Reaaliaikainen liikennetilanteen seuranta kännykällä helpottuu

Traffic Management Finland julkaisee suositusta Liikennetilanne -palvelusta käyttäjien toivoman mobiilisovelluksen.Sovelluksen ansiosta eri liikennemuotojen liikennetilanteen reaaliaikainen seuraaminen muuttuu yksinkertaisemmaksi. Tämä auttaa oman matkan suunnittelussa sekä...

Kaahailu kaupan pihassa päättyi tahalliseen törmäykseen

Huittisten poliisiaseman partio sai torstaina iltapäivällä hätäkeskukselta ilmoituksen, että Huhkolan K-marketin pihassa kaksi henkilöautoa kaahaa peräkkäin kovaa vauhtia.Partion päästessä paikalle nämä kaksi henkilöautoa olivat...

Hurja tilanne: Neuvokas 8-vuotias hyppäsi pois pyörältä ja välttyi jäämästä bussin alle

Tiistaina 1.10. noin kello 14 maissa 8-vuotias koululainen lähti pyörällään kohti kotia Kankaanpään Kangasmetsän koulun pihasta.Kangasmoisionkadun ja Niementien risteyksessä suojatiellä ollut pieni pyöräilijä huomasi...

Kysely: Suomalaisautoilijat ovat selkeästi uusien liikennekameroiden kannalla

Suomalaisautoilijat kannattavat aiempaa tehokkaampia kameroita liikenneturvallisuuden valvonnassa, selviää Nesteen teettämästä kyselystä*.Uusien liikennekameroiden ominaisuuksista kysyttäessä vastaajista jopa 68 % kertoo kannattavansa turvavöiden käytön valvontaa liikennekameroilla....

Sipoon omakotimurtautujien auto löytynyt — poliisi kiittää vihjeistä

Julkaisimme 16.9. poliisin tiedotteen, missä pyydettiin havaintoja Sipoossa omakotitaloon murtautuneista henkilöistä ja heidän käytössään olevasta autosta.Poliisi sai tiedotteen johdosta paljon vihjeitä. Vihjeiden ja poliisin...

Autoliiton Helsingin seudun osasto: Keskustatunnelin suunnittelua on jatkettava

Helsingin maanalaisen kokoojakadun, ns. keskustatunnelin tarve hyvine ja huonoine puolineen pitää selvittää perusteellisesti. Suunnittelun keskeyttäminen olisi vakava virhe. Tunteeseen perustuva luopuminen hankkeesta ei ota...

Pyöräilijät törmäsivät Mikkelissä — poliisi kaipaa toista pyöräilijää

Mikkelin Rantakylässä Vanhamäntien kevyen liikenteen väylällä tapahtui lauantaina 28.9.2019 noin klo 18.45 kahden pyöräilijän välinen onnettomuus, jossa toinen pyöräilijä kaatui loukaten itsensä.Molemmat pyöräilijät ajoivat...

Parkkisakko ei miellyttänyt — auton luo tullut nainen kaatoi pysäköinninvalvojan

Maanantaina iltapäivällä pysäköinninvalvoja oli kirjoittamassa pysäköintivirhemaksua Imatralla Tainionkosken kaupunginosassa väärin pysäköityyn henkilöautoon. Samaan aikaan ajoneuvon luokse tuli mies ja nainen.Nainen tönäisi pysäköinninvalvojan maahan ja...

Nainen kuoli Kauhavan nokkakolarissa

Kauhavalla Pohjanmaanväylällä (Valtatie 19) Alahärmän keskustan kohdalla tapahtui tänään kello 13.29 henkilöauton ja kuorma-auton välinen liikenneonnettomuus.Jepuan suunnasta kohti Kauhavaa ajanut henkilöauto ajautui poliisin tiedotteen...

Kärkikolmion takaa auton eteen, kuljettaja menehtyi

Kauhajoen Eteläisen Yhdystien ja Hyypäntien risteysalueella sattui yhden ihmisen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus tänään kello 12 jälkeen.Poliisin tiedotteen mukaan eteläistä Yhdystietä Kauhajoen keskustan suuntaan ajanut...