Koti Blogi Sivu 102

Ajokokeita ei vastaanotettu tasapuolisesti ja ajokokeen vastaanottajia yritettiin lahjoa!

Kuva: Autoliitto.

Traficomin ja Ajovarman tekemä tutkintapyyntö johti tuomioihin tapauksessa, jossa ajokokeita ei ollut vastaanotettu tasapuolisesti ja ajokokeen vastaanottajia oli yritetty lahjoa. Tapaukset tulivat ilmi Traficomin valvonnassa, jonka perusteella virasto teki yhdessä Ajovarman kanssa tutkintapyynnön poliisille.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Ajovarman vuonna 2020 tekemä tutkintapyyntö Kouvolan Ajovarman toiminnasta johti tuomioihin kuljettajantutkinnon kokeisiin liittyneessä tapauksessa.

”Valvonnassamme heräsi epäilys, ettei Kouvolan Ajovarmassa ollut toimittu tasapuolisesti ajanvarauksissa. Osa asiakkaista sai ajan ohi normaalin varausprosessin, ja ajokokeita ei ollut järjestetty lakien ja Traficomin ohjeiden mukaisesti. Teimme yhdessä Ajovarman kanssa tutkintapyynnön asiasta poliisille”, kertoo Traficomin johtava asiantuntija Marjo Immonen.

Lisäksi oikeudenkäynnissä käsiteltiin teoriakokeissa tapahtunutta vilppiä, joissa tulkin epäiltiin antaneen asiakkaille oikeita vastauksia kokeen aikana.

Kymenlaakson käräjäoikeus on antanut asiassa tuomionsa. Toiselle syytetylle määrättiin sakkorangaistus virkavelvollisuuden rikkomisesta, ja toiselle määrättiin sakkorangaistus lahjuksen antamisesta. Vilppiä koskevat syytteet hylättiin.

Tuomioista on mahdollista valittaa hovioikeuteen, joten ne eivät ole vielä lainvoimaisia.

Ajokokeen vastaanottaja tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi entisen ajokokeen vastaanottajan virkavelvollisuuden rikkomisesta. Oikeuden mukaan ajokokeita ei ollut vastaanotettu tasapuolisesti eikä kuljettajantutkintoa koskevissa säädöksissä ja ohjeissa edellytetyllä tavalla.

”Lahjuksen vastaanottamisesta ei ollut kyse, mutta Kouvolassa tapahtunut toiminta olisi voinut pahimmillaan heikentää luottamusta Traficomin ja Ajovarman järjestämään kuljettajantutkintotoimintaan, jonka vuoksi oli tärkeää, että asia tutkittiin”, sanoo Immonen.

Lahjuksen tarjoamisesta tuomiot

Tutkinnassa ilmeni myös yrityksiä antaa lahjuksia ajokokeen vastaanottajille kokeesta läpäisemisen varmistamiseksi. Vastaanottajat eivät ottaneet lahjuksia vastaan, vaan ilmoittivat asiasta poliisille. Lahjuksen antamisesta on tänä vuonna tuomittu kaksi henkilöä.

”Kuljettajantutkinnon on oltava kaikille reilu ja tasapuolinen. On tärkeää, että epäkohtiin puututaan välittömästi ja että tutkintojärjestelmä säilyttää luottamuksen. Tällaisilla teoilla ei ole sijaa järjestelmässä, jonka tavoitteena on varmistaa liikenteen turvallisuus”, toteaa Immonen.

Lue myös

Tätä kaikkea saadaan yhdestä romuautosta!

Yksi henkilö menehtyi liikenneonnettomuudessa Porvoossa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tätä kaikkea saadaan yhdestä romuautosta!

Kuva: Kuusakoski. Sune Grabbe.

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen määräaikaisesta romutuspalkkiosta viime viikolla. Romutuspalkkio myönnetään uusien ajoneuvojen hankintaan ensi vuoden alusta, mutta sitä voi hakea takautuvasti jo 1.10.2025 alkaen suoritetuista romutuksista.

Kuluttajaa ylimääräinen palkkio houkuttaa varmasti. Aiempien romutuspalkkiokampanjoiden aikana romutukseen ohjautuvien ajoneuvojen määrät ovat nousseet selvästi.

”Aikaisempien vuosien romutuspalkkiokampanjat nostivat kierrätettävien autojen määriä kymmenillä prosenteilla. Nämä kampanjat lisäävät myös meille kierrättäjille tärkeää materiaalivirtaa, josta jalostamme valmistavalle teollisuudelle heidän tarvitsemiaan kierrätysraaka-aineita”, kertoo Kuusakosken palvelupäällikkö Ari Turunen.

Viime vuosien aikana kuluttajien vastuullisuustietoisuus on noussut merkittävästi, ja yhä useammalla motiivi auton romutukseen on myös kierrätyksestä saatava ympäristöhyöty.

4000 juomatölkkiä, 600 älypuhelinta ja 400 polkupyörää

Kuusakoski kierrättää vuositasolla tuhansia ajoneuvoja, ja tekee säännöllisesti tutkimuksia kierrätykseen päätyvistä henkilöautoista. Yhtiön autotaseen mukaan yhdestä romutukseen päätyvästä ajoneuvosta saadaan hyötykäyttöön materiaaleja seuraavasti:

  • n. 800 kg terästä. Tämä vastaa n. 400 uuden teräsrunkoisen polkupyörän valmistukseen tarvittavaa teräsmäärää.
  • n. 60 kg alumiinia. Tämä vastaa n. 4000 alumiinisen juomatölkin valmistamiseen tarvittavaa määrää.
  • n. 10 kg kuparia. Tämä vastaa n. 600 uuden älypuhelimen valmistukseen vaadittavaa kuparimäärää.
  • Lisäksi saadaan talteen pienempiä määriä ruostumatonta terästä, messinkiä, sinkkiä, magnesiumia, kultaa ja hopeaa, sekä katalysaattorista platinaa, palladiumia ja rodiumia
  • Tämän lisäksi murskausprosessissa muodostuu kevytjae (esim. auton tekstiilit ja kumiosat), josta Kuusakoski poimii vielä talteen jäännösmetallit. Lopusta prosessoidaan Kuusakosken omalla laitoksella kierrätyspolttoainetta.

Kaiken kaikkiaan auton materiaaleista pystytään hyödyntämään 95 %.

Tulevaisuuden autotaseessa enemmän alumiinia, ja muovia – mutta myös elektroniikkaa

Autojen valmistus kehittyy jatkuvasti, ja myös niiden materiaalikoostumus muuttuu. Nyt romutukseen päätyvät autot ovat keskimäärin 22,8 vuotta vanhoja. Sähköautojen autotase tulee olemaan selvästi erilainen.

”Autovalmistajat haluavat keventää autojaan, koska sähköauton akku painaa niin paljon. Uskomme, että alumiinin käyttö lisääntyy suhteessa teräkseen, ja lisäksi muovin ja komposiitin määrä lisääntyy – toisaalta uusissa autoissa on myös enemmän elektroniikkaa. Kaikki muutokset sisään tulevissa materiaalikoostumuksissa aiheuttavat luonnollisesti haasteita meille kierrättäjille, sillä prosessit ovat teollisia, eivätkä mitään halpoja investointeja”, arvioi Kuusakosken vastuullisuusjohtaja Tuomas Haikka.

Kuusakoskella on Suomessa oma tutkimuskeskus, joka kehittää erotteluprosesseja jatkuvasti. Esimerkiksi sähkö- ja hybridiautojen kierrätykseen Kuusakoski on valmistautunut jo etukenossa: yhtiö investoi uuteen työturvalliseen esikäsittelypisteeseen jo kaksi vuotta sitten, ja alleviivasi jälleen asemaansa autokierrätyksen pioneerina* Suomessa.

Hyvä tietää

  • Romutuspalkkiolaki astuu voimaan 1.1.2026, ja palkkio voidaan myöntää 1.10.2025–31.12.2027 välisenä aikana romutetuille henkilöautoille. Myös uusi auto tulee tilata samalla aikavälillä.
  • Romutuspalkkion määrät:
    2500 €, jos uusi auto on nollapäästöinen
    2000 €, jos uusi auto ei ole nollapäästöinen, mutta sen CO₂-päästöt ovat enintään 140 g/km.
  • Romutuspalkkiota haetaan Traficomilta 1.1.2026 alkaen. Palkkion myöntämiselle on asetettu ehtoja, lue lisää: Romutuspalkkio – näin haet tukea
  • Kuusakosken palkitun digipalvelun kautta romuauton noudon voi tilata veloituksetta** 24/7.

*Kuusakoski investoi Suomen ensimmäiseen teolliseen murskainlaitokseen v. 1972.
**Maksuton nouto tarjotaan Oulusta etelään ulottuvalla alueella Suomessa, lue lisää

Lue muita juttuja romutuspalkkiosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi Toyota Aygo X Hybrid on nyt hinnoiteltu!

Kuva: Toyota.

Segmenttinsä ensimmäinen täyshybridi ja samalla Toyota-malliston edullisin auto sai hinnat.

Aygo X Hybrid on yli 10 % Yaris Hybridiä edullisempi vaihtoehto niille asiakkaille, joille riittää takatiloiltaan astetta kompaktimpi auto. Se täydentää Toyotan Multipath- mallistoa, jossa yhden voimalinjan ei tarvitse sopia kaikille, vaan jokaiselle pyritään tarjoamaan heidän käyttötarvettaan mahdollisimman hyvin palveleva voimalinjaratkaisu

Tekniikka ja varustelu

Aygo X Hybrid on varustettu 1,5-litraisella 116-hevosvoimaisella hybridivoimalinjalla. Sen 3,7 l/100 km WLTP-kulutus sekä peräti 5,6 sekunnilla parantunut kiihtyvyys (9,2 sekuntia 0-100 km/h) tekevät mallista ketterän, taloudellisen ja ekologisen kompaktin crossoverin Toyota-malliston edullisimpaan päähän. Mallin CO₂-päästölukema 87-89 g/km on Euroopassa myytävien ei-pistokeladattavien autojen matalin.

Aygo X Hybrid -mallisto tarjoaa neljä erilaista perusvarustetasoa: Play, Pulse, Envy ja GR Sport. Lisäksi Play Comfort ja Pulse Smart täydentävät perusmallien varustelun asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

  • Play (21 699 €) ja Play Comfort (+698 €): Jo Play:sta alkaen vakiona on laaja Toyota Safety Sense -turvavarustelu, joka sisältää mm. mukautuvan vakionopeussäätimen ja kaistavahdin ohjausavustimella. Lisäksi varusteluun kuuluvat ilmastointiautomatiikka, 17″ kevytmetallivanteet ja peruutuskamera. Play Comfort tuo mukanaan mm. LED-ajovalot sekä avaimettoman sisäänkäynnin ja käynnistyksen. Play Comfortista odotetaan malliston suosituinta mallia Suomessa.
  • Pulse (23 413 €) ja Pulse Smart (+698 €): Pulse on tyylipainotteinen askel ylöspäin, joka sisältää kaksivärimaalauksen, tummennetut takalasit, tyylikkäämmän verhoilun korinvärisillä koristeosilla sekä lisää värivaihtoehtoja ja sadetunnistimen. Pulse Smart täydentää varustelua pysäköintitutkilla.
  • Envy (27 811 €): Premium-tason varustelu, mm. JBL Premium -äänentoisto, 18″ kevytmetallivanteet, SakuraTouch®-sisustus ja avattava kangaskatto.
  • GR Sport (27 730 €): Urheilullisin vaihtoehto, johon kuuluvat laajan mukavuusvarustelun ohella urheilulliseksi säädetty jousitus, korin lisäjäykistykset, nopeampi ohjausvaste ja GR-perheen tunnusmerkit.

Ulkovärivalikoima on monipuolinen ja vaihtelee varustetasoittain. Pulse, Pulse Smart ja Envy -malleissa myös sisäväri sointuu ulkoväriin.

Uuden Aygo X:n hinnat alkavat 21 699 eurosta. Ensimmäiset asiakasautot saapuvat Suomeen tammi-helmikuussa 2026.

Lue muita juttuja Toyota Aygo X -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Yksi henkilö menehtyi liikenneonnettomuudessa Porvoossa

Kuva: CvB.

Porvoo Nesteentiellä, Palokunnantien risteyksen lähellä tapahtui tänään varhain aamulla henkilöauton ja rekan välinen liikenneonnettomuus. Poliisin partio sai hätäkeskuksen kautta tehtävän kohteeseen kello 6.56. Paikalla oli myös useita pelastuksen ja ensihoidon yksikköä.

– Henkilöautossa oli onnettomuushetkellä kaksi henkilöä, joista toinen menehtyi ja toinen loukkaantui vakavasti. Rekan kuljettaja ei saanut tilanteessa vammoja. Poliisi ja onnettomuustutkintalautakunta selvittävät onnettomuuteen johtanutta syytä, kertoo rikoskomisario Jukka Kalliomäki.

– Onnettomuuden tapahtuessa oli vielä pimeää ja tien pinta oli liukas, Kalliomäki jatkaa.

Poliisilla ei ole tässä vaiheessa asiasta muuta tiedotettavaa.

Lue myös

Nämä autoilijat ovat uskollisimpia autonsa käyttövoimalle!

Merkittävä muutos taksinkuljettajan kokeen suorittamisessa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday testasi: Nissan Ariya NISMO – ikoninen brändi pakotettuna sähköiseen muottiin?

Kuva: Antti Järveläinen.

Nissanin urheilullisten automallien juuret ulottuvat jo aikaa ennen NISMOa. 1960 ja -70 -luvuilla legendaariset mallit, kuten Datsun 510, Fairlady Z (240Z) ja Skyline GT-R Hakosuka ja Kenmeri -mallit niittivät menestystä kilparadoilla. Nissan NISMO (Nissan Motorsports International Co.) perustettiin vuonna 1984, jolloin Nissan yhdisti kaksi jo olemassa olevaa moottoriurheiluun erikoistunutta osastoaan.

NISMO aloitti menestystarinansa ensin moottoriurheilumaailmasta, mutta 90-luvun puolivälistä eteenpäin NISMO on tuonut osaamistaan moottoriurheilun inspiroimiin ja suorituskykyisiin katuautoihinsa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Tänä päivänä katuautojen valmistamisen lisäksi NISMO kisaa Japanin Super GT -sarjassa ja valmistaa GT3-luokan autoja. Sähköistä osaamista on tullut taloon muun muassa Formula E -sarjasta.

Koeajettu Ariya NISMO on merkin tuorein näyte siitä, miten höystää tavallisen täyssähköauton ominaisuuksia. Ariya NISMOn ostaminen on varusteiden puolesta tehty niin helpoksi kuin voi, sillä autoon ei ole valittavissa mitään lisävarusteita – kaikki tulee vakiona ja ulkovärikin on aina sininen “NISMO” väri.

Harvemmin täyssähköautosta puuttuu tehoja

Ariya NISMOn kohdalla suoritusarvot paperilla eivät kuitenkaan päätä huimaa, mikäli on jo ehtinyt päästää ajatuksen valloilleen erittäin suorituskykyisestä sporttiautosta – mikä väistämättä tulee mieleen NISMOn historiaa lukiessa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Ariyan tehokkaimpaan “perusmalliin” verrattuna NISMOon on tuotu 95 kilowattia enemmän tehoa, maksimiväännön pysyessä perusmallin tavoin 600 newtonissa. Lisäkilowatit siivittävät Ariya NISMOn nollasta sataan viidessä sekunnissa.

Valitettavasti nykyisillä, täysin ylimitoitetuilla, täyssähköautojen teholukemilla Ariya NISMO tuntuu kiihtyvyyden puolesta jäävän varsin monien kilpailijoiden varjoon.

Auton omamassa tuo ajettavuuteen muitakin haasteita kuin vain vaisun nollasta sataan lukuarvon. Omamassaa ja fysiikan lakeja ei ole Nissankaan päässyt pakoon, vaan materian tuoman hitauden kyllä aistii NISMOnkin penkillä. Ohjauksen ollessa hieman kevyen puoleinen, tarkkuutta ohjauksesta löytyy kuitenkin kiitettävästi. Samaa voi pääosin sanoa alustasta, joka on viritetty napakkuutta arvostavalle mieluisaksi.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kokonaisuutena Ariya NISMOn ajettavuus ei ole missään nimessä huonoimmasta päästä saman luokan kilpailijoihin verrattuna. NISMO-brändin tuomat ennakko-odotukset autoa kohtaan asettavat riman kuitenkin niin korkealle, että ajokokemuksesta ei voi antaa täysiä NISMO-pisteitä.

Pramea ulkoasu, väljät matkustustilat

Tietyillä harmaan sävyn ulkoväreillä perus Ariya ei aina erotu edukseen muusta automassasta. NISMOn kohdalla hillityn tyylikäs sinertävä ulkoväri herätetään henkiin punaisilla autoa kiertävillä vauhtiviivoilla, puskurien urheilullisella muotoilulla ja ainoastaan NISMOon saatavilla 20-tuumaisilla Enkein valmistamilla viisipuolaisilla vanteilla.

Korin muodot ovat monista saman kokoluokan kilpailijoista tuttua SUV-tyylistä designia. NISMOn kohdalla auton etu- ja takapuskuriin on sijoitettu NISMO-logot, jotka varmasti jakavat mielipiteitä. Kontrastia ulkoasuun tuo punaisten vauhtiviivojen lisäksi kiiltomustat pinnat lokasuojissa ja puskureissa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Ulkoasun tuttu nismohenkisyys jatkuu auton sisällä. Tummanpuhuvaan sisustaan on sijoitettu runsaasti punaisia yksityiskohtia aina ohjauspyörän keskimerkistä sisustan valaistukseen. Ulkonäköön on kiinnitetty sen verran paljon huomiota, että fyysisten painikkeiden käytettävyys on välillä jäänyt vähemmälle huomiolle.

Parhaimpana esimerkkinä lienee kojelaudan ilmastoinnin säädön paneeli, jossa tyylikkääseen “puupaneeliin” sijoitetut painikkeet voisivat toimia paljon käyttäjäystävällisemmin.

Sisätilojen käyttökokemusta ja tunnelmaa latistaa myös ulkoasultaan vanhahtavat keskinäyttö ja mittaristo. Toisaalta hetken tuumaustauon jälkeen tulee taas mieleen, mitä suunnittelun ideologiaa auto edustaa – kaikki näyttöjen toiminnot ja runsaat valikot ovat selkeästi esillä ja toimivat japanilaiseen varmaan tapaan, missä käytettävyys on ajanut visuaalisuuden ohi.

Kuva: Antti Järveläinen.

Sisätiloissa on väljät oltavat, vaikka tumma sisusta tekeekin ohjaamosta kokoaan pienemmän tuntuisen. Takamatkustajilla jalkatilaa riittää erittäin hyvin – jopa sen verran hyvin, että etuvetoisen ja suuremman tavaratilan omaavalla perusmallin Ariyalla tavaratila jää vain 468 litraan. Nelivetoisen Ariyan ja NISMO-mallin kohdalla tavaratila on kutistunut entisestään 415 litraan.

Tavaratilan lattian alta löytyy pieni säilytystila latauskaapelille, renkaiden paikkaussarjalle ja pumpulle.

Matkustusmukavuus on NISMOn tukevasta alustasta huolimatta verrattain mukava. Sisusta on verhoiltu synteettisellä mokkanahalla ja etuistuimet tarjoavat hyvät ja tukevat kyydit. Lisäksi auto osoittautui korvakuulolla varsin hiljaiseksi sisätiloiltaan myös moottoritienopeudessa, eikä ylimääräisiä huminoita juuri kantautunut ohjaamoon.

Sähkössä voisi pihistellä

Koeajon kulutusmittaukset osuivat sähköautoilun kannalta varsin optimaalisiin ulkolämpötiloihin. Asteiden vaihdellessa noin 10 ja 20 lämpöasteen välillä, kulutti Ariya NISMO vaihtelevissa nopeuksissa 20-25 kWh/100km. Sinänsä lukemat ovat varsin hyviä verrattuna valmistajan ilmoittamaan 24,5 kWh/100km. yhdistettyyn kulutukseen, mutta moneen kilpailijaan nähden ovat korkeahkon puoleiset. Ajettaessa moottoritiellä 100 km/h sähkönkulutus oli muihin mittauksiin verrattuna yllättävän maltillinen 21,1 kWh/100km.

Kuva: Antti Järveläinen.

Suurehkon akkunsa ansiosta Ariya NISMO kulkee koeajon mittaustuloksilla yhdellä latauksella noin 400 kilometriä kesäkelissä. Valmistaja ilmoittaa NISMOlle WLTP-lukemaksi 417 kilometriä. Samalla suuremmalla akulla varustetut Ariyan perusmallit kulkevat WLTP-lukeman mukaan yli 500 kilometriä.

Perusmallin selvästi suurempi WLTP-toimintamatka ei ole ainoa, mikä pistää miettimään, millä versiolla Ariyan ostaisi. NISMOsta pykälää alempana ja tuhat euroa edullisempana mallina hinnastosta löytyy nelivetoinen Ariya Evolve-varustetasolla.

Evolve tuo mukanaan autoon useita mukavuutta lisääviä varusteita, kuten ilmastoidut istuimet, sähköiset ohjauspyörän säädöt, avattavan lasikaton ja mukautuvat led-ajovalot. Lisäksi vetomassa on 1500 kiloa, kun NISMOlla lukema on nolla.

Kuva: Antti Järveläinen.

Lataamiseen ja matkan taittamiseen liittyviltä ominaisuuksiltaan Ariya osoittautuu luonteensa tapaan varmaksi suorittajaksi. Latauskäyrä ja lataustehot eivät huippulukemilla prameile, mutta virtaa siirtyy akkuun tasaisen tappavaan tahtiin. Lataustestissä (SOC 10->80%) akku täyttyi 33 minuutissa, joka tarkoittaa matka-ajoa ajatellen noin 100 kilometrin lisäystä 10 minuutissa.

Suuret lisäpisteet lataamiseen Ariya nappaa kaikkiin malleihin vakiona tulevasta 22 kilowatin sisäisestä laturista, joka nopeuttaa huomattavasti akun täyttymistä esimerkiksi kauppareissun aikana. Ominaisuus, joka puuttuu edelleen uskomattoman usein kilpailijoiden malleista.

Ristiriitaisia tunteita

NISMO entuudestaan tuttuine automalleineen nosti odotukset todella korkealle ennen koeajoa. Sisustaltaan laadukas Ariya NISMO ei kuitenkaan lunastanut läheskään kaikkia odotuksia, joita autointoilija ehti ennakkoon toivoa. Autossa ei sinänsä ole suurempaa vikaa, mutta kun jotain puuttuu niin jotain puuttuu – Ariya NISMOssa suurimpana pettymyksenä lienee yleisesti vaisuksi jäävä ajokokemus.

Kuva: Antti Järveläinen.

Merkki on näyttäytynyt historiassa liian hyvässä valokeilassa kilparadoilla, eikä brändin mainetta ole välttämättä edes mahdollista tuoda täyssähköisiin katuautoihin. Tavallinen kuluttaja päätynee tonnin edullisempaan ja paremmin varustelluun Evolve-varustetasoon Ariyan autokaupoilla.

Nissan Ariya e-4ORCE 87 kWh. NISMO

  • Maksimiteho yhteensä: 320 kW, 435 hv.
  • Maksimivääntö yhteensä: 600 Nm.
  • Kiihtyvyys: 5,0 sek. (0-100 km/t)
  • Ajoakun kapasiteetti (brutto): 90 kWh.
  • Ajoakun kapasiteetti (netto): 87 kWh.
  • Valmistajan ilmoittama yhd. kulutus: 24,5 kWh/100km.
  • Valmistajan ilmoittama toimintamatka: 417 km. (WLTP)
  • Sähkön kulutus koeajossa: 20-25 kWh/100km. (10-17 ⁰C)
  • Koeajettu toimintamatka yhdellä latauksella: 435-348 km.
  • Sähkön kulutus koeajossa 100 km/t.: 21,1 kWh/100km. (15 ⁰C)
  • Maksimi latausteho (DC): 130 kW.
  • Maksimi latausteho (AC): 22 kW.
  • Omamassa: 2277 kg.
  • Suurin kokonaismassa: 2640 kg.
  • Tavaratila: 415 l.
  • Vetotapa: Neliveto
  • Vetokyky (jarruitta/jarruin): 0 kg.
  • Koeajomallin alkaen hinta: 58 960 euroa
  • Koeajoauton hinta lisävarustein: 58 960 euroa
  • Takuu: auto 3 v. / 100 00 km. ; akusto 8 v. / 160 000 km.
  • Sähköauton osien takuu: 5 v. / 100 000 km.
  • Valmistusmaa: Japani

Lue muita Nissanin koeajoja.

Lue muita Nismo-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.

Nyt saa isommalla akulla varustetun Opel Fronteran alle 30 000 eurolla

Kuva: Opel.

Opel Frontera -mallisto laajenee uudella 54 kWh -versiolla, joka nostaa täyssähköisen Fronteran WLTP-toimintamatkan yli 400 kilometriin maksaen vain 29 390 euroa.

  • Opel myllää uusien täyssähköautojen hintapisteen uusiksi aiempaa isommalla akustolla varustetulla Frontera-täyssähköversiolla, joka on saatavilla alle 30 000 euron
  • Kattavasti varusteltu Frontera Launch Edition 54 kWh 113 Automaatti alkaen 29 390 €
  • Uusi isoakkuinen täyssähköversio on lähes 4 000 euroa edullisempi Suomessa kuin Saksassa
  • Fronteran uudistettu mallisto tulee myyntiin perjantaina 14.11.

Opel Frontera mallisto päivittyy vuodelle 2026, ja samalla mallistoon tulee uusi täyssähköversio. Tämän jälkeen Fronteran hinnastossa on kaksi täyssähköversiota: 44 kWh ja 54 kWh.

Mallien toimintamatkat ovat vastaavasti 306 km WLTP ja 406 km WLTP. Uusi isompiakkuinen versio lisää täyssähköisen Fronteran käytännöllisyyttä tuntuvasti pidempien matkojen taittamiseen, esimerkiksi talviolosuhteissa.

Frontera tarjoaa hintapisteeseensä nähden myös poikkeuksellisen suuret matkustamotilat, jotka sopivat erinomaisesti perhekäyttöön. Tätä yhdistelmää perheautojen tiloista, sähköauton toimintamatkasta ja alle 30 000 euron hintapisteestä ei Suomen uusien sähköautojen markkinoilla ole tätä ennen ollut.

Kattavasti varusteltu ja poikkeuksellisen edullinen

Uudella 54 kWh akustolla varustetun Frontera Launch Editionin varustelu on identtinen 44 kWh akustolla varustetun auton kanssa, jonka hinta starttaa 27 390 eurosta. Launch Edition -malleissa vakiona tulevat mm.

  • etuistuimien ja ohjauspyörän lämmitys
  • tuulilasin lämmitys vastuksin
  • automaattinen ilmastointi
  • 10-tuumainen mittaristo ja 10-tuumainen tietoviihdenäyttö
  • älypuhelimen langaton lataus
  • Apple CarPlay- ja Android Auto -tuki
  • peruutuskamera.

Vastaavilla varusteilla varustettu täyssähköinen Frontera 54 kWh akulla maksaa Saksassa 33 190 euroa, hintaeroa tulee siis 3 800 euroa suomalaisen autonostajan hyväksi. Koko muu Frontera-mallisto jatkaa sekin etevällä hinnastolla. Huippuvarusteltu Frontera GS Launch Edition 54 kWh 113 Automaatti maksaa 31 390 euroa.

Hybridivoimalinjalla varustettu Frontera Launch Edition Hybrid 145 Automaatti on saatavissa myös jatkossa 27 390 eurolla säilyttäen hintapariteetin 44 kWh akustolla varustetun täyssähkön kanssa.

Lue muita juttuja Opel Fronterasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tästä esimakua Audin tulevasta F1-autosta

Kuva: Audi.

115 päivää ennen ensimmäistä Formula 1 -kilpailuaan Audi tarjosi ennakkokatsauksen yhtiön läsnäolosta moottoriurheilun huipulla Münchenin Brand Experience Centerissä. Aivan kuten tulevissa tuotantomalleissa, Audi tuo selkeyttä kilparadalle ja sen ulkopuolelle – ilman kompromisseja.

”Siirtymällä moottoriurheilun huipulle Audi tekee selkeän, kunnianhimoisen kannanoton”, sanoo Audin toimitusjohtaja Gernot Döllner.

”Tämä on seuraava luku yhtiön uudistumisessa. Formula 1 toimii katalysaattorina muutokselle kohti kevyempää, nopeampaa ja innovatiivisempaa Audi-brändiä.”

Döllnerin mukaan Audi lähtee kilpailusarjaan kunnianhimoisella mutta realistisella strategialla.

”Emme mene Formula 1:een vain ollaksemme siellä. Haluamme voittaa. Samalla tiedämme, ettei Formula 1:ssä tulla huipputiimiksi yhdessä yössä. Se vaatii aikaa, sinnikkyyttä ja väsymätöntä nykytilan kyseenalaistamista. Vuoteen 2030 mennessä haluamme taistella maailmanmestaruudesta.”

Kuva: Audi.

Formula 1 -tiimi toimii Audin uuden brändi-identiteetin keihäänkärkenä

Audi R26 -konseptiauto on selkeä kannanotto ja tarjoaa ennakkokatsauksen brändin ensimmäisen Formula 1 -kilpa-auton värimaailmaan ja muotoiluun, joka esitellään tammikuussa. Tämä visuaalinen identiteetti perustuu hiljattain esiteltyyn muotoilufilosofiaan ja sen neljään suunnitteluperiaatteeseen: selkeä, tekninen, älykäs ja tunteellinen.

”Toteutamme yhtenäistä muotoilukieltä, joka yhdistää jokaisen organisaatiomme osa-alueen”, sanoo Audin luova johtaja Massimo Frascella.

”Tämä tekee Formula 1 -projektista uuden brändi-identiteetin edelläkävijän, joka otetaan tulevaisuudessa käyttöön sekä F1-tiimissä että koko Audi-brändissä.”

Kuva: Audi.

R26-konseptiauto on yksi ensimmäisistä brändin uuden visuaalisen identiteetin ilmentymistä. Minimalistiset graafiset pinnat, joita määrittävät tarkat geometriset leikkaukset, sulautuvat saumattomasti kilpa-auton geometriaan. Väripaletti sisältää titaanin, mustan hiilen ja uuden Audi-punaisen. Osana tätä identiteettiä Audi käyttää myös punaisia renkaita, joita käytetään valikoidusti korostamaan sen Formula 1 -läsnäoloa.

F1 globaalina näyttämönä “Vorsprung durch Technik” -periaatteen esittelemiseksi

Formula 1 -projekti on Audille strateginen lippulaiva, joka heijastaa brändin teknologista, kulttuurista ja yrittäjyyteen liittyvää uudistumista. Sen tarkoituksena on inspiroida sekä asiakkaita että työntekijöitä. Kehitys ja kilpaileminen tapahtuvat taloudellisesti houkuttelevassa kehyksessä: kaikille tiimeille sovellettava kulukatto takaa selkeästi määritellyn budjetin ja olosuhteet, kun taas Formula 1:n globaali ulottuvuus tarjoaa vahvaa brändinäkyvyyttä ja sponsorointimahdollisuuksia.

Formula 1 on ollut maailmanlaajuisesti vakiintunut urheilualusta jo vuosikymmeniä, ja yli 820 miljoonalla fanillaan se on maailman suosituin urheilusarja. Vuonna 2024 F1-kilpailuja seurasi noin 1,6 miljardia TV-katsojaa. Formula 1 -tiimien taloudelliset arvot liikkuvat miljardiluokassa. Tulevalla Audi F1 -tiimillä on jo kolme globaalia yrityskumppania – adidas, bp ja tuleva nimikumppani Revolut – ja kiinnostus yhteistyökumppanuuteen Audin kanssa Formula 1:ssä on merkittävää.

Kuva: Audi.

Formula 1:een siirtyäkseen Audi osti alkuvuodesta kokonaisuudessaan sveitsiläisen Sauber Groupin, luoden näin edellytykset Qatarin valtiollisen sijoitusrahaston mukaan tuomiselle sijoittajana.

Audi F1 -projektin johdossa on kaksi kokenutta Formula 1 -johtajaa: entinen Ferrarin tiimipäällikkö Mattia Binotto ja Jonathan Wheatley (aiemmin Red Bullilla), jotka raportoivat suoraan Audin toimitusjohtajalle Gernot Döllnerille. Kuljettajavalinnoissa Audi luottaa kokemuksen ja nuoruuden yhdistelmään: kokenut saksalainen kilpa-ajaja Nico Hülkenberg ja brasilialainen nuori lahjakkuus Gabriel Bortoleto.

”Formula 1 on enemmän kuin vain moottoriurheilua”, sanoo AUDI AG:n talousjohtaja Jürgen Rittersberger.

Kuva: Audi.

”Se on viihdettä, tunnetta, teknologiaa – ja myös haaste. Mutta juuri tämä yhdistelmä vie meidät sinne, minne haluamme: innostamaan uusia ryhmiä tulemaan Audin asiakkaiksi. Formula 1:n valtavan tavoittavuuden ansiosta meillä on mahdollisuus houkutella uusia asiakkaita brändillemme – erityisesti nuoremmassa kohderyhmässä, jossa Formula 1 kasvaa nopeasti. Kulukaton ansiosta Formula 1 on myös taloudellisesti kannattavampaa kuin koskaan ennen. Kun tarkastelemme sponsorointimahdollisuuksien kehitystä, tiimien arvostuksia ja Formula 1:n kokonaistulopotentiaalia, yksi asia käy selväksi: tämä polku on Audille järkevä – myös taloudellisesti.”

Moottoriurheiluperinteistä Formula 1 -tulokkaaksi

Moottoriurheilu on osa Audin DNA:ta ja on aina ollut teknologisen kehityksen ja innovaation moottori. Ensimmäisestä keskimoottorisesta Grand Prix -autosta nelivetoon rallissa, diesel-, hybridi- ja sähkövoimalinjoihin Le Mansissa, Formula E:ssä ja Dakar-rallissa – Audi on vienyt jokaisen moottoriurheiluprojektinsa menestykseen päättäväisyydellä, rohkeudella, sinnikkyydellä ja tiimihengellä, aina uutta maaperää raivaten. Audin Formula 1 -osallistumisen on tarkoitus rakentaa tämän perinnön varaan.

Moottoriurheilun huippu nähdään maailman kovimpana testilaboratoriona. Lyhyet kehityssyklit, vähäinen hierarkia ja nopeat päätökset toimivat mallina koko yhtiölle. Samalla Audi on lähellä uusimpia teknologisia kehityspolkuja ja materiaaleja.

Kuva: Audi.

Avoimen kilpailun ansiosta Formula 1 toimii teknologian ajurina sekä sähköisen liikkuvuuden että kestävien e-polttoaineiden osalta – molemmat ovat myös tuotantomalleille erittäin merkityksellisiä aiheita. Näillä kahdella alueella sääntely tarjoaa suurta vapautta ja tilaa innovaatioille.

Formula 1:n teknisiin sääntöihin vuonna 2026 tehtävät laajat muutokset tarjoavat Audille ihanteellisen mahdollisuuden tulla mukaan moottoriurheilun huipulle uutena toimijana. Kaikkien kilpailijoiden on tutustuttava uusiin sääntöihin ja teknologioihin samanaikaisesti, sekä alustan että voimansiirron osalta.

Virstanpylväät ja matka kohti Formula 1:tä

Keväästä 2022 lähtien Audi on kehittänyt Formula 1 auton voimanlähdettä Neuburg an der Donaussa – ainoassa F1-tiimin toimipaikassa Saksassa. Voimanlähde koostuu 1,6-litraisesta turboahtimella varustetusta V6-polttomoottorista, energian talteenottojärjestelmästä, johon sisältyy energian varastointi ja sähköinen moottorigeneraattoriyksikkö sekä elektronisesta ohjausyksiköstä.

Voimanlähteen lisäksi myös vaihdelaatikkoa kehitetään Neuburgissa. Yhdessä ne muodostavat niin sanotun voimansiirron. Uuden hybridikonseptin myötä myös uudet F1-auton voimansiirron tekniset määräykset korostavat liikennekäyttöön hyväksyttyjen autojen merkitystä. Sähkömoottorin teho on kolminkertaistettu ja se tulee olemaan tulevaisuudessa samalla tasolla polttomoottorin kanssa, joka vuodesta 2026 lähtien toimii biopolttoaineilla. Audi on tehnyt yhteistyötä yksinomaan brittiläisen bp:n kanssa vuodesta 2022 lähtien.

Kuva: Audi.

F1-voimansiirron konseptikehitys ”Made in Germany” alkoi vuonna 2022. Vain kaksi vuotta myöhemmin koko voimansiirto toimi ensimmäistä kertaa dynaamisesti yhtenä kokonaisuutena kilpasimulaatiossa testipenkissä. Virtuaalisimulaatiot ja digitaaliset kehitystyökalut ovat erityisen tärkeitä, sillä sääntöjen mukaan uusia voimansiirtoja ei voida testata kilparadalla ennen vuoden 2026 alkua.

Kuten Audin tuotekehityksessä, myös tässä kehitysprosessissa dynaamiset ajosimulaattorit, digitaaliset työkalut ja menetelmät ovat keskeisessä roolissa. Ensimmäiset kilparadalle tarkoitetut voimanlähteet on nyt saatu valmiiksi ja ne toimitetaan Neuburgista eri kohteisiin joulukuusta alkaen.

Tiimi kehittää ja rakentaa Formula 1 -autot F1-tehtaalla Hinwilissä. Sveitsin toimipiste vastaa myös kilpailutoimintojen suunnittelusta ja toteutuksesta. Lisäksi Bicesterissä, Isossa-Britanniassa, on toiminut teknologiatoimisto kesästä 2025 lähtien. Läsnäolo niin sanotussa ”Motorsport Valleyssa” antaa tiimille pääsyn lisäosaamiseen Formula 1:ssä. Toimipaikkojen välillä on tiivistä teknistä yhteistyötä, jotta tehdastiimin edut ja mahdollisuudet voidaan hyödyntää täysimääräisesti voimanlähteen ja alustan saumattoman integroinnin kautta.

Ensimmäinen kilpailu Formula 1:ssä

Tuleva Audi F1 -tiimi tekee täyden julkisen debyyttinsä virallisessa tiimiesittelyssä tammikuussa 2026. Pian sen jälkeen uuden sukupolven Formula 1 -autojen ensimmäiset viralliset testiajot järjestetään tammikuun lopussa Barcelonassa, Espanjassa – vielä suljettujen ovien takana. Seuraavissa testeissä Bahrainissa (11.–13. helmikuuta ja 18.–20. helmikuuta) Audin tehdastiimi testaa Formula 1:ssä ensimmäistä kertaa julkisesti, ennen kuin brändin odotettu debyytti moottoriurheilun huipulla tapahtuu Melbournessa (Australia) 6.–8. maaliskuuta.

Lue myös

Toinen saksalainen premium-merkki mukaan F1-sarjaan!

Sauberin Alfa Romeo vaihtuu Audiksi vuonna 2026

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kempowerin tehtaiden rahdit Lahdessa kulkevat nyt sähköllä

Posti on ottanut käyttöön uuden suurteholatausta tukevan täyssähkörekan Kempowerin sisäisessä logistiikassa Lahdessa. Sähkörekka kuljettaa yhtiön lataussatelliitteja, tehokaappeja ja moduuleita kolmelta tehtaalta valmistuotevarastolle sekä komponentteja paikallisilta alihankkijoilta tehtaille.

”Olemme entisestään vahvistaneet yhteistyötämme Postin kanssa sopimalla, että paikallisajomme tuotetaan vähäpäästöisesti sähköllä. Tämä tukee Kempowerin pitkän aikavälin hiilineutraaliustavoitetta. Saamme lisäksi seurata läheltä uuden suuretehosähkörekan lataustoimintaa Kempowerin ChargEye-lataushallintajärjestelmän tuottaman datan avulla”, sanoo Kempowerin tuotanto- ja logistiikkajohtaja Heidi Koljonen.

Sähkörekka ei tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä ajon aikana. Sähköntuotannosta ja siirrosta aiheutuvat päästöt huomioiden sen alueellisten kuljetusten kokonaispäästöt ovat vuositasolla vähintään 66 % dieselrekkaa pienemmät. (1

Kempowerin tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius omassa toiminnassa vuoteen 2035 mennessä.

”Meille Postilla on tärkeää kehittää prosessejamme jatkuvasti, ja siirtyminen kohti fossiilitonta logistiikkaa on yksi tärkeistä tavoitteistamme. Suurtehosähkörekat ovat vielä harvinaisia Suomessa. Yhteistyömme kautta Kempower saa tärkeää dataa oman liiketoimintansa kehittämiseen”, sanoo Postin asiakkuusjohtaja Pekka Paavilainen.

Postin tavoitteena on nollata omat ja arvoketjun päästöt 2040 mennessä. Posti tähtää lisäksi siihen, että vuonna 2030 yhtiö ja sen kumppanit ajavat vain fossiilittomalla energialla ja kiinteistöissä käytetään vain fossiilitonta energiaa.

Tärkeä etappi kohti fossiilitonta logistiikka on Postin vuonna 2022 julkaisema siirtymäsuunnitelman fossiilivapaaseen toimintaan vuoteen 2030 mennessä oman kalustonsa osalta. Tiekartta fossiilittomiin kuljetuksiin sisältää suunnitelman ottaa vuosittain käyttöön uusia sähkö- ja biokaasuajoneuvoja ja pilotoida vetyajoneuvoja ennen vuotta 2030.

Kempowerin rahteja kuljettavassa Mercedes-Benz eActros 600-sähkökuorma-autossa on kolme akkupakettia, jotka tuottavat yhteensä 621 kWh:n yhteiskapasiteetin.

Akkukapasiteetti yhdistettynä Mercedes-Benz Trucksin kehittämään sähköiseen akseliratkaisuun mahdollistavat yli 500 kilometrin toimintamatkan yhdellä latauksella. Se riittää 4,5 tunnin ajoaikaan, jonka kuljettaja voi ajaa ennen lakisääteistä taukoa.

1) Lähde: Mercedes-Benz Trucks https://www.mercedes-benz-trucks.com/fi/fi/trucks/eactros.html#layer-eactros-600

Lue muita Kempower-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Nämä autoilijat ovat uskollisimpia autonsa käyttövoimalle!

Kuva: Antti Järveläinen.

Ifin tilastot paljastavat mielenkiintoisen ilmiön: sähköautoilijat ovat selvästi lojaaleimpia valitsemalleen käyttövoimalle. 0–5-vuotiaalla sähköautolla kulkevista autoilijoista peräti 75 prosenttia valitsee seuraavaksi autokseenkin sähköauton.

– Positiiviset kokemukset sähköautojen ominaisuuksista vaikuttavat varmasti paljon ja lisäksi sähköautoilijat ovat usein investoineet latausinfraan, mikä tekee paluusta polttomoottoriin epätodennäköistä, kommentoi Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Janne Sivenius.

Vastaavaa lojaliteettia saman ikäryhmän autoissa ei ole muissa käyttövoimissa. Dieselautoilijoista dieselissä pysyy 21,5 prosenttia ja bensiiniautoilijoista saman käyttövoiman valitsee 36 prosenttia.

Hybrideissä päästään lähelle sähköautoilijoiden lojaliteettia, hybridikuskeista 61 prosenttia valitsee seuraavaksi autoksi myös hybridin. Hybridiautot näyttävät toimivan myös porttina sähköautoiluun, sillä 25 prosenttia hybridikuskeista valitsee autoa vaihtaessaan täyssähköauton.

– Hybridin ajatellaan usein olevan välivaihe täyssähköön, mutta meidän tilastomme kertovat, että hybridikuskit ovat selvästi mieltyneet teknologiaan. Tähän yksi suuri tekijä on varmasti Toyota-kuskien merkkiuskollisuus ja automerkin edelläkävijyys itselataavissa hybridiautoissa. Samanlaista lojaaliutta on havaittavissa myös Volvo-kuskeilla, Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Janne Sivenius kommentoi.

Sähköautoilijat panostaneet latausinfraan

Ifin vuonna 2023 sähköautoilijoille tekemässä kyselyssä selvisi, että ajamisen edullisuus oli ylivoimaisesti merkittävin syy (74 % vastaajista) valita sähköauto.

Toiseksi tärkein syy oli edulliset ylläpitokustannukset ja kolmanneksi hiilidioksidipäästöjen vähentäminen.

– Nämä ovat painavia syitä pysyä sähköautoissa. Positiiviset kokemukset sähköautojen ominaisuuksista vaikuttavat varmasti paljon ja lisäksi sähköautoilijat ovat usein investoineet latausinfraan, mikä tekee paluusta polttomoottoriin epätodennäköistä, kommentoi Sivenius.

Yli 10 vuotta vanhoissa autoissa tilanne on toinen

Vanhemmissa autoissa tilanne on erilainen monestakin syystä. Valtaosa yli 10 vuotta vanhoista autoista on bensa- tai dieselkäyttöisiä, ja samoissa käyttövoimissa pysytään myös autoa vaihtaessa.

– Vanhemmat autot ovat yleensä halvemman hintaluokan diesel- ja bensiiniautoja, joista vaihdetaan saman hintaluokan autoihin eikä vastaavaa sähköautotarjontaa vielä juurikaan ole. Mielenkiintoista nähdä vaikuttaako sähköautojen tulo tähän hintaluokkaan polttomoottoriautoilijoiden valintoihin tulevaisuudessa, kommentoi Sivenius.

Vanhempia autoja myös ajetaan suhteessa vähemmän kuin uudempia, monella ei ole tämänkään vuoksi välttämättä tarvetta panostaa kalliimman hintaluokan autoon.

– Toisaalta vanhoja dieselautoja ajavat ovat edelleen lojaaleja käyttövoimalle, yleensähän se on nähty pitkiä matkoja ajavien valintana ja kohtalaisen toimintavarmana, kertoo Sivenius.

If on Suomen suurin sähköautovakuuttaja.

Lue muita juttuja Ifistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

 

Bentley tarjoaa suunniteltua kauemmin polttomoottoriautoja!

Kuva: Bentley.

Bentley Motors julkisti päivityksiä tulevaisuuteen suuntautuvaan Beyond100+ -strategiaansa. Uudistuksissa on otettu huomioon nykyiset markkina- ja asiakasnäkemykset.

Bentley Motorsin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Frank-Steffen Walliser esitteli päivitetyn mallistosuunnitelman, joka sisältää polttomoottorimallien ja ladattavien hybridimallien tarjonnan jatkamisen. Lehdistötilaisuus pidettiin Crewessä tulevan täyssähköisen Bentleyn kokoonpanolinjalla.

Bentley luo täysin uuden segmentin maailman ensimmäisellä todellisella urbaanilla luksusluokan SUV-mallilla, joka on suunniteltu, kehitetty ja valmistettu Crewessa. Malli julkaistaan vuoden 2026 lopulla ja toimitukset alkavat vuonna 2027. Malli, jonka nimeä ei ole vielä julkistettu, täydentää Bentleyn nykyistä mallistoa.

Auto on alle viisi metriä pitkä ja tarjoaa aidon Bentley-ajokokemuksen ja käsityötaidon. Siinä on alan johtavaa teknologiaa, kuten mahdollisuus ladata 0–160 km alle seitsemässä minuutissa. Kehitystyö etenee nopeasti, ja esisarjan autot ja prototyypit ovat jo globaalissa suorituskykyohjelmassa.

Lisäksi hybridimallit, joita Bentley tarjoaa tällä hetkellä Continental GT coupe-, Convertible– ja Flying Spur -malleissa, ovat saatavilla vähintään vuoteen 2035 asti. Tämä tarkoittaa, että Bentleyn aiempi tavoite siirtyä täyssähköisiin malleihin vuoteen 2035 mennessä saattaa siirtyä.

Vuoden 2025 alussa mallistoon lisättiin uusi polttomoottorimalli Bentayga Speed, ja samassa tilaisuudessa Bentley ilmoitti, että uusi ei-hybridisoitu rajoitetun erän suorituskykymalli julkistetaan vielä ennen vuoden 2025 loppua. Bentley ei myöskään sulkenut pois mahdollisuutta lisätä vastaavia malleja mallistoon jatkossakin, koska se haluaa säilyttää joustavuuden voimalinjoissa maailmalaajuisen asiakaskysynnän mukaisesti.

Frank-Steffen Walliser kommentoi julkistusta: ”Tämän päivän päivitykset Beyond100+ -strategiaan vahvistavat Bentleyn sitoutumisen vastuulliseen ja kestävään kehitykseen. Mukautamme tuotesykliämme muuttuvan maailman ja dynaamisten markkinoiden realiteetteihin. Jatkamalla uusien polttomoottorimallien esittelyä ja tarjoamalla hybridivoimalinjoja vähintään vuoteen 2035 asti varmistamme, että jokainen Bentley-asiakas voi edelleen nauttia suorituskyvystämme ja käsityötaidostamme.”

”Ensimmäinen täyssähköinen Bentley, maailman ensimmäinen todellinen urbaani luksusluokan SUV-malli, edustaa rohkeaa askelta eteenpäin. Se ilmentää visiotamme kestävästä luksuksesta ja teknologisesta huippuosaamisesta. Alan johtavalla latauskyvyllä ja tunnistettavalla Bentley-muotoilulla se merkitsee jännittävän uuden aikakauden alkua brändillemme – tulevaisuutta, jota määrittävät innovaatiot, käsityötaito ja kestävyys.”

Tuotantoinfrastruktuuri uudistuu

Strategia Beyond100+ sisältää myös Crewen tuotantoinfrastruktuurin perusteellisen uudistuksen ja varmistaa Bentleyn tulevaisuuden Crewessa seuraavan tuotesukupolven ja työntekijöiden osalta.

Yritys on jo edistynyt merkittävästi historiallisella Crewen tehtaalla. Vanhin rakennus, nimeltään A1, valmistautuu Bentleyn ensimmäisen täyssähköauton kokoonpanoon, ja ”Unelmatehdas” lähestyy lopullista valmistumistaan.

Bentleyn historian suurin omarahoitteinen investointiohjelma jatkuu, ja uusi huipputekninen maalaamo avataan vuonna 2026. Tämä seuraa uuden suunnittelukeskuksen ja integroidun logistiikkakeskuksen avaamista aiemmin tänä vuonna, muuttaen 87-vuotiaan tuotantolaitoksen sähköistämisen aikakauteen ja asettaen uuden mittapuun seuraavan sukupolven digitaalisille, joustaville ja arvostetuille tuotantotoiminnoille.

Lue muita Bentley-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //