Koti Blogi Sivu 1044

Nyt on rahaa tarjolla pikalatauspisteiden rakentamiseen!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Pääliikenneverkon varrelle rakennettavat pikalatauspisteet ovat avainasemassa täyssähköautoilun edistämisessä. Julkisella tuella pyritään koko Suomen kattavan verkoston luomiseen. Tänä keväänä Energiavirasto kilpailuttaa viisi miljoonaa euroa tukea ajoneuvojen suuritehoisten latauspisteiden rakentamiselle.

Energiavirasto järjestää touko-kesäkuussa 2022 tarjouskilpailun tuesta sähköautojen pikalatauspisteiden rakentamista varten. Tarjouskilpailuun voivat osallistua yritykset ja yhteisöt. Kilpailtavaa tukea on tarjolla viisi miljoonaa euroa eli moninkertaisesti aiempaa enemmän.

Vuonna 2021 järjestetyn kilpailutuksen perusteella arvioituna yhden pikalatauspisteen investointikustannus on 32 500 euroa. Tähän tukea on enimmillään mahdollista saada joko 45 tai 35 prosenttia, riippuen siitä hyödynnetäänkö hankkeessa uutta teknologiaa.

Satoja uusia pikalatauspisteitä

– Tukea riittää arviolta 400–500 uuden pikalatauspisteen rakentamiselle, mikä olisi merkittävä lisäys nykyiseen pikalatausverkostoon, joka koostuu noin 700–800 latauspisteestä, Energiaviraston kilpailutusasiantuntija Roland Magnusson sanoo.

Magnussonin mukaan tieliikenteen pääliikenneverkon varrelle rakennettavat pikalatauspisteet ovat avainasemassa täyssähköautojen edistämisessä. Hän arvioi, että latauspisteiden puute voi muodostua lähivuosina sähköautoilun kasvua rajoittavaksi pullonkaulaksi.

Kattavan latauspisteverkoston merkitys Suomessa, pitkien etäisyyksien ja kylmän ilmaston maassa, on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Talvipakkasilla sähköauton akkua on lämmitettävä, mikä syö osan ajosäteestä ja jos sähköautosta loppuu virta, niin se jää tien päälle.

Sähköautojen määrä kasvaa pikalatauspisteitä nopeammin

Muutamassa vuodessa täyssähköautojen määrä yhtä julkista pikalatauspistettä kohden on kasvanut 16,6 autosta 35,8 autoon. Viime aikoina kasvuvauhti on voimistunut. Latauspisteitä tarvitaan yhtä autoa kohden enemmän kuin nestemäisten polttoaineiden jakelupisteitä, sillä lataustapahtuman kesto nykyteknologialla on parhaimmillaankin ainakin 15–30 minuuttia.

Kuva: Energiavirasto.

Energiaviraston vuonna 2021 tekemän arvion mukaan keskeinen haaste on pikalatauspisteiden latausliiketoiminnan heikko kannattavuus. Vaikka latauslaitteiden keskimääräinen hankintahinta on laskenut, ovat verkkoliitynnän tehovaatimukset kasvaneet yhä suurempitehoisten pikalatauspisteiden myötä. Korkeat verkkoliityntäkustannukset ja epävarma tulevaisuuden käyttöaste ovatkin haastava yhdistelmä. Siksi voidaan arvioida, että pienemmillä paikkakunnilla ja vähäisillä lataustapahtumilla pikalatauspisteiden verkosto ei kasva ilman julkista tukea.

Tasavirtalataus vaihtovirtalatausta kalliimpaa

Kuinka moni kuluttaja sitten päätyy käyttämään julkisia latauspisteitä ja mikä kuluttajien maksuhalukkuus julkisesta latauspisteestä on?

Julkisesta pikalatauspisteestä ladattu sähkö on tyypillisesti jonkin verran kalliimpaa kuin kotona tai työpaikalla ladattu sähkö. Tämä johtuu siitä, että suuritehoisesta tasavirtalatauksesta aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia verrattuna kotona tai työpaikalla tapahtuvaan normaalitehoiseen vaihtovirtalataukseen.

– Aiempien tarjouskilpailuiden kokemusten perusteella tukiehtoja on muutettu siten, että tukipäätöksen saa siirtää toiselle tuen saajalle pääsääntöisesti vain liiketoimintakaupan tai sulautumisen yhteydessä. Myöskään tarjouskilpailussa ilmoitettua sijaintia ei saa myöhemmin muuttaa kuin korkeintaan yhden kilometrin säteellä. Näillä ehtojen muutoksilla rajoitetaan tukipäätösten ns. jälkimarkkinan syntymistä, Magnusson kertoo

Myönteisen tukipäätöksen saaneen voittajan kirous

Energiaviraston arvion mukaan aiemmissa tarjouskilpailuissa voittaneet hankkeet kärsivät joltain osin niin sanotusta voittajan kirouksesta: osa voittaneista hankkeista on menestynyt kilpailuissa koska tarjouksissa esitetty tuen määrä on aliarvioitu joko siksi, että kustannukset on aliarvoitu tai tuotot yliarvioitu.

– Kehotamme yrityksiä kiinnittämään erityistä huomioita siihen, että tarjouksissa esitetään riittävän suuruista tukea hankkeen toteutumiseksi, Magnusson tähdentää.

Tuki maksetaan aina jälkikäteen hankkeen valmistuttua ja syntyneiden kustannusten perusteella. Tästä johtuen valtio ei menetä tukia, jos jokin hanke syystä tai toisesta ei toteudu. Toisaalta tällöin valtio ei myöskään saavuta latausverkoston laajentamiselle asetettuja tavoitteita.

Magnussonin mukaan olisi tärkeää, että tukea saaneet hankkeet toteutettaisiin, sillä tarjouskilpailulla tavoitellaan EU:n vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluinfrastruktuurille asetettuja tavoitteiden toteutumista, jotka ovat jäsenvaltioita velvoittavia.

Jos EU-tavoitteita ei saavuteta tukien tarjouskilpailujen avulla, on mahdollista, että tavoitteiden toteutumista tavoitellaan velvoittavalla lainsäädännöllä.

Energiaviraston näkemyksen mukaan tieliikenteen pikalatauspisteiden tukien tarjouskilpailut olisivat kustannustehokkain tapa saavuttaa EU-tavoitteet, sillä tarjouskilpailujen avulla jakeluinfrastruktuuri rakentuu sinne, mistä siitä on suurin yhteiskunnallinen hyöty.

Lisätietoja tuen hakemisesta saa Energiavirastosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Ajokorttilain uudistus mahdollistaa ajokortin kaikille 17-vuotiaille

Uusi ajokortti 1.4.2019 alkaen. Kuva: Traficom.

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen ajokorttilain muuttamisesta 5.5.2022. Esityksen tarkoitus on lisätä nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta.

Esityksen mukainen 17-vuotiaalle kuljettajalle myönnettävä rajoitettu B-luokan ajo-oikeus ei olisi voimassa kello 00–05 välillä. Lisäksi kuljettajalla olisi oikeus kuljettaa vain yhtä matkustajaa kerrallaan.

