Daimler Trucks toimitti asiakkailleen viime vuonna yli 500 000 uutta kuorma-autoa
Vuosi 2018 oli yksi parhaista Daimler Trucksin historian aikana. Ennakkotietojen mukaan uusien kuorma-autojen myynti nousee yli puolen miljoonan kappaleen, kun vuonna 2017 luku oli...
Renault Trucksin myynti Suomessa kasvoi viime vuonna 24 prosenttia
Renault Trucks juhlii tänä vuonna merkin 125 -vuotista historiaa. Juhlavuoteen lähdetään Suomessa positiivisen kasvun ja uudistuneiden sekä parempaan polttoainetalouteen yltävien kuorma-autopuolen uutuuksien voimin.Vuosi 2018...
Ford tyrmää STT:n uutisen — Euroopan henkilöautotuotanto ei lopu
STT julkaisi tänään 11.1. uutisen, jossa spekuloidaan Fordin lopettavan henkilöautotuotantonsa Euroopassa. Uutinen Euroopan autotuotannon lopettamisesta ei Fordin mukaan pidä paikkaansa.Fordilla on tällä hetkellä kaikkien...
Myös Škoda teki viime vuonna uuden tuotantoennätyksen
Olemme jo raportoineet useamman muun automerkin viime vuoden ennätyksistä. Nyt myös Škoda on liittynyt joukkoon.Škoda valmisti vuonna 2018 yhteensä 1 253 700 autoa eli...
Hyundai Tucson -mallistoon tulee nyt tarjolle kaksi nelivetoista erikoismallia
Hyundai Tucson -mallistoon tulee nyt tarjolle kaksi nelivetoista Comfort Limited -erikoismallia.Erikoismallistoon kuuluvat bensiinikäyttöinen 1.6 T-GDI 177 hv 4WD 7-DCT sekä dieselversio 1.6 CRDI 136...
Poliisi on löytänyt etsityn Kia Ceedin ja vaaralliseksi arvioidun kuljettajan
Poliisi on löytänyt Kia Ceed -henkilöauton, josta poliisi pyysi eilen havaintoja Pohjois-Pohjanmaan Pudasjärvellä torstaina 10. tammikuuta tapahtuneeseen tulipaloon ja epäiltyyn henkirikokseen liittyen.Poliisi on lisäksi...
Viime vuosi oli Volkswagenin historian menestyksekkäin vuosi
Volkswagen-henkilöautot teki uuden toimitusennätyksen vuonna 2018 ja toimitti asiakkailleen maailmanlaajuisesti 6,24 miljoonaa henkilöautoa (+0,2 %).Kasvua tuli erityisesti Etelä-Amerikan (+13,1 %), Yhdysvaltojen (+4,2 %) ja...
Pudasjärven asuntopalo: Poliisi kaipaa havaintoja Kia Ceed -autosta – autossa vaarallinen aseistettu henkilö
HUOM! Auto ja mies ovat löytyneet.Pudasjärven Petäjäkankaantiellä syttyi torstaina 10.1. aamulla tulipalo, jonka seurauksena omakotitalo paloi pahoin.Poliisi löysi paloa tutkittaessa talon lähistöltä ulkoa tien...
Kymmenen ehdokasta kilpailee Miss MP19 -tittelistä
Pohjoismaiden suurimmilla moottoripyörämessuilla kruunataan Miss MP19 lauantaina 2.2.Finalistit esittäytyvät perjantaina ja lauantaina Miss MP19 Show’ssa, jossa on mukana myös Miss MP17, hallitseva Miss Suomi...
Vakava loukkaantuminen mökkiviikonloppuna – humalassa ajanut autoilija ehkä välttää rangaistuksen!
Kolme keski-ikäistä suomalaista miestä olivat viettämässä marraskuun lopussa niin sanottua kavereiden mökkiviikonloppua yhden seurueeseen kuuluneen miehen mökillä Heinolan maaseudulla.Poliisin tiedotteen mukaan viikonlopun lopputuloksena mönkijä...











