Koti Blogi Sivu 100

Käytetty auto Saksasta osa 7 — Valinnat, paikat ja koeajot

Vaihtoehto 1. Kuvakaappaus Mobile.de.

Tämä on osa 7 juttusarjasta Auton hankinta Saksasta. Kirjoittaja on Juha Remes

Auton ostaminen Saksasta vaatii aikaa, huolellista suunnittelua ja kärsivällisyyttä. Jos päätät lähteä paikan päälle koeajamaan valitsemasi auton ja lopulta ajaa sen Suomeen. Reissuun on tärkeää varata riittävästi aikaa myös noutomatkalle.

Neuvotteluiden eteneminen

Alkuun keskustelujen käynnistäminen automyyjien kanssa oli haastavaa, mutta tilanne parani nopeasti, kun kerroimme aikovamme matkustaa Saksaan katsomaan autoja. Kun aloimme ehdottaa sopivia päiviä tapaamisille konkreettisesti, useat autoliikkeet vastasivat nopeasti kysymyksiimme.

Saimme kattavat vastaukset kysymyslistaan, ja kun pääsoin kaikkiin kohtiin saatiin tyydyttävät vastaukset, pyysimme myyjiltä tarvittaessa lisävalokuvia ja videoita.

Videot olivat erityisen hyödyllisiä auton kunnon arvioinnissa – esimerkiksi moottorin käyntiäänen kuulemisessa, katon toiminnan tarkistamisessa sekä sisustuksen yksityiskohtien arvioinnissa. Pyysimme myös kuvia auton ulkopuolelta eri kulmista sekä sisätiloista: mittaristosta, konsolista, penkeistä, ovista ja hallintalaitteista.

Kolme vaihtoehtoa tarkasteluun

Lopulta kauppiaiden kanssa käytyjen lisäkysymysten sekä ilmoitusten tarkempien tutkimusten jälkeen rajasimme vaihtoehdoiksi viisi–kuusi potentiaalista autoa. Nämä kaikki autot olisivat varmaan vastannet meidän ennakkoomme asettamia vaatimuksia, mutta lopulta kun on rajallisesti aikaa, meidän oli vain valittava mielestämme sopivimmat kolme autoa/autoliikettä lopulliseen neuvotteluun.

Vaihtoehto 1 – Pikkana: Eschweiler

Ensimmäinen auto vaihtoehto sijaitsi pienessä kaupungissa, Eschweilerissä, lähellä Hollannin rajaa. Saimme hyvän yhteyden myyjään, ja puhelinkeskustelut sekä meille toimitetut materiaalit, kuvat sekä videot herättivät luottamusta. Liike oli saanut hyvät arvosanat mobile.de-palvelussa, ja auto oli ollut vain yhdellä omistajalla.

Auton huoltohistoria oli tarkka, varustelu vastasi odotuksia, ja kyseessä oli AMG-versio – lisäplussa meille.

Valokuvissa ja videossa ei näkynyt mitään merkittäviä maalivaurioita, eikä autosta kuulunut epäilyttäviä moottorin käyntiääniä ja katto toimi moitteettomasti. Kaikki läpikäydyt yksityiskohdat myyjän kanssa lisäsivät meidän kiinnostustamme tähän autoon. Valintoihin sisältyy aina järki ja tunneasioita. Ainoa asia, josta emme pitäneet oli penkkien ruskea väri, mutta kun on kyse käytetystä autosta, jostain on vain tingittävä.

Lisäksi vaikka emme edenneet yksityiskohtaiseen hintaneuvotteluun, myyjä kertoi, että hinnasta voidaan neuvotella paikan päällä. Keskusteluissa myös selvisi, että matkamme kannalta liikettä lähin kansainvälinen lentokenttä olisi Düsseldorf.

Vaihtoehto 2. Kuvakaappaus Mobile.de.

Vaihtoehto 2 – Stadland

Toinen auto sijaitsi Stadlandissa, Pohjois-Saksassa lähellä Tanskan rajaa. Myyjä oli hyvin aktiivinen ja toimitti kattavat lisäkuvat, videot sekä kopiot auton dokumenteista ilman erillistä pyyntöä.

Eniten meitä askarrutti se, kun ilmoituksessa ei kerrottu aiempien omistajien määrää. Tarkemmissa keskusteluissa kävi ilmi, että autolla oli ollut kolme omistajaa, joista kaksi samasta perheestä. Myyjän mukaan tästä johtuen omistajuutta olisi ollut haastavaa kertoa ilmoituksessa, kun omistusvaihdos oli ollut saman perheen sisällä.

Meille toimitetut auton videot ja kuvat antoivat kuvan auton kunnosta, eli kunto oli paria pientä kiveniskemää lukuun ottamatta hyvässä kunnossa. Kuten ensimmäisessäkin vaihtoehdossa, vaalea nahkasisustus ei ollut meille kaikkein mieluisin, ja auto ei ollut AMG-versio, mutta muuten oikein hyvä yksilö. Lisäksi myyjä kertoi puhelimessa, että heidän liikkeessänsä hinnat ovat kiinteitä, eikä neuvoteltavissa.

Aluksi kommunikoimme mobile.de palvelun kautta, mutta tässä vaiheessa kommunikoimme videoiden ja kuvin välittämiseen WhatsAppia, sekä samaa kanavaa käytimme myös keskusteluun myyjien kanssa.

Matkustamisen kannalta lähin lentokenttä tätä liikettä ajattelen olisi Hamburg. Eli näiden kahden liikkeen välille Eschweileristä Stadlandiin muodostuisi noin 389 km ajomatka, ja matkaaminen junalla veisi vähän yli kuusi tuntia.

Vaihtoehto 3. Kuvakaappaus Mobile.de.

Vaihtoehto 3 – Worms

Kolmas vaihtoehto löytyi Wormsista, Kaakkois-Saksasta. Olimme olleet yhteydessä tämän auton myyjän kanssa jo viikkoja aiemmin. Auto oli hieman edullisempi kuin muut ja se oli löytynyt meidän aiemmalla hakukierroksellamme, kun hintarajana oli ollut 15 000 euroa. Vertailun kannalta, tällä autolla on ollut kolme omistajaa sekä jonkin verran enemmän ajettuja kilometrejä, mikä lopulta pudotti sen kolmannelle sijalle.

Saimme myös tältä myyjältä myös hyvin tarvittavia lisätietoja autosta. Lopulta, emme kuitenkaan pyytäneet, yksityiskohtaista videota, kun muuten kaikki auton yksityiskohdat olivat kohdillaan.

Tämän auton ilmoituksessa oli autosta muihin verrattuna kattavasti valokuvia. Auton hinta oli edullinen, väri ulkoa ja sisällä osuivat paremmin, mutta kilometrit pohdituttivat enemmän, sillä yli 20 000 km on silti pitkä matka. Lähtökohtaisesti emme suunnitelleet kiertävämme kaikissa kolmessa liikkeessä, vaan yksi jäisi ensin varalla, jos listatuista vaihtoehdoista toinen ostettaisi pois ennen meidän matkaamme, sillä autoja poistui mobile.de palvelusta viikoittain, ja uusia tuli tilalle.

Tässäkin tapauksessa myyjä oli valmis neuvottelemaan hinnasta paikan päällä. Logistisesti matkaa Eschweileristä Wormsiin välillä olisi noin 250 km. Mikäli lentäisimme sinne ensi, olisi liput hankittava, lähimmälle kansainväliselle lentokentälle, Frankfurtiin.

Matkasuunnitelma – pähkinä purtavaksi

Kaikissa liikkeissä vahvistettiin, että rekisteröinti punaisiin kilpiin seuraavaksi päiväksi olisi tehtävissä, ja kaikki tarvittavat dokumentit Suomeen rekisteröimiseen saatavilla, osaaminen meidän auttamiseksemme autojen viennistä Saksasta kunnossa. Kaikilla oli riittävästi myös englannin kielen taitoa asioiden maaliin viemiseksi.

Nämä kolme autoa sijaitsivat kaukana toisistaan, joten koeajojen toteuttaminen vaatisi vähintäänkin parhaimmassakin tapauksessa kaksi päivää, ja lähes 1 000 km ajoa. Tämän lisäksi oli huomioitava paluumatka Suomeen, josta tulisi 2000 kilometriä autossa istumista.

Kauppojen välillä on tuhannen kilometrin etäisyys kartalla. Kuva;: Juha Remes.

Aiemmilla hakumatkoillamme olimme keskittyneet vain yhteen vaihtoehtoon, jolloin kaikki yksityiskohdat voitiin neuvotella selviksi etukäteen puhelimitse ja sähköpostilla. Tällöin paikan päälle suunniteltiin koeajo ja kattava kuntotarkistus, ja autot oli etukäteen varattu meille.

Sopimus oli, mikäli auto ei olisi vastannut odotuksia, olisimme silloin palanneet Suomeen ilman ostosta. Oliko silloin onnea, vai hyvin tehtyä valmistautumista, kummassakin tapauksessa odotukset täyttyivät, ja johtivat lopulta kaupantekoon ja pitkään kotimatka autoiluun.

Tällä kertaa meillä oli useita varteenotettavia vaihtoehtoja – mikä asetti haasteitta ja toisaalta joustavuutta. Tarvittiin tarkempaa suunnittelua. Lopulta päätimme, että valitsemme vaihtoehtojen 1 ja 2 väliltä auton, jonka asetamme ensisijaiseksi aloituspisteeksi.

Samalla kiinnitimme ajatuksen, jos ensimmäinen auto täyttäsi kaikki odotukset, ei meidän olisi myöskään tarvetta katsoa seuraavaa vaihtoehtoa, Siinä tapauksessa vaan edetä suoraan ”maaliin” ja suunnata kotimatkalle.

Edessä oli kriittinen päätös, minne lennämme, mikä valitsemme. Minne varaamme lennot ja miten sovitaan tarkat koeajoaikataulut myyjien kanssa.

Käytetty auto Saksasta osa 1 — Olisiko käytetty auto Saksasta vaihtoehto?

Käytetty auto Saksasta osa 2 — Valintakriteerit hankittavasta autosta?

Käytetty auto Saksasta osa 3 — Yhteydenottoja myyjille

Käytetty auto Saksasta osa 4 — Kuinka etenimme keskusteluissa myyjien kanssa

Käytetty auto Saksasta osa 5 — Ennakoivat koeajot Suomessa antoivat lisää kokemuksia!

Käytetty auto Saksasta osa 6 — Miten auto rekisteröidään Saksassa!

Käytetty auto Saksasta osa 7 — Valinnat, paikat ja koeajot

Käytetty auto Saksasta osa 8 — Matka kohti unelmaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Renault Trucks tuo markkinoille kaksi uutta Master-sarjan mallia

Renault Trucks Master Red Edition Offroad. Kuva: Renault Trucks

Renault Trucks laajentaa kevyiden hyötyajoneuvojen valikoimaansa kahdella uudella mallilla: Renault Trucks Master RWD (Rear Wheel Drive, takaveto) ja Renault Trucks Master Red Edition Offroad.

