Koti Blogi Sivu 104

Tämä on kohtalokas tekijä kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tiedoista viisivuotisjaksolta 2019–2023 koostettu raportti osoittaa, että puolet kuolemaan johtaneiden moottoriajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttajista ajoi ylinopeutta, toisaalta rajoituksen mukainenkin vauhti on usein ollut liikaa.

– Nopeusrajoituksen noudattaminen ei takaa turvallisuutta. Myös rajoituksen mukainen vauhti voi olla liikaa, jos tilanteeseen liittyy muita riskitekijöitä tai olosuhteet muuttuvat. Rajoitus on enimmäisnopeus, ei tavoite, sanoo OTIn liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty.

Usein taustalla on myös muita riskitekijöitä, kuten päihteiden käyttöä, piittaamattomuutta tai turvavyön laiminlyöntiä. Mitä suurempia ylinopeuksia tarkastellaan, sitä todennäköisimmin onnettomuuksiin liittyy muita riskitekijöitä.

Esimerkiksi ikääntyneille ihmisille aiheutuneet onnettomuudet ovat usein kohtalokkaita, vaikka ajettaisiin nopeusrajoitusten mukaisesti.

Päihteet ja mielenterveyden ongelmat korostuvat rajuissa ylinopeuksissa

Päihtymys, aiemmat ylinopeusrikkomukset, turvavyöttömyys ja ajoterveyden ongelmat korostuivat suurilla ylinopeuksilla aiheutetuissa onnettomuuksissa. Kaikista moottoriajoneuvo-onnettomuuksien aiheuttajakuljettajista 38 % oli päihtyneitä, mutta vähintään 30 km/h ylinopeutta ajaneista kuljettajista päihtyneiden osuus oli peräti 67 %.

Suuri osa vakavista ylinopeusonnettomuuksista liittyy kuljettajiin, joilla on päihderiippuvuutta tai psyykkisiä ongelmia.

– Ylinopeus on tyypillisesti osa laajempaa riskikäyttäytymisen kokonaisuutta. Kun siihen yhdistyy päihteitä, turvavyön laiminlyöntiä, vanhahko ajoneuvo tai haasteellinen liikenneympäristö, seuraukset ovat usein vakavia, Räty toteaa.

Automaattikamerat eivät riitä: poliisi paikalle

Tutkijalautakuntien mukaan poliisin tulee tehostaa nopeus- ja ajotapavalvontaa taajamissa ja taajamien lähialueilla, erityisesti ilta- ja yöaikaan. Valvonnan kohteina tulee olla erityisesti henkilöautoilijat ja moottoripyöräilijät.

– Ylinopeutta ajavien riskikuljettajien ajoon puuttuminen vaatii ihmisten tekemää valvontaa. Näkyvällä valvonnalla voidaan pelastaa henkiä. Kuljettajan kohtaaminen silmätysten mahdollistaa myös moniin muihin epäkohtiin puuttumisen. Samalla on mahdollisuus vilkaista ajoneuvon kuntoa, Räty sanoo.

Tarkastelluissa jalankulkija- ja pyöräilijäonnettomuuksissa ongelmana ei yleensä ole moottoriajoneuvon kuljettajan hurjastelu, vaan se, että yhteentörmäys pääsee tapahtumaan. Tämä korostaa turvallisen liikenneympäristön kehittämisen merkitystä.

Yhteistyöllä konkreettisia tuloksia

OTI toimittaa tutkijalautakuntien havaintoihin perustuvat toimenpide-ehdotukset viranomaisille ja seuraa niiden toteutumista osana liikenneturvallisuustyötä.

– Nopeuteen voidaan vaikuttaa valvonnalla ja teknologialla, mutta myös inhimillisiin riskitekijöihin on kyettävä puuttumaan. Lisäksi on arvioitava nykyisen nopeusrajoitusjärjestelmän turvallisuusvaikutukset. Tavoitteena on, että tutkijalautakuntien ehdotukset johtavat laajalla yhteistyöllä konkreettisiin toimenpiteisiin, summaa OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.

Liikenneympäristön pitää olla helposti tulkittava. Kuljettajan tulisi ymmärtää heti liikenneympäristöä havainnoidessaan, millainen nopeus on tarkoituksenmukainen.

– Niin kutsutun Safe System -ajattelun yksi osa on turvallinen nopeus, jolla mahdolliset törmäysvoimat pysyvät sellaisina, ettei seurauksena ole kuolemaa tai vakavaa loukkaantumista, Parkkari kertoo.

Tutkijalautakuntien tietoihin perustuvassa OTIn nopeusraportissa tarkastellaan vuosina 2019–2023 tapahtuneita kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia ja niihin osallisten moottoriajoneuvonkuljettajien ajo- ja ylinopeuksia. Raportti kokoaa nopeuden näkökulmasta ensimmäistä kertaa laajan aineiston 667 kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta. Tarkastelu ei sisällä sairauskohtauksia, tasoristeysonnettomuuksia tai itsemurhia.

Keskeiset havainnot kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista viisivuotisjaksolla 2019–2023:

  • Joka toinen onnettomuuden aiheuttajista ajoi ylinopeutta, puolet nopeusrajoitusten mukaan.
  • Vähintään 30 km/h ylinopeudet olivat yleisiä, erityisesti moottoripyöräilijöillä ja nuorilla kuljettajilla.
  • 38 % aiheuttajista oli päihtyneitä, mutta osuus nousi 67 prosenttiin jos ylinopeus oli yli 30 km/h.
  • Myös selvät kuljettajat ajoivat usein riskinopeuksia: 37 % ajoi ylinopeutta.
  • 65 % moottoripyöräilijöistä ajoi ylinopeutta, useimmiten taajamissa.
  • Jalankulkija- ja pyöräilyonnettomuuksissa moottoriajoneuvon kuljettajan ylinopeus oli harvoin ratkaiseva tekijä.

Lisätietoa: OTI-nopeusraportti 2025 (pdf)

Lue juttuja ylinopeuksista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Mikä on dieselautojen tulevaisuus?

Kuva: Matti Sulanto.