Rajoitukset olisivat voimassa siihen asti, kunnes kuljettaja täyttää 18 vuotta. Rajoitusten noudattamisen valvontaa tukemaan 17-vuotiaille kuljettajille esitetään velvoitetta merkitä kuljettamansa auto alaikäisen kuljettajan tunnuksella.

– Ajokorttilain muutoksella halutaan lisätä nuorten mahdollisuuksia liikkua. Vapauksien vastapainoksi lisätään myös vastuuta. Ajo-oikeuden rajoituksilla lisätään nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka sanoo.

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta pyrittäisiin parantamaan myös ajo-opetuksen kehittämisellä. Esityksessä kuljettajaopetusta täydennettäisiin lisäämällä turvallisuuteen painottuvan riskientunnistamiskoulutuksen laajuutta. Lisäksi liukkaalla ajamisen opetus suoritettaisiin pääsääntöisesti ajoharjoitteluradalla.

Esityksellä mahdollistettaisiin henkilöauton rajoitetun ajo-oikeuden myöntäminen 17-vuotiaille huoltajan suostumuksella. Samalla luovuttaisiin poikkeuslupamenettelystä, jolla on voitu myöntää ajokortti 17-vuotiaille. Lisäksi luovuttaisiin ammatillisessa kuljettajakoulutuksessa opiskelevien 17-vuotiaiden poikkeusluvasta, joka koskee henkilöauton ja ajoneuvoyhdistelmän ajo-oikeutta.

Kuljettajantutkinnon teoriakokeessa vilppiin syyllistyneelle Liikenne- ja viestintävirasto Traficom voisi asettaa kuuden kuukauden mittaisen kiellon osallistua teoriakokeeseen tai toimia siinä tulkkina.

Uuden kuljettajan ajokieltoon liittyvä koulutus laajennettaisiin koskemaan mopon, kevyen nelipyörän ja traktorin ajo-oikeuksia sekä poliisin väliaikaiseen ajokieltoon määräämiä kuljettajia. Aiemmin koulutus on koskenut vain moottoripyörän ja henkilöauton ajo-oikeuksia.

Tarkoituksena parantaa nuorten kuljettajien turvallisuutta ja edistää mahdollisuutta liikkua vapaasti

Ajokorttilakia muutettiin vuonna 2018. Muutoksen tavoitteena oli selkeyttää ajokorttisääntelyä sekä erityisesti keventää ajokortin suoritusjärjestelmää, ja siten vaikuttaa muun muassa ajokortin hintaan. Eduskunta hyväksyi lain edellyttäen, että lakimuutosten toteutumista ja vaikutuksia seurataan.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom julkaisi ensimmäisen ajokorttilakia koskevan seurantatutkimuksen osan 10.3.2021. Myöhemmin keväällä 2021 käynnistettiin hanke ajokorttilain muuttamiseksi. Hankkeen tarkoituksena on vastata tutkimuksessa esiin nousseisiin huoliin nuorten liikennekäyttäytymisestä, nuorten itsenäinen liikkuminen mahdollistaen.

Mitä seuraavaksi?

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan eduskunnan verkkosivuilla. Lähetekeskustelun jälkeen esitys siirtyy valiokuntaan, jonka mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.

Mahdolliset laajemmat muutokset ajokorttilakiin arvioidaan ja toteutetaan erikseen esimerkiksi tulevan EU:n ajokorttidirektiivin tarkistamisen myötä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Uusi Volkswagen Amarok paljastetaan kesällä — katso tästä ensimmäiset kuvat!

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen Hyötyautot esittelee täysin uuden sukupolven Volkswagen Amarokista kesällä 2022. Uusi Amarok on suunniteltu ja kehitetty Saksassa ja Australiassa ja se tullaan valmistamaan Etelä-Afrikassa, Silvertonissa.

Nyt ensimmäiset naamioidut Amarok-mallit ovat saapuneet Eurooppaan, todetaan Volkswagenin tiedotteessa.

Uuden sukupolven pick-up on saanut uuden innovatiivisen muotokielen mutta se on edelleen välittömästi tunnistettavissa Amarokiksi. Uusi Volkswagen Amarok on 5,350 mm pitkä, mikä on yli 100 mm enemmän kuin edeltäjämallissa. Sen akseliväli on 3,270 mm (+175 mm) – tuloksena enemmän tilaa sisällä.

Amarokin kantavuus on nyt maksimissaan 1,2 tonnia ja perävaunumassa on maksimissaan vakuuttavat 3,5 tonnia. Kasvanut akseliväli vaikuttaa positiivisesti myös maasto-ominaisuuksiin, sillä esimerkiksi kahluusyvyys on edeltäjäänsä merkittävästi parempi.

Kuva: Volkswagen.

Suomessa tulee olemaan saatavilla kaksi dieselmoottoria joko neli- tai kuusisylinterisenä ja joko 2,0 tai 3,0 -litraisena versiona. Vetotapana on aina jatkuva neliveto. Uudessa Amarokissa on myös useita ajoprofiileita ja enemmän kuljettajaa avustavia järjestelmiä kuin ennen – yli 30 järjestelmää, joista 20 on täysin uusia. Amarok on saatavilla Suomessa vain neliovisena (DoubleCab) versiona.

Muotoilu ja sisätilat

Toistaiseksi Amarok on vielä naamioituna mutta kesällä 2022 se saa ensiesiintymisensä uudessa muodossaan. Auton ilmanottoaukkojen ylempi osa on integroitu vakiovarusteena olevien led-ajovalojen kanssa (led-matriisiajovalot lisävaruste).

Kuten edellisessä sukupolvessa Amarokin lavalle mahtuu hyvin yksi eurolava sivusuunnassa.

Kuva: Volkswagen.

Sisäpuolella ohjaamo on uusittu – uudet hallintalaitteet, digitaalinen ohjaamo ja tablettimainen infotainment-järjestelmä. Saataville tulee myös mm. eksklusiivinen äänijärjestelmä ja useita istuin-, kojelaudan ja ovipaneeleiden verhoiluvaihtoehtoja. Saatavilla on myös mukavuusistuimet 10-suuntaisilla sähkösäädöillä.

Suomessa Volkswagen Amarokin varusteluversioita tulee saataville kolme: Life sekä huippuversiot PanAmericana ja Aventura.

Volkswagen Amarok on ollut sarjatuotannossa vuodesta 2010 lähtien ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli 830 000 kappaletta.

Suomessa uusi Amarok tulee myyntiin vuoden 2023 alkupuolella.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Autoliiton Helsingin seudun osasto ei hyväksy Helsinkiin kaavailtua pysäköintimaksujen korotuksia

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Jos Helsinkiin kaavailtu uusi pysäköintipolitiikka otetaan käyttöön, pysäköinnin hinta kasvaa tuntuvasti. Se olisi sekä kaupungin asukkaiden että elinkeinoelämän edun vastaista, todetaan Autoliiton Helsingin seudun osaston tiedotteessa.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta siirsi kokouksessaan 3.5.2022 Helsingin pysäköintipolitiikka 2022-luonnoksen hyväksymistä.

Asia on vaikea, koska tämä virkatyönä valmisteltu varsin laaja ja vaikeaselkoinen esitys hankaloittaisi entisestään autojen käyttöä Helsingissä ja tekisi siitä nykyistä kalliimpaa. Huomio siinä kiinnittyy erityisesti esityksiin kadunvarsipysäköinnin kehittämiseksi.

Asukas- ja yrityspysäköinnissä on tarkoitus siirtyä palvelutason mukaiseen hinnoitteluun. Järjestelmän lopullinen malli on vielä epäselvä, mutta valitaanpa mikä tahansa tarjolla olevista vaihtoehdoista, se tulee käytännössä johtamaan jatkuvasti kasvaviin ja keskenään poikkeaviin pysäköintihintoihin eri alueiden kesken.

Sekä asukas- että yrityspysäköintitunnusten hinnat voisivat pahimmassa tapauksessa kasvaa joka vuosi 20 prosentilla vuoteen 2029 mennessä. Se tarkoittaisi maksujen kolminkertaistumista. Asukaspysäköintitunnus maksaisi kuukaudessa enimmillään 90 euroa ja yrityspysäköintitunnus 93 euroa.

Vastaavasti kadunvarsipysäköinnin tuntihintaa voitaisiin nostaa vuosittain kymmenellä prosentilla vuodesta 2023 lähtien. Tällöin tuntihinta nousisi vuoteen 2029 mennessä ydinkeskustassa neljästä eurosta 7,10 euroon ja muualla kantakaupungissa kahdesta eurosta 3,50 euroon.

Korotussuunnitelmat ylittävät moninkertaisesti odotettavissa olevan yleisen kustannustason nousun. Esitystä perustellaan muun muassa markkinahinnoittelulla ja tarpeella käyttää katutilaa myös muuhun kuin liikenteeseen. Molemmat perustelut ovat kestämättömiä.

Kadut ovat jo olemassa ja ne on aikanaan rakennettu kaupungin keräämillä verovaroilla. Kaupunki itse päättää, paljonko katujen varsilla on pysäköintipaikkoja ja mitä pysäköiminen niissä maksaa. Autoilijan näkökulmasta kysymys on monopolista, jossa markkinavoimat eivät toimi aidosti.

Katutilan käyttäminen muuhun kuin liikkumiseen ja liikenteen tarpeisiin tulee kyseeseen lähinnä suppealla ydinkeskusta-alueella. Se tuskin vaikuttaa kovin paljon pysäköinnin kokonaistilanteeseen.

Esitys on myös tasa-arvon näkökulmasta ongelmallinen. Asukaspysäköinti on kaupungin tarjoamaa palvelua. Ei voi olla oikein, että siitä perittävä hinta vaihtelee asukkaan kotiosoitteen mukaan. Sama koskee tietysti nykyistäkin vyöhykejakoa.

Ennen kuin tekeillä oleva pysäköintipolitiikka hyväksytään lopullisesti kaupunkiympäristölautakunnassa ja myöhemmin kaupunginhallituksessa, ohjeistusta täytyy parantaa ainakin esitetyn hinnoittelun osalta.

Politiikasta pitäisi myös käydä ilmi – yleisohjeeksi suunnittelijoille – että henkilöauton käyttö on suurelle osalle kaupungin asukkaista tarpeellista ja usein myös välttämätöntä.

Sitä tulisi mahdollisuuksien mukaan pysäköinnin kehittämisellä sujuvoittaa, ei hankaloittaa. Vaivaton autoilu kuuluu omalta osaltaan hyvään kaupunkiympäristöön, tiedotteessa sanotaan.

Autoliiton Helsingin seudun osasto on itsenäinen rekisteröity yhdistys. Siinä on noin 25 000 jäsentä ja sen toimialue kattaa Helsingin lisäksi Kirkkonummen, Espoon, Kauniaisen, Vantaan sekä Sipoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Emma Kimiläisen naisten formulasarja -kausi käynnistyy viikonloppuna Miamissa

Emma Kimiläinen. Kuva: Elisa Viihde Viaplay.

Naisten formulasarja W Series käynnistyy tulevana viikonloppuna Miamissa. Kaikki kauden kahdeksan osakilpailuviikonloppua ajetaan F1-kisaviikonloppujen yhteydessä. Miamissa ja Mexico Cityssa ajetaan molemmissa kaksi kilpailulähtöä.

Viime vuonna kolmanneksi sijoittautunut Emma Kimiläinen lähtee kisaan yhtenä ennakkosuosikeista. Tällä kaudella kuljettajilla on ensimmäistä kertaa nimetyt tallit ja Kimiäinen ajaa kisoissa Puman ykköskuskina. Vahvin vastus kaudella tulee olemaan todennäköisesti viime ja toissakauden voittaja Jamie Chadwick.

– Todella upeaa että kausi vihdoin alkaa ja vieläpä Miamista.Täällä on mieletön tunnelma, upeat puitteet ja amerikkalaiset fanit ovat kyllä omaa luokkaansa innostuksessaan ja fiiliksen nostattamisessa. Erityinen kisaviikonloppu on luvassa myös siksi, että meillä on kaksi kilpailulähtöä. Rata-aikaa viikonlopulle on todella vähän sillä perjantaina on vain yksi 30 minuutin treeni, johon on luvattu sadetta. Lauantaina ajamme aika-ajon, jonka nopein kierros määrittää lähtöruudukon ensimmäiseen kisalähtöön, joka ajetaan niinikään lauantaina ja toisiksi nopein kierros määrittää lähtöruudukon toiseen kilpailuun. Lämpötila huitelee +30 asteessa, joten onneksi tässä on muutama päivä aikaa totutella ilmastoon, ennen viikonloppua, kun on saapunut tänne perinteisestä suomalaisesta vappukelistä, Kimiläinen kuvailee tunnelmiaan ennen ensimmäistä kisaviikonloppua.

Kisat ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa. Osa kisoista myös V sport -kanavilla. Kaikki kisat suomeksi selostaa Veli-Matti Markkanen.

W Series -kisat

  • 6. – 10.5. Miami
  • 20. – 21.5. Barcelona
  • 1. – 2.6. Silverstone
  • 22. – 23.6. Le Castellet
  • 29. – 30. 7. Budapest
  • 7. – 8. 10. Suzuka
  • 21. – 22.10. Austin
  • 28. – 30.10. Mexico City

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Elokapina sulkee mielenilmaisulla Helsingin Mannerheimintien perjantaina kello 16 alkaen (Päivitetty kello 12.50)

Arkistokuva. Kuva: Elokapina, Satu Söderholm.

(Poliisin kommentit lisätty kello 12.50)

Elokapina aloittaa sarjan mielenosoituksia, jotka tapahtuvat välillä 6.5.–21.5. eri puolella Suomea. Tällä Elokapina haluaa kiinnittää huomion Suomen ja suomalaisten harjoittamaan luonnonvarojen ylikulutukseen, joka puolestaan kiihdyttää ilmasto- ja ympäristökriisiä.

Ylikulutuskapina -nimisellä mielenosoitusten sarjalla ​​Elokapina vaatii välittömiä toimia ylikulutuksen lopettamiseksi, ja luonnonvarojen käytön alentamiseksi kestävälle tasolle.

Ylikulutuskapinan ensimmäinen mielenilmaisu järjestetään perjantaina 6.5. kello 16 alkaen Lasipalatsin edustalla Helsingin Mannerheimintiellä.

Poliisin mukaan Elokapinan mielenosoituspaikka ei ole sopiva

Elokapina on tehnyt poliisille mielenosoitusilmoituksen, jonka mukaan he osoittavat mieltä Simonkadun ja Mannerheimintien risteyksessä perjantaina 6.5. kello 16−21. Elokapina on kertonut verkkosivuillaan palaavansa tuolloin Mannerheiminteille, Kaivokadun ja Postikadun väliselle osuudelle. Paikka ei poliisin näkökulmasta ole mielenosoitukselle sopiva, vaan sille on osoitettu paikka Kansalaistorilta.

− Poliisi neuvottelee mielenosoituksen järjestäjän kanssa, jotta mielenosoituksesta ei aiheutuisi kohtuutonta häiriötä muille kaupunkilaisille. Jos mielenosoitus toteutuu olennaisesti lain vastaisena, vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai estää liikennettä, poliisi voi puuttua tilaisuuden kulkuun, antamalla ohjeita ja määräyksiä tai viimekädessä päättämällä mielenosoituksen, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.

Poliisin tehtävänä on turvata mielenosoittajien ilmaisunvapaus sekä yleinen järjestys ja turvallisuus. Mielenosoituksen keskeyttäminen ja päättäminen arvioidaan aina tilannekohtaisesti.

Poliisin ohjeet ja tarvittaessa määräykset, sekä niiden toimeenpanemiseen käytettävät keinot, perustuvat tilanteen mukaiseen kokonaisarvioon. Poliisi pyrkii aina ensisijaisesti neuvottelemaan järjestäjän kanssa tilanteen ratkaisemiseksi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Tavarankuljetusrobotit noudattavat jalankulkijan liikennesääntöjä, vaikka eivät ole jalankulkijoita!

Kuva: Alepa.

Pääkaupunkiseudun liikenteeseen ilmestyneet tavarankuljetusrobotit ovat herättäneet paljon kiinnostusta ja ihmetystäkin. Mitä nämä laitteet ovat ja miten muiden liikkujien tulee niihin suhtautua?

– Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja poliisi ovat tulkinneet, että nykylainsäädännön mukaan nämä laitteet ovat jalankulkua korvaavia sähköisiä liikkumisvälineitä. Laitteita käytetään pääosin jalkakäytävällä ja tarvittaessa pyörätiellä, ja ne kulkevat kävelyvauhtia eli noin 4-6 km/t, kertoo päällikkö Eetu Pilli-Sihvola Traficomista.

Poliisitarkastaja Tuomo Katajiston mukaan tavarankuljetusrobotteihin sovelletaan jalankulkijan liikennesääntöjä, mutta ne eivät ole jalankulkijoita. Jalankulkijaksi laitteen tekisi vasta sen kuljetettavana oleva luonnollinen henkilö. Siten esimerkiksi ajoradalla ajavan auton kuljettaja ei ole velvollinen antamaan suojatielle tulossa olevalle robotille esteetöntä kulkua kuten jalankulkijalle.

– Ei toki autoilijakaan saa tahallaan robotin päälle ajaa, vaan hänen on pyrittävä ennakoimaan tilanne ja mahdollisuuksien mukaan välttämään vahinko, kuten kaikissa muissakin tilanteissa, Katajisto jatkaa.

Mitä jos kolaroin robotin kanssa?

Tavarankuljetusrobotit väistävät muuta liikennettä. Liikkuakseen turvallisesti, robotit havainnoivat ympäristöään erilaisilla antureilla ja kameroilla. Robotteja seurataan valvomosta. Jos ne eivät itse osaa liikkua, pyytävät ne apua valvomosta.

Mahdollisen vahingon sattuessa yritys vastaa siitä, että robotti on noudattanut liikennesääntöjä liikenneturvallisuuden varmistamiseksi. Poliisi on syytä kutsua paikalle, jos tilanteessa syntyy henkilövahinkoja tai merkittävää aineellista vahinkoa, onnettomuudesta on haittaa muulle liikenteelle tai tilanteeseen liittyy muita epäselvyyksiä.

Tavarankuljetusrobotteja käytetään useissa maissa Euroopassa, kuten Tanskassa, Virossa, Iso-Britanniassa, ja Saksassa, sekä Yhdysvalloissa. Tiedossa ei ole, että robotit olisivat aiheuttaneet henkilövahinkoja.

Huomioiko lainsäädäntö automaatiokehityksen?

Nyt käyttöön otetut tavarankuljetusrobotit ovat kevyitä laitteita, jotka kulkevat hyvin alhaisilla nopeuksilla. Jatkossa käyttöön saattaa tulla muunkinlaisia etähallittavia laitteita, joita kuljettaa pääosin automaattinen ajojärjestelmä.

– Tavarankuljetusrobotit ovat vielä uusi juttu, ja ne eivät ihan täydellisesti istu nykysääntelyyn, kuten perinteiseen liikennesääntöjen roolitukseen. Sen vuoksi sääntelyä kehitetään saatavien kokemusten pohjalta. Laitteiden määrittelyä ja käyttöä koskevia säännöksiä on tarve tarkastella vaiheittain niin, että liikenteen automaation hyödyntäminen on mahdollista turvallisesti. Tuemme liikenne- ja viestintäministeriötä sääntelyn kehittämisessä, Pilli-Sihvola kertoo.

Traficomin tehtävä on edistää liikenteen automaatiota sekä mahdollistaa siihen liittyvät kokeilut, tutkimukset ja innovaatiot turvallisesti.

Poliisi:: Liikenteessä kulkeva robotti ei ole lelu

Robotit ovat ohjelmoitu siten, että ne pysähtyvät tiellä olevan esteen läheisyyteen ja pyrkivät kiertämään tämän. Robotit myös pysähtyvät suojateiden edustalle, eivätkä ne liiku ennen kuin tie on vapaa.

− Tästä syystä muun muassa ruuhkien välttämiseksi autoilijan ei tule väistää suojatielle pyrkivää robottia. Jos robotti on tielle ehtinyt, ei sen päälle luonnollisesti saa ajaa. Näissä tapauksissa on syytä odottaa esimerkiksi robotin peruuttamista pois ajoväylältä, komisario Hannu Kontola ohjeistaa.

Poliisi seuraa nyt tarkasti robottien käyttäytymistä ja niistä mahdollisesti aiheutuvia ongelmia. Tarpeen vaatiessa poliisi ryhtyy toimenpiteisiin, mikäli se havaitsee turvallisuutta vaarantavia asioita.

Kontola toivoo asukkailta malttia ja positiivista suhtautumista uuteen ilmiöön. Samalla hän muistuttaa, että monen mielestä hassulta näyttävä laite ei ole lelu.

− Robotit eivät ole lasten leluja, joilla voi esimerkiksi ratsastaa, vaikka näinkin olen jo kuullut tapahtuneen. Ne ovat toisten omaisuutta, jota ei saa vahingoittaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Uusi Kia-jälleenmyyjä Pirkanmaalle

Kian jälleenmyyntiverkosto laajenee Pirkanmaalla, kun Levorannan Autoliike on aloittanut toiminnan Kian malliston parissa.

Kian jälleenmyynti- ja huoltoverkosto ovat saaneet vahvistusta Levorannan Autoliikkeen Sastamalan toimipisteestä. Kian myynti on alkanut 1.3.2022 ja huoltotoiminnat huhtikuussa 2022.

Kialla on Suomessa 39 jälleenmyynti- ja huoltopistettä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Nämä maantieliikenteen kohteet saivat tänä vuonna kultturiperintöavustuksen

Turun kijastoauto 1960-luvulla. Kuva: Turun kaupunginkirjasto.

Museovirasto jakoi avustuksia kulkuvälineille – avustuksia rautatiekaluston inventointiin ja digitointiin sekä 52-vuotiaan purjeveneen ja ilma-alusten restaurointiin.

Avustushakemuksia vuodelle 2022 saapui määräaikaan 14.2.2022 mennessä yhteensä 67 kappaletta. Tarkoitusta varten asetetun määrärahan suuruus oli 337 600 euroa, josta esitettiin avustusta 29 hankkeelle.

Avustushakemusten arvioinnissa Museovirastoa avustaa asiantuntijalautakunnat, joiden jäsenet edustavat oman liikennealansa asiantuntemusta. Mukana lautakunnissa on museoiden, viranomaisten, harrastajien sekä restaurointi- ja konservointialan edustajia.

Hakemusten laadullisessa arvioinnissa kiinnitetään huomioita kohteen historialliseen merkitykseen sekä hankkeen laatuun ja vaikuttavuuteen kohteen säilymiselle käytössä.

Hakemuksia arvioitiin ensimmäistä kertaa myös kestävän kehityksen näkökulmasta. Avustuksista päätettäessä katsottiin eduksi, jos kohteiden hoito ja käyttö on osallistavaa ja tasa-arvoista, ymmärrystä ja osaamista ylläpitävää, tietoa lisäävää, yhteisöllistä, ja ottaa lisäksi huomioon vastuullisen kuluttamisen sekä kestävän talouskasvun tavoitteet.

Avustusta myönnettiin mm. Haapamäen veturitallin talliraiteiston korjaustyön hankesuunnitteluun, Suomen ensimmäisen kirjastoauton 3D-rakennemallinnuksen teettämiseen, kansallisesti merkittävän historiallisen rautatiekaluston inventointiin ja julkaiseminen digitaalisesti sekä vuonna 2023 Ocean Globe Race kilpailuun nuorisomiehistöllä osallistuvan Swan 55 purjevene Galianan kannen kunnostukseen.

Lisätietoja liikenteen kulttuuriperintöavustuksista https://www.museovirasto.fi/fi/avustukset/kulkuvalineet.
Kaikissa päätöksissä mainitaan kohde, perustelut sekä kohteen omistajan nimi, jos siihen on annettu suostumus.

Maantieliikenteen avustukset

  • Blomqvist Carl-Johan
  • Parainen Teijo 2-akselinen perävaunu 1963
  • Esitetään perävaunun entisöintiin 12 000 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 24 000 euroa.

Wihuri Oy Teijon tehtaiden valmistama irtosementin kuljetukseen tarkoitettu perävaunu. Teijon Tehtaat valmistivat irtosementin kuljetukseen tarkoitettuja perävaunuja vain viisi kappaletta, joista kyseinen metsästä sattumalta löydetty yksilö on ainoa entisöintikelpoinen aihio. Kotimaisen tehtaan tuote, jolla valtakunnallista merkitystä aikakautensa kuvana.

Betonin käyttö moniin eri tarkoituksiin kasvoi juuri 1960-luvun alussa, ja kyseisen perävaunun ensimmäinen omistaja Lohjan kalkkitehdas oli alan suuria toimijoita. Toimintakuntoinen sementinkuljetuksen ajoneuvoyhdistelmä tallentaa ja säilyttää elävänä liikenteen ja teollisuuden kulttuuriperintöön liittyvän kokonaisuuden.

Suhteellisen ehyenä säilynyt mutta rappeutunut kohde perustellusti restauroidaan vastaamaan käyttöjakson aikana vallinnutta olomuotoa. Hanke on esimerkillisesti suunniteltu, valmisteltu ja budjetoitu.

Kohde on hankesuunnitelman mukaan laajalti nähtävissä ja koettavissa. Tietoa ylläpidetään ja jaetaan sosiaalisessa mediassa. Tiedon tallentaminen ja ammatillinen peruskoulutus ilmenevät hakemuksesta. Kohteen hoitoon ja käyttöön voi tutustua ja erikseen sopimalla myös mahdollisuus osallistua. Kohteen hoito ja käyttö tarjoaa mahdollisuuden työharjoitteluun, työssäoppimiseen tai vapaaehtoistoimintaan.

  • Mercedes-Benz 300 4 d sedan 1952
  • Esitetään ajoneuvon peltitöihin, maalaukseen, tekniikkaan ja sisustukseen 10 000 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 20 000 euroa.

Ajoneuvon historia on hyvin tiedossa, ja sillä on vähintään maakunnallista merkitystä varsinkin ajoneuvon ensimmäisen omistajan Rettigin perusteella. Lähde- ja dokumentaatioarvo on kiitettävä. Hanke on hyvin suunniteltu, valmisteltu ja budjetoitu. Suunnitellut toimenpiteet ovat käyttökuntoa ajatellen välttämättömiä.

Ajoneuvo on hankkeen valmistuttua nähtävillä automuseossa ja lisäksi aktiivisessa käytössä osallistuen tapahtumiin, jossa sen voi nähdä ja kokea. Kohteen historiaan, käyttöön ja hoitoon liittyvää tietoa tallennetaan ja jaetaan avoimesti.

Hakemuksen kohteena oleva hanke työllistää suoraan ja välillisesti työalan paikallisia erikoisosaajia.

Työssäoppimismahdollisuudet sekä kulttuurimatkailun edellytykset on esitetty hakemuksessa uskottavalla tavalla.

Kaikissa työvaiheissa käytetään asiamukaisia suojavarusteita ja noudatetaan työturvallisuusmääräyksiä. Vanhat pellit kierrätetään uusiokäyttöön. Akku, vanhat renkaat ja muut jätteet kierrätetään kierrätyskeskukseen tai toimitetaan laillisille jätteenkäsittelylaitoksille. Ajoneuvo pintakäsitellään hyväksytyillä maaleilla, ylimääräiset jätemaalit tislataan ja eritellään.

Ajoneuvon käyttö ja hoito tulee olemaan FIVA sopimuksessa esitettyjen periaatteiden mukaista.

  • Kekäläinen Antti, Juankoski
  • Chevrolet HS157 kuorma-auto 1938
  • Esitetään ajoneuvon maalaukseen, tekniikkaan ja sisustukseen 9 000 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 18 000 euroa.

Sodan käynyt yksilö, suomalaisittain keskeinen kuorma-automalli, jonka historia on selvitetty poikkeuksellisen ansiokkaasti.

Jatkoa vuonna 2021 alkaneelle hankkeelle. Aineellisen todistusvoimaisuuden kannalta valittu restaurointitapa on ongelmallisesti poistanut pääosan ajoneuvon elinkaareen liittyvistä kerroksista. Tehty ratkaisu on sinänsä ymmärrettävä omistajan tavoitteista lähtien. Kohde kuitenkin dokumentoitiin tarkasti ennen hankkeen aloittamista.

Hyvin suunniteltu, valmisteltu ja budjetoitu hanke. Kohde on aktiivisessa käytössä ja osallistuu tapahtumiin, jossa sen voi nähdä ja kokea. Kohde ja siihen liittyvä tietoa on avoimesti saatavissa ja tietoja pidetään ajan tasalla. Kohteen käyttöön ja hoitoon liittyen tuotetaan tallennettua tietoa projektin Facebook-sivuille. Työalakohtainen elinikäinen oppiminen ja tiedon välittäminen ilmenevät hakemuksesta. Hankkeella on laajat erityisosaamista työllistävät vaikutukset ja ajatukset mm. työharjoittelusta ovat uskottavia. Tapahtumakäytön voi ajatella tässä tapauksessa tukevan myös kulttuurimatkailua.

  • Lällä Ari-Pekka, Pirkkala
  • Mercedes-Benz 170 DS 1952
  • Esitetään ajoneuvon maalaukseen 2 600 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 5200 euroa.

Ajoneuvon malli, aikakausi ja tiedossa oleva käyttö- ja omistushistoria huomioiden on perusteltua katsoa, että kohteella on valtakunnallisesti erityistä arvoa.

Hanke on hyvin suunniteltu, valmisteltu ja budjetoitu, erityisosaamisen työllisyysvaikutus ja kulttuurimatkailun tukeminen näytetään hakemuksessa toteen. Kohteen käyttöön ja hoitoon liittyen tuotetaan tallennettua tietoa, hankkeeseen liittyy myös työalan oppilaitosyhteistyötä. Ajoneuvon hoidossa ja käytössä huomioidaan kohteen elinkaaren kannalta tarkoituksenmukaisia ympäristökuormitusta vähentäviä ratkaisuja.

Vilkas tapahtumakäyttö ja tiedon avoimuus ilmenevät hakemuksesta. Mikäli suunniteltu tapahtumakäyttö toteutuu auton taksikäyttöä kunnioittavalla tavalla, on perusteltua ajatella, että siihen liittyy myös erityisten aineettomien arvojen säilyttämistä.

  • Chevrolet Styleline De Luxe 1951
  • Esitetään ajoneuvon korin kunnostukseen ja maalaukseen 8 200 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 16 200 euroa.

Aikanaan yleinen malli, joka on tullut käytettynä Karlstadista Ruotsista Suomeen heinäkuussa 1961 Kokkolaan. Poistettu rekisteristä 1970.

Hyvin rajattu ja selkeästi ilmaistu hanke, jossa palautetaan kohteen käyttökunto. Hanke työllistää suoraan tai välillisesti erikoisosaajia Työalan osaamisen kehittäminen ja liittyminen ammatilliseen opetukseen sekä tiedon välittäminen ilmenevät kaikki hakemuksesta.

Kohteeseen tutustuminen on esitetty uskottavasti ja osallistuminen lienee ainakin jossain määrin mahdollista yhdistystoiminnan puitteissa. Kohde ja siihen liittyvä tietoa on avoimesti saatavissa. Kohteen hoito ja käyttö tarjoaa mahdollisuuden työharjoitteluun, työssäoppimiseen tai vapaaehtoistoimintaan. Hankkeen valmistututtua kohde on aktiivisessa käytössä osallistuen tapahtumiin, joissa sen voi nähdä ja kokea.

  • Nuutinen Pekka, Suonenjoki
  • Volvo FG LV-127 D Kuorma-auto 1942
  • Esitetään ajoneuvon hytin sisustukseen ja maalaukseen sekä uuden lavan ja häkäkaasulaitteiston asentamiseen 5 600 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 11 200 euroa.

Hakemuksessa esitetään seikkaperäisesti ajoneuvon kiinnostava suomalainen käyttö- ja omistushistoria. Kuorma-auto tullut uutena G.A.Serlachiuksen käyttöön Jyväskylän Kankaan paperitehtaalle, siirretty lähes välittömästi rintamakäyttöön. Vuonna 1943 asennettu puukaasulaitteisto, josta luovuttu 1947. Palautettu puukaasuautoksi 1970-luvulla, uudelleen rekisteröitynä lajissaan Suomen ensimmäinen. Ajoneuvon voidaan katsoa olevan valtakunnallisesti arvokas.

Hyvin suunniteltu, valmisteltu ja budjetoitu hanke, jossa varmistetaan kohteen säilyminen käyttökunnossa historiallisia arvoja ja merkityksiä vaarantamatta. Hakemuksen kohteena oleva hanke työllistää suoraan tai välillisesti työalan erikoisosaajia.

Kohteen käyttöön ja hoitoon liittyen tuotetaan tallennettua tietoa. Hankkeen valmistuttua kohde on aktiivisessa käytössä ja osallistuu tapahtumiin, jossa sen voi nähdä ja kokea. Annettujen tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että auton toiminnallisuuteen, käyttövoimaan ja käyttöön liittyvään osaamiseen kuuluvia arvoja tullaan vaalimaan asianmukaisesti.

Puukaasuauton käyttö tapahtumissa voi parhaimmillaan tuottaa työtapojen ja materiaalien kautta uudenlaisen kiinnostuksen kyseistä tekniikkaa kohtaan.

  • Nääppä Jouni, Lempäälä
  • Ford Taunus G73A Cabriolet 1951
  • Esitetään ajoneuvon katon kunnostukseen 1 600 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 3200 euroa.

Todennäköisesti ainoa Taunus G73A Cabriolet -malli Suomessa. Tarkkoja valmistusmääriä ei tiedossa, mutta saksalaislähteiden mukaan kyseisiä cabriolet -malleja oli valmistettu noin 70kpl. Auto on mallina sinänsä kuriositeetti, mutta auton suomalainen tarina ilmentää kiinnostavalla tavalla 1950-1970 -luvuilla vallinneita olosuhteita ja tapoja. Pitkä suomalainen tarina, lähtökohdat huomioiden, tekevät kohteesta jopa valtakunnallisesti arvokkaan.

Hyvin rajattu ja esimerkillisesti suunniteltu, valmisteltu ja budjetoitu hanke, jolla varmistetaan kohteen käytettävyys. Erikoisosaamista työllistävä vaikutus ilmaistaan hakemuksessa. Ajoneuvon hoidossa ja käytössä huomioidaan kohteen elinkaaren kannalta tarkoituksenmukaiset ympäristökuormitusta vähentävät ratkaisut kuten kierrätys, uusiokäyttö ja kompensointi. Hankkeen valmistuttua ajoneuvo on aktiivisessa käytössä ja se osallistuu tapahtumiin, joissa sen voi nähdä ja kokea. Kohde ja siihen liittyvä tietoa on avoimesti saatavissa ja tietoja pidetään ajan tasalla.

  • Paavola Juha, Hillsboro OR. USA
  • Velie 60 henkilöauto 1926
  • Esitetään ajoneuvon jäähdyttäjän ja puskurien pinnoittamiseen 3 000 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 6000 euroa.

Harvinainen merkki ja malli, jolla on ikänsä, tunnetun historiansa ja eheytensä takia valtakunnallisesta arvoa. Perusteltu ja selkeästi kuvattu hanke, joka varmistaa ajoneuvon esimerkillisen hoidon ja käytän jatkumon. Hakemuksen kohteena oleva hanke työllistää suoraan tai välillisesti työalan erikoisosaajia.

Tapahtumiin osallistuminen sekä tiedon tallentaminen ja avoin jakaminen ilmenevät hakemuksesta. Kohteen hoidossa ja käytössä huomioidaan kohteen elinkaaren kannalta tarkoituksenmukaiset ympäristökuormitusta vähentävät ratkaisut kuten kierrätys, uusiokäyttö ja kompensointi. Hoidosta ja käytöstä vastaavat toimijat noudattavat työalan kansainvälisiä ja kansallisia suosituksia ja sopimuksia. Yhteisöllisyys toteutuu kohteeseen tutustumisen osalta, myös automuseoihin liittyvä kulttuurimatkailu on huomioitu

  • Perkola Tuukka, Orivesi
  • Studebaker President ES 1927
  • Esitetään ajoneuvon alustan, moottorin, jäähdytyksen ja voimansiirron kunnostukseen 6 800 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 13 600 euroa.

Auton elinkaaresta ja suomalaisesta omistus- ja käyttöhistoriasta esitetään monipuoliset ja kiinnostavat tiedot. Autolla on epäilemättä suuri paikallinen, mutta myös valtakunnallinen arvo historiansa ja eheytensä kautta.

Hankkeessa kohde lähinnä palautetaan käyttökuntoon, mutta hankesuunnitelma antaa vahvoja viitteitä historiallisten arvojen kunnioittamisesta työmenetelmissä. Hanke on todella huolellisesti valmisteltu. Erikoisosaamisen työllisyysvaikutukset sekä harjoittelumahdollisuudet tuodaan hakemuksessa hyvin esille.

Oppilaitosten hyödyntäminen, tiedon tallentaminen ja välittäminen sekä työalan osaamisen säilyttäminen on esitetty hyvin pohditussa muodossa. Kohteeseen tutustuminen on esitetty selkeästi ja kohteen elinkaaren alkuvaiheen kulttuuriympäristöä on pohdittu kiinnostavalla tavalla. Vastuulliseen kuluttamiseen ja kohteen käyttöön liittyviin arviointikriteereihin on vastattu hyvin seikkaperäisesti. Kohteen hoidosta ja käytöstä vastaavat noudattavat työalan kansainvälisiä ja kansallisia suosituksia ja sopimuksia.

  • Rajalampi Jukka, Kaivanto
  • Chervolet Master de luxe business coupe 1938
  • Esitetään ajoneuvon sisustukseen 1700 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 3200 euroa.

Kohteella on ikänsä ja mallinsa myötä vähintään alueellista tai maakunnallista arvoa, mutta se on myös valtakunnallisesti noteerattu lehdistössä jo vuosikymmeniä sitten.

Hyvin perusteltu, rajattu ja uskottavalla tavalla suunniteltu hanke, joka palauttaa kohteen käyttökunnon. Hanke työllistää suoraan tai välillisesti työalan erikoisosaajia. Valmistuttuaan kohteen on tarkoitus olla aktiivisessa käytössä ja osallistua tapahtumiin, jossa sen voi nähdä ja kokea. Kohteen hoitoon ja/tai käyttöön liittyy ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisäkoulutusta tai muuta työalan oppilaitosyhteistyötä. Kohteen käyttöön ja hoitoon liittyen tuotetaan tallennettua tietoa.

  • Rauhaniemi Jukka, Tammela
  • Chevrolet linja-auto 1928
  • Esitetään linja-auton korin ja tekniikan entisöintiin 10 900 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 21 800 euroa.

Hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella kohteella on hyvin suuri paikallinen ja alueellinen merkitys. Lisäksi sillä voi katsoa olevan valtakunnallista merkitystä oman aikansa tyypillisenä ajoneuvona, jollaiset ovat lähes täydellisesti hävinneet.

Hyvin suunniteltu, valmisteltu ja budjetoitu hanke palauttaa kohteen käyttökunnon toteuttamiskelpoisella tavalla. Hanke työllistää erikoisosaajia, myös ammatillisen koulutuksen tukeminen sekä tiedon välittäminen on kuvattu uskottavalla tavalla.

Kohteen käyttö erilaissa tapahtumissa tulee olemaan aktiivista ja avointa. Kohteeseen tutustuminen, käyttöön osallistuminen kyydein sekä hoitoon osallistuminen talkootöinä on tuotu esiin selkeästi. Hakemuksesta käy myös ilmi, että kyseinen linja-auto elävänä kulttuuriperintöobjektina on keskeinen osa entistä ja nykyistä kulttuuriympäristöään.

Kohteen hoito ja käyttö luo, ylläpitää tai kehittää kestävää kulttuurimatkailua vaalien liikenteen, liikennöitsijän ja kulttuuriympäristöjen arvoja elävällä tavalla. Kohteen hoidosta ja käytöstä vastaavat noudattavat työalan kansainvälisiä ja kansallisia suosituksia ja sopimuksia.

  • Rehula Matti, Noormarkku
  • G. W.Wulffin valmistama hevosvetoinen henkilökuljetusvaunu 1900–1910
  • Esitetään vaunun entisöintiin alkuperäistä vastaavaan käyttökuntoon 2 500 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 5000 euroa.

Turkulaisen Wulffin ajokalutehtaan 1900-luvun alussa valmistamat hevosvaunut, jotka hankittiin uutena entiselle Otavan koulutilalle. Vaunuja käytettiin henkilökuljetuksiin ja vierasryhmille tilan esittelyä varten. Vaunut on oman aikakautensa henkilökuljetuksiin varta vasten tehty, ja ne kertovat omaa tarinaansa henkilökuljetuksen historiasta sekä nopeasta
kehittymisestä 1900-luvun Suomessa. Vaunuilla on valtakunnallista merkitystä suomalaisen ajoneuvoteollisuuden tuotteena ja toisaalta osana koulutilajärjestelmää, jolla pyrittiin levittämään nykyaikaista maataloustietämystä tuolloin lähes täysin agraarisessa maassa.

Hanke on hyvin suunniteltu ja selkeästi esitetty. Esitetyillä toimenpiteillä varmistetaan kohteen säilyminen käyttökunnossa historiallisia arvoja ja merkityksiä vaarantamatta. Vaunut ovat aktiivisessa käytössä ja niillä osallistutaan tapahtumiin, joissa vaunut voi nähdä ja kokea.

Kohde ja siihen liittyvä tietoa on avoimesti saatavissa ja tietoja pidetään ajan tasalla. Kohteen käyttöön ja hoitoon liittyvän työalakohtaisen osaamisen säilyttäminen ja tiedon välittäminen ilmenevät hakemuksesta. Hanke tukee erikoisalan työllisyyttä, vapaaehtoistoimintaa ja kulttuurimatkailua.

  • Sippola Noora, Pernaa
  • Duc-Phaenton-mallinen hevosvetoinen vaunu 1850–1860
  • Esitetään vaunun entisöintiin alkuperäistä vastaavaan käyttökuntoon 2 400 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 4800 euroa.

Vaunut on hankkinut yksi Tampellan perustajista, tehtailija Gustaf August Wasastjerna Östermyran kartanoon Seinäjoen Törnävälle. Kohteella on valtakunnallista merkitystä hyvin tunnetun historiansa ansiosta.

Hankesuunnitelma on suppeahko mutta uskottava. Suunniteltu restaurointityö poistaa pääosin kohteen pitkän elinkaaren myötä syntyneet kerrostumat, mutta myös vauriot. Kohteen yleinen kunto vaikuttaa hakemuksen perusteella sen verran rappeutuneelta, että suunnitellut entisöintityöt ovat kaikesta huolimatta perusteltuja ja hyvin harkittuja. Hankkeella on erikoisalan työllisyyttä ylläpitävä vaikutus. Restaurointiin ja kohteen hoitoon liittyvää tietoa tallennetaan, ja hankkeen etenemisestä jaetaan tietoa sosiaalisessa mediassa. Hankkeen valmistuttua vaunuihin voi tutustua hevosajoneuvotapahtumissa.

  • Turun kaupunki
  • Kirjastoauto Ford Thames Trader 40 1961
  • Esitetään ajoneuvon 3D-rakennemallinnuksen teettämiseen ja entistämissuunnitelman tekemiseen 5000 euroa. Hyväksytyt kokonaiskustannukset 10 000 euroa.

Suomen ensimmäinen kirjastoauto (1961 – 1975), sen jälkeen käytössä matkailuautona (1975 – 1987) ja kalamajana (1987 – 2001). Vuonna 2001 ajoneuvo pelastettiin Turun kaupunginkirjaston tiloihin, joissa se on odottanut entisöintiään.

Kohteella on erittäin suuri paikallinen merkitys osana Turun kirjastolaitosta. Myös toimialan historiallinen arvo ensimmäisenä tarpeiden mukaisesti valmistettuna kirjastoautona on suuri, minkä takia kohde on myös valtakunnallisesti merkittävä. Ajoneuvosta on jo tähän mennessä julkaistu paljon tietoa niin sähköisesti kuin kirjoina.

Avustettavassa hankkeessa sovelletaan uudenlaisia menetelmiä ja työaloja, joilla jo kadotettu arvo (korirakenne, mitat) palautetaan ja pystytään toisintamaan, samalla säilyttäen sen, mikä alkuperäisestä materiaalista on jäljellä. Hanke on hyvin ja monipuolisesti valmisteltu osaksi laajaa ja haastavaa entisöintihanketta, jonka tavoitteena on palauttaa kohde käyttökuntoon.

Nyt haettava avustus työllistää erikoisosaamista, mutta edellyttää myös vapaaehtoistyötä Valmistuttuaan kohde on aktiivisessa käytössä ja osallistuu tapahtumiin, jossa sen voi nähdä ja kokea. Suunnitelman mukaan kirjastoautoon laitetaan ne varusteet kirjat, joita siinä oli 1960-luvn alussa.

Kohde ja siihen liittyvä tietoa tallennetaan, tietoa on avoimesti saatavissa ja tietoja pidetään ajan tasalla. Kenellä tahansa on mahdollisuus osallistua kohdetta ylläpitävän ja käyttävän yhteisön toimintaan. Hanke tuottaa työmenetelmiä alakohtaisen osaamisen tukemiseksi. Kohteen hoitoon ja käyttöön liittyy työalan oppilaitosyhteistyötä.

Kohteeseen tutustuminen ja sen hoitoon ja käyttöön osallistuminen on hyvin avointa. Toimivana menneisyyden kirjastoautona kirjoineen ja työmenetelmineen auto tulee muodostamaan oman erityisen rajatun kulttuuriympäristönsä. Kohteen käyttö luo, ylläpitää ja kehittää kestävää kulttuurimatkailua. Kohteen hoidosta ja käytöstä vastaavat noudattavat työalan kansainvälisiä ja kansallisia suosituksia ja sopimuksia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Tällaisella erikoisella kulkupelillä testataan Helsingin Raide-Jokeria

Käyttöönottotestejä tehdään kiskopyörämönkijällä. Kuva: Raide-Jokeri

Raide-Jokerin käyttöönotossa on siirrytty rakentamisen aikaisiin testauksiin. Pikaraitiotien käyttöönotto koostuu tehdastesteistä, rakentamisen aikaisista testeistä sekä teknisestä koeliikenteestä, todetaan Raide-Jokerin tiedotteessa.

Jo aiemmin tehtyjen tehdastestien ohella on nyt siirrytty tekemään rakentamisen aikaisia testauksia radalla. Rakentamisen aikaiset testaukset jatkuvat vuoden 2022 loppuun asti.

Riskien minimoimiseksi rakentamisen aikaiset testaukset tullaan suorittamaan pääosin kiskopyörämönkijällä (kuva), ennen kuin tekninen koeliikenne käynnistyy Artic-XL -vaunuilla.

Rakentamisen aikaisilla testeillä todennetaan muun muassa liikennevalojen sekä vaihteenohjausjärjestelmän toiminnallisuutta, mikä sujuvoittaa Artic XL -vaunulla tämän jälkeen tehtäviä koeajoja.

Vaihteenohjausjärjestelmän toiminnallisuuden todentaminen sisältää muun muassa normaalin liikennetilanteen ja poikkeusliikennetilanteen mukaisten toimintojen testaamista.

Liikennevaloliittymien toiminnan todentaminen tarkoittaa muun muassa liikennevalosilmukoiden toiminnan testaamista sekä etuisuustoiminnan säätämistä. Tällä varmistetaan, että pikaraitiovaunu pääsee liikennöimään sujuvasti muun liikenteen seassa. Lisäksi tehdään testejä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että raitiovaunulla on tarpeeksi tilaa kulkea läpi linjan.

Raide-Jokerin rakentamistyöt jatkuvat vuoden 2022 loppuun saakka. Rakentamisen aikaisten testausten lisäksi vuoden aikana aloitetaan myös tekninen koeliikenne ForCity Smart Artic X54 -vaunulla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //