Kaksi kymmenestä ei lähde autoilemaan pimeällä tai liukkaalla säällä

Suomen talvi on jälleen tuonut tullessaan lyhyet päivät ja liukkaat tiet.Muuttuvat olosuhteet vaativat autoilijoilta mukautumista ja huolellisuutta liikenteessä, ja Autoklinikan tuoreen kyselyn perusteella ne...

Autoliitto: Opetusluvalla tulee valmiimpia kuljettajia

Uusi ajokorttilaki astui voimaan heinäkuussa 2018. Laki vähensi byrokratiaa ja kustannuksia muun muassa poistamalla opetuslupaopettajan teoriakokeen.Ajokorttikoulutukssta tehtiin lisäksi yksivaiheinen eli läpäistyjen teoria- ja ajotutkintojen...

Kokeilu Saksassa: Mercedes-Benzin autot ilmoittavat automaattisesti liukkaudesta teiden kunnossapitoviranomaisille

Mercedes-Benz aloittaa tammikuussa 2020 käytännön ajoneuvotestit teiden talvihoidon kehittämiseksi. Testit toteutetaan Saksan Baijerissa yhdessä Zollernalbin alueen liikenneinfrastruktuurista vastaavien kunnossapitoviranomaisten kanssa.Kokeilussa hyödynnetään Mercedes-Benzien vakiovarustukseen kuuluvaa...

Liperin kevään armeijan kuorma-auton ja henkilöauton välisen kuolonkolarin esitutkinta on valmistunut

Poliisi sai 6.3.2019 aamukahdeksalta tiedon, että Liperissä Polvijärventien ja Mertalammentien risteyksessä oli tapahtunut vakava liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena armeijan kuorma-auto ja henkilöauto.Tapahtumapaikkatutkinnassa kävi ilmi,...

Jouluruokien paistinrasvoista tehdään taas dieseliä

Kiertotaloutta konkretisoiva Kinkkutemppu-kampanja toteutetaan jälleen. Nyt jo neljäntenä vuotena peräkkäin suomalaiset voivat kierrättää joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat.Kerätystä jäterasvasta valmistetaan Neste MY uusiutuva diesel...

Liikenneopettajat pitävät Helsingin suurta suojatieuudistusta erittäin hyvänä

Helsingin Sanomat (HS 25.11.2019) uutisoi suojatieuudistuksesta, jonka myötä Helsingissä tullaan lisäämään hidasteiden käyttöä suojateillä.Helsingissä kuolemaan johtaneita jalankulkijoiden liikenneonnettomuuksia tapahtui vuosien 2008-2017 välillä yhteensä 36,...

Poliisi kaipaa havaintoja Iisalmessa liikkuneesta Transitista ja Chrysler Voyagerin näköisestä tila-autosta

Iisalmen Parkatin alueella sijaitsevaan Suomi Valimon tiloihin murtauduttiin lauantaina 23.11 klo 20.00 - 22.30 välisenä aikana. Tekijät anastivat useiden tuhansien eurojen arvosta erinäistä omaisuutta.Poliisi...

Näin käytät kaukovaloja oikein!

Riittävätkö päiväajovalot? Onko perä pimeä? Ajatko pitkillä? Kuljettaja on aina vastuussa siitä, miten käyttää ajoneuvonsa valoja.Lue Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Jussi Pohjosen vinkit valojen...

Pikkujouluratsioissa kiinni 255 rattijuoppoa — yli 55 000 kuljettajaa puhallutettiin!

Poliisin tehostetussa pikkujoululiikenteen valtakunnallisessa valvonnassa jäi kahden viikonlopun aikana kiinni yhteensä 255 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa, todetaan poliisin tiedotteessa.Näistä 94 kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Huumetapauksia...

Vuoden pimein aika on nyt — nyt tarvitaan lisävalppautta liikenteessä

Pysyvää lumipeitettä odotellessa elämme vuoden pimeintä aikaa, mikä vaatii lisävalppautta liikenteessä. Talven kynnyksellä Lähitaksi antaa vinkkejä siitä, miten kukin voi parantaa liikenneturvallisuutta pimeällä liikkuessaan.Lähitaksin...