Dieselautojen rooli suomalaisessa autokannassa on murroksessa. Vielä muutama vuosi sitten se oli itsestään selvä valinta paljon ajaville ja suuria kuormia vetäville, mutta nyt sen asemaa haastavat uudet käyttövoimat. Täysin katoamassa diesel ei kuitenkaan vielä ole. Se on yhä toiseksi myydyin käyttövoima, vaikka sen rooli on muuttumassa.

Autoliikeketju J. Rinta-Joupin tilastojen mukaan käytettyjen dieselhenkilöautojen osuus on pienentynyt viimeisen viiden vuoden aikana noin 10 prosenttiyksikköä kaikista käytettyjen henkilöautojen kaupoista. Kehitys vastaa markkinan yleistä suuntaa.

Myyntijohtaja Markku Ala-Hakunin mukaan kehitykseen vaikuttaa useampi samanaikainen ilmiö.

– Sähkö- ja hybridiautojen nopea yleistyminen, polttoaineen hinnanvaihtelut sekä uusien dieselhenkilöautojen tuotannon väheneminen Euroopassa ovat kaikki tekijöitä, jotka muokkaavat markkinaa. Muutos ei ole yhden syyn seurausta, vaan monen rinnakkaisen kehityksen yhteisvaikutusta, Ala-Hakuni sanoo.

Vaikka dieselautojen osuus käytettyjen henkilöautojen kaupasta on laskenut, yhtiö on kasvanut kokonaisuudessaan ja pystynyt samalla lisäämään dieselien kappalemääräistä myyntiä. Diesel on edelleen toiseksi myydyin käyttövoima bensiiniautojen jälkeen, kun tarkastellaan käytettyjen autojen myyntiä.

– Vähän ajettujen dieselien saatavuus on heikentynyt, ja tarjonta kapenee vuosi vuodelta. Se on lisännyt kilpailua hyväkuntoisista yksilöistä. Dieseleissä on myös se erityispiirre, että ne kiinnostavat ostajia vielä paljon ajettuinakin. Diesel on pitkäikäinen valinta, ja hyvä huoltohistoria tekee siitä houkuttelevan vielä vuosienkin päästä, Ala-Hakuni arvioi.

Vuonna 2035 voimaan tuleva EU:n päätös uusien bensa- ja dieselautojen myynnin kieltämisestä muuttaa markkinaa vähitellen. Ala-Hakunin mukaan se ei tarkoita dieselin äkillistä loppua. Päinvastoin: käytettyjen kysyntä voi hetkellisesti jopa kasvaa.

– Kun uusien dieselautojen tuotanto hiipuu, hyväkuntoisten käytettyjen arvo todennäköisesti nousee. Diesel vaikuttaa säilyttävän vetovoimansa erityisesti niiden ostajien keskuudessa, jotka ajavat pitkiä matkoja. Kun kysyntää on enemmän kuin tarjontaa, se kertoo osittain siitä, ettei diesel ole vielä katoamassa, vaan löytämässä uuden paikkansa muuttuvassa autokannassa, Ala-Hakuni summaa.

Lue myös

Autoliitto: Ei syytä huoleen — dieselautojen ajokielto on käytännössä mahdoton!

Škoda Auto käyttää dieselautoissaan vastuullista dieselpolttoainetta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Katso tästä Moottori-lehden kokoamat autojen tyyppiviat

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Autoliiton jäsenmedia Moottorin nettisivuilla olevaan, päivitettyyn Tyyppiviat-palveluun on koottu tietoa eri automalleissa yleisesti esiintyvistä teknisistä vioista. Ennen käytetyn auton ostoa kannattaakin tarkistaa, onko kyseiselle autolle mahdollisesti luvassa kallis remontti.

Moottorin Tyyppiviat -palvelusta löytyy noin puolentoista sadan automallin tyypilliset vikatiedot. Ainutlaatuisen kattava listaus on koottu useista eri lähteistä niin Suomesta kuin muualta Euroopasta.

Automallien tyypilliset viat on koottu neljään ryhmään: katsastuksessa havaitut viat, takaisinkutsuun johtaneet viat, tielle jättäneet tekniset viat sekä autonkäyttäjien ilmoittamat viat.

Tietopankin kotimaisia lähteitä ovat Autoliitto, A-Katsastus Oy ja Traficom. Saksasta tietoa saadaan autojärjestö ADAC:n, TÜV:n, Dekran, GTÜ:n ja KBA:n tilastoista. Saksasta on kerätty myös kattavat tiepalveluraportit. Listauksessa on hyödynnetty myös Britannian ajoneuvohallintokeskus DVSA:n tietoja.

– Tyyppiviat-tietopankkimme on erityisen hyödyllinen käytettyä autoa ostettaessa. Sieltä voi helposti tarkistaa onko jossakin automallissa erityisen paljon vikoja ja mahdollisesti välttää kalliita virhehankintoja. Tai ainakin tietopankissa vierailun jälkeen osaa varmistaa, onko kyseinen tyyppivika jo mahdollisesti korjattu, Moottorin päätoimittaja Eila Parviainen toteaa.

Moottori julkaisee ajoittain artikkeleja, joissa on hyödynnetty Tyyppiviat-palvelun dataa. Tuoreimmassa, tänään 11.11.2025 Moottori.fi -sivustolla julkaistussa artikkelissa on perehdytty automalleihin, joiden jakoketjuissa ilmenee usein ongelmia.

Jakoketjuihin liittyvät ongelmat saattavat tuhota pahimmillaan auton moottorin. Jakoketjujen tyyppivikoja löytyy ainakin Audin, BMW:n, Mercedes-Benzin, Seatin, Skodan ja Volkswagenin tietyistä malleista.

Artikkelissa muistutetaan myös siitä, että Kuluttajariitalautakunnan mukaan jakoketjun tulee kestää auton elinkaaren verran – eli vähintään 250 000 kilometriä. Näin ollen kuluttaja voi vedota tyyppivikaan takuuajan loppumisen jälkeenkin.

Vikatapauksessa korvauksen osuus kokonaissummasta riippuu auton ajomäärästä ja iästä, sillä auto voi tulla korjauksen jälkeen ikäistään paremmaksi. Moottorin jakoketju ei ole kulutusosa, mikäli sille ei ole määritelty vaihtoväliä tai muuta huolto-ohjelmaa. Sen sijaan moottorin jakohihnalle on aina määritelty tietty vaihtoväli iän ja/tai kilometrimäärän mukaan.

Lue artikkeli: Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana

Autojen tyyppiviat

Lue muita Moottorin juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Tyyppiviat-tietopankki: www.moottori.fi/tyyppiviat

 

 

Tämä vaara liikenteessä voi nyt yllättää!

Kuva: CvB.

Kylmenevä sää tuo tullessaan mustan jään, jota saattaa syntyä, vaikka lämpötila olisi plussan puolella. Musta jää on muihin jäätyyppeihin verrattuna poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Liikenneturva muistuttaa, että alhaisempi ajonopeus tuo kuljettajalle lisäaikaa havainnointiin.

Musta jää muodostuu usein samoihin paikkoihin. Erityisesti sillat, rampit ja muut alueet, joiden alla ei ole lämmittävää maaperää voivat olla vaarallisen liukkaita. Nämä kohdat jäätyvät ensimmäisinä, vaikka tiet olisivat muuten kuivia.

”Musta jää on siitä kinkkinen, että sitä on vaikea havaita. Kannattaakin painaa ne paikat mieleen, joissa joskus on huomannut olevan mustaa jäätä ja varautua siihen, että ne saattavat olla liukkaita tänäkin vuonna”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Pasi Pohjonen muistuttaa.

Huonolla kelillä alhaisempi nopeus auttaa

Ennakointi on paras tapa varautua vaihtuviin tai haastaviin keliolosuhteisiin. Tarkista ennen ajoa sääennuste, varaa riittävästi aikaa ja varmista, että autossa on keliin sopivat renkaat. Ajon aikana laske rohkeasti nopeutta silloin, kun keli sitä vaatii ja riski kohdata mustaa jäätä on olemassa.

”Musta jää on riskitekijä liikenteessä, mutta se ei itsessään aiheuta yhtään onnettomuutta. Mahdollisen pidon menettämisen aiheuttaa kuljettaja itse omalla toiminnallaan – tai usein toimimattomuudellaan, jos ei sopeudu kelin vaatimuksiin. Renkaiden pito ei häviä itsestään liukkaallakaan kelillä”, korostaa Pohjonen.

Ennakoi musta jää

Liukkaimmillaan tie on ilman lämpötilan ollessa lähellä nollaa. Pitävyys voi vaihdella suuresti lyhyelläkin matkalla. Jos kosteaa ja pilvistä iltaa tai yötä seuraa kuulaan kirpeä aamu, ilma jäähtyy nopeasti ja tien pinnalle voi hyvin pikaisesti muodostua ohut, ja läpinäkyvä jääkalvo, josta käytetään nimitystä musta jää. Joskus mustaa jäätä voi muodostua myös pakkasella ilman lämmittäessä tien pintaa, jolle hetkellisesti muodostunut vesi jäätyy nopeasti jäisen maanpinnan takia.

”Kaarteisiin tulee ajaa maltillisella nopeudella ja nopeita ohjausliikkeitä tulee välttää”, ohjeistaa Pohjonen.

”Huonolla kelillä kannattaa unohtaa ohittaminen. Ajomatkan turvallisuutta lisää, kun varaa siihen riittävästi aikaa, unohtaa kiireen, eikä roiku edellä ajavan puskurissa”, Pohjonen jatkaa.

Lue muita juttuja Liikenneturvasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: Talbot Horizon. Suomennettu.

Kuva: CvB.

Vuonna 1979 mainostettiin Talbot Horizon -mallia tällaisella mainoksella.

Autoilevan Suomen horisonttiin ajaa nyt uusi kotimainen auto. Horizon. Vuoden Auto Euroopassa 1978/1979. Perusteellisen suomentamisen jälkeen Suomen Horisontti 1980.

Suomennettu pinnasta pohjaan.

Horizon on saanut Uudenkaupungin tehtaalla perusteellisen suojan ruostetta vastaan. Sama pohjamaalaus, koteloiden alustan ruosteenestokäsittely, samat maalit ja kivilakka kuin Saabeissakin. Edessä lokarit.

Muista Horizonin suomennoksista mainittakoon suojapuskurit, rullaturvavyöt, miellyttävä kangasverhoilu ja entistä leveämmät suomalaiset teräsvyörenkaat.

Talviauto.

Elektronisen sytytyksen ansiosta Horizon käynnistyy pakkasellakin luotettavasti. Siihen on asennettu 52 Ah:n akku ja tehokkaampi latausjärjestelmä. Lämmitintä on tehostettu. Tehokas läpivirtaustuuletus. Myös sivuikkunoihin suuntautuu lämmin ilmavirta. Kuljettajan istuin varustettu automaattisella sähkölämmittimellä.

Vuoden Auto.

Horizon tarjoaa niin paljon uudenaikaisia, jokaiselle autoilijalle tärkeitä ominaisuuksia, että se on valittu Vuoden Autoksi Euroopassa 1978/1979. Etuvetoinen Horizon on mainio ajettava kaikilla teillä ja kaikkina vuodenaikoina. Onnistuneen suunnittelun ansiosta se on vakaa, hiljainen ja taloudellinen matka-auto. Erillisjousitus tasoittaa kuoppia tehokkaasti. Kaarteessa Horizon kulkee jämäkästi, kiitos hyvän kallistuksenvakauksen. Hammastanko-ohjaus on tarkka ja erittäin kevyt. Jarrut ovat tehostetut ja kuormituksen mukaan säätyvät. Edessä levyjarrut.

Ripeä, taloudellinen, monikäyttöinen

Horizon liikkuu tarvittaessa turvallisen ripeästi. Kiihdytys nollasta sataan kestää 15,2 sekuntia. Moottorin teho on 50 kW (68 hv) DIN ja tilavuus 1294 cm³. ECE-normiston mukainen polttonesteen kulutus tasaisella 90 km:n nopeudella on 6,4 l/100 km, kaupunkiajossa 9,4 l ja 120 km:n nopeudella 8,5 l/100 km. Kulutuksen kohtuullisuus johtuu mm. edullisesta korin muodosta, moottorin tuulettimen termostaattiohjauksesta ja säätönsä aina oikeana pitävästä kärjettömästä sytytyksestä. Auton käyttökustannuksiin vaikuttavat myös pitkät 15 000 km:n huoltovälit, 7 500 km:n öljynvaihtovälit ja 12 kk:n takuu ilman km-rajoitusta.

Kookkaat ja reilusti avautuvat takaovet. Tavaratilan säätö on verrattoman helppo. Alle 10 sekunnissa tavaratila järjestyy 480 tai peräti 1200 litraa.

Varustelu viimeisen päälle.

Horizonin vakiovarustelu ei jätä lisätoivomuksille juuri sijaa. Kaiken jo esille tulleen lisäksi mainittakoon vain säädettävät halogeenivalot, ajovalojen pesulaitteet, takalasin lämmitin, kaksi sisältä säädettävää taustapeiliä ja kaksi peruutusvaloa.

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 20/1979.

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Polestar 5 -mallia pääsee ajamaan Gran Turismo 7 -pelissä

Kuva: Polestar.

Polestar tuo uuden GT-mallinsa Gran Turismo 7 -peliin PlayStation 4:lle ja 5:lle. Polestar 5 esiteltiin faneille GT World Series -tapahtumassa Los Angelesissa viime viikonloppuna ja se julkaistaan Gran Turismo 7:ssa virallisesti joulukuussa 2025.

Polestar ja Sony Interactive Entertainmentin tytäryhtiö Polyphony Digital tarjosivat toisilleen ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua tuotekehitystiloihinsa ja -tiimeihinsä. Tästä käynnistyi tiivis yhteistyö, jonka tarkoitus oli luoda erittäin tarkka digitaalinen versio Polestar 5 -mallista.

”Olen jo pitkään ollut vaikuttunut Polestarin autoista niiden edistyksellisen, puhtaan ja elegantin muotoilun vuoksi, ja olen siksi iloinen yhteistyöstämme Polestar 5:n tuomiseksi Gran Turismoon. Työskentelemme yhdessä ensimmäistä kertaa ja kokemus on ollut erittäin positiivinen. Polestarin tuotekehitystiimi panosti auton ajokokemuksen hiomiseen erittäin paljon, joten olen varma, että pelaajat nauttivat sen ajamisesta Gran Turismossa”, sanoo Gran Turismo Series -tuottaja Kazunori Yamauchi.

Kehitysvaiheessa tehtiin tiivistä yhteistyötä kokeneen ammattilaiskuljettaja ja sim-kuski Igor Fragan kanssa. Fraga on tunnettu kilpailukykyisistä kierrosajoistaan Gran Turismossa ja hänen avullaan tiimit onnistuivat siirtämään Polestar 5:n dynaamiset ominaisuudet erinomaisesti peliin.

Fraga pääsi tutustumaan Polestar 5 -prototyyppimalleihin ja asiantuntijoihin tuotekehityskeskuksessa Ruotsissa ennen lopullista hyväksyntää Brands Hatchin radalla Englannissa.

Polyphony Digitalin asiantuntijat sovelsivat todellisesta autosta saatuja palautteita huippuluokan ajettavuus- ja dynamiikkasimulaatioonsa ja loivat autosta tarkan digitaalisen version. Oikean kuljettajan käsissä kierrosajat pelissä ja tosielämässä ovat suoraan vertailukelpoisia.

”Yhteistyö Gran Turismo -tiimin kanssa digitaalisen Polestar 5:n ajotuntuman hiomiseksi mahdollisimman lähelle todellista autoa oli meille erittäin tärkeä asia. Yhteistyön myötä syntynyt digitaalinen auto jäljittelee täysin oikean Polestar 5:n ajokokemusta, joten GT-kuskeilla tulee olemaan yhtä hauskaa kuin todellisen auton omistajilla”, sanoo Polestarin ajodynamiikasta vastaava johtaja Joakim Rydholm.

Gran Turismo -pelisarjaa pidetään yhtenä visuaalisesti ja dynaamisesti tarkimmista ajosimulaattoreista, ja se on hiljattain ylittänyt 100 miljoonan myydyn pelin rajapyykin. Polestarin ja Polyphony Digitalin yhteistyö jatkuu usean vuoden ajan ja alkaa Polestar 5:n tuomisesta Gran Turismo 7 -pellin joulukuussa julkaistavan ohjelmistopäivityksen myötä.

Samalla järjestetään Gran Turismo 7 -pelissä erityinen Polestarin aika-ajotapahtuma, jonka voittaja pääsee eksklusiiviselle matkalle Fukuokaan Japaniin GT World Seriesin vuoden 2025 maailmanfinaaliin.

Polestarin YouTube-kanavalla julkaistaan aika-ajojen alettua dokumentti, joka esittelee fyysisen ja digitaalisen Polestar 5:n kehitysprojektia.

Voit katsoa lanseerausvideon täältä.

Lue tästä muita juttuja Polestar 5 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Täyssähköisessä Porsche Cayennessa on hyödynnetty innovaatioita Formula E -sarjasta

Täyssähköinen Porsche Cayenne ja Porsche 99X Kuva: Porsche.

Kun Porsche tuo markkinoille täyssähköisen Cayennen, se ei ainoastaan lanseeraa uutta täyssähköistä mallisarjaa – vaan siirtää myös osan moottoriurheiluteknologiasta sarjatuotantoon.

Lukuisat innovaatiot perustuvat suoraan Formula E -sarjan kehitystyöhön, jossa Porsche on hallitseva maailmanmestari sekä tiimien että valmistajien mestaruusluokissa.

Täyssähköisen Cayennen myötä urheiluautovalmistaja osoittaa, että sen tie kohti kestävämpää liikkuvuutta ei ala piirustuspöydältä, vaan kilparadalta.

Uusi täyssähköinen Cayenne hyötyy suuresti urheiluautovalmistajan kokemuksesta Formula E:ssä. Osa täyssähköisen SUV-mallin teknologiasta on peräisin Porsche 99X Electric -mallista ja asettaa uusia standardeja taloudellisuuden ja suorituskyvyn osalta. Molemmissa autoissa käytetään muun muassa sähkömoottorin suoraa öljyjäähdytystä ja niissä on jopa 600 kW:n rekuperointikapasiteetti.

”Formula E on meidän kehityslaboratoriomme tulevaisuuden sähköiselle liikkuvuudelle. Sieltä saamme arvokkaita oivalluksia tieliikenteeseen tarkoitetuille urheiluautoillemme”, sanoo Porschen tutkimus- ja kehitysjohtaja Michael Steiner.

”Uusi täyssähköinen Cayenne osoittaa, kuinka nopeasti tällainen teknologiansiirto tapahtuu Porschella, ja kuinka merkityksellinen sitoutumisemme sähköiseen kilpasarjaan on sarjatuotannolle.”

”Formula E:ssä tehokkuus ratkaisee voiton ja tappion. Tämä periaate ohjaa myös täyssähköisen Cayennen suunnittelua”, jatkaa Florian Modlinger, Formula E tehdastiimin johtaja ja Porsche-tehdastiimin päällikkö.

Kuva: Porsche.

”Tehokkuus ei ole keskiössä vain autojen osalta; myös kilpa-ajossa todistetut ketterät työskentelytavat voivat auttaa lyhentämään kehitysaikoja ja nopeuttamaan teknologiansiirtoa.”

Moottoriurheilun ja sarjatuotannon johtajat työskentelevät lähekkäin Weissachissa. Tämä edistää tiedonvaihtoa projektien välillä. Se, mitä testataan kilparadalla, inspiroi sarjatuotantoa – ja päinvastoin: kilpa-auto oppii toisinaan myös tieliikenteeseen tarkoitetusta autosta.

Lataus on todennäköisesti näkyvin osa teknologiansiirtoa; 99X-kilpa-auton ja sähköisten Porsche-urheiluautojen latausportti ja liittimet ovat täysin samanlaiset. Taustalla oleva CCS (Combined Charging System) -teknologia on standardi sekä tieliikenteessä että Formula E:ssä.

Suora jäähdytys maksimaalisen tehokkuuden ja kompaktin rakenteen saavuttamiseksi

Erinomainen esimerkki moottoriurheilusta sarjatuotantoon siirtyvästä teknologiasta on suora öljyjäähdytys. Tässä kaikki sähköisen voimansiirron virtaa johtavat komponentit jäähdytetään suoraan erityisesti kehitetyn nesteen avulla, mikä parantaa merkittävästi tehokkuutta ja jatkuvaa suorituskykyä.

Porsche on käyttänyt tätä innovatiivista teknologiaa Formula E:ssä projektin alusta lähtien – yhä kasvavassa määrin. Vuodesta 2023 lähtien GT4 e-Performance -testiautossa kokeiltiin suoraa öljyjäähdytystä kilparadalla. Nyt se siirtyy sarjatuotantoon ja sitä käytetään täyssähköisen huippumalli-Cayennen taka-akselin sähkömoottorissa.

Öljyjäähdytetty sähkömoottori. Kuva: Porsche.

Tavanomaisissa sähkömoottoreissa jäähdytysneste kiertää staattorin ulkopuolella olevassa vaipassa, mutta suorassa jäähdytyksessä neste virtaa suoraan kuparijohtimien vieressä staattorin uria pitkin. Tämä mahdollistaa lämmön poistamisen suoraan sieltä, missä se syntyy.

Saavuttaakseen saman tehokkuuden ja suorituskyvyn, vesivaipalla jäähdytetyn moottorin pitäisi olla noin 1,5 kertaa suurempi. Suoran jäähdytyksen ansiosta Cayenneen voitiin valita rakenne, joka mahdollistaa jopa 98 prosentin hyötysuhteen. Kilpaversio 99X:ssä saavuttaa vieläkin korkeamman arvon.

Äärimmäisen korkea rekuperointiteho – jopa 600 kW

Rekuperaatio parantaa merkittävästi molempien autojen taloudellisuutta. Jarrutuksen aikana talteen otettu energia syötetään takaisin akkuun ja voidaan käyttää uudelleen liikkumiseen. Suurempi rekuperaatio mahdollistaa pidemmän toimintamatkan ja lopulta pienemmät akut – avain parempaan suorituskykyyn sekä urheilu- että kilpa-autoissa.

Formula E:ssä käytettävissä olevan energian määrä on tarkoituksella rajoitettu: 99X Electric saa aloittaa kilpailun enintään 38,5 kWh:n käyttökelpoisella energialla akussa. Jos se palauttaa jarrutuksen aikana enemmän energiaa kuin kilpailijansa, sillä on enemmän energiaa käytettävissä loppukiriin.

Rekuperaation haaste on erittäin monimutkainen”, sanoo Modlinger.

”Jarrutettaessa haluamme palauttaa mahdollisimman paljon energiaa samalla kun vähennämme nopeutta mahdollisimman nopeasti. Jarrutuspaineen mukaan aktivoimme myös etupyörien jarrut. Auton tasapainon tulisi vastata kuljettajan mieltymyksiä – se vaikuttaa kuljettajan luottamukseen autoon ja siten suorituskykyyn. Tieliikenteessä kyse on myös ajoturvallisuudesta. Tämän kaiken yhdistämiseksi jarrutuksen aikana toimii useita ohjelmistoja – valtava alue mahdolliselle tiedonsiirrolle.”

Cayennessa voidaan saavuttaa jopa 600 kW:n rekuperointiteho, riippuen nopeudesta, lämpötilasta ja akun varaustilasta. Tämä tarkoittaa, että SUV-malli saavuttaa saman huippuarvon kuin 99X Electric.

Myös Cayennessa suorituskykyinen rekuperaatio pysyy aktiivisena dynaamisen ajon aikana. Arkisissa ajotilanteissa noin 97 prosenttia kaikista jarrutuksista tapahtuu puhtaasti sähköisesti, ilman että mekaanisia levyjarruja tarvitaan avuksi.

Ajotilanteesta riippuen rekuperaatio voi jatkua, kunnes auto pysähtyy. Vasta kun hidastus ylittää rekuperaation rajan, kitkajarrut etu- ja taka-akseleilla aktivoituvat huomaamattomasti – täydellinen yhdistelmä tehokkuutta ja ajomukavuutta, moottoriurheilun inspiroimana.

Nopeat lataus- ja pikalatausprosessit

Viime kaudesta lähtien Formula E on ottanut käyttöön pikalatauspysähdykset, joita kutsutaan nimellä Pit Boosts. 30 sekunnin lataus 600 kW:n latausteholla antaa 99X Electricin akulle 10 prosentin energialisäyksen. Täyssähköinen Cayenne on myös suunniteltu nopeisiin pysähdyksiin; sen akun lataaminen 10 prosentista 80 prosenttiin vie alle 16 minuuttia.

Ratakilpailut ei ole ainoa paikka, jossa lämpötilat nousevat. Lämpötilat vaihtelevat suuresti myös arkiajossa. Porschen filosofia on, että korkea latausteho on saavutettava myös haastavissa olosuhteissa ja laajalla akun varaustilan (SoC) alueella.

Cayennen DC-latausteho on jopa 400 kW. Pikalataus on mahdollista akun lämpötilan ollessa vähintään 15 astetta. Noin 55 prosentin varaustilaan asti latausteho on yli 350 kW – joten pikalatausprosessit ovat erittäin vakaita. Sopivalla latausasemalla 10 minuutin latauksella voidaan saada lisää yli 300 km toimintamatkaa.

Formula E toimii myös pikalatauksen testilaboratoriona ja näyteikkunana.

”Ajajat ajavat autoja äärirajoilla – joskus polttavan kuumissa kaupungeissa, kuten Jakartassa. Kun tulemme varikolle lataamaan, järjestelmän lämpötilat ovat usein erittäin korkeita”, sanoo Modlinger.

”Samaan aikaan haluamme pitää kilpa-auton jäähdytysvaatimukset mahdollisimman alhaisina, koska jäähdytys kuluttaa energiaa ja voi laitteistosta riippuen lisätä painoa. Pit Boost -pysähdysten aikana pystymme osoittamaan energiansyötön, jossa on valtava latausteho äärimmäisissä olosuhteissa.”

Formula E:ssä Porsche investoi käytettävissä olevan budjettinsa ensisijaisesti niihin auton osiin, jotka ovat merkityksellisiä myös tieliikenteessä. Sääntöjen mukaan nämä komponentit sijaitsevat korirakenteen alla.

Modlinger: ”Tekniset haasteemme eivät näy ulospäin. Mutta ne ovat merkittäviä ja monilta osin samanlaisia kuin ne, joita kohtaamme sähköisissä tieliikenteeseen tarkoitetuissa urheiluautoissamme.”

Lue muita juttuja Porschesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi käytettyjen autojen lippulaivamyymälä Vantaalle luo yli 20 työpaikkaa

Aluemyyntipäällikkö Tommi Jokelainen ja myyntipäällikkö Miko Uimonen Vantaan tulevan myymälän edessä. Kuva: Bilar99.

Bilar99 avaa vuoden 2026 alussa uuden, tiloiltaan jopa 500:n auton kapasiteetin vaihtoautomyymälän Vantaan Tuupakkaan. Uusi myymälä on Bilarin yhdeksäs toimipiste ja yrityksen tähän mennessä suurin yksittäinen myymäläinvestointi.

Tuupakantie 1:een sijoittuva liike sijaitsee näkyvällä paikalla Kehä 3:n varressa, jossa kulkee päivittäin jopa 100 000 autoa.

“Vantaan Tuupakka on meille optimaalinen sijainti tavoittaa ja palvella asiakkaitamme – nopean sekä helpon saavutettavuuden ja vahvan näkyvyyden myötä”, kertoo Bilarin toimitusjohtaja Mikko Jokelainen.

Uusi lippulaivamyymälä on suunniteltu tarkkaan tämän päivän asiakkaan tarpeisiin autokaupassa. Panostukset painottuvat aivan erityisesti laadukkaaseen ja mieleenpainuvaan asiakaskokemukseen ja päivittäisen työn sujuvuuteen asiakas edellä.

Myymälään tulee tilat jopa 500 autolle, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista käytettyjen autojen myymälöistä. Investoinnin arvo on alkuun yli 6 miljoonaa euroa, ja uusi toimipiste tuo yli 20 uutta työpaikkaa pääkaupunkiseudulle. Lisäksi toimipiste tulee työllistämään monen paikallisen yrittäjän palvelu- ja oheistoiminnoilla.

Vaikka Bilar on yksi Suomen suurimmista vaihtoautojen myyjistä, on yritys monelle uusi tuttavuus. Myymälän odotetaan myös lisäävän isosti Bilarin tunnettuutta ja vahvistavan asemaa Uudellamaalla.

Bilar Tuupakka tulee palvelemaan asiakkaita poikkeavasti, nopeasti ja tekemällä ostamisen helpoksi kehän varrelta käsin. Ilmainen kotiintoimituksemme mahdollistaa tietysti laadukkaan palvelun läpi Suomen. Haluamme kohdata asiakkaamme aidosti niin puhelimessa, verkkoalustoilla kuin paikanpäälläkin”, Jokelainen jatkaa.

Uuden Vantaan myymälän myymäläpäälliköksi on nimitetty Miko Uimonen, joka on aiemmin toiminut Bilarin Espoon toimipisteen myyntipäällikkönä. Uimonen tuo mukanaan vahvan kokemuksen vaihtoautokaupasta ja henkilöstön johtamisesta, ja hänen johdollaan Tuupakan myymälästä kehitetään Bilarin lippulaivaa korkean asiakaskokemuksen ja asiakaskapasiteetin osalta.

Myymälän valmistelutyöt etenevät suunnitellusti, ja ovet avataan asiakkaille vuoden 2026 alussa. Avajaisista tiedotetaan myöhemmin.

Lue muita juttuja Bilar99-yhtiöstä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uuden Nissan Interstarin myynti Suomessa alkaa — tarjolla myös täyssähköisenä

Kuva: Nissan.

Täysin uusi, uuden sukupolven Interstar on yhdistelmä käytännöllisyyttä ja suorituskykyä. Interstar on nyt saatavilla täyssähköisenä sekä päivitetyllä dieselmoottorilla Nissan-jälleenmyyjillä ympäri Suomen.

Nissanin ensimmäinen täyssähköinen suuri hyötyajoneuvo, Interstar-e, tarjoaa täyssähköisen ajokokemuksen suorituskyvystä tinkimättä – 87 kWh akulla saavutetaan jopa 402 km toimintamatka. Miellyttävän tehokkuuden takaa sähkömoottori, joka tuottaa 143 hevosvoimaa ja 300 Nm vääntöä.

Kuva: Nissan.

130 kW huippulatausteholla varustettu uusi Interstar-e tarjoaa jopa 229 km ajomatkan 30 minuutin latauksella (DC-latausnopeudella 130 kW) sekä vakiona löytyvällä 22 kW AC-laturilla latautuen kymmenestä prosentista sataan prosenttiin alle 4 tunnissa.

Päivitetty 2.0 dCi dieselmoottori tuottaa 150 hevosvoimaa ja 360 Nm vääntöä. 9-vaihteisella automaattivaihteistolla varustetun Interstarin kokonaiskulutus on 8,1 litraa/100 km.

Interstar tarjoaa kuljettajalle teknologioita ja ominaisuuksia, jotka helpottavat työskentelyä. Uuden Interstarin L3H2-version tavaratilan lastauspituus on 3 855 mm, ja sivuovi on 1 310 mm leveä.

Kuva: Nissan.

Lastaamista helpottavat myös 270 astetta aukeavat takapariovet. Uuden Interstarin tavaratilan tilavuus on L3H2-versiossa 13 m³. Diesel-mallin 2 500 kg ja täyssähköisen Interstarin 2 300 kg vetokyvyllä asiakkaat voivat ottaa hoitaakseen vielä suurempia kuormia vastatakseen monipuolisiin kuljetustarpeisiin. Vetokoukku on vakiovaruste sekä diesel- että täyssähköversiossa.

Uudistettu ja tilava ohjaamo tarjoaa erinomaisen työympäristön, toimialasta riippumatta.

Turvallisuutta ja mielenrauhaa

Euro NCAP, Euroopan uusien autojen turvallisuuden arviointiohjelma, myönsi uudelle Nissan Interstarille täydet viisi tähteä uudessa hyötyajoneuvojen tähtipohjaisessa arvosteluasteikossa. Viiden tähden luokituksen saavuttaminen vaatii poikkeuksellista suorituskykyä ja sen saavuttaminen on osoitus Nissanin sitoutumisesta turvallisuuteen.

Kuva: Nissan.

Euro NCAP:n kriteerit hyötyajoneuvoille ovat keskittyneet edistyneisiin kuljettajaa avustaviin järjestelmiin ja painotuksissa näkyy kuljettajan ja matkustajan turvallisuuden lisäksi myös muut tienkäyttäjät kuten jalankulkijat ja pyöräilijät.

Mielenrauhaa tuovat muistakin Nissan-malleista tutut turvallisuusvarusteet. Hätäjarrutustoiminto jalankulkijan tunnistuksella, ajovakaudenhallintajärjestelmä, kaista-avustin, katvealuevaroitin sekä liikennemerkkien tunnistus, ja joukko muita turvallisuusvarusteita.

Kuva: Nissan.

Uusi Interstar tulee 5 vuoden tai 160 000 km vakiotakuulla. Kattava takuu sisältää puskurista puskuriin -suojan, maalitakuun, alkuperäiset osat ja lisävarusteet sekä tiepalvelun – tarjoten kattavan suojan lisämielenrauhan takaamiseksi. Interstar-e täyssähköisessä mallissa litiumioniakun takuu on 8 vuotta tai 160 000 km.

Uusi Interstar on myynnissä Nissan-jälleenmyyjillä ympäri Suomen. Uusi Nissan Interstar hintaan 52 990 euroa, sekä täyssähköinen uusi Nissan Interstar-e 66 990 euroa.

Lue muita juttuja Nissanista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Kuva: Nissan.

Nyt tulee Toyota Hiluxin ensimmäinen täyssähköinen versio!

Kuva: Toyota.

Toyota julkistaa tänään täysin uuden Hiluxin, joka on yhdeksäs sukupolvi maailmanlaajuisesta ikonista vahvuudelle, luotettavuudelle ja kestävyydelle.

Uuden mallin myötä legendaarinen lava-auto siirtyy sähköistetyn voiman aikakauteen, noudattaen Toyotan Multipath-filosofiaa: mukana on ensimmäinen täyssähkömalli sekä vety-poltto­kenno­versio, molemmat nollapäästöisiä.

Multipath-filosofian keskiössä on tunnistaa, ettei yksi ratkaisu sovi kaikille asiakkaille ja kaikkiin olosuhteisiin. Tämän vuoksi uusi Hilux tuo mukanaan laajan valikoiman vaihtoehtoja eri tarpeisiin ja markkinoille.

Kuva: Toyota.

Hybrid 48V sekä diesel- ja bensiinimoottorit kuuluvat laajempaan eurooppalaiseen mallistoon, joten Hiluxilla on enemmän voimalinjavaihtoehtoja kuin millään muulla Toyota-mallilla.

Laatu, kestävyys ja luotettavuus pysyvät edelleenkin keskeisenä osana Hiluxia; ominaisuudet, jotka ovat tehneet siitä maailman suosituimman lava-auton.

Uudet ajo- ja turvallisuusominaisuudet

Uusi Hilux on muotoiltu ”Tough and Agile” -teeman mukaisesti, ja se ilmentää voimakasta ilmettä, jonka etuosan mittasuhteet ovat saaneet inspiraationsa japanilaisten sumopainijoiden vahvasta asennosta.

Keulassa on uudet ajovalot, joita yhdistää keskellä oleva palkki, jossa Toyota-nimi on klassisesti esillä. Täyssähkömallissa ilmanvastusta on parannettu poistamalla perinteinen maski ja asentamalla aerodynaamisemmat kevytmetallivanteet. Kaikissa versioissa on uutena mm. uusi lavan askelma ja uudistettu sivuaskelma.

Uuden sukupolven myötä Hilux siirtyy hyödyntämään yhtä korimallia Double Cab – asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Sisätiloissa korostuu kokonaisvaltaisesti kohonnut laadun tuntu, johon on otettu vaikutteita uudesta Toyota Land Cruiserista.

Kuva: Toyota.

Keskikonsolin uusi muotoilu on vaakasuuntainen, ja siinä on 12,3-tuumainen, räätälöitävä digitaalimittaristo ja keskikonsolin multimedia-kosketusnäyttö, jonka koko on jopa 12,3 tuumaa.

Kaikki nelivedon ja maastoajon hallintalaitteet on keskitetty helppokäyttöisyyden vuoksi. Täyssähkömallissa on yhden liikkeen sähköinen vaihteenvalitsin. Liitettävyyden takaamiseksi Hiluxissa on mobiililaitteiden langaton laturi ja uudet usb-portit takamatkustajille.

Uuden Hiluxin omistajat voivat käyttää yhdistettävyyspalveluita MyToyota-sovelluksen kautta, mikä on kätevää sekä yksityis- että yrityskäyttäjille. Yritysten kalustopäälliköt voivat tarkastella jopa 10 ajoneuvon tietoja, kuten sijaintia, polttoainetasoja ja sähköauton lataustilaa sekä ajon analytiikkaa, kuten matkahistoriaa.

Tämä on myös ensimmäinen Hilux, jossa on sähköinen ohjaustehostin. Sen etuina on suoraviivaisempi ohjaus, helpompi käsiteltävyys ja pienempi riski ohjauspyörän iskuille etupyörän osuessa kiveen tai muuhun maastoesteeseen.

Kuva: Toyota.

Hiluxin Toyota T-Mate -turvallisuus- ja ajoavustinjärjestelmän ominaisuuksia on laajennettu merkittävästi. Uusi malli on saatavilla (varustetasosta ja markkinasta riippuen) monilla uusilla ja parannetuilla toiminnoilla, mukaan lukien Toyota Safety Sensen laajennus: hitaan ajon kiihdytyksen turvajärjestelmä, ennakoiva ajoavustin ja hätäpysäytysjärjestelmä. Uudet OTA-päivitykset mahdollistavat saumattomat ohjelmistopäivitykset.

Muita uusia ominaisuuksia ovat mm. kuolleen kulman varoitin, turvallisen ajoneuvosta poistumisen avustin ja kuljettajan tarkkaavaisuuden valvontajärjestelmä.

Hilux täyssähköisenä

Täyssähköisen voimalinjan käyttöönotto on merkittävä innovaatio Hiluxille, eikä sen kanssa ole tehty kompromisseja laadun, kestävyyden tai luotettavuuden suhteen.

Erityisesti fleet-asiakkaita kiinnostaa lava-auto, joka yhdistää nollapäästöisen suorituskyvyn arjen käytännöllisyyteen, tinkimättömään laatuun, luotettavuuteen ja maasto-ominaisuuksiin.

Kuva: Toyota.

Tikapuurunko on edelleen Hiluxin tunnusomainen alustarakenne, ja se on suunniteltu maastoajoon – mukaan lukien erityiset ratkaisut akun suojaamiseksi vaurioilta ja vedeltä. Kahluusyvyys on sama 700 mm kuin nykyisessä polttomoottorimallissa.

Hilux EV hyödyntää Multi-Terrain Select -järjestelmää, joka mukauttaa ajoneuvon suorituskykyä eri maastoihin jarru- ja vääntömomenttiohjauksella, vastaten hidasta nelivetoa perinteisessä ajoneuvossa.

Voimalinjassa on 59,2 kWh litiumioniakku (brutto) ja sähkömoottorit sekä etu- että taka-akselilla. Ne tarjoavat pysyvän nelivedon, eteen 205 Nm ja taakse 268,6 Nm vääntöä. Ennakkotiedot: 715 kg kantavuus, 1 600 kg vetokyky ja WLTP-toimintamatka noin 240 km. Toyota tavoittelee luokkansa parasta latauskykyä, joka minimoi pysähdyksissä olemisen ajan.

Hilux Hybrid 48V

Hybrid 48V -kevythybridivoimalinja esiteltiin nykyisessä Hiluxissa vuonna 2025 ja siitä tulee uuden sukupolven volyymimalli Euroopassa. Tuotanto alkaa keväällä 2026.

Järjestelmässä on sähkömoottorigeneraattori, DC-DC-muunnin ja 48V litiumioniakku, joka on sijoitettu takapenkkien alle, jolloin sisätilat eivät pienene. Toyotan maailmanluokan hybridiosaamisen ansiosta järjestelmä tukee 2,8-litraista dieselmoottoria tarjoten pehmeän, hiljaisen ja hienostuneen ajokokemuksen sekä maantiellä että maastossa. Ajomukavuuden parannus tuntuu erityisesti liikkeellelähdössä ja kiihdytyksessä.

Kuva: Toyota.

Kantavuus säilyy erinomaisena: jopa 1 000 kg kuorma ja 3 500 kg jarrullisen perävaunun vetomassa.

Hybridivoimalinjan komponentit on suunniteltu kestämään vaativia olosuhteita. Moottorigeneraattori on sijoitettu korkealle moottoritilassa, joten ajoneuvon 700 mm kahluusyvyys säilyy. Maasto-ominaisuuksia parantaa Multi-Terrain Select -järjestelmä, jonka avulla kuljettaja voi aina valita eri alustoille sopivimman ajotilan. Maastokamerajärjestelmä Multi-Terrain Monitor auttaa ajoneuvon sijoittelussa haastavissa olosuhteissa. Ympäristön 360° kamera tukee pysäköintiä ja tarkkaa ajoa.

Myös polttokennovoimalinja

Tulevaisuudessa tuotantoon on tulossa myös vety­polttokennojärjestelmällä varustettu versio. Polttokenno-Hilux osoittaa Toyotan sitoutumista vedyn mahdollisuuksiin puhtaana energialähteenä ja vauhdittaa laajempaa vetyekosysteemien ja infrastruktuurin käyttöönottoa Euroopassa.

Täyssähkömallin myynti käynnistyy joulukuussa ja toimitukset alkavat keväällä 2026. Kevythybrididieselmallin myynti alkaa kesällä ja toimitukset ajoittuvat syksylle 2026.

Lue muita juttuja Hiluxista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //