Koti Blogi Sivu 1000

Tuusula panostaa nuorten mopoilijoiden ja motoristien turvallisuuteen kouluissaan

Kuvassa vasemmalta Tuusulan kunnan kansliapäällikkö Virpi Sailas, joka on ollut myötävaikuttamassa kypärämyönteiseen päätökseen Tuusulassa, päätökseen tyytyväinen nuori tuusulalainen koululainen ja mopoilija Patrik Åberg sekä MP-Kauppiaiden puheenjohtaja Anu Åberg.

Tuusulan kunta on ryhtynyt huomioimaan yhä voimakkaammin nuorten turvallisuuden myös kouluoloissa. Kaupungin uusiin kouluihin tulee kaapit, joihin mahtuvat mopoilijoiden, kevytmoottoripyöräilijöiden ja motoristien kypärät.

Koululaisten käyttöön tarkoitetut kaapit ovat perinteisesti olleet juuri sen verran liian kapeita, ettei kypärä ole mahtunut niiden sisälle. Kypärän on voinut laittaa korkeintaan kaapin päälle talteen siten, että on kiilannut leukahihnan oven väliin.

Kypärä on kuitenkin ollut alttiina ilkivallalle, hihna on saatettu katkaista ja kypärä varastaa. Tämän vuoksi oppilaat ovat joutuneet kantamaan niitä mukanaan tai jättämään käytäville.

Nyt Tuusulassa on päätetty, että uusia kouluja rakennettaessa tai vanhoja kaappeja uusittaessa varmistetaan, että kaapit ovat riittävän tilavia kypäröille, jotta ne saa turvaan varkauksilta ja ilkivallalta.

Esimerkiksi oheisen kuvan uuteen Monio koulu- ja kulttuurikeskukseen tulee mopolijoiden ja motoristien kannalta oikein mitoitetut kaapit.

Suomen Mp-kauppiaiden puheenjohtaja Anu Åberg toivoo trendin leviävän muidenkin kuntien kouluhankkeisiin.

– Kypärän mahtuminen kaappiin voisi olla jatkossa oletusarvo oppilaiden käyttöön tarkoitettuja kaappeja ja niiden mitoituksia päätettäessä, Åberg pohtii.

– Kyse on pienestä, mutta suuresta asiasta: ajaminen ilkivallan kohteeksi joutuneella kypärällä voi olla suuri riski. Vaikka kypärä olisi jätetty varastamatta, niin jos sitä on kolhittu, niin se voi rikkoa kypärän suojavaikutuksen. Tai jos sen leukahihna katkaistaan, niin hihnattomalla kypärällä ajaminen on hengenvaarallista, koska kypärä voi onnettomuudessa lentää päästä.

– Tuusulan kunta on tehnyt esimerkillisen hyvän päätöksen, Anu Åberg päättää.

 

WRC: Rovanperä nousi kärkikolmikkoon

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Kalle Rovanperän parempi ajopaikka näkyi heti lauantaina ja kotiyleisön suosikki latasikin Toyotastaan kaikki irti sateen raikastamilla Keski-Suomen sorateillä. Tiukassa sekuntikamppailussa Rovanperä kuittasi jo yhden sijan ylöspäin, kun hän ohitti tuloksissa tallikaverinsa, britti Elfyn Evansin. MM-rallin johdossa jatkaa Viron Ott Tänak. Esapekka Lappi on niin ikään edelleen toisena.

Vekkulan erikoiskokeella Rovanperällä alkoi kuitenkin olla vauhtia enemmän kuin tiessä leveyttä.

– Ihan hieno pätkä. Haastava pätkä ajaa nuotista.Yksi nuotti lopussa pitkässä oikeassa oli liian nopea ja mentiin ojia pitkin ja tieliitoksen yli, mutta täällä ollaan.

Ott Tänak oli tyytyväinen Vekkulan maalissa, minne hän paiskasi Hyundaillaan pohja-ajan, vaikka aamupäivän mittaan näytti siltä, että Toyotat pääsevät hyvillä suorituksillaan jo uhkaavan lähelle.

– Oli hyvä pätkä, ei mitään tilanteita. Rytmi oli hyvä, ja enempää ei voitu tehdä.

Secto Rally Finlandissa toisena ajava Esapekka Lappi kertoi, että tilanteita Vekkulassa riitti.

– Uusi pätkä säväytti kivasti. Ei ollut helppoa, koska pito vaihteli koko ajan. Siellä oli tosi nopeita mutkia puskien takana ja kun nyt ajettiin tätä ensimmäistä kertaa, niin tuli melkoisia sivuluisuja.

Tilanne 14/22 EK:n jälkeen

1. Ott Tänak EST (Hyundai) 1.27.13,8
2. Esapekka Lappi (Toyota) + 9,5
3. Kalle Rovanperä (Toyota) + 12,9
4. Elfyn Evans GBR (Toyota) + 17,9
5. Thierry Neuville BEL (Hyundai) + 1.28,5

Lauantaina vielä neljä erikoiskoetta

Suomen MM-rallin lauantaiajopäivänä on edessä vielä neljä erikoiskoetta, kun Päijälä, Rapsula, Patajoki ja Vekkula ajetaan kertaalleen Jämsän ja Kuhmoisten suunnalla. Lenkin ensimmäinen erikoiskoe, Päijälä 2, alkaa kello 15.38.

Täyssähköisen Mercedes-Benz eEconic-kuorma-auton sarjavalmistus käyntiin Wörthissä

Kuva: Mercedes-Benz.

Daimler Truck kiihdyttää kuorma-automallistonsa sähköistämistä. Uusin askel on Mercedes-Benz eEconic-mallin sarjavalmistuksen käynnistyminen Wörthin tehtaalla, jossa eActrosia on valmistettu lokakuusta 2021 lähtien.

Molemmat kuorma-autot perustuvat samaan sähköiseen alusta-arkkitehtuuriin, mutta eEconic on tarkoitettu nimenomaan kaupunkien sisäisiin kuljetustehtäviin ja keräilykuljetuksiin.

Sähköisen eEconicin asiakastestit käynnistyivät toukokuussa, ja ensimmäinen tuotantolinjalta valmistunut auto luovutettiin jätehuoltoyhtiö Urbaser A/S:n käyttöön Tanskaan.

Auto on suunniteltu niin, että se voi hoitaa päivittäisen keräysreittinsä ilman välilatauksia. Muita mallin hienouksia ovat multimediaohjaamo, panoraamalasit, lämmitettävä ja huurtumista ehkäisevä Thermocontrol-tuulilasi, S1R-sivuvalvonta-avustin sekä 5. sukupolven ABA-hätäjarruavustin.

 

Kortiton rattijuoppo risteyksen yli ojaan

Kuva: CvB.

Poliisille ilmoitettiin perjantaina 5.8.2022 kello 20.00, että henkilöauto oli ajanut Putkitehtaantietä pitkin ja tullessaan Valtatie 9 risteykseen, oli henkilöauto ajanut risteyksen yli ojaan.

Paikalla partiolle selvisi, että henkilöautossa oli kolme henkilöä kyydissä ja kuljettaja oli lähtenyt kävellen pois paikalta. Matkustajat eivät loukanneet itseänsä ulosajossa.

Partio tavoitti kuljettajan Ryngöntieltä. Kuljettajaksi selvisi 1990 -luvulla syntynyt paikkakuntalainen mies. Mies kertoi partiolle ajaneensa henkilöautoa niin, että henkilöauto päätyi ojaan. Mies puhalsi poliisin alkometriin 0,95 mg/l.

Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Tarkkaamattomuus ja kiire suurimmat riskitekijät koulujen alun liikenteessä

Arkistokuva. Kuva: Liikenneturva / Nina Mönkkönen.

Liikenteeseen tottumattomat lapset lähtevät koulutielle elokuun puolivälissä. Länsi-Uudenmaan poliisi valvoo näkyvästi ja jalkautuen, tavoitteenaan rauhoittaa liikennettä ja lisätä koululaisten turvallisuuden tunnetta.

​​​​​​​Liikenteeseen ilmaantuu ensi viikosta alkaen paljon kokemattomia tienkäyttäjiä. Koulujen alkaessa tielle lähtee lapsia, jotka vasta opettelevat itsenäistä liikkumista kaupunkikuvassa. Siksi poliisi valvoo koulujen alun liikennettä 8.-21.8. etenkin koulujen lähistöllä ja suojateillä.

Valvonnassa kiinnitetään huomiota autojen, pyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien käyttäytymiseen, liikennevalojen noudattamiseen ja turvalaitteiden käyttöön. Lisäksi poliisi valvoo ajoneuvojen turvallista ja lainmukaista pysäyttämistä ja pysäköintiä saattoliikenteessä sekä tarkkaamattomuutta aiheuttavia tekijöitä liikenteessä.

Tämän lisäksi poliisi valvoo nopeuksia 8.-14.2022 koulujen läheisyydessä ja muissa taajamien riskipaikoissa.

Autoilijat osoittivat hyvää liikennekäyttäytymistä edellisvuoden valvonnassa

Suojattomien tienkäyttäjien onnettomuudet kasvavat huomattavasti elokuussa verrattuna muihin kesäkuukausiin, kun kesälomat päättyvät ja liikenne lisääntyy.

Tämän vuoden puoliväliin mennessä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on tapahtunut henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia liikenteessä hieman yli 80 kappaletta. Aikaisempiin vuosiin verrattuna suunta on onneksi laskeva.

Edellisen vuoden vastaava valvontateema osoitti, että pääsääntöisesti autoilijat noudattavat liikennesääntöjä hyvin ja ottavat koululaiset hyvin huomioon koulujen läheisyydessä. Yleisesti ottaen autoilijat osaavat huomioida, että koululaiset näkyvät huonommin ja ovat tottumattomampia tienkäyttäjiä kuin aikuiset. Poliisi toivoo, että vastaava trendi jatkuu myös tänä vuonna.

Vanhempi, opeta koululaiselle nämä asiat

Vanhemman esimerkillä on suuri merkitys liikennekäyttäytymisessä. Lapsen kanssa on hyvä käydä huolellisesti läpi suojatiesäännöt. Liikenteessä on pysyttävä tarkkaavaisena, eikä esimerkiksi puhelimen käyttö saa viedä huomiota pois tienylityksestä. Poliisi myös muistuttaa, että vaikka koulutielle lähtemisessä into on hyvä asia, ei liikenteessä juosta, vaan kävellään rauhallisesti.

 

WRC: Suomella neloisjohto WRC2-luokassa

Emil Lindholm. Kuva: Merita Mäkinen, Meritapix.

Suomalaiset kuljettajat ovat vallanneet neljä kärkipaikkaa Suomen MM-rallin WRC2-luokassa.

Kärjessä ajaa Hyundain Teemu Suninen ennen Skoda-kuljettajat Emil Lindholm, Mikko Heikkilä ja Sami Pajari. Kokonaistilanteessa suomalaiset ovat sijoituksilla 10-13.

Sunisen johto on vajaat 20 sekuntia Lindholmiin ja Heikkilään.

– Ei tätä huonoksikaan päiväksi voi sanoa. Teemu (Suninen) ajoi pienen etumatkan, mutta matkaa on jäljellä riittävän paljon siihen, että kyseisen etumatkan voi vielä ajaa kiinni. Mutta sarjan edellisestä MM-rallista Virosta viisastuneena ihan kaikkia riskejä ei kannata laittaa peliin, totesi Lindholm päivän päätteeksi.

Lauantaina edessä on Suomen MM-rallin pisin kilpailupäivä. Jämsän suunnalla ajetaan kaikkiaan kahdeksan (150,30 km) erikoiskoetta.

Suomen MM-ralli, WRC2 (Top 5)

1. Teemu Suninen – Mikko Markkula Hyundai     53.41.1
2. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda  + 19.4
3. Mikko Heikkilä – Samu Vaaleri Škoda        + 19.7
4. Sami Pajari – Enni Mälkönen Škoda       + 26.5
5. Egon Kaur (EST) – Silver Simm (EST) Volkswagen + 46.7

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Lappi enää 3,8 sekuntia kärjestä

Esapekka Lappi. Kuva: TGR.

Suomen MM-rallin huima sekuntikamppailu jatkui Keski-Suomen sorateillä aivan perjantaipäivän loppuun saakka. Ensimmäisen täyden ajopäivän jälkeen lauantaihin lähdetään Viron Ott Tänakin johdolla, mutta Suomen Esapekka Lappi on vain 3,8 sekunnin päässä.

Tänak oli melkoisen puhki kiivaan ajopäivän jälkeen Sahloinen-Moksi 2:n maalissa.

– Tämä oli nyt nopeampi pätkä. Esapekka tulee lujaa. Tämä on ollut uuvuttava päivä ja akkuni ovat aivan tyhjät. Nyt nukkumaan, Tänak sanaili.

Lappi lähtee loistoasetelmista lauantaihin.

– Aamulla sanoinkin, että vielä ei menty ihan rajoilla. Päivällä nostin vauhtia, mutta ei tullut kuitenkaan lisää tilanteita. Ajo on melko puhdasta, joten se on hyvä. Huomenna näemme auton todellisen potentiaalin. Kalle on nyt aurannut tietä ja silti ajanut hyvin, joten kaikkien on oltava huomenna varuillaan, kun hän saa samanarvoisen lähtöpaikan, Lappi pohti.

Neljänneksi kivunnut Kalle Rovanperä teki kaikkensa perjantaina.

– Aamu oli ok ja yritin tulla niin lujaa kuin pystyin. Kuitenkin jopa erikoiskokeiden toiset ajokerrat olivat vielä haastavat. Toivotaan, että huomisen lähtöpaikalla meillä on helpompaa, ja katsotaan miten sää vaikuttaa.

Jari Huttusen mainiot otteet sulivat illan ajolenkillä ongelmiin Fordin bensapaineiden kanssa.

Katso tästä muita juttuja Suomen MM-rallista.

Lauantaina ajetaan kahdeksan erikoiskoetta.

Suomen MM-rallin tilanne erikoiskoe 10 jälkeen

1. O Tänak / M Järveoja Hyundai 50.41,2
2. E Lappi / J Ferm Toyota +3,8c
3. E Evans / S Martin Toyota +19,3
4. K Rovanperä / J Halttunen  Toyota +21,0
5. C Breen / P Nagle Ford +32,5
6. T Katsuta / A Johnston Toyota +35,5

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomeen tulee ensi kaudella uusi rata-autoluokka!

Kuva: TCR Finland.

WSC Group ja AKK Sports Oy ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä Suomeen rantautuu täysin uusi rata-autoluokka TCR Finland.

Luokasta on tarkoitus tehdä suomalaisen rata-autoilun vetonaula. Samalla AKK on valinnut sarjan promoottoriksi Mika Heinosen.

Katso tästä muita juttuja TCR-sarjoista.

TCR Finlandin ensimmäinen kausi ajetaan vuonna 2023. Tarkempi kalenteri, tekniset kumppanit ja sponsorit julkaistaan myöhemmin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

WRC: Kärkikuusikko 17,3 sekunnin sisällä iltapäivän erikoiskokeiden jälkeen

Ott Tänak. Kuva: Damien Rosso, Red Bull Content Pool.

Suomen MM-rallissa piti ajaa kolme erikoiskoetta iltapäivän aikana, mutta Lankamaan erikoiskokeen toinen ajokerta peruutettiin. Syynä oli yleisön oleminen reitillä.

Kun ajettuna on kuusi erikoiskoetta, on kärjessä Hyundain Ott Tänak. Toisena on Toyotan Esapekka Lappi, 6,2 sekunnin päässä.

Kolmantena on Toyotan Elfyn Evans. Hän on Tänakista 11,1 sekuntia.

Neljäntenä oleva Fordin Craig Breen on kärjestä 13,5 sekuntia ja viidentenä ajava Toyotan Kalle Rovanperä 15,3 sekuntia kärkipaikasta.

Toyotan Takamoto Katsuta on kuudentena 17,3 sekuntia kärjestä.

Tänään ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.

Suomen MM-rallin tilanne erikoiskoe 6 jälkeen

1 O. TÄNAK Hyundai            25:00.3     Ero kärk.
2 E. LAPPI Toyota                      +6.2     +6.2
3 E. EVANS Toyota                     +4.9    +11.1
4 C. BREEN Ford                        +2.4    +13.5
5 K. ROVANPERÄ Toyota              +1.8   +15.3
6 T. KATSUTA Toyota                    +2.0   +17.3
7 T. NEUVILLE Hyundai                +8.4    +25.7
8 P. LOUBET Ford                        +3.2    +28.9
9 J. HUTTUNEN Ford                    +0.2    +29.1
10 G. GREENSMITH Ford              +7.2   +36.3

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi voitti juoksukilpailun

Kuva: Autotoday.

Kangasniemellä poliisipartio havaitsi torstai-iltana epävarmasti liikkuvan henkilöauton, joka päätettiin pysäyttää tarkastusta varten.

Auto ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi hiljaisella vauhdilla välittämättä poliisiauton pysäytysvaloista. Jonkun ajan kuluttua auto pysähtyi ja kuljettajan ollut mies lähti juosten pakoon.

Perään lähtenyt poliisipartion jäsen tavoitti miehen noin 500 metrin juoksun jälkeen.
Paikkakuntalainen mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,69 mg/l eikä hänellä ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Mies kuljetettiin poliisiasemalle kiinniotettuna ja poliisilaitoksella hän puhalsi 0,58 mg/l tarkkuusalkometriin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //