikas ajoneuvo. Jos niihin törmää väylillä, joissa niitä ei pitäisi olla ja joilla keskimääräinen kävelyvauhti on huomattavasti hitaampaa, ei ihme, että tapa huolestuttaa ja ehkä ärsyttääkin. Jos pyöräilyväylä puuttuu, eikä ajoradalla halua ajaa, on silloin noustava sähköpotkulaudan päältä pois ja joko talutettava jalkakäytävällä tai pysäköitävä lauta fiksuun paikkaan pois toisten tieltä, Rossi huomauttaa.
Kymmenen kohtaa turvalliseen sähköpotkulautailuun
Sähköpotkulaudalla kuljetaan pyöräväylillä.
Pysähdy punaisiin.
Huomioi muut liikkujat – myös lautaa pysäköidessäsi. Jalankulkijalle tulee antaa turvallinen tila tiellä. Kun päätät ajon, älä jätä lautaa niin, että siihen voi kompastua tai törmätä, tästä on haittaa erityisesti näkövammaisille.
Ennakoi ja aseta nopeus tilanteen tasolle. Ennakoiva ajotapa lisää myös sähköpotkulautailijan turvallisuutta ja vähentää riskiä kaatua tai joutua onnettomuuteen. Sovita nopeus ympäristön ja muiden kulkijoiden vauhtiin. Näin alkukaudesta hiekoitussepeli ja jää voivat lisätä väylien liukkautta.
Ole erityisen tarkkana tietä ylittäessä – hidasta risteyksiin. Osoita selkeästi aikeesi risteyksissä. Muista näyttää suuntamerkkiä, kun olet kääntymässä.
Anna tietä suojatiellä. Opettele tai kertaa muutkin väistämissäännöt esimerkiksi Liikenneturvan Jalan ja pyöräillen -oppaasta.
Aja vain selvin päin. Jos suunnitteilla on kostea ilta kaupungilla, mieti etukäteen kulku kotiin, ettet lankea houkutukseen tarttua sähköpotkulautaan.
Pysähdy käyttämään kännykkää.
Sähköpotkulaudalla ei saa kuljettaa matkustajia.
Käytä kypärää. Kypärä suojaa päätä mahdollisessa kaatumisessa.
*Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia jalkakäytävällä ajamisesta kyselytutkimuksella loppuvuonna 2021. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy marras-joulukuussa 2021 ja siihen vastasi yhteensä 1064 henkilöä, joista autoilevia 82 prosenttia.
Formula ykkösten alkukausi on osoittanut uusien sääntöjen myllertäneen tiimien välisiä voimasuhteita. Unibetin asiantuntija Mika Häkkinen kommentoi tuoreessa haastattelussa muun muassa Mercedeksen säätövaikeuksia ja pohtii Ferrarin mahdollisia tallimääräyksiä.
Viime vuosien ykköstalli Mercedes on paininut alkukauden aikana vaikeuksien kanssa, kun taas muutaman vuoden alakynnessä ollut Ferrari on ollut vahvimmillaan.
– Ferrari on tehnyt tälle kaudella todella nopean auton, ja siellä on kaksi nuorta ja nopeaa kuljettajaa. Red Bullilta olisin odottanut parempaa kehitystyötä heti alkukauteen, mutta tilanne ei ole näyttänyt siltä. Red Bull antaa teknisten ongelmien takia pisteitä pois Ferrarille tällä hetkellä, kaksinkertainen maailmanmestari Häkkinen kommentoi tuoreella haastatteluvideolla.
Alkukauden yllättäjästä Häkkisellä ei ole epäselvyyttä. Värikkään tallipäällikön Günther Steinerin lisäksi koko Haas-tiimi on noussut parrasvaloihin.
– Alkukauden yllättäjä on ilman muuta Haas-talli. Varsinkin Kevin Magnussen on tehnyt sensaatiomaisen paluun formula ykkösiin, kun ottaa vielä huomioon, miten pienellä valmistautumisella hän on palannut takaisin. F1 on fyysisesti todella vaativa laji. Saudi Arabiassa näin, kuinka kipeä hänen niskansa oli jo lauantain aika-ajon jälkeen. Magnussen on näyttänyt todella vahvoja suorituksia alkukauden aikana.
Mercedeksen yllättävät vaikeudet
Mercedeksen vuosia kestänyt voittokulku näyttää pysähtyneen, ainakin toistaiseksi. Talli on saavuttanut viimeisen kahdeksan vuoden aikana kahdeksan valmistajien ja seitsemän kuljettajien maailmanmestaruutta. Tällä kaudella menestys on ollut vaisumpaa, eikä voittoja ole vielä kolmen osakilpailun jälkeen tiimille kirjattu.
– Nämä nykyiset kilpa-autot vaativat sen, että niitä pystytään ajamaan mahdollisimman matalana. Tällöin auton alla oleva imu (downforce) saadaan maksimaaliseen käyttöön. Mercedes ei ole onnistunut tässä, vaan on joutunut tulemaan kisoihin kompromisseilla säätöjen suhteen. Auto alkaa pomppia ja sen kanssa joudutaan tekemään töitä.
– Mercedes on tällä hetkellä sekunnin kärkeä hitaampi. Sitä kun yritetään saada kiinni, niin siinä joutuu moni insinööri pohtimaan ratkaisuja.
Tiimin selvä ykköskuski Lewis Hamilton on saanut kovan vastuksen uudesta tallikaveristaan George Russelista. Tämä saattaa heijastua Hamiltonin kauteen hyvin voimakkaasti.
– Pelkään, että tästä tulee Hamiltonille todella vaikea kausi. Pahimmillaan koko tilanne johtaa siihen, että Hamilton alkaa kurkkia muualle. Se on ihan fakta, kun pitkään on tullut menestystä ja nyt on vaikeampaa. Silloin nämä ajatukset nousevat esiin, Häkkinen analysoi videolla.
Charles Leclercin vahva alkukausi voi tehdä hänestä ykköskuskin
Ferrarin Charles Leclerc on noussut kolmen osakilpailun perusteella vahvimmaksi mestarisuosikiksi. Nuori monacolainen on pystynyt kahteen osakilpailuvoittoon ja johtaa sarjaa selvällä piste-erolla. Tallikaveri Carlos Sainz ei ole pystynyt vastaavaan tasoon alkukauden aikana. Tämä saattaa näkyä Ferrarin taktiikassa tästä eteenpäin.
– Viisari on kääntynyt siihen, että Leclerc on ajanut tasaisesti, kun taas Sainz on tehnyt ajovirheitä. Tuntien Ferrarin, siellä aletaan varmasti miettiä panostamista nopeampaan kuljettajaan. Tietysti toivon, ettei näin tapahdu, mutta siltä se vahvasti näyttää.
Bottaksen vahva alkukausi
Valtteri Bottas on ollut alkukaudella todella vahva. Bottaksen suoritukset Alfa Romeon ratin takana ovat alleviivanneet hänen taitojaan F1-kuljettajana. Bottas on sijoittunut kahdesti pisteille ja keskeyttänyt kerran pisteasemasta teknisen vian vuoksi.
– Valtteri tuntee tallipäällikkö Frederic Vasseurin jo alemmista luokista. Valtteri on varmasti tuonut kokemusta talliin ja haluaa etsiä ratkaisuja tason nostamiseen.
Vaikka alkukausi on ollut positiivinen, tietää Häkkinen, ettei laakereille saa jäädä lepäämään.
– Valtterin työsarka jatkuu ja autoon pitää tehdä lisää kehitystyötä, sillä olen huomannut, ettei Alfa Romeo ole helppo auto ajaa. Kun vertaa Leclerciin, hänen kätensä ovat todella rauhalliset, kun taas Valtterilla hakee koko ajan, melkein jopa suorillakin.
Uudet säännöt tuoneet väriä radoille
Uusien sääntöjen piti tehdä kisoista värikkäämpiä ja tasaisempia. Juuri näin on Häkkisen mukaan käynyt.
– Kuljettajat ovat myöntäneet, että nyt on helpompi seurata edellä ajavaa autoa ja päästä sitten DRS-alueella ohi. Autot ovat myös painavampia ja se tuntuu sopivat toisille kuljettajille paremmin. Esimerkiksi Sergio Perez on nyt paremmin sinut Red Bullin auton kanssa kuin aiemmin. Se näkyy ajamisessa. Mielestäni uudet säännöt ovat muutenkin tasoittaneet kuljettajien välisiä eroja.
Seuraavaksi formula ykköset siirtyvät kohti Euroopan ratoja. Voimasuhteista Häkkisellä on selvä näkemys.
– Ne tiimit, jotka pystyvät tuomaan uusia kehitysosia auton aerodynamiikkaan, ovat vahvoilla. Se on avainkysymys, Häkkinen kommentoi videolla.
Viime viikon valtakunnallisessa liikennevalvonnassa poliisi joutui puuttumaan liikenteessä yhteensä 715 henkilön turvavyön tai turvalaitteen käytön laiminlyöntiin. Näistä 15 oli lapsia, joiden turvalaitteen käytöstä vastaa huoltaja tai hänen poissa ollessaan kuljettaja.
– Lasten turvalaitteiden käyttö näyttää kuitenkin kehittyneen hyvään suuntaan viime vuodesta, poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta sanoo.
Katajiston mukaan turvavyön käytön laiminlyönnistä määrättävillä liikennevirhemaksuilla tähdätään turvavöiden kattavaan käyttöön. Se pelastaisi vuosittain kolareissa jopa 20 ihmishenkeä ja lieventäisi tai estäisi kokonaan vammat moninkertaiselta joukolta.
Teemavalvonnan aikana puututtiin myös 433 kuljettajan ajon aikaiseen matkapuhelimen käyttöön.
-Ilahduttavaa oli, että matkapuhelimen laiton käyttö kädessä pitäen vaikuttaa hieman vähentyneen edellisvuodesta.
Katajisto varoittaa erityisesti viestien kirjoittamisesta ja muusta sellaisesta toiminnasta, joka pitää katseen poissa tiestä useampien sekuntien ajan. Tällainen tarkkaamattomuus muodostaa todellisen vaaran tienkäyttäjille, myös kuljettajalle itselleen.
Kierrätettyjen autojen määrä putosi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna ennätysvilkkaaseen viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Vuoden 2021 alkuvuosi oli erityisen poikkeuksellinen romutuspalkkiokampanjasta ja koronapandemian jälkeisen talouskasvun aikaansaamasta romumetallin nopeasta hinnan noususta johtuen.
Vuoden 2022 ensimmäisen kolmen kuukauden aikana romutustodistusten määrä putosi 37,7 % vuoden takaiseen verrattuna. Kuitenkin keskipitkän aikavälin tarkastelussa kierrätykseen palautuneiden autojen määrä on pysynyt normaalilla tasolla.
Talvella olosuhteet hidastavat autojen kiertoa kierrätysprosessiin. Vaikka lumi, jää ja pakkanen säilövät autoja muita vuodenaikoja enemmän ja saattavat hidastaa mm. autojen keräämistä ja osien talteenottoa, päätyy kuitenkin talvenkin aikana merkittävä määrä autoja romutukseen.
Tänä vuonna tammi-maaliskuussa on kierrätetty yhteensä 14 294 henkilöautoa. Viime vuonna vastaava luku oli 22 940.
Maaliskuussa nähtiin jo elpymisen merkkejä
Maaliskuussa autoja kierrätettiin 12,1 % prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavan ajankohtana. Vuoden 2022 maaliskuu oli kuitenkin historian toiseksi paras. Romutustodistuksia kirjoitettiin 5663 kappaletta eli 777 vähemmän kuin vuonna 2021, mutta enemmän kuin yhtenäkään sitä edellisenä maaliskuuna.
Hyvän vireen uskotaan Suomen Autokierrätyksessä jatkuvan.
– Metallien maailmanmarkkinahinnan ja kysynnän ollessa korkealla romumetallin kierron voi ennustaa vahvistuvan. Romutuspalkkion kaltainen elementti toisi ilman muuta vieläkin lisää romutuskuntoisia autoja kiertoon, sanoo Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha Kenraali.
Tärkeää viedä auto viralliseen kierrätyspisteeseen
Suomen Autokierrätys Oy:n verkostossa on lähes 300 vastaanottopistettä ympäri Suomen. Elinkaarensa päässä olevat autot tulee toimittaa Suomen Autokierrätyksen viralliseen vastaanottopisteeseen, jotta autoon kohdistuvat velvoitteet voidaan katkaista.
Viemällä auto viralliseen vastaanottopisteeseen varmistetaan myös asian- ja lainmukainen kierrätys, jolloin ympäristöasiat tulevat varmasti huomioiduksi.
Samalla autoista kerätään uudelleen käyttöön soveltuvat osat talteen ja pienimmätkin metallihiput päätyvät takaisin raaka-aineeksi. Näin vähennetään neitseellisten alkuaineiden kaivamista maaperästä.
– Noin 95 % autosta saadaan hyödynnettyä ja uskon, että kohti 100 % mennään tulevaisuudessa, kertoo toimitusjohtaja Kenraali.
Kierrätysmäärissä alueellisia eroja
Vuonna 2021 kierrätettiin yhteensä 106 000 ajoneuvoa, joista henkilöautoja oli 97 000. Tämä oli kaikkien aikojen ennätys.
Kaikissa maakunnissa kierrätysmäärät kasvoivat, mutta joissain maakunnissa kasvu oli erityisen vilkasta. Etelä-Pohjanmaa lähes kaksinkertaisti (kasvua 91,3 %) romutukset vuonna 2021 edelliseen vuoteen verrattuna, myös Pohjois-Savossa (+88,6 %) ja Pohjois-Pohjanmaalla (+69,3 %) päädyttiin kierrättämään autoja ennätyksellisen paljon.
Pienimmät lisäykset olivat Kainuussa (+20,3 %) ja Kymenlaaksossa (+17,5 %). Kymenlaaksossa tapahtunut kuntamuutos vähensi hieman tulosta.
Suhteellisesti vähiten kasvoivat Uudenmaan kierrätysmäärät (+13,7 %). Tähän vaikuttaa jonkin verran muuta maata uudempi autokanta. Määrällisesti Uusimaa oli kuitenkin edelleen omaa luokkaansa.