Linja-autoliiton ja Autoliikenteen Työnantajaliiton toive tukipaketeista

Linja-autoala on ensimmäisten toimialojen joukossa kohdannut koronaepidemiasta aiheutuneen kysynnän romahduksen.Tilausajoissa- ja erityisesti matkailussa kysyntä on romahtanut lähes kokonaisuudessaan 12.3.2020 jälkeen.Kaupunkien välisessä liikenteessä pudotus on...

Koronan käyrät maailmalla

Koronan tilannetta maailmalla seurataan useilla sivustoilla. Erinomaisia sivustoja tilanteen seuraamiseksi ovat mm. Nextstrain ja Visual Capitalist.Nextstrain esittää koronaviruksen leviämisen kartalla ja koronaviruksen genomin eli...

Autoliiton Operaatio Pajunkissa jää ensimmäisen kerran pitämättä sen 50-vuotisen historian aikana

Autoliiton vapaaehtoisen tiepalvelun tehostettu pääsiäisajan tiepalvelupäivystys Operaatio Pajunkissa jätetään 50-vuotisen historiansa aikana ensimmäisen kerran järjestämättä.Apua saa kuitenkin vuorokauden kaikkina kellonaikoina tutusta numerosta 0200 8080.Perinteisenä...

Uudenmaan eristys: Nelostiellä taas aamulla pitkä jono

Tänä aamuna oli taas ruuhkaa Uudenmaan rajan Nelostien tarkastuspisteellä.Maanantaina 00-09 välisenä aikana sulkupisteillä tavattiin poliisin mukaan 13 798 ajoneuvoa, joista 24 ei päästetty maakuntarajan...

Onko Kia-autosi takuu päättymässä tänä keväänä? Ole huoleti — saat hieman jatkoaikaa koronapandemian takia

Kia Motors Corporation lanseeraa laajennetun maailmanlaajuisen takuuohjelman koronapandemian vuoksi.Uusi Kia Promise -takuuohjelma koskee autoja, joiden alkuperäinen tehdastakuu päättyisi 1.2.-30.4.2020.Kia laajentaa takuun kuitenkin jatkumaan 30....

Uudenmaan eristys: Ensimmäisen viikon aikana poliisi tarkasti rajalla 247 694 ajoneuvoa ja junamatkustajaa

Uudenmaan liikkumisrajoitus astui voimaan lauantaina 28.3.2020 keskiyöllä. Ensimmäisen viikon aikana poliisi tarkasti Uudenmaan rajalla 247 694 ajoneuvoa ja junamatkustajaa.Tarkistetuista yhteensä 2 170 eli 0,9...

Viisi vinkkiä renkaiden säilytykseen

Renkaiden kunto vaikuttaa suoraan omaan ja muiden tieturvallisuuteen.Yksi renkaiden kuntoon olennaisesti vaikuttava asia on niiden säilytys, sillä vääränlainen säilytys lyhentää renkaiden käyttöikää ja voi...

Vaarallisten aineiden kuljetukset poikkeusoloissa turvataan

Valtioneuvosto on antanut asetukset, joilla saatetaan voimaan vaarallisten aineiden kuljetuksia koskevat erillissopimukset.Näillä kansainvälisillä erillissopimuksilla pyritään varmistamaan vaatimustenmukaisten VAK-kuljetusten jatkuminen myös vallitsevassa poikkeuksellisessa tilanteessa.Erillissopimuksia voidaan...

Tankkauksen kännykkämaksamisen suosio kasvanut koronakriisin aikana

Nesteen asemaverkostossa seurataan tiiviisti koronatilanteen vaikutuksia.Liikenneasemat pitävät ovensa auki, huolehtien asiakkaiden turvallisuudesta ja hyvinvoinnista sekä tuotteiden ja palveluiden saatavuudesta.Perinteisen pysähtymispaikan sijaan asemilla keskitytään nyt...

Käytetyillä autoilla salaatit jakoon

Maailmaa parhaillaan järisyttävä koronaviruspandemia on iskenyt lujaa yrityksiin ja kuluttajiin. Kriiseissä syntyy myös uusia ideoita ja ratkaisuja.Sellainen on Kamuxin ja ravintola Pupun uusi yhteistyö,...