Opetuspolkimen asennus tehtävä kunnolla — katsastusfirma tarkastaa asennuksen ilmaiseksi

Kuva: Matti Sulanto.

Liikenneturvallisuudesta huolestunut CityKatsastus lupaa tarkastaa opetuspolkimen toiminnan ja asennuksen veloituksetta.

-Pahimmillaan meillä vastaan tulleet tapaukset ovat olleet sellaisia, joissa opetuspoljin on asennettu autoon suoraan sanottuna aivan päin honkia. On esimerkiksi asennuksia, joissa poljinta ei ole ehkä säästösyistä esimerkiksi ruuvattu auton koriin kiinni lainkaan. Myös opetuspolkimen tuottama jarruvoima saattaa olla pahasti puutteellinen ja poljin kytketty niin, että auton jarruvalot jäävät esimerkiksi pysyvästi palamaan kun poljinta painaa, kertoo CityKatsastuksen toimitusjohtaja Mika Kukkonen.

Kukkosen huolen kohteena olevat opetuspolkimet ovat ajokorttiharjoittelussa pakollisia varusteita, jota ei kuitenkaan ole tarvinnut enää muutoskatsastaa kesän 2018 lakiuudistuksen jälkeen.

Opetuspolkimen saa asentaa myös itse, mikä ei Kukkosen mukaan ole minkäänlainen tae kunnolla tehdystä työstä.

-Osa asennuksista mitä näemme esimerkiksi vuosikatsastusten yhteydessä, on suoraan sanottuna hengenvaarallisia. Lainsäätäjä on kuitenkin näin halunnut ja sen mukaan tässä tietysti toimitaan. Traficomista kun tätä kysyy niin vastaus kuuluu, että poliisi valvoo tienvarsitarkastuksissa. Ihan maalaisjärjellä voi tietysti miettiä, mikä se todellisuus sitten tien päällä on kun jopa meille tänne Helsingin Kehä ykkösen vieressä sijaitsevalle asemalle tuodaan opetusautoja joilla ei missään tapauksessa pitäisi lähteä ajoharjoitteluun edes maaseudun pikkuteillä.

Lääkkeeksi opetuspoljinongelmaan CityKatsastuksen Kukkonen esittää yhteiskuntavastuuta.

-Minä itse olen huolestunut tästä asiasta niin paljon, että CityKatsastuksen kaikki asemat tarkastavat nykyään opetuspolkimen toiminnan ja asennuksen veloituksetta. Se on vähintä mitä voimme tehdä, kun uusi kuljettaja aloittaa ajoharjoittelun. Haluan, ettei näistä opetukseen käytettävistä autoista muodostu entistä suurempaa riskiä liikenteeseen. Ja eiköhän sillä ”pelkääjän paikalla” istuvallakin ole sitten turvallisempi olo, kun tietää että auto pysähtyy tarvittaessa täydellä jarruvoimalla, Kukkonen sanoo.

CityKatsastuksen asemilla havaittuja vaarallisia vikoja opetuspolkimissa:

  • Opetuspoljin ei ole mitenkään kiinni korissa (kolaritilanteessa todella vaarallinen)
  • Jarruvaikutus opetuspolkimesta on riittämätön (asennus virheellinen)
  • Jarruvalot palavat joko koko ajan tai jäävät palamaan opetuspoljinta käytettäessä
  • Opetuspolkimen vaijeri rispaantunut
  • Käyttö vaikeaa vääränlaisen sijoituksen vuoksi

Opetusauton poljinvaatimukset muuttuivat viime vuonna

Autokoulu ja opetuslupaopetus muuttui 1.7.2018 yksivaiheiseksi. Käytännössä esimerkiksi opetusmäärät pienenivät ja harjoitteluvaihe sekä syventävä vaihe poistuivat.

Niiden tilalle tuli riski­koulutus, joka on suoritettava ennen ajokoetta.
Samalla poistuivat opetuslupaopettajan teoriakoe sekä opetusauton muutoskatsastusvelvollisuus.

Itse opetuspoljin on kuitenkin yhä pakollinen varuste kuljettajaopetusta annettaessa kaikissa B-, C1- ja C-luokan ajoneuvoissa sekä kevyessä nelipyörässä ja traktorissa, joissa istuinpaikat ovat vierekkäin.

Lisäksi opetuspoljin on oltava moottoripyörässä sekä sellaisessa kevyessä nelipyörässä ja traktorissa, jossa istuinpaikat ovat peräkkäin, jos opettaja tai ajoharjoittelua ohjaava on mukana ajoneuvossa.

Linja-autossa opetuspoljin on oltava, jos oppilaalla ei ole C-luokan ajo-oikeutta.

Opetuspolkimen voi asentaa halutessaan itse. Lain mukaan asianmukaisesti asennettu ja toimiva opetuspoljin on ajokokeeseen pääsyn edellytys.

Polkimen toimivuus voidaan testata myös poliisin tienvarsitarkastuksissa.

Lisäpoljin ei saa häiritä ajoneuvon oman jarrupolkimen toimintaa millään tavalla.

www.citykatsastus.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

6 KOMMENTIT

  1. Käytännössä opetuspolkimelle saattaa joissain tilanteissa olla tarvetta lähinnä ajoharjoittelun alussa. Suomi taitaa olla maailman ainoita maita, joissa opetuslupa-autoon vaaditaan lisävarusteita: polkimia, peilejä. Tuossa naapurissa, liikenneturvallisuuden kehitysmaa Ruotsissakaan ei ole opetusautolle vastaavia vaatimuksia. Siellä se vasta ’hengenvaarallista’ onkin, ilmeisesti.

    Nämä ovat näitä suomalaisia outouksia, joita on boksin sisältä hankala kyseenalaistaa. Ainakin katsastajalle, jonka tarkastus-busineksesta on kysymys.

  2. Komppaan. Vuosi ajeltu ja kertaakaan ei ole poljinta tarvinnut painaa muuta kuin testimielessä. Polkimella kokeiltaessa auto pysähtyi aivan hyvin. Katsastusmiehen tuore kommentti: ”ajokoetta ei voida ottaa vastaan, koska jarruvoinma ei ole riittävä hätäjarrutukseen. Jos neuvon ajokokessa kokelasta jarruttamaan koe menee hylkyyn, joten joudun odottamaan aivan viime hetkeen ennen kuin hätäjarrutan…” Eikö se hätäjarrutuksen seurauksena silloinkin mene hylkyyn?? Ennakointi, eli ajoissa liikennetilanteisiin reagointi on minusta se oikea tapa – jos alkaa näyttää pahalta, katsastuinsinöörin ”aivan viime hetken” reagointi voi olla todella vaarallista – miten ihmeessä hän tietää mikä muu voi vielä mennä pieleen ennen kuin hän jollain ennustamislahjallaan arvioi että vasta tässä vaiheessa on syytä jarruttaa? Ajoissa siis – ja jos kyse on kokelaan kohelluksesta -> hylky. Jos taas kyseessä joku muu holtiton autolija joka aiheuttaa vaaraa, jarrutus hyvissä ajoin, rekkari ylös ja yhteys poliisiin.

  3. Meillä jäi myös ajokoe tänään kiinni ”huonosta polkimen asennuksesta”. Poljin toimi ihan hienosti. Mutta alustalevyä en ollut kiinnittänyt autoon. Levyn oli suunnitellut siten, että se oli juuri jalkatilan kokoinen ja oikein napakasti paikoillaan. Mielestäni katsastusinsinööri osoitti tapauksessa täydellistä pelisilmäpuutetta. Olemme ajoharjoitelleet polkimen kanssa 11 kk ja ajotunteja yhteensä n.100. JOtenkin tämä systeemi on pielessä… Mielesäni pari vaihtoehtoa korjata tämä tilanne: 1) polkimille katsastus, 2) Polkimia ei myöskään katsasteta ajokokeen yhteydessä tai 3) Ajokoe suoritetaan aina palvelutarjoajan autoilla.

    Ärsyttävän epäselvä asia ja kaikkien kannalta kiusallista, jos ajokokeeseen mentäessä vasta selviää, että autolla ei voi ajaa ajokoetta. Ajanhukkaa kaikilta..

  4. Miten asentaja varmistaa, ettei pohjaan kiinni pultatessa vaurioidu mitään muuta kuin että pohjaan tulee reiät? Kun poljin sitten poistetaan, onko vaarana ruostuminen ja miten se ehkäistään? Itselläni asennuksen jälkeen ollut ongelmia sähköisen käsijarrun kanssa ja ensimmäiseen maantieajoon lähdettyäni jarrun varoitusmerkkivalo paloi punaisena ja huusi varoitusääntä. Asia korjaantui lisäämällä jarrunestettä. Liittyykö ajallisesti yhteensopivat ongelmat ajo-opetusjarrun asennukseen. Asennusliikkeessä kerrottiin, ettei näillä ole yhteyttä.

  5. Kannattaisikohan ihan kiltisti vaan noudattaa niitä sääntöjä ja laitella laitteet kunnolla paikoilleen?
    Samalla hälläväliä tyylillä sitten sattuvat ne kolaritkin.
    Ja eikö tuolla lukenut että katsstajat tarkistavat polkimet ilmaiseksi? että ei ainakaan heidän bisneksestään kyse olisi kuten väitetiin…

    • No tuossa kaksi vuotta sitten poljin kelpasi katsastuksessa vallan hyvin ihan rekisteriotteeseen asti ja nyt ei sama systeemi kelvannutkaan. Sama auto ja asennus.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here