Uusien Renault Trucks Master -versioiden myötä Renault Trucks tarjoaa ammattilaisille kaksi erilaiseen käyttöön suunniteltua ajoneuvoa. Renault Trucks Master RWD painottaa vakautta ja vetovoimaa, kun taas Renault Trucks Master Red Edition Offroad on suunnattu kevyisiin rakennustöihin, joissa tarvitaan ketteryyttä ja mukavuutta. Nämä kaksi toisiaan täydentävää ratkaisua vastaavat kuljetus- ja rakennusalan moninaisiin tarpeisiin.

Renault Trucks Master Red Edition takavetomallisto: Tilavuutta, vakatta ja muokautuvuutta

Uusi Renault Trucks Master Red Edition RWD erottuu takavetoisuudellaan, joka parantaa vakautta ja nostaa kokonaispainon jopa 4,5 tonniin. Parannettu kääntösäde (14,9 m) helpottaa ajoneuvon käsittelyä ahtailla rakennustyömailla tai kaupunkialueilla.

Pakettiautoversio tarjoaa jopa 17 m³ kuormatilan, joka on saatavilla 3,5 tai 4,5 tonnin versioina, joko yksittäisillä pyörillä pitkän matkan kuljetuksiin tai kaksoispyörillä tehtäviin, joissa tarvitaan suurempaa vetovoimaa ja perävaunun veto-ominaisuuksia.

Renault Trucks Master Red Edition takaveto. Kuva: Renault Trucks.

Alustamalli, joka on saatavilla ainoastaan kaksoispyörillä, takaa vakauden myös maksimikuormalla. Se voidaan varustaa erilaisilla koriratkaisuilla, kuten kippilavalla, kylmäkuljetuslaatikolla tai umpikorilla (jopa 22 m³).

L3-versio täyttää rakentajien tarpeet, kun taas L4-avolava sopii erinomaisesti esimerkiksi telinekuljetuksiin. Malli on saatavilla kolmen istuimen versiona tai miehistöohjaamolla, joka kuljettaa jopa seitsemän henkilöä.

Lisävarusteena Renault Trucks Master Red Edition RWD voidaan varustaa voimanulosotolla (PTO), joka mahdollistaa suoran liitännän lisälaitteisiin, kuten kylmäkoneeseen tai generaattoriin. Taka-akselin lukko parantaa pitoa liukkailla pinnoilla (muta, lumi) synkronoimalla pyörien pyörimisnopeuden ja tukemalla liikkumista haastavissa olosuhteissa.

Renault Trucks Master Red Edition Offroad: ketteryyttä ja mukavuutta

Ainoastaan Renault Trucksilta saatavilla oleva Master Red Edition Offroad on etuvetoinen malli, joka on suunniteltu kevyisiin rakennustöihin. Saatavana pakettiautona, alustamallina tai miehistöohjaamolla varustettuna alustamallina, se yhdistää ketteryyden, ajomukavuuden ja kestävyyden tarjoten tasapainoisen vaihtoehdon perinteisten etuvetoisten ja takavetoisten versioiden välille.

Vakiona vahvistetulla taka-akselin jousituksella varustettu Renault Trucks Master Red Edition Offroad säilyttää vakauden myös täydellä kuormalla, vähentäen etuakselin keventymistä ja varmistaen hallitun ajettavuuden. Lisävarusteena on saatavilla myös vahvistettu etujousitus. Takaosan maavara on korotettu 50 mm, ja lisävarusteena saatavilla oleva etuosan korotus mahdollistaa sujuvan liikkumisen epätasaisessa maastossa.

Vakiona manuaalivaihteistolla varustettu Master Red Edition Offroad on saatavilla myös 9-vaihteisella automaattivaihteistolla (AT9S), joka parantaa ajomukavuutta. Malli on lisäksi saatavilla 100 % sähköisenä versiona, mikä mahdollistaa päästöttömän ratkaisun rakennustyömaille.

Renault Trucks Master Red Edition Offroad on varustettu erityisillä suojaominaisuuksilla, kuten teräksisellä moottorisuojalla, etu- ja takalokasuojilla, pyöränkaarisuojilla sekä metallisella kuljettajan puoleisella tartuntakahvalla. Sisätiloissa keinonahkaverhoilu ja kumimatot helpottavat puhdistusta, kun taas jousitettu kuljettajan istuin lisää mukavuutta. Sen erottuva muotoilu, jota korostavat mustat teräsvanteet, yhteensopivat koristelistat ja beige korostusrengas, vahvistaa ajoneuvon vankkaa ja seikkailuhenkistä luonnetta.

Lue muita Renault Trucks -juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Road Mobility Services laajenee Tanskaan

Kuva: Road Mobility Services.

Suomessa ja Ruotsissa toimiva Road Mobility Services laajentaa toimintaansa liittämällä tanskalaiset TJ Truck Servicen ja European Breakdown Servicen osaksi verkostoaan. Konserni tarjoaa nyt ainutlaatuisen yhtenäisen 24/7 tiepalveluverkoston Euroopassa, joka on saavutettavissa yhdellä puhelinnumerolla.

Road Mobility Servicesin kaksi strategista yritysostoa Tanskassa on merkittävä askel yhtiön sitoutumisessa tarjota kattavaa tukea kuljetus- ja logistiikka-alan toimijoille koko Euroopassa. Näiden yritysostojen myötä Road Mobility Servicesta tulee ainoa toimija Pohjoismaissa, joka tarjoaa täyden palvelun tieavun vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä, yhdellä puhelinnumerolla.

Uusimpien yrityskauppojen myötä konserni vahvistaa osaamistaan raskaiden ajoneuvojen huolloissa ja laajentaa verkostoaan korjaamoiden, rengaspalveluiden ja hinausyritysten osalta.

”Laajentuminen on osa vakiintunutta strategiaamme. Kasvava verkosto mahdollistaa asiakkaillemme kattavan ja nopean tuen missä tahansa Euroopassa, vuorokauden ympäri, viikon jokaisena päivänä. Yhdistämällä omat resurssimme ja luotettavat kumppanimme, asemoimme itsemme ainutlaatuiseksi toimijaksi alalla”, sanoo Catarina Göthberg, Road Mobility Services -konsernin toimitusjohtaja.

Vuonna 2012 perustettu TJ Truck Service on palkittu tanskalainen raskaan kaluston korjaamo, joka tuo konserniin syvää asiantuntemusta ja tehostaa palvelutuotantoa.

”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Road Mobility Servicesin kumppaniksemme. Olen ylpeä tiimistämme ja siitä, miten olemme rakentaneet arvostetun ja ammattimaisen korjaamon. Osana suurempaa yritystä voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin”, sanoo Carsten Skjønnemann, TJ Truck Servicen toimitusjohtaja.

Vuodesta 2010 toiminut European Breakdown Service (EBS) on erikoistunut raskaiden ajoneuvojen tiepalveluun ja toimii valikoitujen yhteistyökumppaneiden kanssa.

”Toivotamme Road Mobility Servicesin tervetulleeksi kumppaniksemme. Mahdollisuus liittyä kasvavaan palveluverkostoon, joka jakaa yhteisen tavoitteen palvella ammattimaista kuljetusalaa, oli meille ratkaisevaa”, sanoo Morten Jørgensen, EBS:n toimitusjohtaja.

”On erittäin innostavaa laajentua Tanskaan ja samalla palvella koko Euroopan markkinaa näiden strategisten yritysostojen myötä. Yhdistelmä laajasta palveluverkostosta ja omasta palvelutuotannosta avainalueilla Pohjois-Euroopassa tekee meistä ainutlaatuisia markkinoilla”, sanoo Markku Reinikainen, konsernin operatiivinen johtaja (COO) sekä Road Mobility Services Tanskan ja Suomen toimitusjohtaja.

Lue muita juttuja Road Mobility Services -yhtiöstä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi Renault Trafic E-Tech electric on nyt julkistettu

Kuva: Renault.

Uuden sukupolven täyssähköinen Trafic E-Tech electric on ensimmäinen Renaultin tavara-auto, joka hyödyntää Ampere-yhtiön kehittämää SDV-arkkitehtuuria ja tarjoaa huippuluokan 800 voltin pikalatausteknologian, jolla saavutetaan jopa 450 km WLTP-toimintamatka*.

Trafic E-Tech electric tavara-auton tuotanto alkaa vuoden 2026 lopulla. Myöhemmin mallisto laajenee kattamaan muun muassa alustaohjaamo-, kippilava- sekä pullakorimallit.

Trafic-nimi on ollut markkinoilla vuodesta 1980 ja sitä on valmistettu yli 2,5 miljoonaa kappaletta kolmen sukupolven aikana. Neljäs sukupolvi tuo mukanaan vallankumouksellisen muutoksen – täyssähköisen voimalinjan, joka yhdistää tehokkuuden, kestävän kehityksen ja huipputeknologian.

Modernia muotoilua

Trafic E-Tech electricin mittasuhteet ovat mainiot, sillä se näyttää yhtä aikaa modernilta ja dynaamiselta. Edessä korin ylitys on hyvin lyhyt ja venytetyn akselivälin myötä pyörät ovat aivan kulmissa, millä maksimoidaan sisätilat. Pitkästä akselivälistä huolimatta kääntöympyrä on samaa luokkaa Renault Clion kanssa.

L1-versio tarjoaa 5,1 kuutiometrin kuormatilan ja 4,87 metrin pituuden, kun taas L2-versio tarjoaa 5,8 kuutiometriä ja 5,27 metrin pituuden. Trafic on vain 1,9 metriä korkea, minkä ansiosta se mahtuu hyvin autotalleihin ja -halleihin. Suurikokoiset ovet mahdollistavat eurolavojen lastauksen sivulta tai takaa.

Kuva: Renault.

Ulkonäöltään Trafic noudattaa Renaultin nykyistä muotokieltä. Keula on erittäin moderni, kun siinä on koko auton levyinen taustavalaistu nauha, jonka keskellä on Renaultin logo. Päiväajovalot on sijoitettu kulmiin, mistä näkyvät hyvin kaikkiin suuntiin. Sivusta katsottuna vyötärölinja antaa vaikutelman energisestä autosta, joka vaikuttaa olevan liikkeessä paikallaan ollessaankin.

Korin takaosassa vaakalinja on samassa tasossa sivuikkunoiden kanssa. Kookkaat ovet ovat epäsymmetriset ja niiden päällä on takaspoileri optimoimassa auton aerodynamiikkaa. Takana valoissa on ainutlaatuinen 3D-suunnittelulla toteutettu kuvio, joka viimeistelee Traficin muista erottuvan, hienostuneen muotoilun. Korin alaosassa on musta suojaus, joka antaa vahvan vaikutelman ja on käytännöllinen päivittäisessä käytössä.

Sisätilat on suunniteltu kuljettajakeskeisesti. Kojelaudassa on moderni 10 tuuman digitaalinen mittaristo sekä kuljettajaa kohti suunnattu 12 tuuman keskinäyttö. Verhoilussa on yhdistetty farkunsinistä sekä harmaata kangasta ja se on viimeistelty tyylikkäillä tikkauksilla. Säilytystilaa on runsaasti: kannellinen hansikaslokero, useita avoimia lokeroita, mukitelineitä ja dokumenttiteline. Myös kojelaudan putkimuotoisen rungon ja tuulilasin välissä on suuri säilytystila.

Renaultin vastuullisuus näkyy myös materiaalivalinnoissa. Uusi Trafic E-Tech electric sisältää yli 23 prosenttia** kierrätettyjä materiaaleja***, mukaan lukien akku, mikä on hyvin lähellä parhaimmistoamme (Renault 4 E-Tech electricissä jopa 26 %). Muovien osalta kierrätettyä materiaalia on yli 15 prosenttia*** (>40 kg), mikä ylittää markkinoiden keskiarvon 9 %****. Verhoilu sisältää 50 prosenttia kierrätettyä kangasta.

Kaksi akkuvaihtoehtoa – ratkaisu moneen tarpeeseen

Trafic E-Tech electric tarjoaa kaksi akkuvaihtoehtoa täyttämään erilaiset tarpeet. Pitkän toimintamatkan akku, joka hyödyntää NMC-teknologiaa, tarjoaa jopa 450 km WLTP-toimintamatkan* ja on saatavilla heti lanseerauksessa.

Kuva: Renault.

Kaupunkikäyttöön suunnattu LFP-akku täydentää mallistoa myöhemmin ja tarjoaa lähes 350 km toimintamatkan* ilman harvinaisia metalleja, kuten koboltti ja nikkeli. Kaikki kennot valmistetaan Euroopassa ja akut kootaan Ranskassa Sandouvillen tehtaalla.

800V-pikalataus – nopeutta arkeen

Renault tuo ensimmäistä kertaa 800 voltin pikalatausteknologian hyötyajoneuvoon. DC-pikalataus mahdollistaa akun lataamisen 15 prosentista 80 prosenttiin noin 20 minuutissa, mikä lisää toimintamatkaa 260 kilometriä. Uusi sähkömoottori tuottaa 150 kilowatin tehon ja 345 newtonmetrin väännön. Vetokyky on 2000 kiloa ja kantavuus 1250 kiloa (vahvistetaan tyyppihyväksynnässä).

Trafic E-Tech electric tarjoaa myös V2X-toiminnot. V2L-ominaisuus mahdollistaa virran syötön ulkoisiin laitteisiin, kuten työkaluihin tai kannettaviin tietokoneisiin, kun taas V2G-ominaisuus mahdollistaa energian syötön takaisin sähköverkkoon kaksisuuntaisen laturin avulla.

Ohjelmiston vallankumous – SDV-teknologia

Trafic E-Tech electric on Renaultin ensimmäinen Software Defined Vehicle (SDV), mikä merkitsee todellista teknologista harppausta. Ohjelmisto ei ole enää vain yksittäisiä toimintoja ohjaava osa, vaan koko ajoneuvon sydän.

Kuva: Renault.

Aiemmin kymmenet erilliset ohjausyksiköt on korvattu yhdellä erittäin tehokkaalla keskusyksiköllä, joka hallitsee kaikkia auton toimintoja. Tämä arkkitehtuuri mahdollistaa jatkuvat etäpäivitykset pilvipalvelun kautta, aivan kuten älypuhelimessa ja tuo mukanaan uusia ominaisuuksia koko auton elinkaaren ajan.

SDV-teknologia tekee ajoneuvosta aidosti digitaalisen alustan, joka kehittyy käyttäjän tarpeiden mukaan. Ampere-yhtiön kehittämä CAR OS -käyttöjärjestelmä perustuu Android Automotive OS -alustaan, mikä takaa intuitiivisen käytön ja laajan sovellusvalikoiman. Yritykset voivat integroida omia järjestelmiään suoraan auton multimediaan, mikä helpottaa esimerkiksi kuljetusten hallintaa ja reaaliaikaista tiedonsiirtoa.

Lisäksi SDV tuo ennakoivan huollon uudelle tasolle: komponenttien kulumista voidaan seurata reaaliajassa ja korjaukset voidaan suunnitella etukäteen, mikä parantaa kaluston käytettävyyttä ja optimoi kustannuksia.

Kuva: Renault.

Uuden sukupolven openR evo -multimediajärjestelmässä on 12 tuuman näyttö – suurin Renaultin tavara-autojen mallistossa. Navigointi huomioi ajoneuvon koon sekä kuorman ja Google-palvelut, kuten Google Assistant, Google Maps ja Google Play, ovat käytettävissä. Sovelluksia on koko ajan kasvava määrä, mukaan lukien EasyPark, Vivaldi-selain sekä suoratoistopalvelut, kuten HBO Max ja Yle Areena, jotka tekevät tauoista miellyttävämpiä.

Sähköisen arjen helpottamiseksi Trafic tarjoaa My Renault -sovelluksen, jonka avulla voi hallita latausaikatauluja, esilämmitystä ja toimintamatkaa. Sovellus mahdollistaa myös ajoneuvon paikantamisen, ovien lukituksen tarkistamisen etänä sekä huollon seurannan.

Turvallisuus keskiössä

Vuonna 2023 lanseerattu human first -ohjelma vahvistaa sitoutumista kuljettajien, matkustajien ja muiden tienkäyttäjien turvallisuuteen. Trafic E-Tech electric sisältää Safety Coach -järjestelmän, joka hyödyntää ajoneuvon sensoreita ja tekoälyä arvioidakseen kuljettajan riskejä, kuten nopeutta, turvavälejä, kaistanvaihtoja ja tarkkaavaisuutta.

Jokaisen matkan jälkeen kuljettaja saa Safety Score -arvosanan ja henkilökohtaisia vinkkejä ajotavan parantamiseksi. Safety Monitor näyttää reaaliaikaisen ajotavan arvioinnin suoraan mittaristossa.

Kuva: Renault.

Uusi Renault Trafic E-Tech electric yhdistää tehokkuuden, kestävän kehityksen, huipputeknologian ja muunneltavuuden, tarjoten ammattilaisille ratkaisun, joka vastaa tulevaisuuden liikkuvuuden vaatimuksiin. Trafic valmistetaan Ranskassa Renault Groupin Sandouvillen tehtaalla ja sen tuotanto alkaa vuoden 2026 lopulla.

* odottaa WLTP-tyyppihyväksyntää
** sisältää kierrätettyjä materiaaleja standardin ISO 14021 mukaisesti sekä tuotannossa syntyneitä leikkuujätteitä ja hukkapaloja, jotka on kierrätetty takaisin teolliseen tuotantoprosessiin
*** odottaa lopullista materiaalidokumentaatiota
**** The Circular Economy for Plastics – A European Analysis 2024

Lue muita juttuja Renaultista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Täyssähköautojen määrä ohittaa ladattavat hybridit vuoden 2026 lopulla!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Liikenteessä on noin 2,8 miljoonaa henkilöautoa ja näiden määrä on pysynyt pitkään vakaana. Henkilöautoista 63 % kulkee bensiinillä ja 24 % dieselillä. Ladattavia hybridejä on 7 % ja täyssähköautoja 6 % ja muita käyttövoimia vajaa 1 %.

Viimeisen kolmen vuoden aikana ladattavien autojen määrä on kasvanut noin 200 000:lla. Samalla bensiinillä ja dieselillä kulkevien autojen määrä on vähentynyt 250 000:lla.

Täyssähköautojen määrä kasvaa nyt nopeimmin ja ohittaa ladattavat hybridit vuoden 2026 lopulla.

Kuva: Traficom.

Sähköpakettiautojen määrä kasvaa nopeasti

Suomessa on noin 330 000 pakettiautoa ja niiden määrä on pysynyt pitkään samassa. Valtaosa, 95 %, kulkee edelleen dieselillä. Bensiinikäyttöisiä on 2,5 % ja sähköpakettiautoja alle 2 %.

Sähköpakettiautojen määrä kuitenkin kasvaa nopeasti – kahdessa vuodessa se on tuplaantunut 3 000:sta 6 000:een.

Sähköbusseja neljännes paikallisliikenteestä – kuorma-autot kulkevat dieselillä

Linja-autoja on liikenteessä noin 12 000. Paikallisliikenteessä kulkee 4 300 bussia, joista joka neljäs on sähköbussi.

Sähköbusseja on nyt 1 100, ja määrä on kasvanut kahdessa vuodessa 70 %. Ensimmäiset vetylinja-autot ovat tulleet liikenteeseen Jyväskylään, jossa on Suomen ainoa vetytankkausasema.

Kuorma-autoja on liikenteessä noin 97 000. Niistä 96 % on dieselkäyttöisiä, bensiinikäyttöisiä 3 % ja kaasu- sekä sähkökäyttöisiä on vain 1 %.

Sähkö- ja kaasukuorma-autojen määrät kuitenkin kasvavat: viimeisen kahden vuoden aikana sähkökuorma-autojen määrä on tuplaantunut ja kaasukuorma-autojen 70 %.

Lue myös

Traktorikaupan legendan historia pistetty kansien väliin

Autoliikkeistä arvokkaita autoja varastanut epäilty mies jäi kiinni

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Traktorikaupan legendan historia pistetty kansien väliin

Kuva: Alfamer.

Nyt on ilmestynyt erinomainen kirja traktoriharrastajille. Kirja pitää sisällään merkittävä määrä traktorikaupan historiaa sekä hieman moottoriurheilua.

Harri Ylikomi on kirjoittanut kirjan sedästään Jorma Ylikomista, joka kertoo tarinan maalaiskylän pojasta ja moottoriratojen vauhdin hurmasta traktorikauppiaslegendaksi.

Kun Komin kylän poika Jorma Ylikomi kaasutteli 19-vuotiaana Norton Manxilla voittoon Oriveden TT-ajossa vuonna 1956, harvat vielä tuolloin aavistavat hänen kasvavan Suomen traktorikaupan legendaksi.

Kotitilan navetan päädyn korjaamosta alkanut tarina vie lukijan mukaan hämmästyttävälle matkalle 1950-1970-lukujen Suomeen. Jorma Ylikomi rakensi tyhjästä traktori-imperiumin, joka osaltaan mullisti suomalaisen maatalouden.

Alkujaan Fergusoneista alkanut kauppa kehittyi vuonna 1965 perustetun Ylikomi Oy:n myötä laajan konekaupan valtakunnalliseksi toimijaksi.

Ylikomi Oy edusti Ford-traktoreita, metsätraktoreita, Chrysler-perämoottoreita, Tornado-veneitä ja Ski-Doo-moottorikelkkoja. Ylikomi Oy:stä kasvoi tunnettu nimi maatalouden modernisaation edelläkävijänä.

Klassikkoautot Allard P1:stä Ford Mustangiin, moottoriurheilun jännittävät hetket, työntekijöiden ja asiakkaiden koskettavat kertomukset sekä tapaaminen presidentti Urho Kekkosen kanssa Orivedellä 1967 tekevät tästä kirjasta elämyksellisen ja nostalgisen lukuhetken.

Ylikomi ajoi 1950-1970-luvuilla kilpaa moottoripyörillä, autoilla, moottoriveneillä ja moottorikelkoilla.

Kirjan mukana pääsee maailmaan, jossa yhdistyvät vauhti ja yrittäjyys ja jossa Suomi ottaa harppauksen kohti modernia maataloutta.

Kirjan tekstin lisäksi hyvin arvokasta sisältöä on erittäin laaja ja monipuolinen kuvitus. Mukana on sekä käsin kirjoitettuja muistilappuja että muun muassa traktoreiden mainoksia ja esitteitä. Pelkästään kuvien katselussa meneekin helposti pitkä tovi.

Pääosa sisällöstä kertoo yritystoiminnasta, mutta alkuosassa mukana on myös kertomuksia autoista ja moottoriurheilusta.

Kirjaa voi suositella erityisesti henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita traktorikaupan historiasta Suomessa. Kirjan 168 sivua pitävät sisällään aimo annoksen historiatietoa.

Jorma Ylikomi – Traktorikauppaa ja moottoriurheilua
Kirjoittaja: Harri Ylikomi
Kustantaja: Alfamer
Hinta 34,90 euroa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Autoliikkeistä arvokkaita autoja varastanut epäilty mies jäi kiinni

Kuva: CvB.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on lyhyen ajan sisällä tapahtunut useita arvokkaisiin autoihin kohdistuneita varkauksia. Autoja on otettu luvatta käyttöön eri autoliikkeistä.

– Tämän epäillyn tekijä jäljille päästiin 16.11. sunnuntaina. Poliisin partio havaitsi varhain aamulla noin kello 6.50 partioinnin yhteydessä vaalean henkilöauton kiihdyttävän pois Vantaan Koivuhaassa sijaitsevan autoliikkeen pihasta. Partio havaitsi myös autoliikkeen ikkunoiden olevan rikki. Kyseisen auton kuljettaja lähti ajamaan partiota pakoon Kehä III:sta idän suuntaan. Auto jäi kadoksiin noustuaan Tikkurilan liittymästä ylös, mutta auto tavattiin liikenteestä uudelleen noin kello 10. Myös tällöin kuljettaja lähti ajamaan partiota karkuun, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Suvi Kukkonen.

Auto oli lähtenyt varkaan matkaan kyseisestä autoliikkeestä, josta se oli ajettu ulos ennestään jo vaurioituneista pääovista. Tilannetta oli edeltänyt toinen epäilty autovarkaus. Valvontakameran tallenteista näkyi, että varkaan matkaan oli lähtenyt myös yrityksellä kuuluva kannettava tietokone.

Kuljettaja tavattiin vielä saman päivän aikana noin kello 17.45 Helsingin poliisin partio suorittamalla rattijuopumustehtävällä. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään varkauteen ja hänet kuljetettiin Vantaan poliisivankilaan. Miehen hallusta löytyi myös toisen anastetuksi epäillyn auton avaimet.

-Poliisi tulee esittämään torstaina miestä vangittavaksi. Hänen osuuttaan muihinkin alueella tapahtuneisiin autovarkauksiin selvitetään, Kukkonen jatkaa.

Lue myös

Viisi vinkkiä autoilijoille talvea varten

Valtatiellä 9 pitkäkestoinen tehovalvonta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Plugit Finlandille EU-rahaa raskaan liikenteen latausasemille!

Kuva: Plugit.

Suomeen on myönnetty rahoitusta vähäpäästöisen liikenteen edistämiseen Verkkojen Eurooppa -välineen liikenneohjelmasta. Euroopan komissio myönsi suomalaisille yrityksille yhteensä noin 10,6 miljoonaa euroa kolmelle hankkeelle.

EU rahoittaa muun muassa sähkön ja kaasun jakeluinfrastruktuurin rakentamista ja edistää liikenteen hiilestä irtautumista Euroopan laajuisella TEN-T-verkolla Verkkojen Eurooppa -välineen (Connecting Europe Facility, CEF) liikenneohjelmasta.

Vaihtoehtoisten käyttövoimien infrastruktuurin (AFIF, Alternative Fuels Infrastructure Facility) kuudennella hakukierroksella Euroopan komissio jakoi yhteensä 601 miljoonaa euroa. Liikenneohjelman komitea päätti tukien myöntämisestä 14.11.2025.

Finavia Oyj sai noin 5,6 miljoonaa euroa rahoitusta Helsinki-Vantaan lentoaseman toimintojen sähköistämiseen maasähkön ja esikäsitellyn ilman (pre-conditioned air, PCA) avulla.

Hankkeessa toteutetaan esikäsitellyn ilmansyötön järjestelmät pysäköityjen lentokoneiden lämmitykseen ja jäähdytykseen sekä tehdään maasähkön syöttöjärjestelyt niille pysäköintipaikolle, joilta se vielä puuttuu.

HaminaKotka Satama Oy sai noin 3,0 miljoonaa euroa rahoitusta maasähkönsyöttöjärjestelmän rakentamiseksi HaminaKotkan satamaan. Hankkeen myötä konttialukset voivat tulevaisuudessa käyttää maasähköä aluksen satamassaolon aikana. Maasähkö vähentää merenkulun kasvihuonekaasu- ja hiukkaspäästöjä sekä melua.

Plugit Finland Oy sai noin 2,0 miljoonaa euroa rahoitusta sähköisen liikenteen suuritehoisten latausasemien rakentamiseen. Hankkeessa rakennetaan neljä raskaalle liikenteelle suunnattua latausasemaa.

Lue muita juttuja Plugit Finlandista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Viisi vinkkiä autoilijoille talvea varten

Kuva: CvB.

Alkavan talven ensimmäisiä lumisateita on jo nähty useilla paikkakunnilla, ja pian ensilumia voidaan odottaa läpi koko Suomen. Autolla liikkuvien onkin syytä valmistautua vaihteleviin olosuhteisiin sekä varmistaa, että talvivarusteet ja renkaat ovat kunnossa.

1. Palauta käyttöön lumiharja, skrapa ja lämmitysjohto

Luminen auto on riski sekä kuljettajalle että muille tiellä liikkujille. Varaa lumisateen jälkeen aikaa auton puhdistukseen ja varmista näkyvyys. Esilämmityksen käyttö on myös suositeltavaa, sillä se säästää moottoria ja parantaa mukavuutta – sisätilanlämmitin voi esimerkiksi ehkäistä ikkunoiden huurtumista ja helpottaa lumien poistamista.

2. Varaa ajoon riittävästi aikaa

Lumisateiden ja liukkauden takia matkaan voi kulua enemmän aikaa kuin tavallisesti. Kiireessä liikkuminen lisää onnettomuusriskiä, joten suunnittele ajomatkasi ja varaa riittävästi aikaa perille pääsemiseen.

3. Muista rauhallisuus ja turvavälit

Lumisade ja liukkaat tiet edellyttävät rauhallista ajotapaa. Pidä riittävä turvaväli, laske tilannenopeuksia ja ole valmis reagoimaan äkillisiin tilanteisiin, kuten lumikasoihin tai jäisiin kohtiin tiellä. Muista myös pitää katse tiessä ja kädet tiukasti ratissa esimerkiksi kännykän hapuilun sijaan.

4. Älä lähde matkaan kesärenkailla

Talvirenkaiden käyttö on pakollista, kun sääolosuhteet muuttuvat talvisiksi. Auto kannattaa jättää talliin, jos alla ei vielä ole talvirenkaita

– Mikäli kesärenkailla ajaa onnettomuuden, vakuutusyhtiö voi vähentää korvauksia. Tarkista vakuutusehdot omasta vakuutusyhtiöstäsi, muistuttaa Autoklinikan Valtteri Savolainen.

5. Pyri ajamaan urissa – vältä sohjoliirto

Suurille teille muodostuu loskassa usein ajouria ennen aura-auton saapumista. Autoilijan kannattaakin keskittyä ajamaan urissa, sillä loskavalleissa auto joutuu helposti sohjoliirtoon. Myös ohittelua kannattaa välttää, koska kaistojen välissä on usein paljon loskaa. Jos ohittaminen on pakollista, kannattaa se suorittaa tasaisella nopeudella ja rauhallisella ohjausliikkeellä.

Lue muita juttuja Autoklinikasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Valtatiellä 9 pitkäkestoinen tehovalvonta

Poliisi9
Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Sisä-Suomen poliisilaitos valvoo ennalta suunnitellusti liikennettä kolmen viikon ajan valtatiellä yhdeksän (9) tehostetusti. Tehostettu liikennevalvonta tieosuudella alkoi maanantaina 17.11 ja päättyy sunnuntaina 7.12.2025.

Tehostettua valvontaa kohdennetaan erityisesti nopeus- ja ajotapavalvontaan, rattijuopumusvalvontaan sekä raskaan liikenteen valvontaan. Valvontaa suoritetaan koko poliisilaitoksen alueella sekä Keski-Suomessa, että Pirkanmaalla. Poliisi on varannut resursseja valvonnan toteuttamiseen ympäri vuorokauden.

Valvonta on kohdennettu valtatie yhdeksän alueelle tieosuuden liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Valtatie yhdeksän on liikenneturvallisuuden kannalta haasteellinen ja vaihteleva.

Tienkäyttäjän kannalta haasteena ovat esimerkiksi osin tiheä eläinkanta, joka liikkuu tieosuudella ylittäen tien yllättävissäkin paikoissa, ajoittain suuri liikennemäärä, risteysalueet, joiden liikenneturvallisuutta on pyritty parantamaan alennetuilla nopeusrajoituksilla ja valaistuksella sekä vaihtelevat sää- ja valaistusolosuhteet.

Tehostetulla valvonnalla Sisä-Suomen poliisilaitos pyrkii ylläpitämään ja parantamaan liikenneturvallisuutta koko tieosuudella.

Lue myös

Näistä kuudesta autosta yksi on Vuoden Auto Suomessa 2026!

Ajoterveyden arviointi vaatii muutosta!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //